• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Sipilän hallitus sai OST:n ja pienen kevennyksen tappioiden vähentämiseen läpi. Uskon, että oikeistohallitus voisi lisätä pörssin ja kansalaisten sijoitustoiminnan elinvoimaisuutta vielä paljon entisestään kunhan hallitukseen saataisiin muutama puolue jotka näitä voisivat ajaa
Eli voit sanoa hyvästit sinipunalle (koska demarit varmaan vastustaa) ja joudut ottamaan kammoamasi persut hallitukseen, jolloin loppui eu:lle nöyristely, haittamaahanmuuttoon puututaan sekä ilmastotoimien kunnianhimoa saatetaan hieman tarkastella.

Eikös sulle siis ideaali hallitus olisi kokoomus + ps + kd + rkp ja hjallikselta tukea oppositiosta?

Jotenkin saanut vain käsityksen että ps aiheuttaa kakistelua, eikä myöskään kd ole helppoa niellä.
 
Kokonaisuutena tuolla on kyllä hyviä ehdotuksia, mutta miksi tuota kokonaisuutta on pitänyt mennä sähläämään tuolla "sijoitusrahaa lapselle" sammakolla. Ilmeisesti kiima kosiskella niitä vasemmalle kallellaan olevia äänestäjiä on vaan niin kova että pakko oli jotain tuollaista lisätä. Noh, ehkä tämä oli jonkun somevastaavan tai pr ihmisen moka, jolla onnistuttiin viemään keskustelua syrjään itse pihvistä.
Tuskin oli. Kokoomus ja Elina Valtonen erityisesti on kuitenkin ajaneet sitä jo vuosia, se ei ole uusi juttu.
 
Kunhan eivät lankea samaan idiotismiin PS:n kanssa, että alkavat vaatia työperäisen maahanmuuton kitkemistä.
Samaa mieltä, mutta tuossa nimenomaan puhutaan ei-työperäisestä maahanmuutosta. Odotankin peppukireyttä muutamalta muulta puolueelta sotkemalla nämä asiat taas kerran. Sanoisin että gäppi näillä teeseillä ennemmin vie sinipunaa kauemmaksi kuin lähemmäksi jos tulevaa hallitusyhteistyötä miettii.
 
Jotenkin saanut vain käsityksen

Jos PS tulee ajamaan hallitukseen kansankapitalismia ja hallitusohjelmasta jätetään pois suuri osa PS:n äänekkäästi ajamista asioista (kuten 2015), niin sopii totta kai. Mutta enhän mä tota päätä vaan lopulta asia selviää hallitusneuvotteluissa. Mua kiinnostaa asiat, joita ajetaan, ei se kuka niitä ajaa. Eli sinänsä sama jos Kontula on siellä poistamassa 50k rajan tai jos Niikko on lisäämässä samaa sukupuolta olevien avioparien oikeuksia tai jos Ohisalo on hyväksymässä suurydinvoimalaa (jos sille vielä on tarvetta) ja Marin kiristämässä ansiosidonnaista. Eli hallitusohjelma ratkaisee.

Mulla ei siis ole mitään lempparikokoonpanoa, vaan lähinnä lemppariasiat joita haluaisin että hallitus ajaa.
 
Kokoomuksen paniikkinappula painettu Persuja vastaan. Ihan hyviä ulostuloja, ei siinä mitään.
Kokoomus vaatii kovia toimia jengirikollisuuteen ja kotouttamiseen – ”Ei-työperäistä maahanmuuttoa on kiristettävä”
Kokoomus tarjoaa 15 keinoa nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisemiseksi. Puolue vaatii ryhtiä myös kotouttamiseen ja ”ei-työperäistä maahanmuuttoa on kiristettävä”.
Juha Ristamäki
juha.ristamaki@iltalehti.fi
Tänään klo 15:39
  • Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon ja varapuheenjohtajan Antti Häkkäsen mukaan ”Suomen täytyy herätä nopeasti todellisuuteen, jossa alaikäisten nuorten ja jopa lasten tekemä väkivalta on kasvussa ja raaistunut”.

  • Kokoomus esittääkin nyt muun muassa nuoriso- ja jengirikollisuuden kitkemiseksi rikoksista annettavien rangaistusten koventamista, turvallisuusviranomaisten resurssien ja toimivaltuuksien kasvattamista sekä nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemistä.
  • Puolue haluaa laittaa kuntoon myös Suomen kotouttamispolitiikan.
– Katujengi-ilmiö nostaa vaarallisella tavalla päätään Suomessa. Katujengien ja niissä vaikuttavien henkilöiden määrä on kasvussa ja niiden toiminta raaistuu. Vaarassa on ollut myös sivullisia. Samaan aikaan perinteinen järjestäytynyt rikollisuus kansainvälistyy ja kovenee entisestään, Häkkänen sanoo.
Orpon mukaan ”kokoomus on varoittanut jengirikollisuuden noususta jo pitkään”.
– Hallitus ei ole letkauttanut huolille kuulevaa korvaansa, vaan on antanut tilanteen eskaloitua. Syrjäytymisen ja sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyn lisäksi tarvitsemme kovia toimia. Nyt on viimeinen hetki ottaa ongelma vakavasti ja ryhtyä töihin. Emme hyväksy kasvavaa jengirikollisuutta Suomeen, Orpo sanoo.

”Ei-työperäistä maahanmuuttoa on kiristettävä”
Orpo ja Häkkänen huomauttavat, että kokoomus on jo esittänyt vuosina 2021 ja 2022 useita jengirikollisuutta torjuvia toimenpiteitä muun muassa sisäisen turvallisuuden strategiaan.
– Poliisien määrä on nostettava tulevien vuosien aikana 8000 poliisiin. Rikoshyödyn poisottamista on tehostettava ja ampuma-aserikoksista tuomittavia rangaistuksia on kovennettava. Jengirikollisuuteen liittyvistä rikoksista tuomittavia rangaistuksia on kovennettava. Nyt tarvitaan koko yhteiskunnan vastuunkantoa, eikä vapaamatkustajia voi olla. Suomessa kunnioitetaan lakeja, piste, Orpo sanoo.
Häkkäsen mukaan Suomen kotoutumispolitiikan ”punaiseksi langaksi on otettava työnteko, kielen oppiminen ja koulutus, jotka ovat tärkeimmät avaimet suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumiseen”.
– On myös selvää, että ei-työperäistä maahanmuuttoa on kiristettävä. Samalla ennaltaehkäisyyn on panostettava esimerkiksi nuorisotyössä ja lastensuojelussa. Lastensuojelun ongelmat on laitettava kuntoon lisäämällä sekä resursseja että toimivaltuuksia, Häkkänen sanoo.
Häkkäsen mukaan kyse on myös arvomaailman muutoksesta.
– Työnteolla pärjäämisen ja menestymisen sijaan rikollista elämäntapaa ihaillaan ja väkivallan käyttö nähdään hyvänä keinona edetä elämässä. Ryhtiliikkeeseen tarvitaan mukaan koko yhteiskunta, lähtien kotien ja vanhempien kasvatusvastuusta. Kaiken perustana on myös tiukka maahanmuuttopolitiikka ja velvollisuudet työntekoon, kielikoulutukseen ja lakien noudattamiseen, Häkkänen sanoo.

Kokoomuksen konstit
Nämä ovat kokoomuksen esittämät toimenpiteet:

1. Kovennetaan katujengien väliseen välienselvittelyyn liittyvien rikosten rangaistuksia. Laajennetaan nykyinen järjestäytynyttä rikollisuutta koskeva rikoksen koventamisperuste koskemaan myös jengien välienselvittelyä.
2. Kovennetaan ampuma-aserikoksista annettavia rangaistuksia. Nostetaan esimerkiksi törkeän ampuma-aserikoksen vähimmäisrangaistus nykyisestä neljästä kuukaudesta kahteen vuoteen vankeutta, jotta varmistetaan niistä tuomittavien vankeusrangaistusten pääsääntöinen ehdottomuus.
3. Puututaan jengirikollisten saamaan rikoshyötyyn nykyistä tehokkaammin, sillä esimerkiksi huumekaupasta saadulla rikoshyödyllä hankituilla hyödykkeillä, kuten hienoilla autoilla on merkittävä vaikutus siihen, kuinka houkuttelevana nuoret näkevät mahdollisuuden liittyä katujengeihin. Helpotetaan rikoshyödyn pois ottamista esimerkiksi alentamalla vaadittavaa todistelun kynnystä.
4. Nostetaan poliisin määrä yli 8000 poliisiin.
5. Turvataan rikosprosessiketjun (poliisi, syyttäjälaitos, tuomioistuimet, rikosseuraamuslaitos) rahoitus ja toimivuus.
6. Annetaan viranomaisille mahdollisuudet rajatuissa tilanteissa ja oikeuden päätöksellä käyttää salaisia pakkokeinoja rikollisjengissä aktiivisesti toimivan henkilön kohdalla myös tilanteessa, jossa konkreettista rikosepäilyä ei vielä ole.
7. Laajennetaan turvallisen irtautuminen rikollisesta ympäristöstä ja vaikutuspiiristä mahdollistava JR-exit toiminta katujengeihin.
8. Toteutetaan harrastus- ja terapiatakuu. Lisätään resursseja Ankkuri-toimintaan ja yhden luukun mallia on kehitettävä.
9. Panostetaan kouluissa tehokkaaseen, yksilölliseen ja varhaiseen tukeen. Puututaan häiriökäyttäytymiseen heti, kun sitä esiintyy.

10. Lisätään viranomaisten ja nuorten kanssa työtä tekevien järjestöjen yhteistyötä
11. Lisätään lastensuojeluviranomaisten mahdollisuuksia puuttua toistuvasti oireilevan nuoren käytökseen muun muassa lisäämällä nuoren liikkumiseen liittyviä rajoituksia.
12. Kotoutumispolitiikkaan on tehtävä korjausliike, jossa punaiseksi langaksi otetaan työnteon ja kielen oppimisen velvoittavuus. Sosiaaliturvan pitää kannustaa työntekoon ja kielenoppimiseen, ne ovat avaimet integraatioon. Työnhakua ja työn vastaanottamista koskevien velvoitteiden on tultava voimaan heti oleskeluluvan saamisen jälkeen. Työikäisiltä on vaadittava pysyvän oleskeluluvan edellytyksenä usean vuoden opiskelu- tai työhistoriaa Suomessa oleskelun ajalta ja riittävää kielitaitoa.
13. Kansainvälistä suojelua saavan henkilön suojeluaseman poistaminen on mahdollistettava henkilöltä, joka syyllistyy Suomessa törkeään rikokseen. Palautuksia on tehostettava ja uusintahakemusten käyttö viivytystarkoituksessa on minimoitava.
14. Henkilön säilöönotto yleisen järjestyksen ja turvallisuuden perusteella ja säilöönoton jatkaminen 12 kuukauden ajan nykyisen 6 kuukauden sijaan on mahdollistettava.
15. Pysyvä oleskelulupa tulee myöntää vain sellaisille henkilöille, jotka eivät uhkaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta, eivätkä ole syyllistyneet törkeisiin rikoksiin. Kansalaisuuden saamisen edellytyksiä on kiristettävä ottamalla käyttöön suomalaisen yhteiskunnan peruskurssin ja kurssikokeen hyväksytty suorittaminen sekä pidentämällä asumisaikavaatimusta.
Vaalikone | Eduskuntavaalit 2023 | Iltalehti
Persut on rasisteja ja hyihyi, mutta joka kerta sopivasti muutamaa viikkoa ennen vaaleja jälleen kerran kaikki isot puolueet muuttuu persuiksi. Kun mandaatti on pöydässä niin taas alkaa pyöriä sama levy loopilla seuraavat 3v ja 11kk.

Kokoomuksella ei ole pienintäkään aikomusta tehdä jengiytymiselle yhtään mitään ellei persut samassa hallituksessa heitä siihen pakota.
 
Kokoomuksessa jotain vaalipankiikkia, kun nyt yritetään vähän joka laidalta saada kalastettua äänestäjiä, on vappuosakesäästötilejä, ilmastohuoli ja jengirikollisuus paniikki.
 
Kokoomuksessa jotain vaalipankiikkia, kun nyt yritetään vähän joka laidalta saada kalastettua äänestäjiä, on vappuosakesäästötilejä, ilmastohuoli ja jengirikollisuus paniikki.

Surullisinta on, että iso osa kansasta uskoo noita viimehetken satutunteja ja tekee äänestyspäätöksen niiden pohjalta. Keskiverto äänestäjän ymmärrys Suomen politiikasta on hyvin pientä. Katsovat joko Onnenpyörää kiikkustuolissa tai tökkivät tiktokki some matalia päivät pitkät.

Ehkä Marinin ei tarvii luvata vappusatasia kun fanipohja on aika hemmetin hyvä ja tekee vaalityö hänen puolestaan kehumalla maasta taivaaseen
 
Huomautus - henkilökohtaisuuksiin menevä nollapostaus
Surullisinta on, että iso osa kansasta uskoo noita viimehetken satutunteja ja tekee äänestyspäätöksen niiden pohjalta. Keskiverto äänestäjän ymmärrys Suomen politiikasta on hyvin pientä. Katsovat joko Onnenpyörää kiikkustuolissa tai tökkivät tiktokki some matalia päivät pitkät
Viettäisivät enemmän aikaa samoilla facebook-sivuilla kuin sinä, niin eivät olisi sellaisia lampaita.
 
Kokoomuksessa jotain vaalipankiikkia, kun nyt yritetään vähän joka laidalta saada kalastettua äänestäjiä, on vappuosakesäästötilejä, ilmastohuoli ja jengirikollisuus paniikki.

Vappusäästötili näyttää olevan ainakin 2v vanha idea, joka ei edes ole Kokoomuksen keksintö:

Listalla on paljon muitakin ehdotuksia, pitää kaivaa se lista jostain. Vähän hölmöä Kokoomukselta, että ne nosti ton twiittiin kun sillä listalla oli tosi hyviäkin ideoita, joilla voi olla voimakkaan positiivinen vaikutus.

Ilmastohuoli taitaa olla ihan kaikkien puolueiden yhteinen huoli ja vaikka kuinka monen vuoden ajan (paitsi PS, jota asia ei juuri kiinnosta). Ei mikään kovin iso vaaliteema nyt, eikä tietenkään mikään nyt keksitty heitto.

Jengirikollisuuteen ovat ottaneet kantaa aiemminkin, ei vain juuri ennen vaaleja, esim:

Ruotsin tie ei ole meidän: Kokoomuksen 10 toimenpidettä jengirikollisuuden torjumiseksi – kokoomus.fi (2022)
Kokoomuksen Häkkänen haukkuu hallituksen turvallisuuslinjan lyttyyn: ”Ei ota mitään tolkkua” (2021)

Ei varmaan mikään näistä sinänsä ole vaalien ykkösteema. Sanoisin, että velkakehitys ja julkisen talouden tasapainottaminen on ehkä tärkein teema, jos pitää veikata.
 
Mitä tässä päättäjien sitten olisi mielestäsi pitänyt tehdä?
No meillä on nyt suurelta osin "markkinataloustettu sähköntuotanto ja jakelu". Suomen sähkötuotanto oli suurimmilta osin valtion ja kuntien omistuksessa vielä 1990-luvun alussa. Siinä mallissa tällaista rahastusta ei olisi päässyt tapahtumaan.

Jostakin syystä EU:hin liittymisen jälkeen tuli suunnaton halu myydä ja yksityistää nämä toiminnot. Kunnallisia sähköyhtiöitä myytiin kilpaa mm Vattenfallille. Valtio-omisteinen Imatran voima laitettiin yhteen valtio-omisteisen Nesteen kanssa, mistä syntyi Fortum Oy. Fortum luotiin, jotta valtio-omisteinen energiabistes voidaan myydä ja yksityistää.

Kokoomus toimi primusmoottorina näissä hankkeissa, Keskustan ja Demarien peesatessa tarvittaessa mukana.

Muistan miten omalla kotiseudullani Kokoomus ajoi paikallisen sähköyhtiön myymistä kuin käärmettä piippuun: "Nyt on pakko myydä kun saadaan hyvä hinta!!". Kyseistä sähkölaitosta Kokoomus ei onnistunut myymään, koska onneksi paikallisista Kepun poliitikoista löytyi sen verran järkeä, että nousivat vastustamaan hanketta. Mutta monessa muussa kunnassa ja kuntayhtymässä sähköyhtiö myytiin. Rahat hassattiin ties minne ja osa päätyi paikallisten (Kokoomus)yrittäjien taskuihin ylihinnoiteltujen rakennusurakoiden ja muiden kautta.
 
Marin oli kyllä täysin oikeassa kun vastasi, että kannattaisi keskustella siitä vaihtoehdosta että voisiko niitä käytöstäpoistettuja hornetteja lähettää mielummin Ukrainaan kun romikselle joskus tulevaisuudessa. Tätä mieltä on myös Everstiluutnantti evp Juhani Pihlajamaa, että asiasta on syytä keskustella. Sehän olisi ihan älyvapaata olla edes miettimättä asiaa. Siinäkin mielessä Marin vastasi täysin oikein koska on 100% varma, että tämä asia tulee myös Suomessa ennemmin tai myöhemmin eteen, koska siitä keskusteltu jo pitkään Euroopassa kuin myös Jenkeissä. Niin en oikein ymmärrä mitä muuta hän olisi voinut edes vastata: joo me ei ainakaan edes mietitä tämmöisä juttuja, ei ne siellä mitää hävittäjiä tarvitse, pärjätköön ilman. Aivan älyvapaa ja järjetön keksimällä keksitty kohu jälleen kerran.

"Everstiluutnantti evp Juhani Pihlajamaan mielestä hävittäjien lähettämisestä Ukrainan avuksi olisi hyvä keskustella myös Suomessa valtiojohdon ja puolustusvoimien kesken.

– Ukraina tarvitsee apua ja länsimailla sekä Suomella on hävittäjiä, joista ollaan luopumassa. Kyllä siitä on syytä keskustella, että mitä me aiomme niille tehdä, Pihlajamaa sanoo.

– Tässä on ollut monesti keskustelua punaisesta linjasta, jota ei voida ylittää. Hävittäjät ovat ehkä se viimeinen, josta ei ole vielä päätetty. Mielestäni myös hävittäjiä pitäisi antaa, koska Ukraina on menettänyt noin puolet hävittäjävoimasta, mikä sillä oli ennen sotaa.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi Ukrainan vierailullaan viime perjantaina, että Suomessa olisi syytä keskustella Hornet-hävittäjien lähettämisestä Ukrainaan. Marinin Hornet-avaus yllätti presidentin, puolustusministerin ja Ilmavoimat ja sai osakseen myös kritiikkiä.

Pihlajamaa ei ihmettele Marinin lausuntoa, sillä mahdollisesta hävittäjäavusta keskustellaan parhaillaan muissakin maissa, niin Yhdysvalloissa kuin ympäri Eurooppaa.

– Se ei ole mikään poikkeuksellinen avaus, koska tästä keskustellaan ja pohdiskellaan jokaisessa maassa, että mitä tukea Ukrainalle voidaan antaa."

Nokitan Pekka Toverin tviittauksella, jossa hän kritisoi Sanna Marinin löysiä puheita.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Pekka Toveri on kenraalimajuri evp, eli hänellä on komeammat korut kauluksessaan kuin Pihlajamaalla
 
Jos PS tulee ajamaan hallitukseen kansankapitalismia ja hallitusohjelmasta jätetään pois suuri osa PS:n äänekkäästi ajamista asioista (kuten 2015), niin sopii totta kai. Mutta enhän mä tota päätä vaan lopulta asia selviää hallitusneuvotteluissa.
PSllä on mahdollisuudet hallitukseen, ensisijaisesti sen takia että muiden ryhmittymien kannalta siinä olisi hyviä puolia ryhmien välisten aatteellisten erojen vastapainoksi.

Kyse on enemmänkin siitä kiinni haluaako PS hallitukseen uskottavasti ja tietenkin vaatii sen vaalimenestystä, jos ei pärjää vaaleissa hyvin, niin sitten voi olla vaikeaa.

Muille ryhmittymille kyse on vähän samasta kuin keskustalla vaalikauden alussa, missä vaiheessa.

Mua kiinnostaa asiat, joita ajetaan, ei se kuka niitä ajaa. Eli sinänsä sama jos Kontula on siellä poistamassa 50k rajan tai jos Niikko on lisäämässä samaa sukupuolta olevien avioparien oikeuksia tai jos Ohisalo on hyväksymässä suurydinvoimalaa (jos sille vielä on tarvetta) ja Marin kiristämässä ansiosidonnaista. Eli hallitusohjelma ratkaisee.
Luulen ymmärtäväni ajatuksen, mutta kommentoin vähän toiselta kantilta.

Esimerkeissä se aate ehkä tärkeämpi, se on se pohja. Eli jos valitsee ehdokkaan jonka kuvittelee ajavan asioita joita kannattaa ja lisäksi kuvittelee sen olevan vastuullinen.

Jos nyt on jokin yhdenasian juttu, joka äänestäjälle erityisen tärkeä, niin ehkä se kannattaa poimia edellisen virkkeen ehdot täyttävistä.

Tarkoitan esimerkkinä että etsii porvareista tai oikeisto demaresta sen 50k€ rajan poiston ajajan, eikä kommunisteista. Jos siis kannattaa kapitalisti, liberaali aajatuksia Toki jos on vasemmistolainen sosialisti, niin sitten.
 
Nokitan Pekka Toverin tviittauksella, jossa hän kritisoi Sanna Marinin löysiä puheita.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Pekka Toveri on kenraalimajuri evp, eli hänellä on komeammat korut kauluksessaan kuin Pihlajamaalla

Pekka Toveri on ennen kaikkea Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas, joten kommentti siihen perspektiiviin. ;)
 
Pekka Toveri on ennen kaikkea Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas, joten kommentti siihen perspektiiviin. ;)
Niin on, ja sen hän kertoo myös tuon tviittiketjun alussa.

No, okei, pudotetaan Pekka Toveria arvoasteikossa yksi napsu alaspäin. Toisaalta sukunimestä saa lisäpisteitä demarileirissä. Joka tapauksessa jäädään everstiluutnantin yläpuolelle. Lähdetäänkö seuraavaksi haravoimaan lisää kenraalikuntaa, syrjähdetäänkö puolustusminiseriön puolelle vai siirrytäänkö suoraan arvioimaan ylipäällikkötason mietteitä Sannan Hornet-tarjoilusta?
 
Nokitan Pekka Toverin tviittauksella, jossa hän kritisoi Sanna Marinin löysiä puheita.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Pekka Toveri on kenraalimajuri evp, eli hänellä on komeammat korut kauluksessaan kuin Pihlajamaalla

Pekka Toveri on Kokoomuksen kansanedustajaehdokas.

Edit: olikin jo
 
Niin on, ja sen hän kertoo myös tuon tviittiketjun alussa.

No, okei, pudotetaan Pekka Toveria arvoasteikossa yksi napsu alaspäin. Toisaalta sukunimestä saa lisäpisteitä demarileirissä. Joka tapauksessa jäädään everstiluutnantin yläpuolelle. Lähdetäänkö seuraavaksi haravoimaan lisää kenraalikuntaa, syrjähdetäänkö puolustusminiseriön puolelle vai siirrytäänkö suoraan arvioimaan ylipäällikkötason mietteitä Sannan Hornet-tarjoilusta?
Pitäiskö kuitenkin keskustella asioista asioina eikä leikitellä nimillä ja eläkeläisten kauluslaattojen kuvioilla kuin murrosikäisten näsäviisastelukerhossa?

Muuten. Itse ajattelen, että niin kauan kuin tämä juttu pysyy otsikoissa, se vie tilaa tärkeämmiltä asioilta. Toki meidän vaalienalustilanne on nyt sellainen, että kaksi-kolmekin puoluetta kokee varmaan hyötyvänsä siitä, että keskustellaan näennäisasioista eikä mennä siihen, millä seuraavalle vaalikaudelle on merkitystä. Jos koko kärkikolmikko kokee hyötyvänsä, tätä kannattaa jatkaa mahdollisimman pitkään.
 
Liki kaikilla tätäkin asiaa kommentoineilla on jonkinlaisia sidonnaisuuksia ja omanlaisiaan taustoja. Vaalien alla irtopisteiden haku toisten kustannuksella nousee pintaan entistä herkemmin. Henkilöön menemättä tässä on minusta koitettu enempi kommentoida sitä tapaa ja foorumia jolla asia on tuotu esille kuin sitä että "Marin teki väärin, hähää!". Varmaan samanlainen bordelli ja kansainvälisen median keulinta olisi saatu aikaan vaikka tuon lausunnon olisi möläyttänyt Häkkänen tai vaikka Kaikkonen. Minustakin olisi jo syytä mennä elämässä eteenpäin etenkin kun tästä ei nyt tämän suurempaa draamaa tullut mutta en ole samaa mieltä siitä että tämä olisi "näennäisasia" joka on luupin alla vain ja ainoastaan Marinin takia.
 
Keskusta-taustaisen ajatuspaja-Alkion kyselytutkimuksessa tulee hienosti esiin se, miten heillä (heidän kannattajillaan) on niin vasemmalle kuin oikealle yhteistyöhön sopivaa arvo- ja ajattelutapataustaa.
Esiin nousee myös Kokoomuksen ja persujen kannattajien liittymäkohdat, sekä toisaalta se, miten ulossulkevuudessaan persut eroaa merkittävästi kaikkien muiden puolueiden kannattajista,
 
Pitäiskö kuitenkin keskustella asioista asioina eikä leikitellä nimillä ja eläkeläisten kauluslaattojen kuvioilla kuin murrosikäisten näsäviisastelukerhossa?
Pitäisi. Konkretisoin, kuinka helppoa on lähteä mukaan epäolennaisuuksiin, piilotella omien, perusteltujen mielipiteiden sijaan auktoriteetiksi kuvittelemiensa henkilöiden taakse ja dissata jotain mielipidettä vaikkapa puoluetaustan vuoksi käsittelemättä ollenkaan mielipiteen asiasisältöä.

Marinin, kohdalla, sen sijaan että käännetään kaikki mahdolliset kivet ja kannot valkopesun nimissä, olisi voinut todeta, että tuli moka, get over it, we do.
 
"Mielenkiintoinen" tapaus taas vaihteeksi: Junat | Ukraina pyytänyt Suomea luovuttamaan sille neljä Allegro-junaa

tldr; VR tai Suomi ei voi junia antaa jo alaskirjattuja junia pois, koska siihen pitää ensin saada lupa Putinin venäjältä. Hienosti päästy tosiaan irti itäänpäin kumartelusta.
Linkkin mukaan Ukrainan rautatatieyhtiön edustaja (TJ) on tavannut Marinin hänen vierialullaan , sen jälkeen pyydettu Allegro junia.
Linkissä käsitellaan VRn tilannetta
HS sanoi:
ALLEGRO-JUNAT omistaa VR:n ja Venäjän rautatieyhtiön RZD:n omistama Karelian Trains -yhtiö, joka on perustettu vuonna 2006.

Suomen valtion omistama VR omistaa yhtiöstä puolet ja Venäjän federaation omistama RZD toisen puolikkaan. Lisäksi yhtiöllä on suomalaisia rahoittajia. Karelian Trains on vuokrannut junat liikennöitsijöille eli VR:lle ja RZD:lle.

Ilmeisesti VR on alaskirjannut oman osuutensa. Tuosta jää kyllä vahva kuva että VR ei voi noita yksipuolisesti luvutella, vaan se olisi Karelia Trains yhtiön asia.

Sitten vähän ittuilun sävyä seuraavassa

HS sanoi:
”Meillä on ollut neuvottelut RZD:n ja yhtiön rahoittajien kesken siitä, mitä tälle yhtiölle ja junille tulevaisuudessa tapahtuu.”

Simolan mukaan keskustelu kolmikannassa on ollut jo jonkin aikaa hyvin aktiivista.

Tämä pyyntö voi vaikeuttaa tilannetta, pitkittää sitä jos venäläinen omistaja alkaa epäillä että ne toimitetaan Ukrainaan.
 
Jep, ja kärjistäen putin päättää että mitä mieltä karelia trains on. On hyvä kuulla hänenkin mielipidettä. :facepalm:
Siis junat on puoliksi venäjän ja venäläisten omaisuutta. Tähän asti Venäjän omaisuutta on jäädytetty, muttei tietääkseni luovutettu Ukrainalle. Ja tämä luovuttaminen on haasteellista ja siihen suhtaudutaan varauksella. Siksi niiden luovutus on vaikeaa.
 
Jep, koska bisnestä pitää pystyä jatkossakin tekemään puten kanssa. Huoh.

Vähintään voisivat puolet junista antaa pois, ilman että venäjän varallisuutta tulee vahingossakaan annettua ukrainalle.
 
Jep, koska bisnestä pitää pystyä jatkossakin tekemään puten kanssa. Huoh.

Vähintään voisivat puolet junista antaa pois, ilman että venäjän varallisuutta tulee vahingossakaan annettua ukrainalle.
Länsimaissa jäädytys on oikeudellisesti paljon helpompaa, kuin luovutus. Länsimaissa ajatellaan koska jäädytys voidaan purkaa niin se on ok, mutta koska luovutus loukkaa rajummin omaisuuden suojaa, niin se on on sen takia vaikeaa.

Tuossa on tarkemmin käyty miksei jäädytettyä omaisuutta voi luovuttaa. Samat syyt pätee myös noihin juniin.
 
Näin jälkikäteen jossiteltuna harmi, että Suomi antoi noita vetureita ja vaunuja Venäjälle ylläpitokustannussyistä, hävittäjien sijaan nämä olisi kaikki voitu toimittaa Ukrainaan lyhyelläkin aikavälillä.
 
Jep, koska bisnestä pitää pystyä jatkossakin tekemään puten kanssa. Huoh.
Joku kämmi tuossa käynyt, jos ensin olisi hoidettu kaupat, niin ehkä joku mahku. Tiedä sitten väännetäänko tuolla politiikkaa.

Nyt kun ensin uutisoidaan Ukrainaan viennistä, niin ei venäjän valtion omistama yhtiö niitä ukrainaan myy, ainakaan halvalla.

Vähintään voisivat puolet junista antaa pois, ilman että venäjän varallisuutta tulee vahingossakaan annettua ukrainalle.
Se riippuu ihan siitä omistajasta, jutun mukaan tuskin tulee poulikastakaan päätöstä kun nyt on selvillä mihin on menossa.

Jos VR omistaisi puolet junista, niin tilanne helpompi.

Jos oletetaan että firma ei suostu myymään, niin seuraavaksi sitten viranomaiset muut konstit, mutta taitaa mennä siihen pinoon missä pohditaan laillisia konsteja sosialisoida venäläistä ominaisuutta.

Tietenkin tässä tilanteessa välillä houkuttaa kovasti että mekin voitaisiin onohtuu kaikki oikeusvaltio periaatteet, ja kyllähän me välillä puhutaan että tässä ollaan sodassa venäjän kanssa, vaikka omalla tontilla ole kovapanosammuntoja.
 
Hölmöläisiä kustiin taas silmään omien päättäjien siunauksella. Siinä koko EUn idea kiteytettynä.
Siitä vähän lisää. "Liiton mukaan korjausten kustannukset olisivat koko rakennuskannan osalta noin 21 miljardia euroa."
 
Siitä vähän lisää. "Liiton mukaan korjausten kustannukset olisivat koko rakennuskannan osalta noin 21 miljardia euroa."
Tällaiset järjettömyydet mielestäni indikoivat EU:n lopun olevan lähellä. Yritetään jotakin suurta silmänkääntöä, kun pasha (lue Etelä-Euroopan massiiviset talousongelmat) on jo housuissa.

Hyvä vertaus EU:lle on Neuvostoliitto, jonka talousongelmat alkoivat vuonna 1985 Lähi-idän maiden dumpattua raakaöljyn hintaa. Suunnitelmatalous, joka oli jo muutenkin "vähän sekaisin", ei kyennyt enää sopeutumaan muutokseen.

Gorbatšov näki tilanteen vakavuuden päästyään valtaan. Hän aloitti pakon edessä Perestroikan, jonka tarkoitus oli uudistaa Neuvostoliiton talous. Perestroikan muutokset olivat monen neuvostoliittolaisen mielestä aivan järjettömiä.

Neuvostoliiton budjettivaje kolminkertaistui Perestroikan aikana vuodesta 1988 vuoteen 1990. Neuvostoliitto lakkautettiin joulukuussa 1991.
 
Aivan kuin EU-päättäjämme enää vähät välittäisivät ihmisten hyvinvoinnista. Sama taktiikka on muuten tuossa Itänaapurissa, joka survoo kansalaisiaan rintamalle. Meidät vain survotaan taloudelliseen lihamyllyyn.
Salaliitto tai ei, niin en kyllä usko että pelkästään ilmastonmuutoksen torjunnan takia tällainen ajetaan läpi juuri tässä epävakaassa talous/pankki/markkina-tilanteessa. Töitä tietysti tulee tarjolle ihan hemmetisti kaikkialla tämän lain myötä, mutta kuka maksaa laskun?

No hyvä että se Keskisarja edes hakeutui eduskuntaan. Voi sitten historioitsijan asiantuntemuksella kertoa hallitukselle ja kansalle mediassa, mitenkä ei ole menneistä mitään opittu ja siihenpä on ihan turha mussuttaa mitään vastaan...
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: mol
Siitä vähän lisää. "Liiton mukaan korjausten kustannukset olisivat koko rakennuskannan osalta noin 21 miljardia euroa."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d021201c-4f17-4f3b-8de1-a80fe28f58fb
Lainaus linkistä
EU-parlamentti on hyväksynyt energiatehokkuusdirektiivin, joka saattaa tietää tulevaisuudessa isoa lisälaskua monille.
Aiheesta oma ketju (energiatehokkuusdirektiivi.) ,
Jos eduskuntavaalit 2023 hengessä, siitä oma ketju
En jatkanut suoraan kun en varma millä teemalla teit noston. (veikkaan vaaleja, mutta ilmeisesti keskustelua viety muihinkin suuntiin)

Jos ajatuksesi oli EU teemassa postata, niin siitä eri ketjuja
 
Aivan kuin EU-päättäjämme enää vähät välittäisivät ihmisten hyvinvoinnista. Sama taktiikka on muuten tuossa Itänaapurissa, joka survoo kansalaisiaan rintamalle. Meidät vain survotaan taloudelliseen lihamyllyyn.
Salaliitto tai ei, niin en kyllä usko että pelkästään ilmastonmuutoksen torjunnan takia tällainen ajetaan läpi juuri tässä epävakaassa talous/pankki/markkina-tilanteessa. Töitä tietysti tulee tarjolle ihan hemmetisti kaikkialla tämän lain myötä, mutta kuka maksaa laskun?

No hyvä että se Keskisarja edes hakeutui eduskuntaan. Voi sitten historioitsijan asiantuntemuksella kertoa hallitukselle ja kansalle mediassa, mitenkä ei ole menneistä mitään opittu ja siihenpä on ihan turha mussuttaa mitään vastaan...
Siellähän yksi historioitsija sitä on tehnyt jo vuodesta 1970 lähtien, eli Tuomioja. Kukaan ei oikeastaan ole kuunnellut, mutta valtaosa on alkanut pitää ylimielisenä besserwisserinä.
Toki Erkillä siinä asiaan liittyy myös taipumus knoppailuun, mikä saattaa välillä ärsyttää edustajakollegoita ja virkamieskuntaa.
 
Mielenkiintoinen käänne taannoisessa Lintilän whatsapp jutussa: KRP epäilee: Lintilän Whatsappiin murtauduttiin (iltalehti.fi)

Esiselvityksen jälkeen päädytty tutkimaan juttua tietomurtona, niin jotain perää Lintilän väitteissä saattaa sittenkin olla.
Toivottavasti KRP ja Puolustusvoimat tutkii myös montako lonkeroa Lintilä joi luvatta puolustusvoimien koneessa.
Ehkäpä Lintilän ministerinsalkkuun voisi asentaa sellaisen alkotesterin. Ei salkku aukeaisi jos testeri värähtää. Myös puhelimessa voisi olla joku vastaava.
 
Siitä vähän lisää. "Liiton mukaan korjausten kustannukset olisivat koko rakennuskannan osalta noin 21 miljardia euroa."

En ihan ymmärrä tätä. Suomessa on jo nyt aikalailla taloissa paras eristys taloissa missään päin maailmaa. Mitä niissä 1.5 miljoonassa talossa tarkalleen ottaean pitää remontoida että päästään haluttuihin lukemiin? Lisää eristystä? pakkomuutetaan öljylämmitys joksikin muuksi?? Samaan aikaan jossain Italiassa ne talot on pelkkiä kivikasoja vailla mitään lämmitystäkään tai yhtään mitään eristystä?? Ei kai tässä nyt ole rankattu suomalaisia taloja tehottomiksi tai energiasyöpöiksi sen vuoksi että täällä on talvella pakkasta ja niitä täytyy lämmittää?
 
Ymmärrän hyvin Harkimoa. Hirveetä kiljuntaa ja päälle puhumista.
Oli tuolla pari muutakin, jotka oli suunnilleen samoissa puheenvuorojen ja/tai minuuttien kanssa. Harkimo oli ainoa, joka lähti. Mutta eipä tällä varsinkaan äänestäjilleen varmaan mitään merkitystä ole, jos on muutenkaan.

Paikoin oli aika kiivasta ja sitä moni varmasti odotti. Melkein jokainen puhui jonkun päälle ja vuorostaan syytti muita päälle puhumisesta, mutta ihan hyvin tuosta pääosin sai selkoa.
 
Noissa vaalitenteissä pitäisi käyttää hiukan samanlaista systeemiä kuin Kymppitonnissa aikoinaan. Jokainen omaan äänieristettyyn koppiin ja mikit mykäksi kun jollain muulla on puheenvuoro.
 
Noissa vaalitenteissä pitäisi käyttää hiukan samanlaista systeemiä kuin Kymppitonnissa aikoinaan. Jokainen omaan äänieristettyyn koppiin ja mikit mykäksi kun jollain muulla on puheenvuoro.
Itse ehdottaisin, että päällepuhumisista pidettäisiin lukua ja kellä niitä eniten, niin sitä mukaa puheenvuorojen määrää vähennetään.
 
Kuka jaksaa näitä puheenjohtajatenttejä katsoa? Ratkaisujen sijaan saatiin älämölöä. Toimittajat osoittivat jälleen kerran hampaattomuutensa. Tulee mieleen opettajat jotka katsovat nurkkaan samalla kun häirikkölauma huutaa toistensa päälle. :D
Samaa taktiikkaa käyttivät Saarikko ja Marin kun huusivat Orpolle koska hän nosti kosteikkoviljelyn leikkauskohteeksi viime syksyltä.
 
Suomen mainstream mediassa nämä poliitikkojen keskustelut on vuosikymmenien ajan profiloituneet tällaisiksi älämölö apinoinneiksi jossa kilpaillaan lähinnä siitä kuka huutaa eniten päälle, tekee röyhkeimmän olkiukkoilun tai tahallisen väärinymmärtämisen yms. A-studiot ja vastaavat ovat pykävän verran parempia mutta eivät kaukana tästä.

Ainostaan Ivan Puopolon YouTube kanavalla käydään enää nykypäivänä puhtaasti rationaalista argumentti vs argumentti debattia jossa kunnioitetaan toisen henkilön puheenvuoroa.

Mitä tähän vaalitenttiin tulee niin Harkimon ulos marssiminen oli juuri sitä draamakarkkia maikkarille ja muille paskalehdille joita ei kiinnosta todellisuudessa se että maan asioista keskustellaan vaan se että kuka hetti parhaan argumenttivirheen ja kuka suuttui eniten. Huono veto imo mutta omapa on päätöksensä. Marin taas vaikuttaa selvästi valmistautuneen tuhoamaan SDP:n oman EU uran edeltä. Joillekin lissuille jotka Marinia äänestää, tuollainen jääräpäisyys että mistää ei suostuta leikkaamaan, mitään ei ole koskaan tehty väärin, kaikki on muiden syytä on varmaan ihanaa ja rohkean voimaannuttavaa mutta SDP:n se tulee 101% varmuudella sulkemaan pois hallituksesta. Sitten lopulta kun Marin siirtyy EU:n ja poistuu puheenjohtajan paikalta niin hänen bimboäänestäjät siirtyy vihreisiin tai vasemmistoliittoon.
Marinin politiikka SDP:lle on hiukan kuin opioidiaddiktio. Tuntuu hetken hyvältä, mutta lopputuloksena on kuolema.
 
Viimeksi muokattu:
Ymmärrän hyvin Harkimoa. Hirveetä kiljuntaa ja päälle puhumista.

Harkimon arkumentti oli, ettei saanut puuheenvuoroja, joka ei pitänyt paikkaansa.

Mitä tulee hieman kiivaaseen väittelyyn, niin se on vain hyvä. Vähän tunnetta väliin ei haittaa yhtään. Kiljuntaa siellä ei ollut yhtään, kuten ei myöskään karjumista.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
303 135
Viestejä
5 155 917
Jäsenet
82 312
Uusin jäsen
Paalujuntta

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom