En oikeasti tiedä, miten vahvasti Kanadassa kodittomuus kytkeytyy päihdeongelmiin ja pikkurikollisuuteen. Suomessa kuitenkin perstuntuman mukaan kytkös on vahva.
Tuo sosiaalinen kokeilu ja siihen liittyvä tutkimus tehtiin hiljakkoin asunnottomiksi pudonneille. Ei nyt ihan varhaisen puuttumisen malli (koska sellainen olisi koskenut asunnottomuusuhan alla olevia).
Valistunut arvaus on, että sellaisissa on paljon myös ei-päihdeongelmaisia, joilta on vaan mennyt kämppä alta esim. parisuhteen päättymisen takia tai siksi, että omistaja on myynyt sen tai ottanut omaan käyttöön. Joillain varmasti ollut vaikeuksia vuokranmaksun kanssa.
Loogisesti ajatellen saman tyyppinen ratkaisu saattaisi kyllä toimia meilläkin.
Yksityisillä vuokramarkkinoilla asunnon saaminen on varmasti helpompaa, kun on rahaa tai pankkitilipanttaus vakuudeksi. Itse olen nuorten kohdalla tehnyt myös sopimuksia, missä isä tai äiti on takaaja. Kelan vakuutta en ole kelpuuttanut.
Meillä ihmisillä on herkästi tapana stereotyypitellä ja tuomita. Asunnottomissa on paljon ihan kunnollisia ihmisiä. Ensi- ja turvakodit on näitä täynnä, mutta toki meidän kunnallinen systeemi jeesaa näitä jo kohtuullisen hyvin, eli saavat usein asunnon sitä kautta. He ovat usein naisia ja lapsia.
Sen sijaan tyhjän päälle jäävällä miehellä voi olla hyvinkin paljon vaikeampaa päästä eteenpäin.
Edit.
Muutenkin ihmettelen erityisesti oikealla näyttäytyvää ristiriitaa: Yhtäältä korostetaan ihmisen omaa vastuuta ja valinnanvapautta, sekä vastustetaan yhteiskunnan holhoamista ja korostetaan, että pitäisi luottaa yksilöön. Toisaalta, esim. tämän tyyppisissä asioissa vastustetaan sitä, että luotettaisiin ihmisen kykyyn tehdä niitä valintoja ja auttaa itseään.
Ettei vaan takana olisi kuitenkin minä-ajattelu. Eli karrikoidusti ”minulla pitää olla valinnanvapaus, minuun pitää luottaa, minua ei pidä holhota, mutta muihin ei kannata luottaa samalla tavalla, sillä he eivät ole minun tasoisiani yksilöitä.”
Ja juu, kyllä ristiriitaista ajattelua on myös vasemmalla ja keskellä, ei sillä.