Tähän SDP/vasemmisto/ay-liikeeseen voisi tuoda vielä historiallisen näkökulman.
1900- luvun vaihteessa Suomessa elettiin suurten levottumuuksien aikaa. Oli Venäjältä tullutta pakkovenäläistämistä ja paljon köyhyyttä kun ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin paremman elämän toivossa. Samoihin aikoihin perustettiin SDP ja Forssassa julistettiin kuuluisa poliittinen julistus, jossa monet esitetyt seikat ovat nykyään keskeinen osa hyvinvointivaltiota. 15 vuotta Forssan julistuksen jälkeen nähtiin Suomessa ennennäkemättömän verinen sisällisota, jossa punaiset ja valkoiset ottivat yhteen. Sota päätyi valkoisten voitoksi ja sillä sinetöitiin Suomen itsenäisyys, mutta se jätti kymmeniä tuhansia kuolleita ja syvät arvet kansakunnan mieleen.
Sisällissodan jälkeen kansakunnan päättäjät tajusivat onneksi keskittyä eheyttävään politiikkaan parantamalla kansalaisten oloja ja toteuttamalla monia Forssan ohjelmassa olevia kohtia. Tämä todellakin maksoi itsensä takaisin talvisodassa, jossa aikaisemmin kahtia repeytynyt kansa kokoontui yhteen puolustautumaan ylivoimaista hyökkääjää vastaan. Eräänlaisena symbolina yhdistyvästä kansasta oli vuonna 1940 tammikuussa tapahtunut tammikuun kihlaus, jossa työnantajat hyväksyivät SAK:n ja ammattiliitot neuvottelujen osapuoliksi. Näin saatiin aluilla TUPO, jossa työnantajat, työntekijät sekä maan hallitus päättivät yhdessä työhön liittyvistä kysymyksistä kolmikantaisesti. Tämä käytäntö jatkui aina vuoteen 2016 jolloin EK irtaantui TUPO ja keskitetyistä palkkaneuvotteluista.
Sotien jälkeen TUPO:lla jatkettiin ja ammattiyhdistysliike sai kovaa nostetta SDP/kommunistien nosteesta idän karhun voiton takia. Ammattiyhdistysliike vahvistui hurjasti ja sen jäsenmäärän osuus työtätekevästä väestöstä rikkoi jatkuvasti ennätyksiä. Samalla Suomen poliittisessa järjestelmässä nähtiin erikoinen ilmiö: suomettuminen ja Kremlin kortin käyttö. Neuvostoliiton valta-asema oli korkeimmillaan sotien jälkeisenä aikana ja se pakotti poliittisen johdon kuuntelemaan herkästi mitä Neuvostoliitto ajatteli Suomen toiminnasta. Unkarin 1956 kansannousun ja Prahan kevät 1968 osoittivat, että Suomen linja oli oikea aina kylmän sodan loppuun asti.
Ongelmaksi tämä muodostui 1990-luvun alussa kun Neuvostoliitto romahti. Siinä missä kaikki muut itäblokin maat kävivät rehellisen keskustelun maansa kylmästä lähihistoriasta kansojen pakkosiirroista Gulakeille KGB:n kidutusvankiloihin, Suomessa hyssyteltiin ja oltiin hiljaa kaikesta suomettumisen ajan lieveilmiöistä. Ammattiliitot säilyttivät ylisuuren roolinsa ulkoparlamentarisena vallankäyttäjänä osittain juuri tästä syystä. Esinäytös tästä nähtiin Esko Ahon hallituskaudella, kun lamasta kärsivässä Suomessa ruvettiin 1991 rakentamaan uutta yhteiskuntasopimusta TUPO osapuolten kanssa. AY-liike pelasi voitokkaasti pelin omalta osaltaan siten, että se oli julkisesti sanonut että se ei tähän sopimukseen lähde mukaan. Esko Ahon suunnittelema yhteiskuntasopimus kaatui AY-liikkeen vastustukseen. Samaan aikaan muualla Pohjoismaissa uudistettiin työmarkkinoita terveellä tavalla. Tanskan SDP purki yhdessä AY-liikkeen kanssa irtisanomissuojan 1990-luvulla ja Ruotsissa SDP raivasi työnteon kannustinloukkuja.
Suomessa AY-liike pääsi pälkähästä ja sai jatkaa vahvistumistaan aina vuoden 2008 finanssikriisiin asti. Vuodesta 2008 eteenpäin nähtiin toinen toistaan tuhoon tuomittuja hallituskokoonpanoja, jotka eivät pystyneet tekemään rakenteellisia uudistuksia. Aikaisemmin käytössä ollut devalvaatio ei ollut enää vaihtoehtona hallituksen paletissa. Vuonna 2015 maan hallitukseen nousi Juha Sipilän johtama hallitus. Se aloittikin ensimmäisten tehtävänään uuden yhteiskuntasopimuksen laatimisen, joka kaatui - yllättäen AY-liikkeen vastustukseen. Sen tilalle saatiin karsitumpi versio kilpailukykysopimus (kiky). Kiky oli erityisesti vasemmiston ja ay-liikkeen vihaama, vaikka sekään ei tuonut rakenteellisia uudistuksia. Vuonna 2016 EK irtaantui keskitetyistä palkkaratkaisuista, jonka jälkeen pallo on ollut ilmassa eikä ole ihan selkeätä näkemystä mihin suomalainen työmarkkinapolitiikka etenee. Nyt käynnissä on hoitoalan lakot, jossa AY-liike tavoittelee parempia palkkoja. Nähtäväksi jää, mihin lopputulokseen tässä päästään.
Suomen ongelmaksi on koitunut sisällissodan poteroihin jääneet työmarkkinaosapuolet sekä poliittisen puolueet, jotka eivät kykene näkemään yhdessä Suomen työmarkkinoiden tulevaisuutta tässä globaalissa markkinataloudessa. Siinä missä vielä kylmän sodan aikaan TUPOT ja vahvat ammattiliitot olivat paikallaan, niin Neuvostoliiton romahduksen jälkeen tämä toiminta muuttui turmioilliseksi. Siinä missä muissa Pohjoismaissa vasemmistopuolueet ja AY-liike kykenivät rakenteellisiin uudistuksiin, niin Suomessa jäätiin sisällissodan aikaisiin poteroihiin. Monissa AY-liikkeen järjestämissä mielenosoituksissa viimeisen 30 vuoden aikana on kaikuja samanlaisesta "herravihasta" kuin sisälllisodan aikana. Suomen kykenättömyys rakenteellisiin uudistuksiin on suurin syy, miksi Suomi on vajoamassa takaisin köyhän maan asemaan Pohjoismaalaisessa kontekstissa.
Valoa tunnelin päässä ei ole myöskään näkyvissä, sillä maata johtaa SDP:n pääministeri joka ei ota asiakysymyksiin syvällisesti kantaa, bilettää ja pesee kätensä nykyisestä työmarkkinakriisistä. Työmarkkinoiden rakenteellisiin uudistuksiin tarvittaisiin uudistusmielinen vasemmiston edustaja, joka kykenisi löytämään sovun eri osapuolten kanssa. Tätä vahvaa ehdokasta ei nykyisessä eduskunnassa näytä olevan. En usko että se olisi mahdollista oikeistohallituksen toimesta, koska sisällissodan arvet näkyvät edelleen.
Lähteitä: