- Liittynyt
- 02.01.2017
- Viestejä
- 1 606
Vaikka tuo Marinin 3000e on liian korkealla, niin kyllä sillä täyspäiväisellä työllä pitäisi pystyä itsensä elättään. Se, että maksetaan niin pientä palkkaa, että henkilö joutuu elämään sossuntuilla, menee kyllä jo riiston puolelle. Ja siinä vaiheessa ei kyllä ole enää puhe mistään AY-liikkeen päiväunista vaan ihan tällainen munkin kaltainen suht talousoikeistolainen kyllä älähtää.
Mun mielestä ajatus 3000 liksasta kertoo vaan hyvin vahvasta AY-ajattelusta, jossa kaikkien pitäisi tehdä 5 päivää viikossa töitä 6 tuntia kerrallaan.
Edelleen palkka määräytyy työn tuottavuuden mukaan.
Sen sijaan että kiistellään siitä mikä on sopiva minimipalkka täyspäiväiselle työnteolle olisi se, miten saataisiin yksilöt liikkumaan kohti tuottavampia työtehtäviä. Mitkä ovat ne juurisyyt, miksi ihmiset jumittuvat matalapalkka-aloihin? Omasta empiirisestä piiristäni minulla on muutamia frendejä jotka ovat jumittuneet varastoalalla töihin koska eivät jaksa opiskella tai kehittää osaamistaan sellaiseksi, josta työnantajat olisivat valmiita maksamaan enemmän.