Joo, median tiedot ovat median tietoja ja esitys tulee sitten olemaan todennäköisesti viilatumpi. Mutta jos ylipäätään puhutaan välttämättömästä asioinnista, niin kyllähän sen sitten pitää olla välttämätöntä. Tai poistaa kokonaan maininta välttämättömästä asioinnista. Koettelisi meinaan aika paljon ihmisten oikeustajua, jos johonkin kauppaan ei saisi mennä, mutta Alkoon saisi mennä, en meinaan ihan heti keksi, miten Alkossa asiointia voitaisiin pitää sen välttämättömämpänä kuin missä hyvänsä liikkeessä asiointia.
Näinpä, en itsekään näe suurta tarvetta rajata näitä mitenkään kauppakohtaisesti. Tuo "välttämätön" sanana haluttanee pykälään lopulta ihan siksi, että siten ei tarvitse listata jokaista kiellettyä asiaa, vaan voidaan listata helpommin ne "sallitut asiat" (saman asian eri puoli, ja aiheuttaa lopulta mainitsemasi pohdinnan sekin. Joten vaikka pyrin ymmärtämään syyn, en välttämättä ole samaa mieltä sen tarpeesta, vaan tässä hetkessä näen asian näin.).
Alkon näkisin välttämättömäksi en siksi, että se olisi elossa pysymisen kannalta välttämätöntä, vaan ennemminkin siksi, että se on yhteiskuntarauhan ja rajoitusten noudattamisen mielekkyyden kokemuksen vuoksi välttämätöntä. Jos nyt, kun ravintolassa ei käytännössä voi käydä, suljetaan myös alkot, menee monelta se kliseinen kamelin selkä katki. Ja lopputuloksena saattaa aivan hyvin olla vain huonommin noudatetut rajoitukset ja suositukset kuin mitä tähän asti. Toisaalta kaupoista ylipäänsä ei ole tartuntaketjuja merkittävissä määrin lähtenyt (afaik, korjatkaa jos olen väärässä), joten niiden sulkeminen ei liene kovinkaan olennaista tässä tilanteessa.
Näkisin nyt uutisoidut liikkumisrajoitusten sanamuodot olevan tuollaisia kuin ovat osittain myös siksi, että siinä yritetään viestiä kansalle tarvetta "ottaa asia tosissaan ja miettiä, mikä on omalla kohdalla välttämätöntä". Tärkeintä on saada ihmiset miettimään mikä on välttämätöntä, ja mikä ei, ihan omakohtaisesti, jotta rajoituksia ei sitten lopulta tarvitsisi pakottaa (varsin naiivi käsitys, tiedän, mutta kyllä tällainenkin retoriikka jossain määrin toimii [no toimii kehen toimii. Tuskinpa heitä, joihin tällainen retoriikka toimii, tarvitsee yleensäkään tässä kohden pakotetuin liikkumisrajoituksin rajoittaa]).
Varsinaisesti tästä ei edes ole mielekästä jatkaa keskustelua kovinkaan pitkälle ennen, kuin näemme mitä lakiesitys lopulta todellisuudessa pitää sisällään. Sitä ennen kaikki on, kuten mainitset, median tietoja ja heidän (/meidän) omia näkemyksiä asiasta. Edit: hyviä pointteja tämän lainaamani viestin jälkeen sinulta,
@vipe ja
@B12, mutta niihin en nyt ota sen enempää kantaa kuin toteamalla, että
näinpä.