Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Sitten ei muuta kuin aikaa varaamaan maanantaista alkaen. :tup:

"Ajanvaraus koronarokotuksen kolmanteen annokseen 18-59-vuotiaille aukeaa maanantaina 20.12."
Näin on ainakin helsingissä.
 
Tilastot puhuu siinä mielessä puolestaan, että heinäkuun alusta lähtien Ruotsissa on ollut vähemmän tartuntoja kuin Suomessa lähes koko ajan. Ero ei ole ollut aina suuri, mutta kuitenkin. Lokakuun puolivälin jälkeen Suomessa on ollut enemmän tuplarokotettujakin, eikä sekään ole auttanut Suomea suhteessa Ruotsiin.

Joten vaikuttaa siis siltä, että luontainen immuniteetti siis auttaisi Ruotsia jonkin verran, mikä nyt ei ehkä ole ihmekään.

coronavirus-data-explorer(87).png
Jos tilannetta katsoo pidemmällä aikavälillä niin huomataan ettei runsas aiempien tartuntojen määrä ole johtanut kovin merkittävää eroon Suomeen verrattuna. Ja nythän mennään melko samoissa lukemissa tällä hetkellä. Kiintoisaa nähdä miten käyrät jatkaa tästä eteenpäin. Eli onko sitä immuniteettiä Ruotsissa merkittävästi enemmän. Tai menettääkö se merkitystä omikronia vastaan.

finswe.JPG
 
niin on aika epätodennäköistä, että sama henkilö sairastuisi uudelleen paljon aikaisempaa vakavamm

No se CDC:n selostus siitä, että sairastaneella 5x todennäköisyys päätyä sairaalaan kahdesti rokotettuun verrattuna toki vähän sotii tuota vastaan. Toki kai tuolle voi olla joku selityskin, mutta se tuskin on ainakaan riskiryhmät, joiden rokotuksia on muistaakseni jenkeissäkin priorisoitu.
 
Suurin osa sairastaa taudin lievänä ihan ilman rokotettakin. Jos on sairastanut taudin lievänä, niin voi olla, että se omalla kohdalla tuntuu vain siltä flunssalta, eikä tunne tarpeelliseksi mitää lisäsuojia. Vaikka se sairastamisesta seuraava immuniteetti olisikin lyhytaikainen (tästä on paljon ristiriitaista dataa), niin on aika epätodennäköistä, että sama henkilö sairastuisi uudelleen paljon aikaisempaa vakavammin. Yli 50-vuotiailla tilanne voi olla eri, kun niillä on selkeästi korostettu riski joutua sairaalaan muutenkin. Jos nyt silloin tällöin tulee lievät flunssan oireet, niin ihan sama. Passin saantia se kyllä vähän vaikeuttaa, kun pitäisi saada se positiivinen tulos puolen vuoden välein vai mikä se kesto nyt olikaan.
Eikö se ollut myös niin että lievä tauti antaa lievän suojan? Olis kyllä hyvä jos pystyis tarkistaa vasta-aine tasonsa sairastelun jäljiltä niin ei tarvitsis arpoa tuon kanssa.
 
Eikö se ollut myös niin että lievä tauti antaa lievän suojan? Olis kyllä hyvä jos pystyis tarkistaa vasta-aine tasonsa sairastelun jäljiltä niin ei tarvitsis arpoa tuon kanssa.
Saahan sen tarkistettua, kun lyö settua pöytään. Tänään just katsoin, että pitäisiköhän omatkin käydä mittauttamassa ihan mielenkiinnosta.

Tässä Mehiläisen sivuilta:

"
Lähete vasta-ainetestiin Digiklinikalta
Muistathan, että vasta-ainetestejä varten tarvitaan aina lääkärin lähete, sillä lääkäri määrittelee vasta-ainetestin tarpeen. Ilman lähetettä tutkimukseen ei voi tulla.

Saat lähetteen vasta-ainetestiin Digiklinikalta. Aloita keskustelu koronatartuntaepäily -kanavalla. Digiklinikkakäynnin hinta on 39,90 € (Kela-korvauksen jälkeen 31,90 €).
"

Ja itse vasta-aine testi on :

"
Laaja vasta-ainepaketti118 €103 €
"

Olen aikaisemminkin sanonut, niin vaimo kävi tuon ottamassa vajaan vuosi sitten sairastetun taudin jälkeen, mikä meni hänellä päivässä ohi, niin vasta-aineet oli tapissa mitä mittari pystyi näyttämään.

Edit. pitäisi päästä ottamaan sellainen testi missä mitataan myös T-soluja ja B-soluja. Pelkkä vasta-ainetesti ei tee autuaaksi.
 
Maanantaina pitäisi käydä kolmas rokote hakemassa.Olin torstaina Meilahdessa operaatiossa(nukutettiin)piti lekurilta kysyä rokotteesta.Lekuri tuumasi et jos ei ole kuumetta niin äkkiä vaan piikkiä.Huhtikuussa kun sappirakon veivät niin silloin sanoivat et kaksi viikkoa ennen ja kolme viikkoa jälkeen operaation ei saa piikkiä ottaa.Ääni on muuttunut kellossa kun tämä uusi variantti saapui.
 
Eikö se ollut myös niin että lievä tauti antaa lievän suojan? Olis kyllä hyvä jos pystyis tarkistaa vasta-aine tasonsa sairastelun jäljiltä niin ei tarvitsis arpoa tuon kanssa.
Yleensä sairastettu tauti antaa paremman suojan kuin nykyiset mRNA rokotteet, koska siinä muodostuu vasta-aineita koko virusta vastaan, ei vain piikkiproteiinia vastaan.
 
No se CDC:n selostus siitä, että sairastaneella 5x todennäköisyys päätyä sairaalaan kahdesti rokotettuun verrattuna toki vähän sotii tuota vastaan. Toki kai tuolle voi olla joku selityskin, mutta se tuskin on ainakaan riskiryhmät, joiden rokotuksia on muistaakseni jenkeissäkin priorisoitu.

Varmaan riippuu myös siitä, että onko altis niille vakaville oireille. Kaikillehan niitä ei tule. Tuskin myös koskee nuoria, jotka muutenkin joutuvat paljon harvemmin sairaalaan. Jos kahdesti rokotetun todennäköisyys joutua sairaalaan on lähes mitätön, niin kuinka suuri todennäköisyys on 5 x lähes mitätön?

Eikö se ollut myös niin että lievä tauti antaa lievän suojan? Olis kyllä hyvä jos pystyis tarkistaa vasta-aine tasonsa sairastelun jäljiltä niin ei tarvitsis arpoa tuon kanssa.

Vasta-aineiden määrä ei suoraan kerro kehon kyvystä tuottaa niitä. Toki mitattavissa olevat vasta-ainepitoisuudet kertonevat nopeammasta kyvystä reagoida virusta vastaan, mutta vaikka ne tasot olisi nollissa, niin keholla on kyky tuottaa niitä, koska tieto niiden valmistamisesta tallentuu niihin johonkin muistisoluihin (on niillä joku hienompikin nimi)

Mutta omikron varmaan renderöi kaiken tämän turhaksi, koska se selkeästi väistää suojaa. Olisi myös hyvä saada tietoa siitä, että millaista suojaa se antaa.
 
Yleensä sairastettu tauti antaa paremman suojan kuin nykyiset mRNA rokotteet, koska siinä muodostuu vasta-aineita koko virusta vastaan, ei vain piikkiproteiinia vastaan.

Mikä on tämä yleensä vs nykyiset mRNA rokotteet, kun Pfizer suojaa paremmin kuin sairastettu tauti Omicronia vastaan?
 
Onneksi sain jo syyskyyssä itse 3. rokotuksen. Kieli pitkänä menin heti samana päivänä kärkkymään asiaa, kun THL kertoi, että 6kk sitten tiheällä välillä rokotuksen saaneet saavat 3. boosterin. Välttyi taas tältä rokotemayhemiltä, jonot ovat vissiin taas aika pitkiä, ja esim. Tampereella ihan OK toiminut Ratinan rokotepiste suljettiin jo aikoja sitten.
 
Aika monta muuttujaa noissa suojien tutkimuksissa ja suojiakin on erilaisia. On suojaa tartuntaa vastaan, suojaa oireellista infektiota vastaan ja suojaa vakavaa tautimuotoa vastaan. Tutkimuksiakin löytyy molempiin suuntiin, kun tarpeeksi tonkii. En ainakaan itse uskaltaisi väittää mitään muuta kuin, että molemmista saa jotain suojaa.

Jonkun tuoreen tutkimuksen mukaan mukaan:

"The reinfection risk estimated in the current study suggests this protection has fallen to 19% (95%CI: 0-27%) against an Omicron infection."

"Depending on the estimates used for vaccine effectiveness against symptomatic infection from the Delta variant, this translates into vaccine effectiveness estimates against symptomatic Omicron infection of between 0% and 20% after two doses, and between 55% and 80% after a booster dose. Similar estimates were obtained using genotype data, albeit with greater uncertainty. "

HUOM. "estimate", "suggests", "with greater uncertainty"

Tuon mukaan aikaisempi sairastaminen saattaisi joissain tapauksissa antaa paremman suojan (0-27%) oireellista tautia vastaan kuin 2 rokotetta (0-20%). Kolmannenkin osalla melko suuri haarukka.
 
Itse en aio ainakaan lyhentää rokotusväliä. Miksi heikentäisin tarkoituksellisesti rokotteen tehoa. Ei se kuvitteellinen sairaalahoidon tarpeen vähentäminen yhdellä lisärokotuksella niin paljon paina, että tekisin itselleni karhunpalveluksen.
 
Etelä-Afrikassa tapaukset lyhyellä aikavälillä tasoittuneet tai jopa kääntyneet laskuun.
Kuolemat edelleen matalalla tasolla, ennenkuin alkaa porina ikärakenteesta niin kesällä 2 viikkoa siitä kun todettiin nousevalla käyrällä yli 4k tartuntaa päivässä, kuolemat oli nousseet yli 150/pv tasolle.
Väestö voi olla nuorta mutta terveydenhuolto ja muut sairaudet tasoittavat tilannetta.
Huomioitavaa on myös, että siellä on nyt kesä parhaimmillaan, joten hypoteesit D-vitamiinista ja auringonvalosta ei kestä lähempää tarkastelua.

Vielä on mahdollista tulkinta, että omikron on game changer, mahdoton kontrolloida kuriin mutta niin nopea ja lievä että terveydenhuolto kestää hetkellisen piikin ja että keväällä pandemiasta on tullut endeeminen.
 
Etelä-Afrikassa tapaukset lyhyellä aikavälillä tasoittuneet tai jopa kääntyneet laskuun.
Niin just. Omicroninhan piti tartuttaa kaikki, mutta näin ei välttämättä tapahdukaan jos katsotaan Gautengin tilannetta, jossa tartunnat näyttää hiipuvan.

download.png

Tässä Peter Streicher kertoo lähemmin ilmiöstä, ja mitä se voi parhaimmillaan tarkoittaa:

edit.
Videolla kerrotaan että Omicronin piti tartuttaa kaikki, mutta näin ei välttämättä tapahdukaan, koska Gautengissa tartunnat hiipuu.
Ja tämä voi parhaimmillaan tarkoittaa koko pandemian loppua. Ensimmäisen 5minuutin kuuntelu selvittää jo koko asian.
Haastateltava on sama Johannesburgin yliopiston tutkija Peter Streicher, jota IS siteerasi eilisessä artikkelissa:
 
Viimeksi muokattu:
Itse en aio ainakaan lyhentää rokotusväliä. Miksi heikentäisin tarkoituksellisesti rokotteen tehoa. Ei se kuvitteellinen sairaalahoidon tarpeen vähentäminen yhdellä lisärokotuksella niin paljon paina, että tekisin itselleni karhunpalveluksen.
Niinpä juuri. Paras kaikille on, kun rokote otetaan, kun edellisestä on kulunut oikea aika.
 
Etelä-Afrikassa tapaukset lyhyellä aikavälillä tasoittuneet tai jopa kääntyneet laskuun.
Kuolemat edelleen matalalla tasolla, ennenkuin alkaa porina ikärakenteesta niin kesällä 2 viikkoa siitä kun todettiin nousevalla käyrällä yli 4k tartuntaa päivässä, kuolemat oli nousseet yli 150/pv tasolle.
Väestö voi olla nuorta mutta terveydenhuolto ja muut sairaudet tasoittavat tilannetta.
Huomioitavaa on myös, että siellä on nyt kesä parhaimmillaan, joten hypoteesit D-vitamiinista ja auringonvalosta ei kestä lähempää tarkastelua.

Vielä on mahdollista tulkinta, että omikron on game changer, mahdoton kontrolloida kuriin mutta niin nopea ja lievä että terveydenhuolto kestää hetkellisen piikin ja että keväällä pandemiasta on tullut endeeminen.
Aika hiljaista on varmaan testaus niissä etelä-Afrikan slummeissa.
 
Etelä-Afrikassa on kesä, nuori väestö ja vähän ihmisiä, jotka lääketieteen avulla elävät jatketulla ajalla pidempään kuin elintapojensa puolesta ansaitsevat.

Kyllä sieltä tuleviin tietoihin täytyy suhtautua terveellä varauksella.
 
Taitaa kouluissa ja päiväkodeissa olla henkilökunta ongelma ei lapset jos ei ole riittävästi henkilökuntaa rivissä niin ei ne lapset siellä voi keskenäänkään olla
Ei ole pitkä ongelma jos kaikki sairastaa lyhyen ajan sisällä. Sitten on vastustuskykyistä henkilökuntaa. Pahinta on jos yksi kerrallaan on sairaana ja muut altistumiskaranteeneissaan. Sillä saadaan koko systeemi nurin.
 
Kerrotko, mitä videolla kerrotaan, mitä se voi parhaimmillaan tarkoittaa? Videoilla ei saa ketjussa keskustella.
Videolla kerrotaan sitä mitä sanoin, että Omicronin piti tartuttaa kaikki, mutta näin ei välttämättä tapahdukaan, koska Gautengissa tartunnat hiipuu.
Haastateltava on sama Johannesburgin yliopiston tutkija Peter Streicher, jota IS siteerasi eilisessä artikkelissa:
 
Etelä-Afrikassa on kesä, nuori väestö ja vähän ihmisiä, jotka lääketieteen avulla elävät jatketulla ajalla pidempään kuin elintapojensa puolesta ansaitsevat.

Kyllä sieltä tuleviin tietoihin täytyy suhtautua terveellä varauksella.
Kuinka monta kuukautta meidän pitää odotella ennenkuin olisi syytä olettaa, että toinen ihminen maailmassa kuolisi tähän katastrofaalisen vaaralliseen virusmuunnokseen?
 
Videolla kerrotaan sitä mitä sanoin, että Omicronin piti tartuttaa kaikki, mutta näin ei välttämättä tapahdukaan, koska Gautengissa tartunnat hiipuu.
Haastateltava on sama Johannesburgin yliopiston tutkija Peter Streicher, jota IS siteerasi eilisessä artikkelissa:
Ja silti Norjassa on juuri nyt samaan aikaan keissimäärän ennätys ja sairalaakuormitus korkeamalla kuin 2020 :)
 
Ja silti Norjassa on juuri nyt samaan aikaan keissimäärän ennätys ja sairalaakuormitus korkeamalla kuin 2020 :)

Omituinen hymiövalinta ellet toivo tätä?

Norjassa on vasta nousu päällä joten nopeakin hiipuminen ei vaikuta tähän hetkeen mitenkään. Paljon tartuntoja lisää -> enemmän rokottamattomia ja heikkoja sairaalaan vaikka suhde olisi mikä.
 
Hymiöllä oli sarkastinen virne niitä kohtaan joiden mielestä Omikron on harmiton koska Afrikka.

1639828266714.png
 
Jokainen annettu korona-rokote hidastaa pandemian etenemistä ja loiventaa käyriä.
Tämä ei muuten ole näyttänyt pätevän pitkään. Äärimmäisen nopeasti leviävät Delta + Omikron aallot ovat lyöneet läpi valtioissa joissa on 70-90% rokotekattavuudet.

Minun nähdäkseni on silkkaa itsepetosta uskoa, että rokotteet hidastaisivat merkittävästi SARS-COV-2:sen uusimpien mutaatioiden leviämistä. Sairaalakuormitusta ne kyllä vähentävät, mutta itse taudin leviämiseen vaikutus on niin vähäinen, ettei sillä vaikuta olevan merkitystä.
 
Kohtahan meillä on aika kovat rajoitukset käytössä, jos koronapassi otetaan pois. Iso virhe, jos näin tehdään.

Mitäs muuta voi tehdä kun Omikron teki koronapassista merkityksettömän?
 
Henkilökohtaisesti pidän oikeana toimena sitä, jos kohta lisätään rajoituksia kaikille. Omikron ei näytä tarttuvan kuten tuhkarokko, jolloin rajoituksilla voisi olla todellista vaikutusta. Eikä yhteiskuntaa tarvitse kokonaan sulkea.
 
Tämä ei muuten ole näyttänyt pätevän pitkään. Äärimmäisen nopeasti leviävät Delta + Omikron aallot ovat lyöneet läpi valtioissa joissa on 70-90% rokotekattavuudet.

Minun nähdäkseni on silkkaa itsepetosta uskoa, että rokotteet hidastaisivat merkittävästi SARS-COV-2:sen uusimpien mutaatioiden leviämistä. Sairaalakuormitusta ne kyllä vähentävät, mutta itse taudin leviämiseen vaikutus on niin vähäinen, ettei sillä vaikuta olevan merkitystä.

Käyrän nousukulma ei kerro mitään siitä, hidastaako rokote vai ei.

Mitäs muuta voi tehdä kun Omikron teki koronapassista merkityksettömän?

Ei se ole merkityksetön jos rokottamattomat pysyvät kotona turvassa. Sitä paitsi jos lööpittelyt pitää kutinsa, on meillä muutaman viikon päästä jatkuvasti lujaa kasvava omikronin sairastaneiden joukko, jota tuskin enää kiinnostaa himmailla kotona kun ei ole mitään syytä.
 
Mitäs muuta voi tehdä kun Omikron teki koronapassista merkityksettömän?
No minähän en tekisi mitään tai korkeintaan "kannustaisin" päälle 40-vuotiaita ihmisiä ottamaan ne ekat rokotteet. Missään nimessä en määräisi rajoituksia rokotetuille, koska he ovat jo periaatteessa suojassa omikronilta. Tartunnat merkityksettömiä, oireet merkityksellisiä.
 
Kuinka monta kuukautta meidän pitää odotella ennenkuin olisi syytä olettaa, että toinen ihminen maailmassa kuolisi tähän katastrofaalisen vaaralliseen virusmuunnokseen?

Kun asioita tarkastellaan on hyvä huomioida esimerkiksi Omikronin "räjähdys" Etelä-Afrikassa Gautengissa, jossa ihmisten keski-ikä on n. 27v sekä vasta-aineita (sairastavuus+rokotteet) arvioitu olevan Gautengin väestössä jopa 90%. Muutenkin koko maassa keski-ikä on tuota 27-28v luokkaa sekä immuniteettia on arvioitu olevan 70-80% välillä. Taudin on myös sanottu levivän nimenomaan nuoressa väestössä.

Tämän kun yhdistää vakavan taudin kehittymiseen SARS-COV-2 osalta, jossa ikä on merkittävä riskitekijä sekä tiedetään aiemman immuniteetin laskevan vakavan taudinkuvan esiintymistä selvästi niin kyllä tietoa Etelä-Afrikasta pitäisi hyvinkin varauksella tarkastella vetämättä suurempia johtopäätöksiä.

Nämä seikat tuntuvat unohtuvan. Meillä Euroopassa ja pohjolassa esimerkiksi on erilainen ikäjakauma, riskitekijät sekä vähemmän luontaista immuniteettia. Eiköhän kohta ala tulemaan tarkemmin tietoa täältäkin kuinka ihmisiä joutuu sairaalahoitoon. Parempi toimia varovaisuusperiaatteen mukaan. Brittitutkimus pienellä otannalla sanoo, että sairaalaotannat samaa luokkaa, myös pari päivää sitten Tanskan sairaalaan otetut suhteellisuusprosentit samaa luokkaa. Mutta ei vielä näistäkään voi johtopäätöksiä tehdä, katsellaan.
 
Käyrän nousukulma ei kerro mitään siitä, hidastaako rokote vai ei.

Ei se ole merkityksetön jos rokottamattomat pysyvät kotona turvassa. Sitä paitsi jos lööpittelyt pitää kutinsa, on meillä muutaman viikon päästä jatkuvasti lujaa kasvava omikronin sairastaneiden joukko, jota tuskin enää kiinnostaa himmailla kotona kun ei ole mitään syytä.
Miten tämä potentiaalinen ja toistaiseksi todistamaton hidastaminen hyödyttää ketään jos leviäminen on syytä huolimatta täysin vailla kontrollia?
 
Miten tämä potentiaalinen ja toistaiseksi todistamaton hidastaminen hyödyttää ketään jos leviäminen on syytä huolimatta täysin vailla kontrollia?

Miten niin on täysin vailla kontrollia? ps. rokotteen toimivuus tartuntojen estämisessä on jo osoitettu, ei nyt mentäis taas samaan valheeseen :facepalm:
 
Ei se ole merkityksetön jos rokottamattomat pysyvät kotona turvassa. Sitä paitsi jos lööpittelyt pitää kutinsa, on meillä muutaman viikon päästä jatkuvasti lujaa kasvava omikronin sairastaneiden joukko, jota tuskin enää kiinnostaa himmailla kotona kun ei ole mitään syytä.
Nooh, meillä on israelista varmistettu tapaus missä kolmesti rokotettu lääkäri tartutti omikronin kolmesti rokotettuun lääkäriin.

Ja sanoihan tuo THL:n johtaja itsekin että nyt skenariona on se, että rokotetut tartuttaa rokottamattomat. Joten passi auta mitään.
 
Mitäs muuta voi tehdä kun Omikron teki koronapassista merkityksettömän?
Palata normaaliin niinkuin olisi pitänyt jo ajat sitten. Jenkeistä eri osavaltioilla on hyvin erilaiset lähestymiset ja silti ei merkittäviä eroja koronahaitoissa. Toki aina kun Floridassa on infektiokausi uutisoidaan siitä maailmanloppuna, jotka johtuvat siitä rajoituksia ei ole, kun taas sama kausivaihtelu osuu New Yorkiin on se osoitus siitä kuinka tärkeitä rajoitukset ovat.
 
Nooh, meillä on israelista varmistettu tapaus missä kolmesti rokotettu lääkäri tartutti omikronin kolmesti rokotettuun lääkäriin.

Ja sanoihan tuo THL:n johtaja itsekin että nyt skenariona on se, että rokotetut tartuttaa rokottamattomat. Joten passi auta mitään.

Rokottamattomat pysyvät poissa kun heillä ei ole passia. Sairastaneet nyt viimeistään voivat olla täysin piittamatta rajoituksista koska jos ei nyt niin koska sitten? Aina voi sairastua uudestaan ja luultavasti sairastuukin. Rajoittajat haluaa vain rajoittaa :)
 
Ja passi estää esim kotona tai ajoneuvossa rokotettuja ja rokottamattomia olemaan tartuntaetäisyydellä.
 
Ja passi estää esim kotona tai ajoneuvossa rokotettuja ja rokottamattomia olemaan tartuntaetäisyydellä.

Sille ei voi mitään jos ihmiset haluaa elää toisten kanssa kontaktissa ottamatta rokotteitaan. Ns. oma moka.

Mutta mitä tästä jauhamaan, 10000-300000 uutta vastustuskykyistä päivässä baariin, kahden viikon päästä plus karanteeni. Vai miten se meni? ;)
 
Sille ei voi mitään jos ihmiset haluaa elää toisten kanssa kontaktissa ottamatta rokotteitaan. Ns. oma moka.
Ei tietenkään. Mutta tässä on narratiivi kääntynyt nyt päälaelleen aika lyhyessä ajassa. Rokottamattomista piti olla aluksi uhka rokotetuille ja nyt rokotetut on uhka rokottamattomille.
 
Ei tietenkään. Mutta tässä on narratiivi kääntynyt nyt päälaelleen aika lyhyessä ajassa. Rokottamattomista piti olla aluksi uhka rokotetuille ja nyt rokotetut on uhka rokottamattomille.

Nyt näyttää siltä, että kaikki on uhka rokottamattomille. Rokottamattomat ovat olleet koko ajan se uhka sairaanhoidolle ja sitä kautta muille.

Rajoitukset ja passit on olleet siksi, ettei rokottamaton sairastu ja joudu sairaalaan, ei siksi, ettei rokotettu altistuisi.
 
Nyt näyttää siltä, että kaikki on uhka rokottamattomille. Rokottamattomat ovat olleet koko ajan se uhka sairaanhoidolle ja sitä kautta muille.
Omikron uhkaa kaikkia melko tasapuolisesti. Taudinkuva on ehkä lievempi mutta tarttuvuus on törkeän suuri.

Nyt kun katsoo tietoja Tanskasta ja Norjasta ja unohtaa sen Afrikan niin ihmettelen että miksei suomessa ole jo rajoituksia. Siis jos ihan raakasti vertaa sairaalahoitokeissit vs raadot vs tartuntamäärät. Siellä ollaan jo 2020 alkuvuoden lukemissa. Ja kasvu ei näytä laantumisen merkkejä.
 
Nämä seikat tuntuvat unohtuvan. Meillä Euroopassa ja pohjolassa esimerkiksi on erilainen ikäjakauma, riskitekijät sekä vähemmän luontaista immuniteettia. Eiköhän kohta ala tulemaan tarkemmin tietoa täältäkin kuinka ihmisiä joutuu sairaalahoitoon. Parempi toimia varovaisuusperiaatteen mukaan. Brittitutkimus pienellä otannalla sanoo, että sairaalaotannat samaa luokkaa, myös pari päivää sitten Tanskan sairaalaan otetut suhteellisuusprosentit samaa luokkaa. Mutta ei vielä näistäkään voi johtopäätöksiä tehdä, katsellaan.
Niin mistään ei voi koskaan vetää lopullisia johtopäätöksiä, joten katsellaan vielä muuta vuosi varmuuden vuoksi.

Tottakai tekijöitä on, jotka vaikuttavat, mutta kun tähän mennessä käytännössä kukaan koko maailmassa ei ole omicroniin kuollut, niin aika hankala siitä on päätellä että tämä on megavaarallinen muunnos, jonka takia kannattaa pitkittää loputtomasti yhteiskunnalle pysyviä vaurioita aiheuttavaa poikkeustilaa.

Nykyisenkaltaista päätöksentekoa olisi pidetty mielenvikaisena muutama vuosi sitten ja syystä.
”Varovaisuusperiaatteen” takia valitaan suuri varma haitta, pienemmän mahdollisen haitan sijaan. Katsokaa huviksenne vaikka jotain tilastoja nuorten mielenterveydestä taloudesta nyt puhumattakaan. Tämän varovaisuusperiatteen jälkiä korjataan vuosikymmeniä ja ne ovat paljon pahempia kuin korona itse.

Edit: Ai niin, ja olen tarpeeksi vanha muistaakseni vuoden 2020, jolloin panikoitiim ennen joulua kuinka kahden viikon päästä räjähtää koska joululoma levittää, ja tulos oli täsmälleen päinvastainen.
 
Vai olisiko se niin että rokottamattomat ovat uhka itselleen? Sekä terveydenhuollolle.
THLn johtajan mukaan:

Syynä on omikron-muunnos, joka leviää tehokkaasti myös koronarokotettujen keskuudessa. Osa rokottamattomista käy tapahtumissa ja ravintoloissa negatiivisen testituloksen avulla. Nyt pelkona on se, että rokottamattomat saavat tartunnan rokotetuilta taudinkantajilta.

Omikron uhkaa kaikkia melko tasapuolisesti. Taudinkuva on ehkä lievempi mutta tarttuvuus on törkeän suuri.

Nyt kun katsoo tietoja Tanskasta ja Norjasta ja unohtaa sen Afrikan niin ihmettelen että miksei suomessa ole jo rajoituksia. Siis jos ihan raakasti vertaa sairaalahoitokeissit vs raadot vs tartuntamäärät. Siellä ollaan jo 2020 alkuvuoden lukemissa. Ja kasvu ei näytä laantumisen merkkejä.

Jos rokotettu kokee taudin uhaksi itselleen niin pysyköön kotona. Muut tekee ja menee jos haluaa. Muuten tämä ei lopu koskaan. Tiedän kyllä, ettei kaikki edes halua loppuvan...
 
Miten niin on täysin vailla kontrollia?
Tarkoittaako kontrolli sinulle sitä, että laajat julkisten ja yksityisten palveluiden sulkemiset ovat normaali toimi, koska mikään vähäisempi ei hallitusten mielestä riitä turvaamaan terveydenhoitojärjestelmän toimintaa?

Itse näkisin, että esim. Tanska, Itävalta ja Norja kaikki menettivät viimeisten ~2kk aikana kontrollin epidemian leviämiseen - siitä huolimatta että rokotekattavuus on ollut varsin korkea.

Itävallassa deltavirus aiheutti aallon - Tanskassa ja Norjassa vissiin surffataan Omikron-aaltoa.
 
THLn johtajan mukaan:

Syynä on omikron-muunnos, joka leviää tehokkaasti myös koronarokotettujen keskuudessa. Osa rokottamattomista käy tapahtumissa ja ravintoloissa negatiivisen testituloksen avulla. Nyt pelkona on se, että rokottamattomat saavat tartunnan rokotetuilta taudinkantajilta.

Asia kiertää nyt vain kehää. Rokottamaton pääsee helposti eroon rokottamattomuudesta ja pelostaan ottamalla sen rokotteen.
 
Tarkoittaako kontrolli sinulle sitä, että laajat julkisten ja yksityisten palveluiden sulkemiset ovat normaali toimi, koska mikään vähäisempi ei hallitusten mielestä riitä turvaamaan terveydenhoitojärjestelmän toimintaa?

Onko tämä sellainen olkiukko? Korona on sitten vissiin levinnyt alusta saakka vailla kontrollia.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
267 605
Viestejä
4 625 111
Jäsenet
76 074
Uusin jäsen
karppao

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom