Ei voi saada kun ollaan jo siirtymässä koronan kanssa elämiseen eikä välttelyyn. Minkään maan talous ei kestä rajojen "sulkua". Ja perusoikeudet takaavat että suomalainen voi aina lähteä ja palata kotimaahansa.
Ja vasta uutisoitiin että rajamuodollisuudet eivät kestä edes nykymuodossaan isompia määriä matkaajia. Sellainen pakkotestaus ym. Härdelli on sekin mahdotonta isoilla matkustajamäärillä. Tai siltä ainakin vaikuttaa.
Jos korona mutatoituu tarpeeksi ja käy kiertämään rokotteet, sekä edellisestä sairastamisesta tulleen immuniteetin, niin se tarkoittaaa joko sitä, että maan sisällä joudutaan pistämään sulkuja ja estoja, koska muuten sairaalat täyttyvät lliiaksi.
Tai
Uusien mutaatioiden tulo maahan pitää estää.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että perusoikeuksia esim suomessa joudutaan muuttamaan, jos ihmiset eivät muuten toimi järkevästi, vaan "minä minät" levittävät tautia ympäriinsä mitensattuu..
--------------------------------
Selvästi on näköjään mahdollista, että pystyy tulemaan esim virus, joka aiheuttaa tarpeen muuttaa maailman menoa huomattavasti. Ja jos sen kanssa yritetään toimia siitä välittämättä, niin voi katsoa esim Intian lähiaiköjen käyrää ja tilannetta. Tai yritetään pihtailla, niin Ruotsin käyrää ja tilannetta (Joku päivä sitten uutisoitiin, että kusessa ne taas on maan pohjoisosassa).
--------------------------------
Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että rokotteet tepsivät eri kantoihin ainankin jollain tasolla, mutta nyt kun virus leviää ympäri suurta osaa maailmasta ennätystahtia, niin nähdään, miten hyvin se kykenee mutatoituumaan ja kehittymään vastatoimille vastustuskykyiseksi ja hyödyntämään sen leviämiselle jätetyt porsaanreiät ( esim lapset). Sanoisin, että talvi tulee sitten osittain näyttämään, miten usein rokotukset on toistettava.