Tottakai, mutta siinä kestää vielä joitakin kuukausia ja siihen asti pitäisi pärjätä muilla keinoin.
Mä en arkaile mitään joten kysyn suoraan mikä sun tuntuma on, onko latinot ja mustat selvästi yliedustettuina tartunnoissa ja jos on, niin mistä luulet että se johtuu?

En mä osaa tuosta sanoa mitään, kun olen seurannut vain kokonaistilannetta. Elän kuplassa missä amazon tuo ruokatarvikkeet kotitoimituksella, teen etätöitä kotoa käsin ja käyn yksikseni kalastamassa/fillaroimassa. Tylsin melkein vuosi miesmuistiin ollut. Ei faktoihin perustuva perstuntuma on, että ne joilla on paljon sosiaalisia suhteita/perhettä ja käyvät kyläilemässä ovat johtaneet siihen ettei mene kovin hyvin täällä. Tai ainakin noin voisi kuvitella kiitospäivä+joulu seteistä. Kuolleissa on varmaan ikä tärkein tekijä ja sen jälkeen tulee terveysjutut. Tietty mukaan mahtuu niitä huonotuurisia, jotka on nuoria, kovassa kondiksessa ja silti osui paska arpa kohdalle, mutta ne lienee ihan vähemmistössä.
Latinoita mulla oli naapureina aikaisemmin paljon. Niillä tuntuu olevan isot perheet ja suvut täällä. Latinot tosin katos, kun vuokrat ovat kohonneet palkkoja nopeammin. Nyt on naapureina pääasiassa aasiasta päin porukkaa(kiina, intia). Hankala tietty varmaksi sanoa täällä, kun kiinalaisen näköinen ihminen saattaa olla ihan täysin amerikkalainen syntymämaata ja aksenttia myöten ja sit wanhemmat ei puhu kuin minimaalisesti englantia. Kalastushommissa törmännyt paljon 60v+ kiinalaisiin patuihin, jotka joko ei puhu tai ei halua puhua sanaakaan englantia. Ne on varmaan niitä ensimmäisen generaation maahanmuuttajia joiden lapset nyt pyörittelee asioita täällä.
Latinoista vois vielä sen sanoa, että ne tekee tosi paljon hanttihommia. Ei varmaan ole ihan paras työ tällä hetkellä käydä korjaamassa muiden talojen lämmityslaitteita, vessanpönttöjä tms. Tuollainen työ varmaan altistaa aika pahasti taudeille. Ne on kovia tekemään töitä. Respect.

Vastaan Pohjois-Carolinasta että ei mulla mitään varsinaista tuntumaa ole, mutta tilastojen mukaan latinoilla ("hispanic") on osavaltiossa selvä yliedustus todetuissa tartunnoissa: 8,6 % latinoista on todettu positiivisiksi, kun taas ei-latinoilla luku on 2,9 % (oletetaan, että samaa henkilöä ei todeta useampaan kertaan positiiviseksi). Mustien ja valkoisten välillä ei ole juuri mitään eroa. Amerikkalaisissa tilastoissa etnisyys (latino vai ei) ja ihonväri (musta vai valkoinen) ovat ortogonaalisia piirteitä, eli jokaisella latinolla ja ei-latinolla on aina myös jokin ihonväri. En löytänyt helposti valkoisten ei-latinoiden lukuja.
Kuolleiden kohdalla latinoilla puolestaan on selkeä aliedustus: Latinoja on täällä n. 15 % väestöstä, mutta vain 8 % kuolleista. Ikärakenne varmaan selittää tämän. Mustilla lievä yliedustus: 23 % väestöstä ja 26 % kuolleista.
Kaupoissa ylivoimainen enemmistö pitää maskeja täällä republikaanienemmistöisellä maaseudulla, joskin joka kerta näkyy ainakin yksi idiootti, joka oikein korostetusti toimii kaikkia ohjeita vastaan. Nämä on poikkeuksetta jotain 45-57-vuotiaita valkoisia miehiä tai naisia joista näkee jo kauas että ÄÖ on jossain siellä samassa haarukassa kuin ikä. Sitten on myös niitä, jotka periaatteessa yrittävät noudattaa ohjeita, mutta matala ÄÖ aiheuttaa esim. sen, että maski vedetään sivuun kun pitää puhua edessä olevan henkilön kanssa että varmasti kuuluu puhe selkeästi

Tosiaan latinot vaikuttaisi olevan selvästi yliedustettuina koronatilastoissa. 55,1% tartunnoista on lattareilla, vaikka osuus väestöstä on vain 38,9%. Myös kuolemissa on yliedustus. Valkolaiset on aliedustetut tilastoissa ja mustatkin lievästi, yllättävää kyllä.
Vastaan Pohjois-Carolinasta että ei mulla mitään varsinaista tuntumaa ole, mutta tilastojen mukaan latinoilla ("hispanic") on osavaltiossa selvä yliedustus todetuissa tartunnoissa: 8,6 % latinoista on todettu positiivisiksi, kun taas ei-latinoilla luku on 2,9 % (oletetaan, että samaa henkilöä ei todeta useampaan kertaan positiiviseksi). Mustien ja valkoisten välillä ei ole juuri mitään eroa. Amerikkalaisissa tilastoissa etnisyys (latino vai ei) ja ihonväri (musta vai valkoinen) ovat ortogonaalisia piirteitä, eli jokaisella latinolla ja ei-latinolla on aina myös jokin ihonväri. En löytänyt helposti valkoisten ei-latinoiden lukuja.
Kuolleiden kohdalla latinoilla puolestaan on selkeä aliedustus: Latinoja on täällä n. 15 % väestöstä, mutta vain 8 % kuolleista. Ikärakenne varmaan selittää tämän. Mustilla lievä yliedustus: 23 % väestöstä ja 26 % kuolleista.
Kaupoissa ylivoimainen enemmistö pitää maskeja täällä republikaanienemmistöisellä maaseudulla, joskin joka kerta näkyy ainakin yksi idiootti, joka oikein korostetusti toimii kaikkia ohjeita vastaan. Nämä on poikkeuksetta jotain 45-57-vuotiaita valkoisia miehiä tai naisia joista näkee jo kauas että ÄÖ on jossain siellä samassa haarukassa kuin ikä. Sitten on myös niitä, jotka periaatteessa yrittävät noudattaa ohjeita, mutta matala ÄÖ aiheuttaa esim. sen, että maski vedetään sivuun kun pitää puhua edessä olevan henkilön kanssa että varmasti kuuluu puhe selkeästi
Siis sielläkin sama juttu kuin Kaliforniassa. Jännä juttu. On mulla yksi teoria, mikä omalta osaltaan voi kontributoida tähän. Psssst. D-vitamiini... Sellaistakin dataa kyllä löytyy, jossa on mittailtu eri ryhmien D-vitamiiniarvoja ja siinäkin ihon tummuus korreloi suoraan ikävällä tavalla.
Toi ei tosin selitä sitä, miksi lattarit pärjää koronassa huonommin kuin mustat.
Meneekö tämä nyt niin, että koska rokote ei estä ilmeisesti levittämistä - niin kohta meillä on oireettomia taudin levittäjiä kaikkialla ? Siis ennen kuin suurin osa on rokotettu?

Kyllä se estää. Sehän blokkaa viruksen mahdollisuuden replikaatioon, koska virus ei pääse solun sisään. Tällöin viruspartikkelien määrä ei kasva. Tottakai on mahdollista, että hengität sisääsi viruspartikkelin ja sitten yskit sen saman partikkelin eteenpäin.
Karunnäköiset käppyrät amerikassa. Uusi ennätys on nyt 4033 kuollutta vuorokaudessa täällä. Uusien tapausten, sairaalaan raahattujen ja arvioidun joulunajan lomaliikenteen johdosta ennuste on, että tässä rikotaan vielä lisää ennätyksiä tammikuun aikana. Ei tämä virus taida maskeilla ja eristäytymisellä koskaan luovuttaa. Tosin mikä lie tilanne olisi, jos ei tehtäisi toimenpiteitä. Oltaisiin porukalla sairaana yhtä aikaa ja hoitona olisi joe roganin uusimmasta podcastista vitamiinit ja liikuntavinkit. Amazonista loppui muutama roganin podcastissa hehkutettu tuote ja myyvät nyt eioota Käy kyllä sääliksi pienyrittäjiä. Ei paljon varmaan naurata esim. mun käyttämän punttisalin omistajaa, kun se on joutunut pitämään ovet kiinni maaliskuusta lähtien.
Kyllä se estää. Sehän blokkaa viruksen mahdollisuuden replikaatioon, koska virus ei pääse solun sisään. Tällöin viruspartikkelien määrä ei kasva. Tottakai on mahdollista, että hengität sisääsi viruspartikkelin ja sitten yskit sen saman partikkelin eteenpäin.
Olen ymmärtänyt että rokotetut kyllä saavat Covidin ja joitain oireita. Covidin pystytään heiltä myös testaamaan. Tämä saa minut skepsiseksi sen suhteen että nämä rokotetut eivät sitten enää levittäisi tautia. Mutta oma mutu on se että se kyllä pienentää R lukua merkittävästi.
Jos sen rokotteen muodostamat vasta-aineet sitoutuu siihen viruksen piikkiin niin silloin ne estävät viruksen sitoutumisen solun reseptoriin ja sitä kauttaa pääsyn soluun ja replikaatio ei onnistu. Tämä tietty riippuu rokoteen muodostamasta vasteesta ja kuinka hyvin ne vasta-aineet siihen sitoutuu.
Olen ymmärtänyt että rokotetut kyllä saavat Covidin ja joitain oireita. Covidin pystytään heiltä myös testaamaan. Tämä saa minut skepsiseksi sen suhteen että nämä rokotetut eivät sitten enää levittäisi tautia. Mutta oma mutu on se että se kyllä pienentää R lukua merkittävästi.
Juuri näin, levittäminen on mahdollista vaikka olisi rokotettu ja kuten sanoit sekin pienentää R lukua, lopullinen koronan kuolema tulee sitten kun saadaan rokote mikä antaa 100% suojan ja estää taudin leviämisen, muuten taitaa käydä kuten influenssassa että kiertää ja muuttuu joka vuosi...
Olette siis lukeneet ne AstraZenekan julkaistut artikkelit? Jos niissä noita lukuja on (mikä on rokotetun tartuttavuus) niin referoikaa tänne ihmeessä.
Mitään 100% rokotesuojaa on turha haihatella, kun oikeastaan millään rokotteella mitään tautia vastaan ei teho ole noin hyvä. Mutta ei tämä mikään ongelma sinänsä ole. Jos R -luku saadaan riittävän pieneksi ja rokote suojaa vakavammat tautimuodot (laskien samalla merkittävästi r -lukua) niin ei kai sitä muuta tarvitakaan.
Olen ymmärtänyt että rokotetut kyllä saavat Covidin ja joitain oireita. Covidin pystytään heiltä myös testaamaan. Tämä saa minut skepsiseksi sen suhteen että nämä rokotetut eivät sitten enää levittäisi tautia. Mutta oma mutu on se että se kyllä pienentää R lukua merkittävästi.
Pfizer ei ole erikseen puhunut vakavan tautimuodon estämisestä, mutta Astra Zenecan toimitusjohtaja ainakin on todennut, että heidän rokote estää vakavan muodon 100% teholla, vaikka rokotteen varsinainen teho on jotain muuta.
Aika vähän käsittääkseni yksinään. Toimivat massatestauksessa ihan ok, mutta tarvitsevat positiivisen tapauksen kohdalla yleensä aina toisen varmistavan testin. Käsittääkseni siis niitä toki käytetään ja niillä on paikkansa, mutta tarkkuuden osalta niitä myös sitten pitää käyttää asianmukaisesti.
Näitähän meinattiin jossain vaiheessa, että voitaisiin käyttää tiettyjen paikkojen massatestaukseen (kouluja, ostoskeskuksia tms.) jolloin saataisiin pikaisesti massaa seulottua läpi. En tiedä onko laajemmin ollut käytössä nykytautitilanteessa kuitenkaan.
Mitä tuohon lentokenttätestaukseen tulee, niin tuskin tuota enempää pystytään testeihin kannustamaan ennen kuin mennään vangitsemislinjalle.
Skopjen edellisellä lennollakin oli vain yksi positiivinen tapaus. Yhden lennon analyysi kesken ja yksi lento vielä tulee kunnes tulee viikkojen tauko niissäkin.
Viime viikolla tuli meille töihin tommonen pikatesti käyttöön, varmaankin sen käyttö ihan lähiviikkoina lisääntyy reippaasti. Alkuun meillä otetaan kuitenkin aina myös se NHO.
Edit. Sekoitin vasta-ainetestin ja antigeenitestin.
Eihän nuo antigeenitestit edes kerro akuutista taudista, vaan siitä että tauti on joskus ollut. En näe tuossa mitään virhettä. Eli vasta-aine antigeenitesti postiiivinen ja pcr testi negatiivinen.
Pfizer ei ole erikseen puhunut vakavan tautimuodon estämisestä, mutta Astra Zenecan toimitusjohtaja ainakin on todennut, että heidän rokote estää vakavan muodon 100% teholla, vaikka rokotteen varsinainen teho on jotain muuta.
Toi 100% liittyi siihen, että testiryhmässä rokotteen saaneista kukaan ei saanut vakavia oireita. Eivät siis luvanneet, että rokote suojaisi 100% vakavilta oireilta. Siinä on iso ero, koska rokotteen saaneista sairastui vain muutama kymmenen. Ei riitä data suurempiin johtopäätöksiin.
Eihän nuo antigeenitestit edes kerro akuutista taudista, vaan siitä että tauti on joskus ollut. En näe tuossa mitään virhettä. Eli vasta-aine antigeenitesti postiiivinen ja pcr testi negatiivinen.
Eihän nuo antigeenitestit edes kerro akuutista taudista, vaan siitä että tauti on joskus ollut. En näe tuossa mitään virhettä. Eli vasta-aine antigeenitesti postiiivinen ja pcr testi negatiivinen.
Antigeenitesti eli RAT(Rapid Antigen Test) on eri asia kuin vasta-ainetesti(Antibody test).
Antigeenitesti ei ole ihan yhtä tarkka kuin PCR testi, mutta tuloksen saa nopeasti.
Vasta-ainetesti antaa sitten ehkä jonkinlaisia tuloksia joskus sen jälkeen jos taudin on sairastanut, ja tuo ei ole kaiketi kovin luotettava metodi...
The European Union secured an extra 300 million doses of the Covid-19 vaccine produced by Pfizer Inc. and BioNTech SE as countries across the region struggle to push back a winter surge of fresh infections.
Onkos missään ollut koottua taulukkoa rokotteiden toimitusmääristä ja ajankohdista? Tyyliin rokotteittaan niin että paljonko valmistaja on ilmoittanut tehneensä varastoon ja miten toimitukset jakautuisi tilaajien kesken? Hajanaisia tietoja on ollut eripaikoissa ja tässäkin sitten ollut valmistajan ennakkoilmoituksen ja toteuman välillä eroa. Pfizer esim. saikin luvatusta vain 50% kun tuotannon laatu oli mitä oli alkuerissä. Pitänee kerätä taulukkoa itse uutisten ja valmistajien ilmoitusten pohjalta jos kukaan ei ole tuota missään tehnyt. Saa sitten hahmotusta että mitä rokotteita olisi tulossa ja milloin jos hyväksynnät etenee vaikka Aztra-Zenecan kanssa.
EU:n oma tiedotus on ympäripyöreää ja ei kerro kuin että "suurin osa toimitetaan vuoden 2021 aikana". On melkoisesti väliä tuleeko rokotetta Q2 vai Q4 2021.
Onkos missään ollut koottua taulukkoa rokotteiden toimitusmääristä ja ajankohdista? Tyyliin rokotteittaan niin että paljonko valmistaja on ilmoittanut tehneensä varastoon ja miten toimitukset jakautuisi tilaajien kesken? Hajanaisia tietoja on ollut eripaikoissa ja tässäkin sitten ollut valmistajan ennakkoilmoituksen ja toteuman välillä eroa. Pfizer esim. saikin luvatusta vain 50% kun tuotannon laatu oli mitä oli alkuerissä. Pitänee kerätä taulukkoa itse uutisten ja valmistajien ilmoitusten pohjalta jos kukaan ei ole tuota missään tehnyt. Saa sitten hahmotusta että mitä rokotteita olisi tulossa ja milloin jos hyväksynnät etenee vaikka Aztra-Zenecan kanssa.
EU:n oma tiedotus on ympäripyöreää ja ei kerro kuin että "suurin osa toimitetaan vuoden 2021 aikana". On melkoisesti väliä tuleeko rokotetta Q2 vai Q4 2021.
Toi 100% liittyi siihen, että testiryhmässä rokotteen saaneista kukaan ei saanut vakavia oireita. Eivät siis luvanneet, että rokote suojaisi 100% vakavilta oireilta. Siinä on iso ero, koska rokotteen saaneista sairastui vain muutama kymmenen. Ei riitä data suurempiin johtopäätöksiin.
Nythän Pfizerin rokotetta on pistetty jo niin monta miljoonaa jo viikkokausien ajan, että olisi varmasti kuultu, jos rokotettuja olisi sairaalaan päätynyt koronan takia... Varmasti antaa siis hyvän suojan sitä vastaan, yksi annoskin.
Ainoastaan yhdestä tuollaisesta tapauksesta uutisoitiin mutta siinäkin sairaalaan jouduttiin jo 6 päivää rokotteen saamisen jälkeen eli tyypillä luultavasti oli jo tartunta kun sai rokotteen tai rokote ei yksinkertaisesti ehtinyt vaikuttaa.
Olen ymmärtänyt että rokotetut kyllä saavat Covidin ja joitain oireita. Covidin pystytään heiltä myös testaamaan. Tämä saa minut skepsiseksi sen suhteen että nämä rokotetut eivät sitten enää levittäisi tautia. Mutta oma mutu on se että se kyllä pienentää R lukua merkittävästi.
Se rokote sisältää RNAta joka on käsin suunniteltu, siinä on viruksesta vain pinnalla olevan "väkäsen" osa. Rokotteen RNA menee soluihin ja saa ne tuottamaan noita "väkäsiä" joita sitten ihmisen oma immuunijärjestelmä oppii tunnistamaan ja tuhoamaan. Jos myöhemmin saa oikeita viruksia elimistöön niin immuunijärjestelmä on jo valmiiksi treenattu tuhoamaan niitä.
Ei siis voi saada Covidia tuosta rokotteesta, toki voi jotain vastaavia oireita tulla jo pelkistä noista väkäsistä...
Täällä oli jo aiemmin hyvä artikkeli siitä miten tuo rokote on tehty:
Translations: ελληνικά / عربى / 中文 (Weixin video, Youtube video) / 粵文 / bahasa Indonesia / český / Català / český / Deutsch / Español / 2فارسی / فارسی / Français / עִברִית / Hrvatski / Italiano / Magyar / Nederlands / 日本語 / 日本語 2 / नेपाली / Polskie / русский / Português / Română / Slovensky /...
No en kylla tuota tarkoittanut kirjoittaessani. Vaan sita etta rokotettu ihminen saattaa hetken aikaa monistaa muualta saamaan covid virusta ennenkuin vasta-aineet sen loppullisesti niittaavat.
Tähän olisi yksinkertainen ratkaisu: viikottaisista saapumiseristä jaetaan rokotteita vain niille kunnille, jotka ovat saaneet jo valtaosan edellisistä eristä käytettyä.
Sitten vain odottamaan sitä, kuinka Lintilä itkee pikkukuntien ja Lapin sorsimisesta... tosin kun kuntavaalit ovat ovella, toivoakseni paine kuntalaisten suunnalta aiheuttaisi sen että rokotukset saadaan joka puolella toimimaan jouhevasti.
Hus suosittelee Helsingin Sanomien mukaan tietyille kotihoidossa oleville koronapotilaille tukoksia ehkäiseviä hepariinipistoksia.
www.iltalehti.fi
Vanha juttu tuo Hepariini sairaalahoidossa, mutta nyt sitä voisi saada myös kotona annettua. Tuli samalla mieleen että 3 %:lla Suomalaisista on hyytymistekijöiden perinnöllinen geenivirhe, mikä altistaa veritulpalle. Onkohan missään tätä tutkittu Koronan yhteydessä ja pitäisikö näiden kuulua riskiryhmään, kun rokotteita jaetaan? Jos merkittävä yhteys näistä löytyy, niin olisi varmaan myös tarvetta kertoa tälle ryhmälle siitä. Hepariiniahan nämä ovat tottuneet pistämään enneltaehkäisevästi jo lentomatkustamisenkin yhteydessä.
Veren hyytyminen on monimutkainen tapahtuma, johon osallistuu suuri joukko erilaisia hyytymistekijöitä. Hyytymistekijät ovat veressä kiertäviä proteiineja eli valkuaisaineita, jotka ovat erikoistuneet hyytymistapahtuman eri vaiheiden säätelyyn.

Kerrottiin, että AZ:n myyntilupa tulisi luultavasti aiemmin, mitä joulukuussa epäiltiin. Eli pitäisi tulla tammikuun aikana, eikä vasta sen jälkeen kuten aiemmin epäiltiin. Miksi hymiö?
Koska 99% näistä ei varmaan tiedä omaavansa ko. geenivirheen.
Tästä samasta syystä on vähän hassua kuvitella, että kun tiedossa olevat riskiryhmäläiset on rokotettu, sairaalatapausten määrä tippuisi radikaalisti. Suurin osa riskiryhmiin kuuluvista kun on piilossa. Toki kaikki yli 70-vuotiaat on jo suuri joukko ja helposti tunnistettavissa. Mutta työikäisistä löytyy myös valtava joukko riskiryhmäläisiä.
Kun perjantain toimitus on saatu Suomeen, Suomeen on tullut yhteensä 100 000 rokoteannosta, joista noin 50 000 on jo jaettu sairaanhoitopiireihin. Massarokotusten aikataulua ei vielä tiedetä.
Juurikin näin ja kun Korona on sen verran uusi asia, niin näitä harvempia sairauksia ja niiden yhteyksiä ei ole juuri ehditty tutkia, saatika muodostaa Suomeen niistä jotain hoitokäytäntöä. Tässä joku artikkelin abstrakti, jonka löysin, mutta menee yli hilseen:
Seriously ill patients with coronavirus disease 2019 (COVID‐19) at risk for death exhibit elevated cytokine and chemokine levels and D‐dimer, and they often have comorbidities related to vascular dysfunctions. In preclinical studies, activated ...
www.ncbi.nlm.nih.gov
Maalaisjärjellä ajateltuna tämän APC-resistenssin (hyytymistekijöiden perinnöllinen geenivirhe) omaavilla henkilöillä voisi olla merkittävästi suurempi riski Koronan suhteen. Ja iso osa näistä ei tosiaan tiedä mistään geenivirheestä. Osalla, jotka on siitä tietoisia, on Hepariinit valmiina, joten nämä voisivat ottaa sen Hepariini-piikin, heti sairastuttuaan Koronaan. En tiedä onko näitä viranomaiset pohtineet ja selvitetäänkö Suomessa sairaalaan saapuneilta se geenivirhe, mutta silloinhan se on jo vähän myöhäistä.
Jos näkee ihmiset vain numeroina niin pieni numerohan tuo on. Toisaalta toinen kulma on nähdä ihmiset ihmisinä ja ymmärtää myös sitä tuskaa mikä tulee niille joiden läheiset ovat kuolleet. Yhden kuolema voi vaikuttaa kymmenien ihmisten elämään negatiivisesti.
Toinen tapa katsoa noita numeroita on miettiä, että amerikassa on nyt näistä kaikista toimenpiteistä huolimatta kuollut covid19.een 10x+ enempi ihmisiä kuin mitä normi influenssa tappaa yhdessä vuodessa. Covid19:lla lienee vielä tovi aikaa tikittää high scorea eteenpäin ennen kuin vuosi tulee täyteen, jos haluaa tehdä oikean vertailun.
Kolmas tapa katsoa tuota numeroa on miettiä, että mikä kuolleisuus olisi, jos toimenpiteitä ei olisi tehty? Täällä kaliforniassa on sairaaloiden kapasiteetti nyt tapissa ja tapausten määrä lisääntyy edelleen. Toimenpiteet on sitä tasoa, että kaikki ei oleelliset työpaikat on laitetty kiinni maaliskuussa. Ulkona on maskipakko, et esim. kauppaan pääse sisälle ilman maskia. Kauppojen ja muiden oleellisten paikkojen kapasiteetti on laskettu 10% normaalista. Punttisalit, baarit ja ravintolat on laitettu kiinni jo maaliskuussa. Ravintolat saa toimittaa vain takeawayta. Pitkään kesällä oli myös rannat, puistot jne. kiinni. Käytännössä toteuttivat kiinnilaiton sulkemalla parkkipaikat. Vain lähellä asuvat pääsivät mestoille, kun autolla et paikalle pääse.
Neljäs tapa katsoa numeroita on 7pv keskiarvo kuolleissa. Vajaa 3000/pv. Tolla vauhdilla covid19 kaataa kahdessa viikossa saman määrän ihmisiä kuin normi influenssa vuodessa. Tosin toi 4033 eiliseltä ja käppyrät näyttää siltä, että suunta on vielä ylöspäin. Kiitos jouluna turhaa matkustaneille.
Se voi suomesta käsin olla vaikea tajuta tilannetta mikä kaliforniassa on. imho. siinä kohtaa kun sairaaloiden kapasiteetti loppuu niin on piru merrassa. Siihen asti antaa mennä vaan. Mutta se mikä tässä kalifornian/amerikan tilanteessa on harmittavaa niin suurin osa tän hetkisestä piikistä olisi varmaan jäänyt näkymättä, jos porukka ei olisi matkustanut kyläilemään kiitospäivänä ja jouluna.
Jenkkien terveydenhuolto ei ole paska vaikka siinä on omat ongelmansa. On noi covid19 potilaat hoitoa saaneet, kenttäsairaaloita rakennettu jne. Mutta en jaksa tuota alkaa vääntämään, kun ei tuotakaan asiaa ymmärrä, jos on elänyt elämänsä propagandan varassa. Samaa juttua kuin amerikassa ei ole julkisia kirjastoja, joka paljastui valheeksi siinä kohtaa kun muutin tänne. Ainakin kaliforniassa on vähän joka nurkalla julkisia kirjastoja asukkaille. Toki ne on rahoitettu kaupunkien/... varoista eikä liittovaltiotasolla ole kirjastoja joka nurkalle järjestetty.
Suomi keskeyttää matkustajalennot Irlannista ja Etelä-Afrikasta. Lisäksi matkustajalentokieltoa Britanniasta jatketaan.
www.iltalehti.fi
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on päättänyt keskeyttää Irlannista ja Etelä-Afrikasta Suomeen saapuvat matkustajalennot 11.–18. tammikuuta, virasto tiedottaa.
Lisäksi matkustajalentokieltoa Britanniasta jatketaan 18. tammikuuta asti. Matkustajalennot Britanniasta keskeytettiin 21. joulukuuta.
Syynä matkustajalentojen keskeytyksiin ovat Britanniassa ja Etelä-Afrikassa tavatut koronavirusmuunnokset.
Mielenkiintoista kun mainitaan että Suomi keskeyttää Etelä-Afrikasta tulevat lennot. No Suomeen ei ole yhtäkään suoraa lentoa Etelä-Afrikasta. Onko siis kaikilla Etelä-Afrikasta tulevilla matkustajilla kielto tulla Suomeen vai mitenköhän tätä mahdollisesti valvotaan?
Pakko korjata sen verran, että Jenkeissä on asukkaita noin 330 miljoonaa ja prosenttilaskuissa on hieman nollia liikaa. Suomi noin 0,01% ja Jenkit 0,11%.
Tästä oli myös uutisointia joulukuussa, että Jenkeissä joka tuhannes ihminen kuollut Covidiin viime vuonna. U.S. Hits 300,000 Covid Deaths, Nearly 1 In Every 1,000 Americans
Kerrottiin, että AZ:n myyntilupa tulisi luultavasti aiemmin, mitä joulukuussa epäiltiin. Eli pitäisi tulla tammikuun aikana, eikä vasta sen jälkeen kuten aiemmin epäiltiin. Miksi hymiö?
Helpotuksen hymiö niille, joiden mielestä koko homma on kaatumassa nyt vain ja ainoastaan tähän. Enkä tarkoita pelkästään tätä foorumia. Esim meidän paikallislehden keskustelupalstan herrojen mielestä kaikki on turhaa, kun heti ei alakaan massarokotukset.
Eikös se THL:n Hannakin meinannut, että optimistiset massarokotus höpinät perustui Astraan, mutta sitten tuli epävarmuuksia sen suhteen, hyväksytäänkö sitä vielä kuukausiin?
Pienen notkahduksen jälkeen Viron tilanne on lähtenyt taas kehittymään ikävämpään suuntaan. Kolmessa päivässä sieltä on löydetty peräti 2593 tartuntaa. Samaan aikaan Suomessa on todettu ainoastaan 850 korona-positiivista.
Siitä ei ole kuitenkaan kauan aikaa, kun Viro saattoi ylpeillä Suomeakin matalammalla ilmaantuvuusluvulla (42 vs. 48):
Harva asutus, viinan yömyynnin kielto, tunnollinen käsienpesu – muita Euroopan maita vähäisempiä tartuntoja voi selittää moni tekijä.
yle.fi
Lokakuun lopussa Viron erinomaisuutta perusteltiin mm. harvalla asutuksella. Nyt kun Viron ilmaantuvuusluku on noussut yli 14-kertaiseksi, sopisi kysyä, että ovatko virolaiset kuluneen kahden kuukauden aikana muuttaneet jotenkin tiiviimmin asumaan vai selittyykö räjähdysmäinen kasvu mahdollisesti muilla tekijöillä. Oli miten oli Viron erittäin huolestuttavalla koronatilanteella ei kuitenkaan tunnu olevan juurikaan merkitystä Suomen ja Viron välisessä matkustajaliikenteessä ainakaan täällä Suomen päässä.

Monihan tuossa keväällä sanoikin, ettei pandemian ollessa meneillään voi vielä antaa tilinpäätöstä. Aika moni maa on joutunut syksyn tullen päästämään epidemian käsistä, kun keväällä mentiin vielä "nollalinjalla", tällaisia esimerkkejä löytyy paljonkin juuri Itä-Euroopasta.
Yleisesti ottaen pitäisin pienenä ihmeenä, jos joku köyhä ja väkirikas valtio pystyisi pitämään koronan aisoissa, mm. Thaimaan en usko pystyvän millään vetämään kovaa linjaa loppuun asti ja rokotuskattavuutta saamme varmaan odottaa pitkän tovin.
Helpotuksen hymiö niille, joiden mielestä koko homma on kaatumassa nyt vain ja ainoastaan tähän. Enkä tarkoita pelkästään tätä foorumia. Esim meidän paikallislehden keskustelupalstan herrojen mielestä kaikki on turhaa, kun heti ei alakaan massarokotukset.
Eikös se THL:n Hannakin meinannut, että optimistiset massarokotus höpinät perustui Astraan, mutta sitten tuli epävarmuuksia sen suhteen, hyväksytäänkö sitä vielä kuukausiin?
AZ:n hyväksyminen olisi erittäin hyvä juttu, mutta ei sekään yksinään vielä ihmeitä takaa, koska AZ:n rokotteita on tilattu vain alle puolelle eurooppalaisista ja nekin siis saapuu kokonaisuudessaan vasta sitten joskus. Ei tuotakaan rokotetta kannata siis liikaa hehkuttaa eikä se nyt sitä vielä mahdollista, että kaikki suomalaiset voidaan rokottaa just heti nyt.
Mutta sen se voi mahdollistaa, että saadaan rokotukset edes rullaamaan vähän vauhdikkaammin...