• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Mitä joku poisto tai kuukausien loppuminen merkitsee? Ei se sukupuolta muuta. Jostain syystä osaan itse jo kaukaa nähdä, että onko vastaantulija mies vai nainen, ei tarvitse kysellä onko kohtu tallessa.

Sukupuolia on kaksi, ei ne kehityshäiriöiset luo mitään kolmatta sukupuolta. Vähän kuin väittäisin, että ihmiset eivät ole kaksijalkaisia, koska osa syntyy kehitysvammaisina yhden jalan kanssa.
Näetkö sen kulttuurillisista jutuista kuten hiuksista, vaatteista ja meikistä vai sekundäärisistä ominaisuuksista kuten pituus, vartalon muoto jne? Sukusolujen tai geenien testaus tuskin onnistuu silmämääräisesti
 
Ne on aika harvassa, joista ei pysty 0,1s arvion jälkeen sanomaan sukupuolta. Viime vuonna kun päädyin bailamaan transujen kanssa olin hetken hämmentynyt, mutta ääni ja isot aataminomenat paljasti senkin asian nopeasti.
Lienee molemmat noita sekundäärisiä ominaisuuksia. Kehonrakentajanaisilla on usein miesmäinen ääni, hormonit luulisin. Pointti oli että noita poikkeuksia on ja siksi tuo kysymyksen asettaminen jollekin joka tutkii noita poikkeuksia on eri kuin lastentarhan kytässä missä pojilla on pippeli ja tytöillä vagina. Mutta se tästä tässä ketjussa
 
Jostain syystä osaan itse jo kaukaa nähdä, että onko vastaantulija mies vai nainen, ei tarvitse kysellä onko kohtu tallessa.

Ne on aika harvassa, joista ei pysty 0,1s arvion jälkeen sanomaan sukupuolta. Viime vuonna kun päädyin bailamaan transujen kanssa olin hetken hämmentynyt, mutta ääni ja isot aataminomenat paljasti senkin asian nopeasti.

Ajattelin jo, että sinulla olisi tuottoisa homma urheilukisoihin, mutta ei tuo ehkä vielä täytä vaatimuksia.
 
Olettaen että tässä puhutaan suomalaisista etnisenä eikä kulttuurisena ryhmänä niin montakohan kansallisvaltiota maailmassa on? Amerikoissa ja Australiassa on oikeasti tehty matuilua ja porukka on aika kalpeaa. Afrikassa rajat on vedetty heimoja kuuntelematta. Aasiassa ja Euroopassa ihmiset on sekoittuneet aika pitkään keskenään. Suomessakin itä- ja länsisuomalaisissa on ulkomuistista isompia eroja kuin vaikka Englannin kanaalin eri puolilla. Saa korjata

No ei se ihan yhtä hullu idea ole kuin määrätä jonkun muun puolesta että geenikartasta nähdään millä maantieteelliseen karttaan piirretyllä alueella saat asua ja kenen kanssa lisääntyä. Kartatkin elää aika nopeasti jos vaikka katsoo minkä nimisiä maita Euroopassa oli 1900, 1920, 1950 ja 2023

Suomen rajojahan on piirretty ties kuinka monta kertaa uusiksi viimeisten 700 vuoden aikana, sitä ennen ei tainnut edes "Suomea" olla karttaan rajattuna. Että mites sa kansallisvaltio nyt oikein toimii, kun aina joku muu hallitsija vetelee ne viivat kartalle? Ja edelleen: Kuinka kauan sun täytyy olla asunut Suomessa ollaksesi suomalainen, ,montako sukupolvea se vaatii? Vai aletaanko tekemään geenitestejä millä määritellään ketkä on true finns ja siis kansakunnan yläluokkaa?
 
Rahapodin vaalipodcasti ja vieraana Riikka Purra (Perussuomalaiset). Huippujakso, suosittelen katsomaan. Toivon mukaan ihmiset herää realiteetteihin keväällä ja jättää woke-cancel-vasemmisto rummutuksen pois äänestyskopeista. Maailmalta (Yhdysvalloista) josta tämä nykyisen vasemmiston pakotuskin on apinoitu. On hyvän aikaa kantautunut jo viestiä siitä että alkais ihmisille riittämään.
 
Valitettavasti tämäkin jää tuuleen huutamisen tasolle, kun enemmistö kuitenkin äänestää sellaisten edustajien puolesta, jotka tuovat nettovaikutuksiltaan negatiivisia maahanmuuttajia Suomeen. Mielestäni työ on parasta sosiaaliturvaa ja sosiaaliturva tulisikin asettaa kansalaisperusteiseksi ja kansalaisuuden ehtoja tulisi tiukentaa.

Kaipaisin muutenkin tähän maahanmuuttoon enemmän numeroihin pohjautuvaa keskustelua. Jokaisen maahanmuuttajan kohdalla tulisi Suomessa arvioida maahanmuuttajan vaikutuksia Suomen taloudelle. Jos se on positiivinen, niin se on pääsääntöisesti sellaista jota kannattaa jatkaa, ja jos se on se on negatiivista, niin sitä ei kannata tehdä ja silloin kiintiöitä ja määriä tulisi tiputtaa.

Suomessa maahanmuuttajanaisten siirtyminen työmarkkinoille ei ole onnistunut yhtä hyvin kuin muissa Pohjoismaissa. Katsauksen mukaan ulkomaalaistaustaisten naisten työllisyys on heikointa Suomessa syntyperäiseen väestöön verrattuna lähes kaikissa vertailluissa lähtömaissa.

Somali- ja syyrialaistaustaiset naiset työllistyvät kaikissa Pohjoismaissa vaikeimmin, mutta heidän työllistymisensä on silti huonointa Suomessa. Esimerkiksi somalialaistaustaisista naisista on töissä Suomessa 17 prosenttia, Ruotsissa työllisiä on lähes tuplasti enemmän, 33 prosenttia."

Kantaväestöön verrattuna maahanmuuttajista suurempi osuus on kuitenkin vain perusasteen opintojen varassa: 17 prosentilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa, ja viisi prosenttia ei ole suorittanut edes suomalaista perusastetta vastaavaa oppimäärää. Pakolaistaustaisista 40 prosenttia on ilman toisen asteen tutkintoa.

Raportissa viitataan myös Maamu-tutkimukseen, jonka mukaan noin kymmenen prosenttia somali- ja kurditaustaisista naisista osasi lukea vain huonosti tai ei lainkaan.

Mitä tuolle maahanmuuttajanaisten työttömyydelle pitäisi tehdä? Sosialistit ehdottavat lisää rahaa erilaisiin koulutuksiin, mutta onko se taloudellisesti perusteltua? 10 miljardia ollaan tänä vuonna alijäämässä ja syöksykierteelle ei näy loppua.

Mikä pointti edes maahanmuutossa on, jos se heikentää Suomen taloudellista asemaa? Ratkaisuja voisi toki hakea paikallisesta sopimisesta. Jo nyt nähdään että moni Wolt-kuski ja taksiyrittäjä on ulkomaalaistaustainen sillä byrokratiaa ja AY-pamppuja ei ole välissä. Tämä ei tietenkää demareille sovi, joten tämän hetkinen kehityskulku näyttää siltä, että talousvaikutuksiltaan negatiivinen maahanmuutto tulee jatkumaan Suomessa hamaan loppuun asti. Missä kohtaa se kuuluisa kamelin selkä katkeaa? Toleranssit ovat kyllä aika melkoiset jos Suomessa tullaan toimimaan kuten Ruotsissa on tehty. "Paljon on kärsittyä vilua ja nälkää, sosialismin vuorilla taistellessa"

Oliko tämä tässä? Siis suomalaisten halu vaurastua, tehdä töitä ja parantaa elintasoa. Hanskat heitettiin tiskiin 2007, näivettymisen ja rappion voittokulku jatkuu sekä poliittinen tahto puuttuu ratkaista yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia.

Jätetään tämä kirjoitus tähän:" Nämä lääkkeet eivät ole uusia tai mullistavia. Suomessa niitä ei vain pahan makunsa vuoksi määrätä tehoavaa annosta. Se kertoo, että talouden ahdingon takana on myös kroonistunutta poliittista kyvyttömyyttä. "

Pääkirjoitus | Suomi jää hiljalleen yhä enemmän Ruotsin tahdista
 
Kertokaas tyhmälle miten voi olla mahdollista, että alle mediaanipalkan tienaavat toisivat 40% Suomen tuloverokertymästä? Mediaanipalkkahan on keskimmäinen kuukausipalkka, joten luulisin että progressiivisessa tuloverotuksessa tuota hyvätuloisempi puolikas kansasta toisi merkittävästi suuremman osan kuin ~60% kokonaistuloverotuksesta. 3300€/kk:han on luokkaa 20% tai jopa alle vähennyksillä?

IL:n kirjoitus
" Tilastokeskuksen mukaan alle mediaanipalkan tienaavat suomalaiset tuottavat pelkästään tuloveroina yhteensä lähes 40 prosenttia koko maan tuloverokertymästä. "

EDIT: Näköjään Valtteri (toimittaja) oli ihan oikein laskenut tuon tilaston. Tuloveroprosentti kuitenkin nousee nopeasti ansiotuloissa lähelle 20-30 %:ia, ja taas suurituloisilla vähennykset ja pääomaverotus hillitsee kokonaisveroprosentin nousun 31-34% välille. Olisin odottanut progressiivisuuden olevan vielä tehokkaampaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kertokaas tyhmälle miten voi olla mahdollista, että alle mediaanipalkan tienaavat toisivat 40% Suomen tuloverokertymästä? Mediaanipalkkahan on keskimmäinen kuukausipalkka, joten luulisin että progressiivisessa tuloverotuksessa tuota hyvätuloisempi puolikas kansasta toisi merkittävästi suuremman osan kuin ~60% kokonaistuloverotuksesta. 3300€/kk:han on luokkaa 20% tai jopa alle vähennyksillä?

IL:n kirjoitus
" Tilastokeskuksen mukaan alle mediaanipalkan tienaavat suomalaiset tuottavat pelkästään tuloveroina yhteensä lähes 40 prosenttia koko maan tuloverokertymästä. "

Varmaan kun alle mediaanipalkan omaavia ihmisiä on niin paljon Suomessa suhteutettuna "hyvä" tulosiin
 
Varmaan kun alle mediaanipalkan omaavia ihmisiä on niin paljon Suomessa suhteutettuna "hyvä" tulosiin
Nyt et ymmärrä mediaania.

EDIT: Tai no, en minäkään ymmärrä miten mediaania käytetään noissa tilastoissa. Sillä 3300€/kk on yli 39000€/vuosi tuloja, ja tässä ei ilmeisesti huomioida työttömiä/opiskelijoita/eläkeläisiä. Jolloin koko työikäisestä väestöstä (4,7mil) 81% on alle 40 000 vuodessa tienaavia.

Eli pahoittelut nopeasta herjasta, tiesit paremmin että alle mediaanin tienaavia on suhteettoman iso osa väestöstä. Mediaania käytetään mielestäni hieman harhaanjohtavasti tässä tilastossa.
 
Kertokaas tyhmälle miten voi olla mahdollista, että alle mediaanipalkan tienaavat toisivat 40% Suomen tuloverokertymästä? Mediaanipalkkahan on keskimmäinen kuukausipalkka, joten luulisin että progressiivisessa tuloverotuksessa tuota hyvätuloisempi puolikas kansasta toisi merkittävästi suuremman osan kuin ~60% kokonaistuloverotuksesta. 3300€/kk:han on luokkaa 20% tai jopa alle vähennyksillä?

IL:n kirjoitus
" Tilastokeskuksen mukaan alle mediaanipalkan tienaavat suomalaiset tuottavat pelkästään tuloveroina yhteensä lähes 40 prosenttia koko maan tuloverokertymästä. "
Liittyisikö palkkarakenteeseen, kuvassa 2019. Aika iso osa tienaa lähelle mediaanin. En tiedä todellista keskimääräistä tuloveroastetta eri tuloluokissa.
1676014617214.png
 
Liittyisikö palkkarakenteeseen, kuvassa 2019. Aika iso osa tienaa lähelle mediaanin. En tiedä todellista keskimääräistä tuloveroastetta eri tuloluokissa.
1676014617214.png
Hieno kuva! Selittää moodin, mediaanin ja keskiarvon eron ja sen miten vähän Suomessa on hyvätuloisia
 
Tilastokeskuksen "Tulot ja verot valtionverotuksessa 2020" -taulukko sisältää siis kaikki verovelvolliset, josta IL-jutun kirjoittaja on laskenut alle mediaanipalkan tienaavat (sisältää siis tulonsaajia, jotka ei ole palkansaajia). Tällöin mediaanipalkka on laskettu pienemmästä osajoukosta, mutta artikkeli ei tätä tuo esiin. Jolloin itselleni tuli virheellinen mielikuva, että vähemmän tienaava puolikas Suomesta maksaisi lähes yhtä paljon veroja kuin rikkaampi puolikas. Mutta juttu ei kertonut sitä, että 19% suomalaisista verotettavista henkilöistä maksaa todellisuudessa yli 60% kokonaisverotuksesta, ja 81%, eli alle mediaanipalkan tienaavat, maksavat sen 39% kokonaistuloverokertymästä.

Mysteeri ratkaistu ja progressiivisuus puree ja toimii edelleen!
 
Tuolta myös huomaa miten valtion ja erityisesti kuntien palkat ovat jääneet jälkeen.
1676016794392.png
 
Tuolta myös huomaa miten valtion ja erityisesti kuntien palkat ovat jääneet jälkeen.
1676016794392.png
Itse taas sanoisin että suhteellisen vakionahan tuo ero on pysynyt? Valtio/Kunnat on keskimäärin 80% yksityisen palkoista? Kuntien osuus on kyllä hieman tippunut valtion tehtävistä.
 
Itse sisältöön menemättä, Martin Paasi on Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Uudellamaalla. Tämäkin on hyvä kuunnellessa tiedostaa, on kuulijan oma puoluekanta sitten mikä hyvänsä.

Rahapodissa on jäänyt sijoittamisaiheet jo pidempään ihan täysin politiikkateemojen jalkoihin, niin tämä ilmoitus oli sinänsä looginen jatkumo. Taloustietoa ja -osaamista Martinilta varmasti löytyy, mutta podi on ollut omaan makuun aika raskasta kuunneltavaa jo pitkään, kun sama politiikkakasetti pyörii jaksosta toiseen.
 
Tuolta myös huomaa miten valtion ja erityisesti kuntien palkat ovat jääneet jälkeen.

Itse asiassa sitä on tuosta kuvaajasta hyvin vaikea nähdä. Mutta kun ottaa excelin ja pyörittelee, niin nähdään, että valtion palkat ovat kulkeneet privan kanssa käsi kädessä 80-luvulta nykypäivään. 60-luvulta 80-luvulle valtion palkat laskivat suhteessa privaan. Sama koskee kuntaa suhteessa privaan, mutta ne ovat hyvin hitaasti jääneet jälkeen privasta ja valtiosta myös 80-luvun jälkeen.

Lisäksi voidaan todeta, että koko 2000-luvun valtion palkat ovat nousseet nopeammin kuin priva ja kunnat pysyneet samassa tahdissa. Eli kaikki riippuu siitä, mikä on se alkupiste tarkastelulle, ja minkä pitäisi olla tavoite. 22v ajan priva on kuitenkin jäänyt jälkeen valtiosta.
 
Viime eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvottelut aloitettiin ajatuksella siitä, että rahaa on, kertoo ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr). Neuvotteluita johti Sdp:n silloinen puheenjohtaja Antti Rinne.

”Muistan Rinteen hallituksen alkumetrit neuvotteluissa Säätytalolla, joissa fläppitaululla luki: ’Rahaa on’”, Haavisto sanoi Ilta-Sanomien vaalitentissä perjantaina

”Ja tätä on sitten noudatettu. Se oli tämä ideaalimaailma, ja luulen, että siinä maailmassa ei olla lainkaan.”
:rofl2: :rofl2: :rofl2:

Välillä vaikea käsittää että ollanko tässä South Park jaksossa vai oikeassa maailmassa. "Rahaa on" kunnes ei olekaan ja valtio on konkurssin partalla. :tup:
 
:rofl2: :rofl2: :rofl2:

Välillä vaikea käsittää että ollanko tässä South Park jaksossa vai oikeassa maailmassa. "Rahaa on" kunnes ei olekaan ja valtio on konkurssin partalla. :tup:

Tää on varmaan soinu siellä taustalla, Suomen talous on sopivasti laitettu hauta-arkkuun. :rofl:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Annika Saarikko oli tänään Yle TV1:n aamulähetyksessä. Hän on kovin huolissaan taloudesta. Olisi ollut tietysti aikaa aikaisemminkin, mutta Rinne/Marin-hallituksessa ei ilmeisesti ole ollut aikaa tai mahdollisuutta:
– Luvut tarkoittavat tulevaa hallitusta varten sitä, että lainaa joudutaan joka vuosi ottamaan yli kymmenen miljardia. Tämä luku on pohjilla ilman yhtään uutta kriisiä tai poliittista menolisäyspäätöstä. Saarikon mukaan tästä summasta suurinta osaa selittävät korkomenot eli valtion ottaman velan lainanhoitokulut.
– Toinen nopeasti kohonnut menoerä on niin sanotut automaattisesti menoja nostavat indeksit vaikkapa hyvinvointialueille, eläkkeisiin ja koulutukseen. Sekin on kasvattanut lainan tarvetta.

Taustaa: "Seuraava hallitus joutuu aloittamaan työnsä pahasti takamatkalta valtion menojen ja tulojen tasapainottamisessa. Pelkästään inflaatio ja nykyisten lainojen korkomenojen nousu tarkoittavat, että valtio joutuu ottamaan velkaa vähintään 10 miljardin euroa vuosittain ensi hallituskaudella kattaakseen menot. Näin laskee valtiovarainministeriö, joka julkaisee ensi maanantaina tilannekuvan uuden hallituksen työn pohjaksi."

SDP:n Mäkynen lupaa muutaman sadan miljoonan säästöjä ensi kaudella. Muuten demarit ilmeisesti jättävät asian Herran haltuun. On tuo Mäkynen melkoinen talousnero. Melkein yhtä kova kuin Jussi Saramo.
 
Viimeksi muokattu:
Annika Saarikko oli tänään Yle TV1:n aamulähetyksessä. Hän on kovin huolissaan taloudesta. Olisi ollut tietysti aikaa aikaisemminkin, mutta Rinne/Marin-hallituksessa ei ilmeisesti ole ollut aikaa tai mahdollisuutta:

Taustaa: "Seuraava hallitus joutuu aloittamaan työnsä pahasti takamatkalta valtion menojen ja tulojen tasapainottamisessa. Pelkästään inflaatio ja nykyisten lainojen korkomenojen nousu tarkoittavat, että valtio joutuu ottamaan velkaa vähintään 10 miljardin euroa vuosittain ensi hallituskaudella kattaakseen menot. Näin laskee valtiovarainministeriö, joka julkaisee ensi maanantaina tilannekuvan uuden hallituksen työn pohjaksi."

SDP:n Mäkynen lupaa muutaman sadan miljoonan säästöjä ensi kaudella. Muuten demarit ilmeisesti jättävät asian Herran haltuun. On tuo Mäkynen melkoinen talousnero. Melkein yhtä kova kuin Jussi Saramo.

Keskusta on kuin selkärangaton nilviäinen, taipuu tarvittaessa mihin tahansa hallitusmuodostelmaan. Heidän talouspolitiikkansa on aina alisteisessa asemassa aluepolitiikkaan nähden. On yllättävää että vasemmistohallitus ei ihan kaikkeen taipunut, mm. Opintolainojen anteeksianto maaseutuyliopistoista valmistuneille torpattiin.
 
"Pelkästään inflaatio ja nykyisten lainojen korkomenojen nousu tarkoittavat, että valtio joutuu ottamaan velkaa vähintään 10 miljardin euroa vuosittain ensi hallituskaudella kattaakseen menot."
Lainaa lainojen korkomenoihin, miten tuntuu ettei tuo pääty hyvin.. :hmm: Yksityishenkilö ainakin menettäisi luottotiedot, päätyy ulosottoon mutta valtiolla se vissiin on vaan eri juttu.
 
Mitä SDP:ssä tapahtuu? Viime vuoden lokakuussa Antti Lindtman puhui leikkauksista:
"Sdp:n mielestä julkisia menoja pitää leikata ensi vuonna alkavalla vaalikaudella. Asiasta kertoo puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman..... linja on Sdp:lle uusi. Tällä vaalikaudella puolueen politiikka on perustunut sille, ettei menoja tarvitse leikata. Edellinen pääministeri Antti Rinne (sd) sanoi jo hallitusneuvottelujen aikana, ettei leikkauksia tarvita lainkaan. "

Ovatko Sanna Marin ja Matias Mäkynen ajaneet Lindtmanin nurkkaan? Lindtman on nyt hiljaa. Mäkynen näyttää toimivan Marinin äänitorvena.
Matias Mäkynen on ylioppilas ja "varakansanedustaja". Pääsi Urpilaisen paikalle eduskuntaan. Hänessä on ilmeisesti todellista poliittista potentiaalia, jota demareissa arvostetaan. En ymmärrä miten tuollaisella osaamisella ja kokemuksella pääsee noin vaikutusvaltaiseen asemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Annika Saarikko oli tänään Yle TV1:n aamulähetyksessä. Hän on kovin huolissaan taloudesta. Olisi ollut tietysti aikaa aikaisemminkin, mutta Rinne/Marin-hallituksessa ei ilmeisesti ole ollut aikaa tai mahdollisuutta:

Taustaa: "Seuraava hallitus joutuu aloittamaan työnsä pahasti takamatkalta valtion menojen ja tulojen tasapainottamisessa. Pelkästään inflaatio ja nykyisten lainojen korkomenojen nousu tarkoittavat, että valtio joutuu ottamaan velkaa vähintään 10 miljardin euroa vuosittain ensi hallituskaudella kattaakseen menot. Näin laskee valtiovarainministeriö, joka julkaisee ensi maanantaina tilannekuvan uuden hallituksen työn pohjaksi."

SDP:n Mäkynen lupaa muutaman sadan miljoonan säästöjä ensi kaudella. Muuten demarit ilmeisesti jättävät asian Herran haltuun. On tuo Mäkynen melkoinen talousnero. Melkein yhtä kova kuin Jussi Saramo.
Vasemmistosta ja Saramosta pitää myös aina muistaa tämä:
Screenshot_20221126-224944_Brave.jpg
 
Annika Saarikko oli tänään Yle TV1:n aamulähetyksessä. Hän on kovin huolissaan taloudesta. Olisi ollut tietysti aikaa aikaisemminkin, mutta Rinne/Marin-hallituksessa ei ilmeisesti ole ollut aikaa tai mahdollisuutta:

Sehän velanotto Marinin hallitukselta olisi loppunut siihen paikkaan, kun aisankannattaja-kynnysmattopuolue Keskusta olisi lähtenyt hallituksesta.

Mielenkiintoista kuka tuollaista kynnysmattopuoluetta äänestää? Joku dementikko kenties vanhasta muistista.
 
Stop the press! Keskustalta ensimmäinen onnistuminen tällä vaalikaudella:

Lintilä väittää Whatsapp-tiliään kaapatuksi – Tällainen Marinia rienaava meemi tililtä lähti (iltalehti.fi)

f556cac7226c579e66af9aeb18e9081b823d01bcf35c74a54bdabd0936efeba5.jpg

:D

Ok. Eli jos 400v päästä maassa on 51% ihmisiä joiden taustassa on afrikkalaista 400v takaa mutta ovat assimiloituneet kulttuuriin kenelle voin valittaa ja mistä?

Niin vähän niin kuin ovat Ruotsissakin niin hyvin integroituneet? :smoke: Lisäksi pidemmän päälle se on enemmistö joka demokratiassa päättää miten asiat tullaan järjestämään, joka tosin täällä Suomessa monilta saattanut unohtua, kun itkemällä julkisesti milloin mistäkin on totuttu saamaan etuja vedettyä omalla ryhmälle.

Suomen rajojahan on piirretty ties kuinka monta kertaa uusiksi viimeisten 700 vuoden aikana, sitä ennen ei tainnut edes "Suomea" olla karttaan rajattuna. Että mites sa kansallisvaltio nyt oikein toimii, kun aina joku muu hallitsija vetelee ne viivat kartalle?...

Tätäkin voi jokainen miettiä esim. nyt vaikka seuratessaan Ukrainan sotaa, että pitäisikö meilläkin vaan todeta nykyinen valtio toimimattomaksi sekä ikävän keinotekoiseksi konstruktioksi ja kutsua naapurin "tsaari" vetämään taas rajat uusiksi kuten vanhaan aikaan vai ei? (Ruotsin kuninkaasta kun ei taida enää noihin hommiin nykyisin olla.) :hmm:
 
Viimeksi muokattu:
Kuuntelin #rahapodin Riikka Purran haastattelun.

Purran mukaan tänä päivänä niin kutsutulla kolmannella sektorilla on enemmän ihmisiä töissä kuin valtion palveluksessa. Nykyään kolmas sektori käsittää suurelta osin verorahoitteisia säätiöitä ja järjestöjä, jotka tekevät "yleishyödyllistä työtä".

Osa kolmannen sektorin säätiöistä on oikeasti tärkeitä ja tekevät mm. konkreettista lattiatason työtä mm. vammaisten, vanhusten ja heitteillä olevien lasten parissa.

Valitettavasti kolmanteen sektoriin myös kuuluu paljon vanhojen valtapuolueiden läänityksiä. Ts. on perustettu muka tärkeitä järjestöjä, jotka eivät tuota oikein mitään järkevää, mutta saavat eri reittejä pysyvää rahoitusta projektijohtajien ja vastaavien palkkoihin. Tämä pashaläjä pitäisi tonkia läpikotaisesti jos säästöjä oikeasti halutaan saada.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Purran mukaan tänä päivänä niin kutsutulla kolmannella sektorilla on enemmän ihmisiä töissä kuin valtion palveluksessa. Nykyään kolmas sektori käsittää suurelta osin verorahoitteisia säätiöitä ja järjestöjä, jotka tekevät "yleishyödyllistä työtä".

Pitäisikö tuon olla jotenkin huomionarvoista? Valtiollahan on kaiken kaikkiaan vähän työntekijöitä. Yhteensä about 70 000, joka on alle 4% kaikista palkansaajista Suomessa ja noin 12% julkisen sektorin työpaikoista.
 
Halusin tulla nyt tähän ilmoittamaan että Paavo Väyrysellä on ihan vitun rumia pukuja. Kuka nyt tuommoista tosissaan ottaa kun mies osaa edes pukeutua :cautious:
 
Rahapodissa on jäänyt sijoittamisaiheet jo pidempään ihan täysin politiikkateemojen jalkoihin, niin tämä ilmoitus oli sinänsä looginen jatkumo. Taloustietoa ja -osaamista Martinilta varmasti löytyy, mutta podi on ollut omaan makuun aika raskasta kuunneltavaa jo pitkään, kun sama politiikkakasetti pyörii jaksosta toiseen.
Samaa mieltä. Lähinnä tulee itsekin poimittua vaihtelevasti aiheita tuolta mitä jaksaa katsoa/kuunnella. Toki traders clubi pyörii rinnalla jossa enemmän sitten puhtaasti sijoittamiseen liittyvää ja vähemmän puhetta poliittisista suunnista.
 
Kun tapana on enemmistöhallitus, niin valtaa on (ja voi olla) oikeasti vain hallituksessa ollessa. Silloin hallitukseen kannattaa pyrkiä aina kun mahdollista.
Hinta on, että useimmiten hallituksessa ollessa tehtävien kompromissien vuoksi puolueen kannatus tuppaa laskemaan.
Keskustapuolue on nykyisin ainut puolue, joka tekee näkyvää aluepolitiikkaa. Koska he itsekin tietää tämän, asettaa se heille vielä joka kerta erikseen lisää painetta pyrkiä sinne hallitukseen.

Kun katsoo taaksepäin hallituksia, niin Kepu ei ollut Stubbin ja Kataisen hallituksissa (2011 vaalien jälkeen), ei Lipposen I ja II hallituksissa eikä Holkerin hallituksessa, mutta kokonaisuutena lienee maassamme demarien kanssa eniten hallitusvastuuta kantanut ns. valtionhoitajapuolue ja heidän kanssaan myös eniten vaikuttanut siihen, millaisessa Suomessa ja millaisessa hyvinvointivaltiota elämme vaikuttanut poliittinen liike. Se tuo mukanaan vastuun puolustaa ja hoitaa hyvinvointivaltiota.

Sellaisen puolueen ”pyhä” velvollisuus on pyrkiä hallitukseen aina kun mahdollista. Ja toisaalta välttää oppositioon menemisen etukäteisliputtamista, se on joka kerta osoittautunut virheeksi. Vapaaehtoinen oppositioon meneminen kun heillä rikkoo puolueen traditiota ja kulttuuria vastaan, mutta ennen kaikkea jättää alueet (aluepolitiikan) keskittämistä ja kaupungistumista ajavien puolueiden käsiin - mikä on voimakkaasti Kepun olemassaolon vastaista.
 
Pitäisikö tuon olla jotenkin huomionarvoista? Valtiollahan on kaiken kaikkiaan vähän työntekijöitä. Yhteensä about 70 000, joka on alle 4% kaikista palkansaajista Suomessa ja noin 12% julkisen sektorin työpaikoista.

Jep. Hyvä myös huomioida, että noin 30 prosenttia kolmannen sektorin rahoituksesta ylipäätään tulee julkiselta puolelta.

Ev. lut. kirkkohan myöskin putoaa kolmannen sektorin sisään n. 18,5k työntekijänsä kanssa.
 
Vuonna 2021 uutisoitiin, että yksityisen terveydenhoidon Kela-korvaus poistuu:
"Hallitus on jo tehnyt päätöksen, joka tekee yksityisen hoidon Kela-korvausten poistamisen perustelusta helppoa. Hallitus nimittäin sopi kevään 2020 kehysriihessä yksityisen hoidon Kela-korvausten valtionosuuden leikkaamisesta runsaalla 40 miljoonalla eurolla vuodesta 2023 lukien. Tällä rahoitetaan sitovaa hoitajamitoitusta."
Nyt tämä on totta. Laki tuli voimaan. On tuo vasemmiston inho yksityistä terveydenhoitoa kohtaan aivan kammottava. Selvää on, että julkinen puoli on jo nyt ylikuormitettu.

Tähän on kuitenkin jäänyt porsaanreikä:
"Uuden lain myötä Suomessa ajaudutaan tilanteeseen, jossa potilas voi hakeutua yksityiseen hoitoon ulkomaille ja saada siitä valtiolta liki täyden korvauksen. Kotimaassa vastaavaa korvausta ei saa."

Marinin hallitus suorittaa taas. Tulos on huononnus.
 
Eli käytännössä voit matkustaa viroon hoitoon ja hakea täysimittaisen kelakorvauksen hoidosta?
 
Eli käytännössä voit matkustaa viroon hoitoon ja hakea täysimittaisen kelakorvauksen hoidosta?
"Eduskunta hyväksyi torstaina lain, joka toteuttaa terveydenhuollon valinnanvapauden mutkan kautta. Potilas voi hakeutua hoitoon EU- ja ETA-alueelle joko yksityiselle tai julkiselle toimijalle. Kustannukset korvataan siihen määrään saakka, joka vastaisi henkilön hyvinvointialueella, Helsingin kaupungissa tai HUS-yhtymässä samasta tai vastaavasta hoidosta aiheutuneita kustannuksia.
Tilanne tarkoittaa sitä, että suomalaisilla toteutuu valinnanvapaus EU:ssa kotimaan rajojen ulkopuolella, koska palvelun tuottajana voi olla yksityinen tai julkinen taho." (US).
 
Ja ellen väärin ole ymmärtänyt, sama ei toimi kotimaassa esimerkiksi toisessa kaupungissa.
 
Ja ellen väärin ole ymmärtänyt, sama ei toimi kotimaassa esimerkiksi toisessa kaupungissa.
Terveyskeskusta saa vaihtaa haluamalleen paikkakunnalle kerran vuodessa. Leikkaukseen tai muuhun toimenpiteeseen (erikoissairaanhoidossa) saa hakeutua haluamaansa sairaalaan. Hätätilanteessa hoidetaan potilaan kotipaikkaa kysymättä.
 
Mika Lintilä ja Whatsapp: Petteri Järvinen ei usko selitystä - Politiikka - Ilta-Sanomat (is.fi)

" – Jos katsoo faktoja, mitä julkisuuteen on kerrottu, että joku näkisi vaivaa kaapata puhelimen ja lähettää sieltä vain yhden viestin puolueen omaan keskusteluryhmään, niin siinä nyt ei tarvita diplomi-insinööriä päättelemään, mistä todennäköisimmin on kyse, Järvinen sanoo IS:lle huvittuneena. "

Jaa sieltä lähti vain yksi viesti keskustan omaan ryhmään. Puhelin kaapattiin. :rofl2:
 
Jep, aika epätoivoinen kusetus pokkana väittää jotain tilinkaappauksesta. Ois vaan myöntäny jutun, kai ny läppää saa heittää hallituskumppaneistakin.
 
Vuonna 2021 uutisoitiin, että yksityisen terveydenhoidon Kela-korvaus poistuu:
"Hallitus on jo tehnyt päätöksen, joka tekee yksityisen hoidon Kela-korvausten poistamisen perustelusta helppoa. Hallitus nimittäin sopi kevään 2020 kehysriihessä yksityisen hoidon Kela-korvausten valtionosuuden leikkaamisesta runsaalla 40 miljoonalla eurolla vuodesta 2023 lukien. Tällä rahoitetaan sitovaa hoitajamitoitusta."
Nyt tämä on totta. Laki tuli voimaan. On tuo vasemmiston inho yksityistä terveydenhoitoa kohtaan aivan kammottava. Selvää on, että julkinen puoli on jo nyt ylikuormitettu.

Tähän on kuitenkin jäänyt porsaanreikä:
"Uuden lain myötä Suomessa ajaudutaan tilanteeseen, jossa potilas voi hakeutua yksityiseen hoitoon ulkomaille ja saada siitä valtiolta liki täyden korvauksen. Kotimaassa vastaavaa korvausta ei saa."

Marinin hallitus suorittaa taas. Tulos on huononnus.
Tämähän tulee EU-direktiivin toimeenpanosta. Ehkä sen implementointia olisi vielä voinut viivyttää, mutta viimeistään ensi hallitus sen olisi joutunut joka tapauksessa säätämään.
 
Tämähän tulee EU-direktiivin toimeenpanosta. Ehkä sen implementointia olisi vielä voinut viivyttää, mutta viimeistään ensi hallitus sen olisi joutunut joka tapauksessa säätämään.
Ei kai EU vaadi poistamaan yksityisen terveydenhoidon Kela-korvausta? Missä näin on kerrottu?
 
Mika Lintilä ja Whatsapp: Petteri Järvinen ei usko selitystä - Politiikka - Ilta-Sanomat (is.fi)

" – Jos katsoo faktoja, mitä julkisuuteen on kerrottu, että joku näkisi vaivaa kaapata puhelimen ja lähettää sieltä vain yhden viestin puolueen omaan keskusteluryhmään, niin siinä nyt ei tarvita diplomi-insinööriä päättelemään, mistä todennäköisimmin on kyse, Järvinen sanoo IS:lle huvittuneena. "

Jaa sieltä lähti vain yksi viesti keskustan omaan ryhmään. Puhelin kaapattiin. :rofl2:
Nolo homma, jokainen varmasti tajuaa että Mika on sen viestin itse lähettänyt. Vaikea paikka varmasti miettiä mikä olisi tuossa tapauksessa oikea tapa, mitä tapahtuisi jos poliitikko olisi rehellinen? :)rofl2::rofl2::rofl2::rofl2:) Säälittäväähän se on mutta poliitikko, kuten jokainen tietää, on lähtäkohtaisesti valehtelva käärme joten käytös pitää peilata sitä kautta. Mika Lintilä tietysti viestin itse lähetti mutta limaisena käärmeenä ei vain voi totuutta kertoa, joten keksitään tällaisia absurdeja tuhannen ja yhen yön tarinoita. Lapsellinen juttu ja niin on valhekkin. Saa nähdä tuleeko tästä mitään isompaa kuin olisi tarve. Jotenkin olo että tästä saattaa tulla lopulta isompi juttu kuin jos Mika Lintilä olisiolisi ollut mies eikä säälittävä luuseri käärme, ja sanonut että tuli töpeksittyä tällaisella huumoriviestillä ja sen sijaan valehtelee tällaista absurdia hakkerivalhetta joka on TODELLA nolo. Eikai tätä KUKAAN usko?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
303 021
Viestejä
5 155 147
Jäsenet
82 281
Uusin jäsen
Vapo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom