Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 818
Eli vaikka se omikron tartunta olisi keskimäärin 10 tai 20 osa vaarallisuudesta delta-varianttiin nähden, niin se ei paljoa lämmitä jos uuden omikron variantin tautitapaukset ovat 50 kertaa yleisimpiä kuin deltan.
Joka tapauksessa pelkkää plussaa. Ei tätä tartuntamäärien vertailua jaksa katsella enää erkkikään. Kerralla vaan lunta sisään niin jää kiurutkin kotiin pyörimään villasukat jalassa.

Kun ei edes rajoitu enää poliitikkojen vauhkoamiseen vaan rajoittaa ihan peruselämää koko ajan vaikkei ole varsinaisia rajoituksia.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 496
Tanskan käyrien persusteella ennen vuodenvaihdetta alkaa käytännössä kaikki uudet tartunnat omikron-varianttia Suomessa.

Jos kasvu jatkuu omikron tartunnoilla nykyisellään, niin tammikuun lopussa omikron-tartuntoja on Suomessa yli sata tuhatta vuorokaudessa tammikuun lopussa. Nyt todettuja tartuntoja on noin 2000 kappaletta vuorokaudessa. Eli vaikka se omikron tartunta olisi keskimäärin 10 tai 20 osa vaarallisuudesta delta-varianttiin nähden, niin se ei paljoa lämmitä jos uuden omikron variantin tautitapaukset ovat 50 kertaa yleisimpiä kuin deltan.

Ei ole läheskään varmaa että se jatkaa leviämistään kauan. Kuten jo aiemmin kirjoitin, Etelä-Afrikan Gautengissa josta Omicron sai alkunsa tartunnat on alkaneet laskea ja saattavat jäädä n. 200k kun Delta tartutti 500k.

Parhaimmassa tapauksessa Omicron on kuin siivooja joka vain käy (virus)juhlien päätteeksi lakaisemassa roskat (Deltan) pois.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Joka tapauksessa pelkkää plussaa. Ei tätä tartuntamäärien vertailua jaksa katsella enää erkkikään. Kerralla vaan lunta sisään niin jää kiurutkin kotiin pyörimään villasukat jalassa.

Kun ei edes rajoitu enää poliitikkojen vauhkoamiseen vaan rajoittaa ihan peruselämää koko ajan vaikkei ole varsinaisia rajoituksia.
Samaa mieltä...Eiköhän enemmässä määrin ala päättäjätkin tajuamaan ettei tuota millään pysäytetä. Normaalia elämää vaan, napsuu kohdille jos napsuu, suurin osa ei edes huomaa mitään. :smoke:
Jos pelottaa niin kellariin piiloon ja märät rätit viemäriaukkojen päälle.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 444

Itse veikkaan, ettei ihmisiä enää pelota, eli varmaan viikonloppuna täysi rähinä päällä. Toisaalta Husin Asko järvinen sanookin, ettei pelkoon ole syytä:

HUS:N ylilääkäri Asko Järvinen ei silti halua lietsoa ihmisissä pelkoa.

”Täysin rokotetut voivat suhtautua tilanteeseen rauhallisesti”, hän sanoo.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 818
Eikös tuo Järvinen tai joku vastaava todennut myös että pitäisi välttää kontakteja myös täysin rokotettuna jos 2 rokotteesta on jo 3-4kk. Eli hohhoi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 313
Hyvä puoli tässä omikronissa on se, että saadaan hyvä referenssi, jossa päivittäiset tartuntamäärät on esim. 3000+, tai 5000+ tai vaikka 10000+, mutta missään se ei näy sen enempää kuin muutkaan nuhat. Siten antaa tulevaisuudessa paremmin liikkumavaraa, ettei toivottavasti aleta samalla tavalla luomaan hysteriaa uusista kausiflunssista kun takana on tällainen referenssikausi.
Esim. Ruotsissa samaa liikkumavaraa on ollut pitempään, kun suhtautuivat koronaan alussa järjellisemmin.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 933
Itse veikkaan, ettei ihmisiä enää pelota, eli varmaan viikonloppuna täysi rähinä päällä. Toisaalta Husin Asko järvinen sanookin, ettei pelkoon ole syytä:

HUS:N ylilääkäri Asko Järvinen ei silti halua lietsoa ihmisissä pelkoa.

”Täysin rokotetut voivat suhtautua tilanteeseen rauhallisesti”, hän sanoo.
Itse taas veikkaan, että ihmisiä pelottaa ja rähinä on päällä vain koronarokotejonoissa kun ihmiset odottavat ensimmäistä, toista tai kolmatta koronapiikkiä.

Samoin yökerhojen asiakasmäärissä kato näkyy vaikka alkava viikonloppu olisi vielä kuuminta pikkujoulusesonkia.

Iso-Britanniasta pitäisi tulla alustavaa dataa omikronin vaaroista tuossa joulun aikaan tai viimeistään uudenvuoden maissa. Sinne saakka Suomessakin voidaan vain arvailla sitä, että miten vaarallinen omikron variantti on Suomessa ja muualla Euroopassa. Se on kuitenkin Suomessa jo selvinnyt, että omikron leviää kuin hyökyaalto.

Veikkaisin itse, että suurin osa tämän palstan lukijoista on kohdannut omikron-viruksen henkilökohtaisesti viimeistään helmikuussa. Joko rokotettuna tai ilman rokotteita.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 643
Toi 100 000 tartuntaa jää tietysti arvailujen varaan, koska sellaista testauskapasiteettia ei ole eikä tule, että nämä voitaisiin Suomessa todeta. Mutta joka tapauksessa tartuntoja tulee olemaan paljon ja sairaalakuormitus tulee kasvamaan, tämä on varmasti täysin selvä asia.

Jos tauti leviää nopeasti, se myös hiipuu nopeasti, se on asiassa hyvä puoli.
PCR-testauskapasiteetti on käsittääkseni 40-50 000/vrk ja antigeenitesteillä masksimitestimäärät olleet tähän mennessä alle 10 000/vrk. Nämä ovat tosin hetkellisiä kapasitetteja ja näin suuria testausmääriä ei voida pitää yllä pitkään. Tosin eipä sille ole tarvettakaan sillä kun päivittäisten tartuntojen määrät ylittävät 10 000 kpl meillä on jo ihan toisenlaiset huolet päällä. Nyt kun on Suomen kanssa suunnilleen samanlaisessa yhteiskunnassa 10 000 tartuntaa vuorokaudessa (Tanska) kannattanee katsella sinne suuntaan tapahtumien kehitystä, mikä ei kyllä ole kovin valoisa. Omikronin saaneet näyttävät päätyvän sairaalaan myöhemmin kuin deltan saaneet ja varsin samoilla prosenteilla. Etelä-Afrikasta saa kyllä lukuja miten rokottamattomille käy omikronin kanssa.
Toistetaankohan tässä nyt 2020 virhe eli kannustetaan ne vanhukset jäämään sisälle ilman liikuntaa. Sehän todistetusti tapahtui. Näinköhän mitään muutosta ensi vuonna.
Tämä on kyllä kummallinen seuraus. Onvatko Suomalaiset tosiaan niin saamattomia, ettei liikuntaa voi harrastaa kotona tai ulkona ilman että hakeutuu suuriin ryhmiin? Omassa tuttavapiirissä liikunnan harrastamisen määrät ovat kaikissa ikäluokissa enemmänkin kasvaneet korona-aikana kuin laskeneet.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

Jos ei ole hyvät varusteet ja tilaa niin kyllä se aika ankean yksipuoliseksi menee. Ja jos jollain vanhuksella se liikunta on ollut vaikka kävelyä niin tuskin se alkaa ilmakyykkyjä tekemään tai lankuttamaan siellä asumisyksikön huoneessaan.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Tämä on kyllä kummallinen seuraus. Onvatko Suomalaiset tosiaan niin saamattomia, ettei liikuntaa voi harrastaa kotona tai ulkona ilman että hakeutuu suuriin ryhmiin? Omassa tuttavapiirissä liikunnan harrastamisen määrät ovat kaikissa ikäluokissa enemmänkin kasvaneet korona-aikana kuin laskeneet.
Osa vanhuksista on tosiaan sellaisia laumasieluja, ettei mitään pysty tekemään yksin...Tosin eipä ulkona porukalla kävelyä mikään estä, vaikka vesikeppijumppa olisikin peruttu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 313
2020 se oli sitä, että vanhukset painostettiin eristäytymään ja jos joku mummeli meni harrastamaan esim. kävelyliikuntaa ulos, niin tuntemattomat hyväkuntoiset nuoret on aukomassa päätään siitä, että mummon pitää nyt mennä sisälle eristäytymään kun on "pandemia".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
15 025
Normaalia elämää vaan, napsuu kohdille jos napsuu, suurin osa ei edes huomaa mitään. :smoke:
Jos pelottaa niin kellariin piiloon ja märät rätit viemäriaukkojen päälle.
Kun tuosta ei ole kyse eikä koskaan ole ollutkaan. Ketään ei kiinnosta vittujakaan se, jos jotain pelottaa koronan saaminen. Eikä tuon takia kenenkään elämää rajoiteta. Mutta se kiinnostaa, täyttyvätkö sairaalat ja ihmisiä ei voida hoitaa. Se on se ainoa asia, mitä tässä kuuluu pelätä. Ihan syystä. Myös ja varsinkin omikronin kohdalla, ellei se osoittaudu selvästi lievemmäksi. Eli vaikka sua ei kiinnosta, napsuuko naapurin kohdalla, niin yhteiskuntaa kiinnostaa kun yhteiskunta joutuu sen hengityskonepaikan hommaamaan sille naapurille.

Eli tuskin tulee normaalia elämää vielä toviin näillä tartuntamäärillä.

EDIT: Näköjään nyt jo yli puolet pääkaupunkiseudun tapauksista on omikronia. On se kova!
 
Normaali tulee tällaisella tarttuvuudella hyvin pian jos/kun ihmiset nostavat kädet ylös ja antavat mennä. Jatkuva paniikinlietsonta menee yli jossain vaiheessa ja defeatismi astuu kuvioon. Kun HUS:in Lasse toteaa, ettei tämä pysähdy kui hetkellisesti ja täydellä lockdownilla, vetää normikansalainen 1+1 = evvk.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 249
Jos omikron leviää nopeasti ka aiheuttaa ainoastaan lieviä oireita tai ollenkaan niin mitä helvettiä täällä hätäillään?
Sen takia, että etelä-afrikkalaisten omien tutkimusten mukaan omikron ei ole oireiltaan lievempi kuin delta, vaan vastaava virustasoltaan (ja hivenen kohonnut riski rokotteiden kohdalla sairaalaa vastaan 70% vs 90%). Sairaalamäärät pysyvät kontrollissa, koska siellä on luontaista immuniteettia jo niin paljon lähihistorian aalloista, että sairaalaan ei jouduta.

Täten hätäily tulee nimen omaan rokottamattomien takia. Tilanne on sinänsä sama kuin deltan osalta, mutta johtuen valtavan paljon nopeammasta leviämisvauhdista niin tauti tavoittaa rokottamattomat nopeammin ja tietty riskiryhmiä pitää rokottaa kolmannen kerran että läpäisytartunnat vähentyvät. Ja siis toki muillakin ryhmillä varmasti yksittäisiä potilaita tulee kun leviäminen on niin tehokasta.

Hivenen (n. 20%) lisäävät alle 18v riskiä joutua sairaalahoitoon vs. delta. Mitä kauemmin on rokotteesta ja sairastetusta taudista kulunut niin sitä huonomppi suojaustaso. Tämän huomaa ehkä parhaiten käppyröistä ihan sillä, että mitä aiemmalle variantille on sairastunut sitä huonompi suojateho on. Mutta tosiaan rokotteen suojausteho on yhtälainen kaikissa ikäryhmissä.

Sinänsä hyvänä puolena on. että omikron on syrjäyttänyt kaikki muut variantit etelä-afrikassa (n. 98% tapauksista omikronia oli viimeinen data) joten ei elä toisen variantin rinnalla kauaa, eli monia variantteja ei kauaa esiinny yhtäaikaa samassa populaatiossa.
 
Viimeksi muokattu:

vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Kun tuosta ei ole kyse eikä koskaan ole ollutkaan. Ketään ei kiinnosta vittujakaan se, jos jotain pelottaa koronan saaminen. Eikä tuon takia kenenkään elämää rajoiteta. Mutta se kiinnostaa, täyttyvätkö sairaalat ja ihmisiä ei voida hoitaa. Se on se ainoa asia, mitä tässä kuuluu pelätä. Ihan syystä. Myös ja varsinkin omikronin kohdalla, ellei se osoittaudu selvästi lievemmäksi. Eli vaikka sua ei kiinnosta, napsuuko naapurin kohdalla, niin yhteiskuntaa kiinnostaa kun yhteiskunta joutuu sen hengityskonepaikan hommaamaan sille naapurille.

Eli tuskin tulee normaalia elämää vielä toviin näillä tartuntamäärillä.

EDIT: Näköjään nyt jo yli puolet pääkaupunkiseudun tapauksista on omikronia. On se kova!
Yksittäisen ihmisen vinkkelistä se asia kuitenkin voi olla noin, yhteiskunnallisesti tarkastellessa toki eri. Ne on kaksi eri asiaa. Itselläkin on pari kaveria jotka on olleet jo pari vuotta käymättä yhtään missään. Ja heitä ei tosiaan kiinnosta vittujakaan mikään sairaaloiden kuormitus tai vastaava, vaan se saako he itse taudin vaiko ei (rokotuksistakin huolimatta).

Omikron joka tapauksessa näyttää toimivan siten, että ne tartunnat nyt raketoi vaikka tätä miten päin pyörittelisi. Mitään sille ei voi tehdä. Yhtä hyvin jo nyt voi olla itselläkin tartunta, tai jo sen kärsinyt aiemmin, mistäpä sitä voi tietää. Luulenpa sen "alfan" jo sairastaneeni 2019 puolella kun oli duunissa kiinalaisia saunaillassa, mutta eipä ole vasta-aineita mittailtu, ei voi tietää.

Paras siis vaan jatkaa elämistä kuten tähänkin saakka.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
15 025
Omikron joka tapauksessa näyttää toimivan siten, että ne tartunnat nyt raketoi vaikka tätä miten päin pyörittelisi. Mitään sille ei voi tehdä.
Tähän en usko. Omikroniin pätee samat lainalaisuudet: kontaktien välttäminen, käsihygienia, maskit, rokotukset. Se on sitten oma asiansa, miten paljon ihmiset noita nyt noudattavat. Varsinkin kun joulu on ovella. Veikkaan että jos sairaalakuorma kasvaa, niin valtiovalta asettaa pakollisia lisärajoituksia ihan kaikille.
 
Voi olla, etteivät totutut rajoitukset auta. Jos omikron tarttuu mukaan joltain lyhyeltä kauppareissulta, niin onko sillä sitten paljon väliä, että baarit ovat kiinni. Tuskinpa paljon.

Aiemmat variantit, etenkin alkuperäinen virus, eivät juuri tarttuneet satunnaisissa lyhyissä kontakteissa, mutta omikron ilmeisesti tarttuu.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Tähän en usko. Omikroniin pätee samat lainalaisuudet: kontaktien välttäminen, käsihygienia, maskit, rokotukset. Se on sitten oma asiansa, miten paljon ihmiset noita nyt noudattavat. Varsinkin kun joulu on ovella. Veikkaan että jos sairaalakuorma kasvaa, niin valtiovalta asettaa pakollisia lisärajoituksia ihan kaikille.
Niin, tällä menolla tosin tulee se seikka vastaan, että vaikka ei ravintoloissa, tapahtumissa tai harrastuksissa kävisikään (käytännössä ne mahdolliset lisärajoitusten kohteet), suurimman osan ihmisistä tarvii yhä syödäkseen käydä kaupassa ja apteekissa yms. josta yhtä hyvin se omikron voi hypätä matkaan, joten tuulimyllyjä vastaan taistelulta vaikuttaa.

Edit: Hidas, pitkälti sama kuin edellä siis.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 933
Omikron joka tapauksessa näyttää toimivan siten, että ne tartunnat nyt raketoi vaikka tätä miten päin pyörittelisi. Mitään sille ei voi tehdä. Yhtä hyvin jo nyt voi olla itselläkin tartunta, tai jo sen kärsinyt aiemmin, mistäpä sitä voi tietää. Luulenpa sen "alfan" jo sairastaneeni 2019 puolella kun oli duunissa kiinalaisia saunaillassa, mutta eipä ole vasta-aineita mittailtu, ei voi tietää.

Paras siis vaan jatkaa elämistä kuten tähänkin saakka.
Kyllähän tämä siltä vaikuttaa, että omikron virus tulee käymään käytännössä koko Suomen väestön läpi muutamassa kuukaudessa. Suurimmalta osalta se kohtaaminen sen omikron viruksen kanssa taitaa mennä ohi ilman että ihminen itse edes missään vaiheessa huomaa sitä asiaa kun oireita ei tule ja elimistön immuunijärjestelmä sen tuhoaa ennen kuin oireita ehtii edes aiheuttaa.

Omasta mielestäni kannattaisi kyllä hommata ne rokotukset kiireesti mitä voi saada. Oli se sitten 1, 2 tai annos numero 3.

Vielä olisi mahdollisuus yhteiskunnalle niitä käyriä loiventaa kun löisivät kiireesti erilaisia sulkitoimia päälle ja aloittaisivat kouluissakin joululomat tällä viikolla. Tällä tavoin ehditään rokottaa enemmän väkeä ja pienentää sitä määrää joka kerralla sairaalaan päätyy.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 380
On tässä ollut ihmisillä koko syksy aikaa hankkiutua siihen helppoon rokotukseen... Tarvitseeko nyt sitten paniikissa tulla yhtä aikaa jokaisen kun alkaa tilanne kuumottaa.
Syksyllä ei ollut omron vielä tiedossa, eikä kolmansia piikkejä jaettu yleisesti. Kyllä se on nyt oikea aika mennä rokotuksiin, niin selvitään paremmin talvesta. Nyt on lisänä influenssa rokotukset, joten ei sinällään suuri ihme, että kädet loppuvat kesken. Jäljityksestä voitaisiin hyvin siirtää henkilökuntaa rokotuksiin, paljon suurempi hyöty niistä rokotuksista on kuin jäljityksestä tässä vaiheessa.
 
Jäljitys alkaa olla jo aika turhaa kun yksi tartuttaa luokkaa puolisenkymmentä.

Jäljitys olisi toki hyödyllistä edelleen jos se voitaisiin tehdä samalla huolellisuudella kuin Suomen ensimmäisen koronatapauksen altistumisten jäljitys kun viikon teki hommaa infektiolääkäri sen yhden tapauksen eteen.

Jokainen varmaan ymmärtää ettei ole tämän maailman todellisuudesta tuollainen kun tartuntoja on luokkaa tuhansia vuorokaudessa.

Toki hyvä jos ohjeistetaan tartunnan saaneet itse ilmoittamaan altistuksesta niille joiden kanssa on ollut tekemisissä viimeisen reilun viikon aikana.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 249
Onhan se tietty hyvä, että mahdollinen altistuminen tulee tietoon mutta aika vähän siitä on hyötyä jos ilmoitus on viikkoa myöhemmin (lapsi altistunut viime pe ja eilen to tuli tieto wilman kautta). Siis toki taas, ilmoittaa voi ja pitää (varsinkin koulut yms.) niin osataan reagoida oireisiin jos sellaisia ilmenee.

Jatkotartunnoista en ole tuossakaan tapauksessa kuullut (koulussa kolmosluokasta lähtien käyttävät maskia), joten vaikuttaisi että siellä on kuitenkin riittäviä toimia tehty (vaikka välillä uutisoidaan että kouluissa lipsutaan , mikä on toki loogista kun sitä tehdään enemmän muuallakin yhteiskunnassa tautiin väsyneenä).

Ainakin deltan kanssa siis suojaustoimet vielä auttavat (oletan että oli vielä deltaa, kun omikron on kuitenkin vielä vähemmistössä). Sen sitten näkee miten omikron tuon osalta toimii, eli auttaako maskit, käsien pesut, tuulettamiset yms. riittävästi.

Tuo omakohtainen jäljitys ja jäljitys koulujen ja työpaikkojen osalta (eli terveydenhuolto vaan ottaa yhteyttä ja itsenäisesti kukin tekee jäljitystä ja muuta seurantaa) todennäköisesti on nykytartuntamäärillä ainoa järkevä ja vapaat kädet vaan rokottamaan. Kunnallinen terveydenhuolto on toki vähän jäykkää, että tiedä sitten pitääkö tuotakin ohjeistaa vielä erikseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 643
Tosin eipä sille ole tarvettakaan sillä kun päivittäisten tartuntojen määrät ylittävät 10 000 kpl meillä on jo ihan toisenlaiset huolet päällä. Nyt kun on Suomen kanssa suunnilleen samanlaisessa yhteiskunnassa 10 000 tartuntaa vuorokaudessa (Tanska) kannattanee katsella sinne suuntaan tapahtumien kehitystä, mikä ei kyllä ole kovin valoisa. Omikronin saaneet näyttävät päätyvän sairaalaan myöhemmin kuin deltan saaneet ja varsin samoilla prosenteilla.
Noniin, yllättävän pitkään siinä menikin. Seuraavksi sitten Norja ja sen jälkeen Suomi.

"Mediat: Tanska menee kiinni

Jos suositukset menevät läpi sellaisenaan, rajoitukset koskevat suurta osaa tanskalaisesta yhteiskunnasta. Muun muassa teatterit, keikkapaikat, messukeskukset, elokuvateatterit, kasinot, museot, taidegalleriat, leikkipaikat, vesipuistot, tivolit, seurakuntatilat ja kansanopistot sulkeutuvat. Väkimäärää kirkoissa rajoitetaan.
Myymälöiden aukioloaikoja ja asiakasmääriä suitsitaan niin ikään. Kauppojen asiakaspalveluhenkilökunnalle tulee maskipakko.
Ravintoloiden tulee lopettaa ruoan ja juoman tarjoilu viimeistään kello 22. Tähän mennessä anniskelukielto on alkanut puoliltaöin.

Kaikille työntekijöille sekä yksityisellä että julkisella sektorilla suositellaan etätöitä, jos se suinkin on mahdollista. Tanskan koulut suljettiin jo keskiviikkona."

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 380
Jäljitys alkaa olla jo aika turhaa kun yksi tartuttaa luokkaa puolisenkymmentä.

Jäljitys olisi toki hyödyllistä edelleen jos se voitaisiin tehdä samalla huolellisuudella kuin Suomen ensimmäisen koronatapauksen altistumisten jäljitys kun viikon teki hommaa infektiolääkäri sen yhden tapauksen eteen.

Jokainen varmaan ymmärtää ettei ole tämän maailman todellisuudesta tuollainen kun tartuntoja on luokkaa tuhansia vuorokaudessa.

Toki hyvä jos ohjeistetaan tartunnan saaneet itse ilmoittamaan altistuksesta niille joiden kanssa on ollut tekemisissä viimeisen reilun viikon aikana.
Samaa mieltä. Kuten sanoin niin jäljityksestä voitaisiin hyvin siirtää henkilökuntaa rokotuksiin. Jäljityksestä ei enää ole paljon hyötyä nykytilanteessa. Tälläisillä tartuntamäärillä ei ole mahdollista panostaa jäljitykseen niin paljon, että sillä olisi samanlaista vaikutusta kuin pandemian alussa. Jäljitys ei enää pysy perässä, vaan ilmoitukset tulevat liian myöhään. Rokotuksiin panostamalla reilusti olisi mahdollista vielä hillitä sairaalakuormituksen nousua talven osalta. Tämän taudin kanssa on opittava elämään ja lockdownit ym. eivät ole järkeviä vaihtoehtoja, ellei sairaanhoidon kuormituksen takia ole pakko niitä tehdä. Rokotuksilla suojaa vakavaa sairastumista vastaan ja sitten rajoituksilla vähän säädellään sairaalakuormitusta. Tämä tulee kuitenkin käymään väestön läpi, joten ainut realistinen ratkaisu on rokotukset.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 444
Noniin, yllättävän pitkään siinä menikin. Seuraavksi sitten Norja ja sen jälkeen Suomi.

"Mediat: Tanska menee kiinni

Jos suositukset menevät läpi sellaisenaan, rajoitukset koskevat suurta osaa tanskalaisesta yhteiskunnasta. Muun muassa teatterit, keikkapaikat, messukeskukset, elokuvateatterit, kasinot, museot, taidegalleriat, leikkipaikat, vesipuistot, tivolit, seurakuntatilat ja kansanopistot sulkeutuvat. Väkimäärää kirkoissa rajoitetaan.
Myymälöiden aukioloaikoja ja asiakasmääriä suitsitaan niin ikään. Kauppojen asiakaspalveluhenkilökunnalle tulee maskipakko.
Ravintoloiden tulee lopettaa ruoan ja juoman tarjoilu viimeistään kello 22. Tähän mennessä anniskelukielto on alkanut puoliltaöin.

Kaikille työntekijöille sekä yksityisellä että julkisella sektorilla suositellaan etätöitä, jos se suinkin on mahdollista. Tanskan koulut suljettiin jo keskiviikkona."

Ja sitten kun nämä suljetut paikat taas avataan, niin sama tartuntojen nousu on edessä. Toki pitää ensin katsoa, että lähtevätkö tarunnat ylipäätään sulkutilan johdosta laskuun, mistään ihmisten taloihinsa hitsaamisesta ei tässä sulussa ole kuitenkaan kyse.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Onhan se tietty hyvä, että mahdollinen altistuminen tulee tietoon mutta aika vähän siitä on hyötyä jos ilmoitus on viikkoa myöhemmin (lapsi altistunut viime pe ja eilen to tuli tieto wilman kautta). Siis toki taas, ilmoittaa voi ja pitää (varsinkin koulut yms.) niin osataan reagoida oireisiin jos sellaisia ilmenee.
Ainakin Tampereella tulee Wilmaan välittömästi ilmoitus kunhan vaan oppilaitos saa tiedon. Tällä viikolla tullut 2kpl.
Viikko on tosiaan turhan pitkä aika että siitä on enää hyötyä, mutta mietin vaan että missä arvelet sen viiveen olevan?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 643
Ja sitten kun nämä suljetut paikat taas avataan, niin sama tartuntojen nousu on edessä.
Mahdollisesti näin tapahtuu. Mutta eipä sitä tarvitse loputtomiin jatkaa. Näillä mennään siihen asti että joko saadaan parempaa tietoa omikronin sairastamisesta, tai sitten omikron käy kaikki läpi niin nopeasti ettei tietoa ehdi karttua. Hätäjarrusta vedetään Suomessakin lähitulevaisuudessa sokkona.
edit: Sen jälkeen testaus ja jäljitys ajettaneen pikkuhiljaa alaspäin alueittain sitä mukaa kun tartuntojen määrät lähtevät kasvamaan nopeammin.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 933
Mahdollisesti näin tapahtuu. Mutta eipä sitä tarvitse loputtomiin jatkaa. Näillä mennään siihen asti että joko saadaan parempaa tietoa omikronin sairastamisesta, tai sitten omikron käy kaikki läpi niin nopeasti ettei tietoa ehdi karttua. Hätäjarrusta vedetään Suomessakin lähitulevaisuudessa sokkona.
Lisäajan ostamisessa sulkutoimissa on nyt kysymys. Iso-Britanniassa on nyt tekemisen meininki kolmannen koronarokotteen antamisissa.

Varostossa taitaa olla Suomessa useampi miljoona rokotetta. Niillä voisi rokottaa useamman miljoonan suomalaista alle kuukauteen kun pistäisi nyt töpinäksi.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 249
Viikko on tosiaan turhan pitkä aika että siitä on enää hyötyä, mutta mietin vaan että missä arvelet sen viiveen olevan?
Eiköhän se testaus - tulos - ilmoitus - seuranta -ketjussa ole. Todennäköisesti wilma viesti on lähtenyt heti.
Tässä tarkoitan siis sitä, että jäljitys hoidettaisiin terveydenhoidon puitteissa minimipanoksella. Eli ilmoitus henkiölle, kouluun ja töihin ja loput sitten potilaan omalla ilmoituksella altistuneille. Toki omalla ilmoituksella sen voisi tehdä myös kouluun ja töihin, mutta terveydenhoidolla olisi rajattu vastuu tuosta jäljityksestä ja loput positiivisen testituloksen saaneella henkilöllä.

Nyt tuohon tarkkaan seurantaan vaan menee liikaa aikaa tautitapauksiin nähden, niin pitäisi panostaa muutamaan pääaltistumispaikkaan ja siinä se. Tälläin saataisiin jäljitys heti päälle, vaikkakin kevennetysti kun positiivisen testituloksen saa.

Vääriä negatiivisia kun myös jonkin verran tulee, niin kyllähän tuohon aikaa menee. Vanha 3-5 päivää on muuttunut 5-7 päivään joka on liian hidasta nykyvarianteilla. Eikä paikallisesti olla mitenkään kohtuuttomissa määrissä vaikka noita 2-6 tuntuu päivittäin paikkakunnalle tulevan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tähän en usko. Omikroniin pätee samat lainalaisuudet: kontaktien välttäminen, käsihygienia, maskit, rokotukset. Se on sitten oma asiansa, miten paljon ihmiset noita nyt noudattavat. Varsinkin kun joulu on ovella. Veikkaan että jos sairaalakuorma kasvaa, niin valtiovalta asettaa pakollisia lisärajoituksia ihan kaikille.
Ehkä. En usko että sen tason noudattamisella, mihin kukaan enää on valmis. Paljon saa kiittää näitä "kaikki tulemme tämän kohtaamaan", "300000 tartuntaa päivässä" jne. lööpittelyjä. Mutta kyllä oma asenteeni ainakin on näiden valossa, että tehtävä on tehty, rokotteet otettu, kunto kova ja jopa vitamiinitasot kondiksessa - antaa tulla. Yksilötasolla kelaillen oikeastaan mitä nopeamin, sitä parempi.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
752
Jäljitys alkaa olla jo aika turhaa kun yksi tartuttaa luokkaa puolisenkymmentä.
Jäljityksen tekee myös mahdottomaksi Omikronin nopea itämisaika. 70x nopeampi kasvu viittasi nopeampaan levityskyvyn kehitykseen ja nyt esim. epidemia.fi:ssä on jo ensimmäisiä tietoja siitä että altistumisesta henkilö tartutti seuraavat jo alle vuorokaudessa.

Joten siinä vaiheessa kun positiivinen PCR testi valmistuu on henkilö tartuttanut jo seuraavat ja nekin sitä seuraavat. Lisäksi Omikronissa ne oikeat vaivat ja oireet tulee hitaammin, eli itse keuhkoissa tapahtuva viruskasvu on 10 hitaampaan kuin alkuperäisessä wuha-nuhassa.

Eli tartutat kauan ennen oireita ja kun saat itse oireet niin seuraavat on tartuttaneet koronaa jo pari kierrosta eteen päin.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 933
Iso-Britanniassa korona-rokotteita on annettu seuraavasti 66 miljoonaiselle kansalle:

People vaccinated
First dose total
51,360,987Value: 51360987 — Abstract information: Total number of people who have received the first dose of COVID-19 vaccine, reported up to Wednesday, 15 December 2021.
Click for additional details.

Second dose total
46,881,291Value: 46881291 — Abstract information: Total number of people who have received the second dose of COVID-19 vaccine, reported up to Wednesday, 15 December 2021.
Click for additional details.

Booster or third dose total
25,477,345Value: 25477345 — Abstract information: Total number of people who have received a booster or third dose of COVID-19 vaccine, reported up to Wednesday, 15 December 2021.
Click for additional details.

Vaccinations given
Total
123,719,623

Suomessa ollaan hyvin kaukana noista rokotekattavuuden luvuista.

Eli ne luvut mitä Iso-Britanniasta saadaan joulun pyhinä taitavat olla Suomen kannalta aivan liian optimistisia.

Mitään mahdollisuutta Suomessa ei ole päästä tuollaiseen rokotekattavuuteen parissa viikossa ellei sallita myös 5-12-vuotiaiden rokottamista ja pistetä oikeasti töpinäksi myös muun väestön rokottamisessa ja pistetä niiden vauhti moninkertaiseksi nykyiseen verrattuna.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
426

Onneksi sellaiseen ei taida olla mitään tarvettakaan. Yhteiskunnat kun ovat jonkinverran erilaisia näillä kahdella eri valtiolla.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 933
Onneksi sellaiseen ei taida olla mitään tarvettakaan. Yhteiskunnat kun ovat jonkinverran erilaisia näillä kahdella eri valtiolla.
Suomen väestön tiheys on alle kymmenesosa UK:n vastaavasta.

Silti vaikea sanoa mikä on se tarve Suomessa. Itse ajattelen, että varovaisuusperiaatteen vuoksi pitäisi nyt tehdä kaikki mahdollinen että pikavauhtia saataisiin rokotekattavuus ylös omikronin hyöykyaaltoa vastaan. Jos omikron osoittautuukin pelättyä vähemmän vaaralliseksi, niin siinä ei isoa vahinkoa silloin tapahtanut vaikka rokotteita pisteltiin väestöön ennätysvauhtia.
 
UK:n rokotuskanta on myös selvästi Suomea ikääntyneempi (muistatko Q1/2021: "Ne nauraa meille"?), annettu heikommin tehoavalla rokotteella ja lyhyemmällä rokotusvälillä.

Jos suomalainen ei kahta piikkiä ole vielä ottanut niin en näe miksi ottaisi nytkään niitä. "Kaikki saa vielä tämän" on ollut selvä pitkään enkä näe heitä haittaavan sen, että liian moni saa yhtäaikaa kun oma napa on selkeästi ollut se tärkein vaikutin.
 
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 175
Omikron näyttäisi olevan vauhdikkaasti jo leviämässä Suomessa.

Mietin että olisiko tehoste massarokotuksista (jos ne nyt onnistuisivatkaan) enemmän haittaa kuin hyötyä tässä tilanteessa.

Vaikka olenkin rokotepositiivinen niin tuossa on paljon riskejä.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
701
Iso-Britanniassa korona-rokotteita on annettu seuraavasti 66 miljoonaiselle kansalle:

People vaccinated
First dose total
51,360,987Value: 51360987 — Abstract information: Total number of people who have received the first dose of COVID-19 vaccine, reported up to Wednesday, 15 December 2021.
Click for additional details.

Second dose total
46,881,291Value: 46881291 — Abstract information: Total number of people who have received the second dose of COVID-19 vaccine, reported up to Wednesday, 15 December 2021.
Click for additional details.

Booster or third dose total
25,477,345Value: 25477345 — Abstract information: Total number of people who have received a booster or third dose of COVID-19 vaccine, reported up to Wednesday, 15 December 2021.
Click for additional details.

Vaccinations given
Total
123,719,623

Suomessa ollaan hyvin kaukana noista rokotekattavuuden luvuista.

Eli ne luvut mitä Iso-Britanniasta saadaan joulun pyhinä taitavat olla Suomen kannalta aivan liian optimistisia.

Mitään mahdollisuutta Suomessa ei ole päästä tuollaiseen rokotekattavuuteen parissa viikossa ellei sallita myös 5-12-vuotiaiden rokottamista ja pistetä oikeasti töpinäksi myös muun väestön rokottamisessa ja pistetä niiden vauhti moninkertaiseksi nykyiseen verrattuna.
Eihän Suomi ole jäljessä kuin kolmansissa rokotteissa? Ykkösrokotteissa suunnilleen tasoissa ja kahden rokotuksen saaneissa jopa edellä
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Omikron näyttäisi olevan vauhdikkaasti jo leviämässä Suomessa.

Mietin että olisiko tehoste massarokotuksista (jos ne nyt onnistuisivatkaan) enemmän haittaa kuin hyötyä tässä tilanteessa.

Vaikka olenkin rokotepositiivinen niin tuossa on paljon riskejä.
On täysin selvää, että se on levinnyt jo ennen kuin lööpit on siitä kertoneet. Massarokotus on aika se ja sama (mitä haittaakaan siitä nyt sitten olisi), riskiryhmät tärkein ja ne ekat ja tokat piikit.
 
Erkki_erikeepperi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 469
Ja sitten kun nämä suljetut paikat taas avataan, niin sama tartuntojen nousu on edessä. Toki pitää ensin katsoa, että lähtevätkö tarunnat ylipäätään sulkutilan johdosta laskuun, mistään ihmisten taloihinsa hitsaamisesta ei tässä sulussa ole kuitenkaan kyse.
"Kurvin tasoittaminen" oli näitä kevään 2020 termejä, ja siitä tässä nyt on hyvin vahvasti kysymys. Suurin osa kansasta tullee kyllä omikronin kohtaamaan, mutta ei niiden kaikkien tarvitse sitä nyt just heti samanaikaisesti kohdata...
 
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 175
Massarokotus on aika se ja sama (mitä haittaakaan siitä nyt sitten olisi),
Ihmisten pitää vääntäytyä samaan paikkaan hakemaan sitä rokotusta, rokotus alkaa vaikuttamaan viiveellä, rokotus on tilastollisesti saanut kohoamista sairastumistapauksissa, siinä voi olla komplikaatioita.

Vaihtoehtona sille että ihmiset rauhoittuvat viettämään Joulua ja välipäiviä keskenään.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 766
"Kurvin tasoittaminen" oli näitä kevään 2020 termejä, ja siitä tässä nyt on hyvin vahvasti kysymys. Suurin osa kansasta tullee kyllä omikronin kohtaamaan, mutta ei niiden kaikkien tarvitse sitä nyt just heti samanaikaisesti kohdata...
Itse odotan nyt viikonloppuna uutisia hätäjarrun käyttöönotosta tai viimeistään alkuviikosta. Vaikkakin moni luulee tämän olevan jokin "lockdown" niin tuohan on vain kirjo erilaisia lisätoimia, joita voidaan käyttää tai olla käyttämättä. Melkeinpä tämän olisi voinut hyödyntää jo viikko ennen koulujen joululomaa ja pidentää sitten sitä samalla toisesta päästä sekä päräyttää ne kolmannet rokotteet kunnolla tulille. Huonompi asia mitä pidempään viivytellään.

Olisi kyllä tyhmää olla nyt heti tasoittamatta epidemiahuippua ja viestin kyllä pitäisi olla selvä. Jokainen voi tuohon vaikuttaa tai olla vaikuttamatta - mihinpäin yhteiskunnan tilaa tulevina päivinä haluaa viedä. Eiköhän tuo hätäjarrun käyttönotto hyödynnetä reippaalla kolmannen rokotteen tehostamisella niinkuin nyt Tanskassakin nähdään.

Maskeja näkyy ainakin täälläpäin huomattavan vähän - kaupoissa, julkisissa tiloissa, julkisessa liikenteessä, harrastetoiminnassa... Omikronin myötä kyllä pitäisi ottaa tämä kiistaton hyöty käyttöön. Enää ei mennä DELTA + 2x rokote ajattelulla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ihmisten pitää vääntäytyä samaan paikkaan hakemaan sitä rokotusta, rokotus alkaa vaikuttamaan viiveellä, rokotus on tilastollisesti saanut kohoamista sairastumistapauksissa, siinä voi olla komplikaatioita.

Vaihtoehtona sille että ihmiset rauhoittuvat viettämään Joulua ja välipäiviä keskenään.
Aika mitätön riski joku jonotus ulkona turvaväleillä ja maskit naamalla ja 5-10 minuuttia hiton isossa hallissa tai missä noita rokotteita nyt annetaankaan (ilmatilaa piisaa). Tosin onko siitä nyt niin suurta hyötyäkään mitenkään pikatoteutettuna, tuskin. Kun nyt jengi ottaisi niitä ekoja ja tokia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 254
Ihmisten pitää vääntäytyä samaan paikkaan hakemaan sitä rokotusta, rokotus alkaa vaikuttamaan viiveellä, rokotus on tilastollisesti saanut kohoamista sairastumistapauksissa, siinä voi olla komplikaatioita.

Vaihtoehtona sille että ihmiset rauhoittuvat viettämään Joulua ja välipäiviä keskenään.
Paras vaihtoehto on se että ihmiset nyt vaan hakevat sen rokotteensa. Tottakai rokotteen vaikutus/teho tulee viiveellä mutta turha sitä viivettä on pidentää sillä että on ottamatta sitä.

Muut mainitsemasi asiat ovat lähinnä hömppää.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
752
"Kurvin tasoittaminen" oli näitä kevään 2020 termejä, ja siitä tässä nyt on hyvin vahvasti kysymys. Suurin osa kansasta tullee kyllä omikronin kohtaamaan, mutta ei niiden kaikkien tarvitse sitä nyt just heti samanaikaisesti kohdata...
Juuri näin. Omikron näyttää tuovan ihan yhtä paljon väkeä sairaalaan kuin deltakin länsimaalaisella väestöpohjalla (Tanskan data). Ja edelleen kun ne sairaalat menee tukkoon niin kuolleisuus koronan kanssa pomppaa alle prosentista sinne 3-5%.

Joten se potilasmäärän rajaaminen rajoituksin ei vähennä sairastuneita, mutta antaa terveydenhoidolle mahdollisuuden hoitaa ne potilaat ja tätäkautta vähentää kuolonuhrienmäärää. Kolikon kääntöpuoli on sitten se että kaikenlaiset rajoitukset paskoo talouden ja henkisen terveyden. Tämä kanssa hallitus tasapainoilee ja kertoo sitten mikä on Oikea Ratkaisu. Jos on erimieltä, niin eikun äänestämään seuraavissa vaaleissa parempia ehdokkaita..
 
Erkki_erikeepperi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 469
Joten se potilasmäärän rajaaminen rajoituksin ei vähennä sairastuneita, mutta antaa terveydenhoidolle mahdollisuuden hoitaa ne potilaat ja tätäkautta vähentää kuolonuhrienmäärää. Kolikon kääntöpuoli on sitten se että kaikenlaiset rajoitukset paskoo talouden ja henkisen terveyden. Tämä kanssa hallitus tasapainoilee ja kertoo sitten mikä on Oikea Ratkaisu. Jos on erimieltä, niin eikun äänestämään seuraavissa vaaleissa parempia ehdokkaita..
Jos esimerkiksi kouluissa aloitetaan aikaistettu joululoma ensi maanantaina, niin ei se mitään talouksia pasko. Harvinaisen helppo ja looginen toimenpide, joka olisi pitänyt tehdä jo mieluummin tällä viikolla.

Ja nythän on niin, että jos ja kun omikron osuu tuulettimeen niin tuskin ihmiset uskaltaa joka tapauksessa "osallistua talouden pyörittämiseen" samalla tavalla kuin aiemmin eli itsesuojeluvaisto ja vastuuntunto tekee tehtävänsä joka tapauksessa. Eli jos sä haaveilet siitä, että esimerkiksi yökerhojen bisnekset voidaan tammikuun osalta vielä jotenkin pelastaa (etenkin kun tammikuu on muutenkin hiljainen...), niin ei voida, ei millään. Ja ikäänkuin se nyt olisi muutenkaan mikään prioriteetti, huh huh.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
244 678
Viestejä
4 267 804
Jäsenet
71 546
Uusin jäsen
Artgsm

Hinta.fi

Ylös Bottom