- Liittynyt
- 02.11.2016
- Viestejä
- 2 671
Vikaa löytyy molemmilta puolilta. Suomessa toivotaan, että olisi järjestelmä, jossa aidosti neuvoteltaisiin näistä asioista. Suomessa oli tällainen järjestelmä, joka piti vieläpä palkankorotukset varsin kohtuullisina (koska sovittiin yhdessä ylärajat) sekä lakkoja oli huomattavan vähän. Työnantajat hajottivat tämän järjestelmän, koska ajattelivat, että liittokohtaisella sopimisella he pääsevät parempaan tulokseen. Kävikin toisinpäin, korotukset nousivat suuremmiksi ja työrauha oli heikompi. On siis aika turha syyttä työntekijäpuolta siitä, ettei haluta neuvotella, koska nimenomaan työntekijäpuoli halusi neuvotella laajempia kokonaisuuksia.
Koska työnantajat epäonnistuivat projektissaan, niin nyt on laitettu hallitus asialle ajamaan lakeihin niitä asioita, jotka muissa pohjoismaissa sovitaan työmarkkinaosapuolten kesken. Siksi on aika ymmärrettävää, että AY-liike on asiasta käärmeissään.
Näistä poliittisista lakoista voi olla montaa mieltä, enkä itsekään ole niistä innoissani. Ne ovat kuitenkin ay-liikkeelle lain suoma keino yrittää vaikuttaa asioihin ja tätä keinoa myös nyt käytetään. Ja seuraavat työehtosopimusneuvottelut tulevat olemaan erittäin vaikeita. Tiedän, että omalla alalla ollaan valmiita menemään lakkoon esimerkiksi sairauspäivien palkattomuuden osalta.
Vanhaan aikaan ongelma oli siinä, että sopimukset olivat laajoja ja samanlaisia suunnilleen kaikille, mutta niissä ei huomioitu alakohtaisia, saati yrityskohtaisia eroja mitenkään. Se tarkoitti, että toisille laitettiin korotuksia mitä alan oli vaikea kannattavasti maksaa ja toisissa korotusvaraa olisi sinänsä ollut enemmän, jolloin kokonaisuutena se ei ollut kovin optimaalinen. Siitä haluttiin mennä liittokohtaisiin neuvotteluihin, mikä osin vesittyy siinä että jos jossain on vääntöä niin sen jälkeen AKT laittaa satamat kiinni ja aiheuttaa vahinkoa niille, kenellä on jo neuvoteltu sopimus eikä aiheutettava vahinko ole minkäänlaisessa järkevässä suhteessa tavoitteisiin. Nyt on menty yrityskohtaiseen sopimiseen ja siitä on ollut hyviä kokemuksia, mutta taas kerran toisen alan liitto voi paskoa nekin kun vain keksivät sopivan syyn laitta perseet penkkiin. Kysymys on myös siitä, että alat ja yritykset kilpailevat ja parantavat toimintaansa kun sille on välineitä, mutta se että maan laajuisesti sovitaan kaikille samanlainen malli ei tue sitä millään tavalla.
Tässä on möys se asia, että niitä muutoksia on yritetty neuvottelemalla kolmikantaisesti kerta toisensa jälkeen ja joka ikinen kerta se on epäonnistunut, mikä näkyy jatkuvasti siinä että Suomen talous taantuu suhteessa verrokkimaihin joissa on jo toteutettu asiat, mistä Suomen ay-liike ei omassa vallanhimossaan käytännössä edes suostu vakavasti keskustelemaan. Mitä akuutimmaksi kriisi kehkeytyy, sitä vähemmän on enää syitä epäonnistua kerta toisensa jälkeen samalla tavalla, vaan sitten jossain vaiheessa hallitus käyttää sitä valtaa mikä sille ihan laillisesti kuuluu. Se että ulkoparlamentaristiseen vallankäyttöön tottunut ay-liike ei tykkää siitä on huono veruke jättää tekemättä.
Edellä mainituista syistä poliittista lakkoilua tullaan rajoittamaan lailla. Sille ei ole vaihtoehtoa enää, eikä parlamentarismin henkeen sovi muutenkaan ajatus että ulkopuolisella järjestöllä on veto-oikeus hallituksen päätöksiin. Meillä on jo valmiiksi tarpeeksi tahmea päätöksentekojärjestelmä.