• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Demarileiri pyrkii spinnaamaan Marinin silmille kosahtaneen oman ja puolueen kilvenkiilloitusyrityksen keskusteluksi Hornettien kohtalosta kuluvan vuosikymmenen lopulla. Kohun ydinasia on kuitenkin edelleen:

1. Suomen pääministeri
2. Ei voi avata julkista keskustelua vahvasti ulko-ja puolustuspolitiikkaan kytköksissä olevasta asiasta neuvottelematta ensin siitä vastuussa olevien tahojen kanssa
3. Eikä etenkään edustaessaan Suomen valtiota sotaa käyvässä maassa, jossa sekä kansalaiset että media kuuntelee ja tulkitsee herkällä korvalla kaikkia tilanteeseen liittyviä lausuntoja.

Sanna Marinin teinileenamainen tötöily untuvikkona raskaamman sarjan poliitiikassa on suomalaisena Sannankin palkan maksajana vaivaannuttavaa ja harmistuttavaa.
 
Sanna Marinin teinileenamainen tötöily untuvikkona raskaamman sarjan poliitiikassa on suomalaisena Sannankin palkan maksajana vaivaannuttavaa ja harmistuttavaa.

Kritiikki yleensä juuri kosahtaa tälläiseen vaivaannuttavaan ja lapselliseen argumentointiin selkeiden tahallisten väärinymmärtysten tai suoranaisen keksittyjen valheiden lisäksi.

Jos on, tai kuten yleensä on ihan asiastakin kritisoimista, niin ei pitäisi olla tarvetta höpötellä omiaan. Toki nyt on sentään päästy jo puhumaan valheiden sijasta todellisesta asiasta, jonka voi katsoa edistykseksi.

Se, että suomalaisille tarkoitetussa tiedotustilaisuudessa, ei voisi ehdottaa keskustelua esim. juuri vaikka mahdollisesta hävittäjien luovuttamisesta Ukrainalle, on vain kaikuja suomettumisesta. Vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon ja se on ymmärrettävää. Marinin voimakas asennoituminen Ukrainan puolesta on ilmiselvästi ollut vaikea pala monelle ja tämä kohu on osoitus siitä.

Nyt kun aikaa on mennyt tästä kohusta, niin voi myös todeta, että mitään todellista ja kielteistä vaikutusta tästä ulkopoliitiikan rintamalla ollut ja Ukrainakaan ei tästä pettynyt, tai ottanut asiaa lupauksena. Lehdet sen sijaan tavalliseen tapaan sai omia klikkiotsikoita.
 
Marin paljasti oman tietämättömyytensä Puolustusvoimien ja maanpuolustuksen realiteeteista. Jos Marin olisi tajunnut vähääkään Hornettien käytöstä, tarpeesta ja hävittäjien hankkimisprosessista, hän olisi todennut ettei asia ole ajankohtainen Suomen osalta. Mutta sen sijaan hän päätti ilmoittaa sotaa käyvässä maassa, että juu tottakai voidaan keskustella Hornettien luovutuksesta.

Tämä herätti tottakai kotimaassa kysymyksiä, onko Marin tehtäviensä tasalla. Pääministeri, joka liputtaa avoimesti Puolustusvoimien heikentämisen ja maanpuolustuksen vaarantumisen puolesta ei miellytä monia varsinkaan näin sota-aikana. Lähinnä Putinin ja Venäjän asiaa näytti Marin tässä ajavan, samalla myös vahingoitti maamme suhteita Ukrainaan antamalla tyhjiä lupauksia.
 
Marin paljasti oman tietämättömyytensä Puolustusvoimien ja maanpuolustuksen realiteeteista. Jos Marin olisi tajunnut vähääkään Hornettien käytöstä, tarpeesta ja hävittäjien hankkimisprosessista, hän olisi todennut ettei asia ole ajankohtainen Suomen osalta. Mutta sen sijaan hän päätti ilmoittaa sotaa käyvässä maassa, että juu tottakai voidaan keskustella Hornettien luovutuksesta.

Eiköhän Marin tiedä ne realiteetit vallan hyvin. Marin ei ehdottanut, että alettaisiin nyt heti roudaamaan niitä Hornetteja sinne. Vaan, että pitäisi keskustella siitä, että roudataanko niitä sinne sitten, kun Suomi ei enää niitä tarvitse. Eli käytännössä hiljalleen siitä noin vuodesta 2027 alkaen.

En nyt heti tiedä, että miksi helvetissä Marinin kritiikissä pitää jatkuvasti valehdella ja/tai muuten vain johtaa harhaan. Eiköhän sieltä Marinin tekemisistä löydy tarpeeksi kritisoitavaa ihan ilman, että tarvii keksiä juttuja.
 
Juu kyllähän se on kamalaa, että meillä on tuommoinen hirveä puolueellinen pääministeri. Kyllä minä ainakin olisin toivonut sannalta samaa linjaa, mitä Saksa/Ranska on onnistuneesti vetänyt.

Meillä ei myöskään ole varaa yhtäkään hornettia laittaa lainaan, niitähän käytettäisiin venäläisten tappamiseen. Itseasiassa meilläpä ei ole edes varaa keskustella aiheesta.
 
Eipä tuo Marinin öyhötys saa enää oikein keneltäkään tukea. Voisi myös tämän foorumin äänekkäin faniosasto lopettaa puolustamasta selvää virhettä.

Sanna Marin jäi ypöyksin MTV-tentissä – nolo tilanne

Marinin Hornet-lausunnolle ei löytynyt puheenjohtajatentissä juurikaan tukea, mikä kertoo koko keskustelunavauksen olleen pohjimmiltaan virhe.
 
Jos Marin olisi tajunnut vähääkään Hornettien käytöstä, tarpeesta ja hävittäjien hankkimisprosessista, hän olisi todennut ettei asia ole ajankohtainen Suomen osalta.
Ihmeellinen juttu, mutta Se mitä Sanna sanoi, antoi kyllä sen kuvan, että hän tajuaa.
– On esitetty, että Ukrainaan pitäisi tässä vaiheessa antaa tehokkaampaa aseistusta, kuten hävittäjiä. Ja että siinä viivyttely maksaa ihmishenkiä. Mikä on sinun kantasi tähän asiaan?

Näin Marin vastasi:

– Itse näen, että hävittäjistä varmasti tullaan keskustelemaan. Eri maat puntaroivat ja arvioivat sitten omia kykyjänsä tämän kaltaista aseapua toimittaa. Mielestäni myös Suomessa tätä keskustelua voidaan käydä.

– Me tiedämme, että me olemme tehneet päätöksiä uusista hävittäjistä jo aiemmin. Me tiedämme meidän tulevien hävittäjien aikataulun, millä saamme niitä Suomeen. Ja kyllä me voimme mielestäni käydä keskustelua myös Hornetien osalta, olisiko mahdollista Ukrainaan luovuttaa, minkälaista koulutusta se kenties tarvitsisi rinnalle, siten että Suomi voisi osaltaan tässä auttaa. Mutta mitään päätöksiä ei ole tehty.

– Keskustelut ovat vasta hyvin alkuvaiheessa. Ja totta kai, kun me keskustelemme esimerkiksi hävittäjäkysymyksestä, niin silloin se vaatii kyllä mittavaa kansainvälistä yhteistyötä, yhteistyötä eri maiden kanssa. Mutta mielestäni Suomi on tässä kiinnostavassa asemassa juuri sen vuoksi, että me olemme tehneet päätökset uudesta hankinnasta ja meillä on olemassa olevaa kalustoa ja me voimme, totta kai, arvioida tuon kaluston käyttöä.

– Tietenkin samalla pitää huomioida Suomen sijainti, geopoliittinen sijainti, se, että meidän pitää huolehtia omasta maanpuolustuksestamme kaikissa tilanteissa.
 
Marinin Hornet-lausunnolle ei löytynyt puheenjohtajatentissä juurikaan tukea, mikä kertoo koko keskustelunavauksen olleen pohjimmiltaan virhe.
Ei tuo kerro kuin siitä, että vaalit ovat ihan nurkan takana ja tottakai kilpailijat yrittää hyödyntää joka asiaan, missä nähdää edes vähäisintäkään tarttumispintaa.
 
Ei tuo kerro kuin siitä, että vaalit ovat ihan nurkan takana ja tottakai kilpailijat yrittää hyödyntää joka asiaan, missä nähdää edes vähäisintäkään tarttumispintaa.
Joo eikä ainakaan tämän forumin oikeistolaiset kirjoittajat vasemmistolaista pääministeriä kritisoisi, ilman asiasyitä juuri ennen vaaleja :D
 
Mutta kyse ei ole siitä, että koneista voitaisiin luopua aikaisintaan 2030-luvulla. Suomen viimeiset Hornetit poistuvat käytöstä 2030-luvun alkupuolella. Mutta tuossa vaiheessa valtaosa niistä Horneteista on jo poistunut käytöstä. Kyse ei ole siitä, että Suomella olisi käytössä kaikki nykyiset Hornetit kunnes saadaan käyttöön kaikki uudet F-35:t, vaan tuossa on siirtymä.
Ilmavoimat eivät ole ilmoittaneet mitään täysin tarkkaa aikataulua, ymmärrettävistä syistä, mutta ne ovat ilmoittaneet ne pääpiirteet. Ja ne ovat:
- Suomi vastaanottaa ekat koneet loppuvuodesta 2025 Yhdysvalloissa, ja niitä käytetään ensin siellä suomalaisten koulutukseen
- Ekat koneet saapuvat Suomeen alkuvuodesta 2026
- Hornetit poistuvat käytöstä sitä mukaa, kun saadaan F-35:ia tilalle käyttöön. Suomella tulee hetkellisesti olemaan enemmän aktiivisia koneita kuin tuo 64, koska siirtymää ei tehdä 1:1:een vaan isommissa klönteissä (oma kommentti: Ilmavoimat operoivat hävittäjiä 4 koneen lentueilla, joten oletettavasti siirtymä tapahtuu noin 4/8/12 konetta kerrallaan)
- Ensimmäinen Suomen hävittäjälaivueista on siirtynyt F-35:iin vuonna 2028, toinen 2030

Ja historiallisesti, Hornetteihin siirtymä tapahtui siten, että ekan koneen saapumisesta laivueeseen kesti noin 2 vuotta, kunnes vanha kalusto oltiin täysin poistettu käytöstä. Ekat F-18C:t valmistuivat alkuvuodesta -96, viimeiset Mig-21:t poistettiin käytöstä keväällä -98 ja viimeiset Drakenit vuonna 2000.

Eli tuolla aikataululla Suomi olisi vuonna 2028 poistanut käytöstä jo sen 20-30 Hornettia. Osan niistä jo vuonna 2027, ehkä jopa jo 2026. Eli Ukraina ei joutuisi odottamaan ekaa konetta sinne 2030-luvulle asti, vaan saisi mahdollisesti ekat koneet jo 2026 (tai viimeistään 2028). Toki tuohonkin on aikaa, mutta Krimin valtauksestakin on kohta se 10 vuotta. En nyt olisi hirveän optimistinen sen suhteen, että Ukrainan tarve hävittäjille, ihan aktiivisiin sotatoimiinkin, olisi kadonnut vuoteen 2028 mennessä.
Suomi vastaanottaa ensimmäiset F-35 hävittäjät vuoden 2026 lopulla ja vanhojen koneiden poistaminen käytöstä on vuosia kestävä projekti, puhutaan siis jos ei ihan 2030-luvusta, niin hyvin lähellä sitä. Useasta puolustusvoimien lähteestä on melko selkokielellä todettu että, siirtymä on vuosia kestävä projekti ja siihen asti tarvitaan kaikki koneet. Poistohetkellä myös hävittäjien kunto on kyseenalaista esimerkiksi rakenteellisen väsymisen johdosta, emme siis edes vielä tiedä onko niistä muuhun kuin museokäyttöön tai maamerkiksi, todennäköisesti pääosin varaosiksi.

Puolustusvoimien entinen komentaja, kenraali Jarmo Lindbergin mukaan kaikki Hornetit tarvitaan Suomen puolustamiseen vielä vuosien ajan ja kun kalustoa aletaan korvata uusilla, ei vanhoissa Horneteissa ole juuri lentotunteja jäljellä. Vanhojen hävittäjien poistaminen käytöstä on vuosia kestävä prosessi, aivan vuosikymmenen loppuun asti. Koneita ei siis hänen mukaansa voisi luovuttaa ennen 2030-lukua. Kenraalimajuri Juha-Pekka Keränen taas totesi että, jos koneista päädyttäisiin luopumaan, se tapahtuisi 2030-luvulle tultaessa.

Eiköhän nyt aika monen suusta olla kuultu, että tuo siirtymävaihe kestää aikaisintaan vuosikymmenen loppuun mennessä, hyvin todennäköisesti 2030-luvulle.

Mutta uskoako tässä puolustuvoimien edustajia vai foorumilaista, siinäpä pähkinä.
 
Nykyinen Hornet-kalusto poistuu käytöstä suunnitellusti vuodesta 2025 alkaen. Ensimmäiset suomalaiset F-35-hävittäjät otetaan Ilmavoimien käyttöön vuonna 2025 osana Yhdysvalloissa järjestettävää suomalaisen henkilöstön koulutusta. Ensimmäiset F-35-koneet toimitetaan Suomeen vuonna 2026. Suomessa F-35-järjestelmä korvaa Hornet-kaluston hävittäjälennostoissa vuosina 2028 ja 2030.

Ilmavoimat hankkii uusia koneita saman verran kuin Hornettejakin alun perin oli, 64 kappaletta. Ensimmäiset F-35:t lennetään valmistajan mukaan Suomeen vuonna 2026. Sitä mukaa kun uusia tulee, vanhat taistelukoneet lähtevät nykyisistä lennostoista Rissalasta ja Rovaniemeltä poistoon viimeistään vuonna 2030.

Mutta lentokoneet eivät mene ihan läpsystä vaihtoon.

”Tarkasti yhden suhde yhteen vaihtaminen ei tietysti ole tarkoituksenmukaista, jolloin vaihtelua on varmasti siirtymäkaudella puoleen ja toiseen”, sanoo ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Pasi Jokinen Seuralle.

...

Jotkut sotilasilmailun asiantuntijat ovat eri spekulaatioissaan iloinneet, että Suomen hävittäjämäärä voi hetkellisesti nousta jopa sataan koneeseen. Tätä määrää ilmavoimat ei myönnä eikä kiistä.

”Lähtökohtaisesti varmaan pidetään käytössä oleva konemäärä selvästi lähempänä nykyistä tasoa, kuin sataa”, sanoo Jokinen.

Alustava eli IOC-suorityskyky F-35A-hävittäjillä on tarkoitus saavuttaa vuonna 2028. Tuolloin Suomella odotetaan olevan riittävä konemäärä, jotta toinen hävittäjälennostoista operoi pelkästään uudella konetyypillä.

Eli kyllä tähän asti kaikki kommunikaatio mitä Suomen puolustusvoimilta on tullut viittaa siihen, että aikataulu on juurikin tuollainen mitä sanoin. Eli 2026 alkaen alkaa Hornetteja poistumaan käytöstä, viimeistään 2028 niitä pitäisi olla jo se 20-30 käytöstä poistunutta (kerta toinen hävittäjälennosto on siirtynyt täysin uuteen koneeseen).

Eli siis kyllä mäkin uskon juurkin niihin ilmavoimien ja puolustusvoimien edustajiin.

*edit*
Niin, ja mitä tulee siihen, että Hornetit on loppuunlennettyjä. No, Puolustusvoimat ovat jo tutkineet asiaa:

Eli lentotuntien lisääminen ei olisi hirveän kallis projekti, yhteensä noin 50 miljoonaa euroa tuolle nykyiselle 60 koneelle. Eli alle miljoonan per kone.
*edit*
Tai siis, rakenteet 50 miljoonaa, moottoreiden kuluvat osat toiset 27 miljonaa. Eli vähän päälle miljoonan per kone.
 
Viimeksi muokattu:
Eipä tuo Marinin öyhötys saa enää oikein keneltäkään tukea. Voisi myös tämän foorumin äänekkäin faniosasto lopettaa puolustamasta selvää virhettä.

Sanna Marin jäi ypöyksin MTV-tentissä – nolo tilanne

Marinin Hornet-lausunnolle ei löytynyt puheenjohtajatentissä juurikaan tukea, mikä kertoo koko keskustelunavauksen olleen pohjimmiltaan virhe.
Tuossa tentissä oli kyllä muitakin asioita, jotka eivät saaneet kaikkien tukea. Etenkään tai nimenomaan nyt kun vaalit on kulman takana.

Yksi asia on väitellä siitä, oliko Marinin vastaus liian harkitsematon vai ei, mutta tässä jatkuvasti on laitettu sanoja Marinin suuhun. Sen takia niitä väittämiä varmaan halutaan korjata, ei sen takia että täällä(kään) olisi Sannaa mistä tahansa puolusteleva kultti.

Esimerkiksi aiemmin viikolla Vaasassa toimittajien tapaamisessa yksi toimittajista kirjaimellisesti kysyi, miksi Marin meni lupaamaan hornetit Ukrainaan. Marinin poistuttua toimittajien mikrofonit oli vielä hetken päällä, jolloin sama toimittaja ihmetteli kollegoilleen Marinin tapaa kiertää kysymystä, vaikka toimittaja itse oli tunkenut sanoja pääministerin suuhun, ja Marin itse asiassa oli siihenkin vastannut suoraan, ettei mitään lupauksia ole missään vaiheessa tehty.
 
Eli kyllä tähän asti kaikki kommunikaatio mitä Suomen puolustusvoimilta on tullut viittaa siihen, että aikataulu on juurikin tuollainen mitä sanoin. Eli 2026 alkaen alkaa Hornetteja poistumaan käytöstä, viimeistään 2028 niitä pitäisi olla jo se 20-30 käytöstä poistunutta (kerta toinen hävittäjälennosto on siirtynyt täysin uuteen koneeseen).

Eli siis kyllä mäkin uskon juurkin niihin ilmavoimien ja puolustuvoimien edustajiin.

*edit*
Niin, ja mitä tulee siihen, että Hornetit on loppuunlennettyjä. No, Puolustusvoimat ovat jo tutkineet asiaa:

Eli lentotuntien lisääminen ei olisi hirveän kallis projekti, yhteensä noin 50 miljoonaa euroa tuolle nykyiselle 60 koneelle. Eli alle miljoonan per kone.

Tässä nyt on viimeisen viikon aikana nykyisen ja entisen komentajan kommentit koskien Hornetteja, eiköhän nykyinen komentaja Keränen ole ajantasalla asioista.

Ex-komentaja Jarmo Lindberg vääntää rautalangasta: Kaikki Hornetit tarvitaan Suomen puolustamiseen | Verkkouutiset

Koneita ei komentajan mukaan voitaisi luovuttaa ennen 2030-lukua ja silloin eteen tulisi merkittäviä koneiden päivityksiin liittyviä haasteita.

– Suomen Hornet-kalusto lennetään suunnitellusti loppuun, kuten ilmavoimien komentaja on jo kommentoinut asiaa julkisuuteen. Koneissa ei poistohetkellä ole muun muassa rakenteellisen väsymisen johdosta juurikaan lentotunteja jäljellä, Jarmo Lindberg toteaa.

Venäjän hyökkäys | Ilmavoimien komentaja kommentoi Hornet-kysymystä: ”Emme ole keskustelleet”

”Jos kaikesta huolimatta päädyttäisiin 2030-luvulle tultaessa luovuttamaan koneita, vähimmäisvaatimuksena olisi investointi lentokelpoisuuden edellyttämien rakenteellisten päivitysten tekemiseen”, Keränen sanoo.

Suomen Hornet-hävittäjien kohtalosta ei suunnitelmaa: Osa alkaa olla museokunnossa

Uuden kaluston käyttöönotto on niin ikään vuosia kestävä prosessi, jossa uudet ja vanhat järjestelmät ovat pitkään käytössä limittäin.

– Jossain vaiheessa on sitten saatu kaikki uusi hankittua, jolloin sitten vaihe vaiheelta otetaan pois käytöstä vanha kalusto, Sorvari sanoo.
 
Hesarikin nähtävästi listaa Sinimustan liikkeen (ihan kuten kuuluukin) vasemmistoon. Vaikka todellisuudessa sen kuuluisi olla aivan äärimmäisen vasemmassa laidassa puolueohjelmansa perusteella:
1679056305086.png

Yritin kommenttiosiossa kysyä että kokeeko toimitus mitään ristiriitaa siinä että puoluetta on Hesarin aikaisemmissa jutuissa kutsuttu äärioikeistoksi. Nähtävästi kysymykseni ylitti jonkinlaisen totuuskomission määrittelemän "vihapuherajan" koska se päätettiin sensuroida. :kahvi:
 
Mulla meni ohi tuo mutta sanoiko Marin siis siinä kohuhaastattelussa että aikataulu olisi vuodesta 2026 eteenpäin?
 
Tässä nyt on viimeisen viikon aikana nykyisen ja entisen komentajan kommentit koskien Hornetteja, eiköhän nykyinen komentaja Keränen ole ajantasalla asioista.

Ex-komentaja Jarmo Lindberg vääntää rautalangasta: Kaikki Hornetit tarvitaan Suomen puolustamiseen | Verkkouutiset

Koneita ei komentajan mukaan voitaisi luovuttaa ennen 2030-lukua ja silloin eteen tulisi merkittäviä koneiden päivityksiin liittyviä haasteita.

– Suomen Hornet-kalusto lennetään suunnitellusti loppuun, kuten ilmavoimien komentaja on jo kommentoinut asiaa julkisuuteen. Koneissa ei poistohetkellä ole muun muassa rakenteellisen väsymisen johdosta juurikaan lentotunteja jäljellä, Jarmo Lindberg toteaa.

Venäjän hyökkäys | Ilmavoimien komentaja kommentoi Hornet-kysymystä: ”Emme ole keskustelleet”

”Jos kaikesta huolimatta päädyttäisiin 2030-luvulle tultaessa luovuttamaan koneita, vähimmäisvaatimuksena olisi investointi lentokelpoisuuden edellyttämien rakenteellisten päivitysten tekemiseen”, Keränen sanoo.

Suomen Hornet-hävittäjien kohtalosta ei suunnitelmaa: Osa alkaa olla museokunnossa

Uuden kaluston käyttöönotto on niin ikään vuosia kestävä prosessi, jossa uudet ja vanhat järjestelmät ovat pitkään käytössä limittäin.

– Jossain vaiheessa on sitten saatu kaikki uusi hankittua, jolloin sitten vaihe vaiheelta otetaan pois käytöstä vanha kalusto, Sorvari sanoo.

No mitä se Lindberg sanookaan:
– Suomen Hornet-kalusto lennetään suunnitellusti loppuun, kuten ilmavoimien komentaja on jo kommentoinut asiaa julkisuuteen. Koneissa ei poistohetkellä ole muun muassa rakenteellisen väsymisen johdosta juurikaan lentotunteja jäljellä, Jarmo Lindberg toteaa.

Ensimmäiset uudet F-35A hävittäjät tulevat Rovaniemelle vuonna 2026. Siihen asti kaikki Hornetit tarvitaan hänen mukaansa kotimaan puolustukseen, erityisesti nykyisessä turvallisuustilanteessa.

Vasta vuoden 2026 jälkeen ilmavoimat lähtee suunnitellusti poistamaan Hornet-koneita sitä mukaa kun uutta kalustoa tulee maahan.

Eli Lindbergkin sanoo, että 2026 jälkeen alkaa poistumaan Hornetteja käytöstä.

Hesarin artikkelissa, jossa on haastateltu Kerästä, sanotaan:
”Käsittääkseni pääministeri myös tarkoitti asian mahdollista myöhempää tarkastelua, kun Hornetit ovat poistumassa.”

Suomen nykyinen Hornet-kalusto poistuu käytöstä vuodesta 2025 alkaen.

”Suomen puolustuksen kannalta Puolustusvoimilla ei ole varaa luopua Hornet-kalustosta ennen kuin korvaava F-35-järjestelmä on saatu operatiiviseen käyttöön”, Keränen lisää.

Eli taas tulee vastaan ne vuodet 2025/2026 (ja 2028 jos katsotaan sitä, että koska ilmavoimien suunnitelmassa saavutetaan IOC).
 
No mitä se Lindberg sanookaan:

Eli Lindbergkin sanoo, että 2026 jälkeen alkaa poistumaan Hornetteja käytöstä.

Hesarin artikkelissa, jossa on haastateltu Kerästä, sanotaan:

Eli taas tulee vastaan ne vuodet 2025/2026 (ja 2028 jos katsotaan sitä, että koska ilmavoimien suunnitelmassa saavutetaan IOC).
Ilmeisesti nyt vaikea ymmärtää, että toi prosessi on vuosia kestävä (ei niitä koneita tuosta vain lennetä uuteen käyttömaahan ja homma on siinä) ja koneet joka tapauksessa vaatisi lisäinvestointia sekä päivitystä, mikäli niistä halutaan lentokoneita eikä varaosia. Mikä on taas yksi prosessi lisää, mikä luonnollisesti vie aikaa ja tämä kaikki pitäisi vetää läpi meidän byrokratian (+Yhdysvallat). Ennen 2027 tuskin on konettakaan vielä poistettu käytöstä, koska Lapin lennosto vastaanottaa ensimmäiset koneet vuoden 2026 loppupuolella ja tästä päästään edellä mainittuihin prosesseihin ja byrokratiaan.

edit: noissa kommenteissa on minun mielestä aika hyvin rautalangasta väännetty, miksi tämä prosessi kestää todennäköisesti 2030-luvulle
edit2: mehän voidaan joutua kannibalisoimaan noita hävittäjiä omien koneiden ylläpitoon ja on myös väläytelty, että lentokuntoisia koneita voitaisiin käyttää edelleen käytössämme.
 
Viimeksi muokattu:
Ilmeisesti nyt vaikea ymmärtää, että toi prosessi on vuosia kestävä (ei niitä koneita tuosta vain lennetä uuteen käyttömaahan ja homma on siinä) ja koneet joka tapauksessa vaatisi lisäinvestointia sekä päivitystä, mikäli niistä halutaan lentokoneita eikä varaosia. Mikä on taas yksi prosessi lisää, mikä luonnollisesti vie aikaa ja tämä kaikki pitäisi vetää läpi meidän byrokratian. Ennen 2027 tuskin on konettakaan vielä poistettu käytöstä, koska Lapin lennosto vastaanottaa ensimmäiset koneet vuoden 2026 loppupuolella ja tästä päästään edellä mainittuihin prosesseihin ja byrokratiaan.

Ei tässä ole mitään vaikeasti ymmärrettävää. Nykyisellä aikataululla pitäisi viimeistään 2028 olla se noin 20-30 käytöstä poistettua Hornettia odottamassa jatkokohtaloaan.
Ja jos nuo haluttaisiin roudata Ukrainaan, niin ne vaatisi sen about miljoonan edestä per kone remonttia.
Toki luovuttaminen vaatii byrokratiaa, mutta jos se byrokratia laitetaan liikkeelle vaikkapa 2024, niin sitten se on valmiina siinä vaiheessa kun Suomi ei enää tarvi koneita. Koneita voidaan sitten remontoida sitä mukaa kun ne poistuu käytöstä 2026-2028.
 
Nythän noita hävittäjäpäätöksiä alkoi tulemaan (Puola, Slovakia), joskin vanhoja migejä.

Ehkä olisi aika siirtyä vaalikeskusteluihin. Mikä puolue lupaa rakentaa millaistakin Suomea? Millaisia kompromisseja on odotettavissa millaisillakin hallituskokoonpanoilla? Jne.
 
Ei tässä ole mitään vaikeasti ymmärrettävää. Nykyisellä aikataululla pitäisi viimeistään 2028 olla se noin 20-30 käytöstä poistettua Hornettia odottamassa jatkokohtaloaan.
Ja jos nuo haluttaisiin roudata Ukrainaan, niin ne vaatisi sen about miljoonan edestä per kone remonttia.
Toki luovuttaminen vaatii byrokratiaa, mutta jos se byrokratia laitetaan liikkeelle vaikkapa 2024, niin sitten se on valmiina siinä vaiheessa kun Suomi ei enää tarvi koneita. Koneita voidaan sitten remontoida sitä mukaa kun ne poistuu käytöstä 2026-2028.
Nimenomaan odottamassa jatkokohtaloaan 2028, jos ne edes kelpaa lentokoneiksi, niitä pitää päivittää ja se vie aikaa, rahaa ja resursseja. (tällä hetkellä kaikki resurssit kuluvat nyt tulevan F-35-järjestelmän käyttöönottoon ja operatiivisen valmiuden ylläpitoon)

Edelliset hävittäjät taidettiin kaikki romuttaa, varaosiksi ja osa pääsi muistomerkeiksi, Horneteilla todennäköisesti sama kohtalo.

– Todennäköisesti koneissa olevia laitteita, kuten moottoreita ja elektroniikkaa, voidaan myydä varaosiksi niille tahoille, jotka Horneteja vielä käyttävät, eli lähinnä Yhdysvaltain ase- ja merivoimiin.
– Koneen kuori ja rakenne tullaan todennäköisesti romuttamaan aiempien vastaavien hävittäjien tapaan. Pieni osa koneista pääsee museoihin ”muistomerkkikoneiksi”.

edit: lisäksi aikaa kuluttava projekti on löytää mahdollinen halukas niille, jos edes kelpaavat kohdemaalle tai lentokäyttöön, sekä tietysti Yhdysvallat tekee loppupäätöksen.
Et sinä nyt voi markkinoida koneita tässä vaiheessa ulkopuolisille, jos ei kerta edes tiedetä niiden lentokuntoa, "meillä olisi tässä 30 Hornettia, saatte 2028 vuoden jälkeen", 2028: "sori niistä koneista lentokuntoisia oli 6"
 
Niin, Hornetit menevät todennäköisesti romuksi, jos niitä ei haluta antaa Ukrainaan. Mutta mä en halua olla vuonna 2028 siinä pisteessä, että Ukraina tarvii länsimaisia koneita, ja me romutetaan käyttökelpoisia, tai pienellä remontilla sellaisiksi saatavia, Hornetteja koska meidän päättäjät eivät ole saaneet aikaiseksi keskustelua siitä, että voisiko ne koneet antaa Ukrainalle.

Ja Yhdysvallat tekee sen loppupäätöksen, mutta ne tekevät sen vain, jos me kysytään niiltä. Jotta me voidaan kysyä niiltä, niin meidän täytyy tietää, että mitä me itse halutaan tehdä niillä. Ollaanko me valmiita antaan ne Ukrainalle sitten kun ei itse enää niitä tarvita?

Ja riski ei ole, että niitä olisi lentokuntoisia vain 6. Ei sitä Suomen puolustuskykyä noiden osalta nyt ole niin hilkulle vedetty, että kahden vuoden myöhästyminen F-35:ssa tarkoittaisi, että Suomella olisi vain se tusina lentokuntoisia Hornetteja. Ne voivat tarvita sen rakenteiden remontoinnin, mutta kuten jo aiemmin tuli todettua, se ei ole mikään hirveän kallis operaatio.
 
Kun maan pääministeri puhuu, se on samalla teko. Kun pääministeri puhuu, puhe tulee megafonin läpi. Näitä vertauksia on käytetty viime päivinä. Oikein hyviä vertauksia mielestäni.

Sanna Marin teki virheen Hornet-puheessaan. Nyt voisi nostaa kätensä pystyyn virheen merkiksi. Ei vaan pysty. Ainoastaan demarit eivät näe Marinin toiminnassa vikaa. Kaikki muut näkevät. Tällaista se on etenkin vaalien alla.
 
Viimeksi muokattu:
Paitsi että se ei menisi 30-luvulle, vaan koneita voitaisiin lähettää 2027-2028 alkaen.
Ehkä se 30 lähempänä kuin vuosi 2023-2024

Tosin jos tässä nyt on Marinilta samakoita lipsahtanut niin ei ehkä kovin hedelmällistä keksiä jälkikäteen niille jotain merkitystä.

Liittouma ei suunnittele Ukrainaan Hornetteja, vaan vaihtoehdot pyörii ihan muissa kone tyypeissä. Jos puskista tulee tilanne että liittouma jostain syystä päätyy hornetteihin, niin ne tulee muualta. Aivan varmasti, tulee mikä ennustettava hallitus tahansa niin sen huomio

Jos nyt haluaa väkisin keksi mitä voisi tulevaisuudessa tehdä niin enemmin tulee mieleen jotain rauhahnturvaamista joissa Suomi olisi yhtenä osallistujana.
 
Niin, Hornetit menevät todennäköisesti romuksi, jos niitä ei haluta antaa Ukrainaan. Mutta mä en halua olla vuonna 2028 siinä pisteessä, että Ukraina tarvii länsimaisia koneita, ja me romutetaan käyttökelpoisia, tai pienellä remontilla sellaisiksi saatavia, Hornetteja koska meidän päättäjät eivät ole saaneet aikaiseksi keskustelua siitä, että voisiko ne koneet antaa Ukrainalle.

Ja Yhdysvallat tekee sen loppupäätöksen, mutta ne tekevät sen vain, jos me kysytään niiltä. Jotta me voidaan kysyä niiltä, niin meidän täytyy tietää, että mitä me itse halutaan tehdä niillä. Ollaanko me valmiita antaan ne Ukrainalle sitten kun ei itse enää niitä tarvita?

Ja riski ei ole, että niitä olisi lentokuntoisia vain 6. Ei sitä Suomen puolustuskykyä noiden osalta nyt ole niin hilkulle vedetty, että kahden vuoden myöhästyminen F-35:ssa tarkoittaisi, että Suomella olisi vain se tusina lentokuntoisia Hornetteja. Ne voivat tarvita sen rakenteiden remontoinnin, mutta kuten jo aiemmin tuli todettua, se ei ole mikään hirveän kallis operaatio.
No mikä on pieni summa ja mikä ei (erilaisia arvioita on 1,2-2,4mrd€, tietysti jos sitä suhteuttaa F-35 hintaan, niin joo...), koneelle joka on sekä teknisen että operatiivisen käyttöiän osalta kohta tien päässä. Kenraalimajuri Lauri Puranen arvioi, kun koneita aletaan poistamaan käytöstä, on koneilla teknistä käyttöikää lentoturvallisuuden näkökulmasta pari vuotta, operatiivistä käyttöikää ei niinkään, mikäli halutaan järjestelmä mikä vastaan nykyhetken toimintatarpeita ja suorituskykyä. Korjaus- ja uudistuskustannukset tulisivat joka tapauksessa vastaan viimeistään kohdemaalle, mikäli he olisivat edes halukkaita ostamaan/huolimaan koneita joskus aikaisintaan tämän vuosikymmenen lopulla, ongelmia varmaan teettäisi myös varaosien saatavuus ja kustannustehokkuus kokonaisuudessaan.

edit: Minä en usko, enkä toivo, että tämä sota jatkuu lähes 2030-luvulle, jo pelkästään kalustotappioita katsoessa on vaikea nähdä sodan kestävän vielä 5-7 vuotta, mutta mene ja tiedä.
 
Se, että Hornettien lentoikää jatkettaisiin se noin 5 vuotta maksaisi 80 miljoonaa euroa. Ei 1,2-2,4mrd euroa. Nuo yli miljardin summat sisältäisi Hornettien modernisoinnin ja uudet aseet.
Hornetit nykyisessä kunnossa ovat silti paljon parempia kuin Ukrainan nykyinen kalusto. Eli vaikka noita ei modernisoitaisi yhtään, Ukraina ilmavoimien kyvykkyys nousisi reilusti noilla koneilla. Lisäksi kaikki Ukrainalle tarjolla olevat koneet ovat samassa tilassa kuin Suomen Hornetit. Kaikki ovat koneita, joita länsimaat ovat poistamassa käytöstä uusien koneiden (yleensä juurikin F-35:sten) tieltä. Voi hyvinkin olla, että Hornetit ovat teknologialtaan sieltä paremmasta päästä, koska Suomi on oikeasti halunnut ylläpitää taistelukykynsä (toisin kuin monet Keski-Euroopan maat). Toki jos USA toteaa, että no worries, me toimitetaan Ukrainalle tuliteriä Block 70 F-16:ia, niin sitten ei enää tarvi pohtia Hornettien kohtaloa. Mutta jotenkin epäilen, että USA tulee tekemään noin. Vaan se mitä Ukraina voi saada on juurikin noita vanhoja koneita.

Ja tuskin sota samalla intensiteetillä jatkuu seuraavat 5 vuotta. Mutta pitää muistaa, että tämä sota alkoi jo vuonna 2014. Jos se on jo kestänyt 8 vuotta, niin kyllä se voi hyvinkin kestää vielä pitkään. Mutta tuo lienee jo enemmän offtopiccia.
 
Horneteilla olisi Ukrainalle käyttöarvoa lyhyelläkin aikajänteellä, jos ne saataisiin upotettua valmiiseen aseyhteisöön, käytännössä NATO-yhteensopivaan integraatioon. Erillisenä yksikkönä, joka kuitenkin tarvitsisi oman huolto- ja tukiorganisaationsa ne olisivat parhaimmillaan roque-tyyppisiä pieniä, haavoittuvia ja ei-niin-tehokkaita nyrkkejä, jotka varmasti kuitenkin saisivat venäläisten housut ruskettumaan.

Näyttää siltä, että siinä vaiheessa, kun Hornetit olisivat irroitettavissa, Ukrainassa voisi olla länsimainen infratuki myös hävittäjille.
 
Poikani koulussa (peruskoulu) järjestettiin eduskuntavaaliäänestys. Äänestyksen yhteydessä koulun naisopettaja esitteli eduskuntapuolueet oppilaille siten, että puolueista mainittiin 2-3 positiivista asiaa ja yksi negatiiviselta kuulostava asia. Esimerkiksi SDP:stä mainittiin sen olevan vähävaraisten ja vanhusten asialla, mutta yritysten toimintaedellytysten parantamisessa SDP ei parhaimmillaan.

Perussuomalaiset esiteltiin oppilaille seuraavasti: Perussuomalaiset haluvat Suomen eroavan EU:sta ja palaavan markkaan, joka Suomessa oli käytössä ennen 2000-lukua. Perussuomalaiset myös haluavat kieltää maahanmuuton, oli se työperäistä tai ei.

On vaikea ymmärtää, miksi oppivelvollisuuden piirissä oleville koululaisille ladellaan tällaista shaibaa. En voi vanhempana tehdä asialle mitään, koska pelkään että yhteydenoton jälkeen poikani joutuu opettajien silmätikuksi ja hänen hyvät arvosanansa huononevat.
 
Viimeksi muokattu:
Suomi alkaa olla mielenkiintoisella tiellä, woke-opettajien ottaessa vahvasti poliittista kantaa peruskouluissa. Kuinkahan paljon näitä tapauksia kaikenkaikkiaan on(?).

Persujen Joakim Vigelius oli kutsusta käynyt koulun vaalipaneelissa väittelemässä muiden ehdokkaiden kanssa. Paneelin loputtua koulun opettaja oli tullut haukkumaan Vigeliusta avoimeksi rasistiksi. Opettaja myös kertoi, että ''Tosi surullista mille linjalle lähdit''.

Persujen Teija Makkonen oli kutsusta puhumassa koulun tapahtumassa, jossa yleisöön kuuluva opettaja alkoi buuata Makkoselle ja huusi puheen olevan "Nolo!". Tämä kuuluu videolla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Suomessa on pitkät perinteet konsensusta tavoittelevasta puhetavasta, jolla on pyritty vaientamaan zeitgeistista eriävät mielipiteet. Länsi- ja yhdysvaltamielisyys katsottiin kylmän sodan aikana persuiluksi. 1990-luvulta aina vuoteen 2022 vahva NATO-kannatus katsottiin persuiluksi. Nykyisessä woke-ilmapiirissä kun esittää eriäviä mielipiteitä yleisestä linjasta, kuten maahanmuutosta tai EU-sosialismista, niin on persu vaikka ei edes kannattaisi kyseistä puoluetta.

Persulla tässä viittaan siis toisinajattelijoihin, joita Suomessa on onneksi ollut iät ja ajat. Heikot yksilöt ja nössöt kaatuvat zeitgeistin paineen alla, mutta todelliset sananvapauden kannattajat vetävät omaan linjaansa välittämättä vittuakaan muiden mielipiteistä.

Itse liberaalina en voi käsittää autoritääristä linjaa vetäviä vasemmistolaisia, joilla on tarve rajoittaa sanan- ja mielipiteenvapautta Suomessa. Myöskään mitään vihapuhelainsäädäntöä ei tule Suomessa säätää. Jos joku kokee toisten mielipiteet haitalliseksi, tulee asianomistajan todistaa tästä itselleen koitunut haitta, jolle voidaan määrittää oikeudessa sitten hinta. Lainsäädännössä pitää löytää oikea tasapaino lumihiutaleiden suojelemisen ja ääritahojen lähettämien tappouhkausten välillä. Eduskuntavaaleissa 2023 en suosittele äänestämään nuorisopolitiikan kanalasta tulleita broilereita, jotka sokeasti edistävät lumihiutaleiden kotkotuksia.

Sivuhuomautuksena on todettava, että ChatGPT:kin on samaa mieltä tuosta tasapainon hakemisesta

"which one is more important: protecting the freedom of speech or protecting the rights of vulnerable groups?"

In summary, protecting both freedom of speech and the rights of vulnerable groups is important in a democratic society, and it requires finding a balance that respects the interests and values of all members of the society.
 
Tässä on yksi näkökulma maahanmuuttajista: Asiantuntija lyö tilastot pöytään: Työllisyysasteen noususta pitää kiittää maahanmuuttajia | Yle Uutiset

Koko 2000-luvun työpaikkojen määrän kasvu on ollut pelkästään maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä varassa, tilastotieteilijä sanoo.
Myös Sanna Marinin (sd.) hallitus saa kiittää työllisyysasteen noususta suureksi osaksi maahanmuuttajia. Ilman heitä aste voisi olla jopa 10 prosenttiyksikköä nykyistä alempi, Myrskylä arvioi

Mikäli tämä pitää yhtään paikkansa, niin Suomen tulevaisuus makaa voimakkaasti maahanmuuttajien harteilla.

edit. Lisätään tähän vielä UKK-instituutin tutkimuksesta miesten kunnosta, joka todennäköisesti koskettaa myös naisia:

Uuden tutkimuksen mukaan ilman merkittäviä muutoksia valtaosa yli 50-vuotiaista suomalaismiehistä kamppailee lähitulevaisuudessa heikon kestävyyskunnon aiheuttamien työkykyongelmien kanssa.

Huoltosuhde heikkenee, syntyvyys laskee ja ihmisten työkyky laskee. Tämä on sellainen yhtälö, joka tarvitsisi nykyistä enemmän huomiota. Huomio on nyt kiinnittynyt liiaksi vastakkainasetteluun maahanmuutosta.

Moniongelmainen yleensä tarvitsee monipuolisia ratkaisuja ongelmiinsa ja mitään ei pitäisi nyt suoriltaan tyrmätä.
 
Viimeksi muokattu:
Poikani koulussa (peruskoulu) järjestettiin eduskuntavaaliäänestys. Äänestyksen yhteydessä koulun naisopettaja esitteli eduskuntapuolueet oppilaille siten, että puolueista mainittiin 2-3 positiivista asiaa ja yksi negatiiviselta kuulostava asia. Esimerkiksi SDP:stä mainittiin sen olevan vähävaraisten ja vanhusten asialla, mutta yritysten toimintaedellytysten parantamisessa SDP ei parhaimmillaan.

Perussuomalaiset esiteltiin oppilaille seuraavasti: Perussuomalaiset haluvat Suomen eroavan EU:sta ja palaavan markkaan, joka Suomessa oli käytössä ennen 2000-lukua. Perussuomalaiset myös haluavat kieltää maahanmuuton, oli se työperäistä tai ei.

On vaikea ymmärtää, miksi oppivelvollisuuden piirissä oleville koululaisille ladellaan tällaista shaibaa. En voi vanhempana tehdä asialle mitään, koska pelkään että yhteydenoton jälkeen poikani joutuu opettajien silmätikuksi ja hänen hyvät arvosanansa huononevat.

On se kyllä törkeää kun taas Persuja on sorsittu sanomalla ääneen niiden poliittisia kantoja :kahvi:

Ja joo, tiedän, että Persut eivät halua kieltää kaikkea työperäistä maahanmuuttoa, vain erittäin suuren osan siitä.
 
On se kyllä törkeää kun taas Persuja on sorsittu sanomalla ääneen niiden poliittisia kantoja :kahvi:
Tuntuuhan se varmasti pahalta kehystettynä neutraaliin näkökulmaan.

Pitäisi puhua Suomalaisten edun ajamisesta, nykymuotoisen hulluuden vastustamisesta, ja muista kansallismielisen populismin positiivisista puolista.
 
Työpaikkojen määrä lisääntynyt varmaan lähtökohtaisesti alustataloudessa, eli woltit, uuberit jne. Yhtään ei nosteta tikunnokkaan (korkeasti) koulutettujen maastamuuttoon vaan pidetään illuusiota yllä että nykyinen yhteiskuntahimmeli ja eläkemalli saataisiin ylläpidettyä matalapalkka-alojen voimalla. Saatika miten saisimme enää ruokaakaan?
Pekka Myrskylä kysyy, kuka pääkaupunkiseudulla esimerkiksi siivoaisi, ajaisi busseja ja toimittaisi ihmisille aterioita wolt-kuskeina, jos maahanmuuttajia ei olisi.
 
No onhan se vähän hassua, että koulussa valistetaan ”oikeaa” puoluetta. Toki se on ilmeisesti ihan OK.

Olisihan se outoa, jos näin tehtäisiin. Ei oikein tarkkaan tiedä mitä on oikeasti tapahtunut, kun ei ole mitään puoluetonta tietoa asiasta, on vain mielipiteitä.
Kun mielipiteet ovat hyvin ideoligisesti värittyneitä, niin totuus lienee taas jossain ihan muualla.
 
Muistanko oikein että joskus oli Iltalehdessä asti kun persuista oli valistettu koulussa?
Joo, sitten perussuomalaiset nuoret tekaisi ilmiantokampanjan, jossa pyydettiin tositarinoita perussuomalaisten vastaisesta politikoinnista kouluissa.

Yhtään tarinaa ei kuitenkaan tainnut tulla?
 
Opettajista 95% taitaa olla paremmin suvaitsevia vihervassareita.
Minkähänlainen älämölö siitä tulisi, jos persu ope valistaisi äänestämään persuja?
Ihan suht tuoreeella ja ok kokoisella otannalla peruskoulunopettajien ja rehtorien suosituimmat kannat näyttäisi olevan Vihreät, Keskusta ja Kokoomus.
Opettajataustaisista kunnanvaltuutetuista eniten on Keskustalaisia ja Kokoomuslaisia.
 
Hyvä homma kun tähänkin saatiin faktoja. Vähän oppikirjaesimerkki tästä vaan että asioita voi aina keksiä ja väittää todella vaivattomasti, noiden etsimiseen sitten meni varmaan toisen keskustelijan aikaa ainakin kertaluokkia enemmän...
 
Opettajista 95% taitaa olla paremmin suvaitsevia vihervassareita.
Minkähänlainen älämölö siitä tulisi, jos persu ope valistaisi äänestämään persuja?
1. Ei ole, keksit luvut päästäsi.
2. Se naurettaisiin luultavasti itse takaisin koulunpenkille, jos yrittää saada alaikäisiä äänestämään jollain tapaa.
 
Työpaikkojen määrä lisääntynyt varmaan lähtökohtaisesti alustataloudessa, eli woltit, uuberit jne. Yhtään ei nosteta tikunnokkaan (korkeasti) koulutettujen maastamuuttoon vaan pidetään illuusiota yllä että nykyinen yhteiskuntahimmeli ja eläkemalli saataisiin ylläpidettyä matalapalkka-alojen voimalla. Saatika miten saisimme enää ruokaakaan?
Sinänsä hyvä jos osa ihmisistä pystyy elättämään itsensä näillä uudentyyppisillä palveluammateilla (wolt, uber yms.). Mutta näiden merkitys kansantaloudelle on tosiaan varmaan ihan olematon. En ole myöskään varma, että onko se mikään kovin positiivinen kehityssuunta, jos pikkuhiljaa alkaa syntyä tällainen uusi palvelijaluokka.
 
Toisaalta yksi syy matalasti koulutettujen ja kouluttamattomien työttömyydelle varmasti on, että se palveluala on kutistettu pois. Suomessa toisin kuin monissa muissa maissa, on hiottu yhteiskuntaa jo kymmenien vuosien ajan kohti itsepalvelumallia.
Paras esimerkki on ravintola-ala (poislukien fine dining) missä asiakas tekee itse melkeinpä kaiken muun paitsi valmistaa ruoan ja pesee astiat.
 
Juuri näin. Olet aivan oikeassa.
Hesari kertoo siivoojista, joita kohdellaan kuin entisajan orjia:
"Filippiiniläiset siivoojat tekevät pitkää päivää samojen suomalaisyrittäjien kahdessa yhtiössä. Ylityökorvauksia ei makseta.
Kolme kohdetta per päivä. Ruokakauppa, toimisto, hoivakoti. Lattioiden pesu koneella, pintojen pyyhintä, vessojen siivous. Työvuorojen välissä pitää yrittää nukkua, sillä yö jää työn vuoksi lyhyeksi. Onnenpotku on päästä siivoamaan Prismaa, sillä se tarjoaa 6–8 tunnin yhtäjaksoisen työpäivän.
Tällaista on monen filippiiniläisen siivoojan arki pääkaupunkiseudulla."

Ei kyllä ole sellaista työtä jota kukaan suomalainen haluaa tehdä tuollaisilla ehdoilla.
 
Suomessa toki työvoima on aika kallista, joten olisiko monella sitten halukkuutta maksaa siitä palvelusta?
 
Toisaalta yksi syy matalasti koulutettujen ja kouluttamattomien työttömyydelle varmasti on, että se palveluala on kutistettu pois. Suomessa toisin kuin monissa muissa maissa, on hiottu yhteiskuntaa jo kymmenien vuosien ajan kohti itsepalvelumallia.
Paras esimerkki on ravintola-ala (poislukien fine dining) missä asiakas tekee itse melkeinpä kaiken muun paitsi valmistaa ruoan ja pesee astiat.
Demarit ovat kutsuneet tällaista työtä piikayhteiskunnaksi:
SDP:lle ei kelpaa, että kotiin tulee siivooja, koska se on jotakin pahaa.
 
SDP:lle ei kelpaa, että kotiin tulee siivooja, koska se on jotakin pahaa.
Itse olen joskus äänestänyt SDP:tä ja olen myös hankkinut siivoojan käymään siivoamassa välillä. Siivoojan joka saa enemmän kuin taulukon minipalkan.

En ottaisi tänne siivoojaa joka ei saa lain mukaista palkkaa lisineen.

Perustulon kanssa kaikki tämmöiset varmaan lisääntyisi aikalailla, kun pienenkin työn vastaanotto kannattaisi heti.
 
Juuri näin. Olet aivan oikeassa.
Hesari kertoo siivoojista, joita kohdellaan kuin entisajan orjia:
"Filippiiniläiset siivoojat tekevät pitkää päivää samojen suomalaisyrittäjien kahdessa yhtiössä. Ylityökorvauksia ei makseta.
Kolme kohdetta per päivä. Ruokakauppa, toimisto, hoivakoti. Lattioiden pesu koneella, pintojen pyyhintä, vessojen siivous. Työvuorojen välissä pitää yrittää nukkua, sillä yö jää työn vuoksi lyhyeksi. Onnenpotku on päästä siivoamaan Prismaa, sillä se tarjoaa 6–8 tunnin yhtäjaksoisen työpäivän.
Tällaista on monen filippiiniläisen siivoojan arki pääkaupunkiseudulla."

Ei kyllä ole sellaista työtä jota kukaan suomalainen haluaa tehdä tuollaisilla ehdoilla.
Toisaalta aika iso osa täälläkin päin myytävästä tavarasta valmistetaan jossain paskastaneissa todennäköisesti aika huonoissa työoloissa. Että onko esim. nämä siivoojat sitten tuohon suhteutettuna kovin iso ongelma? Jos tästä orjatyövoiman käytöstä halutaan eroon, niin moni asia tulee varmasti maksamaan enemmän.

Toisaalta sitten, haittaisiko se lopulta kovin paljoa? Nykyaikana on loppupelissä paljon ihan tarpeetonta kulutusta, hyvinä esimerkkeinä pikamuoti ja huonolaatuiset vaatteet jotka menevät roskiin todella nopeasti, sekä jatkuvasti vaihtuvat älylaitteet. Muutenkin riippuvuutta Kiinan kaltaisista valtioista voisi olla hyvä vähentää.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
303 172
Viestejä
5 157 022
Jäsenet
82 319
Uusin jäsen
ATKihminen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom