Tämä kertomasi tarina ei liittynyt ketjun aiheeseen millään tavalla.
Olet väärässä. Ketjussa oli epävarmuutta suolaliuoksen vaarallisuudesta.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Tämä kertomasi tarina ei liittynyt ketjun aiheeseen millään tavalla.
Kai sen nyt tietää jokainen, että suolaliuoksen kanssa nuo laimennetaan. Sinä annoit kuitenkin olettaa, että tyttäresi oli saanut pelkkää suolaliuosta koronarokotteen sijaan. Sen kyseenalaistin ja selvästi aiheesta.Olet väärässä. Ketjussa oli epävarmuutta suolaliuoksen vaarallisuudesta.
Johan se todettiin sinun itsesikin toimesta, että olin oikeassa. Sillä sinun vihjailullasi ei ollut mitään tekemistä koronan kanssa.Minäkin voisin vaikka lyödä vetoa, ettei sellaiset tarinani joita en ole edes kertonut pidä paikkaansa.
Olet kyllä melkoinen keskustelukumppani. Syyttelet, ilkut, valehtelet ja haukut heti alusta pitäen.
Jos tästä tapahtumasta on jäänyt merkintä lapsen omakantaan, niin minä sen tänne sieltä kaivan (jahka: " Häiriötiedote 17.08.2021 – Häiriö pankkitunnistautumisessa. Lue lisää" on ohitse.
Lupaatko syödä hatullisen paskaa jos olet väärässä?
Esim. töissä oireettomien pakkojoukkutestausSitä siis kyselin, että mikä on impulssina testiin menolle, jos ei ole mitään oireita? Huvikseen, pelosta, epäilyksestä vai jostain muusta?
Kyllähän se tuli jo aikoja sitten näytetyksi, että oireettomasti sairastaneita on paljon vähemmän kuin alunperin luultiin (ja toivottiin?), etenkin Ruotsissa. Ja nyt siis delta vielä aiempaa todennäköisemmin aiheuttanee oireita ja vakavia oireita.
Eikös Suomessakin joku vasta-ainetutkimus tehty jo kauan sitten, eikä niitä positiivisia kovin paljon ollut...
Yksi piikki ei vielä riitä. Lähisukulainen 30v mies, sporttinen, harrastaa urheilua, lähti perjantaina tku-sto risteilylle. Sunnunntaina oli palatessaan voimat pois, korkea kuume, lihassärkyä yms. perussetti. Nyt karanteesissa. Ei kuitenkaan sairaalassa. Luuli olevansa "turvassa" kun lähti.![]()
Taysissa hoidetuista valtaosa rokottamattomia – tämä on Suomen koronatilanne nyt
Suomessa on todettu tänään 665 uutta koronatartuntaa.www.iltalehti.fi
Taysissa on hoidettu kesä–elokuun aikana 67 koronapotilasta. Hoidetuista on ollut rokottamattomia 51 potilasta. 13:lla on ollut yksi rokotus ja kolmella täysi rokotussarja. Sairaalahoidossa kesällä olleista 85 prosenttia on ollut alle 60-vuotiaita. Näistä noin puolet ovat olleet alle 40-vuotiaita.
Ei ne piikit ihan hukkaan ole menny.
Montako riittää?Yksi piikki ei vielä riitä. Lähisukulainen 30v mies, sporttinen, harrastaa urheilua, lähti perjantaina tku-sto risteilylle. Sunnunntaina oli palatessaan voimat pois, korkea kuume, lihassärkyä yms. perussetti. Nyt karanteesissa. Ei kuitenkaan sairaalassa. Luuli olevansa "turvassa" kun lähti.
Kaksi, nykytiedon mukaan ilmenee normaali flunssaoireina kuten nuha ja kurkkukipu. Kaksi rokotetta saattaa siis myös sairastaa mutta lievänä.Montako riittää?
Paljonko oireettomia sitten arvioitiin aluksi olevan? Eikä sillä ole mitään väliä, vaikka olisikin näytetty, että oireettomasti sairastavia olisi vähemmän kuin luultiin, koska se absoluuttinen oireettomien määrä on se, joka antaisi merkittävästi tarkkuutta viruksen liikkumisesta.
On siitä yhdestäkin piikistä jo iso apu. Data tosin kertoo, että kohtalainen mahdollisuus silti päästä sairaalaan.Yksi piikki ei vielä riitä. Lähisukulainen 30v mies, sporttinen, harrastaa urheilua, lähti perjantaina tku-sto risteilylle. Sunnunntaina oli palatessaan voimat pois, korkea kuume, lihassärkyä yms. perussetti. Nyt karanteesissa. Ei kuitenkaan sairaalassa. Luuli olevansa "turvassa" kun lähti.
HUS-alueella esiintyi keväällä 2020 ensimmäisen epidemia-aallon aikana noin 1,5-5 -kertaisesti tartuntoja verrattuna Tartuntatautirekisterin varmistettuihin tautitapauksiin (positiivinen hengitystienäyte). Alkuvuoden 2021 arvion mukaan serologiatutkimuksen tulosten perusteella infektioita on ollut korkeintaan kaksinkertaisesti verrattuna varmistettuihin tautitapauksiin. Tämä heijastaa kattavampaa koronainfektioiden diagnostiikkaa ensimmäisen epidemia-aallon jälkeen.
Sanotaanko että asiakaskunta on kesäfestareista ja muuten viihteellä olosta painottunut nuorempaan väkeen, joten yllättävän paljon tuo 3 täysin rokotettua tuossa ryhmässä on. Minkä ikäiset muuten on saaneet jo tuplarokotuksen?![]()
Taysissa hoidetuista valtaosa rokottamattomia – tämä on Suomen koronatilanne nyt
Suomessa on todettu tänään 665 uutta koronatartuntaa.www.iltalehti.fi
Taysissa on hoidettu kesä–elokuun aikana 67 koronapotilasta. Hoidetuista on ollut rokottamattomia 51 potilasta. 13:lla on ollut yksi rokotus ja kolmella täysi rokotussarja. Sairaalahoidossa kesällä olleista 85 prosenttia on ollut alle 60-vuotiaita. Näistä noin puolet ovat olleet alle 40-vuotiaita.
Ei ne piikit ihan hukkaan ole menny.
Suomessa on rokotettu asiallisesti 43.1%, lukusi on massiivisesti pielessä, ylöspäin.Iltalehti uutisoi että "Rokotteen ensimmäisen annoksen on koko maassa saanut 69 prosenttia ja toisen annoksen 42,8 prosenttia aikuisväestöstä"
Tämä ei pidä paikkaansa, aikuisväestössä ollaan todella lähellä 80% tällä hetkellä.
Suomi ylitti 70% jo kesäkuussa.
![]()
Rokotteet | Suomi ylitti odotetun 70 prosentin rajan koronarokotuskattavuudessa
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek toivoo yhteiskunnallista keskustelua siitä, millainen riskitaso syksyllä hyväksytään osaksi arkea.www.hs.fi
Kakkospiikit menee Pirkanmaalla siinä 4-kymppisissä nyt.Minkä ikäiset muuten on saaneet jo tuplarokotuksen?
Onko semmoinenkin olemassa kuin asiallisesti rokotettu.Suomessa on rokotettu asiallisesti 43.1%, lukusi on massiivisesti pielessä, ylöspäin.
Kuten rokotteiden valmistajat ovat todenneet, meillä käytössä olevista rokotteista:Onko semmoinenkin olemassa kuin asiallisesti rokotettu.
Kyse on siitä että tietyt tahot haluaa jauhaa paskaa, joku iltalehtikään ei sais tehdä noin isoa virhettä ja se tekee sen silti hymy kasvoilla.
Täällä päin annetaan 12-vuotiaille rokotus kouluterveydenhuollossa, se on hyvin tehokas tapa saavuttaa iso osa ikäryhmästä. Kyllä neljässä päivässä ehtii rokottamaan viidesosan kuudesluokkalaisista.Tuli Ylen rokotuskäppyröihinkin uusi palkki. 10-15 vuotiaat (efektiivisesti toki 12+). Aika hurja tahti jos 20% on tuosta jo rokotettu kun täällä paikallisesti oli neljäs rokotuspäivä tänään(oma 12v sai eilen).
Täällä päin annetaan 12-vuotiaille rokotus kouluterveydenhuollossa, se on hyvin tehokas tapa saavuttaa iso osa ikäryhmästä. Kyllä neljässä päivässä ehtii rokottamaan viidesosan kuudesluokkalaisista.
Höpöhöpö, eikä se jankkaamalla muutu todeksi.Järjetöntä touhua rokottaa ikäryhmät joille taudista ei ole käytännössä minkäänlaista vaaraa kokeellisella piikillä jonka pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedä kukaan. Tässä tavallaan uhrataan lasten terveys ja tulevaisuus sen eteen että 70+ vuotiaat saisi elää vielä pari vuotta lisää.
Kyllä minä haluan vanhempieni elävän ainakin pari vuotta pidempään....kokeellisella piikillä jonka pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedä kukaan. Tässä tavallaan uhrataan lasten terveys ja tulevaisuus sen eteen että 70+ vuotiaat saisi elää vielä pari vuotta lisää.
Höpöhöpö, eikä se jankkaamalla muutu todeksi.
Edelleen: Sillä koronansairasatamisella, ilman rokotusta on paljon todennäköisemmin pitkäaikaisvaikutuksia ja rokotteita on testattu jo yli vuosi, joten vaikutukset on melkoisen hyvin jo tiedossa.Järjetöntä touhua rokottaa ikäryhmät joille taudista ei ole käytännössä minkäänlaista vaaraa kokeellisella piikillä jonka pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedä kukaan. Tässä tavallaan uhrataan lasten terveys ja tulevaisuus sen eteen että 70+ vuotiaat saisi elää vielä pari vuotta lisää.
Ihana nähdä kuinka ihmiset riitelee sellaisista prosenteista ja tehokkuuksista, jotka ovat totaalisen näennäisiä ja jatkuvasti muutoksessa. Katsokaa Israeliin. Siellä mennään 5-6 kuukautta edellä. Mitä te haluatte tehdä luvuilla, jotka eivät sovi nykyiseen narratiiviin? Sivuuttaa vai kohdata rationaalisesti? Se on nyt kriittinen päätös koko diskurssin kannalta, sillä se määrää jatkokeskustelun suunnan. Ja vielä kerran, katsokaa Israeliin. Sen jälkeen katsokaa Islantiin ja Norjaan. Teille on valehdeltu tehosta. Puoli vuotta sitten. Kuka muistaa?
Aika kova oletus jos puhutaan riittämättömästä, puhutaan helposti 1 piikin osalta paremmasta turvasta kuin Influenssarokote.Kuten rokotteiden valmistajat ovat todenneet, meillä käytössä olevista rokotteista:
Tarvitaan 2 piikkiä ja viimeisen piikin jälkeen parin viikon turva-aika.
1 Piikki on deltavarianttia vastaan valitettavasti riittämätön toimenpide.
Selittäisitkö vielä mikä osa oli tätä höpöhöpöä? Eikö ole totta, että nämä "rokotteet" on kehitetty ennätysvauhtia ja hyväksytty hätäluvilla? Ja kuka tietää pitkäaikaisvaikutukset? Ne samat asiantuntijatko jotka ovat puolitoista vuotta olleet joka ennusteessaan väärässä?
Edelleen: Sillä koronansairasatamisella, ilman rokotusta on paljon todennäköisemmin pitkäaikaisvaikutuksia ja rokotteita on testattu jo yli vuosi, joten vaikutukset on melkoisen hyvin jo tiedossa.
Ihana nähdä kuinka ihmiset riitelee sellaisista prosenteista ja tehokkuuksista, jotka ovat totaalisen näennäisiä ja jatkuvasti muutoksessa. Katsokaa Israeliin. Siellä mennään 5-6 kuukautta edellä. Mitä te haluatte tehdä luvuilla, jotka eivät sovi nykyiseen narratiiviin? Sivuuttaa vai kohdata rationaalisesti? Se on nyt kriittinen päätös koko diskurssin kannalta, sillä se määrää jatkokeskustelun suunnan. Ja vielä kerran, katsokaa Israeliin. Sen jälkeen katsokaa Islantiin ja Norjaan. Teille on valehdeltu tehosta. Puoli vuotta sitten. Kuka muistaa?
Olisiko heittää jotain dataa siitä, että lapsilla olisi koronasta merkittävässä määrin pitkäaikaisia haittoja?
Mistähän johtuu että sun datan lopputulos ei johda toimenpiteisiin? Onko tässä joku salaliitto johon AstraZeneca ja Johnson&Johnson ei maksanut tarpeeksi päästäkseen mukaan?Ja tosiaan se on puhdasta faktaa että koronapiikillä on prosentuaalisesti moninkertainen määrä vakavia haittavaikutusilmoituksia keskeytettyyn sikainfluessapiikkiin verrattuna (keskeytettiin vaarallisena kun noin 3 miljoonaa rokettua tuotti noin 250 vakavaa haittavaikutusilmoitusta).
Eihän tuo ole mikään fakta. Aivan hyvin rajoitukset voitaisiin poistaa, jos niin haluttaisiin.fakta on se että meidän täytyy odottaa
Jospa ITSE katsoisit niitä Israelin todellisia lukuja sen sijaan että mutuilisit.
Israelin väestöstä vain n. 67 % on saanut edes yhden rokoteannoksen, tämä on vähemmän kuin suomessa (n. 69%), että mitä siitä pitäisi katsoa?
Ainoat ketkä rokotteiden tehosta on valehdelleet on salaliittohörhöt, jotka väittävät niitä tehottomammiksi kuin mitä ne ovat. Sinä sen sijaan olet pihalla kuin lumiukko siitä, millaisia rokotekattavuuksia eri maissa maailmalla on.
Kun omassa päässä olevat luulot ja luotettavista/virallisista lähteistä tulevat tiedot on ristiriitaisia keskenään, järkevää toimintaa ei ole heti syyttää luotettavia/virallisia lähteitä valehtelemisesta vaan ensin tarkastaa, josko omat luulot ei pidäkään paikkaansa.
Mistä näkee luotettavasti rokotusprosentit? Minäkin tässä juuri luen jotain lehtijuttua, missä mainostetaan, että Israel on yksi eniten rokotetuista maista ja yli 12-vuotiaista 78% "fully vaccined". Eikä tässäkään mitään lähteitä näkyvissä. Kunpa noissa artikkeleissa olis enemmän lähteitä, niin jois tarkastaa juttujen tiedot suoraan.
![]()
Coronavirus (COVID-19) Vaccinations
Explore data on COVID-19 vaccinations across the world.ourworldindata.org
Tuolta käyttää hakukenttää ja hakee ja klikkailee Israel ja Iceland.
Israelissa 63% saanut molemmat annokset, 67% ekan
Islannissa 75% saanut molemmat annokset, 81% ekan.
Israel saavutti n. 60% rokotuskattavuuden hyvin nopeasti keväällä, mutta sen jälkeen rokotusten edistyminen käytännössä pysähtyi. Nyt tosin ihan viime viikkoina näkyy kokonaisannosmäärissä pientä nousua, johtuuko se sitten pääasiassa rokotusten ulottamisesta nuorempiin ikäluokkiin, vai kolmansien annosten antamisesta joillekin, sitä en tiedä.
Ai rokotekattavuus on ainut millä on mitään väliä?Jospa ITSE katsoisit niitä Israelin todellisia lukuja sen sijaan että mutuilisit.
Israelin väestöstä vain n. 67 % on saanut edes yhden rokoteannoksen, tämä on vähemmän kuin suomessa (n. 69%), että mitä siitä pitäisi katsoa?
Ainoat ketkä rokotteiden tehosta on valehdelleet on salaliittohörhöt, jotka väittävät niitä tehottomammiksi kuin mitä ne ovat. Sinä sen sijaan olet pihalla kuin lumiukko siitä, millaisia rokotekattavuuksia eri maissa maailmalla on.
Kun omassa päässä olevat luulot ja luotettavista/virallisista lähteistä tulevat tiedot on ristiriitaisia keskenään, järkevää toimintaa ei ole heti syyttää luotettavia/virallisia lähteitä valehtelemisesta vaan ensin tarkastaa, josko omat luulot ei pidäkään paikkaansa.
Ai rokotekattavuus on ainut millä on mitään väliä?
Israelissa on asiantuntijoiden mukaan nähtävissä rokotteen tehon heikkenemistä reilussa puolessa vuodessa ja siellä annetaan kolmatta piikkiä riskiryhmillä, mutta ei ole tulossa Suomeen, koska täällä on parempi rokotekattavuus?
Israelissa ja Islannissa samaten on havaittavissa, että rokotetut saavat suhteellisesti saman verran varmistettuja tartuntoja kuin rokottamattomat (Israelissa jopa hieman enemmän, johtuisiko siitä että tutkimusten mukaan 0-14 päivää rokotuksen jälkeen riski sairastua koronaan on jopa hieman isompi kuin rokotetuilla, johtuuko immuniteettijärjestelmän kyykkäämisesti vaiko rokotetun varomattomasta käytöksestä?)'
Jossei datalla tee mitään, niin mutullako tässä pitäisi mennä?
Minä nimenomaan olen JÄTTÄNYT KÄYTTÄMÄTTÄ jotain "täysin rokotettu"-termiä jota monet käyttää sen takia että pidän hyvinkin todennäköisenä, että joskus vuoden päästä tjsp. joudutaan ehkä ottamaan vielä yksi tehostepiikki. Mutta kolmanen jälkleen ei todennköisesti enää koskaan tarvi neljättä.
Siis mitä ihmettä, minä korjaan virheellistä harhaluuloja ja opastan paikkaansapitävän datan äärelle niin alat syyttämään minua että "en muka piitaaa datasta" ?
Ihana nähdä kuinka ihmiset riitelee sellaisista prosenteista ja tehokkuuksista, jotka ovat totaalisen näennäisiä ja jatkuvasti muutoksessa. Katsokaa Israeliin. Siellä mennään 5-6 kuukautta edellä. Mitä te haluatte tehdä luvuilla, jotka eivät sovi nykyiseen narratiiviin? Sivuuttaa vai kohdata rationaalisesti? Se on nyt kriittinen päätös koko diskurssin kannalta, sillä se määrää jatkokeskustelun suunnan. Ja vielä kerran, katsokaa Israeliin. Sen jälkeen katsokaa Islantiin ja Norjaan. Teille on valehdeltu tehosta. Puoli vuotta sitten. Kuka muistaa?
Oletko miettinyt että tarviiko kukaan "opastustasi"?Ensinnäkin, minä en ole koskaan sanonut, että kolmatta piikkiä ei ole tulossa suomeen, että melkoiseksi oliukkoiluksi nyt menee.
Minä nimenomaan olen JÄTTÄNYT KÄYTTÄMÄTTÄ jotain "täysin rokotettu"-termiä jota monet käyttää sen takia että pidän hyvinkin todennäköisenä, että joskus vuoden päästä tjsp. joudutaan ehkä ottamaan vielä yksi tehostepiikki. Mutta kolmanen jälkleen ei todennköisesti enää koskaan tarvi neljättä.
Toisekseen, onko linkkiä näihin asiantuntijoiden kommentteihin joissa näin sanotaan?
Onko jotain dataa tai linkkejä näiden väitteiden tueksi?
Siis mitä ihmettä, minä korjaan virheellistä harhaluuloja ja opastan paikkaansapitävän datan äärelle niin alat syyttämään minua että "en muka piitaaa datasta" ?
Menee kyllä todella typeriksi nämä syytökset.
Sairaalakuormitus on lisääntynyt, tartunnanjäljitys kuormittunut ja puhelinpalvelumme ruuhkautuneet. Tilanne vaikuttaa rajusti Eksoten toimintaan, mutta myös muuhun maakuntaan. Useat koulualtistukset ovat saattaneet kokonaisia koululuokkia karanteeniin ja haluamme päätöksellä turvata lähiopetuksen, lasten ja nuorten harrastustoiminnan sekä myös oman toimintamme jatkumisen. Hoitotakuiden tulee toteutua ja meidän on pystyttävä hoitamaan muutkin, kuin koronaan sairastuneet, summaa tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula.
Epidemiaseurannan kannalta pelkkien tapausmäärien seuraamisen merkitys vähenee, joten aiempaa tarkemmin seurataan esimerkiksi sairaalahoitoisia potilaita. Erikoissairaanhoidossa ja teho-osastolla hoidettavien määrä sekä potilaiden nimittäjätiedot korostuvat, kun tilannekuvaryhmässäkin pohditaan mahdollisia suositus- ja rajoitustoimenpiteitä.
Etelä-Karjalan alueella tartuntapiikki hipoo maaliskuisia lukuja. Eroa maaliskuun tilanteeseen löytyy, sillä nyt tartuntaketjuja on useita ja tartunnanjäljitys ei ehdi jäljittää kaikkia ryppäitä ajoissa. Näytteitä Etelä-Karjalassa on otettu viikon aikana noin 4 000, mikä on ennätyksellinen luku. Koronatestiin tulee hakeutua lievienkin flunssaoireiden ilmaannuttua.
Joo, koska annettiin näinkin tarkka lukema, niin pystyy kerrankin vertaamaan johonkin aiempaan normaaliinkesä-heinäkuussa hurjat 68 ihmistä sairaalassa
Miksei silloin huudeltu foliohatuista, rokotevastasuudesta yms.Joo, koska annettiin näinkin tarkka lukema, niin pystyy kerrankin vertaamaan johonkin aiempaan normaaliinEli vuonna 2018 influenssa-aallon ollessa päällä TAYSissa oli 183 influenssapotilasta yhdessä viikossa. Toki sairaalassa oli huoli asiasta, mutta yhteiskunnassa ei suunniteltu rajoituksia.
![]()
Influenssa-aalto täytti Taysin ääriään myöten – potilaita siirretty käytäväpaikoille, sairaalalta poikkeuksellinen pyyntö työnantajille
Tampereen yliopistollinen sairaala on ruuhkautunut poikkeuksellisella tavalla influenssan takia. Ensiapu Acutassa on ollut viime viikkoina äärimmäisen vilkasta.www.aamulehti.fi
Tämä on keskustelufoorumi. Jos joku esittää jotain virheellistä tietoa/väitteitä, niin lähtökohtaisesti on kaikkien etu jos niihin kysytään tarkennuksia tai jos ne korjataan perusteluiden ja lähteiden kanssa. Ja toki myös mielipiteitä saa esittää puolin ja toisin, kunhan ei mene tuputtamiseksi ja paasaamiseksi, kuten ääripäiden edustajilla ikävän usein tuppaa käymään.Oletko miettinyt että tarviiko kukaan "opastustasi"?
Ensinnäkin, minä en ole koskaan sanonut, että kolmatta piikkiä ei ole tulossa suomeen, että melkoiseksi oliukkoiluksi nyt menee.
Minä nimenomaan olen JÄTTÄNYT KÄYTTÄMÄTTÄ jotain "täysin rokotettu"-termiä jota monet käyttää sen takia että pidän hyvinkin todennäköisenä, että joskus vuoden päästä tjsp. joudutaan ehkä ottamaan vielä yksi tehostepiikki. Mutta kolmanen jälkleen ei todennköisesti enää koskaan tarvi neljättä.
Tuolta voit lukea kuinka Israelissa on jo annettu yli miljoona kolmatta piikkiä: A million Israelis get third dose, with early data showing heightened protectionToisekseen, onko linkkiä näihin asiantuntijoiden kommentteihin joissa näin sanotaan?
Vaikka tuolta voit alkaa vertailemaan todettuja tapauksia rokotetuilla ja rokottamattomilla ja vertailemaan rokotuskattavuuteen: Data ja https://data.gov.il/dataset/covid-19/resource/9b623a64-f7df-4d0c-9f57-09bd99a88880?inner_span=TrueOnko jotain dataa tai linkkejä näiden väitteiden tueksi?
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.