Viimevuonna viikolla 15 testauskapasiteettiä oli paljon enemmän, kuin tarpeeksi.
Kuviteltiin, että tapauksia olisi jäänyt huomioimatta huomattavasti ja asiaa päätettiin tutkia. Ei kuitenkaan huomattu mitään mainittavia määriä havaitsematta jääneitä tapauksia, joten ko tutkimus kuivui kokoon ja kun otosmäärät kutistuivat hyvin pieniksi, niin luonnollisesti tulokset kävivät heittelemään vähän mitensattuu... Asiaa tarkasteltiin tässä ketjussa jo viimevuonna.
Viikolla 16 alkoikin viimevuonna jo selkeä lasku, kun rajoitukset purivat ja kesäkin alkoi painaa päälle.
Tänä vuonna tilanne nyt vain valitettavasti on tartuntojen määrän suhteen juuri nyt tuplasti viimevuotta pahempi, eikä siinä valitettavasti ole yhtään mitään mitään epäselvää. Varsinkaan kyse ei ole siitä, että viimevuonna ei olisi ollut testauskapasiteettiä tarpeeksi viikolla 15.
12.4.2020 tuloksista positiivisia oli 6.5% ja testejä tehtiin vain viidesosa tämän vuoden tasosta, 12.4.2021 positiivisten osuus oli 2.1%. Eli ei ole vertailukelpoiset lukemat. Tämä data löytyy ihan kun katsot ourworldindataa. Se, että tilanne olisi tuplasti pahempi kuin viime vuonna on ihan hatusta vedetty. Jos olisi yhtä tarkasti testattu kuin nyt, olisi tautimäärät olleet paljon suuremmat kuin mitä olivat. Kenties olisi löytynyt enemmän tapauksia kuin nyt. Tuollainen yli 6% positiivisten osuus osoittaa ettei testattu riittävästi.
Jotain tolkkua nyt tähän. Viime vuonna positiivisten osuus testatuista oli samalla tasolle ~2% kuin nyt vasta viikolla 20. Jos testataan vähän ja positiivia testatuista on yli 6%, niin lisää testaamalla olisi löytynyt lisää tapauksia. Ei tämä nyt pitäisi olla liian vaikeaa ymmärtää. Tai lopetetaan kokonaan testaaminen, niin korona katoaa heti kerralla.

