Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 398
Ihan ihmeellisiä nämä vertailut esim. Suomen ja Slovakian välillä kun tilanne maissa on ollut niin erilainen. Ihan varmasti täälläkin olisi selvitty vastaavasta mayhemista, mutta ei siihen jouduttu kun koko ajan on ollut tarkoitus sitä välttää.
Joo, mutta Suomen lainsäädäntö lähtee siitä, että jos aiotaan rajoittaa perusoikeuksia, niin sen tulee olla välttämätöntä. Näyttäisi olevan hyvin tulkinnanvaraista, mikä on välttämätöntä kenenkin mielestä. Tarkoitus välttää huono tilanne on kyllä todella kaukaa haettu perustelu, vaikka onkin sinänsä looginen ja järkevä, mutta tuskinpa sillä perusteella voi vielä perusoikeuksia polkea.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 201
Nythän hallitus antoi asetukset rokotuksien antamisen vapauttamista isommalle ryhmälle, että löytyy enemmän käsiä tuohon hommaan.

Lainaus Ylen sivuilta
"Asetuksen mukaan rokotuksen voi jatkossa antaa pistoksena myös hammaslääkäri. Lisäksi rokotuksen voi antaa terveydenhuollon ammattiin opiskeleva henkilö ammattilaisen valvonnassa.

Edellytyksenä on, että opiskelija on saanut asianmukaisen rokotuskoulutuksen. Aiemmin koronarokotuksen sai antaa vain lääkäri tai rokotuskoulutuksen saanut sairaanhoitaja, terveydenhoitaja tai kätilö."
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
690
Lahti tais mennä ensimmäistä kertaa Vantaan ja Espoon ohi todetuissa tapauksissa. Helsingin lukema alkaa näyttää jo melko hyvältä
 
Liittynyt
25.11.2018
Viestejä
66
Tehohoidon kapasiteettia täällä jonkin verran käsitelty. Tämänhetkinen valmiustaso on - toki riippuen sairaalahoitoa vaativan sairastavuuden kehitystasosta - kohtuullisen hyvällä tasolla. Erilaisissa mallinnoksissa, niiden negatiivisia ääripäitä lukuunottamatta, edessä todennäköisimmin ei tule olemaan tilannetta (Suomessa) jossa hoidon tarpeen arvionti rajoittaisi merkittävästi (koronan aiheuttamaa) tehohoitoa.

Se, kuinka laajasti pandemia tulee vaikuttamaan tulevien vuosien osalta nyt jo syntyneeseen hoitovajeeseen on pitkälti valistuneissa arvauksissa. Joka tapauksessa vajeen kiriminen tullee vaatimaan muutoksia SOTE-budjetoinnissa.

Erityistä lähdemateriaalia en tule ylläkirjoitettuun esittämään. "Arvio", koostuu toisenkäden kautta saaduista tiedoista sekä omasta yksityisajattelusta.

Edelleen, arvauksenomaisena tuntumana esittäisin seuraavaa; Suomea koskien, mittavimmat vauriot tullevat olemaan pandemian seurannaisvaikutuksissa. Taloudesta saadaan valitettavasti melko suora yhtälö myös inhimillisen puolen negatiivisiin vaikutuksiin.
Riippuen paljolti kehityskulusta taloudessa, jonka suhteen olemme vain rajallisesti toimivaltaisia, on vientivetoisen pienen eurooppalaisen kansantalouden osa mahdollisen taantuman osuessa kireästi pyörivään tuulettimeen lievästi ilmaistuna haastava.
 
Liittynyt
01.03.2017
Viestejä
656
Joo, mutta Suomen lainsäädäntö lähtee siitä, että jos aiotaan rajoittaa perusoikeuksia, niin sen tulee olla välttämätöntä. Näyttäisi olevan hyvin tulkinnanvaraista, mikä on välttämätöntä kenenkin mielestä. Tarkoitus välttää huono tilanne on kyllä todella kaukaa haettu perustelu, vaikka onkin sinänsä looginen ja järkevä, mutta tuskinpa sillä perusteella voi vielä perusoikeuksia polkea.
Juuri tämä, täällä välttämättömyys on jo silloin kun muissa maissa pohditaan rajoituksien purkua. Jos Slovakia oli huono esimerkki niin Tanska on pohjoismaana samaa kokoluokkaa. Päivittäisten tartuntojen ollessa ~600+ tasolla ja aika tarkkaan 2 kuukautta on ollut pientä nousua luvuissa, maassa pohditaan rajoitusten nopeampaa purkamista.
Ruotsi keventää koronarajoituksia – IS seuraa
"Rajoituksia puretaan suunniteltua nopeammin, koska koronatilanne on Tanskassa kehittynyt myönteisesti. "
denmark.PNG
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
www.koronarokotusaika.fi tuolta löytyy Uudenmaan kuntien ajanvarauspalvelu rokotukselle.

Mielenkiintoisesti on eroja kuntien välillä, yksi kunta (Lohja) rokottaa 50+ asukkaita, pari 55+ ja loput joko 60+ tai 65+ asukkaita. Ei siis mihinkään riskiryhmiin kuuluvia. Aika isoja eroja pelkästään Uudenmaan alueella.
 
top500potato

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.11.2018
Viestejä
38
Kloppina en kyllä olisi pysynyt poissa ravintoloista, jos korona olisi iskenyt tuohon aikaan. Silloin juostiin ravintoloissa naisten perässä ja biletettiin kavereiden kanssa. Tuskin se meno on siitä muuttunut vaikka somea ei silloin ollut.Joten ymmärrän nuo opiskelijabileet yms. Itselläni siitä helppo tilanne, että ikää tullut ja naimisissa. Asun pienellä paikkakunnalla nykyään ja harrastuksena on vaellus ja kalastus korvessa. Siltikään en ota ihan mitä tahansa rokotetta mitä ensimmäisenä tarjotaan. Vihervasemmistohallituksen sähläilyt on nähty jo maskijupakan ja muun sähläilyn takia. Tottakait ne ostaa sitä laadultaan halvinta paskaa ihmisille(en tarkoita hintaa, tiedoksi autisteille) ja tuputtavat sitä jonain ihmelääkkeenä. Totuushan on se, että näistä koronalääkkeistä on moni väsätty ihan rahoitusmielessä ja ilman kunnon testauksia. Jotain muka on saatava markkonoille, että ihmiset saavat avun. No, niin varmasti. Rahoitukset huutavat tuloksia ja niitä on saatava pian. Mitään vastuuta ei kukaan kanna, jos joku kuolee, varsinkaan tässä hoitovirheiden ihmemaassa, jossa hoitohenkilöstö ja lääkärit saa ilman tuomioita tapattaa potilaansa selkeisiin hoitovirheisiin. Kohta se menee siihen, että jos et ota tätä ja tätä lääkettä, niin olet jonon hännillä, kiitos vihervassareidenporukan ja demareiden yksinvaltiaan. Keskusta vielä rummuttaa perässä.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 146

Kannattaa tutustua TIETEESEEN, se on sellainen jännä juttu, joka usein tietää näistä asioista enemmän kuin oma mutu.

Rokotukset ovat osoittautuneet tehokkaiksi niissä maissa, joissa rokotukset on pitkällä. Homma toimii. AstraZenecan käyttämään adenovirusvektoriin liittyy harvinaisia veritulppia. Se on fakta. Se on tiedettä. Pfizeriin ja Modernaan ei puolestaan ole liitetty mitään vakavia sivuvaikutuksia. USA:ssa on jo 40% väestöstä saanut vähintään yhden annoksen jompaa kumpaa noista.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692
Tulipahan mieleen, että sille nenäsuihketyyppiselle adenovirusrokotteelle voi olla pian kova tilaus.

Ihan sen takia näin ajattelen, kun eiväthän hyvin yleiset "luonnolliset" adenovirustartunnat tunnu aiheuttavan noita tukoksia - muuten tällaiset tukokset eivät olisi niin harvinaisia kuin ovat... voiko piikki käsivarteen ja sitä kautta helpommin laajemmalti verenkiertoon pieni lisäriskitekijä?

mRNA-rokotteissa on käsittääkseni edelleenkin ongelmana kylmäketju, se ei ole viime viikkojen uutisoinnista huolimatta poistunut mihinkään. Puolet maailman väestöstä, ellei enemmänkin, taitaa asua alueilla joissa tämä on oikeasti ongelma.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Kannattaa tutustua TIETEESEEN, se on sellainen jännä juttu, joka usein tietää näistä asioista enemmän kuin oma mutu.

Rokotukset ovat osoittautuneet tehokkaiksi niissä maissa, joissa rokotukset on pitkällä. Homma toimii. AstraZenecan käyttämään adenovirusvektoriin liittyy harvinaisia veritulppia. Se on fakta. Se on tiedettä. Pfizeriin ja Modernaan ei puolestaan ole liitetty mitään vakavia sivuvaikutuksia. USA:ssa on jo 40% väestöstä saanut vähintään yhden annoksen jompaa kumpaa noista.
Jos korjattakoon nimenomaan siihen tieteeseen ja tutkimukseen nojaten, että Pfizeriin ja Modernaan on liitetty myös harvinaisia hengenvaarallisia sivuvaikutuksia. Verrattaen normaaliin kirjoon rokotteita on mRNA-rokotteilla kohonnut riski anafylaksisiin allergisiin reaktioihin (eli hengenvaara) verrattaen mihin rokotteissa on havaittu. Täysin tarkkaa aiheuttajaa ei kai vielä tiedetä tai lyöty lukkoon mutta vahva epäilys on LNP / PEG eli nämä rasvapartikkelit joiden sisään mRNA on kapsuloitu.

Jos Vaxzevrian osalta sanottakoon keskiarvollisesti kaikista annetuista rokotteista on arviolta VITT 1 / 100 000 on Cominartyn anafylaktisen reaktion esiintyvyys samaa luokkaa. Tämä Hanna Nohyekin pitämästä infosta / THL kalvoista.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 146
Jos korjattakoon nimenomaan siihen tieteeseen ja tutkimukseen nojaten, että Pfizeriin ja Modernaan on liitetty myös harvinaisia hengenvaarallisia sivuvaikutuksia. Verrattaen normaaliin kirjoon rokotteita on mRNA-rokotteilla kohonnut riski anafylaksisiin allergisiin reaktioihin (eli hengenvaara) verrattaen mihin rokotteissa on havaittu. Täysin tarkkaa aiheuttajaa ei kai vielä tiedetä tai lyöty lukkoon mutta vahva epäilys on LNP / PEG eli nämä rasvapartikkelit joiden sisään mRNA on kapsuloitu.

Jos Vaxzevrian osalta sanottakoon keskiarvollisesti kaikista annetuista rokotteista on arviolta VITT 1 / 100 000 on Cominartyn anafylaktinen reaktion esiintyvyys samaa luokkaa. Tämä Hanna Nohyekin pitämästä infosta / THL kalvoista.
Kyllä, mutta juuri tuon takia jäädään rokotuspaikalle chillaamaan 15 minuutiksi rokotuksen jälkeen, jotta saat hoitoa mikäli joku vakava reaktio ilmenee. Sama koskee myös influenssarokotteita silloin kun käytössä ei ole ennastaan tuttu rokotetyyppi.

Ja tuota tilaahan siis voidaan kyllä hoitaa ja hoidetaan välittömästi kun se ilmenee.

Mikään lääke tai rokote ei ole täysin 100% turvallinen. Edes aspiriini. Tai etenkään se.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Kyllä, mutta juuri tuon takia jäädään rokotuspaikalle chillaamaan 15 minuutiksi rokotuksen jälkeen, jotta saat hoitoa mikäli joku vakava reaktio ilmenee. Sama koskee myös influenssarokotteita silloin kun käytössä ei ole ennastaan tuttu rokotetyyppi.

Ja tuota tilaahan siis voidaan kyllä hoitaa ja hoidetaan välittömästi kun se ilmenee.
Suurin osa hoidettavissa, kuten esimerkiksi Vaxzevrian Sinustromboosi. Se riippuu reaktion voimakkuudesta ja vakavuudesta. Myös anafylaktiseen reaktioon voi kuolla hoidosta huolimatta tai sitten saada elimillisiä vaurioita.

Jokaisen rokotteeseen liittyy anafylaktian mahdollisuus, mutta mRNA rokotteissa haitan esiintyvyys on selvästi suurempi normaaliin ja puhutaan erittäin vakavista haitoista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 123
Länsi-Uudellamaalla alkaa rokotukset 50-59v. Lisäksi Pfizer toimittaa lisää rokotteita lähiviikkoina. Hyvältä näyttää kesää ajatellen.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 146
Suurin osa hoidettavissa, kuten esimerkiksi Vaxzevrian Sinustromboosi. Se riippuu reaktion voimakkuudesta ja vakavuudesta. Myös anafylaktiseen reaktioon voi kuolla hoidosta huolimatta tai sitten saada elimillisiä vaurioita.

Jokaisen rokotteeseen liittyy anafylaktian mahdollisuus, mutta mRNA rokotteissa haitan esiintyvyys on selvästi suurempi normaaliin ja puhutaan erittäin vakavista haitoista.
Tuossa sinustromboosissa on se ongelma, että se ei ilmene välittömästi vaan vasta joskus myöhemmin kotona. Ja sieltä sitten joko ehdit hoitoon ajoissa tai sitten et.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Tuossa sinustromboosissa on se ongelma, että se ei ilmene välittömästi vaan vasta joskus myöhemmin kotona. Ja sieltä sitten joko ehdit hoitoon ajoissa tai sitten et.
Pitääkö näistä taistella ja vääntää? Väitit ettei Cominartyssa/Modernassa ole vakavaa haittaa - siinä nimenomaan on kohonnut hyvin vakava haittavaikutus. Anafylaksia voi olla ns. välitön tai sitten viivästynyt vakavasti henkeä uhkaava tila, jos ei saa hoitoa. Esimerkiksi se voi tulla viivästyneenä kun ajat tunnin kotiin ja saat sen siellä.
 
Aika harvinaiselta kyllä vaikuttaa, koska näistä ei ole Suomessa raportoitu lainkaan, ja noita on sentään pistetty jo toista miljoonaa varmaankin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 427
Pitääkö näistä taistella ja vääntää? Väitit ettei Cominartyssa/Modernassa ole vakavaa haittaa - siinä nimenomaan on kohonnut hyvin vakava haittavaikutus. Anafylaksia voi olla ns. välitön tai sitten viivästynyt vakavasti henkeä uhkaava tila, jos ei saa hoitoa. Esimerkiksi se voi tulla viivästyneenä kun ajat tunnin kotiin ja saat sen siellä.
Näyttää aika harvinaiselta, mikä sinun lähteesi on?

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
mRNA rokotusten hyväksi puoleksi on aina puhuttu rokotteen nopeaa muunneltavuutta. Nyt kun näitä uusia britti-e-afrikka-brasilia muunnoksia liikkuu niin onko mitään tietoa onko missä vaiheessa rokotteista tulossa uusia muunnoksia jotka toimivat tehokkaammin eri variantteihin? Tai onko tullut tietoa että rokotteista olisi päivitetyt versiot jo testivaiheessa?

Johtuuko muuten mRNA rokotteen uudet versiot käymään täyden testirumban läpi ennen hyväksyntää?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 123
Ymmärrän ravintolayrittäjiä siitä että ketuttaa maanantaina alkava osittainen purku. Ei yrittäjän kannata avata paikkaa muutamaksi tunniksi. Mutta pakko on purkaa rajoituksia rajoitetusti ja katsoa miten tilanne kehittyy. Jos kaikki vapautusi nyt ja heti ja tartunnat raketoisivat niin olisi 1-3kk uutta sulkua. Vituttaisi yrittäjiä vielä enemmän.
Seuranta on 14vrk ja jos suunta on edelleen myönteinen niin vapun jälkeen annetaan lisää siimaa. Kesää odotellessa.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984

Oxfordin yliopiston tutkijoiden tuoreessa tutkimuksessa on havaittu, että harvinaisten veren hyytymishäiriöiden määrä näyttää olevan hyvin samanlainen heillä, jotka saavat mRNA-rokotteen verrattuna Astra Zenecan rokotteen saaviin.

Sama hyytyminen odottaa kumpaakin piikin saanutta
 
  • Tykkää
Reactions: mti
Liittynyt
01.03.2017
Viestejä
656
Eilen 15.4.2021 tiedotustilaisuus, jossa juuri käytiin nämä asiat läpi. Voit sen videon sieltä kaivaa ja Hanna Nohyek osuuden sekä kalvot jos et usko.

edit:

12:30 min eteenpäin Hanna Nohyek + kalvot sekä läpikäyntiä rokoteturvallisuudesta ja tehosta:

Kohdassa 15:20 mainitsee että Norjassa AZ rokotteen vakavan haitan ilmaantuvuus olisi 1/27000?
Ilmeisesti haitat ei ihan samalla viivalla ole, toinen on globaalisti pannassa ja toisella kiihdytetään rokotuksia. Tai sitten toinen iskee odottamatta ja toisen kohderyhmälle mikä tahansa reaktio on normihomma.

Ymmärrän ravintolayrittäjiä siitä että ketuttaa maanantaina alkava osittainen purku. Ei yrittäjän kannata avata paikkaa muutamaksi tunniksi. Mutta pakko on purkaa rajoituksia rajoitetusti ja katsoa miten tilanne kehittyy. Jos kaikki vapautusi nyt ja heti ja tartunnat raketoisivat niin olisi 1-3kk uutta sulkua. Vituttaisi yrittäjiä vielä enemmän.
Seuranta on 14vrk ja jos suunta on edelleen myönteinen niin vapun jälkeen annetaan lisää siimaa. Kesää odotellessa.
Meet syömään töiden jälkeen niin viideltä vaihtuu viini coca-colaksi, kuinkahan moni pihviravintola kannattaa avata, tuskin 16:30 jonoksi asti on porukkaa ja työpäivän aikana ei oikein viitsi alkaa märehtimään 300 grammaista ulkofilettä...
Toisaalta korvaukset loppuu joka tapauksessa, huono homma ravintoloille. Eipä kyllä ole parempaakaan tarjolla
 
Eikös anniskelu ole juuri myyntiä, eli viinipullo tai pari viisi vaille viisi pöytään niin kyllä sillä ruokailun loppuun asti pärjää.
 
Liittynyt
13.08.2018
Viestejä
302
mRNA rokotusten hyväksi puoleksi on aina puhuttu rokotteen nopeaa muunneltavuutta. Nyt kun näitä uusia britti-e-afrikka-brasilia muunnoksia liikkuu niin onko mitään tietoa onko missä vaiheessa rokotteista tulossa uusia muunnoksia jotka toimivat tehokkaammin eri variantteihin? Tai onko tullut tietoa että rokotteista olisi päivitetyt versiot jo testivaiheessa?

Johtuuko muuten mRNA rokotteen uudet versiot käymään täyden testirumban läpi ennen hyväksyntää?
En nyt tähän hätään kerkeä kaivelemaan mitään lähteitä sanomisilleni.

Pfizer muistaakseni oli jossain välissä ilmoittanut, että päivittäisivät puolen vuoden välein rokotettaan. Voisi olettaa, että päivityksessä rokote muokataan sopivaksi uusimpia tiedossa olevia variantteja vastaan. Olisi ihme, jos eivät olisi mitään tutkimuksia tämän saralla jo tekemässä, oikeastaan kaikki rokotevalmistajat.

EU:ssa oli vastikään tehty päätös, että lupamenettely tulee olemaan kevyempi siinä tapauksessa, kun olemassa olevaa ja myyntiluvan jo omaavaa, rokotetta muutetaan sopivaksi uusia variantteja vastaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Eksponentiaalinen lasku jatkuu uudellamaalla. Muualla R on noin yksi eli epidemia pitää itseään hengissä tartuntatason muuttumatta.

Uudenmaan ilmaantuvuudessa on ollut laskusuunta jo yli kuukauden ajan. Sinä aikana ilmaantuvuus on laskenut alle puoleen maaliskuun alun huippuluvuista aiemmasta.Estimoin logaritmiasteikolla trendin aikaväliltä 23.3 – 16.4. Aika kauniisti se menee mallin mukaan. Viiva auttaa havaitsemaan, kun kehityksessä tapahtuu muutos. Pääsiäisenä oli pieni mutka alaspäin ilmeisesti koska ei hakeuduttu testeihin. Se näkyi vastaavana mutkana ylöspäin viikkoa myöhemmin kun pääsiäisen luvut putosivat pois liukuvasta summasta. Tämän trendin mukaan R=0,83. Tavoiteltu 50 tartuntaa kahden viikon aikana saavutettaisiin lokakuun[huhtikuun, toim. huom.] puolivälin jälkeen.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Ei ole vielä tullut itselle infoa tästä. Olen toimitsijana kuntavaaleisa.

Jossain päin taidettiin luvata drive-by äänestyspaikkoja... ja asiasta kukkaruukkuun: Länsiväylällä Espoon rajalla on drive-in koronatestaus. En ole testannut, mutta hieno idea ja paljon teräsputkirakenteita! Ainut vaan, että päästäksesi tuonne, saat ajaa 2 km ylimääräistä ja ilman a priori karttaa voisin väittää, että kandidaatti luovuttaa tossa liikenneympyrän kohdalla. Toivottavasti äänestys rakennetaan selkeämmin.

20210416_210705.jpg
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Eksponentiaalinen lasku jatkuu uudellamaalla. Muualla R on noin yksi eli epidemia pitää itseään hengissä tartuntatason muuttumatta.
On lineaarista laskua. Suora viiva mallintaa tuon ihan yhtä hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 146
Aivan 99% varmasti tulee vielä nousua ennen kesää. Yhteiskunta on avautumassa ja luullaan, että kyllä se virus varmaan itsestään siitä hyytyy ja hiipuu. Väärin. Virus pysyy kurissa rajoitusten ja laumaimmuniteetin voimalla, ja nyt näitä kumpaakin ollaan paitsi tässä huhti- toukokuun ajan. Rokotukset ei vielä vähään aikaan "kesää tee". Ne tekee sen kesän sitten kesällä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 227
Luultavasti vuoden päästä kolmas rokotuskerta

While the duration of immunity after vaccination is being studied, booster vaccines could be needed, David Kessler, the chief science officer on Joe Biden’s Covid-19 response taskforce, told a congressional committee meeting.

“We are studying the durability of the antibody response. So I think for planning purposes, planning purposes only, I think we should expect that we may have to boost,” Kessler said.

“The current thinking is those who are more vulnerable will have to go first,” he said.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 509
Aivan 99% varmasti tulee vielä nousua ennen kesää. Yhteiskunta on avautumassa ja luullaan, että kyllä se virus varmaan itsestään siitä hyytyy ja hiipuu. Väärin. Virus pysyy kurissa rajoitusten ja laumaimmuniteetin voimalla, ja nyt näitä kumpaakin ollaan paitsi tässä huhti- toukokuun ajan. Rokotukset ei vielä vähään aikaan "kesää tee". Ne tekee sen kesän sitten kesällä.
Onko selitys valmiina jos ei nousekaan? Itse arvelen ettei nouse. Avaaminen tapahtuu niin pienissä pökäleissä ettei ennen 1.6. ole vielä bileliivit kurassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
Jossain päin taidettiin luvata drive-by äänestyspaikkoja... ja asiasta kukkaruukkuun: Länsiväylällä Espoon rajalla on drive-in koronatestaus. En ole testannut, mutta hieno idea ja paljon teräsputkirakenteita! Ainut vaan, että päästäksesi tuonne, saat ajaa 2 km ylimääräistä ja ilman a priori karttaa voisin väittää, että kandidaatti luovuttaa tossa liikenneympyrän kohdalla. Toivottavasti äänestys rakennetaan selkeämmin.

Ei se ole tuolla päinkään, se on Otaniemessä terveystalon parkkipaikalla (jos tuo kuva nyt siis edes jotenkin yritti esittää sitä drive-in testauspistettä). Eukko on muksuja sinne pari (no, ainakin 4) kertaa vienyt, toimii kuin junan vessan, hieman kuulemma hiljennät vauhtia että saa testin otettua ja se on siinä ja nokka kohti kotia, ei jonoa ei hässäkkää ja ajankin saa varattua ihan muutaman tunnin päähän. Nopeimmat testit tullut 8h:ssa eli 12h ajanvarauksesta.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
55

On tuossa 9Lives-lafkan drive-in testauspaikka. Otaniemessä on se Espoon kaupungin/Terveystalon piste
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 146
Onko selitys valmiina jos ei nousekaan? Itse arvelen ettei nouse. Avaaminen tapahtuu niin pienissä pökäleissä ettei ennen 1.6. ole vielä bileliivit kurassa.
Ihan samalla tavalla aukeaa kaikki melkein yhdellä kertaa kuten viime vuoden elokuun alun kieppeillä. Ja siitähän se nousu lähtikin heti silloin.

Kuntosalit, baarit, ravintolat, koulut, kaikki vaan auki. Mikä voisikaan mennä pieleen?

Oikein kunnolla kun tunaroidaan niin saadaan Etelä-Afrikan mutaatiokin leviämään ennen kuin ihmiset on rokotettu. Kun ihmiset on rokotettu, niin "yhteissuoja" tuota mutaatiota vastaan saattaa ehkä olla riittävä. Tai sitten ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
On tuossa 9Lives-lafkan drive-in testauspaikka. Otaniemessä on se Espoon kaupungin/Terveystalon piste
Jaa niitä on useampi, onks toi sitten jotenkin maksullinen ja jos on niin miks kukaan sitä käyttäisi? Kaupungin sivuilta tota ei ainakaan vissiin voi valita...
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
55
Jaa niitä on useampi, onks toi sitten jotenkin maksullinen ja jos on niin miks kukaan sitä käyttäisi? Kaupungin sivuilta tota ei ainakaan vissiin voi valita...
Itsekin ihmetellyt mitä segmenttiä tuo palvelee, yksityinen lafka. Ehkä jotenkin nopeampi, ja näemmä vähän halvempi kuin Terveystalo/Mehiläinen(?)
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 146
Intian tuplamuunnosta tarjotaan seuraavaksi kokelaaksi.
Intian ”tuplamutaatio” saapui Eurooppaan – saattaa tarttua erityisen herkästi

Jutussa on ensin teksti ja sitten kuva. Jokainen voi pohtia kumpi vai kampi
"Vielä ei ole varmuutta, selittyykö raju tapausten kasvu Intiassa uudella mutaatiolla vai jollakin muulla. "
"Positiivista" tuossa Intian mutaatiossa on se, että se on mutatoitunut "tunnetuista" kohdin ja vahvistaa käsitystä siitä, että koronavirukselta alkaa loppua konstit kesken löytää uusia helppoja tapoja kiertää immuniteettia, kun pitää näihin samoihin kikkoihin turvautua eri puolilla maailmaa toisistaan riippumatta...

Eli jos saadaan aikaan rokote, joka tehoaa noihin tiettyihin geenimuunnoksiin, niin koronavirus voi olla aika ahtaalla sen jälkeen..

Syksystä voi kyllä tulla vaikea.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Jos katsoo vaikka tuota Intian tilannetta ja miten siellä tämä virus otetaan vastaan, on hyvin todennäköistä että tämän viruksen eri variaatiot tulee jylläämään maapallolla vielä pitkään, puhutaan vuosikausista.
Tällöin joudutaan turvautumaan useaan rokotteeseen vuosien saatossa, joten vaikkapa iltalehtien puheet sputnik rokotteen hyödyttömyydestä eivät perustu mihinkään muuhun kuin toimittajan amatööriyteen.

2 Rokoteannosta on vasta alku, tässä on mahdollisesti käynnistymässä polku jonka alussa tässä vielä ollaan.
 
Pitkällä aikavälillä me ei ainakaan mitään Sputnikia haluta eikä tarvita.

Se, miksi Sputnikin hankkimista on nyt viime kuukausina edes mietiskelty johtuu siitä, että rokotteista on ollut pulaa. Pula loppuu kohta, ja sen jälkeen ainakin Putin saa pitää Sputnikkinsa ihan keskenänsä.

Sitä paitsi suomalaisia tuskin kiinnostaa minkään Sputnik-piikin ottaminen senkään vertaa kuin AstraZenecan. Osittain ihan samasta syystä eli adenovirusvektorista johtuen mutta myös ihan siitä venäläisyydestä johtuen.

Suomessa/lännessä ei olla ennenkään nojauduttu mihinkään venäläiseen lääketeollisuuteen eikä olla jatkossakaan nojaamassa. Lähikuukausina rokotetilanne alkaa tasoittumaan ja rauhoittumaan, suomalaiset alkaa olla pistetty ja sitten odotellaan uuden sukupolven rokotteita, mutta Venäjältä me ei niitä odotella. Sen sijaan niitä voidaan saada jopa Suomesta nyt kun meidän rokotehanke ilmeisesti alkaa edistymään kun on saanut rahoitusta.
 
En minäkään tuota sputnikkia kannata, mutta tässä vaiheessa sen kortin katsominen varalle ei varmaan ole keneltäkään poissa. Onpahan sitten varalle jotain jos näitä piikkejä joudutaan ottamaan joka vuosi tästä lähtien, on edes jotain neuvotteluja aloitettu.
 
Eiköhän toi adenovirusvektori ole aika nähty juttu, ja tuskin siltä pohjalta enää kehitellään uusia rokotesukupolvia, Sputnikia tai muitakaan. Toki venäläiset saa tehdä ihan mitä haluaa, se on niiden asia.

Sanoisin, että jatkossa(kin) tulemme turvaamaan erityisesti Pfizerin tuotteisiin, mutta myös muihin vastaaviin mRNA -tekniikan rokotteisiin. Niiden tuunaus mutaatioita varten on käsittääkseni aika yksinkertaista, eikä pitäisi olla isoja takapakkeja odotettavissa.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Ei se ole luultavasti kuin ajan kysymys milloin tuo covid räjäyttää pankin, oletus on se että se ei voi muuttua tappavammaksi, se ois vastoin viruksen dna:ta
Viruksen pitäis mennä koko ajan päin heikonpaa suuntaan ja sitä kautta sille parempaan tilanteeseen.

Suomessa on aika hullu meiniki, toivottavasti kaikki kestää loppuu, kesän pitäis pelastaa meidät !
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Ylen uutinen vielä tuosta kuuluisasta mallinnusta. Boldaukset omia pl. nimet.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) maaliskuun alun niin sanottu kauhuskenaario 2 600–11 200 päivittäisestä uudesta tartunnasta kuntavaalien aikaan ei osunut lähellekään.

[...]

Kyseinen laskelma vaikutti oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan päätökseen kuntavaalien siirtämisestä. Oikeusministeriö pyysi laskelman sisältänyttä lausuntoa (siirryt toiseen palveluun)tautitilanteen kehittymisestä puhelimitse maaliskuisena perjantaina vain päivää ennen kuin linjaus vaalien siirrosta tehtiin.

[...]

– Teimme laskelman kaavalla, jota mallintajat käyttävät peruslaskelmissaan. Rajoitusten vaikutusta ei tässä aikataulussa voitu ottaa huomioon, [THL Mika] Salminen sanoo.

[...] Vaikka laskelma tehtiin nopeasti, huonolla tuurilla se olisi voinut silti toteutua. Tästä oli muista EU-maista runsaasti esimerkkejä ja Virossakin samantyyppinen kehitys toteutui, Salminen sanoo.

Oikeusministeriön vaalijohtajan Arto Jääskeläisen mukaan [...]

– Tästähän ei käyty neuvotteluja. Lausunto tuli valtiosihteerille pyynnöstä, ja se annettiin sellaisenaan puoluesihteereille. THL:n Salminen oli kokouksessa esittelemässä lausuntoa. Veikkaan, että meistä muista ei kellään ollut mitään mahdollisuuksia kyseenalaistaa asiantuntijaviranomaisen näkemystä, Jääskeläinen sanoo.

[...]

THL:ssä mallintamista tekevä erikoistutkija Simopekka Vänskä toteaa, että itse laskelma oli ihan oikein tehty ja piti paikkansa. Laskelma ei edes pyrkinyt ottamaan huomioon tartuttavuuden muutoksia tai esimerkiksi rajoitustoimia vaan kuvaamaan matemaattisesti mahdollisia tapahtumankulkuja maaliskuun viidennen päivän tilanteen pohjalta. Laskelmien pohjana käytetyt tartuttavuusluvut kuitenkin lähtivät laskuun jo seuraavalla viikolla.

Ennen kuin laskelman oletetulle epärealistisuudelle kukaan enempää naureskelee, kannattaa huomata, että tartuttavuusluvun oli arvioitu olleen jopa korkeammalla tasolla lähes koko syksyn. Heinäkuusta marraskuulle viikoittaiset tapausmäärät olivat lähes satakertaistuneet. Kontaktien vähentyminen maaliskuussa on todellakin tapahtunut kreivin aikaan, talvilomalla laskelman tekemisen aikaan ollut Vänskä sanoo.

[...]

THL:n laskutoimitus oli korkoa korolle -laskutoimitus, jossa oli kolme muuttujaa: Päivittäisten tartuntojen määrä lähtötilanteessa, tartuttavuusluku ja aika.

Tartuttavuusluku eli R-luku kuvaa keskimääräistä uusien tartuntojen lukumäärää yhtä tartunnan saanutta kohden eli sitä, miten virus leviää väestössä yhdeltä tartunnan saaneelta eteenpäin.

[...]
[kertolasku] toistettiin aina viiden päivän välein kuntavaaleihin asti.

[...]

Korkoa korolle -laskentatapa mallintaa viruksen leviämistä ilman sosiaalisten kontaktien rajoittamista. Aluksi tartunnat leviävät varsin hitaasti, ja lopulta kun tartuttajia on paljon, epidemia kiihtyy erittäin nopeasti.

[...]

Tästä ei kannata olla kauhean katkera vaan pikemminkin kiitollinen, erikoistutkija Simopekka Vänskä sanoo
.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
miten porukka jaksaa vielä ulista noista kunta vaaleista, onhan se nyt juomakauta päivän selvää että kesällä on parempi järjestää, eihän tässä ole kahta puhetta perkele, aivan vitun ihme ulinaa
Nythän tässä mennään muutenkin hitaasti kohti kesää, tuolloin on porukka rokotettu ja voivat ääestää, mutta ei helvetti, ois pitönyt äänestää jo 2-3kk sitte ja saattaa teidät vaaraa.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Ehkä se rokotusjärjestys myös vaikuttaa jossain, kyllä pohjosessakin on ihmisiä, tosin pohjoisessa ollaan aikalailla perustasolla tai lähellä sitä.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 627
Viestejä
4 186 593
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom