• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Purra on tiukka täti ja vaikuttaa sitä, että saattaa jopa ajaa maan etua enemmän kuin omaansa.

Kyllähän jos halutaan muutosta, jonka vastapuolella on valtion 10Mrd kulutusluotto joka vuosi, niin jostakin ja aika monestakin asiasta joudutaan leikkaamaan ja tinkimään. Nykyaikana on jokin kieroutunut ajattelutapa, että kaikki ovat tasavertaisia ja köyhilläkin pitää olla mahdollisuus ja oikeus kaikkeen samaan kuin rikkailla. Sitä esiintyy ihan valtiotasolla. Kansalaisille sitä varten on tulleet kulutusluoto, osamaksut ja pikavipit. Monella käy niiden kanssa heikosti ja on esimerkkejä valtioistakin, jotka harrastavat samaa.
 
Mikä muuten saa nykytilanteen näyttämään tuolta? Ulkopuolelta näyttää ihan soinimaiselta setiltä taas. Se mikä vaaleja ennen luvattiin vs. se mitä saadaan, eikös tuolla ole aika jyrkkä kuilu taas ja sen sijaan kokoomus tuntuu saavan läpi kaiken mitä halusi ja vähän ehkä lisääkin?

Mikä kuilu?

Eeva Lehtimäen kommentti: Kokoomuksen kova hinta, jotta hallitus ylipäätään syntyi - MTVuutiset.fi

"Samaan aikaan kansainvälisen ja myös liberaalin imagon omaava puolue maksoi kovan hinnan siitä, että hallitus ylipäätään syntyi.
Perussuomalaisten Riikka Purra on yksi näiden meganeuvottelujen voittajia.
Maahanmuuttopolitiikka kiristyy reippaasti, samoin kehitysyhteistyörahat joutuvat leikkuriin.
Perussuomalaisten kannattajat saavat myös tavalla tai toisella halvan bensansa, maksoi mitä maksoi kansantaloudelle.
Perussuomalaiset runttasi päätavoitteensa läpi."

Hyvin näyttää perussuomalaiset saaneen tavoitteitaan läpi.
 
Mikä muuten saa nykytilanteen näyttämään tuolta? Ulkopuolelta näyttää ihan soinimaiselta setiltä taas. Se mikä vaaleja ennen luvattiin vs. se mitä saadaan, eikös tuolla ole aika jyrkkä kuilu taas ja sen sijaan kokoomus tuntuu saavan läpi kaiken mitä halusi ja vähän ehkä lisääkin?

Kuten sanottua, Kokoomuksen ja persujen tavoitteissa ei näytä olevan kauhean isoja ristiriitoja, joten se tuskin on oleellista.

Ja tietenkään mikään puolue ei saa koskaan vaaliohjelmaansa hallitusohjelmaksi. Kyllähän persut näyttäisi saaneen torpattua "vastuunkantoa" kohtuullisen hyvin. :hmm:
 
Mustahan olisi mahtavaa jos tällainen yleistyisi duunarien keskuudessa. Ja että AY tajuaisi, että nyt ei enää eletä 50-luvulla, eikä enää kannata paukutella henkseleitä 100v sitten saavutetuista eduista ja yrittää sillä puolustaa nykyistä toimintatapaa.

AKT on oppikirjaesimerkki siitä koko talouden paskomisesta milloin mistäkin syystä. Tukilakot ovat valitettavasti laillisia lakkoja nykylaissa, vaikka ne tavallaan ovat laittomia siinä mielessä että niihin osallistuu ala, jolla on voimassa oleva sopimus. Orpon hallitus aikoo yrittää rajoittaa tukilakot "kohtuullisiin suhteessa tavoitteisiin ja joiden vaikutukset kohdistuvat vain työriidan osapuoliin". Vaikea ehkä toteuttaa käytännössä, mutta jotenkin tuo AKT:n perseily pitäisi saada kuriin. Hienoa, että tuota edes yritetään.

Helvetti, kerran AKT sulki kaikki Suomen satamat, koska yhdellä venäläisellä laivalla oli sen mielestä huonot työolot. Ja nyt AY vinkuu kuinka ei saa rajoittaa lakko-oikeutta...

Mitä viime vuosina olen sivusta seurannut, niin nuorempi duunariväki ei ihan hirveän innokas ole lakkoilemaan ja ylipäätään rutisemaan joka asiasta. Sitten on se vanha vasemmistojääräosasto mikä haikailee jotain menneiden vuosikymmenten voimannäyttöjä kun "laitettiin porvarille luu kurkkuun", mutta nuorempi väki näyttää ajattelevan enemmän niin, että tehdään työt kunnolla ja saadaan sitä kautta nostettua omaa ansiotasoa. Siitä' on joitain konflikteja syntynyt sukupolvien välillä. Toki tämä tieto on lähinnä kahdesta suuremman luokan duunaripaikasta missä työskenteleviltä olen kuullut meiningistä. AKT näyttäisi ylipelanneen kätensä aika rankasti viime kierroksilla ja kun siinä on kysmys oikeastaan koko vientiteollisuuden toimitusten luotettavuudesta, niin siinä alkoi mennä kuppi nurin aika monelta duunariltakin. Osa kun ymmärtää että ilman toimitusluotettavuutta ei ole asiakkaita ja ilman asiakkaita ei ole duunia, eikä siinä kohtaa enää irveästi auta vaikka pistettäisiin lakko pystyyn.

Jos tämä nyt menisi oikein hyvin, niin muutokset viedään läpi vaikka huutoa on, perustellen ja viestien selkeästi miksi niin tehdään ja AY-liike muuttuu pakon edessä vähän siihen suuntaan, että asioista neuvotellaan enenevässä määrin yrityksissä tavalla, mikä huomioi yritysten taloustilannetta. Ei se mikään hopealuoti sikäli ole, että joka paikka muuttuisi ihanaksi työpaikaksi, aina yrittäjistäkin löytyy niitä onnenonkijoita. Mutta jos työtä on saatavana niin siinä syntyy toivottavasti kilpailuasetelmaa myös työpaikkojen välillä, mikä parantaa tilannetta ja toisaalta, paikallisesti sopimalla on paremmat mahdollisuudet myös saada läpi vähän tuoreempia ideoita työn tuottavuuden parantamiseen (ja siitä palkitsemiseen) kun keskustelu ei pyöri pelkkien prosentin kymmenysten ja poliittisen patsastelun ympärillä. Mutta kun se poliittinen patsastelu ja tuottoisa hillotolppa on sen verran tärkeää patsastelijoille, niin tästä tulee todennäköisesti aika kovan luokan kiista.
 
Mikä muuten saa nykytilanteen näyttämään tuolta? Ulkopuolelta näyttää ihan soinimaiselta setiltä taas. Se mikä vaaleja ennen luvattiin vs. se mitä saadaan, eikös tuolla ole aika jyrkkä kuilu taas ja sen sijaan kokoomus tuntuu saavan läpi kaiken mitä halusi ja vähän ehkä lisääkin?
Onko perussuomalaisten hallitusneuvotteluista muut kuin oppositio ja muut vasemmiston hölösuut valittanut? "Katsokaa nyt persuja viedään ja pettävät lupaukset"

Itselle on ainakin muodostunut seuraamalla foorumeita ja sosiaalistamediaa, että valittaa taitaa pääosin muut kuin ne äänestäjät.
 
Onko perussuomalaisten hallitusneuvotteluista muut kuin oppositio ja muut vasemmiston hölösuut valittanut?

No ainakin PS:n entinen puoluesihteeri marssi ulos neuvotteluista kun ei ollut tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin:

Perussuomalaisten hallitusneuvottelija Simo Grönroos vahvistaa Iltalehdelle, että hän marssi ulos hallitusneuvotteluista viime viikon tiistain jälkeen.

Grönroos on perussuomalaisten ajatuspajan Suomen perustan toiminnanjohtaja ja perussuomalaisten entinen puoluesihteeri.

Grönroos oli pettynyt maahanmuuttopolitiikasta käytäviin neuvotteluihin.

Mua naurattaa nää vassareiden ja AY-mafian kalasteluyritykset kommenttipalstoilla ja somessa:

"Kyllä persuja nyt huijattiin"

"Kokoomuksen apupuolue"

"Äänestin persuja, mutta en äänestänyt kyykykyspolitiikan puolesta. Ääneni menee seuraavan kerran SDP:lle"

Sokea Reettakin näkee näiden AY-agitaattoreiden kalasteluyritykset. Todellisuudessa persut ovat valmiita koviinkin leikkauksiin jos heidän maahanmuuttopoliittiset tavoitteet saadaan läpi. Ja saatiinhan niitä läpi ja RKP:ta vietiin kuin litran mittaa humanitäärisessä maahanmuutossa ja kehitysavussa. Sosialisti-Biaudetin kyyneleiden seuraaminen on ollut ilo seurata - velkabileet on ohi ja nyt on tullut vihdoin maksun aika.

Eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä totesi myös A-studiossa hallitustunnusteluiden/-neuvotteluiden aikana että persut ovat tosiaan valmiita koviinkin leikkauksiin. Itse veikkaan että persujen kannatatus kyykkää pienimmillään jonnekin 12% kieppeille ja nousee sieltä takaisin seuraavissa ek-vaaleissa johonkin 17%.

E: Natsi-Saksan kaatumisen jälkeen Saksassa alettiin puhumaan nollapisteestä tai nollatunnista. Se tarkoitti sitä että vanha maailma on takanapäin ja nyt pitää rakentaa uutta yhteiskuntaa. Itselläni tuli vähän samat vibat kun hallitusohjelmaa luin. Velkaperseilyn aika on ohi ja pitkän korpivaelluksen jälkeen otetaan ryhtiliike kansakunnan pelastamiseksi taloudelliselta perikadolta.

Huvittaa, että ihan jotku järjestöt tätä paistattelee, vaikka perussuomalaiset ovat taineet jo koko hallituskauden puhua siitä, että velkaantuminen pitää taittaa ja kipeitä, mutta välttämättömiä päätöksiä täytyy tehdä... Jos tämä tulee jollekin yllätyksenä, niin ehkä peiliin katsomisen paikka?
 
No ainakin PS:n entinen puoluesihteeri marssi ulos neuvotteluista kun ei ollut tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin:

No sitten pitää miettiä niitä omia realistisia tavoitteita uudelleen, jos 99% muista ei päädy samaan ratkaisuun. Ei ole juurikaan soraääniä kuulunut kansanedustajilta, vaikka täällä nyt yritettiin jotain Mauri Peltokangasta väittää pettyneeksi, tosin hänen facebook kirjoitus oli jotain aivan muuta.

Ja kannattaa ottaa huomioon, että Grönroos lähti ennen kuin maahanmuuttokeskustelut olivat edes kirjattu ylös paperille/käyty pöydässä läpi.
 
Mikä on ihmisarvoisen elämän määritelmä? Nykyäänhän ongelma on se, että iso joukko nuoria viihtyy aivan liian hyvin tukien varassa kaljaa siemaillen ja videopelejä pelaten. Heille nimenomaan töihin meno ja vastuun otto ei olisi sitä ihmisarvoista elämää.

Jos tällaisia asioita halutaan muuttaa, niin mikään muu ei taida toimia kuin se, että oma yksiö muutetaan soluasuntolaksi ja rahalliset tuet ruokakupongeiksi.
Viime kädessä asiaa määrittelee perustuslakivaliokunta etukäteen, ja jälkikäteen jopa joukko instanseja kuten:
- yhdenvertaisuusvaltuutettu (lasten osalta myös lapsiasianvaltuutettu),
- oikeusjärjestelmä (hallinto-oikeudet ja KHO),
- laillisuusvalvonta (eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri)
- sekä tietysti viimesijaisena EIT (eli Euroopan ihmisoikeustuomioistuin) jos joku asian veisi sinne asti.

Matkalla omilla itsenäisellä tulkinnoillaan soppaa sekoittaa vielä tietysti sosiaali- ja terveysministeriö sekä ohjaava ja valvova viranomainen eli aluehallintovirastot. Toki heidän tulkintansa pitää muuttua tai väistyä silloin, jos joku aiemmin mainitun instanssin päätös sitä edellyttää.
 
Tää vassareiden ja AY-mafian kirjaimellinen huuto on kyllä parasta poliittista viihdettä pitkään aikaan:

1687079100984.png

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuomioja puhuu äärioikeistohallituksesta: Tuomioja kutsuu tulevaa hallitusta Orpon ”äärioikeistohallitukseksi” – ”Tunnen vastenmielisyyttä…”

Keijo Kaarisade: hold my beer

SAK:n mafiapomo Giacomo Delorante latailee verbaalista rynnäkkökivääriään ja valmistelee mafiaperhettään tulevaan yleislakkoon:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Biaudet on käynyt hakemassa vähän jaxu-haleja oikeasta poliittisesta kodistaan eli SDP:ltä ja sen puoluelehdeltä: Hallituspuolueen kansanedustaja ei hyväksy hallitusohjelmaa – sanoo nyt Demokraatille suorat sanat tilanteesta

Pitää kohta hakea lisää poppareita, ulinan määrä on korviahuumaavaa. :rofl:

Miksi veikkaat, että PS:n kannatus romahtaa 12 %:iin?

Spekulaatiota:

  • Nuorisorikollisuus edelleen rehottaa.
  • Kädenväännöt RKP:n kanssa sitoo persujen käsiä
  • Pieni osa persujen kannattajista pettyy leikkauspolitiikkaan ja vaihtaa puoluetta
  • EU:lta tulevat pakolaiskiintiöt ja taloudelliset yhteisvastuut laskevat persujen kannatusta
 
Erkki Tuomioja puhuu jo äärioikeistohallituksesta, tosin ei ole lukenut edes hallitusohjelmaa ja kommenteista päätellen ei edes aio lukea, koska ei ole pakko. :rofl:
 
Spekulaatiota:

  • Nuorisorikollisuus edelleen rehottaa.
  • Kädenväännöt RKP:n kanssa sitoo persujen käsiä
  • Pieni osa persujen kannattajista pettyy leikkauspolitiikkaan ja vaihtaa puoluetta
  • EU:lta tulevat pakolaiskiintiöt ja taloudelliset yhteisvastuut laskevat persujen kannatusta
Ja siis tuohon päälle voi hyvinkin tulla joku yhteisvastuuta tai -velkaa sisältävä eu-mekanismi. Eikä vain voi, vaan hyvinkin todennäköisesti tulee. Ja luultavimmin heti ensi vuonna, eli hallitustakaan ei oikein voi jättää kun siinä vaiheessa omia tavoitteita ei ole vielä saatu konkretisoitua voimassaolevaksi lainsäädännöksi.
 
Suomi näyttäisi menevän nyt paljon parempaan suuntaan mitä aikaisemmin, mutta en silti jaksa uskoa että Suomi saataisiin käännetty pois ruotsin tieltä, suomeen on kuitenkin vuosia jo valunut haittamaahanmuuttoa ja siitä irtipääseminen ei vain ole mahdollista. Luulen että jengiväkivalta tulee lisääntymään edeleenkin vuosi vuodelta ja Helsingissä saa yhä varovaisempi olla. Ja toki koko koulujärjestelmä on ajettu niin alas että sieltä on mahdoton enää nousta.
 
Onko Peltokangas caseen mitään lähdettä vai oliko se vain harvinaisen typerää trollausta?
 
Tukien ja tulonsiirtojen varassa olevat, sekä pienituloisten ja eläkeläisten tietysti kannattaa äänestää demareita tai muita vasemmistopuoleita jotka lupaavat kuuta taivaalta, mutta ehkä ihmiset asettavat asiat tärkeysjärjestykseen sekä ymmärtävät tilanteen ja arvostavat kansallisuusaatetta, perinteitä, järjestystä, turvallisuutta jne.
Nimenomaan. Itse työttömänä ulosottovelallisena äänestin persuja vaikka tiesin että kolahtaa omaa nilkkaa myös, mutta olen juurikin noista syistä valmis ottamaan itse takkiin ja tein sen valinnan että noi asiat kohentuisi. Mutta jos mitään merkittävää/konkreettista ei tapahdu niin jatkossa ääni ei mene persuille.
 
PS muistuttaa enemmän Keskustaa
1687081493194.png

Timo Soini on hieman vasemmalla puolella ja konsevatiivi
1687081539862.png
Ja kun katsot sitä kokonaisuutta, eli 17 erkaantunutta kansanedustajaa, niin noin 9 edustaa enemmän ja vähemmän talousoikeistolaisuutta, kokonaisuutena sanoisin, että enemmän ja vähemmän oikeistokonservatiininen puolue se oli tuolloinkin.
 
Perinteistä puheeollen, uusi hallitus yrittää vaalia myös niitä.

Orpon hallitus haluaa pitää kiinni Suvivirrestä (iltalehti.fi)

"

Iltalehden näkemissä hallitusohjelmapapereissa linjataan, että suomalaista kulttuuriperintöä vaalitaan kouluissa.

– Koulujen kasvatustehtävään kuuluu varmistaa, että suomalainen kulttuuriperintö välittyy uusille sukupolville. Tähän sisältyy myös koulujen juhlaperinteiden vaaliminen kevät- ja joulujuhlineen, ohjelma linjaa.

"
 
Ja kun katsot sitä kokonaisuutta, eli 17 erkaantunutta kansanedustajaa, niin noin 9 edustaa enemmän ja vähemmän talousoikeistolaisuutta, kokonaisuutena sanoisin, että enemmän ja vähemmän oikeistokonservatiininen puolue se oli tuolloinkin.
Soini oli hiukan vasemmalla mutta keskipiste on hieman oikealla. Laittaisin sen silti keskelle. Nykyisin käsittääkseni selvästi konservatiivioikealla.
 
Nimenomaan. Itse työttömänä ulosottovelallisena äänestin persuja vaikka tiesin että kolahtaa omaa nilkkaa myös, mutta olen juurikin noista syistä valmis ottamaan itse takkiin ja tein sen valinnan että noi asiat kohentuisi. Mutta jos mitään merkittävää/konkreettista ei tapahdu niin jatkossa ääni ei mene persuille.
Uskon, että moni muukin työtön ajattelee samalla tavalla ja ymmärrän toki, että esimerkiksi ulosottovelalliselle tämä tilanne saattaa olla täysin kohtuuton ja äänestäminen ei tulisi kuuloonkaan. Nostan hattua, että ollaan valmiita uhraamaan siitä pienestä ja olemattomastakin mitä itselle jää käteen yhteisen hyvän puolesta. (se on sitten hallituksen tehtävä edistää asioita parempaan suuntaan ja se muistetaan uurnilla seuraavissa vaaleissa hyvässä ja pahassa.)
 
No niin, Kokoomus julkisti ministerinsä, eipä siellä mitään jokerikorttia ollut.
 
Tuo toimeentulotuki asia ei tule menemään läpi, Suomi on saanut lukuisasti moitteita EU:lta meidän sosiaaliturvasta ja aivan varmasti löytyy EU-tasollakin mekanismit, että tuollainen ei onnistu.
EU:n, tai oikeammin Euroopan neuvoston alaisen Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean, antamat moitteet Suomen perusturvan tasosta ovat hölynpölyä.

Suomen saamien moitteiden syy on se, että ESOK käyttää laskennallista mittaria, jonka hatusta vedetyt raja-arvot jättävät kokonaan huomiotta asumistuen, työmarkkinatuen ym. täydentävät tuet. Tarkempi selitys löytyy tuolta:

Vaikka en kovin aktiivisesti politiikkaa seuraa niin nyt on sellainen tunne, että tässä hallituksessa on edes jotain järkeä ja yritystä.
Uskalletaan tehdä ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi vaikka tiedetään että kirpaisee. Se on kuitenkin välttämätöntä jos haluaa katsoa myös tulevaisuuteen. Toivotaan ettei tule uutta koronaa tai sotaa jonka verukkeella voi avata kaikki velkahanat... Tai vaikka tuliskin niin tämä hallitus teksisi asiat todennäköisesti toisin.
 
Tuossa on sinällään suomalaisen politiikan outous. Ihmiset ei lähtökohtaisesti halua elää velaksi. Mutta jos hallitus tekee säästöjä, kannatus yleensä laskee. Ja suomessa säästöt on yleensä vielä aika marginaalisia.
 
Mikä on ihmisarvoisen elämän määritelmä? Nykyäänhän ongelma on se, että iso joukko nuoria viihtyy aivan liian hyvin tukien varassa kaljaa siemaillen ja videopelejä pelaten. Heille nimenomaan töihin meno ja vastuun otto ei olisi sitä ihmisarvoista elämää.

Jos tällaisia asioita halutaan muuttaa, niin mikään muu ei taida toimia kuin se, että oma yksiö muutetaan soluasuntolaksi ja rahalliset tuet ruokakupongeiksi.

Siis kannatatko todellakin tämän hallituksen haavetta siitä, että työstä tai aktivointitoimenpiteistä kieltäytyvä menettäisi kaikki tukensa Iso-Britannian malliin?

Mielestäni tällainen ajattelu kenen tahansa toimesta saatikka Suomen hallitukselta on todella pähkähullua, koska silloin työstä kieltäytyminen nähdään rikosta vakavampana asiana, sillä rikoksesta tuomitulla pyörivät kyllä vangin päivärahat ja ruokatarjoilut vankilassa, vaikka olisikin sarjakuristaja yms. Edes tahallinen työttömyys ei ole mielestäni läheskään yhtä moitittavaa kuin rikollisten tekemät rikokset.

Eli mielestäni jokaiselle kansalaiselle kuuluu ainakin se -40%:lla leikattu toimeentulotuen perusosa (n. 333e), koska eipä tuolla perusosalla vuokran omavastuuta ja ruokakauppakäyntejä enempää tee.

Eli ei laiteta työttömiä liian ahtaalle ruokakupongeilla tai pennittömyydellä, joku pieni itsenäisyyden ripe on jätettävä, jotta työttömällä on aito mahdollisuus palata palkansaajaksi ja on mahdollisuus voimaantua pienen toimeentulotukensa avulla.

Koetko siis, että 333 euroa on liikaa syrjäytyneen työttömän ruokatarpeisiin, kännykkälaskuun, julkisen liikenteen lippuun sekä kuntosaliharrastukseen? Peilaile vastaustasi toimeentulotuen perusosan suunniteltuun menojakaumaan tuen määritelmissä:

Perusosa sisältää laskennallisia menoja seuraavassa suhteessa:
• ravintomenot 49 %
• vaate- ja jalkinemenot 9 %
• informaatiomenot (puhelin, internet, lehdet) 20 % • vähäiset terveydenhuoltomenot 3 %
• muut menot 19 %

Aika niukalle menee, jos saat vain 60% perusosasta, se ei riitä edes ravintomenojen ja informaatiomenojen summaan…
 
Eli haluat että muut maksaa sun elämän mutta sinä määräät miten ne elää. Huikea pakka.

Just. Sama kuin sanoisi, ai olet persu, eli juot liikaa, et pärjännyt koulussa, olet paskapalkkaisessa duunissa ja kutsut pesäpallomailaasi nuoriso-ohjaajaksi. Ei kannata lokeroida liikaa muita käyttäjiä.
 
Viimeksi muokattu:
Miksi veikkaat, että PS:n kannatus romahtaa 12 %:iin?

En ole lainamaasi käyttäjä, mutta kyllähän hallitusvastuu tuppaa laskemaan kannatusta. Maahanmuuttoon ei lopulta tule kovin rajua linjaa, johon osa persujen äänestäjistä pettyy. Kehitysapukin saadaan vain suunnilleen Sipilän hallituksen tasolle. Poikkeuksiakin löytyy, esim. Kokoomus ei kyykkää juuri koskaan vaikka on hallituksessa, ja demarit teki melkoisen yllätyksen viime vaaleissa.
 
Tuossa on sinällään suomalaisen politiikan outous. Ihmiset ei lähtökohtaisesti halua elää velaksi. Mutta jos hallitus tekee säästöjä, kannatus yleensä laskee. Ja suomessa säästöt on yleensä vielä aika marginaalisia.

Siksi koska oletetaan että säästöt voidaan tehdä "jonkun muun" etuuksista.
 
EU:n, tai oikeammin Euroopan neuvoston alaisen Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean, antamat moitteet Suomen perusturvan tasosta ovat hölynpölyä.

Suomen saamien moitteiden syy on se, että ESOK käyttää laskennallista mittaria, jonka hatusta vedetyt raja-arvot jättävät kokonaan huomiotta asumistuen, työmarkkinatuen ym. täydentävät tuet. Tarkempi selitys löytyy tuolta:

Ehkä pientä tilastokikkailua THL:lta, esimerkiksi viimesijainen toimeentulotuki on 497€/kk mikä on alle 50% mediaanipalkan 50%, siihen jos lyö asumiestuen päälle, niin pitäisi saada yli puolet vielä asumistukea lisää, että kyseinen taso saavutettaisiin. Mahtaakohan näin kaikki saada sellaisia tukia haja-asutetussa maassa? Ei. Nuottia tietysti on tullut myös siitä, että täällä ei olla reakoitu juuri mitenkään elinkustannusten nousuun.

edit: puhumattakaan jos tuosta joutuu vielä 20% tai 40% lisäleikkuriin
 
Viimeksi muokattu:
Halla-ahon lähtemättömyys ministeriksi oli oikeastaan ainut ylläri. Muuten aika ennakoituja valintoja.
 
Mahtaako tuo puhemis-pesti ennakoida mahdollista presidenttiehdokkuutta. Muuten ihan asiallisia valintoja - ja positiivisena puolena että Huhtasaari ja Tynkkynen ymmärrettiin pitää pois audin takapenkiltä...
 
Toisaalta ei ollut, jos haluaa hakea presidentiksi. Muuten kyllä.
No Kaisa Juuso oli sellainen että ei ollut mun papereissa.

JHa ois päässyt ministerinä näyttämään sitä että on pressa-ainesta paljon isommalla näkyvyydellä kun nyt.
 
Io-techissähän on aika paljon perussuomalaisten äänestäjiä? Ei ole moni nimimerkki ilmaissut tyytymättömyyttään siihen että ei voi saikuttaa ja lakkoilla kuten ennen? Tai että työttömiä patistellaan?
Olisihan se varmasti aika ikävää todeta, etenkin pari päivää neuvottelujen päätyttyä, että persujen hallitustaival ei tyydyttäisi. Jos jossain kohtaa sitten tullaan pisteeseen että sellainen on pakko myöntää, niin vähintäänkin se on sitten persujen spinnausnarratiivissa kokoomuksen tai varsinkin rkp:n vika.
 
Mahtaako tuo puhemis-pesti ennakoida mahdollista presidenttiehdokkuutta. Muuten ihan asiallisia valintoja - ja positiivisena puolena että Huhtasaari ja Tynkkynen ymmärrettiin pitää pois audin takapenkiltä...
Vahvat vibat, että lähtee presidenttiehdokkaaksi.
 
Aika odotetut ministerivalinnat perussuomalaisilta, eikä oma laajaveikkaus paljoa heittänyt, odotin Juvosesta sosiaali- ja terveysministeriä, mutta tiedostin myös, että se voi olla Juuso tai Rantanenkin.
 
Jussi H-a muuten sitten tavallaan siirtyi syrjään päivänpolitiikasta. Tai ainakin sellainen tapa on ollut että Puhemies on tasapuolinen kaikkia puolueita kohtaan eikä liiemmin länkytä siviilissäkään kotimaanpolitiikan tiukoista väännöistä.
Teoriassa pressasta seuraava, ja samalla tavalla se on myös siinä puolueettomuusroolissaan kun pressakin. Eduskunnassa ei pidä puheita, ei osallistu äänestyksiin eikä keskusteluihin.
 
Päivän ministerilistasta pomppaa merkittävimpänä Kokoomuksen Sanni Grahn-Laasosen nimitys sosiaaliturvaministeriksi. Grahn-Laasonen on erittäin määrätietoinen, tehokas ja pätevä, uuvutustaisteluihinkin kykenevä poliitikko, ikään kuin Kokoomuksen oma ”kristakiuru”. Nimityksestä voi lukea, että Kokoomus siis todella panostaa sosiaaliturvan uudistamiseen eli opposition mielestä purkamiseen.
Toinen merkittävä nimitys, joka toki oli todennäköinen jo etukäteenkin, on Kai Mykkäsen nimitys ympäristö- ja ilmastoministeriksi. Minun käsitys on, että näissä asioissa Mykkänen on about vihreiden linjoilla, mutta puolueelleen ominaisesti hyvin markkinatalousmallisesti.

Persujen Taviolla on Ulkomaankauppaministerin pesti, jossa pitäisi olla ympäri maailmaa edustamassa ja availemassa ovia suomalaisten yritysten kauppamiehille, kohteliaasti kuunnella ja latoa kohteliaisuuksia päivä päivän jälkeen ilman, että itseltä pääsee suusta tai twittertililtä sammakoita.
Noh onhan tuo kuitenkin jo kokenut poliitikko. Ja supliikkimies. Nyt vaan pitää oppia diplomatia- ja bisneskieli sekä itsehillintä ja nopsaan. Toki juristina osaa vaieta, kyseiseen ministeripestiin (jos toki moneen muuhunkin) sen osaaminen onkin todella tärkeää.
 
Kaksikymmentä vuotta vasemmisto on valittanut, että toivottavasti Halla-ahosta ei tule ministeriä, tänään valittavat, kun Halla-ahosta ei tullut ministeriä.
Minusta hyvä ettei tullut. Olisin toivonut että ei puhemieskään vaan olisi poistunut politiikasta kokonaan pois.
 
Mielestäni tällainen ajattelu kenen tahansa toimesta saatikka Suomen hallitukselta on todella pähkähullua, koska silloin työstä kieltäytyminen nähdään rikosta vakavampana asiana, sillä rikoksesta tuomitulla pyörivät kyllä vangin päivärahat ja ruokatarjoilut vankilassa, vaikka olisikin sarjakuristaja yms. Edes tahallinen työttömyys ei ole mielestäni läheskään yhtä moitittavaa kuin rikollisten tekemät rikokset.
No ihan samalla periaatteella esimerkiksi armeijaa voitaisiin pitää vankilaa pahempana, kun armeijassa on pakko tehdä kaikenlaista ikävää työtä ja vankilassa ei. Monella vangilla on sitäpaitsi enemmän lomiakin.

Ja tuohon tahallisen työttömyyden tuomittavuuteen liittyen: Suomessa on perinteisesti jaeltu ankaria tuomioita talousrikoksista. Yksi syrjäytynyt elämäntapatyötön kustantaa veronmaksajille miljoonasummia (jonkun uutisen mukaan 1,2 MEUR). Minkä takia tällaista pitäisi kohdella silkkihansikkain ja vielä mahdollistaa kyseinen elämäntapa ilman mitään vastuita ja velvollisuuksia?

En missään nimessä kannata hyvinvointiyhteiskunnan alasajoa ja turvaverkoston lakkauttamista, mutta järjestelmä on ollut liian lepsu ja kääntynyt itseään vastaan, kun se on mahdollistanut liian helposti sluibailun. Jossain vaiheessa on otettava kovat keinot käyttöön, kun ei tätä konkurssia saada muuten käännettyä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 438
Viestejä
5 131 680
Jäsenet
81 988
Uusin jäsen
Davebee

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom