nää on taas sitä idealistista puhetta. Suomessa ei ihmisiä lähtökohtasesti jaotella "loisiin" (missä siinäkin on taustalla joku idealistinen ansaitsevuuskriteeri mm. kontrolli itsestä, työura jne.). Suomessa ei myöskään ketään tapeta nälkään tietoisilla politiikkatoimilla. Joten se ei voi olla kriteeri sille, saako joku kaljaveikko tarpeeksi vai ei. Oleellisempi kysymys edelleen on se, kuinka paljon niitä kaljaveikkoja tänne halutaan. Mitä enemmän, sitä kalliimpaa se on.
Oikeestaan nykysin on trendinä kohdistaa kaikki syy aina yksilön toimijuuteen. Jos palat loppuun töissä, hoidetaan yksilöä, eikä työyhteisöä. Jos satut menemään kaatuvaan tehtaaseen töihin, voidaan sanoa mitäs menit. Jos ei ole töitä, syy on yksilössä kuka ei hakenut tarpeeksi. Aina voi vedota siihen että olisit lukenu ittesi lääkäriksi tai juristiksi. Syy on yksilössä.
Syytä yksilöä ja vielä radikaalimmassa muodossaan syytä uhria on tän päivän juttu. Paljoakaan ei anneta tässä yhteiskunnassa oikeastaan mitään arvoa sille mitä ympärillä tapahtuu, vaikka niillä on aika iso selitysarvo monelle asialle ja niitä korjaamalla voisi korjata aika paljonkin.
Tää on jo nykytilanne ja sitä realismia. Paljonko näitä yhteiskunnan majottamia tänne halutaan on konkreettinen kysymys ja voisiko näiden vähentämiseksi tehdä jotain. Jos näiden saamista tuista leikataan, se ei silti vähennä tuensaajien määrää, mikä mun mielestäni olisi kaikkein oleellinen tapa vähentää sosiaaliturvamenoja.