Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Hyvä että ehtii hiihtoloman viettää normaalisti. Auto pakattuna ja huomenna matkaan.
:kippis:

Edit: Saa nähdä miten tuo "hallituksen suositus" puree baareihin kiihtymisalueilla esim. Pirkanmaalla. :hmm:
 
Joo. Kyllä lapset levittää eilen oli poika uimassa ja turusta asti oli ollut muita lapsia uimassa ja me ollaan savossa eli ainakin mahdollista on levitä laajemmin hiihtoloman aikaan kun koulussa pyörimällä.. Mitään järkeä ole odottaa sinne 8 päivään asti. Paitsi uimahallit sais olla auki. Mitään järkeä oo niitä sulkea.

Oma logiikka tämän koulut vs. loma-aika & harrastukset menee niin, että koulussa lapsilla tulee helposti satoja kontakteja / tilanteita päivän mittaan vs. loma-aikana vaikka tuolla uimahallissa ja päivän mittaan tulee max kymmeniä. Eli todennäköisyyksien pohjalta normikoulupäivänä helpommin tulee osumia koronan suhteen.

Uimahalleista jo kommentoitiinkin, mutta jos niissä otettaisiin sama moodi mitä tytön lätkässä. Eli jo kotona kaikki varusteet päälle, sisään 5min ennen harjoituksia ja luistimet vaan kopissa jalkaan ja jäälle 50% osallistujilla niin tuskin juu tulee tilanteita. Mutta olisikohan kiva vetää uikkareissa tuolla ulkona ja siitä uimahallilla suoraan altaaseen..
 
Tyyppi lukee raamattua kuin piru tilanteita. Kuvittelettö tre oijkesrti ettö tämä kaveri on messissä
Syytetään hallitusta ja sun muuta paskaa, vaikka itse teidetään että mistä se on kiinni, elä ole näiti' muita

Voi sitä ihan viestiä lainata jos on tarkoitus. Täällä on paljon näitä uniikkeja lumihiutaleita, jotka kuvittelevat että he voivat määrätä miten muut keskustelevat nettipalstalla.
 
Onhan tämä oululaisena vähän surkuhupaisaa seurattavaa. Pohjois-Pohjanmaa on kai "leviämisvaiheessa", käytännössä esim. Oulussa tapauksia on yksittäisiä per pv ja muissa kunnissa vielä vähemmän. Nyt sitten pitäisi pistää täälläkin laudat oviin, kun niin on katastrofi päällä. Mikäs siinä, onneksi omat tekemiset sattuu kärsimään noista toimenpiteistä aika vähän, kun lapset ovat vielä pieniä ja salille + hiihtoladulle päässee normaalisti jatkossakin.
 
Se on kiihtymisvaiheessa:

Taitaa olla toistaiseksi mysteeri, miten tuo "suositus" tulee konkreettisesti näkymään noilla kiihtymisalueilla. Taas näitä ettei pakoteta mutta "vahvasti suositellaan". :D
 
Ai nyt oikein yrität derailata ketjua vielä? Hyvä suoritus. Linkkisi ei toimi.
Derailaus tarkoittaa että yritetään johtaa keskustelua eri raiteille/harhaan. Se ei tarkoita offtopic-keskustelua, jota tämä ikävä kyllä on, mutta sinä sen täällä aloitit, en minä.

Sinä esitit väitteen ja sinun tehtävä on myös todistaa se oikeaksi. Minä yritin auttaa siinä vaikka tiedänkin, että kyse on esittämästäsi olkiukosta.

Se linkki toimii kyllä minulla edelleen, mutta voi olla että foorumisofta muodostaa ne käyttäjäkohtaisesti. Postaukseni löytyvät kuitenkin oikean yläkulman haulla siinä missä kaikkien muidenkin postaukset, eli valitset sieltä rataskuvakkeen kautta lisäasetuksista halutun käyttäjän ja valitset kohteeksi "vain tästä ketjusta", niin vain taivas on rajana. Ketjussa on minulta useampi sata postausta ja jos niiden perusteella onnistut osoittamaan kuinka olen väitteesi mukaan "keskittynyt muiden pilkkaamiseen", niin sitten se on vaan myönnettävä. Muussa tapauksessa voisit repiä ryhtiä ja todeta, että tulipa puhuttua pötyä.

/Offtopic
 
Jostain syystä suurempi sulku näköjään pistetään vasta 8.3. Kolmeksi viikoksi, eli kerkeät vielä puolitoista viikkoa törpötellä (rajoitetusti), sitten menee säppiin, pahemmilla alueilla tiukiten. 3 Viikon lalkoon osa sulkutoimista puretaan.
Johtuu Suomen valtiojärjestelmästä. Uusien lakien tekeminen ja lallistaminen vie 3 viikkoa.
 
Derailaus tarkoittaa että yritetään johtaa keskustelua eri raiteille/harhaan. Se ei tarkoita offtopic-keskustelua, jota tämä ikävä kyllä on, mutta sinä sen täällä aloitit, en minä.

Sinä esitit väitteen ja sinun tehtävä on myös todistaa se oikeaksi. Minä yritin auttaa siinä vaikka tiedänkin, että kyse on esittämästäsi olkiukosta.

Se linkki toimii kyllä minulla edelleen, mutta voi olla että foorumisofta muodostaa ne käyttäjäkohtaisesti. Postaukseni löytyvät kuitenkin oikean yläkulman haulla siinä missä kaikkien muidenkin postaukset, eli valitset sieltä rataskuvakkeen kautta lisäasetuksista halutun käyttäjän ja valitset kohteeksi "vain tästä ketjusta", niin vain taivas on rajana. Ketjussa on minulta useampi sata postausta ja jos niiden perusteella onnistut osoittamaan kuinka olen väitteesi mukaan "keskittynyt muiden pilkkaamiseen", niin sitten se on vaan myönnettävä. Muussa tapauksessa voisit repiä ryhtiä ja todeta, että tulipa puhuttua pötyä.
/Offtopic

Kerrohan vielä perustelut miksi minun pitäisi käyttää aikaani jonkun huonosti käyttäytyvän egon pönkittämiseksi? Ei voisi vähempää kiinnostaa vakuuttaa sinua jostain. Riittää minulle että tiedän itse mitä tiedän. Muut käyttäjät voivat vetää samalla tavalla omat johtopäätökset.
 
Derailaus tarkoittaa että yritetään johtaa keskustelua eri raiteille/harhaan. Se ei tarkoita offtopic-keskustelua, jota tämä ikävä kyllä on, mutta sinä sen täällä aloitit, en minä.

Sinulla on se keskustelutyyli että heittää satunnaisia vittuiluja keskustelijoille ja sitten kun joku vastaa siihen niin alkaa jokin toivottoman pitkä verbaalikikkailu joka muistuttaa lähinnä jotain minun vanhoja lukion äidinkielen esseitä. Koita hyväksyä muilta se sama aggressiivisuus mitä muihin kohdistat.
Tästä varmaan tulee jokin sellainen "keskustellaan asiasta, ei keskustelijoista" varoitus jonka otan toki vastaan. Tarkoitus tällä viestillä lähinnä hillitä sitä jatkossa.
 
Ymmärränkö oikein, että 8.3 menee varmasti kylpylät kiinni (Flamingo), mutta siihen asti kylpylät saavat olla auki?

Toisaalta sanotaan, että ohjataan ottamaan käyttöön heti tason kaksi tiukemmat rajoitukset. Onko tämä suositus vai määräys?

Virushan ei THL:n mukaan elä kloorivedessä, niin ei se ainakaan sen välityksellä leviä.
 
Tässä on vuoden verran ollut aikaa erottaa ryyppäyspaikat ja ravintolat toisistaan mutta taitaa olla meidän Viisikolle liian haastava konsepti ymmärrettäväksi :tup:
Ei se ole viisikosta kiinni, vaan perustuslaista ja sen jäykistä tulkinnoista.

Tästä samasta oli puhetta aiemminkin mm. tämän uutisen saattelemana:

Ymmärränkö oikein, että 8.3 menee varmasti kylpylät kiinni (Flamingo), mutta siihen asti kylpylät saavat olla auki?

Virushan ei THL:n mukaan elä kloorivedessä, niin ei se ainakaan sen välityksellä leviä.
Ongelma ei ole vedessä, vaan niissä muissa tiloissa, joissa ihmiset pukeutuvat ja peseytyvät jne. Lisäksi olisi ongelmallista laittaa jotain muita liikuntatiloja kiinni, mutta jättää toisia auki.

Sinulla on se keskustelutyyli että heittää satunnaisia vittuiluja keskustelijoille ja sitten kun joku vastaa siihen niin alkaa jokin toivottoman pitkä verbaalikikkailu joka muistuttaa lähinnä jotain minun vanhoja lukion äidinkielen esseitä. Koita hyväksyä muilta se sama aggressiivisuus mitä muihin kohdistat.
Keskustelutyyli on ihan eri asia kuin valheelliset väitteet ja olkiukot. Jos esitän valheellisen väitteen, niin sen saa kyllä oikaista, eikä varmasti tule palautteena mitään aggressiivisuutta tai vittuilua. Eri mieltä saa olla, mutta yritetään pysyä faktoisssa ja keskustelun aiheessa.

Kerrohan vielä perustelut miksi minun pitäisi käyttää aikaani jonkun huonosti käyttäytyvän egon pönkittämiseksi? Ei voisi vähempää kiinnostaa vakuuttaa sinua jostain. Riittää minulle että tiedän itse mitä tiedän. Muut käyttäjät voivat vetää samalla tavalla omat johtopäätökset.
Sinä esitit sen väitteen, en minä. Missään keskustelussa prosessi ei mene niin että voi väittää kaikenlaista, mutta ei tarvitse perustella/todistaa väitettä mitenkään. Se koskee samalla tavalla myös kaikkia näitä koronaan liittyviä väitteitä.
 
No eikö sen viisikon johdolla sitä tulkintaa tehdä? Zyskowiczin kommentit vaikuttaa varsin tervejärkisiltä.
Zyskowicz oli tuossa tosiaan ihan asian ytimessä. Hallitus ei voi muuttaa perustuslakia yksinään ja vastustus on ollut kovaa.

Zyskowicz nosti asian esiin eduskunnan lähetekeskustelussa hallituksen uudesta rajalaista, jonka tarkoitus on mahdollistaa laajat ”pakkotestit”. Zyskowiczin mukaan hallitus ja sen virkamiehet ovat sählänneet ”tämän asian kanssa kuukausikaupalla”, mutta tämä ei ole koko totuus, vaan ”ongelman ytimessä on Suomen liian kireä perustuslaki- ja perusoikeustulkinta”. ”Sehän tätä uudistusta on varsinaisesti jarruttanut”, Zyskowicz sanoi.
 
Ei se ole viisikosta kiinni, vaan perustuslaista ja sen jäykistä tulkinnoista.

Tästä samasta oli puhetta aiemminkin mm. tämän uutisen saattelemana:

Ongelma ei ole vedessä, vaan niissä muissa tiloissa, joissa ihmiset pukeutuvat ja peseytyvät jne. Lisäksi olisi ongelmallista laittaa jotain muita liikuntatiloja kiinni, mutta jättää toisia auki.

No mutta onko yksityiset kylpylät määrätty sulkemaan ovensa nyt heti vai ei?

Pääkaupunkiseudullahan on ilmeisesti julkiset uimahallit olleet jo marraskuusta asti kiinni, mutta Flamingo on ollut koko ajan auki. Eli ei siinä sinänsä olisi muutosta.

Flamingoonhan pitää varata paikka, että luultavasti kaupassakin on enemmän porukkaa kuin siellä.
 
Viimeksi muokattu:
Mites työpaikat? Jos on normaali toimisto niin pitääkö sielläkin tehdä jotain jos on yli 10 henkeä? Kaikissa vain puhutaan "osallistujista" ja "asiakkaista", mutta lasketaanko työyhteisä kokoontumiseksi jos tilassa ei ole asiakkaita tai ulkopuolisia?
 
Yksityisten toimijoiden kohdalla pitää varmaankin odottaa noita uusia lakimuutoksia ennen kuin niihin on mahdollista puuttua. Siihen saakka kaikki on käsittääkseni vain suosituspohjalla. Viime vuoden maaliskuussa Flamingo laittoi ovensa kiinni suosituksesta, joten en ihmettelisi jos tekevät niin myös nyt.

Mites työpaikat? Jos on normaali toimisto niin pitääkö sielläkin tehdä jotain jos on yli 10 henkeä? Kaikissa vain puhutaan "osallistujista" ja "asiakkaista", mutta lasketaanko työyhteisä kokoontumiseksi jos tilassa ei ole asiakkaita tai ulkopuolisia?
Työturvallisuuslain mukaan työnantaja vastaa työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Se tarkoittaa samalla, että työnantajien tulee seurata ja noudattaa viranomaisten suosituksia. Jos käytännöt omalla työpaikalla ovat epäselviä, pitää työnantajalta vaatia selkeitä ja yksiselitteisiä toimintaohjeita.

Täältä löytyy aika kattava tietopaketti sekä työntekijöille että työnantajille:

Niissä työpaikoissa missä etätyö on mahdollista, on varmasti siirrytty jo vuosi sitten tekemään töitä pääsääntöisesti muualta kuin konttorilta. Lopuissa pitää tehdä muita järjestelyitä. Ei kannata olettaa, että hallitus sanelee ehdottomat ohjeet jokaiselle työpaikalle.
 
Tämän asian käsittelyssä häiritsee se että kuntavaalien pitäminen vaikuttaa olevan vähän kaikille osapuolille pyhä lehmä johon ei voida koskea vaan pitää tehdä kolmen viikon sulku jotta ne saadaan pidettyä.

Ymmärrän kyllä länsimaisen demokratiaperinteen ja asiaan liittyvän poliittisen painolastin mutta vaalien siirtäminen jos mikä osoittaisi poliittista vastuunkantoa ja tilanteen vakavuutta kansalaisten suuntaan. Sen sijaan kun toimenpiteet suunnataan osa-alueille, kuten lasten harrastukset, jotka eivät tilastotiedon mukaan vaikuta tautitilanteeseen, aiheuttavat negatiivisia vaikutuksia lapsiin ja yleishyödyllisiin yhdistyksiin antaa se väärän viestin kansalaisten suuntaan.
 
Ymmärränkö oikein, että 8.3 menee varmasti kylpylät kiinni (Flamingo), mutta siihen asti kylpylät saavat olla auki?
Menevät kiinni, mikäli kunnan tartuntatautiviranomainen tai paikallinen AVI niin määräävät, maanantaina 22.2. voimaan tulleiden tartuntatautilain muutosten (pdf) perusteella (tarkemmin pykälä 58 g). Ei siis ole suoranaisessa yhteydessä tuohon 8.3. alkavaan sulkutilaan, vaan katsotaan alueellisesti ja tapauskohtaisesti (tosin jos STM ohjeistaa, että "sulkekaa leviämisvaiheessa olevilla alueilla", niin eivätköhän ne sitten kiinni mene lyhyelläkin varoitusajalla AVIn määrääminä).

Muokkaus: AVIen päätöksiähän voi kahlata vaikka tuolta: Yleistiedoksiannot - Aluehallintovirasto

@Kautium linkissä tosiaan ne yllä mainitsemasi muutokset.
 
Viimeksi muokattu:
Työturvallisuuslain mukaan työnantaja vastaa työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Se tarkoittaa samalla, että työnantajien tulee seurata ja noudattaa viranomaisten suosituksia. Jos käytännöt omalla työpaikalla ovat epäselviä, pitää työnantajalta vaatia selkeitä ja yksiselitteisiä toimintaohjeita.

Täältä löytyy aika kattava tietopaketti sekä työntekijöille että työnantajille:

Niissä työpaikoissa missä etätyö on mahdollista, on varmasti siirrytty jo vuosi sitten tekemään töitä pääsääntöisesti muualta kuin konttorilta. Lopuissa pitää tehdä muita järjestelyitä. Ei kannata olettaa, että hallitus sanelee ehdottomat ohjeet jokaiselle työpaikalle.
Joo mä tiedän ton kyllä, mutta mä kysyinkin että lasketaanko työpaikat ja työtekijät "osallistujiksi" tai "asiakkaiksi" uusien sääntöjen mukaan kun samoissa tiloissa ei ole varsinaisia "osallistujia" tai "asiakkaita". Eli onko työpaikoilla sama että jos ei toimistossa 2m välit ja yli oliko nyt 10 henkilöä niin paikka pannaan säppiin ellei noita pysty noudattamaan?
 
Ei lasketa. Työpaikalla on työntekijöitä, jolloin pätee nimenomaan tuo Kautiumin mainitsema työturvallisuuslaki. Noissa aiemmin linkkaamissani tartuntatautilain muutoksissa ei puhuta työntekijöistä missään kohden. (muokkaus: olettaen toki kontekstiksi aiemmin mainitun toimiston, johon eivät ulkopuoliset/asiakkaat säännönmukaisesti tule)
 
Missasin, mutta saavatko ravintolat sulun aikana myydä noutoruokaa? Entä kotiinkuljetusruokaa?
 
Missasin, mutta saavatko ravintolat sulun aikana myydä noutoruokaa? Entä kotiinkuljetusruokaa?
Kyllä nää mahdollisuudet ymmärtääkseni säilyy.
Juuri näin, kyllä saavat myydä ulos: Hallitus linjasi siirtymisestä välittömästi koronaepidemian torjunnan tasolle kaksi, hallitus valmis ottamaan poikkeusolot käyttöön

Ravitsemisliikkeet ehdotetaan poikkeusoloissa suljettavaksi 8.–28. maaliskuuta, lukuun ottamatta perustason alueita. Ruuan ulosmyynti asiakkaille on kuitenkin sallittua.
 
Pirkanmaalla useampi firma (ainakin IT-alalla) on infonnut että full-remote moodiin mennään tuon 3 viikon ajaksi. Perustuu ilmeisesti jonkin tahon suositukseen.
Omalla kohdalla nyt mikään ei muutu, viikon päästä tulee vuosi etänä täyteen eikä loppua näy... :comp2:
 
Oho olin eilen väärässä, tulikin myös kiihtymisvaiheen alueille, noh sattuuhan tätä kun yrittää arvailla.
 
Nyt meni kyllä itseltäni taas hieman ohi tämä poikkeusoloasia, eli valmiuslakia ei olla aktivoimassa, mutta poikkeusolot kyllä (mitä sitten tarkoittaakaan...). Mitenkäs tämä poikkeusolotilanne antaa mahdollisuuden sulkea ravintoloita vai vaaditaanko vielä tässä vielä joku erillinen laki?

Alkaa nämä rajoitukset kyllä hieman kärsiä moraalikatoa, tässä esim. Espoossa tehty selvitys lasten harrastustoiminnan koronavaikutuksista: Koronarajoitukset | Espoo selvitti 24 000 lapsen ja nuoren liikuntaharrastusten koronatartunnat helmikuussa

Rajoja ei tulla tässä maassa laittamaan koronaturvallisiksi koskaan, enää sillä ei liene niin paljon väliäkään, mutta kunhan nyt totesin :) Kaikenlaista muuta rajoitusneppailua kyllä harrastetaan pää märkänä.
 
Voi viddu näitä päättäjiä! Etelän poppoo voi vetää normaalin hiihtoloman ja sitten viikolla 10 alkavat lomailijat voivatkin lomailla kotosalla ja odotella, kun paska osuu kunnolla tuulettimeen. Hus jo väläytteli tehohoitokapasiteetin olevan sietokyvyn rajoilla, mutta paskat siitä ja eiku maakuntiin vain skimpaileen/afterskiihin. Thl-poppoo sai pyyhkeitä, kun alkoi latistelemaan Helsinkiläisten lomafiiliksiä. Voi helvetin perkele! :angry:
 
Niin kiihtymisalueillahan nuo kokoontumisrajoitukset ovat olleet max 20 henkilöä, näiden rajoitusten jälkeen putoaa dramaattisesti 20 > 6 henkilöön max.

Koskee niin julkisia kokoontumisia kuin yksityisiä kokoontumisia.

Teho yli 9000!

kun taas leviämisalueilla ei juuri mitään vaikutusta, tässä tasolla 2.
 
Viime keväänä suositut ravintolat myivät tuotteitaan noutomyyntinä täyttä häkää, ja porukkaa oli kuitenkin suosittuina lounasaikoina kuin pipoa ravintolan sisällä annoksiaan odottelemassa + päälle vielä Wolt+Foodora-kuskit, eikä silloinkaan kenelläkään ravintolan asiakkaalla ollut maskeja. Mahtaako moinen olla edelleenkin sallittua vai jätetäänkö nämä etäisyyssäännöt yms. velvoitteet pois ravintoloilta?

Aika löysä sulkuhan tuo on, toki tyhjää parempi, mutta eniten ihmetyttää tiedotuksen taso, joka paikassa kysellään ristiin rastiin että mikä nyt oikein muuttuu.
 
Onneksi rajoituksien ansiosta sinä ja moni muu ei pysty palaamaan normaaliin vaikka haluaisi.
Tällä hetkellä toimintani poikkeaa normaalista lähinnä siten, että käyn vähemmän toisten ihmisten luona kuin tavallisesti ja jaksan vielä larpata turvavälejä ja maskeja. Mikään rajoitus tai sääntö ei tähän pakota. Olet toisin sanoen väärässä.

Olen niin tylsä tyyppi etten normaalistikaan käy festareilla ja pubista lähden yleensä muutenkin kymmenen aikoihin.
 
Nyt meni kyllä itseltäni taas hieman ohi tämä poikkeusoloasia, eli valmiuslakia ei olla aktivoimassa, mutta poikkeusolot kyllä (mitä sitten tarkoittaakaan...). Mitenkäs tämä poikkeusolotilanne antaa mahdollisuuden sulkea ravintoloita vai vaaditaanko vielä tässä vielä joku erillinen laki?
Kuten tuossa aiemmin mainitsin, niin ravintoloiden täyteen sulkemiseen nykylainsäädännöllä vaaditaan perustuslain 23 § aktivointi (jonka perusteella sulkemisesta voidaan säätää laki tai Valtioneuvoston asetus), joka puolestaan vaatii valmiuslain pykälän 3 aktivoinnin. Tämä ollaan tulossa tekemään mitä todennäköisimmin viikon sisällä (oma arvioni). Tuo uutisissa pyörivä "valmiuslakia ei aktivoida" on lähinnä toimittajien omaa ymmärtämättömyyttä, sillä laista tosiaan aktivoidaan kyllä tuo yksi pykälä. Muita pykäliä ei toistaiseksi ole ilmoitettu aktivoitaviksi (valmiuslaki on sillä tavalla erilainen laki, että sieltä tosiaan pitää aina aktivoida pykälät yksittäin tarpeen mukaan [lisäys: käytännössä pykälien 4, 6 ja 7 mukaisesti]).

Miksi sitten ravintolat tarvitsevat tällaisen menettelyn siinä missä esimerkiksi kylpylät eivät, johtuu tartuntatautilain 58 g pykälässä listatuista tiloista, joita k.o. pykälän mukaisesti voidaan sulkea (tiedän, ettei tämä ole tyydyttävä perustelu, mutta en nyt jaksa selvittää asiaa itsellenikään tämän tarkemmin).

Kyllä, perustuslain 23 §:n mukaisin toimivaltuuksin tehdyllä väliaikaisella lainsäädännöllä. Tähän tarvitaan poikkeusolojen julistaminen, kuten kyseisessä pykälässä kerrotaan (otsikossa "perusoikeudet poikkeusoloissa"). Valmiuslain muita pykäliähän ei silti ole pakollista ottaa käyttöön, vaikka pykälän 3 mukaiset poikkeusolot julistettaisiinkin.

Onhan tuosta tosiaan aivan selvästi kerrottu tiedotustilaisuudessa useampaan kertaan :) (ei henkilökohtaisesti sinulle, vaan yleisenä huomiona).

------------------------------------------------------------------

Viime keväänä suositut ravintolat myivät tuotteitaan noutomyyntinä täyttä häkää, ja porukkaa oli kuitenkin suosittuina lounasaikoina kuin pipoa ravintolan sisällä annoksiaan odottelemassa + päälle vielä Wolt+Foodora-kuskit, eikä silloinkaan kenelläkään ravintolan asiakkaalla ollut maskeja. Mahtaako moinen olla edelleenkin sallittua vai jätetäänkö nämä etäisyyssäännöt yms. velvoitteet pois ravintoloilta?

Aika löysä sulkuhan tuo on, toki tyhjää parempi, mutta eniten ihmetyttää tiedotuksen taso, joka paikassa kysellään ristiin rastiin että mikä nyt oikein muuttuu.
Periaatteessahan tuo noutomyynti on juuri sitä sallittavaa ulosmyyntiä, mutta en osaa vielä tarkemmin sanoa, tullaanko sisätiloista noutamiselle asettamaan jotain erityisiä rajoituksia. Ne nähdään sitten, kun yllä mainitsemani poikkeuslainsäädäntö valmistuu. Voisin kuitenkin kuvitella, että esimerkiksi (kahden) metrin turvaväleihin, maskien käyttöön ja samanaikaisten noutajien maksimimäärän rajoittamiseen tullaan velvoittamaan vahvoin sanamuodoin.
 
Viimeksi muokattu:
Näköjään moni ravintolaketju laittaa lapun luukulle jo ensi viikolla. Esim Restel. Ja ehkä Noho Partners.
 
Voi viddu näitä päättäjiä! Etelän poppoo voi vetää normaalin hiihtoloman ja sitten viikolla 10 alkavat lomailijat voivatkin lomailla kotosalla ja odotella, kun paska osuu kunnolla tuulettimeen.

Pysyy poissa kiihtymis-ja leviämisalueilta niin ongelmahan on ratkaistu sillä.
 
Ai nyt 2 päivää myöhemmin tilanne jo näin paha että siirryttiin leviämisvaiheeseen? okei...

Ilmaantuvuusluku tänään etelä karjalassa 77.
Vähän kyllä särähtää korvaan tämä :
Etelä-Karjalassa on siirrytty koronaviruksen leviämisvaiheeseen. Alueellinen tilannekuvaryhmä päätti asiasta torstaina aamupäivällä.

Asia vaan päätettiin ilman faktoja?
 
Näitä määräyksiä on nyt niin monenlaisia ja eri tasoisia niin kysytään täältä apua.

Jyväskylän suunnilla ollaan kiihtymisvaiheessa tällä hetkellä. Sulkeeko tämä poikkeustila yksityiset kuntosalit/urheilupaikat 8.3 automaattisesti?
Keväällä sulun aikana ne olivat auki normisti.
 
Mites noi valtakunnan rajat? Kielletäänkö täällä laulu ja joraaminen samalla kun vierastyövoimaa ajelee tänne töihin kuin mitään pandemiaa ei olisi olemassakaan?
 
Näitä määräyksiä on nyt niin monenlaisia ja eri tasoisia niin kysytään täältä apua.

Jyväskylän suunnilla ollaan kiihtymisvaiheessa tällä hetkellä. Sulkeeko tämä poikkeustila yksityiset kuntosalit/urheilupaikat 8.3 automaattisesti?
Keväällä sulun aikana ne olivat auki normisti.
Kyllä se siltä vähän alkaa vaikuttaa (jos nykytietoon on luottaminen). Ylen uutisen kohta 4, ensimmäinen kappale: Mikä ihme on "sulkutila"? 5 polttavinta kysymystä ja mahdollisimman yksinkertaista vastausta. Muokkaus: siis kuten aiemmin on mainittu, niin AVI ja/tai kunnan tartuntatautiviranomainen tekee päätökset. Vielä niitä ei varsinaisesti olla julkaistu, mutta en näe, miksei suljettaisi kun nyt tähän kerran lähdettiin. Mitään sisäpiiritietoa tahi muutakaan minulla ei todellakaan ole, ja tämä on vain oma arvioni johon kannattaa suhtautua varauksella.
 
Viimeksi muokattu:
Slovenialaisella lääkärillä on todettu koronavirus, vaikka hän on aiemmin saanut kaksi annosta koronarokotetta. Lääkäri työskentelee maan toiseksi suurimmassa sairaalassa Mariborissa, kertoo Euractiv.

Lääkäri on palannut äskettäin Afrikasta, ja on todennäköistä, että virus on herkemmin tarttuvaa eteläafrikkalaista muunnosta. Virustyypin varmistaminen kestää noin viikon, kertoo sairaalan edustaja.

Annetaan vaan levitä ja mutantoitua niin näillä rokotteilla ei tehdä mitään
 
Influenssaa vastaan voidaan rokottaa, jos osuu ennustus kohdalleen siitä mikä variantti aina kulloinkin riivaantuu leviämään. Tavallista flunssaa vastaan ei voida enää rokottaa, koska virustyyppejä lienee jo yli sata erilaista. Vaikka kuinka rokottaisi, alkaisivat vanhimmasta päästä rokotteet jo menettämään tehoaan. Jos tuo korona jatkaa varioitumistaan, niin ei tuosta enää päästä millään eroon. Alkaa vähän näyttää siltä, että näin tässä sitten käy. Ei taida maailma enää palata ihan ennalleen.

T -.-
 
Jotenkin muistelen että tuo verkkouutiset ei ihan tarkin/luotettavin tiedon lähde ole?
 
Jotenkin muistelen että tuo verkkouutiset ei ihan tarkin/luotettavin tiedon lähde ole?

Varmaa mun laittamaa. Ohan siellä linkki lähteeseen. Kaikkeen pitää olla kriittinen mut epäilen että oikeesti nykyiset rokotteet tulee olemaan turhia tätä vastaan.
 
Varmaa mun laittamaa. Ohan siellä linkki lähteeseen. Kaikkeen pitää olla kriittinen mut epäilen että oikeesti nykyiset rokotteet tulee olemaan turhia tätä vastaan.
Jos rokotustahti on "tarpeeksi hidas" niin kyllähän virus mutatoituu siinä määrin että tehot heikkenee. En sitten tiedä miten paljon viruksen tarvitsee muuntua että teho kokonaan häviäisi. Ja ei ole rokotetta joka olisi 100% joten uutinen sinänsä on oikeellinen.
 
Jotenkin muistelen että tuo verkkouutiset ei ihan tarkin/luotettavin tiedon lähde ole?

Verkkouutiset on kansallisenkokoomuksen omistuksessa ja se on poliittinen julkaisu. En sitten tiedä mikä poliittinen agenda on taustalla tässä ehkä kokoomuksen taustahenkilöillä on rahaa kiinni lääketehtaiden osakkeissa ja halutaan tehdä voittoa myymällä uusia rokotteita muunnoksia varten.

"Massarokotukset alkaa viimeistään kesällä, eipäs alakkaan, eiku voi sitten alkaakin, eiiiii me pystytäkään...eiku hetkinen!"

Meillähän olisi kapasiteettia asiantuntijoiden mukaan tuottaa myös vektoripohjaista rokotetta kansan tarpeisiin, mutta sitten tulee lisenssiasiat, tahtotila, rahoitus sun muut vastaan ja yrityksen halu lähteä moiseen mukaan sekä miten se vaikuttaa mahdollisesti jo aikaisempaan lääketuotantoonsa. Ehkäpä meillä on tulevaisuudessa mahdollista muuntaa jokin lääketehdas nopeastikin rokotetuotantoon pienellä vaivalla. Saapi nähdä mitä tästä pandemiasta opitaan.

Kuopiossa siis esim:

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 487
Viestejä
4 883 552
Jäsenet
78 837
Uusin jäsen
turbomummo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom