No ihan samassa veneessä tässä on muutkin euroopan maat. Koronan talousvaikutuksia ei olisi voitu mitenkään välttää, vaikka meillä ei olisi rajoituksia laitettu ollenkaan (ei ole realistinen vaihtoehto). Talous olisi kyykännyt joka tapauksessa kun maailmassa kysyntä tipahti todella voimakkaasti koronan takia. Jos se talous oikeasti haluttaisiin kuntoon niin se rahan kylväminen ympäri maailmaa pitäisi lopettaa. Esim. kehitysapu tänäkin vuonna yli miljardin.
Paitsi että en käyttänyt year-over-year laskentaa. ”Ajanjaksolla 2008-2019 ainoastaan seitsemän maata maailman 141 valtiosta kasvoi hitaammin kuin Suomi.”
Tilanne on siis merkitsevästi huonompi kuin muilla euroopan mailla. Samaa mieltä kehitysavusta ja muista vastaavista. Kyllä tässä täytyy yhteiskunta avata ja tehdä vaikeita päätöksiä tai muuten jälkeläisillemme ei jää muuta kuin velkapommi.
Suomen talouskasvu lähes maailman heikointa – ”Miksi suomalaiset eivät ole huomanneet tätä”, ihmettelee tiedon kaivanut Johnny Åkerholm
"Olemme huolestuttavalla uralla, kasvuero Ruotsiin repeää”, Johnny Åkerholm sanoo.