EU:n energiatehokkuusdirektiivi

Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Aika hurjalta kuulostaa. Kukahan tämänkin kaiken tulee maksamaan?

EU-parlamentti äänesti juuri kannastaan rakennusten energiatehokkuutta koskevaan lakiehdotukseen. Kanta hyväksyttiin äänin 343 puolesta, 216 vastaan ja 78 tyhjää. Parlamentin jäsenet aloittavat nyt neuvottelut neuvoston kanssa sopiakseen lainsäädäntöehdotuksen lopullisesta muodosta.

Esitys on herättänyt runsaasti arvostelua, koska sen on tulkittu pakottavan kansalaiset ympäri Eurooppaa kodeissaan kalliisiin energiaremontteihin.

Lakiehdotuksen tavoitteena on energiankulutuksen ja kasvihuonepäästöjen vähentämisen sekä peruskorjausten lisääminen.

Tänään hyväksytyn kannan mukaan kaikkien uusien rakennusten olisi oltava päästöttömiä vuodesta 2028 alkaen. Uusien julkisen sektorin rakennusten olisi oltava päästöttömiä jo vuoteen 2026 mennessä. Lisäksi kaikki uudet rakennukset olisi varustettava aurinkoenergiatekniikalla vuoteen 2028 mennessä, jos se on teknisesti mahdollista ja taloudellisesti kannattavaa. Peruskorjattavissa asuinrakennuksissa tämä olisi tehtävä vuoteen 2032 mennessä, parlamentin tiedotteessa sanotaan.

Asuinrakennusten olisi saavutettava vähintään energiatehokkuusluokka E vuoteen 2030 mennessä ja energiatehokkuusluokka D vuoteen 2033 mennessä asteikolla A–G. Energiatehokkuusluokka D vastaisi 15 prosenttia jäsenvaltion kansallisen rakennuskannan energiatehokkuudeltaan heikoimpia rakennuksia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
541
Hyvähän tuo vain on että korjataan. Vanhat paskat katepillarilla nurin.

Mutta oikeasti tuohon varmaan hillotaan joku tukipaketti.
 
zZzz

lasciate ogni speranza, voi ch'entrate
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
525
Hyvähän tuo vain on että korjataan. Vanhat paskat katepillarilla nurin.

Mutta oikeasti tuohon varmaan hillotaan joku tukipaketti.

Jaa-a, menee kylä aika moni ihan 2000-luvun tönökin "uuteen uskoon". Ja tukipaketeilla on aina maksaja, nimittäin veronmaksaja ja muu yhteiskunta: jonkun selkänahasta nekin tukipakettien remppamiljardit on kiskottava ja se on veronkorotusten ja menokiristysten (sote-menot, sisältäen myös sosiaalituet kuten asumistuki) tie se. Ja sen mitä tukipaketit ei kata, niin vuokrissa myös nousupaineita. Eli ei kyllä kovin montaa ihmistä ole, joka ei tätä lystiä pääsisi kustantamaan tavalla tai toisella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
110
Miten nuo energialuokat määritellään? Mitkä ovat niiden kriteerit? Kriteerit eivät varmaan ole samat kaikilla EU:n valtioilla; voisin kuvitella, että suomalainen G-luokan talo on eristykseltään samaa luokkaa kuin A/B-luokan talo Välimerellä?
 
hazaski

Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
244
Tuohan vissiin auki, miten luokat tässä määritellään, että käytetäänkö samaa mitä nykyisessä E-luvussa, jossa laskettiin muistaakseni lämmitysostoenergia*lämmitysmuotokerroin ja jotain muuta.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Tällainen tuntuu kyllä ihan turhalta ihmisten kiusaamiselta, erityisesti tällaisena aikana kun elämisen kustannukset on muutenkin kovasti nousussa.
 
Liittynyt
30.10.2020
Viestejä
193
Mitenköhän joku historiallinen rakennus mikä on asumiskäytössä, tähän asti ei ole saanut seiniin kajota, perusteena historiallinen arvo tai vastaava, nyt sit kiireellä jotain tehtävä.

Ja esim suurin osa vanhoista hirsirakennuksista, pitää varmaan purkaa tai rakentaa kokonaan uudet seinät
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Ylen sivuilla lisää
Haakanan mukaan ehdotuksen iso ongelmakohta on sekin, että Suomessa huonoimpia G-luokan rakennuksia ei juuri ole.
-Rakennuksista 15 prosentin pudottaminen G-luokkaan romuttaisi nykyisen energiatodistusluokituksen.
Lainaus loppuu

Taas suomalaisia "rangaistaan" siitä, että olemme olleet energiansäästön eturintamassa.

Muuttotappio alueilla entistä vaikeampaa saada korjauslainaa, en siis usko että valtiovalta alkaa niitä yhteiskunnan piikkiin korjaamaan.
Mutta EU:ssahan me ollaan, joten mallioppilaina... jää nähtäväksi
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Onneksi omistamiani kiinteistöjä ei ole energialuokiteltu. Eikä näköjään tulla minun omistusaikana energialuokittelemaankaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Tällainen tuntuu kyllä ihan turhalta ihmisten kiusaamiselta, erityisesti tällaisena aikana kun elämisen kustannukset on muutenkin kovasti nousussa.
Itse pidin tätä tulevaisuuden suuntana aiemmin. Onhan jo nähty miten energiatehoton elektroniikkakin on saanu väistyä (valot).
Seuraavaksi liipasimella voi olla esim. isolla 2l mootttorilla olevat henkilöautot.

Miten nuo energialuokat määritellään? Mitkä ovat niiden kriteerit? Kriteerit eivät varmaan ole samat kaikilla EU:n valtioilla; voisin kuvitella, että suomalainen G-luokan talo on eristykseltään samaa luokkaa kuin A/B-luokan talo Välimerellä?
Veiikkaan että käytetään taulukkoarvoja, sitten kun rakennus remontoidaan pompautetaan toiseen luokkaan riippumatta remontin onnistumisesta.
asiakirja (motiva.fi)

Mitenköhän joku historiallinen rakennus mikä on asumiskäytössä, tähän asti ei ole saanut seiniin kajota, perusteena historiallinen arvo tai vastaava, nyt sit kiireellä jotain tehtävä.

Ja esim suurin osa vanhoista hirsirakennuksista, pitää varmaan purkaa tai rakentaa kokonaan uudet seinät
Uutisissa ilmoitetaan vain seinien eristys. Onhan vaihtoehtoja paikalla toteteutettu enegia. Maalämpö, aurinkosähkö. Rakennuksen käyttämä energiahan on silloin pienenty, ainakin tilastoja katsottaessa.

"energiatehokkuutta voi parantaa joko eristämällä tai parantamalla lämmitysjärjestelmää"
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Paljostako olette valmiita lyömään vetoa, että Suomessa tämmöiset mahdollisuudet asetetaan mahdollisimman tiukiksi? 20 000€ arvoiseen mummonmökkiin 50 000€ remontti :smoke:
Luulen että siihen on ilmalämpöpumppu ykkösvaihtoehto. Hinta noin 1000€

Ikkunoiden vaihto eristyslaseilla noin 2000€
 
Liittynyt
26.02.2023
Viestejä
88
Asiat tarkentuvat tässä ajan kuluessa mitä pitää remontoida, kun päättäjät ovat syöneet riittävästi kinkkuleipiä ja pullaa.
Mutta osa suomalaismepeistä äänesti puolesta, en oikein käsitä.
Lisää kustannuksia asumiseen, eikö tässä ennestään ole jo rittävästi?
Varmaankin tähän liittyen pitää vielä selvityttää asunnon nykyinen energia luokka, taas lisää kustannuksia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 792
Paljostako olette valmiita lyömään vetoa, että Suomessa tämmöiset mahdollisuudet asetetaan mahdollisimman tiukiksi? 20 000€ arvoiseen mummonmökkiin 50 000€ remontti :smoke:

Energiatodistusten laskentaohjeet 2018

Energiatodistuksen laadintaesimerkki: pientalo 1940-luvulta :

e-luku 510kwh/neliö vuosi (G-luokka), käyttö 2017 sähkö 3200kwh, 4500l öljyä ja viisi irtokuutiota koivupilkettä

ehdotus/laskennallinen muutos/E-luokkamuutos

-Aurinkokeräin (E-luku -14kwh) G->G
-Ikkunoiden uusiminen (E-luku -48kwh) G->F
-Ilmalämpöpumppu vain lisänä (E-luku -37kwh) G->G
-Öljypumppu maalämpöpumpuksi (-264kwh) G->D
-Koneellinen tulo- ja poistoilma (-51kwh) G->F
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 351

On kyllä hienot todistukset, ilpillä voi saada alle 10% säästön talon lämmityksessä.
 
hazaski

Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
244
Ainakin itse kun lukee omasta 70-luvun talosta, jossa sähkölämmitys ilpillä, tulee laskentakaavalla ostoenergia*lämmitystapakerroin/asumisneliöt:

21 000 kWh * 1,2 / 120 m2 = 210 kWh/m2

Joka tarkoittaisi D-luokkaa, mutta eihän se ole varma että sama laskemla tuossa olisi kuin E-luvussa, eikä sitä että tuo laskettaisiin toteutuneesta kulutuksesta (joka tässä laskelmassa otin vähän yläkanttiin jopa) vaan jostain summassa otetusta taulukkoarvosta talon valmistusajan mukaan. Kuitenkin laskin että mikäli se on tuo kaava, kerroin sama ja oikea kulutuksen mukaan, niin omassa talossa pitiäsi kuluttaa 24 000 kWh vuodessa, johon vaatisi suunnilleen 4kk yhtäjaksoista -20 asteessa, ku viime vuonna meni 18 000 kWh ja toissa talvena en edes tehnyt kulutuksenvähennystoimenpiteitä, tänä vuonna menee varmaan jotain 16 000 kWh, jolla oltais C luokassa.

Tuo on itsestä jännä että nyt äänestettiin onko tämä hyväksyttävissä, mutta sisältö tulee myöhemmin. Kai tässä on pakko olla loppuäänestys lopuksi, muutenhan tämä olisi kuin avoin shekki.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Eiköhän tämäkin tule menemään taas kerran semmottis, että Suomessa perustetaan uusi valvontakomissio aiheesta ja kaikki tehdään pilkulleen. Samaan aikaan valtaosa EU-jäsenmaista haistattaa pitkät koko direktiiville ja ketään ei kiinnosta. Vai oikeastiko joku uskoo Romaniassa tämän nousevan jonnekin korkealle prioriteettilistalla? Tai Espnanjassa? Tai Kreikassa?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 351
Mitähän energiatodistukseen laitetaan jos talo lämpenee ilmalämpöpumpuilla, mutta niistä hyväksytään vain ~10%? Ostoenergiankulutus lämmitykseen tippuu 90%? Oletetaan ettei mitään muuta lämmityslaitetta ole.
Todistuksen voi toki tilata ulkomailtakin, köh köh.
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 067
Itellä sähkölämmitteinen talo, ja sauna + varaava leivinuunitakka yhistelmä. Sähköä kuluu n. 15000kwh 140 neliöisessä vanhemmassa talossa.

Tuota ei oikein ite pysty laskemaan mitenkää "virallisesti"? Kun koitin laskea (sähkön kerroin 1,7, en laskenut puulla yhtään), niin sain arvioksi n. 182, joka olisi C luokassa?
 
Pystyy sen laskemaan rakenteiden u-arvoista, ja pitääkin laskea.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 351
"voi energialaskun maksamisen sijaan saada tuottoa energiasta, Pietikäinen kiteyttää näkemyksensä väärinymmärryksestä"
Aurinkopaneelien tuotto voi jäädä aika pieneksi jos jokatoisella on paneelit katolla.

Näin pakkoremonttien puolesta äänestäneet suomalaismepit perustelevat ratkaisuaan: "Maailmanhistorian toiseksi suurin väärinymmärrys” Näin pakkoremonttien puolesta äänestäneet suomalaismepit perustelevat ratkaisuaan: "Maailmanhistorian toiseksi suurin väärinymmärrys”
 
Liittynyt
11.08.2020
Viestejä
32
Sähkön kerroin on asetuksella 788/2017 muutettu 1,2:ksi tuosta 1,7sta.
Tuohan taitaa koskea vain 1.1.2018 jälkeen jätettyjä lupahakemuksia? Tuota aiemmat lasketaan 1,7 kertoimella. Sitä en sitten tiedä kun 10v päästä on aika päivittää todistus, saako silloin jo käyttää uusia kertoimia?
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 536
Itellä sähkölämmitteinen talo, ja sauna + varaava leivinuunitakka yhistelmä. Sähköä kuluu n. 15000kwh 140 neliöisessä vanhemmassa talossa.

Tuota ei oikein ite pysty laskemaan mitenkää "virallisesti"? Kun koitin laskea (sähkön kerroin 1,7, en laskenut puulla yhtään), niin sain arvioksi n. 182, joka olisi C luokassa?
Ei se sinun kulutuksesi vaikuta mitään energialuokkaan. Sinulla menee 15000, toisella menisi 10000 ja jollakin huliviliperheellä 30000-40000. Se lasketaan talon rakennepiirustuksista rakenteita tutkimalla. Pääasiallinen lämmitysmuoto ratkaisee ja joku ilmalämpöpumpun lisääminen ei vaikuta juurikaan yhtään mitään (vaikka todellisuudessa puolittaisi kulutuksen), jos pääasiallinen piirustuksissa on sähkö. Energialuokkaa on mahdollista nostaa vain talon rakenteita muokkaamalla.
 
Ei noilla todistuksilla ole mitään virkaa kun päälämmönlähde keksitään niihin.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 536
Joskus selvittelin toisen tulisijan lisäämistä. Vaikka lämmittäisi kokonaan puulla, siitä lasketaan 15% lämmönlähteeksi, jos piirustuksissa lukee lämmitysmuotona sähkö. Siitä pääsee eroon ainoastaan asentamalla maalämmön tai vilpin. Ilmalämpöpumppu ei voi olla pääasiallinen lämmitysmuoto.

Toisin sanoen asukkaan oma toiminta ei vaikuta yhtään mitään. Ainoastaan talon rakenne ratkaisee. Meidänkin talon laskennallinen sähkönkulutus 1,7 kertoimella on 40000kWh. Käytännössä menee 10000 kahdella ilpillä ja vähän puuta lisäksi. Energialuokka tulee silti sen 40000 mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Aika hurjalta kuulostaa. Kukahan tämänkin kaiken tulee maksamaan?

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009452831.html
Tämä ehkä voisi olla rinnan tuolla politiikkaosiossa, kun ainakin yhtäpaljon kyse politiikasta kuin asumisesta.

En ole asiaan perehtynyt, toistaiseksi kommenttini perustuu kevyisiin uutisartikkeleihin.

Tehokkuuden kannalta kyllä kyseenalaistaisi tämän ajatuksen, eikö se ole omistajan asia ynnätä järkevyyttä, kumpi kannattaa, investoida energiatehokkuuteen (todelliseen / paperitehokkuuteen) vai energiaan ja missä suhteessa.

Ilmastonmuutoksen kannalta, vielä enemmän, eikä siinä taasen ole oleellista ilmastovaikutus, eikä todellinen energiatehokkuus.

Varsinkin EUssa, ja täällä Suomessa jossa hiilineutraalisuus on tavoitteena reilun kymmenvuoden sisään. ja meillä vahva usko että luovumme fosiilisista siihen mennessä, ja nimenomaan rakennusten lämmittämisessä, sähköntuotannossa jne.

Lisäksi jos meillä vahva usko puhtaaseen sähköön ja vielä halpaansähköön. Niin tuntuu vähän epätehokkaala ajaa miljardien ylimääräisiä investointeja rakennusten energiatehokkuuteen, jos vaikutus on lähinnä negatiivinen (vähennetään puhtaan energian käyttö).

Ne mitkä meillä on liipasimella, ovat fosiiliset lämmitysmuodot, panokset niihin ja todennäköisesti katoavat ihan markkinaehtoiset.

Uudiskohteissa asia sitten erikseen, mutta ei niissäkään kannata tehottomuuteen ohjata, vaan kustannustehokkuuteen ja jos jotain huolto kriisivalmiutta niin sitten siihen.

Jos meillä lisäksi unelma halvasta puhtaasta sähköstä, niin senkään puoleen ei pitäisi olla tarvetta kikkailla
 
Viimeksi muokattu:

B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 536
Sitä odotan, että kiinteistövero tulee energialuokan mukaan. Laitetaan vanhoille taloille niin iso vuotuinen vero, että pakko purkaa talo tai tehdä iso peruskorjaus. Siinä on sitten poliitikon sanoin taloudellinen kannuste energiatehokkuuden parantamiseen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 351
Joskus selvittelin toisen tulisijan lisäämistä. Vaikka lämmittäisi kokonaan puulla, siitä lasketaan 15% lämmönlähteeksi, jos piirustuksissa lukee lämmitysmuotona sähkö. Siitä pääsee eroon ainoastaan asentamalla maalämmön tai vilpin. Ilmalämpöpumppu ei voi olla pääasiallinen lämmitysmuoto.

Toisin sanoen asukkaan oma toiminta ei vaikuta yhtään mitään. Ainoastaan talon rakenne ratkaisee. Meidänkin talon laskennallinen sähkönkulutus 1,7 kertoimella on 40000kWh. Käytännössä menee 10000 kahdella ilpillä ja vähän puuta lisäksi. Energialuokka tulee silti sen 40000 mukaan.
Pakkohan tuon todistuksen on mennä uusiksi, muutenhan täällä rempataan rakennukset virheellisen paperin takia.
 
Liittynyt
14.09.2022
Viestejä
250
Aika hurjalta kuulostaa. Kukahan tämänkin kaiken tulee maksamaan?

Maksaja ollaan me kaikki eli veronmaksajat. Valtio nimeltä Suomi (eu:n mallimaa) kehittelee tähänkin jonkin energiaremontti tukipaketin. Paljonko se valtion osuus sitten tulee olemaan ei ole olennaista.
Erilaiset lämpöluxit, ikkunaluxit ja eristeluxit tulevat kohta ovellesi kauppaamaan energiaremontti pakettiaan, älä avaa, vaan pakene.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 334

Tuo energiaremonttikauppiaiden aika on jo alkanut, viimeisen vuoden aikana on faijan luona käynyt noita melkein kuin liukuhihnalta. Olisi pitänyt ikkunat uusia, lämmitys tehdä uusiksi ja tiesmitä. Faija suunniteli jo kirveen ottamista ovenpieleen valmiiksi jos ei meinaa "Ei kiinnosta" ensimmäisellä kerralla tehota, ovat kuulemma aika sitkeitä jankkaamaan asiasta.

edit:
Heh, melkein heti kun olin tämän viestin kirjoittanut niin uutisvirtaan tulikin kulkukauppiaista uutinen: Kulkukauppiaita oven takana? ”Ongelmallinen myyntitapa” – Viranomaiset ohjeistivat lähes 400 yritystä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
106
Mitenköhän lie vaikuttaa omaan asuntoon mikä on alle 50 neliöinen mummonmökki. Mitään energiatodistuksia ei ole eikä tarvitse ollakaan nykysääntöjen mukaan. Mukava tässä on keskellä mitään asua kun työpaikka on lähellä. Mutta itse mökki on kyllä lähes arvoton eikä mitään suuria remontteja yksinkertaisesti kannata tehdä.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 536
Suomessa on n. 3 miljoonaa asuntoa. Tuskin sentään joka kolmas on pakkoremontoitava?
 
Liittynyt
21.04.2018
Viestejä
497
Koroton laina EU:lta energiaremonttiin ja myöntöperusteena rakennuksen jäljelläoleva elinikä sekä remontilla oltava kustannuksia alentava vaikutus niin, että maksaa itsensä takaisin 10 vuoden sisällä.
 
Onko tämä nyt jokin virallinen ulostulo, vai nimimerkin henkilökohtainen ehdotus.

Oli kumpi vaan, niin ei nyt aiemmin kirjoittamaani perusongelmaa muuta. Mutta järkeviin kohteisiin tuki, joka ei häritse markkinaa, on kannatettava
 
Liittynyt
05.07.2018
Viestejä
60
Minkähänlaiseen energialuokkaan sitä noin suunnilleen voisi kuulua 73 rakennettu puuverhoiltu 140 neliöinen talo, missä on hakelämmitys ja uudet ikkunat?
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Minkähänlaiseen energialuokkaan sitä noin suunnilleen voisi kuulua 73 rakennettu puuverhoiltu 140 neliöinen talo, missä on hakelämmitys ja uudet ikkunat?
Vaikea tietää, mutta jos aikansa minimi tasolla tehty niin veikkaan siihen huonoimpaan. Kuten tuolla yllä oli noi energialuokan määrittämisperusteet
luultavasti tulevat muuttumaan.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
"voi energialaskun maksamisen sijaan saada tuottoa energiasta, Pietikäinen kiteyttää näkemyksensä väärinymmärryksestä"
Aurinkopaneelien tuotto voi jäädä aika pieneksi jos jokatoisella on paneelit katolla.

Näin pakkoremonttien puolesta äänestäneet suomalaismepit perustelevat ratkaisuaan: "Maailmanhistorian toiseksi suurin väärinymmärrys” Näin pakkoremonttien puolesta äänestäneet suomalaismepit perustelevat ratkaisuaan: "Maailmanhistorian toiseksi suurin väärinymmärrys”
En lukenut aikanaan linkkiä, mutta kun myöhemmin joka suositteli lukeen, tuo kyllä sellainen juttu mistä kanntaa parilainausta ottaa.

Pietikäinen (Kokoomuksen vihreä sihti),
Liirum laarun, ehkä jotain Unkaria ajatellen, joo. Mutta sen takia ei kannattaisi omia äänestäjiä uhrata.

Aurinkoa tai tuulta ei kukaan omista, joten alkuinvestoinnin jälkeen tuotanto on aika edullista ja vakaata, toisin kuin öljyn hinta, joka on jonkun Putinin tai Opecin peukalon alla, Pietikäinen selittää.
Joo, fosiilinen öljy, hiili, kaasu, joo se sopii tuohon muuhuna höpinään. Mutta jos haluaa vähentää fosiilisten käyttö, niin miksi pitää kannattaa ihan hölmöilyä.

Heidi Hautala, no asiallisemmin, tai siistin poliitikkomaisemmin, jätti nuo putin, opec jutut pois, mutta ihan sama selitus, perustelu fosiilisten käytön vähentäminen, mutta eihän se nyt ole mikään syys vähentää puhtaan energian käyttöä ja pakottaa investoimaan täysin kannattamattomasti ja tai epätehokkaasti.

Saarikko oli kritisoinut miksi äänestivät Suomen hallituksen tavoitteiden vastaisesti
heidi sanoi:
Mepit eivät aja parlamentissa kotimaidensa hallitusten kantoja, vaan edustavat äänestäjiään ja omien poliittisten ryhmiensä tavoitteita. Ministeri Saarikko varmasti tietää tämän. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivistä on parlamentissa laaja sopu suurimpien poliittisten ryhmien kesken, Hautala toteaa.
Tuo toki totta, mutta oliko tuo nyt vihreiden äänestäjien ja vihreän ryhmän mielestä kannatettava. Ilmeisesti.

Jos vihreät joskus yritti kalastella muidenpuoleiden riveistä äänestäjiä ilmastonmuutoksen torjunnalla, niin nykyään jos pitää sitä ykkösasiana on äänestäjillä todellista valinnan varaa muissa ryhmissä.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Mitenhän nuo 2007 vuoden energiatehokkuusluokat vertautuu näihin uusiin? Esim. monissa hieman vanhemmissa mutta remontoiduissa asunnoissa näkyy olevan luokka C2007, mutta onko nuo tiukentuneet paljonkin tuon 2007 vuoden jälkeen? Jos 2033 mennessä pitäisi saavuttaa D-luokka, niin luulisi että tuollainen vahemman C-luokan muikainen olisi kohtuullisen helppo saada tuohon ellei nuo vaatimukset ole tiukentuneet mitenkään älyttömästi, mutta hankala sanoa näin tietämättömänä.

muoks: Ainakin täällä sanotaan, että nuo vanhemmat ja uudemmat energialuokat ei ole suoraan vertailukelpoisia keskenään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
431
2001 rakennettu puutalo ja olin varma, että kuuluu Ö-luokkaan. Näköjään onkin 2016 myynti-ilmoituksen mukaan C? Kaukolämpö vesikiertoinen lattialämmitys ja koneellinen ilmastointi lämmöntalteenotolla, mutta ei mitään muita pumppuja. Voiko pitää paikkansa?
 
Tuskin 20v vanha talo mihinkään ö-luokkaan sentään menee tai meillä on ongelma kuten Houstonissa aikoinaan.

Ilmalämpöpumppu esim ei vaikuta yhtään mitään energialuokkaan. Ainoastaan talon piirustuksissa oleva rakenne vaikuttaa. Ilppi ei ole pääasiallinen lämmönlähde. Sinulla on kaukolämpö ja vihreät kusevat hunajaa. Varmaan ilpin suhteen tulee jokin muutos, koska se on helppo ja kustannustehokas tapa vähentää energuiankulutusta, mutta toisaalta se ei vaikuta talon lämmönhukkaan, jota tässä energialuokassa haetaan.

Siihenhän tamä tulee 100% varmasti menemään, että kiinteistövero tulee energialuokan mukaan ja energiatodistuksettomalle talolle korkein luokka kertaa x.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Tää nyt vaatisi vähän enemmän perehtymistä, mutta voisi tosiaan veikata että jos asunto kuuluu noiden vanhempien luokituksien mukaan tuonne C/D luokkaan tai parempaan niin suurille remonteille ei ole tarvetta. Isompia ongelmia voi varmaan odottaa jos on noiden vanhempien luokituksien mukaan tuolla huonommissa E/F luokissa, tai on vanhempi talo josta ei ole ollenkaan energiatodistusta. Mutta ehkä joku viisaampi voi vähän valaista asiaa?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 626
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom