- Liittynyt
- 10.01.2019
- Viestejä
- 26 602
Ei... paitsi että se laskee muita soten kuluja. Koska hoidot on sitä edullisempia mitä aikaisemmin saadaan diagnoosit tehtyä.
Jutussa säästöt tuli muualta, eli siinä pohdiskeltiin sitä että jos alintulo viidennes huolehtisi terveydestä yhtä hyvin kuin toiseksi neljänneksi alin , niin se säästö ole vedetty sinne 8v päähän. (tekstin muotoa en tässä tarkistanut, mutta pointti varmaan selviää)
Eli ihan eri tarina.
Jos ensivuonna niukista soteresursseista siiretään 305 miljoonaa vuosittan koko aikusväestön tarkastamiseen, on se pois muista rerusseista jossa jo muutekin ns velkaa, niin se vain pahentaa tilannetta vaalikaudella että pitkällä.
Mutta jos nyt pelataan siihen alkuperäiseen maaliin, niin jos halutaan alimman tuloviidenneksen terveyttä tarkastalle, niin ehkä kannattaa keskittyä siihen. Sitten ynnäillä millä panoksella mitäkin. Eikä niin että esitetään sote alueille uusi tehtäviä ja perustellaan sitä jollain ihan muulla.
- Kritisoin sitä että miksi siirtää julkiselle lisää sellaisia tehtäviä mitkä veronmaksaja nyt hoitaa itse.
- Kritisoin sitä että menolisäyksen järkevyyttä perusteltiin jollain toisella tapauksella ja sen kuvitteellisella skenaariolla.
2,4miljardia oli laskettu tuolla oikealla luvulla, se 350 oli kirjoitus virhe.Ja tosiaan mistä nyt keksit pyöristää 305->350?
Seuraavassa viestissäsi ollaan varmaan jo luvussa 3500.
melko huvittavaa että alkuperäisessä artikkelissa luku oli 116-305 ja nyt ollaan käyty 2,4 miljardissa ja myöhemmin valittu taso on täysin mielivaltainen 350.
Kiitos tarkkaavaisuudesta, korjasin kirjoitusvirheen.
Lisään vielä että vaikka niukkuutta ajetaan, niin en ole erityisen pelokas hyvistä kertaluenteisista menoista, sotessa on nyt paljon tehtävää että se saadaan johonkin kuosiin, ja valtiotasoakin koskee. Lisää tehtäviä en sinne olisi kaatamassa.
Jos nyt se maali pidettäisiin paikallaan.Jep. Ennakoiva terveydenhuolto olisi tähän todella hyvä idea, eikö? Kulut alas ja terveys ylös. Toki järjestelmän muuntamiseen menee aluksi hieman rahaa, mutta yleensä sijoittamisessa tarvitaan joku pääoma.
Viimeksi muokattu: