No omia silmiäni ei avannut, koska en edelleen tiedä mitä on tapahtunut, poliisilla on joku käsitys, henkilöllä itsellään lienee joku toinen. Mutta tämän jutun ristiriitaisuus tulee esiin siinä, että koronatautia mahdollisesti levittäneitä on Suomessa vaikka kuinka paljon (kaikki positiivisiksi testatut tiedetäänkin), joten miksei heidän kuvat ja nimet ole netissä? Siksikö, koska ovat yhteistyökykyisiä jäljittäjien kanssa? Mitäs jos valehtelevat? Mitäs jos eivät muista kaikkea? Mitäs jos eivät osaa nimetä kaikkia kontaktejaan? Eli kuvat ja nimet nettiin, vai eikö asia olekaan enää kriittinen mahdollisten altistuneiden uhrien kannalta?
Eli joo, tällaisen taudin takia ei ole tarpeen etsiä mahdollisia altistuneita minkään poliisin etsintäkuulutuksen voimin. Se on oma mielipiteeni ja sellaisena pysyy. Aikoinaan, kun etsittiin HIV-Tompan uhreja, niin silloin haettiin uhreja erityisesti siitä syystä, että HIV voidaan pitää kurissa lähes 100%, jos aloitetaan hoito ajoissa, tarpeeksi aikaisin aloitettu estolääkitys voi pelastaa sairaudelta kokonaan. Lisäksi HIV leviää paljon koronaa enemmän piilossa, koska alkaa oireilla mahdollisesti vasta vuosien päästä tartunnasta, mutta hminen voi tartuttaa tautia eteenpäin koko ajan. Ja sitten vielä oikeudelliset näkökulmat, eli ko. henkilölle haettiin pitkää vankeustuomiota, jolloin tarvittiin paljon asianomistajia.
Tämä tässä näin.
En muista nähneeni kuvaa Savonlinnan supertartuttajasta, vaikka sekin kiinnostaisi
Eteläafrikkalainen virusmuunnos levisi: 64 tartunnan rypäs alkoi bussissa – ”Kyytiin tuli yksi aivasteleva matkustaja”
Ketjussa on todettu 64 jatkotartuntaa.
www.is.fi
Muutenkin naurattaa poliisisetien joutuminen karanteeniin kiinniottotilanteessa Missä oli karhuryhmä kyynelkaasu-geareissa kun sitä tarvitaan? Vai ovatko kaikki HUS lääkärit ja hoitajat olleet koko vuoden karanteenissa työskennellessään sairaalassa*
*) totuus: ilmeisesti ovat
Lue Tehyn ohje: Työnantaja ei voi velvoittaa karanteeniin määrättyä työntekijää tulemaan töihin
Mikäli kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri on määrännyt työntekijän tartuntatautilain edellyttämään karanteeniin, sitä on noudatettava rangaistuksen uhalla. Jos työntekijä on altistunut koronavirukselle, pitää asiaa hoitavan terveydenhuollon henkilön olla yhteydessä tartuntatautilääkäriin...
www.tehy.fi