Eikö suomen ahdinko alkanut Nokian alamäestä. Hyvinä vuosina jaeltiin avokätisesti palkankorotuksia. Enään ei tullut miljardeja. Velanotto alkoi paikkaamaan syömävajetta ja annetuilla palkankorotuksilla jatkettiin. tuli jotain leikkauksia kesälomarahoja nipistettiin jne elvytystä.
Tuskinpa johtui yhdestä puolueesta taikka päättäjästä. Ja mitä tulee talousosaamisen niin. Marin vetää mun kuplassa sen surkeimman viitan. Kokemattomuus on valtava nykyisellä. laukoo trumppimaisesti mitä päähän juolahtaa. Täyttä paskaakin.
Se että koko läntinen talous sis USA oli romahtaa 2009-aikaa ei tee sen ajan päättäjästä huonoa..kyse on suuremmista voimista mitkä oli jo tapahtunut. Suomi oli kroonisesti sairas jo tuolloin Nokia romahduksesta.
suomenvelka graafi aika selvästi näkyy Nokia vuodet. ja nämä viimeiset vuodet on karseita.
Eniten pitää kattoa velanosuutta kansantalouteen. Velka itsessään ei ole ongelma, jos talous on kasvanut. Sipilän hallitus näytti jättävän salkun suhteellisen hyvässä kunnossa v2019. Sitten demarit lähti laukalle "rahaa on" sano demari kun kaverinsa lompakon näki.
EDIT: piirsin v2022 pylvään 139miljd..