Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Samaan aikaan ihannekoronavaltio Australiassa koulutetaan lapsia maskitavoille. :hammer:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ei tuolla jälkipyykillä ollut enää mitään tekemistä maskien kanssa, vaan kakarat eivät osanneet käyttäytyä ja vastustivat poliisia.

En tiedä mikä tuohon tilanteeseen oli johtanut, mutta arvaan että olivat tunkeneet sisään johonkin maskien käyttöä vaativaan liikkeeseen ilman maskia. Jos joku yrittäjä sanoo, että "meillä on maskipakko", niin se on ihan sen liikkeenomistajan oikeus, eikä siihen pitäisi olla kenelläkään mitään mussuttamista. Jos ei kelpaa, niin asioi muualla.

Somessa asiat toki järjestään vääristyvät, kun siellä ei jakseta välittää mistään muusta kuin öyhöttelystä, mutta se on oma juttunsa.
 
Ite oon sitä mieltä, että kaikki jotka kuvaa pystyvideoo tulis vähintään pamputtaa. Maskeihinhan tuo sumuttelu ei liittynyt. White trash porukka vaan hillui siellä.
 
Joo, koska annettiin näinkin tarkka lukema, niin pystyy kerrankin vertaamaan johonkin aiempaan normaaliin :) Eli vuonna 2018 influenssa-aallon ollessa päällä TAYSissa oli 183 influenssapotilasta yhdessä viikossa. Toki sairaalassa oli huoli asiasta, mutta yhteiskunnassa ei suunniteltu rajoituksia.

Tupla, voi poistaa
 
Miksei silloin huudeltu foliohatuista, rokotevastasuudesta yms.
Viime viikolla 183 potilasta
Taysissa oli viikolla 9 eli viime viikolla 183 influenssapotilasta, kun edellisviikolla määrä oli 165.

Pirkanmaalla on ollut tehohoidossa reilusti yli 10 influenssaan sairastunutta ihmistä.

Vaikka teknisesti meneekin off topiciksi, niin ehkä tämä vertailu voidaan katsoa läpi sormien.
Tässä olisi ihan vaan kuriositeettina vuoden 2018 influenssarokotteen kattavuustietoja jos joku haluaa arvioida.
edit. Huomasin, että siellä onkin aika huonosti dataa eri ikäryhmistä.
 
1629275128356.png

Tuntuu että tämä spedeily on ottanut kierroksia tässä viime päivinä oikein kunnolla. Muidenkin kuin tämän kansanedustajan osalta.
 
"Pääministeri Sanna Marin (sd) lupaili viime viikolla, että Suomi luopuu nykyisistä koronarajoituksista ja siirtyy uuteen koronastrategiaan lokakuun alussa, jos vähintään 80 prosenttia yli 12-vuotiaista kansalaisista on tuolloin rokotettu kahteen kertaan."

Koronavirus | Miten Suomen rajoitukset suhteutuvat muihin Pohjoismaihin? Näin Ruotsi, Tanska ja Norja avaavat yhteiskuntaa

On se likainen nainen, kun on mennyt tuollaisia lupailemaan. Lupaushetkellä lokakuun alkuun runsaat seitsemän viikkoa ja 12-16 vuotiaat vasta sisällytetty ohjelmaan, jossa alkuperäinen aikuisväestökään ei pääse vielä 80%:iin.

Nyt näille pitäisi saada ennenaikainen 2.piikki, mikäli Lasselta kysytään.

Tarkoitusperä ilmeisesti siirtää elinkeinolta kohdistuvat kritiikit itsestään pois. Tekisi sen edes reilusti eikä antamalla mitään epärealistisia aikatauluja/odotuksia, esim. marraskuun alussa.
 
1629275128356.png

Tuntuu että tämä spedeily on ottanut kierroksia tässä viime päivinä oikein kunnolla. Muidenkin kuin tämän kansanedustajan osalta.
Ironista, että Ano sanoo olevansa huolissaan yhteiskuntarauhasta, kun heppu itse sitä etunenässä yrittää juuri sekoittaa. Sairas ihminen, mutta huolestuttavasti näitä on enemmänkin.

Tällaiset muuten kuuluisivat varmaan paremmin sinne "korona offtopic" -ketjuun.
 
Jos "lokakuun alku" tarkoittaa lokakuun kahta ekaa viikkoa, niin kohtuu realistinen. 12-15 ikäryhmän toinen rokotus osuu lokakuun 14 päivään mennessä mikäli ekan rokotteen saa viimeistään tämän viikon torstaina. Niin nopeasti noita on rokotettu että voi olla ihan mahdollistakin.
 
Joo, siis rokotuskattavuus olisi aikuisväestön osaltakin jo paljon parempi, jos kesälomat eivät olisi sotkeneet kuvioita, kuka sitä nyt lomalla jaksaa piikkiä hakea. Testeissäkään ei jaksa käydä jostain syystä loma-aikana, eli testauksessakin on määrät nousseet heti kun lomat on lusittu ;)
 
Ei mahdoton tavoite, 15-34 -ikäluokissa ensimmäisen piikin on saanut yli 65% ihmisistä. Kun atselee suomen väestöpyramideja niin tuo 12-15 -ikäluokka on melko pieni.
 
Samaan aikaan ihannekoronavaltio Australiassa koulutetaan lapsia maskitavoille.
Heheh, ensin huudetaan että pidätä vaan, sitten kun poliisi otti kiinni niin huitaisi. Selkeä elämämkolun opetustilannehan tuossa oli näköjään vain menossa.
 
Jos "lokakuun alku" tarkoittaa lokakuun kahta ekaa viikkoa, niin kohtuu realistinen. 12-15 ikäryhmän toinen rokotus osuu lokakuun 14 päivään mennessä mikäli ekan rokotteen saa viimeistään tämän viikon torstaina. Niin nopeasti noita on rokotettu että voi olla ihan mahdollistakin.
Onko tuo 8 viikon väli siis nykyään "default"?
 
Tässä on taustalla harmaalla Espanjantaudin kuolemat ja väreissä covidin kuolemat Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Aikajanat ovat tietenkin täysin erilaiset. Espanjantauti levisi sotien ja yleisen hygieniatason takia paljon nopeammin. Tarttuvuudesta en tiedä. Jännä nähdä miten covid käyrä tuosta kehittyy. Toivotavasti en vaan joudu osaksi noita tilastoja!

coflu.JPG
 
Onko tuo 8 viikon väli siis nykyään "default"?
Kunta päättää rokotteiden saatavuuden perusteella, esim. Helsingissä on ollut jo pitkään mahdollista ottaa toinen rokote 8 viikon päästä ensimmäisestä, eli täällä ainakin default.
 
Näyttäisi tämän viikon tartuntamäärät olevan edellisiä viikkoja pienempiä ja kasvu on pysähtynyt? Reagoiko delta kuitenkin rajoituksiin (onko niitä edes leviämisvaiheen alueilla) Suomessa kohtuullisen hyvin vai onko tuo täyttä sattumaa?
 
Tampereella kuulemma pistävät tällä hetkellä automaattisesti 8 viikon päähän 2. rokotteen ajan, jos nyt tällä hetkellä käy ottamassa 1. rokotteen matti myöhäisenä.
 
Kunta päättää rokotteiden saatavuuden perusteella, esim. Helsingissä on ollut jo pitkään mahdollista ottaa toinen rokote 8 viikon päästä ensimmäisestä, eli täällä ainakin default.
Niin Tampereellakin. Mutta ei se mun mielestä mikään oletus ole, että kaikki sitä itse aikaistaa.
Tampereella kuulemma pistävät tällä hetkellä automaattisesti 8 viikon päähän 2. rokotteen ajan, jos nyt tällä hetkellä käy ottamassa 1. rokotteen matti myöhäisenä.
OK, tätä just tarkoitin.
 
Näyttäisi tämän viikon tartuntamäärät olevan edellisiä viikkoja pienempiä ja kasvu on pysähtynyt? Reagoiko delta kuitenkin rajoituksiin (onko niitä edes leviämisvaiheen alueilla) Suomessa kohtuullisen hyvin vai onko tuo täyttä sattumaa?
No jos multa kysyt, niin rajoituksilla ei ole juuri merkitystä ;) Uusia rajoituksia vasta otetaan käyttöön...esim. Uudellamaalla vasta tulevana perjantaina pamahtaa uusia rajoituksia eetteriin. Joillain alueilla uusia rajoituksia on taidettu ottaa jo nyt käyttöön, mutta en tarkemmin ole seuraillut aikatauluja.

Itse väittäisin, että rajoitukset ovat lisäksi sen verran "kosmeettisia", vaikkakin jossain määrin kiusallisia yrittäjille, ettei niillä deltaa kurmuuteta, vaan epidempia etenee niin kuin etenee. Saa toki olla toista mieltä ja moni varmasti onkin.
 
Niin Tampereellakin. Mutta ei se mun mielestä mikään oletus ole, että kaikki sitä itse aikaistaa.
Ainahan se rokotteen ottaja lopulta päättää, että milloin sen kakkospiikin ottaa, mutta lähinnä sitä meinasin, että sen ajan voi varata 8 viikon päähän.
 
Niin Tampereellakin. Mutta ei se mun mielestä mikään oletus ole, että kaikki sitä itse aikaistaa.
THL:n ohje on 12 viikkoa, jota voi aikaistaa 8 viikkoon, jos rokotteiden saatavuus alueella on hyvä, eikä se vaikuta muiden ensimmäisen rokotuksen aikatauluihin. Alle 8 viikkoa vain hyvin perustelluista syistä.

Perustuen epidemiatilanteeseen ja rokotteiden saatavuuteen Suomessa on noudatettu 12 viikon annosväliä. Annosväliä pidentämällä on saatu perempi suoja mutta myös suurempi osa väestöstä nopeammin ainakin yhden rokoteannoksen suojaan. AstraZenecan rokotteiden hyvän saatavuuden vuoksi THL on suositellut kyseisellä rokotteella annosväliksi 8–12 viikkoa.

mRNA-rokotteiden 12 viikon annosväliä voidaan paikallisen harkinnan perusteella lyhentää, mikäli rokotteiden saatavuus alueella on hyvä, eikä annosvälin lyhentäminen viivästytä kenenkään muun ensimmäisen rokoteannoksen saamista. Annosväliä tulisi tällöinkin lyhentää korkeintaan 8 viikkoon, jotta rokotuksilla edelleen saavutetaan mahdollisimman hyvä ja pitkäkestoinen suojateho.

Rokotusvälin lyhentämistä alle kahdeksaan viikkoon suositellaan harkittavaksi vain hyvin perustelluista syistä, kuten esimerkiksi syöpähoitojen alkamisen vuoksi tai pitkäaikaisen ulkomaan työkomennuksen tai opiskelijavaihtoon lähtemisen vuoksi, tapauskohtaista harkintaa käyttäen.
 
No jos multa kysyt, niin rajoituksilla ei ole juuri merkitystä ;) Uusia rajoituksia vasta otetaan käyttöön...esim. Uudellamaalla vasta tulevana perjantaina pamahtaa uusia rajoituksia eetteriin. Joillain alueilla uusia rajoituksia on taidettu ottaa jo nyt käyttöön, mutta en tarkemmin ole seuraillut aikatauluja.

Itse väittäisin, että rajoitukset ovat lisäksi sen verran "kosmeettisia", vaikkakin jossain määrin kiusallisia yrittäjille, ettei niillä deltaa kurmuuteta, vaan epidempia etenee niin kuin etenee. Saa toki olla toista mieltä ja moni varmasti onkin.

Tapahtumajärjestäjät uskovat taas kevennyksiin:
Oopperakohu paisuu: Avi väläytti kaikkien tapahtumien kieltoa Ylellä – ”Toivomme, ettei sitä tarvita”

"
Kansallisoopperan pääjohtaja Gita Kadambi rauhoitteli kohua Iltalehden haastattelussa ja sanoi päätöksen perustuvan siihen, että oopperassa uskotaan, että lohkomääräys poistuu ennen perjantaita.

– Uskon, että se ehtii poistua. Hallitus on luvannut nopeita toimenpiteitä, joten tämä on erittäin vahva toive."
 
THL:n ohje on 12 viikkoa, jota voi aikaistaa 8 viikkoon, jos rokotteiden saatavuus alueella on hyvä, eikä se vaikuta muiden ensimmäisen rokotuksen aikatauluihin. Alle 8 viikkoa vain hyvin perustelluista syistä.

Juu tiedän varsin hyvin. Kysyinkin nykyistä default aikaa minkä sieltä saa ilman omia toimenpiteitä. Eli mitä siinä lapussa lukee 2. piikin ajaksi jos et sano tai tee mitään.
Mutta ilmeisesti se 8 viikkoa nykyään siis.
 
No jos multa kysyt, niin rajoituksilla ei ole juuri merkitystä ;) Uusia rajoituksia vasta otetaan käyttöön...esim. Uudellamaalla vasta tulevana perjantaina pamahtaa uusia rajoituksia eetteriin. Joillain alueilla uusia rajoituksia on taidettu ottaa jo nyt käyttöön, mutta en tarkemmin ole seuraillut aikatauluja.

Itse väittäisin, että rajoitukset ovat lisäksi sen verran "kosmeettisia", vaikkakin jossain määrin kiusallisia yrittäjille, ettei niillä deltaa kurmuuteta, vaan epidempia etenee niin kuin etenee. Saa toki olla toista mieltä ja moni varmasti onkin.

Tottakai rajoituksilla on merkitystä. Mutta niin on merkitystä myös ihmisten omalla käytöksellä, johon vaikuttavat (etenkin paikalliset) tartuntaluvut sekä varmasti myös kiihtymis-leviämisluokitukset sekä uutisointi tulevista rajoituksista jo siinä vaiheessa kun ne vasta ovat tulossa käyttöön. Mielestäni näemme tällä hetkellä (kasvun tasaantumisessa) monen eri asian vaikutusta, ja edellä mainitsemieni tekijöiden lisäksi kuvittelisin että pahimmat kesäriennot ovat jo alkaneet rauhoittua viimeisten parin viikon sisällä.
 
Tällä kertaa illalla tuli tuo olkavarsi / hauis vähän kipeäksi. Otin Paratabsin et sai nukuttua. Nyt aamulla edelleen arka tuo hauis.
Tuo on yksi niistä vakavista haitoista, joita on ilmoitettu ja tilastoitu. Vakaviin kuuluu myös mm. päänsärky, pistoskohdan punoistus, flunssainen olo jne., mutta rokotevastaiset katsovat vain otsikkoa VAKAVAT OIREET sekä numeroita ottamatta selvää mitä ko. tilasto pitääkään sisällään.
 
Tottakai rajoituksilla on merkitystä. Mutta niin on merkitystä myös ihmisten omalla käytöksellä, johon vaikuttavat (etenkin paikalliset) tartuntaluvut sekä varmasti myös kiihtymis-leviämisluokitukset sekä uutisointi tulevaisuuden rajoituksista jo siinä vaiheessa kun ne vasta ovat tulossa käyttöön. Mielestäni näemme tällä hetkellä (kasvun tasaantumisessa) monen eri asian vaikutusta, ja edellä mainitsemieni tekijöiden lisäksi kuvittelisin että pahimmat kesäriennot ovat jo alkaneet rauhoittua viimeisten parin viikon sisällä.
Ihmisten käytöksellä on paljonkin merkitystä, siitä olen samaa mieltä. Rajoitukset voivat lisätä ihmisten varovaisuutta, vaikka sinne baariin ei nyt klo 24 jälkeen enää muutenkaan menisi.
 
Juu tiedän varsin hyvin. Kysyinkin nykyistä default aikaa minkä sieltä saa ilman omia toimenpiteitä. Eli mitä siinä lapussa lukee 2. piikin ajaksi jos et sano tai tee mitään.
Mutta ilmeisesti se 8 viikkoa nykyään siis.
Se riippuu juuri siitä alueesta. Se on jompi kumpi. Meidän pojalle se oli Keski-Suomessa viime viikolla 12 viikkoa (ja rokotteena Moderna).
 
Tuo on yksi niistä vakavista haitoista, joita on ilmoitettu ja tilastoitu. Vakaviin kuuluu myös mm. päänsärky, pistoskohdan punoistus, flunssainen olo jne., mutta rokotevastaiset katsovat vain otsikkoa VAKAVAT OIREET sekä numeroita ottamatta selvää mitä ko. tilasto pitääkään sisällään.
Ettei nyt valehdeltaisi taas?

Haittavaikutus luokitellaan vakavaksi, jos se
  • johti kuolemaan
  • oli henkeä uhkaava
  • vaati sairaalahoitoa tai pidensi sitä
  • aiheutti pysyvän vamman tai alensi toimintakykyä
  • on jälkeläisen epämuodostuma tai muu synnynnäinen poikkeavuus.
Lisäksi pyydämme ilmoittamaan kaikki (myös ei-vakavat) erityiset seurannan kohteena olevat haittatapahtumat, vaikka ette epäilisikään rokotteen yhteyttä tapahtumaan
  • Guillain-Barrén syndrooma
  • Aivotulehdus, selkäydintulehdus, selkäytimen poikittaistulehdus (Encephalitis, myelitis, transverse myelitis))
  • kasvohermohalvaus eli Bellin pareesi (Bell’s palsy)
  • näköhermon tulehdus (optic neuritis)
  • olkapunoksen sairaus (brachial neuriti

Itse tunnen nyt 3 henkilöä jotka ovat joutuneet sairaalahoitoon piikkien jälkeen. Ja luokitus on ollut vakava. Viimeisimmässä neurologi ohjeisti lähteä hakemaan korvauksia, niin katsotaan minkälaisia almuja tulee vai tuleeko mitään.

Jos kaikki menee läpi ilman tarkistuksia mitä ihmiset Itse luokittelisivat, niin tuskin valtavia jonoja olisi syntynyt fimean päässä näitten takia.

Joten nielemättä en pure väitettä, että nämä on vain rokotevastaisten höpinöitä.
 
Olin väärässä, nuo olivatkin yleisiä oireita joita rokotevastaiset pyrkivät kiistämään.

Se että sinä tunnet ei ole isossa kuvassa merkityksellistä. Joku toinen voi sanoa että ei tunne yhtään, ja molemmat ovat ihan yhtä oikeassa.
 
Lainauksesi on influenssarokotetutkimuksen sivuilta. Fimean sivuilta löytyy koronarokotteiden vakavista ilmoituksista tiivistettynä:

"Vakavat haittavaikutukset

Vakavuusarvio perustuu ilmoittajan arvioon tai sen puuttuessa Fimean arvioon. Noin 64 %:ssa käsitellyistä ilmoituksista haitat on arvioitu vakaviksi. Yleisimmin ilmoitettuja haittoja vakaviksi luokitteluissa ilmoituksissa olivat kuume, päänsärky ja väsymys. Vakavana ilmoitettujen haittojen jakauma on kaiken kaikkiaan samansuuntainen kuin kaikkien ilmoitettujen haittojen jakauma."

Eli näyttäisi tällaisten "kokeellisten rokotteiden" kanssa kriteerit käytännössä olevan huomattavasti matalammat vakavalle haittaluokitukselle. Toki sielläkin varmasti on ainakin useisiin kymmeniin tai ehkä satoihinkin nouseva määrä oikeastikin tuon mainitsemasi luokittelun mukaisesti vakavia ilmoituksia, mutta ei todellakaan tuhansia.

Onko tuo 8 viikon väli siis nykyään "default"?

Varsinais-suomessa kaikki 12.8 jälkeen annettujen rokotteiden kakkosannokset tulevat automaattisesti 8 viikon päähän (vai oliko se 10. päivä, ei enää muista). Tuota ennen rokotettujen väli pysyy ennallaan (ainakin tässä vaiheessa).
 
Samaan aikaan ihannekoronavaltio Australiassa koulutetaan lapsia maskitavoille. :hammer:
Hyödyt ylittää haitat, vai miten se meni.

Tämä ei todellakaan ole lasten pandemia. Meidän aikuisten tulisi selvittää tämä mahdollisimman hyvin lapsia suojellen. Tähän kuuluu
myös suojelu psykologisilta haitoilta. Luulin aluksi tämän olevan itsestään selvää, mutta sitä en osannut ennakoida miten aikuisten kokema stressi näkyy välillisesti myös lasten arjessa. Saati sitä kuinka harva osaa tämän piirteen itsessään tunnistaa.

Tuo on yksi niistä vakavista haitoista, joita on ilmoitettu ja tilastoitu. Vakaviin kuuluu myös mm. päänsärky, pistoskohdan punoistus, flunssainen olo jne., mutta rokotevastaiset katsovat vain otsikkoa VAKAVAT OIREET sekä numeroita ottamatta selvää mitä ko. tilasto pitääkään sisällään.
Tälläkin forumilla on ollut jännä linjaus, että vaikka disinformaation levittäminen on kiellettyä, niin tällaisten virheellisten - ilmiselvästi tarkoitusperäinen asioiden vääristely sallitaan.

Olin väärässä, nuo olivatkin yleisiä oireita joita rokotevastaiset pyrkivät kiistämään.
Mitä oireita rokotevastaiset pyrkivät kiistämään? Ja miksi niin tekisivät? Ketiä ovat edes nämä "rokotevastaiset"? Oman kokemuspohjan perusteella suurin osa koronarokotetta epäileviä ovat yleisesti ottaen rokotemyönteisiä.

* Vakavuusarvio perustuu ilmoittajan arvioon, tai jos sitä ei ole ilmoitettu, Fimean arvioon. Haittavaikutus arvioidaan vakavaksi, jos se on: johtanut kuolemaan, hengenvaaraan, sairaalahoitoon tai sen pidentymiseen, aiheuttanut pysyvän vamman, toimintakyvyn laskun tai synnynnäisen epämuodostuman.
 
Kyllä, siellä lukee myös tuo, mutta jos luet sivua pitemmälle niin yhteenvetona jo tehdyistä koronarokotteiden haittavaikutusilmoituksista Fimea toteaa että yleisimmät vakavat haittavaikutukset ovat olleet kuume, päänsärky ja väsymys.
 
Tampereella kuulemma pistävät tällä hetkellä automaattisesti 8 viikon päähän 2. rokotteen ajan, jos nyt tällä hetkellä käy ottamassa 1. rokotteen matti myöhäisenä.
Eihän esim pk seudulla mitään uusi kummempia rajoituksia edes tullut. Joku kunnallinen sali taidettiin sulkea mutta ei se tuohon vaikuta tai edes ajallisesti olisi voinut vaikuttaa.
 
Lainauksesi on influenssarokotetutkimuksen sivuilta. Fimean sivuilta löytyy koronarokotteiden vakavista ilmoituksista tiivistettynä:

"Vakavat haittavaikutukset

Vakavuusarvio perustuu ilmoittajan arvioon tai sen puuttuessa Fimean arvioon. Noin 64 %:ssa käsitellyistä ilmoituksista haitat on arvioitu vakaviksi. Yleisimmin ilmoitettuja haittoja vakaviksi luokitteluissa ilmoituksissa olivat kuume, päänsärky ja väsymys. Vakavana ilmoitettujen haittojen jakauma on kaiken kaikkiaan samansuuntainen kuin kaikkien ilmoitettujen haittojen jakauma."

Eli näyttäisi tällaisten "kokeellisten rokotteiden" kanssa kriteerit käytännössä olevan huomattavasti matalammat vakavalle haittaluokitukselle. Toki sielläkin varmasti on ainakin useisiin kymmeniin tai ehkä satoihinkin nouseva määrä oikeastikin tuon mainitsemasi luokittelun mukaisesti vakavia ilmoituksia, mutta ei todellakaan tuhansia.

Niinpä olikin. Samat periaatteet siellä kuitenkin on.

"
Vakavuusarvio perustuu ilmoittajan arvioon, tai jos sitä ei ole ilmoitettu, Fimean arvioon. Haittavaikutus arvioidaan vakavaksi, jos se on: johtanut kuolemaan, hengenvaaraan, sairaalahoitoon tai sen pidentymiseen, aiheuttanut pysyvän vamman, toimintakyvyn laskun tai synnynnäisen epämuodostuman.
** Kokonaislukumäärä voi olla vähemmän kuin eri rokotteiden summa, koska yhdessä ilmoituksessa voi olla epäiltynä useampia koronarokotevalmisteita."

Ja edelleen, jokainen ilmoitus käsitellään. Joten luulisi, että ei niitä ihan joka lokeroon voi heitellä miten itsestä tuntuu.
 
Tuo on yksi niistä vakavista haitoista, joita on ilmoitettu ja tilastoitu. Vakaviin kuuluu myös mm. päänsärky, pistoskohdan punoistus, flunssainen olo jne., mutta rokotevastaiset katsovat vain otsikkoa VAKAVAT OIREET sekä numeroita ottamatta selvää mitä ko. tilasto pitääkään sisällään.
Nyt on jo itseasiassa parempi olo. Ei tuo käsikään paha ole, kävin esim tänään punttisalilla ja kaikki jutut pystyi tekemään normaalisti. Pieni yllätys oli kyllä että vaikka tuo on kosketusarka niin mikään liike salilla ei sattunut vähääkään. Eipä ole ennen ollut tuollaista tunnetta olkavarressa :rofl:

Kyllä mun mielestä ehdottomasti kannatti ottaa rokote (tai kaksi siis nyt jo), jos on käsi muutaman päivän arka niin pieni hinta se on siitä että ei voi sairastua ja pääsee esim ulkomaille reissuun
 
Lainauksesi on influenssarokotetutkimuksen sivuilta. Fimean sivuilta löytyy koronarokotteiden vakavista ilmoituksista tiivistettynä:

"Vakavat haittavaikutukset

Vakavuusarvio perustuu ilmoittajan arvioon tai sen puuttuessa Fimean arvioon. Noin 64 %:ssa käsitellyistä ilmoituksista haitat on arvioitu vakaviksi. Yleisimmin ilmoitettuja haittoja vakaviksi luokitteluissa ilmoituksissa olivat kuume, päänsärky ja väsymys. Vakavana ilmoitettujen haittojen jakauma on kaiken kaikkiaan samansuuntainen kuin kaikkien ilmoitettujen haittojen jakauma."

Eli näyttäisi tällaisten "kokeellisten rokotteiden" kanssa kriteerit käytännössä olevan huomattavasti matalammat vakavalle haittaluokitukselle. Toki sielläkin varmasti on ainakin useisiin kymmeniin tai ehkä satoihinkin nouseva määrä oikeastikin tuon mainitsemasi luokittelun mukaisesti vakavia ilmoituksia, mutta ei todellakaan tuhansia.

Muistin sittenkin oikein! Tämä juuri oli mielessä kun kirjoitin aiempaa viestiä, olin lukenut tuon saman uutisen.
 
Olin väärässä, nuo olivatkin yleisiä oireita joita rokotevastaiset pyrkivät kiistämään.

Se että sinä tunnet ei ole isossa kuvassa merkityksellistä. Joku toinen voi sanoa että ei tunne yhtään, ja molemmat ovat ihan yhtä oikeassa.

Aika monta rokotettua tunnen, niin lihaskipua on ollut pahimmillaan pari päivää, mulla oli sama, mutta ei haitannut kuin painettaessa, ja suoraan sivulle nostoissa. Hämmentävää, että joku tuntee kolme sairaalaan päätynyttä.
 
* Vakavuusarvio perustuu ilmoittajan arvioon, tai jos sitä ei ole ilmoitettu, Fimean arvioon. Haittavaikutus arvioidaan vakavaksi, jos se on: johtanut kuolemaan, hengenvaaraan, sairaalahoitoon tai sen pidentymiseen, aiheuttanut pysyvän vamman, toimintakyvyn laskun tai synnynnäisen epämuodostuman.
Toi on muuten hupaisasti kirjoitettu. Päänsärky aiheuttaa minulla toimintakyvyn laskun.
 
Pohjois-pohjanmalla on toiminut kaikki koko ajan, se että pääkaupunkiseutu ulisee ei peilaa koko suomea.
 
Lihaskipu, pistoskohdan särky, kevyt päänsärky, väsymys ja kuume ovat olleet ne yleisimmät oireet lähipiirissä. Itse päässyt ekan piikin kohdalla pistoskohdan säryllä. 12v lapsella pistoskohdan särky, sekä seuraavana päivänä tuli 37,7 kuume ja väsymystä jotka molemmat hävisivät yön yli nukkumalla.

Riskiryhmään kuuluvilla on sitten ollut myös vähän enemmän kuumetta sekä flunssan kaltaisia oireita (sekä AZ että Pfiserista kun sai eri eri pistoksella) mutta päivässä-parissa noikin menneet ohi.
 
Lihaskipu ja lievä kuume on ihan yhdentekeviä rokotusten jälkeen. Tuskin kukaan niitä ottaa esiin tai haluaa lyömäaseena käyttää, kun puhutaan tulleista haitoista piikin jälkeen? Vai yritetäänkö tässä luoda jotain asiaa mistä ei ole ollut edes kysymys? En tietenkään voi kaikkien ihmisten puolesta puhua.
 
Niinhän ne ovat yhdentekeviä, mutta kyllähän rokotteista usein jotain oireita tulee. En tosin tiedä miksi niitä pitäisi paisutella tai jotenkin peitellä. Ihan normisettiä rokotteilla yleisestikin.

Sitten kun tätä peilataan tuohon keskimäärin 10. päivä sairaalaan menoon oireiden alkamisesta (jos sinne siis joutuu, deltalla taitaa olla pari päivää lyhempi) niin aika helppo valita rokote.
 
Aika monta rokotettua tunnen, niin lihaskipua on ollut pahimmillaan pari päivää, mulla oli sama, mutta ei haitannut kuin painettaessa, ja suoraan sivulle nostoissa. Hämmentävää, että joku tuntee kolme sairaalaan päätynyttä.

Vähän samat mietteet tuli, tosin

Itse tuntemistani pahimmat haitat:
1. Nainen 70+ jolla oli ensimmäisen rokotteen jälkeen kaksi viikkoa päänsärkyä, jonka lauettua toinen silmä ei toiminut kunnolla yli kuukauteen. Tutkittiin perusteellisesti mutta en tiedä tehtiinkö haittailmoitusta ja ymmärrettävästi jäi toinen piikki sitten hakematta... Syy-seuraussuhde vaikea toki vahvistaa mutta ajalliset yhteydet rokotus->pääsärky ja päänsäryn loppuminen->silmäoireet niin vahvat että hyvin todennäköisesti rokotteella osuutta.
2. Nuorehko mieshenkilö kovassa kuumeessa (39-40) viikon verran (ei ilmoitusta)
3. Itselläni toisen Spikevaxin jälkeen pistokäsi TODELLA kipeä ainakin kainaloa myöten (veikkaan että imusolmukkeet erittäin turvoksissa) ensimmäisen illan ja etenkin yön + lämpöä reilu 3 vuorokautta. (En ilmoittanut koska kuuluvat haittaluetteloon)

Ei kuitenkaan muuta kantaani että kannattaa kaikkien hakea ne piikkinsä.
 
Viimeksi muokattu:
Ne tyypit jotka sanoo että jäljitystyö pitää loptettaa jo nyt, mitä te näette 1-2kk tulevaisuudessa.
 
Se että sinä tunnet ei ole isossa kuvassa merkityksellistä. Joku toinen voi sanoa että ei tunne yhtään, ja molemmat ovat ihan yhtä oikeassa.
Oudolta kuulostaa, että joku tuntisi 3 rokotuksen vuoksi sairaalahoitoon joutunutta henkilöä, mutta onhan se toki mahdollista ihan riippuen missä piireissä pyörii. Jonkin sortin confirmation bias -tyyppistä kuplaa noissa varmaan tulee aika helposti.

Minä esimerkiksi en tunne töistä tai yksityiselämästä ainoatakaan henkilöä, joka olisi sairastanut koronan, tai saanut kummastakaan rokotteesta mitään olkavarren lihaskipua kummempaa oiretta. Pientä väsymystäkin voi olla ollut jollakin, mutta senkin tunnistaminen ja yhdistäminen nimenomaan rokotukseen on vähän niin ja näin. Otanta on noin satakunta henkilöä ja ikäjakauma väliltä 12-80v (keskimäärin varmaan jossakin 40v paikkeilla).

Rokotuksesta tulee normaalistikin pieniä oireita, kun keho reagoi ja sillä siisti.
 
Samanlaisia kokemuksia. Mulle tuli molempien piikkien (Pfizer) jälkeen pieni aristus käsivarteen muutamiksi tunneiksi, samoja kuvauksia kuullut kaikilta muiltakin, paitsi yksi AZ:n saanut vanhempi mies sai ensimmäistä rokotusta seuraavaksi yöksi vilunväristyksiä. Mutta niin, esim. väsymystä vaikea yhdistää juuri rokotteeseen, itsekin vähän ajattelin tokan piikin jälkeen, että väsyttäskö hiukan, mutta ihan mahdotonta sanoa.

Kaikkien rokotusten jälkeen, mitä olen eläissäni saanut ja muistan, niin täysin vastaavat oireet, eli ei oireita käytännössä, korkeintaan ehkä sellainen mekaaninen ärsytys siitä piikistä muutamiksi tunneiksi.
 
Jospa ITSE katsoisit niitä Israelin todellisia lukuja sen sijaan että mutuilisit.

Israelin väestöstä vain n. 67 % on saanut edes yhden rokoteannoksen, tämä on vähemmän kuin suomessa (n. 69%), että mitä siitä pitäisi katsoa?

Ainoat ketkä rokotteiden tehosta on valehdelleet on salaliittohörhöt, jotka väittävät niitä tehottomammiksi kuin mitä ne ovat. Sinä sen sijaan olet pihalla kuin lumiukko siitä, millaisia rokotekattavuuksia eri maissa maailmalla on.

Kun omassa päässä olevat luulot ja luotettavista/virallisista lähteistä tulevat tiedot on ristiriitaisia keskenään, järkevää toimintaa ei ole heti syyttää luotettavia/virallisia lähteitä valehtelemisesta vaan ensin tarkastaa, josko omat luulot ei pidäkään paikkaansa.
Selvä.

Israelin rokotekattavuus on suurempi kuin Suomen ja Euroopan unionin keskimäärin:
1629285463656.png

Myös annettuja annoksia sataa ihmistä kohden on enemmän:
1629285491099.png

Siitä huolimatta sekä tautitapaukset, että sairaalahoidon tarve on kasvussa:
1629285558241.png

Tässä vielä viime kuulle päivätty preprint aiheesta:

Correlation of SARS-CoV-2 Breakthrough Infections to Time-from-vaccine; Preliminary Study
The short-term effectiveness of a two-dose regimen of the BioNTech/Pfizer mRNA BNT162b2 severe acute respiratory syndrome coronavirus 2 (SARS-CoV-2) vaccine was widely demonstrated. However, long term effectiveness is still unknown. A nationwide vaccination campaign was initiated early in Israel, allowing for a real-world evaluation of the interaction between protection and time-from-vaccine. The Delta (B.1.617.2) variant became the dominant strain in Israel in June 2021, as Israel is currently experiencing a new surge of cases. Leveraging the centralized computerized database of Maccabi Healthcare Services (MHS), we assessed the correlation between time-from-vaccine and incidence of breakthrough infection. We found that the risk for infection was significantly higher for early vaccinees compared to those vaccinated later. This preliminary finding should prompt further investigagions into long-term protection against different strains, and prospective clinical trials to examine the effect of a booster vaccine against breakthrough infection.

Viimeksi muokattu:
Itselläni on suht laaja kaveripiiri, noin 30 jannua, enkä tiedä kenenkään sairastuneen tai saaneet sen ihmeempiä sivuoireita rokotteesta.

5 näistä kävi jopa Pietarista hakemassa vauhtia EM-karkeloissa eikä mitään. Kaikilla tuplarokotteet nyt.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 389
Viestejä
4 883 892
Jäsenet
78 822
Uusin jäsen
Lare1

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom