PM-puolue ei koskaan halua kantaa sitä riskiä, ettei voitakaan.
Persuilla olisi mahdollisuus voittaa, mutta samalla, vaikka heidän ydinkannattajia ei rasismikohut heiluta, riski siihen, kepusta tulleet liikkuvat äänestäjät ja vanhojen smp:läisten tai soinilaisten rippeet katoaa, on tietenkin todellinen.
Demareilla riski on, että vihreistä ja vassareista tulleet liikkuvat palaavat takaisin. Gallupien mukaan näin ei kuitenkaan olisi.
Kaikilla noilla kolmella on iso uhka/mahdollisuus siinä, millainen vaalikeskusteliteema nousisi mediassa hallitsevaksi. Kokoomus pohjusti lähes kaksi vuotta talousvaaleja. Entä jos nyt tulisikin rasismivaalit - se saattaisi yhtäältä sataa persujen, toisaalta demarie laariin. Toisaalta, ei se persuillekaan toivottua olisi, sillä vaikka persut hyötyy maahanmuuttokeskustelusta yleensä, mahdollisesti repimässä rasismikeskustelussa olisi riski, että he esiintyisi sellaisessa valossa tai lipsauttaisi jotain sellaista, että yleinen mielipide veisi pitkäksi aikaa ulossuljetuksi. Kuten joissain maissa on käynyt.
Kepu, Vihreät, Vassarit menetti paljon rahoitusta, talouden sopeutus päällä, pressan- ja eurovaalit tulossa. Heillä ei varmasti ole haluja vielä yksiin kalliisiin lisävaaleihin tähän väliin.
Tai saattavat menettää, osalle tämä kesä on saattanut olla liian rapsakkaa. Mutta jos ajateltaisiin, että PS saisi jostain lisää ääniä, niin ainoa skenaario, mikä muuttaisi nykytilannetta olisi se, että he saisi niitä Kokoomukselta (eikä häviäisi liikkuvia ja smp/soinilaisia pois ja nousisi PM puolueeksi. Siihen en jaksa uskoa.
Toisin sanoen, kun persuista ja kepusta on tullut kilpakumppani, niin kepun kannattaisi lähteä hallitukseen vain, jos he vaaleissa saisivat kovan tuloksen (ts. useamman prosenttiyksikön nousu).
Kun Kepu nyt tutkitusti hävisi äänestäjiä persuille ja kokoomukseen, niin oletettavasti se mahdollinen nousu olisi sitten pois persuilta ja kepulta.
Joka tapauksessa Kokoomukselta olisi aivan älytön riski lähteä uusiin vaaleihin. PM puolueella ei siinä olisi kuin hävittävää.
Demareillekin se olisi riski. Joten eiköhän he saisi jonkinlaisen hallitusohjelman aikaiseksi.
Ja siis riski muillekin, kullekin eri syistä.
Kokoomuksella pitäisi olla jotain muutakin hävittävää kuin ministerinpestit että se olisi riski. Jos talouspolitiikka ei menisi läpi demareiden kanssa, ei olisi muuta menetettävää kuin ne kyydit ministeriaudin takapenkillä.

Ja aika typerää kuvitella että antirasismi olisi joku juttu, joka iskee lujaa Kepun tyypilliseen maaseutuäänestäjään - maakunnissa ajatellaan vähän eri tavalla kuin kehä kolmosen sisäpuolella - ja tuskin Soinin entistä kannattajakuntaakaan kiinnostaa kun 2019 vaaleissa kävi kuten kävi. Ja varsinkin nyt kun demarit ovat liukuneet selvästi vihervasemmistolaisemmaksi, kieltäytymällä yhteistyöstä persujen kanssa Kepu käytännössä profiloituisi epäviralliseksi osaksi vasemmistoa.