Kysytäänpä tässä ketjussa, kun jonkin verran on täällä ollut puhetta älytermostaateista.
Itselläni on siis lähtötilanne se, että taloon on vedetty langalliset Uponorin termostaatit, joita on talossa 5 kappaletta. Langan toisessa päässä on jakotukin vieressä oleva keskusyksikkö. Jakotukista lähtee lisäksi lisäksi kylppärin, kodinhoitohuoneen, wc:n ja pukuhuoneen kierrot, joihin ei ole ikinä liitetty termostaatteja eikä oikeastaan ole tarvekaan. Ongelmana on, että tuo keskusyksikkö on ollut jo taloon muuttaessa totaalisen pimeänä, mistä johtuen termostaatit on poistettu käytöstä. Edellinenkin asukas oli tutkituttanut laitteen ja tein saman myös itse viime vuonna, kun lvi-jamppa kävi asentamassa uuden tiskikoneen. Vastaavan mallin keskusyksikköä ei enää myydä. Uuteen järjestelmään päivittämisessäkin tulee vastaan sellainen yhteensopivuusongelma, että uudemmat termostaatit vaativat vähintään 3-napaiset johdot, kun taas nykyiset termostaatit on vedetty 2-napaisilla piuhoilla. Helpoin vaihtoehto järjestelmän päivittämiseen olisi lienee asentaa langattomat termostaatit.
Kieltämättä toisaalta koko investoinnin mielekkyys pohdituttaa, koska sen jälkeen kun säädin maalämpöpumpun käyrän kohdilleen, lämpö pysyy talossa ihan mukavissa lukemissa. Jonkin verran olen hienosäätöä olen tehnyt jakotukin tulopuolella olevista pyöritettävistä säätönupeista. Talvella ajoittain saattaa talo lämmetä vähän liikaakin. Toisaalta jos lämpöä säätää manuaalisesti pienemmälle, niin ulkolämpötilan muuttuessa saattaa sitten sama huone mennä turhan viileäksi. Jonkin verran pientä hienosäätöä siis tarvitsisi, vaikka pumpun käyrä ohjaa lämpöjä pääpiirteittäin hyvin. Tietenkin olisi mukavampi, jos tämä säätö tapahtuisi automaattisesti ja ennakoiden, koska yksittäinen manuaalinen muutos näkyy huomattavalla viiveellä ja säädön määrää on vähän vaikea hahmottaa näppituntumalla.
Onko siis langattomaan järjestelmään päivittäminen paras ratkaisu, jos nyt ylipäätään lähden koko hankkeeseen?
Mikä näistä systeemeistä sitten on paras? Jollain tavalla tuo Uponorin Smatrix on profiloitunut omissa mielikuvissa järjestelmäksi, joka olisi nykyaikaisin. Toisaalta hirveän vähän löytyy netistä käytännön kokemuksia, vaikka järjestelmä on kait ollut olemassa jo ainakin yli puolivuosikymmentä. Amazonissa näkyy ihmisillä ainakin noiden näytöllisten termostaattien kanssa olleen ongelmia, mikä ei oikein herätä luottamusta.
Jakakaa ainakin kokemuksia omista termostaattijärjestelmistänne

Periaatteessa älyjärjestelmät kiinnostavat eniten, kun nyt koko systeemi pitäisi uusia, mutta saa jakaa kokemuksia ihan näistä perinteisistäkin systeemeistä. Ehkä eniten älylaitteissa kiinnostaa järjestelmän valvonta etänä, koska en kyllä usko, että älyominaisuuksilla voisi merkittävistä säästää energiakustannuksissa, vaikka valmistajat mitä väittäisivät.