- Liittynyt
- 17.06.2018
- Viestejä
- 12 706
Et ole sitten kuullut älykkyyyden ja koulutuksen korrelaatiosta? Kyse on suurista massoista joten yksittäisen tulevan tohtorin älykkyys voi olla mitä vain. Todistit kyllä hyvin "tutkinto kertoo siitä, että henkilö osaa se oman tutkinnonalansa" mutta olisin olettanut jopa sinun alallasi opetettavan jonkun verran tiedettä vaikka kyse onkin vain soveltavasta tieteestä. Korkeakouluista valmistuu aikamoisia vatipäitä mutta vähemmän kuin muualla.Tässä näkyy taas auktoriteettiharhaSinä oletat automaattisesti, että yliopisto- ja korkeakoulutetut olisivat älykkäitä. Jos olisit itse valmistunut korkeakoulusta, niin tietäisit, että sieltä valmistuu aikamoista vatipäätä, eikä koulutus missään nimessä ole tae siitä, että henkilö olisi fiksu.
Lisäksi vielä, tutkinto kertoo siitä, että henkilö osaa se oman tutkinnonalansa. Ei se, että henkilö on kouluttautunut lääkäriksi kerro mitään siitä, minkä verran henkilö ymmärtää politiikan päälle.
Minäkin olen hyvin todennäköisesti ennen seuraavaa vuodenvaihdetta tekniikan tohtori, joten onko sitten jatkossa minun sanomisieni painoarvo aina korkeampi kuin muiden "alemmin koulutettujen"?![]()
Asenne että kaikki ne jotka ajattelevat eri tavalla ovat hölmöjä osoittaa lähinnä omaa hölmöyttä. Varsinkin harha jossa itse on vähemmistössä ja kaikki muut väärässä. Jos äänestät persuja niin olet vähemmistössä korkeakoulutettujen keskuudessa.
Vastaa tähän: kumpi äänestäjä ymmärtää politiikkaa keskimäärin paremmin, korkeakoulutettu vai kouluttamaton? Ohitetaan muut muuttujat koska kyseessä väestötaso. Bonuskysymys: kumpi tekee parempia äänestyspäätöksiä, älykäs vai tyhmä?