Jep. Suurin osa huipulle nousevista poliitikoista on käynyt läpi pitkän tien, ja edennyt pikkuhiljaa tehdyn työn ja puolueen sisäisten näyttöjen eli onnistumisten kautta, samalla keräten myös kannatusta eli sekä äänestäjiä että verkostoja. Hyvin suuri osa poliitikoista on myös opiskellut tutkintonsa poliittista uraa silmällä pitäen.Toki täytyy sanoa, että vaikka politiikassa ei juuri koskaan toteudu meritokratia substanssiosaamisen näkökulmasta, siinä toteutuu meritokratia poliittisten saavutusten näkökulmasta hyvin voimakkaasti. Harmillista on toki se, että nämä jälkimmäiset saavutukset eivät tosiaan ole sidoksissa mitenkään siihen, onko henkilö hyväksi maalle siinä hommassa, johon hänet asetetaan. Tässä järjestelmässä riittää, että hän saa tarpeeksi nokkelalla paskanjauhannalla, tyhjän lupaamisella ja kyynärpäätaktiikalla itsensä esille. Lopputuloksenahan henkilö voi olla jopa voimakkaan haitallinen maalle objektiivisesti, mutta hänet valitaan silti yhä uudelleen poliittisten meriittiensä vuoksi.
Se taas mikä milloinkin on kenenkin mielestä maalle hyväksi on pääosin subjektiivinen, poliittinen mielipide. Sitten kun tarkastellaan vaikka neljännesvuosisata taaksepäin voitaisiin saada objektiivisempaa tulkintaa - jos vain osattaisiin ymmärtää tarkastella kuitenkin niiden päätöshetkien tiedon valossa.
Se taas on hyvin vaikeaa, kun sitä jäkiviisauteen johtavaakin tietoa on sitten se neljännesvuosisata sillä tutkijalla kuitenkin siinä välissä omaksuttuna.
