Hyvä kysymys, että miksi rasismi on monille niin kova pakkomielle. Kun miettii wanhan ajan rass rass -juttuja, niin onhan se ollut vähän pöhköä ajatella että ihmis"roduissa" olisi oikeasti merkittäviä eroja yms. Paremminkin se kuulostaa toiveajattelulta ajalta, jolloin eurooppalaiset vielä potkivat persettä ympäri maailmaa. Mutta miksi siihen suhtaudutaan vieläkin niin pakkomielteisesti?
Ettei vaan syynä olisi se, että ns. normaalilla, kovin voimakkaalla empatiakyvyllä varustetun ihmisen mieli ei kykene käsittelemään sitä vääryyttä, että rikkaissa maissa eletään niin paljon paremmin kuin esim. Afrikan maissa? Ja siten näistä eduista ei pystyttäisi pitämään kiinni ilman esim. rasismista saatavaa vetoapua. Ilmeisesti rasismi kun tuppaa rajoittamaan tätä empatiakykyä, ja siten myös rajoittamaan (vähentämään) empatian muodostamia henkisiä rajoittimia?