Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 154
Britit muuten julkaisivat eilen COVID-talvisuunnitelman, jonka mukaan homma on paketissa kevääseen mennessä. Jos he tässä onnistuvat, niin kukaan ei jälkeenpäin muista, ettei Briteissä tuon koronan kanssa niin mainiosti mennyt, vaan kaikki muistavat, kuinka he pistivät viruksen polvilleen :)

Suunnitelman mukaan homman pitäisi perustua rokotteeseen ja varmaan ovat jonkinlaisessa etulyöntiasemassa tässä suhteessa, etenkin kun tuo Oxfordin rokote näyttäisi teholtaan hyvältä. Britit kustansivat leijonaosan rokotteen kehittelystä ja ovat luultavasti varmistaneet, että ovat jonon kärjessä. Lisäksi heillä on diilit melkein jokaisen länsimaisen rokotevalmistajan kanssa ja vieläpä oma lääkevirastonsa, joka hyväksynnän tekee. Tällä viikolla saattaa tulla jo ensimmäinen myyntilupa.

Kun Uusi-Seelanti, Kiina ja muut aiemmat mallimaat kykkivät vielä piilossa, niin britit porskuttavat ja ovat kaikkien ihailemana mainioista koronatoimistaan? :p
Mä veikkaan, että saattaapa USA:kin kuulua kevättalven voittajiin, koska niillä on rokotteiden suhteen runsaasti verkkoja vesillä joka suuntaan ja myös kotimaista valmistuskapasiteettia.

Suomi on samassa veneessä muun EU:n kanssa, ja sanoisin, että EU:n asema on aavistuksen heikompi kuin USA:n ja UK:n.

Oikeastaan aika draagista on se, että Suomella on ollut ilmeisesti ihan hyvät omatkin rokotehankkeet kehitteillä, mutta eipä niille sitten kai rahoitusta ole löytynyt sen vertaa että olisivat saaneet testejä vietyä nopeasti läpi. Se nenäsuihkerokotehan on sellainen, jolla olisi voinut olla hyvät markkinat ulkomaillakin, mutta ei sitten, ei väkisin. Taitaa juna mennä jo ennen kuin noi etenee mihinkään.

Kun miettii, että miten monta miljardia on lainaa jouduttu ottamaan tänä vuonna, niin mitäs jos olisikin tuettu noita rokotehankkeita niin isolla rahalla kuin ne vaatii? Mitäs jos meillä olisikin nyt valmis rokote käsillä, jolla olisi rajattomat kansainväliset markkinat?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 856
Ai että nautin tästä, että nyt alkaa näyttää siltä, että lähi vuosina ei lentokoneeseen nousta, ellei ole rokotustodistusta. Loppuu näiltä hopeavesijoogaajilta etelän-matkat.

Finnair ei ole tehnyt päätöksiä koronarokotuksen edellyttämisestä – australialaisyhtiö Qantas sen sijaan vaatii tulevaisuudessa matkustajilta rokotustodistusta
Vaikka Finnairilla ei ole tehty päätöksiä rokotustodistuksen vaatimisesta, on yhtiö ottanut tilanteen seurantaansa.
–  Seuraamme tiiviisti asiasta käytävää keskustelua ja alalla muotoutuvia toimintatapoja, viestinnästä sanottiin tiistaina.
Finnairin mukaan lentoyhtiöille olisi tärkeää, että kansainvälisesti olisi sovittuna yhtenäiset linjaukset ja toimintamallit terveysturvallisen matkustamisen edistämiseksi ja maahantulovaatimusten yhtenäistämiseksi. Yhtiö noudattaa aina paikallisia viranomaisohjeistuksia erilaisissa maahantulovaatimuksiin liittyvissä asioissa.

Finnair ei ole tehnyt päätöksiä koronarokotuksen edellyttämisestä – australialaisyhtiö Qantas sen sijaan vaatii tulevaisuudessa matkustajilta rokotustodistusta - MTVuutiset.fi
 
ravallo

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 351
Noiden mRNA -rokotteiden etunahan pitäisi nimenomaan olla hyvä valmistuskapasiteetti verrattuna noihin perinteisiin, jotka vaatii elävän kudoksen käyttöä. Eiköhän Moderna ja Pfizer saa sen verran järeästi tuotantokapasiteettia rampattua ettei pitäis '21 jäädä länkkäreiltä piikit saamatta. Jakelu voi olla pullonkaula noiden vähän haastavien kylmäketjujen kanssa, tosin eihän nuokaan nyt mitään varsinaista avaruusteknologiaa vielä tarvitse.
 
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 140
Mielenkiintoista tutkimusdataa Brasilian ylikuolleisuudesta ensimmäisten viikkojen osalta verrattuna viime vuoteen. Kuten tutkimuksissa yleensäkin itse data on aika vanhaa ja näyttäisi varmaan huonommalta pidemmällä aikajänteellä.

Ylikuolleisuus on paras ja vertailukelpoisin mittari taudin vaikutukselle kunhan kuolleisuuden tilastointi on kunnossa ja ympäristövaikutukset huomioidaan. Tässä tapauksessahan tehdyt rajoitustoimenpiteet vähentävät muiden sairauksien vaikutusta ja ylikuolleisuus liittyen COVIDiin on reaalivaikutukseltaan suurempi kuin tulokset.

Mutta hyvin osoittaa sen miten virus vaikuttaa yhteiskunnassa, jonka kyvykkyys vastatoimenpiteisiin on heikko. Itselläni on muutamia kavereita Brasiliassa ja siellä on ongelmia johdossa, ihmisissä ja terveydenhoidossa,

1606290967657.png

Mielenkiintoista on että ylikuolleisuus ei osu pelkästään yli 60 vuotiaisiin vaan myös 20-59 vuotiailla vaikutus on merkittävä.

1606290933874.png

Mun johtopäätelmä on että flunssaan vertaaminen on vastuutonta ja että keski-ikäisten on syytä olla oikeasti huolissaan mutta mä oon vaan ATK kerholainen.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 510
Kunhan tästä nykyhässäkästä selvitään eteenpäin varmaankin jossain kohtaa keskustelu alkaa siirtyä rokotteisiin. Mietin että kun rokotteita on valmisteltu ja lupia myönnetty hätä- ja kiireperusteisesti, kuinkahan suuri osa väestöstä jättää rokotteen ottamatta? Ei ole vaikea kuvitella että netti täyttyy spekuloinneista turvallisuuteen tms. liittyen kun niitä on ollut ennenkin.

Rokotteet itsessään tarjoavat x prosentin suojan, mutta ei ole tiedossa miten rokotteet vaikuttavat tartuntoihin ja niiden leviämiseen vs oireisiin. Todennäköisesti rokotteet aiheuttaa sen että maskit, hygienia, turvavälit jne. heitetään iloisesti roskiin, mikä johtaa siihen että virusta on liikkeellä entistä enemmän. Tämähän on potentiaalinen ongelma niille jotka ei rokotusta ota, tai joiden kohdalla rokote ei vaikuta. Näitähän voi lopulta olla paljonkin.

Veikkaan että moni jää harkitsemaan rokotteen ottamista eikä ole 'ekojen joukossa'. Nyt kyllä näyttää siltä että Suomi ylipäätään ei ole ekojen joukossa saamassa rokotteita joten sikäli voidaan hieman silmäillä tuota pelättyä zombie-apokalypsia muissa maissa ensin. Mutta kyllä tässä hetki voi mennä ennen kuin ollaan missään normitilanteessa vaikka rokotetta odotetaan kuin vapahtajaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
426
Mutta kyllä tässä hetki voi mennä ennen kuin ollaan missään normitilanteessa vaikka rokotetta odotetaan kuin vapahtajaa.
Siis todellakin hetki menee. Maailman pitää jotenkin adaptoitua tähän uuteen vaiheeseenkin (lentoyhtiöt, turismi, risteilybisnes jne.), eikä tämä välttämättä tapahdu ihan ongelmitta ja mutkitta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Kunhan tästä nykyhässäkästä selvitään eteenpäin varmaankin jossain kohtaa keskustelu alkaa siirtyä rokotteisiin. Mietin että kun rokotteita on valmisteltu ja lupia myönnetty hätä- ja kiireperusteisesti, kuinkahan suuri osa väestöstä jättää rokotteen ottamatta? Ei ole vaikea kuvitella että netti täyttyy spekuloinneista turvallisuuteen tms. liittyen kun niitä on ollut ennenkin.
Itse otan rokotteen ensisijaisesti, jotta pääsee maasta pois ja pääsee omalta osaltaan vaikuttamaan tämän fiaskon loppumiseen jollain aikavälillä. En kuvittele, että se olisi terveelle ja suht hyväkuntoiselle ihmiselle jotenkin terveydellisesti parempi juttu kuin rokotteen skippaaminen (voi mennä miten päin vaan).
Veikkaan että aika moni muukin ottaa rokotteen siinä kohtaa kun se on samanlainen edellytys maasta poistumiselle kuin voimassaoleva passi/ID.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 652

Jep sama, ei kiinnosta muuten. Saadaan me vielä vuosi pari kuunnella ininää maskeista ja kaikesta muusta kävipä miten kävi rokotteen kanssa. Pahin ongelma on ihmisten hysteerinen huolestuminen omasta terveydestä, ei niinkään pandemiasta.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 396
Jos Aasiaan pääsee matkustamaan ilman karanteenia niin otan vaikka kaikki kolme rokotetta. Aasiassa sata kertaa todennäköisempää loukkaantua liikenteessä kuin saada noista rokotteista mitään vakavia ongelmia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
426
Eipä niitä muita ole taidettu alle vuodessa paniikissa tehdä, liekö jää vielä testauskin vajavaiseksi kun luvat jo lyödään käteen
Niin eli siis influenssarokotteet tehdään vuosien testauksilla jne vaikokö? En siis tiedä, kyselen kun tuota samaa ajatusta pyörii omassa lähipiirissä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
En usko, että suomalaiset tavikset ovat rokotteiden eturintamassa (ehkä joku muutaman kymmenen tuhannen satsi tulee riskiryhmille ja terveydenhuollon ammattilaisille). Siten suomalaisten beta-testauksen hoitaa mm. britit, saksalaiset, eteläisemmät EU-maat sekä Suomen riskiryhmäläiset :smoke:
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 400
Veikkaan että moni jää harkitsemaan rokotteen ottamista eikä ole 'ekojen joukossa'. Nyt kyllä näyttää siltä että Suomi ylipäätään ei ole ekojen joukossa saamassa rokotteita joten sikäli voidaan hieman silmäillä tuota pelättyä zombie-apokalypsia muissa maissa ensin. Mutta kyllä tässä hetki voi mennä ennen kuin ollaan missään normitilanteessa vaikka rokotetta odotetaan kuin vapahtajaa.
Maissa, joissa hyväksytään tartunnat, riittää, ettei niitä tule liikaa. Uskoisin, että esim. UK:ssa tilanteen voidaan katsoa olevan ohi, kun sairaalat eivät enää täyty ja siihen päästään, jos saavat keväällä rokotettua vaikkapa 50% kansasta? Se milloin tilanne on ohi, on varmaan mielipidekysymys: UK:ssa luultavasti eri kriteerit kuin Uudessa-Seelannissa.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 447
Muistakaa sitten lunastaa lupaus, että otetaan uusi rokote ensimmäisenä. Itse mitä olen ihan lääkäreiltä kuullut (epävirallisesti eikä tietystikkäään kata kuin murto-osan mielipiteet) , että ei ole ottamassa ensimmäisten joukossa rokotetta. Uusia rokotteita, kun tehdään, niin 10-20 vuotta haittavaikutusten selvittämisissä ei ole yhtään mitään. Sallittakoot tämä omana mielipiteenä eikä yritetä sensuroida tätä.

Ennakoin jo valmiiksi, että keskusteluun pitäisi myös kuulua saada sanoa eriäviä mielipiteitä, kun tuntuu, että näin herkissä asioissa eriävät mielipiteet halutaan sensuroida.

PS. Olen itse sairastanut koronan ja tautia vähättelemättä, niin sairastan tämän koska vain uudestaan jos vertaa korona tautia omalla kohdalla vs omalla kohdalla influenssan sairastaneena myös.

Influenssarokote ei kuitenkaan ole ihan uusi juttu.

rokotusohjelmassa
Influenssarokotteita on annettu Suomessa osana kansallista rokotusohjelmaa 1980-luvulta lähtien.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
426
Muistakaa sitten lunastaa lupaus, että otetaan rokote uusi rokote ensimmäisenä. Itse mitä olen ihan lääkäreiltä kuullut (epävirallisesti eikä tietystikkäään kata kuin murto-osan mielipiteet) , että ei ole ottamassa ensimmäisten joukossa rokotetta. Uusia rokotteita, kun tehdään, niin 10-20 vuotta haittavaikutusten selvittämisissä ei ole yhtään mitään. Sallittakoot tämä omana mielipiteenä eikä yritetä sensuroida tätä.

Ennakoin jo valmiiksi, että keskusteluun pitäisi myös kuulua saada sanoa eriäviä mielipiteitä, kun tuntuu, että näin herkissä asioissa eriävät mielipiteet halutaan sensuroida.

PS. Olen itse sairastanut koronan ja tautia vähättelemättä, niin sairastan tämän koska vain uudestaan jos vertaa korona tautia omalla kohdalla vs omalla kohdalla influenssan sairastaneena myös.

Influenssarokote ei kuitenkaan ole ihan uusi juttu.

rokotusohjelmassa
Influenssarokotteita on annettu Suomessa osana kansallista rokotusohjelmaa 1980-luvulta lähtien.
Joo, tätä vähän mietinkin, että puolen vuoden betatestaus Saksassa ei taida näissä hommissa juuri vaikuttaa siihen, tarjotaanko Suomessa piikkiä vai ei. Tuonee toki yksilöille henkistä helpotusta, että ei olla ensimmäisiä.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 400
Muistakaa sitten lunastaa lupaus, että otetaan uusi rokote ensimmäisenä. Itse mitä olen ihan lääkäreiltä kuullut (epävirallisesti eikä tietystikkäään kata kuin murto-osan mielipiteet) , että ei ole ottamassa ensimmäisten joukossa rokotetta. Uusia rokotteita, kun tehdään, niin 10-20 vuotta haittavaikutusten selvittämisissä ei ole yhtään mitään. Sallittakoot tämä omana mielipiteenä eikä yritetä sensuroida tätä.

Ennakoin jo valmiiksi, että keskusteluun pitäisi myös kuulua saada sanoa eriäviä mielipiteitä, kun tuntuu, että näin herkissä asioissa eriävät mielipiteet halutaan sensuroida.

PS. Olen itse sairastanut koronan ja tautia vähättelemättä, niin sairastan tämän koska vain uudestaan jos vertaa korona tautia omalla kohdalla vs omalla kohdalla influenssan sairastaneena myös.

Influenssarokote ei kuitenkaan ole ihan uusi juttu.

rokotusohjelmassa
Influenssarokotteita on annettu Suomessa osana kansallista rokotusohjelmaa 1980-luvulta lähtien.
Jokaisen pitää saada vapaasti päättää ottaako vai ei, jos olisin yli 70-vuotias, niin kirkuen ottaisin melkein minkä hyvänsä Putinin piikin, mutta 18-vuotiaana miettisin tarkkaan. Alle 18-vuotiaat tai heidän vanhempansa eivät tällä kertaa joudu valinnan eteen niin kuin sikapiikin kanssa, koska ainakaan aluksi kukaan rokotevalmistaja ei edes hae myyntilupaa alaikäisille.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692

Itse pidän rokotuksen sivuvaikutusriskiä sata kertaa pienempänä kuin paha covid-riskiä - vaikka en riskiryhmässä olekaan. Jos vaihtoehto on tällaisessa pandemiassa lähinnä sairastaa kyseinen tauti ennemmin tai myöhemmin, tai saada rokotuksilla se laantumaan, otan rokotuksen - uskallanhan lähteä autolla liikenteeseenkin joka arkipäivä vaikka kuolonkolareita sattuukin.

Käpykaartilaiseksi en ajatellut ryhtyä.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 510
Ehkäpä nämä rokotteet eriytyy niin että voidaan valita oireiden poisto tai leviäminen. Kunhan saadaan ensin jotakin dataa aikaiseksi.
Muuten tuntuu että ajatus on että muiden pitää ottaa rokote jotta oma elämä palautuu ennalleen.

Edit. oireiden poisto vanhuksille ja leviämisen esto nuoremmille tietenkin, jos tuohon pisteeseen koskaan päästään.
 
ravallo

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 351
Influenssarokotuskin on joka vuosi uusi, tosin se perustuu aina samoille samoja kantoja vastaan tehdyille aihioille. Ja kun puhutaan tuosta huolellisesta testaamisesta, niin sitähän sekin käytännössä tarkoittaa, että pistetään sitä rokotetta ihmisiin ja katsotaan miten käy. Mitä isompi lössi ja pidempi aika niin sitä harvinaisempia ja hitaammin ilmeneviä vaikutuksia saadaan selville.

Itse otan heti kun saan, ihan vain siitä ilosta että rokotuksilla todennäköisesti saadaan lopetettua tää paska. Pidän sekä koronan että rokotuksen riskejä itselleni pieninä.
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 743

Mitenkäs sitten nuo monet alueet, joissa ollaan siinä välimaastossa (perustilanne - kiihtymisvaihe), eli lukujen perusteella täyttyisi kriteerit kiihtymisvaiheeseen, mutta syystä x edelleen ollaan perustasolla. Nyt jos jätetään tämä pois näiltä alueilta, vaarana on että mahdollisesti kasvaa tapausmäärät ja sitten ollaankin jo reilusti kiihtymisvaiheen puolella.
Juuri tähän aiemmassa viestissä viittasin, näin tänään sitten:
Koronatilanne on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen Kymenlaaksossa – useita koululuokkia karanteenissa

Juu, alkaa näitä kiihtymisvaiheen kuntia / alueita tulla vain lisää ja vähemmän siirtyy kiihtymisvaiheesta takaisin perusvaiheeseen...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Itse pidän rokotuksen sivuvaikutusriskiä sata kertaa pienempänä kuin paha covid-riskiä - vaikka en riskiryhmässä olekaan. Jos vaihtoehto on tällaisessa pandemiassa lähinnä sairastaa kyseinen tauti ennemmin tai myöhemmin, tai saada rokotuksilla se laantumaan, otan rokotuksen - uskallanhan lähteä autolla liikenteeseenkin joka arkipäivä vaikka kuolonkolareita sattuukin.

Käpykaartilaiseksi en ajatellut ryhtyä.
Mielenkiinnosta kuulisin lisää niistä keinoista, joilla arvioit riskejä. Vertaatko riskiä rokoituksiin yleensä, verrattain vähän testattuihin rokotteisiin vai juuri näihin nimenomaisiin koronarokotteisiin, joiden riskeistä on tällä hetkellä tiedossa vain valmistajan ilmoittamat riskit?
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692
Mielenkiinnosta kuulisin lisää niistä keinoista, joilla arvioit riskejä. Vertaatko riskiä rokoituksiin yleensä, verrattain vähän testattuihin rokotteisiin vai juuri näihin nimenomaisiin koronarokotteisiin, joiden riskeistä on tällä hetkellä tiedossa vain valmistajan ilmoittamat riskit?
Yleisesti rokotuksista tuleviin sivuvaikutuksiin ja niiden ilmaantumisaikoihin, ja siihen että useita eri rokotteita on jo testattu kymmeniin tuhansiin per rokote. Testauksen keskeytysuutiset joita on välillä tullut lisää luottamustani siihen, että testaus on tehty tässä mielessä asiallisesti.

Jos satun olemaan se yksi miljoonasta jolle tulee Guillain-Barren syndrooma tms, ei voi mitään, mutta itse taudinkaan pitkäaikaisvaikutuksista ei taida olla muuta tietoa kuin se, että niitä voi tulla vähintään yhtä todennäköisesti kuin muistakin virustaudeista. Ja se todennäköisyys on paljon suurempi kuin yksi miljoonasta.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 447
Influenssarokotuskin on joka vuosi uusi, tosin se perustuu aina samoille samoja kantoja vastaan tehdyille aihioille.

"Onko influenssarokote turvallinen?
Influenssarokote on turvallinen. Pistettävä rokote on ollut käytössä yli 40 vuotta ja sitä on käytetty satoja miljoonia annoksia. Nenäsumuterokotetta on käytetty länsimaissa yli kymmenen vuoden ajan. Sitä on annettu miljoonia annoksia."

Toisaalta lainattu.

"
Influenssarokote
Influenssarokotteet sisältävät influenssaviruksen osia. Osat eivät ole eläviä, vaan niiden kyky aiheuttaa tautia on käsittelyllä tuhottu (inaktivoitu). Eräät Suomessa käytettävät rokotteet sisältävät suurempia viruksen osia, toiset pelkästään viruksen pintarakenteita eli -antigeenejä.

Influenssavirus pystyy muuttumaan hyvin nopeasti, ja siksi rokotettakin täytyy muuttaa vuosittain. Maailman terveysjärjestö antaa joka vuosi suosituksen, jonka perusteella Euroopan lääkevirasto päättää, millainen rokote valmistetaan tulevan influenssakauden"
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
189
Eilen koronavilkun tarkistuksessa avaimia vajaa 900, tänään aamulla n. 1100. Tulee rumat lukemat loppuviikosta, kun nuo tapaukset ehtivät THL:n tartuntatautirekisteriin 1-5 pv viiveellä riippuen sairaanhoitopiirin viiveestä.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 110

1606298321009.png

Laittelin näistä avainluvuista huvikseni käppyrän viimeisen 16pv ajalta. Kukin tehkööt tulkinnat miten haluaa. Viikko sitten tuli eka "osuma" itelle, varmaankin jostain ohiajavasta autosta.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637

Laittelin näistä avainluvuista huvikseni käppyrän viimeisen 16pv ajalta. Kukin tehkööt tulkinnat miten haluaa. Viikko sitten tuli eka "osuma" itelle, varmaankin jostain ohiajavasta autosta.
Tästä tulikin mieleen, että minulla Koronavilkku päätti kaatua eilen omia aikojaan, eikä se ole sen jälkeen suostunut käynnistymään lainkaan ("Koronavilkku keeps stopping"). Puhelimen uudelleenkäynnistyskään ei muuttanut tilannetta. Jos poistaa koko sovelluksen ja asentaa uudestaan, niin käsittääkseni lähtee myös historia. Tosin puhelimen "exposure check" -sivun mukaan viimeinen tarkistus on tehty onnistuneesti 12.11, eli eipä taida paljon olla historialla väliä enää tässä vaiheessa.
 
Älkää hosuko. THL:llä selvitellään vilkun vikaa

Edit. En tosin tiedä, että aiheuttaako tuon kaltaisia ongelmia, mutta jotain vikaa siellä on eikä saada uutta dataa vilkkuun sisään. Tiedä sitten Mira kaikkea aiheuttaa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Älkää hosuko. THL:llä selvitellään vilkun vikaa

Edit. En tosin tiedä, että aiheuttaako tuon kaltaisia ongelmia, mutta jotain vikaa siellä on eikä saada uutta dataa vilkkuun sisään. Tiedä sitten Mira kaikkea aiheuttaa.
Selvittävät syytä kaatuilemiseen, vaan siihen että tiedot eivät päivity? Minä veikkaan että nämä ovat kaksi eri asiaa.

Ja siis oliko tuohon jotain lähteitä, että siellä jotain vikaa selvitetään? Koronavilkun sivuilta ei ainakaan löytynyt mitään.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 447
Selvittävät syytä kaatuilemiseen, vaan siihen että tiedot eivät päivity? Minä veikkaan että nämä ovat kaksi eri asiaa.

Ja siis oliko tuohon jotain lähteitä, että siellä jotain vikaa selvitetään? Koronavilkun sivuilta ei ainakaan löytynyt mitään.
Tuohon en tosiaan osaa tarkemmin sanoa, että mitä tämän hetkinen ongelma aiheuttaa. Tiedän vain sen, että jotain ongelmaa siellä on. Lähde on lääkäri, kun vaimo kyseli avaimen perään.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Jos mä nyt yhtään olen ymmärtänyt niin suuremmilla alueilla ja etenkin Uudellamaalla "päiväkohtaiset" luvut tulevat suhteellisen tasaisesti ja testipäivää seuraavan päivän lukemiin. Koronavilkku puolestaan tulee jälkijunassa ja siitä uutisoitiinkin joitain viikkoja sitten. En tiedä antaako koodin se tulokset soittava hoitsu vai tuleeko ne kuitenkin jäljittäjältä koska uutisessa luki, että koronavilkun koodin on monesti saanut vasta kolmekin päivää sen jälkeen kun on jo tiennyt tartunnasta ja karanteenien ja jäljittämisen osalta on auttanut paljon, että sairastunut on itse ollut aktiivisesti yhteydessä kontakteihinsa.
 
Niitä koodeja hallitsevia henkilöitä on tietosuojan vuoksi rajallinen määrä, eli ei tule samalta henkilöltä joka soittaa tartunnasta, jos ei sitten kyse ole sattumasta.
 
Noin minäkin olin käsittänyt koronavilkun koodien marssijärjestyksen - ehkäpä viikonlopun suuret lukemat näkyivät applikaatiossa vasta ma-ti, semminkin jos osa avaimensyöttäjistä oli viikonloppuvapaalla tai muissa hommissa?
 
Näin itsekin sen muistelin olevan. Kun pe, la ja su oli edeltäviä korkeampia 400-500 lukuja niin vasta nyt se luultavasti näkyy syötettyinä koodeina. Koska muuten nuo pe-su ei noita avaimia kuvaavassa kuvaajassa oikein erotu mitenkään.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Asukkaita Oulussa: 205 750 / maapinta-ala 2 971,96 km²
Asukkaita Jyväskylässä: 142 282 / maapinta-ala 1 170,97km²

Tuosta voi äkkiseltään laskea, että asukkaita ei ole kuin 50 000 vähemmän ja nämä asuvat 2,5 kertaa pienemmällä alueella. Lisäksi tosiaan liikenne eteläiseen Suomeen on varmasti vilkkaampaa.

Luvut kaupunkien wikipediasivuilta.
Nuo lukemat eivät tosin ole kuin suuntaa antavia - Ouluun liitettiin pinta-alaltaan isoja ympäryskuntia, joissa ei kovin paljon ihmisiä asu. Esimerkiksi kun Ylikiiminki liittyi Ouluun, niin kaupungin pinta-ala melkein nelinkertaistui, mutta asukasluku nousi vain pari prosenttia. Käytännön koronailmaantuvuuden kannalta tällainen muutos taas ei olisi millään muotoa merkittävä. En tiedä löytyykö mistään vertailua siitä, mikä on keskimääräinen väestötiheys vaikkapa alueilla, joilla asuu esim. 90% kaupungin asukkaista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Mielenkiintoista tutkimusdataa Brasilian ylikuolleisuudesta ensimmäisten viikkojen osalta verrattuna viime vuoteen. Kuten tutkimuksissa yleensäkin itse data on aika vanhaa ja näyttäisi varmaan huonommalta pidemmällä aikajänteellä.

Ylikuolleisuus on paras ja vertailukelpoisin mittari taudin vaikutukselle kunhan kuolleisuuden tilastointi on kunnossa ja ympäristövaikutukset huomioidaan. Tässä tapauksessahan tehdyt rajoitustoimenpiteet vähentävät muiden sairauksien vaikutusta ja ylikuolleisuus liittyen COVIDiin on reaalivaikutukseltaan suurempi kuin tulokset.

Mutta hyvin osoittaa sen miten virus vaikuttaa yhteiskunnassa, jonka kyvykkyys vastatoimenpiteisiin on heikko. Itselläni on muutamia kavereita Brasiliassa ja siellä on ongelmia johdossa, ihmisissä ja terveydenhoidossa,

Mielenkiintoista on että ylikuolleisuus ei osu pelkästään yli 60 vuotiaisiin vaan myös 20-59 vuotiailla vaikutus on merkittävä.

Mun johtopäätelmä on että flunssaan vertaaminen on vastuutonta ja että keski-ikäisten on syytä olla oikeasti huolissaan mutta mä oon vaan ATK kerholainen.
Nuo luvut kyllä menee samanlaisiin marginaaleihin kuin eri influenssakausien välillä. Suhteuttaa asukaslukuun, niin näyttää suunnilleen samalta kuin Ruotsissa (mikä on sinänsä loogista koska molemmilla on paljon kehitysmaapiirteitä). Kuolleita per 1 milj. on Brasilia 798, Ruotsi 642.

Eri ihmisillä on varmaan ihan eri käsitykset asioiden mittasuhteista, mutta jos nyt tuosta vaikka jossain Rion kokoisessa (6-12 milj. riippuen mitä lasketaan) on "excess deaths" 1350 kpl niin pitäisikö siitä olla jotenkin järkyttynyt kun tuollaisia lukuja saa ihan normaalista vuosivaihtelusta muutenkin?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 154
En tiedä löytyykö mistään vertailua siitä, mikä on keskimääräinen väestötiheys vaikkapa alueilla, joilla asuu esim. 90% kaupungin asukkaista.
Kaupunkien tiiviitä asumiskeskittymiä kutsutaan "taajamiksi". Niitä voi kyllä verrata keskenään ja verrataankin.

edit: Jyväskylän keskustaajamassa asuu 128 911 henkeä, Oulun keskustaajamassa 205 137 henkeä (2019). Väestötiheys on käytännössä sama. (Lähde: Tilastokeskus).
 
Tiesin tuon, mutta epäilen Oulun lukemaa virheelliseksi: vuoden 2017 lopussa Oulun keskustaajamassa asui Wikipedian mukaan 183 701 henkilöä ja kaupunkiin kuuluvalla Kiimingin kirkonkylällä 5654. Tuo 205 137 on kovin lähellä Oulun kaupungin koko asukaslukua. Eihän tämä tosin oleellisesti tuota keskustaajaman asukastiheyttä muuta, ne lienevät tosiaan käytännössä samat.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 189
Niin eli siis influenssarokotteet tehdään vuosien testauksilla jne vaikokö? En siis tiedä, kyselen kun tuota samaa ajatusta pyörii omassa lähipiirissä.
En minäkään ihan tiedä, mutta vastaan silti.

Eikös ne tavallaan tehdä vuosikymmenten testauksella? Käsittääkseni niissä(siis tavallisissa jatkokehitystuotteissa, ei poikkeuksellisissa kokeellisissa erikoisuuksissa kuten 2009) jää epävarmaksi teho(tai siis se, mitä vastaan niiden tiettynä vuotena pitäisi parhaiten tehota), ei niinkään käyttöturvallisuus. Koronarokotteissa taas epävarmuustekijät ovat vielä paljon vaikeammin arvuuteltavissa.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 154
Tiesin tuon, mutta epäilen Oulun lukemaa virheelliseksi: vuoden 2017 lopussa Oulun keskustaajamassa asui Wikipedian mukaan 183 701 henkilöä ja kaupunkiin kuuluvalla Kiimingin kirkonkylällä 5654. Tuo 205 137 on kovin lähellä Oulun kaupungin koko asukaslukua. Eihän tämä tosin oleellisesti tuota keskustaajaman asukastiheyttä muuta, ne lienevät tosiaan käytännössä samat.
Oulun keskustaajamaan lasketaan myös esimerkiksi Kempelettä mukaan. Taajamien rajat ei välttämättä kunnioita kuntien rajoja, vaan ne on eri asia... Taajamat määrittyy siis tosiasiallisen kaupunkirakenteen mukaan eikä kuntarajojen mukaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 427
Oulu
Population
(2020-07-31)[3]
• City206,001
• Rank5th largest in Finland
• Density146.08/km2 (378.3/sq mi)
Urban208 939[2]
• Urban density915.8/km2 (2,372/sq mi)

Jyväskylä
Population
(2020-07-31)[3]
• City142,321
• Rank7th largest in Finland
• Density121.54/km2 (314.8/sq mi)
Urban
117,974
• Urban density1,188.7/km2 (3,079/sq mi)

On kyllä semi sekavia noi tilastointitavat. :)

Oulussa tosiaan tilanne huonontunut nopeasti. Nyt kannattaisi harkita Vaasatyylisiä toimia että joulu ei mene ihan vituiksi.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Laajemmalla muuttujavalikoimalla arvioitu eri maiden menestystä koronan kanssa:

1. Saari
2. Saari
3. Saari
4. "Saari"
5. Suomi
6. Norja
7. Saari
8. Diktatuuri
9. Tanska
10. Vietnam

Olis varmaan helppoa olla saaridiktatuuri Skandinaviasta.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Kerrankun "maakunnista" puhutaan niin tervetuloa Lahteen, Chicagoon - leviämisvaihessa ollaan :)

Täällä on nyt vajaan 1,5vko sisällä ollut n. 150 todettua tapausta ja testaus sekä tartunnanjäljitys pahasti sakkaa tällä hetkellä sekä puhelinvaihteet jumissa. Testauksessa on täällä huomattavaa viivettä eli tuloksissa kestänee se ka. 4pv ja ihmiset tulevat useamman päivän viiveellä sairastumisesta vasta testeihin. Tässä karkaa äkkiä tartuntaketjut. Saapi nähdä onko leviämisvaiheen toimet yhteneviä eri kuntien välillä. Täällä siis on liikuntapaikat auki, kirjastot, uimahallit ym. sisätiloissa kuten liikuntatiloissa näyttää olevan kantasuomalaisten maskin käyttö jo hyvällä mallilla poislukien maahanmuuttajilla kenelläkään nähnyt maskia, sen lisäksi ollaan kentän laidalla esimerkiksi jalkapallossa ja ravataan ja karjutaan pääpunasena jälkikasvulle ohjeita :thumbsdown:

Itseä on ihmetyttänyt kyllä huomattavan suuri määrä koulualtistumisia sekä koulun sisäisiä tartuntoja löytyy myös sekä todella monessa päiväkodissa tietty paljon muitakin paikkoja löytyy. Lähinnä se tartuntojen määrä suhteutettuna siihen että lapsiinhan nihkeästi tarttuu tai tartuttaa. Kuitenkin ei puhuta kuin 150 todetusta tapauksesta, mutta käytännössä virusta on "joka puolella" nyt joka tuntuu hullulta huomioiden todetut tapaukset tai sitten todellinen määrä on huomattavasti suurempi ja vaikuttaisi että täällä tartuntoja tulee olemaan huomattava määrä nyt lisää viikon parin sisällä täällä.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Oulun keskustaajamaan lasketaan myös esimerkiksi Kempelettä mukaan. Taajamien rajat ei välttämättä kunnioita kuntien rajoja, vaan ne on eri asia... Taajamat määrittyy siis tosiasiallisen kaupunkirakenteen mukaan eikä kuntarajojen mukaan.
Tuo taitaa selittää sen, hassusti sattui vain niin lähelle Oulun kaupungin asukaslukua, että alkoi epäilyttämään :)

Oleellisesti Oulun ja Jyväskylän asukastiheykset ovat samat taajamia tarkasteltaessa, mutta epidemian kulkua tarkasteltaessa on sitten muitakin tekijöitä: väestörakenne, ihmisten liikkuminen jne. Ja Oulu taitaa olla nyt saamassa Jyväskylää kiinni :(
 
Liittynyt
16.07.2020
Viestejä
1 633
En minäkään ihan tiedä, mutta vastaan silti.

Eikös ne tavallaan tehdä vuosikymmenten testauksella? Käsittääkseni niissä(siis tavallisissa jatkokehitystuotteissa, ei poikkeuksellisissa kokeellisissa erikoisuuksissa kuten 2009) jää epävarmaksi teho(tai siis se, mitä vastaan niiden tiettynä vuotena pitäisi parhaiten tehota), ei niinkään käyttöturvallisuus. Koronarokotteissa taas epävarmuustekijät ovat vielä paljon vaikeammin arvuuteltavissa.
Kuten tuossa aiemminkin mainittiin, niin kyllä sitä uusitaan aina tarvittaessa eli ei tehdä vuosikymmenten testauksella. Sinnehän tuli aikoinaan uutena esim. sikainfluenssa eikä siihen mitään vuosikymmeniä mennyt, että se sinne lisättiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 140
Nuo luvut kyllä menee samanlaisiin marginaaleihin kuin eri influenssakausien välillä. Suhteuttaa asukaslukuun, niin näyttää suunnilleen samalta kuin Ruotsissa (mikä on sinänsä loogista koska molemmilla on paljon kehitysmaapiirteitä). Kuolleita per 1 milj. on Brasilia 798, Ruotsi 642.

Eri ihmisillä on varmaan ihan eri käsitykset asioiden mittasuhteista, mutta jos nyt tuosta vaikka jossain Rion kokoisessa (6-12 milj. riippuen mitä lasketaan) on "excess deaths" 1350 kpl niin pitäisikö siitä olla jotenkin järkyttynyt kun tuollaisia lukuja saa ihan normaalista vuosivaihtelusta muutenkin?
Kuten sanoin tutkimus oli ainoastaan Toukokuuhun saakka jolloin tilanne oli vasta alussa Braziliassa. Sillä että onko kyseessä kehitysmaa vai kehittynyt maa ei tässä tapauksessa ole väliä kun puhutaan suhteellisesta muutoksesta. Harvemmat maat kuitenkaan vuositasolla vaihtavat leiriä.

Jos katsotaan dataa pidemmältä ajalta on kumulatiivinen määrä tietysti ihan eri luokkaa:
1606317112074.png

Ja kyllä. Mielestäni on järkyttävää jos Rio de Janeirossa on kuollut lokakuun puoliväliin 16000 (28%) enemmän ihmistä kuin arvio aikaisempien vuosien pohjalta, kun huomioidaan vielä eristystoimenpiteiden negatiivinen vaikutus "pohjakuormaan".

EDIT: Linkki lisätty
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 685
Viestejä
4 188 887
Jäsenet
70 780
Uusin jäsen
Tauno.T

Hinta.fi

Ylös Bottom