• Live: io-techin Tekniikkapodcast tänään perjantaina noin klo 15:00 alkaen. Keskustellaan viikon mielenkiintoisimmista tietotekniikka- ja mobiiliaiheista. Suora lähetys YouTubessa. Tule mukaan katselemaan ja keskustelemaan! Linkki lähetykseen >>

Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Kovasti tuntui tässäkin ketjussa hyvinkin monia Suomen sulkutoimet haittaavan. Ja vielä enemmän niistä yritetään päästä mahdollisimman äkkiä eroon.
Asia on juurikin päinvastoin eli monia on tässäkin ketjussa harmittanut se että suomessa ei ole kunnon sulkuja tai lockdowneja saatu vielä aikaan.
 
mestarikokki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.06.2021
Viestejä
416
Asia on juurikin päinvastoin eli monia on tässäkin ketjussa harmittanut se että suomessa ei ole kunnon sulkuja tai lockdowneja saatu vielä aikaan.
No onneksi ne ajat on jo ohi. Ei ole tulossa kunnon sulkuja enää ainakaan koronan takia. Nyt vaan odottamaan seuraavaa pandemiaa ja katsellaan sitten uudestaan. :thumbsup:
 
Elux

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
373
Mistä tiedät ettei rajoituksia enää tulisi jos tilanne jostain syystä pahenisi
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
2 311
Huomautus - Foorumilla on tarkoitus keskustella ketjun aiheesta, ei kanssakeskustelijoista.
Asia on juurikin päinvastoin eli monia on tässäkin ketjussa harmittanut se että suomessa ei ole kunnon sulkuja tai lockdowneja saatu vielä aikaan.
Yksi kaveri onnistui pitämään tästä melkoista ikiliikkujaa käynnissä. Missä Erikeepper muuten on? Hänen ennustukset kevään tautihuipuista meni aivan vihkoon. Jos olisi kuunneltu noita ''rajoitus myönteisiä'', niin olisi tehty aivan turhan kovia rajoituksia tarpeettomaan tilanteeseen.
 
mestarikokki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.06.2021
Viestejä
416
Mistä tiedät ettei rajoituksia enää tulisi jos tilanne jostain syystä pahenisi
Vaikka nyt jostain syystä tulisikin rajoituksia ja sulkuja, niin ei ne kovin tehokkaita tai tiiviitä Suomessa ole kun Alkon pussi kädessä pääsee niistäkin eroon. ;)
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 578
Missä Erikeepper muuten on?
Taitaapi olla pakkolomalla. On monta seikkaa, miksi Suomessa ei sitä räjähdystä, kakan osumista tuulettimeen tai paksun leidin laulua ole tullut. Eikä ihan vähällä tulekaan, tai silloin muissa maissa käy todellinen massatuho. Siitä huolimatta piruja on maalailtu koko ajan ja veikattu varmana, että kohta rysähtää. Jos syksyllä taas rysähtää, silloin koko rokotuskampanja on ollut ihan yhtä tyhjän kanssa.
 
Elux

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
373
Vaikka nyt jostain syystä tulisikin rajoituksia ja sulkuja, niin ei ne kovin tehokkaita tai tiiviitä Suomessa ole kun Alkon pussi kädessä pääsee niistäkin eroon. ;)
Niin ja ainahan voidaan lasten ja nuorten harrastukset sulkea jotta juottolaT saavat olla auki kun eihän niissä mikään tauti leviä
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Niin ja ainahan voidaan lasten ja nuorten harrastukset sulkea jotta juottolaT saavat olla auki kun eihän niissä mikään tauti leviä
Noh, kun muu kansa alkaa viis veisaamaan niin ei niitä nuorten ja lasten harrastuksia enää suljeta kun nähdään, ettei niillä ole käytännössä mitään väliä. Huusihan täällä nimettömät kouluja ja päiväkotejakin epätoivoisesti kiinni.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 397
Syksyllä tartuntamäärät luultavasti taas nousevat, jos kausivaihteluun on yhtään uskomista. Pistetäänkö "vanhasta tottumuksesta" paikat taas kiinni, vai joko hyväksytään se, että koronaan nyt vaan sairastuu ja jopa kuolee ihmisiä. Aika näyttää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
426
Pakko tässä nyt vähän fiilistellä, kuinka hyvin rokotehommatki lopulta meni (kuten oli ihan järkevää olettaakkin alkuvuodesta). Ei jääty ilman, eikä kukaan taida oikeastaan anuraakaan meille?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 631
Niin ja ainahan voidaan lasten ja nuorten harrastukset sulkea jotta juottolaT saavat olla auki kun eihän niissä mikään tauti leviä
Ei tuollaista ole kukaan missään väittänyt. Koulujen ja niiden julkisten harrastuspaikkojen aukioloa ja toimintaa on lainopillisesti helpompi rajoittaa kuin vaikkapa nyt sitten niiden juottoloiden toimintaa. Siinä se suurin syy tuohon epäsuhtaan on ollut.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Pakko tässä nyt vähän fiilistellä, kuinka hyvin rokotehommatki lopulta meni (kuten oli ihan järkevää olettaakkin alkuvuodesta). Ei jääty ilman, eikä kukaan taida oikeastaan anuraakaan meille?
13.6.2021 tilanne
Englanissa täysin rokotetut: 44,6%
Ruotsissa täysin rokotetut: 20,2%
Saksassa täysin rokotetut: 25,7%
Virossa täysin rokotetut: 22,9%
USAssa täysin rokotetut: 43,6%
Ranslassa täysin rokotetut: 21%
Norjassa täysin rokotetut: 24,9%
Tanskassa täysin rokotetut: 25,1%
Italiassa Suomessa täysin rokotetut: 23,1%
Suomessa täysin rokotetut: 12,8%

Saadaan vielä kiriä reilusti... En sanoisi menneen ihan hirvittävän "hyvin", jäljessä laahaamme, kun katsotaan samantyylisiä maita..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
täysin rokotetut
Hyvä! Saat seuraava kotitehtävän: katso 1. rokotteen saaneiden osuudet ja samalla noiden maiden ilmaantuvuudet ja tee samanlainen listaus. Ja lopuksi mieti, mikä on se oleellisin mittari. Vihje, Suomen ilmaantuvuus 24,8. Täällä muiden maiden:

Katso myös noi sun listaamasi maat. Ja lun huomaat että olit taas ihan hakoteillä, voit tulla seuraavan tilaston kanssa jatkamaan tota pulushakkiasi.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 201
No se vähän riippuu mitä tilastoa katsotaan. Ihan jos rokotuksia vaan katsotaan (joka on toki tärkeä tilasto, mutta toki taudin leviäminen ja sen sairastavat on sairaalatapausten kanssa ne tärkeimmät). Ekaa annosta kun katsotaan, niin Israel 63%, Kanada 64%, USA 51% ja Suomi 50% (12.6). Brittien about 61% ei myöskään ole ihan mahdottoman kaukana vaikka toki tahti hidastuukin nyt täälläkin hivenen.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Ongelma on se, että 1 piikki rokotetta antaa vasta melko kehnon suojan esim Intian varianttia vastaan. joten vain yhden piikin rokotusten merkitys on pieni.

Kyseinen variantti on nyt lähdössä euroopan tourneelle ja esim Englanti on sen kanssa lievissä ongelmissa nyt:
Rajoitusten purkua venytettäneen tulevaisuuteen.

Ruotsissa on vähän epäity, että sama tapahtuisi sielläkin:
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 201
Edelleen, voidaan toki maalitolppia siirtää kuinka monta kertaa vaan. Mutta eka piikki kuitenkin suojaa vakavalta taudinkuvalta edelleen käsittääkseni ihan hyvin. Vaikutus yleisesti leviämiseen toki on pitkälle riippuvainen siitä kuinka voimakkaasti tautia esiintyy ympäristössä (joten siinä mielessä britit ja ruotsikin on heikommilla kuin me).

Edelleen siis jäljittäminen ja testaaminen ovat tärkeitä. Lisäksi yli 65v saavat juuri toista piikkiään kotosuomessa, joten siinä mielessä tuonkin osalta tilanne paranee koko ajan.

Se, että ekan piikin teho oireellista tautia vastaan (tätä intialaista varianttia, eli deltaa) on kohtuullisen alhainen ei tee siitä todellakaan merkityksetöntä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Ongelma on se, että 1 piikki rokotetta antaa vasta melko kehnon suojan esim Intian varianttia vastaan. joten vain yhden piikin rokotusten merkitys on pieni.

Kyseinen variantti on nyt lähdössä euroopan tourneelle ja esim Englanti on sen kanssa lievissä ongelmissa nyt:
Rajoitusten purkua venytettäneen tulevaisuuteen.

Ruotsissa on vähän epäity, että sama tapahtuisi sielläkin:
Intian variantti mainittu. Se on jo moneen kertaan puitu, yksi saanut siitä jo pakkolomaa joten sitä korttia ei kannata heilutella.

Jos kuitenkin katsot tartuntamääriä ja ilmaantuvuutta sekä jo ensimmäisen piikin saaneita niin luulisi kovapäisemmänkin ymmärtävän että tilanne on meillä hyvällä mallilla.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ruotsissa on vähän epäity, että sama tapahtuisi sielläkin:
#hyytävä mainittu :D

"ensimmäinen... ei välttämättä... yhtä tehokasta... maksumuuri". Kuvasta päätellen Tegnell kuitenkin nostettu auktoriteetiksi :tup:

Vilkaisepa todellisia lukuja. Tässä on tavoitteena terveydenhuollon kantokyky, ei nollasairastavuus. Sama on edessä niillä unelmien saarivaltiollasikin jos joskus vielä meinaavat rajat avata Joku variantti siellä alkaa leviämään jollain vakavuusasteella.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.03.2017
Viestejä
656
Mielenkiintoista seurata Dubain tilannetta. UAE näyttäisi ottaneen piikkipaikan siinä montako % väestöstä on saanut rokotteen, 139% kansasta
Coronavirus (COVID-19) Vaccinations - Statistics and Research
Ilmeisesti unohtunut antaa rokotetta työläisille Pakistanista yms... ja ne ovat menneet turisteille, sillä tuolla rokotuskattavuudella ei ole ollut oikeastaan mitään merkitystä päivittäisissä tartuntamäärissä
United Arab Emirates COVID: 597,986 Cases and 1,726 Deaths - Worldometer

Löysin tuollaisen stringency indexin, jonka mukaan siellä olisi vielä tiukemmat rajoitteet kuin Suomessa.
Ja kun verrataan aina itseämme Ruotsiin, niin tämän mukaan meillä on mennyt "ihan ok"

string.png
 
Elux

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
373
Varmaan joitain ryppäitä ilmenee kun futis turistit saapuvat kotiin mutta tuskin mitään isompaa
 
Pocket.demon

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
147
Koronatestissä käyty. Kohta näkee että onko tullut koronaa Viron korona helvetistä. Mitään oireita ei ole mutta nyt mennyt yli 72 h maahantulosta niin pääsee pois omaehtoisestakaranteenistä.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 360
Koronatestissä käyty. Kohta näkee että onko tullut koronaa Viron korona helvetistä. Mitään oireita ei ole mutta nyt mennyt yli 72 h maahantulosta niin pääsee pois omaehtoisestakaranteenistä.
Oletan että sinun viestisi on täysin sarkastinen, unohdit vissiin hymiön lopusta? :)
(omaehtoinen != karanteeni sekä Virossa 26 tartuntaa 24h sisällä, joten korona on suht taputeltu ja sen takia rajoitukset poistettu Virossa)
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
723
Tähän mennessä rajoituksissa on ollut jokin tieteellinen fakta taustalla. Ekalla kierroksella osin pelon siivittämän kun ei tiedetty miten sairaalakuormitus käyttäytyy tai missämäärin tulee kuolonuhreja. Seuraavat kierrokset on sitten perustunut siihen että jotain rajoittamalla saadaan aina sairaalakuormaa pienennettyä. Rokotusten myötä sairaalakuormitus ei nouse niin jyrkästi kun aiemmin niin uusien rajoitusten tieellinen pohja puuttuu tai on niukka -> perustuslaillisesti on mahdotonta perustella rajoituksia ja poikkeustiloja. Eri varienttien uhkakuvat on mutta ei niiden perusteella voi perustella rajoittavaa lainsäädäntöä.

Joten eiköhän nämä rajoituksen ala olla tässä, varsinkin kun kesälomilla suomalainen eristäytyy mökille ja pyrkii välttämään niin työkavereita kuin sukulaisiakin. Syksyyn mennessä se maaginen toinen piikkikin on jo kaikilla riskiryhmillä ja vähänkin vanhemmalla väestöllä annettuna. Tilanne siis saa nyt elää omaa elämäänsä ja eskaloitua melko pitkälle että täällä päättävät tahot alkaa puuttumaan tilanteeseen. Vähintään koko maassa, erityisesti Hussissa pitää alkaa tulla potilasvyöryä sisään, muuten saa korona olla omillaan.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692

Itse arvelen, että useille paikkakunnille tulee vielä kesän aikana deltaklustereita, joista tosin selvitään muutaman viikon paikallisilla rajoituksilla ja contact tracingilla. Matala yleisesiintyvyys kun tekee tartuntojen jäljittämisestä helpompaa.
 
Pocket.demon

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
147
Koronatestissä käyty. Kohta näkee että onko tullut koronaa Viron korona helvetistä. Mitään oireita ei ole mutta nyt mennyt yli 72 h maahantulosta niin pääsee pois omaehtoisestakaranteenistä.
Testin tulos tuli ja negatiivista näyttää. Eli selvisin pahasta korona helvetistä hengissä, pitää varmaan laittaa lotto vetämään
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Testin tulos tuli ja negatiivista näyttää. Eli selvisin pahasta korona helvetistä hengissä, pitää varmaan laittaa lotto vetämään
Mitä tilastoja katselin, niin muutaman viimeisen viikon aikana, asukasluku huomioiden Viron koronatilanne on suurinpiirtein sama, kuin Suomessa..
Onko sinulla sitten muuta tietoa vai meinaatko, että Suomessa ja Virossa tilanne on juuri nyt "koronahelvetti"?
Mielestäni esimerkiksi Ruotsi on esim tällä hetkellä selkeästi todennäköisempi paikka saada (Intialainen) koronatuliainen VS Viro..
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Suomalaiset futisturistit vyöryvät massoittain Pietariin viikon kylpylälomia viettämään. Alkaa olemaan viimeiset hetket laittaa panokset pöytään "kahden viikon päästä raketoi"-vedolle :cigar:
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 273
Briteissä rokotettu yli 10 pros-yks enemmän kuin Suomessa mutta silti ilmaantuvuus vaan nousee siellä. Olisiko syynä asumistiheys?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ihan hyviä uutisia taas:

Pfizerin ja Astra Zenecan rokotteet estänevät tehokkaasti sairaalaan joutumisen deltamuunnoksen takia
Sekä lääkeyhtiö Astra Zenecan että Pfizerin rokotteet toiminevat tehokkaasti koronaviruksen delta- eli Intian muunnosta vastaan jo ensimmäisen annoksen jälkeen, uutistoimisto Reuters kertoo.
Ensimmäinen Astra Zenecan rokoteannos esti Public Health England -viranomaisen alustavien vertaisarvioimattomien tutkimustulosten mukaan sairaalaan joutumisen 71 prosenttisesti. Toinen annos paransi tulosta 92 prosenttiin. Pfizerin rokotteen kohdalla lukemat olivat 94 prosenttia ja 96 prosenttia.
 
mestarikokki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.06.2021
Viestejä
416

Adasme

Tukijäsen
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
656
Sain torstai aamulle varattua ekan rokotusajan Pfizeriä, ihan tyypillistä et melkeen vois sanoa että koko korona epidemia ohi kun vasta ekaa piikkiä saamassa tääl takapajulassa.. :lol:
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
293
Ensimmäisen piikin vaikutuksenhan piti olla täysin merkityksetön ketjun asiantuntijoiden mukaan. :rolleyes:
Viime viikolla sain piikin. Heti töissä eräs vanhemmista toimistontäteistä totesi, että eikös tuo ensimmäinen ole aika turha KUN ILTALEHDESSÄ sanottiin, että uusi variantti
kiertää sen kokonaan ja ei ole periaatteessa mitään hyötyä.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Suomalaiset futisturistit vyöryvät massoittain Pietariin viikon kylpylälomia viettämään. Alkaa olemaan viimeiset hetket laittaa panokset pöytään "kahden viikon päästä raketoi"-vedolle :cigar:
Venäjällähän on korona nyt hyvin leviävässä vaiheessa, joten toivottavasti ei Suomessa mokailla ja kaikki sieltä tulijat pistetään karanteeniin ja testataan perusteellisesti.
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
293
Joo, kannattaa käydä hakemassa pelkästään se toinen ;)
Suurinpiirtein sama kuitti toimitettu tuolloin eteenpäin ;D

Vaan valitettavaa tässä kyllä on paljoltikin. Nykyään kuulee aika paljon vastaavia tyyliin "Haetaan sitten myöhemmin tänä vuonna se piikki kun on PAREMPAA tavaraa tarjolla". Tässä Erkki ja kumppanit ei kyllä nuku hyvin nyt kesälläkään.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692
Viime viikolla sain piikin. Heti töissä eräs vanhemmista toimistontäteistä totesi, että eikös tuo ensimmäinen ole aika turha KUN ILTALEHDESSÄ sanottiin, että uusi variantti
kiertää sen kokonaan ja ei ole periaatteessa mitään hyötyä.
Yksi rokotuskerta pitää alfavariantin kurissa varsinkin nuoremmissa ikäryhmissä joiden immuunivaste on voimakkaampi, ja kesän avustuksella kyseinen variantti onkin hiljalleen tukahtunut. Alhainen alfa-esiintyvyys mahdollistaa deltaklusterien havaitsemisen ja jäljityksen ennen kuin tilanne leviää käsiin. Tällä saadaan aikaa rokottaa väestö toiseen kertaan ilman, että joudutaan turvautumaan valtakunnallisiin rajoituksiin.

Optimistin koronakesäennustus yllä. Monta liikkuvaa osaa, mutta periaatteessa tanssiaskeleet melko selvät.
 
cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 754
Minulle pistivät Modernaa. Suojaako se miltään?
Sama täälä. Itse olen ollut siinä uskossa, että melkolailla Pfizerin tulokset pätee myös Modernaan, tuossa on 3 kuukauden takaa Business Insiderin jutusta.
Alphaan (Brittiläinen variantti tai B.1.1.7) Moderna toimii kuten alkuperäiseen. Betaan (Etelä afrikan variantti tai B.1.351) se toimii aikalailla kai kuten Pfizerikin. Gammaan (Brasilian P.1 variantti tunnetaan myös B.1.1.28.1) ei ole tarpeeksi jutun hetkellä olemassa.

Modernaan on kehitetty myös ns. booster rokote (mRNA-1273.351) joka annetaan käsittääkseni näiden kahden normaalin piikin lisäksi. Tämä on suunniteltu varta vasten noille Beta ja Gamma -varianteille. Tässä juttua tuosta boosterista.

EDIT: Deltaan (Intian variantti tai B.1.617) Modernan odotetaan toimivan yhtä hyvin kuin Pfizer.
"The studies have not included the two-shot Moderna vaccine or the one-dose Johnson & Johnson vaccine. Fauci, however, told The Washington Post he believes the Moderna’s vaccine would be as effective as the Pfizer shot."

Lähde:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 842
Tuli tuossa taannoin ihmeteltyä omakohtaisesta kokemuksesta flunssavirusten suhteen, kun tuli talvella sairastettua lievä flunssa ja töissäkin, etenkin lapsiperheillä tuntui flunssaa esiintyvän, mutta ei koronaa.
Nyt ilmeisesti on todettu että yleisin flunssaa aiheuttava rinovirus ei juuri koronatoimista välittänyt, vaan levisi lähes normaaliin tapaan.

Otaksuvat yhdeksi syyksi sitä, että virus ei välitä käsidesistä, koska sillä ei ole rasvavaippaa suojanaan kuten esim. koronaviruksella.

Lähde: Rinoviruksen esiintyvyys Suomessa - Infektiotaudit ja rokotukset - THL

Uuden koronaviruksen (SARS-CoV-2) aiheuttaman pandemian hallintaan käytetyt hygienia- ja rajoitustoimet eivät ole vähentäneet rinovirustartuntojen esiintyvyyttä yhtä merkittävästi kuin ne ovat vähentäneet muiden hengitystievirusinfektioita aiheuttavien virustartuntojen määrää. Samankaltaisia havaintoja on raportoitu myös muualla maailmassa.

Taisi olla myös jossain tutkimuksen tynkää siitä, että rinovirus pystyy syrjäyttämään koronan, eli rinoviruksen saanut olisi suojassa koronalta infektion aikana.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
385
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
293

Pohjois-Pohjanmaalla ei enää "välttämätöntä" käyttää maskia kauppareissulla eikä paljoa muutenkaan. Hyvä.
Kaksi viikkoa....
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 201
Varsinais-suomessa tiputtiin myös perusvaiheeseen. Maskisuositukset kait hivenen lievenivät eli kaupoissa ei ole tarve käyttää paitsi jos on paljon ihmisiä samalla alueella. Yleisötilaisuuksien katsojarajoitukset poistuvat huomenna myös kokonaan ja kontaktilajit aikuisilla sallitaan ja laulaakin taas saa.

Joukkoliikenteessä maskisuositus on edelleen käsittääkseni voimassa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 185 071
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom