- Liittynyt
- 23.10.2016
- Viestejä
- 2 812
Havaitsen todellista persu vihaaJuurikin näin.
Itsekin eilen oli tarkoitus käväistä kaupassa, mutta kaarsin pois parkkikselta, kun pihassa pääoven lähellä oli persujen vaalikoju makkaroineen ja sen ympärillä parveili pääosin taas juuri sen näköistä porukkaa, jota tulee muutenkin välteltyä.
Ja kun puolueen sisäänpäinkääntynyt ja umpimielinen politiikkakin on mitä on, niin se vaan pahentaa tilannetta ja en todellakaan haluaisi nähdä heitä enää ikinä missään hallituksessa.
Mutta demokratiassa tietysti minun ajattelullani on vain yhden äänen painoarvo.
Vähän toistavuosikymmentä sitten olisi varmaan tuntunut mielettömältä kirjoittaa, että Vistbacka, Soini ja muut SMP:n jälkeläiset sentään oli suht järjissään nykyisiin verrattuna - nyt se kyllä näyttää päivänselvältä (joskin he tämän mahdollistivat). Niin ne ajat muuttuvat.
Kyllähän sitä ymmärtää jos persuja vihaa, jos haluaa EUsta liittovaltion.
