Ehkä tässä on nähtävä se puoli että ilmeisesti koronapassi osui sittenkin juuri oikein, huuto nimittäin alkaa olla sitä luokkaa että tiettyjä rokotevastaisia alkaa harmittaa. Demokration perusluonne on tietyissä asioissa että vähemmistö on väärässä ja sitä ei kuunnella. Eli kun rajoitukset näyttää kiristyvän pikkuhiljaa niin koronapassi kärsivällisesti kyykyttää yhä enemmän rokotteen vastustajia. Samalla kärsivällisellä valtiovallan työllä on asioita pistetty ruotuun jo pitkänaikaa, esim. ylinopeudesta sakotetaan, kerätään kortteja pois ja yllättäen tuo rauhoittaa liikennettä. Vaikka kuinka saa itkupotkuraivarin, niin siitä huolimatta niitä sakkoja annetaan vuodesta toiseen kärsivällisesti ja kerätään kortteja pois.
Koronapassin kanssa saa tottua elämään näillänäkymin vielä pitkään kun rokotuskattavuus ei nouse. Sitä ylivoimaista enemmistöä tämä ei haittaa kun passi on voimassa. Vänkyrävähemmistön osaksi jää huuta, kirota, häirköidä jne. No riittävästä häiriköinnistä huolehtii taas poliisi ja oikeuslaitos. Lopulta se piikki tulee sitten kuitenkin otettua, joillain se tulee helposti, joitakin joutuu väsyttämään vuosia. Suomi on nyt vain päättänyt että se koronan ratkaisu on rokote. Jos ei kelpaa, niin ole vähemmistössä ja kärsi. Vaihtoehto on äänestää joku muu puolue valtaan, tosin tuolla tielläkään ei ole tulevaisuutta kun se ylivoimainen enemmistö on rokotteiden kannalla. Ja poliittinen johto tietää tämän joten siellä tulee niitä pätöksiä. Hitaasti mutta varmasti.
Minua tilanne ei haittaa, rokottamattomat on virkakoneiston ongelma. Ja täkäläinen virkakoneisto on hidas, mutta kärsivällinen nujertaja. Rokotevastaisille onnea taistelussa tuulimyllyjä vastaan