Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

THL on itsekin kommentoinut mallinnuksiaan että muunmuassa ihmisten (oma-aloitteista) käytöksen muuttumista tartuntamäärien kasvaessa ei voi käytännössä ottaa huomioon mallinnuksissa, siksi vahvasti itsekin epäilen että tuollaisiin lukemiin ei Suomessa päästä missään tilanteessa tuohon mennessä.

Faktat tilanteessa, jossa kaikki rajoitukset poistettaisiin ja elettäisiin kuin ennen koronaa (orkkisviruksen R0 Suomessa noin 2, brittivariantti 1,5x eli R0 = 3), taas osoittaisivat jopa kuusinumeroisiin päivälukemiin muutamassa viikossa ellei alueellista saturoitumista (=laumaimmuniteetti) tapahtuisi.
Paitsi tämän perusteella tämä variantti on joku 15-kertaa tarttuvampi kuin wuhanin virus, jos nämä viime kesän uutiset pitää paikkansa:

Koronavirus mutatoitui jopa kymmenen kertaa entistä tartuttavammaksi – suomalaisprofessori: vallannut myös Suomen
Koronaviruksen herkemmin tarttuva muunnos on syrjäyttänyt Kiinan Wuhanissa havaitun version lähes täydellisesti.
 
Pelkästään tartunnanjäljityksen pahasti sakkaaminen (jäljitys- ja karanteeniviive) nousevien tartuntamäärien myötä nostaa yksinään R-lukua huomattavasti. Tällöin meillä on suuremmissa määrin villejä tartuntoja vapaana ja tilanne saattaa eskaloitua nopeasti.
 
Olinpas varomaton, tarkoitin tietenkin aiemmin Suomessa levinnyttä virusta ja kaikkia muita satoja tai tuhansia sen kanssa suunnilleen yhtä tehokkaasti leviäviä haaroja. Korjaan viestiäni.
 
Varmaan se sillä tavalla perustuukin faktoihin, että on katsottu esim. edellisen 2 viikon tartuttavuusluku ja sitten vain lasketaan jatkuva eksponentiaalinen kasvu tästä vaalipäivään tuolla luvulla +/- pari muuta lukua. Eli lähinnä laskuharjoitus, joka kertoo teoreettisen jatkon jos mikään muu asia ei muuttuisi. Mutta en tiedä, kun en ole nähnyt paperia.

Kyllä nuo mallit ovat hieman monimutkaisempia kuin eksponentiaalinen kasvu. THL:n julkaisua en ole lukenut, mutta yleensä noissa huomattavat määrät parametreja R0 luvun lisäksi. Toki jos haluaa hifistellä voi myös mallintaa taudin leviämistä jollain spatiaalisella mallilla.
 
Pelkästään tartunnanjäljityksen pahasti sakkaaminen (jäljitys- ja karanteeniviive) nousevien tartuntamäärien myötä nostaa yksinään R-lukua huomattavasti. Tällöin meillä on suuremmissa määrin villejä tartuntoja vapaana ja tilanne saattaa eskaloitua nopeasti.
Tällä hetkellä pahin tartunta-alue on HUS:in alue, muualla suomessa on melko rauhallinen tilanne ja rokotusvauhti kiihtyy huhtikuussa noin 800k rokotetta.

Pahimmassa skenaariossa suomi voisi ottaa käyttöön "Norjan mallin".

Kyllä nuo mallit ovat hieman monimutkaisempia kuin eksponentiaalinen kasvu. THL:n julkaisua en ole lukenut, mutta yleensä noissa huomattavat määrät parametreja R0 luvun lisäksi. Toki jos haluaa hifistellä voi myös mallintaa taudin leviämistä jollain spatiaalisella mallilla.

Joo, en tätä epäile. Mutta varmaan siitä juuri puuttuvat ne käyttäytymiseen ja rajoituksiin liittyvät mekanismit jotka varmuudella astuvat mukaan kuvioihin kun tartunnat kasvavat ja jotka alkavat myös rajoittaa kasvua voimakkaasti - kuten tähänkin asti. Jolloin mallit eivät voi oikein olla ennusteita. Mutta silti arvokkaita päätöksenteon tukena.
 
Onhan tämä aivan naurettavaa että mamuille oikein bussi pihalle missä rokotetaan ja oma kansa ei saa rokotuksia vaikka noudattavat kaikkia hallituksen suositelemia rajoituksia
 
Nyt tuli sellainenkin asia mieleen, että kun Bidenin mukaan kaikki halukkaat amerikkalaiset saavat rokotteen toukokuun loppuun mennessä, niin miksei Niinistö tai joku voisi ottaa puhelinta kauniiseen käteen, soittaa Valkoiseen taloon ja kysellä paria miljoonaa jämärokotetta tänne kesäksi?

Ai niin, siksi kun ei nyt vaan pysty eikä kykene, liikaa vaivaa tarttua puhelimeen. Näinhän se menee. Sen sijaan Venäjän fasistidiktaattorin ja hänen kätyriensä kanssa kyllä käydään kaikenlaisia turhanpäiväisiä keskusteluja melkein viikoittain.
 
Voiko näistä ennusteista päätellä mitään? Pahin skenaario jää reilusti alakanttiin THL:n parhaasta ennustuksesta.
 
Onhan tämä aivan naurettavaa että mamuille oikein bussi pihalle missä rokotetaan ja oma kansa ei saa rokotuksia vaikka noudattavat kaikkia hallituksen suositelemia rajoituksia

Jos sillä saadaan tauti tehokkaimmin aisoihin, niin mikä jottei. Tauti on levinnyt ainakin viime keväänä voimakkaasti maahanmuuttajien keskuudessa, joten jos siellä rajoitustoimet eivät pure, niin rokotukset varmaan purevat.
 
Tällä hetkellä pahin tartunta-alue on HUS:in alue, muualla suomessa on melko rauhallinen tilanne ja rokotusvauhti kiihtyy huhtikuussa noin 800k rokotetta.

Pahimmassa skenaariossa suomi voisi ottaa käyttöön "Norjan mallin".

Niin tämä on hyvin vaikea kysymys, jossa tulee monta ristiriitaista asiaa vastaan kuten tasavertaisuus ja perusoikeudet. Hyvin arka asia, en usko että tähän lähdetään vaan pistetään ennemmin koko PK-seutu kiinni.
 
Kyllähän se ajatus toisaalta vähän ns. vituttaa, että niille jotka ovat viis veisanneet yhteisestä turvallisuudesta tähänkin asti annetaan rokotteet, jotta voivat sitten jatkaa perseilyä, ja samaan aikaan ne ketkä ovat yrittäneet välttää kontakteja ja kököttäneet neljän seinän sisällä saavat jatkaakin sitä odottamista.

Olisikohan sillä motivoiva vaikutus, jos jjaetaankin ne rokotteet sinne missä tauti on hallinnassa :think:
 
THL:n luvuista. Aivan kuten sanoin, ne EIVÄT ole mitään ennustuksia:

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta korostaa HS:lle, että korkeissa tartuntaluvuissa on kyse mallinnuksista, eivätkä ne välttämättä toteudu käytännössä. Hänen mukaansa THL:n varsinainen oikeusministeriölle toimittama arvio vaalien järjestämisestä ei sisällä mainittuja tartuntalukuja, vaan ne esiintyvät lausunnon ”taustaosiossa”.

HS on nähnyt THL:n lausunnon oikeusministeriölle. Yli 11 000 päivittäisestä tartunnasta puhutaan osiossa, joka käsittelee epidemiologisen tilanteen kehitystä 18. huhtikuuta mennessä.

Varsinaisessa arviossa ei puhuta niin sanotusti dramaattisista luvuista yhtään mitään, vaan me vertaamme terveysturvallisuus- ja epidemiatilanteen kehitystä varsinaisena vaalipäivänä 18. huhtikuuta versus touko–kesäkuun vaihteeseen”, Tervahauta kertoo puhelimitse.

THL:n mukaan on odotettavissa, että terveysturvallisuus kohentuu merkittävästi tällä aikavälillä.

”Tähän on vain esitetty tiettyjä mallinnuslukuja, joiden perusteella voi käydä näin tai voi olla käymättä, mutta ei tämä ole se meidän arvio. Oikeusministeri on nyt sitten poiminut itse tällaisia lukuja nähtävästi”, Tervahauta sanoo.

Eli ehkä sieltä on nyt media poiminut korkeimmat luvut näyttävästi otsikoihin ja oleellinen jäi taas pimentoon. Meillä tuskin on mitään 10k lukuja per päivä missään vaiheessa.
 
Huomautus - offtopicia jokatapauksessa, lopeta offtopic kiitos
Ehkä tämä maahanmuuttopoliittinen tms. keskustelu voisi siirtyä muuhun ketjuun. KR-ketju varmaan oikea osoite.

En viitannut mamuihin, vaan siihen että perseilemällä saa Suomessa palvelua. Oli sitten perseilijä minkä värinen tai kulttuuritaustainen tahansa.
 
Onhan tuossa mamu-bussissa periaatteessa hyvä pointti. Rokotteet kannattaisi kohdentaa riskiryhmien jälkeen ensiksi niihin, jotka ovat kaikkein potentiaalisimpia levittäjiä. Mamut valitettavasti kuuluvat tähän ryhmään. Toki myös esimerkiksi bussikuskit, rakennustyöntekijät ym. etätöihin kykenemättömät voitaisiin myös rokottaa ensimmäisten joukossa riskiryhmien jälkeen.

Rokottamalla ensimmäisenä potentiaalisimmat levittäjät, saadaan ainakin akuuttia R-lukua laskettua nopeammin. Osa meistä joutuu joka tapauksessa jonottamaan rokotetta jälkimmäisten joukkoon, syystä tai toisesta. Näiden kannalta olisi parempi, jos tarttuvuusluku oltaisiin saatu mahdollisimman alas jo siinä vaiheessa, kun väestöstä esim. 40% ollaan rokotettu. Saataisiin samalla rajoituksia ehkä purettua nopeammin.

Jos kaikkein potentiaalisimmat tartuttajat rokotetaan kaikkein viimeisimpänä, rajoituksia joudutaan pitämään kauemmin voimassa, koska tällöin tauti leviää voimakkaasti rokotuksien katkeraan loppuun asti. Toki näitä rajoituksia huutavia rokotuksien jälkeenkin varmasti riittää enemmän kuin riittävästi.

Nyt tuli sellainenkin asia mieleen, että kun Bidenin mukaan kaikki halukkaat amerikkalaiset saavat rokotteen toukokuun loppuun mennessä, niin miksei Niinistö tai joku voisi ottaa puhelinta kauniiseen käteen, soittaa Valkoiseen taloon ja kysellä paria miljoonaa jämärokotetta tänne kesäksi?

Ai niin, siksi kun ei nyt vaan pysty eikä kykene, liikaa vaivaa tarttua puhelimeen. Näinhän se menee. Sen sijaan Venäjän fasistidiktaattorin ja hänen kätyriensä kanssa kyllä käydään kaikenlaisia turhanpäiväisiä keskusteluja melkein viikoittain.
Siinä vaiheessa, kun jenkeille on toimitettu kaikki rokotteet tehosteannoksine jokaiselle kansalaiselle, jenkit lakkaavat ostamasta rokotteita. Rokotevirta amerikkaan loppuu kuin seinään. Tämä puolestaan näkyy rokotemarkkinoilla parempana tarjontana ja vähentyvänä kysyntänä. Vai luulitko kenties, että rokotefirmat lakkaavat valmistamasta tuotteitaan heti, kun USA on rokottanut kaikki väkensä?

Mm. tämän vuoksi ensi kesänä rokotteiden saatavuus tulee joka tapauksessa olemaan aivan eri luokkaa, mitä se on nyt. Lisäksi, rokotemarkkinoilla on ensi kesänä useampia tuotteita, myyntiluvat EU:ssa on annettu ainakin J&J, Curevac, Novavax, Sputnik jne, rokotteiden tuotantokapasiteettia on moninkertaisesti nykytilanteeseen nähden yms. Kesällä pari miljoonaa rokotetta lienee saatavilla ihan kenelle tahansa ilman amerikan ylijäämiäkin.
 
THL:n luvuista. Aivan kuten sanoin, ne EIVÄT ole mitään ennustuksia:

Eli ehkä sieltä on nyt media poiminut korkeimmat luvut näyttävästi otsikoihin ja oleellinen jäi taas pimentoon. Meillä tuskin on mitään 10k lukuja per päivä missään vaiheessa.
Muistellaan viime kevättä. Silloin ennustettiin keväälle kymmeniä tuhansia kuolleita. Eipä ole nämä pahimmat tuomiopäivän ennusteet vielä kertaakaan realisoituneet ainakaan Suomessa.
 
Siinä vaiheessa, kun jenkeille on toimitettu kaikki rokotteet tehosteannoksine jokaiselle kansalaiselle, jenkit lakkaavat ostamasta rokotteita. Rokotevirta amerikkaan loppuu kuin seinään. Tämä puolestaan näkyy rokotemarkkinoilla parempana tarjontana ja vähentyvänä kysyntänä. Vai luulitko kenties, että rokotefirmat lakkaavat valmistamasta tuotteitaan heti, kun USA on rokottanut kaikki väkensä?
Jenkit ovat jo ostaneet ja maksaneet niistä "ylijäämärokotteista", ja oletuksena ne saa myös päättää, mitä niille tapahtuu.

Britit ovat jo ilmoittaneet, että niiden ylijäämät menee kehitysmaihin. Itse asiassa myös EU on näin ilmoittanut, joskin ei ne minnekään muualle voisi mennäkään koska rikkaat maat on jo rokotettu siinä vaiheessa...

Lisäksi joka tapauksessa USA:lla tulee olemaan omissa varastoissa varmasti miljoonia ylimääräisiä rokotteita siinä vaiheessa kun halukkaat on rokotettu ja lopun ("haluttoman") kansan osalta vauhti on hidasta.
 
Nyt tuli sellainenkin asia mieleen, että kun Bidenin mukaan kaikki halukkaat amerikkalaiset saavat rokotteen toukokuun loppuun mennessä, niin miksei Niinistö tai joku voisi ottaa puhelinta kauniiseen käteen, soittaa Valkoiseen taloon ja kysellä paria miljoonaa jämärokotetta tänne kesäksi?

Ai niin, siksi kun ei nyt vaan pysty eikä kykene, liikaa vaivaa tarttua puhelimeen. Näinhän se menee. Sen sijaan Venäjän fasistidiktaattorin ja hänen kätyriensä kanssa kyllä käydään kaikenlaisia turhanpäiväisiä keskusteluja melkein viikoittain.
Näinhän ne hommat hoidetaan valtiotasolla. Annetaan ensimmäiselle soittajalle joka kyselee rokotteita. Vähän nyt valoja päälle. Ehkä jos Niinistö lupaa ostaa F35 koneet, voisi jotain pieniä mahdollisuuksia olla saada armopaloja.
 
Niinistö kun soittaa valkoiseen taloon, niin Biden kysyy että niin kuka? Suomi? Juu ei. :lol:
 
Näinhän ne hommat hoidetaan valtiotasolla. Annetaan ensimmäiselle soittajalle joka kyselee rokotteita. Vähän nyt valoja päälle. Ehkä jos Niinistö lupaa ostaa F35 koneet, voisi jotain pieniä mahdollisuuksia olla saada armopaloja.
Itävallan ja Tanskan ministerit kävi Israelissa paikan päällä juttelemassa Netanjahulle, saa nähdä alkaako noissa maissa kohta rokotukset edistymään.. ;)

Kysymättä ei ainakaan saa mitään.
 
Onhan tuossa mamu-bussissa periaatteessa hyvä pointti. Rokotteet kannattaisi kohdentaa riskiryhmien jälkeen ensiksi niihin, jotka ovat kaikkein potentiaalisimpia levittäjiä. Mamut valitettavasti kuuluvat tähän ryhmään. Toki myös esimerkiksi bussikuskit, rakennustyöntekijät ym. etätöihin kykenemättömät voitaisiin myös rokottaa ensimmäisten joukossa riskiryhmien jälkeen.

Rokottamalla ensimmäisenä potentiaalisimmat levittäjät, saadaan ainakin akuuttia R-lukua laskettua nopeammin. Osa meistä joutuu joka tapauksessa jonottamaan rokotetta jälkimmäisten joukkoon, syystä tai toisesta. Näiden kannalta olisi parempi, jos tarttuvuusluku oltaisiin saatu mahdollisimman alas jo siinä vaiheessa, kun väestöstä esim. 40% ollaan rokotettu. Saataisiin samalla rajoituksia ehkä purettua nopeammin.

Jos kaikkein potentiaalisimmat tartuttajat rokotetaan kaikkein viimeisimpänä, rajoituksia joudutaan pitämään kauemmin voimassa, koska tällöin tauti leviää voimakkaasti rokotuksien katkeraan loppuun asti. Toki näitä rajoituksia huutavia rokotuksien jälkeenkin varmasti riittää enemmän kuin riittävästi.

Tämä kuuluu jokaisen poliitikon "tämä olisi varmaan järkevä tehdä, mutta sitten olisin työtön" havaintoon.
Poliittisesti mahdoton ajatus, mutta viruksen leviämisen kannalta parempi kuin kotihoidon piirissä olevan vanhuksen rokottaminen.

Lisäksi kun kaikki eivät ota rokotteita, niin varmaan mamut kuuluvat siihen ryhmään herkimmin mikäli ovat viimeisinä vuorossa, sen puolesta tuossa bussissa olisi myös järkeä.
 
Lisäksi joka tapauksessa USA:lla tulee olemaan omissa varastoissa varmasti miljoonia ylimääräisiä rokotteita siinä vaiheessa kun halukkaat on rokotettu ja lopun ("haluttoman") kansan osalta vauhti on hidasta.

Eiköhän nuo siinä vaiheessa aloita uuden kierroksen. Ei siellä mitään "ylimääräisiä" ole eikä missään muuallakaan maailmassa. Kuka edes tarkalleen tietää kauanko suoja kestää? Muutaman kuukauden? Puoli vuotta? Vuoden? Luulisi että vähintään vuoden välein tarvitaan rokotukset jos virus ei mutatoidu niin paljoa, että tarvitaan kehittää kokonaan uudet rokotteet. Ei influennsakaan maailmasta katoa minnekään, vaikka joka vuosi rokotetaan.
 
Uudet rokoteversiot on jo kehitteillä ja oletettavasti nykyisillä versioilla ei ole paljon arvoa enää kovin pitkälle tulevaisuuteen.

Suoja sinänsä kestää nykytiedon valossa aika pitkään, mutta tietenkään mitään 100% varmaa tietoa siitä ei tässä vaiheessa voi olla olemassa.
 
Jälkiviisastelu on mukavaa. Tylsää, ettet tullut melskaamaan pandemiaan varautumisesta ja kapasiteetin varaamisesta 1,5 vuotta sitten palstalle. Paljonko haluatkaan maksaa käsipareista, joita on pidettävä varalla, jos vaikkapa 30v päästä tulee uusi pandemia? Montako sataa hoitajaa pidetään odottamassa puhelinsoittoa kotonaan? 300? 600? Vai millaista varautumista kaipaat, ja millaisella hintalapulla? Laita ihan konkreettisia ehdotuksia, kuinka varaudutaan kerran 30-100 vuodessa ehkä tapahtuviin pandemioihin!

Jälkiviisastelu? Se, että Suomessa on terveydenhuollon kapasiteetti liian pieni on nähnyt jokainen jo vuosikymmeniä sitten. Kuten sanoin, niin Saksassa on nelinkertainen määrä tehopaikkoja. Panostamalla vähän enemmän terveydenhuoltoon meillä ei olisi tälläisiä hoitojonoja ja sitä kapasiteettia olisi sitten vähän enemmän kun joku pandemia osuu kohdalle. Kuten tuossa linkitettiin, niin monena aikaisempana vuotena on ollut ongelmia jo ihan infulenssan kanssa osassa sairaanhoitopiireistä. Tämäkö on sinusta järkevää? En puhu nyt mistään vuosidan pandemiaa varautumisesta, vaan nostettaisiin vaikka puoleen siitä mitä Saksassa, ei pitäisi olla ihan mahdoton ajatus.
 
Mihin sijoitetaan opettajat ja muut lasten kanssa työskentelevät. perseilijöiden jälkeen varmaankin hehän eivät ole tärkeitä yhteiskunnalle
 
Jälkiviisastelu? Se, että Suomessa on terveydenhuollon kapasiteetti liian pieni on nähnyt jokainen jo vuosikymmeniä sitten. Kuten sanoin, niin Saksassa on nelinkertainen määrä tehopaikkoja. Panostamalla vähän enemmän terveydenhuoltoon meillä ei olisi tälläisiä hoitojonoja ja sitä kapasiteettia olisi sitten vähän enemmän kun joku pandemia osuu kohdalle. Kuten tuossa linkitettiin, niin monena aikaisempana vuotena on ollut ongelmia jo ihan infulenssan kanssa osassa sairaanhoitopiireistä. Tämäkö on sinusta järkevää? En puhu nyt mistään vuosidan pandemiaa varautumisesta, vaan nostettaisiin vaikka puoleen siitä mitä Saksassa, ei pitäisi olla ihan mahdoton ajatus.
Niinpä. Suomessa terveydenhuollon ammatti ei ole kovin haluttu. Palkka on kohtuullinen lisien kanssa. Muuten ainakaan palkka ei siihen ammattiin houkuttele.
Nyt kun on "tilanne päällä" ihmetellään sitä kun joudutaan siirtämään hoitoja ja leikkauksia "sitten kun ehditään" -moodiin. Jostain luin että vaje on reilut 3000 henkilöä.

Satoja miljoonia laitetaan rahaa ulkomaille mutta ei terveyden hoitoon. Toivottavasti tämä pandemia saa edes jotain hyvää aikaan. Todennäköisesti koronassa menee ainakin tämä vuosi ennen normaaliin aikaan palatessa. Mikä sitten se uusi normaali sitten tulee olemaan.
 
Kyllä ulkomaille heitetään miljardeja. Pääministeri totesi jossain vaiheessa "Suomi on vauras maa". No ei siltä näytä jos katsoo terveydenhuollon tilaa.
 
Niinpä. Suomessa terveydenhuollon ammatti ei ole kovin haluttu. Palkka on kohtuullinen lisien kanssa. Nyt kun on "tilanne päällä" ihmetellään sitä kun joudutaan siirtämään hoitoja ja leikkauksia "sitten kun ehditään" -moodiin. Jostain luin että vaje on reilut 3000 henkilöä.

Satoja miljoonia laitetaan rahaa ulkomaille mutta ei terveyden hoitoon. Toivottavasti tämä pandemia saa edes jotain hyvää aikaan. Todennäköisesti koronassa menee ainakin tämä vuosi ennen normaaliin aikaan palatessa. Mikä sitten se uusi normaali sitten tulee olemaan.

Tämä on tosiaan laaja oma keskustelunsa, mutta näitä "rahasampoja" ja "helppoja ratkaisuja" löytyy vaikka kuinka. Helppo se on ulkomaillekin katsoa, mutta sitä voisi katsoa ihan vaikka suomalaisen peiliin. Suomalaisten alkoholihaitat ovat miljardiluokkaa / vuosi. Mitähän sillä miljardillakin tekisi vuodessa SOTE-budjetissa... hoitajien määrässä ja palkassa sekä tietenkin vapauttaa hoidettavien osalta resursseja.

Toivottavasti tämä pandemia herättää suomalaisissa ihmisissä pitämään terveydestä paremmin huoltaan yleisesti, joka heijastuu siltä osin sitten tulevaisuudessa kansanterveyteen sekä myös SOTE-kuluihin. Kansa vanhenee ja hoidettavien määrä ei ainakaan laske.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä ulkomaille heitetään miljardeja. Pääministeri totesi jossain vaiheessa "Suomi on vauras maa". No ei siltä näytä jos katsoo terveydenhuollon tilaa.

Asukkaat nyt ainakin on köyhiä. Olkoot sitten maa vaikka vauras, niin eipä se auta kun ne rahat menee byrokraattihimmeleiden ylläpitoon ja rahoja siirretään yhdestä taskusta toiseen. Suomessa tuntuu kansa olevan valtiota varten vaikka pitäisi olla toisin päin.
 
Suomi vauras maa = yli 100 miljardia euroa velkaa. Ja lisää tulee.

13-3-11308234.png

Viimeksi muokattu:
Suomi vauras maa = yli 100 miljardia euroa velkaa. Ja lisää tulee.

13-3-11308234.png

Lainattiin Kreikallekin vuonna 2010 miljardi, että kyllä meillä varaa on, tosin ikinä ei tulla tuota rahaa saamaan takaisin, ensimmäinen maksuerä oli Kreikalta 3,4 miljoonaa :rofl:

Helsingin ilmaantuvuus on nyt 300, se lähtee tuosta herkästi raketoimaan jos ihmiset ei ala välttämään kontakteja entisestään.
 
Viimeksi muokattu:
THL:n johtaja paljastaa totuuden viraston asiantuntijoiden mallinuksessaan. Oli juuri sellainen mitä arvelin. :whistling:

”Tähän on vain esitetty tiettyjä mallinnuslukuja, joiden perusteella voi käydä näin tai voi olla käymättä, mutta ei tämä ole se meidän arvio. Oikeusministeri on nyt sitten poiminut itse tällaisia lukuja nähtävästi”, Tervahauta sanoo.

Tulee mieleen se vitsi että kun keskustelee savolaisen kanssa niin vastuu siirtyy kuulijalle.

Tulee mieleen se vitsi että kun keskustelee savolaisen kanssa niin vastuu on kuulijalla.

Jatketaan vaan sillä normaalilla pelottelulinjalla. Seksivau, 11k päivätartuntaa, katso kuvat! :kahvi:
 
THL:n johtaja paljastaa totuuden viraston asiantuntijoiden mallinuksessaan. Oli juuri sellainen mitä arvelin. :whistling:

”Tähän on vain esitetty tiettyjä mallinnuslukuja, joiden perusteella voi käydä näin tai voi olla käymättä, mutta ei tämä ole se meidän arvio. Oikeusministeri on nyt sitten poiminut itse tällaisia lukuja nähtävästi”, Tervahauta sanoo.

Tulee mieleen se vitsi että kun keskustelee savolaisen kanssa niin vastuu siirtyy kuulijalle.

Toisaalta Salminen on ollut sitä mieltä että vaalit tulisi siirtää. Mielestäni tuo THL pääjohtaja Tervahauta on ollut koko pandemian ajan hieman pihalla asioista, ei vaikuta kovin pätevältä toisin kuin Salminen.

Sekin pitää muistaa että jos tartuntoja on vaikka se 2000 päivässä niin onko silloin vaalien järjestäminen järkevää, jos oletetaan että tartunnat laskevat kesää kohden ja tuolloin vaalien järjestäminen on huomattavasti turvallisempaa.
 
Ei kai pelkän altistumisen vuoksi ole edes pakko mennä itseään testauttamaan vai onko? Eikö riitä että pysyy määrätyssä karanteenissa?
Pitää paikkansa. Ellei ohjeistus ole ihan viime aikoina muuttunut, niin pelkän altistuksen perusteella ei edes pääse testattavaksi, vaikka haluaisi. Voi olla, että jossain erikoistapauksessa toimitaan toisin.

Tietysti aika moni altistunut karanteeniin määrätty myös testataan, koska moni varmaankin kuvittelee jotain oireita tai muuten vaan aivastaa talvi-ilmasta ja ohjeita noudattaen tällöin ilmoittaa asiasta. Enemmän kuin muutama ihminen on voinut myös totuudenvastaisesti kertoa kokevansa nuhaa tai kurkkukipua tai ripulia, koska syystä haluaa siinä tilanteessa syystä x testattavaksi.
 
Ainakin omaolon kaavakkeen vastauksilla ei siinä mielestä ole mitään väliä, että linkki ajanvaraukseen tulee aina lopussa, vaikka se lopussa kertoisikin, että testiä ei tarvita. Esim jos haluaa Tallinnassa poiketa laivalla niin ei muuta kuin aika sisään ja testissä käy. Hyvä kun on ilmainen.
 
Viimeksi muokattu:
Jos sillä saadaan tauti tehokkaimmin aisoihin, niin mikä jottei. Tauti on levinnyt ainakin viime keväänä voimakkaasti maahanmuuttajien keskuudessa, joten jos siellä rajoitustoimet eivät pure, niin rokotukset varmaan purevat.
Kyseinen ryhmä ei ole mielettömän iso ja jos eivät vain kertakaikkisesti osaa, niin saavat sen vastustuskyvyn sitten sairastamalla sen koronan.

Rokottaminen on hidasta, ja tuollainen liike vasta lisäisikin yleistä vitutusta ko ryhmää kohtaan, siitä ei pääse mihinkään suuntaan. Onneksi koronaan tepsii kuitenkin eristys ja jos on työtön, niin on vallanhyvin aikaa eristäytyä. Eli ei missään nimessä mitään rokotusjärjestysten muutoksia, ainakaan noiden takia. Jos eivät osaa ja halua eristäytyä, niin sairastakoot sitten (Noilla on aikaa, kukaan ei kaipaa sinne olemattomalle työpaikalle tms, eikä hommat seiso).

JOS Rokotusjärjestystä käytäisiin muuttamaan, niin toki sitten mentäisiin ammattikuntien mukaan. Esim: Opettajat, Taksikuskit, Linja-autokuskit, kaikki asiakaspalvelutyössä olevat, jonka jälkeen sellaiset töissäkäyvät, jotka joutuvat työskentelemään porukalla jne menisivät luonnollisesti etusijalle. Nyt kuitenkin tuollaisen systeemin virittäminen aiheuttaisi varmasti huomattavasti kiistoja ja pahaa verta, joka taas olisi yksi selvä lisä koronan haittoihin.
 
Onhan tuossa mamu-bussissa periaatteessa hyvä pointti. Rokotteet kannattaisi kohdentaa riskiryhmien jälkeen ensiksi niihin, jotka ovat kaikkein potentiaalisimpia levittäjiä. Mamut valitettavasti kuuluvat tähän ryhmään. Toki myös esimerkiksi bussikuskit, rakennustyöntekijät ym. etätöihin kykenemättömät voitaisiin myös rokottaa ensimmäisten joukossa riskiryhmien jälkeen.

Rokottamalla ensimmäisenä potentiaalisimmat levittäjät, saadaan ainakin akuuttia R-lukua laskettua nopeammin. Osa meistä joutuu joka tapauksessa jonottamaan rokotetta jälkimmäisten joukkoon, syystä tai toisesta. Näiden kannalta olisi parempi, jos tarttuvuusluku oltaisiin saatu mahdollisimman alas jo siinä vaiheessa, kun väestöstä esim. 40% ollaan rokotettu. Saataisiin samalla rajoituksia ehkä purettua nopeammin.

Jos kaikkein potentiaalisimmat tartuttajat rokotetaan kaikkein viimeisimpänä, rajoituksia joudutaan pitämään kauemmin voimassa, koska tällöin tauti leviää voimakkaasti rokotuksien katkeraan loppuun asti. Toki näitä rajoituksia huutavia rokotuksien jälkeenkin varmasti riittää enemmän kuin riittävästi.
Näin periaatteessa. Käytännössä kuitenkin liian usein potentiaalinen levittäjä = joku joka ei noudata suosituksia.

Moni muukin varmasti haluaisi olla potentiaalinen levittäjä oikein mielellään.
 
THL:n johtaja paljastaa totuuden viraston asiantuntijoiden mallinuksessaan. Oli juuri sellainen mitä arvelin. :whistling:

”Tähän on vain esitetty tiettyjä mallinnuslukuja, joiden perusteella voi käydä näin tai voi olla käymättä, mutta ei tämä ole se meidän arvio. Oikeusministeri on nyt sitten poiminut itse tällaisia lukuja nähtävästi”, Tervahauta sanoo.

Tulee mieleen se vitsi että kun keskustelee savolaisen kanssa niin vastuu siirtyy kuulijalle.

Käsittääkseni tuota ei ole missään vaiheessa esitettu millään muulla tavalla, joten on vähän hassua esittää pätevänsä että "olin oikeassa, pahin skenaario ei ole totta ja muutenkin puhuvat pötyä". Kyse oli erilaisista mallinnuksista koskien erilaisia tilanteita ja niiden ennakointia. Mallinnus ei ole fakta eikä edes ennustus.

Ainakin omaolon kaavakkeen vastauksilla ei siinä mielestä ole mitään väliä, että linkki ajanvaraukseen tulee aina lopussa, vaikka se lopussa kertoisikin, että testiä ei tarvita. Esim jos haluaa Tallinnassa poiketa laivalla niin ei muuta kuin aika sisään ja testissä käy. Hyvä kun on ilmainen.
En tiedä onko tuossa paikallisia eroja, mutta ei se ole minulle ainakaan koskaan tarjonnut ajanvarausta jos kriteerit eivät ole täyttyneet. Tai siis ainakaan testiä se ei ole tarjonnut. On varmaan mahdollista, että ajanvarausta se tarjoaa, mutta se tuskin poikkeaa mistään muustakaan sairaanhoidon ajanvarauksesta.
 
Näin periaatteessa. Käytännössä kuitenkin liian usein potentiaalinen levittäjä = joku joka ei noudata suosituksia.

Moni muukin varmasti haluaisi olla potentiaalinen levittäjä oikein mielellään.
Ne, jotka levittävät kaikkein eniten koronaa, eivät luultavasti ole kiinnostuneita rokotteesta. Tämä on mielestäni suurempi ongelma epidemian pysäyttämisen kannalta kuin se, että huithapeleille tarjottaisiin rokotetta ensimmäisten joukossa.
 
Nuorethan sen julkisen velan kanssa kärvistelevät pisimpään. Mutta "virus on vaaraton minulle, ei haittaa jos vähän leviääkin"
Mehän emme tiedä, millaisia keinoja velkaantumisen kiihdyttämiseksi olisi ilman tätä episodia keksitty. Ei epidemia välttämättä pahenna lopputulosta.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
286 936
Viestejä
4 928 035
Jäsenet
79 269
Uusin jäsen
Magge13

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom