- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 21 218
En tiedä mitä tarkoitat tuolla että en suostu kuulemaan kritisointia. Toki sitä on ollut koko ajan, mutta kuten sanoin, joku on aina eri mieltä, vaikka perustelut olisivat mitä. Ei se tässä keskustelussa miksikään muutu.En nyt ihan ymmärrä valitustasi siitä, että nyt ollaan jälkiviisaita vaalien siirron kritisoinnissa, kun et suostu kuulemaan sitä, että asiaa kritisoitiin - täysin aiheesta -
jo silloin, kun siirrosta päätettiin. Se on toki oikeutesi.
Minun kommentit koskevat lähinnä sitä, jos perustellaan kritiikkiä nykyisellä tilanteella, mutta ei huomioida millään tavalla, että mikä oli tilanne siinä vaiheessa kun päätöksiä on pitänyt tehdä. Se on jälkiviisautta, jota pidän lähinnä typeryytenä.
Et kai oikeasti ole sitä mieltä, että huhtikuussa 2020 olisi pitänyt alkaa käyttämään aikaa ja vaivaa sen arvailuun, että mikä on tilanne vuoden päässä kuntavaalien kannalta? Toki aikaa olisi ollut, mutta ehkäpä siellä on ajateltu samalla tavalla että jos nyt ei kuitenkaan keksittäisi pyörää uudestaan, mikäli kuitenkin parin kuukauden siirrolla saadaan homma hoitumaan ilmankin.Lisäksi on täysin älytöntä vedota kiireeseen, koska erilaisia ratkaisuja on ollut aikaa miettiä yli vuoden verran. Se, että tarvittavia valmisteluja ei ole tehty alleviivaa järjestämisvastuussa olevan tahon epäpätevyyttä.
Tämä vaalien siirto tuntuu olevan ongelma vain niille, jotka haluavat tehdä siitä ongelman.
Taas tämä sama. Siinä lausunnossa oli 4 sivua. Se sisälsi tekstimuodossa perustelut ja muitakin huomioita kuin tämän nyt tikunnokkaan nostetun "laskuharjoituksen". Ja kyllä sillä oli ihan merkittävästi tekemistä sen kanssa mitä taudin kanssa täällä tapahtuu.No kyllähän THL olisi voinut sinne myös laittaa mitä todennäköisesti tapahtuu, eikä pelkästään tuota laskuharjoitusta, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä täällä taudin kanssa tapahtuu.