Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054
Iltapaskeen toimittaja taitaa hiukan liioitella. Vai tietääkö joku terassin johon mahtuu yli 500 asiakasta?

Koronarajoitusten höllennykset tulevat voimaan 1. kesäkuuta. Monet kansalaiset ja erityisesti urheiluväki eivät ymmärrä, miksi urheilukilpailun katsojamäärä on rajoitettu kesäkuun loppuun asti 500 henkeen ja samaan aikaan esimerkiksi Helsingin ja Tampereen jättiterasseilla voi istuskella vaikkapa 700 henkeä
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 410
Ei se käsidesi siellä mitään auta jos ostoskoreja pestään ehkä kerran vuodessa. Täytyy muistaa vielä että jotkut ihmiset eivät pese juuri ikinä käsiä. Joo ei se tippa kusta välttämättä haittaa vesilasissa mitään :)

Joo oma ostoskori on hommattava tai kertakäyttöhanskat ainakin käteen.
Kyllä parissakin kaupassa muistan nähneeni lapun "puhtaat ostoskorit", ja jossakin oli joku niitä pesemässäkin. Tuskin oli mikään vuosittainen pesu menossa. Toki ei varmasti tapahdu kaikkialla.

Joko niitä tartuntoja on varmistettu pintojen kautta? Tähän hätään muistan vain sen (saksalaisen?) tutkimuksen, missä eläviä viruksia ei pinnoilta löytynyt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 225
Iltapaskeen toimittaja taitaa hiukan liioitella. Vai tietääkö joku terassin johon mahtuu yli 500 asiakasta?

Koronarajoitusten höllennykset tulevat voimaan 1. kesäkuuta. Monet kansalaiset ja erityisesti urheiluväki eivät ymmärrä, miksi urheilukilpailun katsojamäärä on rajoitettu kesäkuun loppuun asti 500 henkeen ja samaan aikaan esimerkiksi Helsingin ja Tampereen jättiterasseilla voi istuskella vaikkapa 700 henkeä
Eihän tuollaisia normivuosina näe, mutta esim. Helsinki muuttaa koronan kunniaksi koko senaatintorin valtavaksi terassiksi, niin kyllähän sinne tuollainen määrä kevysti uppoaa näyttävällä tiheydellä, eli ns. viruslinko :tup: Voi sitten kaikki porukalla larpata "turvavälejä" tai teeskennellä, että huutaminen ei levitä virusta ilmateitse.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Iltapaskeen toimittaja taitaa hiukan liioitella. Vai tietääkö joku terassin johon mahtuu yli 500 asiakasta?
Onhan noita. Tampereella ainakin kosken rannassa Koskarin kyljessä on todella iso terassi (tai ainakin oli vielä vuosi pari takaperin, en muista että tuliko käytyä siellä viime kesänä) jossa varmaan oli joku 500 paikkaa. Tai ainakin lähelle sitä.
Tosin siinä tais olla useampi ravintola vierekkäin mutta käytännössä yksi iso alue.
Sitten Ratinan kattoterassi uusittiin ja sen pitäis myös olla nyt aika iso. Tosin en tiedä meneekö siellä 500 rikki.

*edit*
Tuon mukaan tuossa mun mainitsemassa paikassa on 650 paikkaa. Tai ainakin oli vielä vuonna 2017.
 
Viimeksi muokattu:

Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Eihän tuollaisia normivuosina näe, mutta esim. Helsinki muuttaa koronan kunniaksi koko senaatintorin valtavaksi terassiksi, niin kyllähän sinne tuollainen määrä kevysti uppoaa näyttävällä tiheydellä, eli ns. viruslinko :tup: Voi sitten kaikki porukalla larpata "turvavälejä" tai teeskennellä, että huutaminen ei levitä virusta ilmateitse.
Nopella googlella Tampereella on joku terassi missä 300 asiakaspaikkaa, et ohan noita isoja olemassa. Ja nyt ei vielä tule mitään rajoitusta niin tuollaseen mahtuu seisomaan 1500 helposti.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
622
Jos tuo Helsingin senaatintorin terassi toteutuu, niin eiköhän se hyvin nopeasti mene kiinni.
Vaikea nähdä miksei siitä tulisi viruslinkoa. Vaikka ulkoilmassa onkin, niin täytyy sielä käyttää kuitenkin bajamajoja, joissa hygienia on mitä on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054
Helsingissä, siinä Rautatieasemaa vastapäätä on myös isohko terassirypäs, muistaakseni 5 eri terassia vierekkäin. Aurinkoisina päivinä ovat viimeistä paikkaa myöten täysiä. Mutta jäävät kauas 500 asiakaspaikasta.
Eikös terasseille tule myös turvavälisääntö eli harvennetut paikat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 001
Iltapaskeen toimittaja taitaa hiukan liioitella. Vai tietääkö joku terassin johon mahtuu yli 500 asiakasta?

Koronarajoitusten höllennykset tulevat voimaan 1. kesäkuuta. Monet kansalaiset ja erityisesti urheiluväki eivät ymmärrä, miksi urheilukilpailun katsojamäärä on rajoitettu kesäkuun loppuun asti 500 henkeen ja samaan aikaan esimerkiksi Helsingin ja Tampereen jättiterasseilla voi istuskella vaikkapa 700 henkeä
Allas sea pool, Helsinki. 1500 asiakaspaikkaa. Lisäksi Tampereella on kait pari yli 500 asiakkaan terassia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054
Allas sea pool, Helsinki. 1500 asiakaspaikkaa. Lisäksi Tampereella on kait pari yli 500 asiakkaan terassia.
Allas sea poolissa terassille ei mahdu 1500 asiakasta. Siellä on sisäpihalla nk tapahtumatila johon mahtuu 1000 ihmistä. Tuskin saa lupaa toimia.
Ennemminkin voisi olla huolissaan ravinoloiden vessoista. Siellä yleensä ollaan kuin sillit purkissa. Vai laittavatko ne sinne vessapoliisit vahtiin. "Vain 2 asiakasta kerrallaan vessaan".
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 001
Ainakin virallisten tietojen mukaan pitäisi tuo 1500 asiakaspaikkaa olla olemassa.

Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
740
Katsotaan nyt, siellä on taas kaikki perustuslakiänkyrät nostamassa päätään ja yrittää parhaansa mukaan estää nämä rajoitukset, jotta saadaan mahdollisimman tehokkaasti kaikki uudestaan päin persettä.
Ei kai sitä tarkoituksella yritetä saada mahdollisimman päin persettä. Mutta myöskin hallitusta sitoo lait ja säädökset, se että he päättävät asiat x ja y (oli se asia nyt mitä tahansa) ei automaattisesti tarkoita niin myöskin heittämällä käyvän. Ei siellä kuitenkaan "God-Emperor of Terra" -arvonimeä kellään ole
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 543
OT: "Aavistuksen" koomista, kuinka välillä perustuslaista otetaan yksittäinen irrallinen lause, jolla sitten perustellaan milloin minkäkin rajoituksen poistamisen laittomuutta. Ja heti perään sitten naureskellaan, kun joku muu käyttää perustuslakia perusteena rajoitusten poistamiselle. Kyllä se perustuslakivalttikortti toimii kumpaankin suuntaan :think:

Ja vaikka palsta onkin täynnä perustuslakiasiantuntijoita, punnitaan perustuslaillisuus lopulta perustuslakivaliokunnassa, eikä palstajuristin näkemys kauheasti merkkaa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Ei kai sitä tarkoituksella yritetä saada mahdollisimman päin persettä. Mutta myöskin hallitusta sitoo lait ja säädökset, se että he päättävät asiat x ja y (oli se asia nyt mitä tahansa) ei automaattisesti tarkoita niin myöskin heittämällä käyvän. Ei siellä kuitenkaan "God-Emperor of Terra" -arvonimeä kellään ole
En olisi ihan niin varma :) Jotenkin on alkanut tuntua, että ainakin muutama näistä "päivystävistä" asiantuntijoista on varmaan psykopaattisia persoonia, joiden näkemyksen mukaan jokainen tulkinta, jolla voidaan estää järkevä toiminta on se oikea ja joku oikeus elämään ja turvallisuuteen on ihan yhtä tyhjän kanssa.

No juristi taitaa olla psykopaattien suosima ammatti numero yksi, niin eihän se yllätä, kun ovat vielä hyviä raivaamaan esteitä edestään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Iltapaskeen toimittaja taitaa hiukan liioitella. Vai tietääkö joku terassin johon mahtuu yli 500 asiakasta?

Koronarajoitusten höllennykset tulevat voimaan 1. kesäkuuta. Monet kansalaiset ja erityisesti urheiluväki eivät ymmärrä, miksi urheilukilpailun katsojamäärä on rajoitettu kesäkuun loppuun asti 500 henkeen ja samaan aikaan esimerkiksi Helsingin ja Tampereen jättiterasseilla voi istuskella vaikkapa 700 henkeä
Koko henkilömäärärajoitus on muutenkin aivan väärän asian rajoittamista. Pitäisi vaan kylmästi vaatia kahden metrin etäisyyksiä eri seurueiden välille, oltiin sitten missä tahansa. Näin riskitaso saadaan yhteneväksi koko yhteiskunnassa, jolloin resursseja ei hukata osittain liian tiukkoihin rajoituksiin (stadionilla 500 hlö) ja rajoituksia ei saada turhaksi (ravintoloissa edelleen pöytiä alle metrin päässä toisistaan).

Tässä vielä esimerkki uudesta yorkista:

1590146931646.jpeg

edit: Näemmä briteissä on kahden metrin etäisyysvaatimus ravintoloissa ja pubeissa:

Yhtenä ongelmana pidetään etäisyysvaatimusta: pubeissa ja ravintoloissa asiakkailla pitää olla kahden metrin välit toisiinsa. Alixpartnersin toimitusjohtajan Graeme Smithin mukaan alan yrittäjät nyt mittailevat liikkeissään, millaista asiakasmäärää ne pystyvät palvelemaan tällä vaatimuksella.
Suosittelen väljempien tilojen hankkimista, jos riittävä asiakasmäärä ei mahdu nyt sisälle.
 
Viimeksi muokattu:

selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Koko henkilömäärärajoitus on muutenkin aivan väärän asian rajoittamista. Pitäisi vaan kylmästi vaatia kahden metrin etäisyyksiä eri seurueiden välille, oltiin sitten missä tahansa. Näin riskitaso saadaan yhteneväksi koko yhteiskunnassa, jolloin resursseja ei hukata osittain liian tiukkoihin rajoituksiin (stadionilla 500 hlö) ja rajoituksia ei saada turhaksi (ravintoloissa edelleen pöytiä alle metrin päässä toisistaan).
Kyllä tässä voidaan kaikki typerät pakkorajoitukset poistaa ja siirtää vastuu ihmisille. Ei tuo turvavälien pito kaupassakaan enää ketään kiinnosta, niin miksi ravintolassa pitäisi?
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 356
Toi on tavallaan huono uutinen muillekin kuin Ruotsille ja alleviivaa sitä, että korona on juuri niin vakava ja tappava sairaus kuin on asiallisissa piireissä koko ajan ajateltukin eikä piileviä oireettomia potilaita ole kadut pullollaan.
On vielä sellainen mahdollisuus, ettei korona tartu kaikkiin ihmisiin niin, että mitattavia vasta-aineita syntyisi. Tämä voisi mielestäni selittää sen, että korona on saatu kuskattua jokaiseen mahdolliseen jumalan selän takana sijaitsevaan vanhusten hoivakotiin, vaikkei väestössä esiinny tautia juuri lainkaan. En esim. itse tiedä vielä ketään koronapositiivista, vaikka asun Helsingissä. Lähimmät "tiedossa" olevat tartunnat ovat tyyliin kaverin tädin työkaverin kaiman kaverilla olis "kuulemma".
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 356
Ainahan sitä kaikella voi spekuloida, mutta eipä mitään tieteellistä näyttöä tuollaisesta ole. Ja tuskin puhuttaisiin kovin suuresta porukasta.
Siitä on näyttöä, ettei ihan kaikille koronaviruksen todistetusti sairastaneille ole muodostunut mitattuja vasta-aineita. Ja siitäkin on näyttöä, että mitä kovempana taudin olet sairastanut, sitä enemmän vasta-aineita on muodostunut. Mutta siinä olet oikeassa, että kaikki tieto on vielä hyvin hataralla pohjalla.
 
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
192

Uusia tartuntoja vaan ns. rullaa sisään. Onkohan olemassa joku kriittinen piste minkä jälkeen taudin leviäminen kaikkialle Suomeen on väistämätöntä? Eli nyt siis varmistettuja on tuo 6 537 ja kokonaismäärä on varmasti vielä suurempi. Kestääkö tartuntoja tulla kovin paljon esim. yli 10 000, onko 'superlevittäjien' uhka aina olemassa kauas tulevaisuuteen? Esim. yhden vanhainkodin asujaimiston voi 'pyyhkäistä' pois vain yksi tartunta.
 
Leviämisnopeushan on hidastunut kaikkialla... kumulatiivisen sairastaneiden määrän seuraaminen johtaa aina siihen päätelmään, ettei tauti katoaisi koskaan.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945

Eihän ratkaisevaa käytännössä ole se, kuinka moni on sairastanut taudin, vaan kuinka moni sairastaa ja tartuttaa juuri nyt. Ja ilmeisesti tässä trendi on alaspäin, mutta voisi olla selkeämminkin alaspäin. Mua häiritsee, että päivittäisten tartuntojen määrä tuntuu pysyttelevän noin 50:ssä eikä jo pikku hiljaa tule selkeästi sen alapuolelle. Pahaa pelkään että rajoitusten poistuessa noustaan taas ylöspäin.

Ruotsissa on varmasti joku kriittinen piste ylitetty jo aikaa sitten ja siellä tauti vaan jatkaa kiihtymistään. Tuskin se siellä ihan hetikohta talttuu ellei oteta kovempia keinoja käyttöön.
 
Huomenna päättyy ramadan ja siihen liittyy paljon juhlimista, että voi mamuyhteisöissä jonkinlainen aalto tulla.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
687
Eihän ratkaisevaa käytännössä ole se, kuinka moni on sairastanut taudin, vaan kuinka moni sairastaa ja tartuttaa juuri nyt. Ja ilmeisesti tässä trendi on alaspäin, mutta voisi olla selkeämminkin alaspäin. Mua häiritsee, että päivittäisten tartuntojen määrä tuntuu pysyttelevän noin 50:ssä eikä jo pikku hiljaa tule selkeästi sen alapuolelle.
Jotenkin tuntuu, että sä et katso niitä käppyröitä vaikka kuinka linkkailis. Niitä päivittäisiä tartuntoja on ollut 50 paikkeilla viime viikon puolivälin paikkeilla josta se on tän viikon loppuun mennessä laskenut jo sen allekin. Kaksi viikkoa sitten tartuntoja per päivä on ollut suunnilleen 80 paikkeilla.

Edelleenkin täysin turha tuijottaa sitä minäkin päivänä ilmoitettujen määrää, kun siinä on useammalta päivältä tilastoituja tartuntoja. Esimerkiksi tänään on tullut lisää 44 kappaletta jotka jakautuvat ainakin kahdelle edelliselle päivälle ellei jopa kolmelle

Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
409
Leviämisnopeushan on hidastunut kaikkialla... kumulatiivisen sairastaneiden määrän seuraaminen johtaa aina siihen päätelmään, ettei tauti katoaisi koskaan.
Mielikuvitelma pohjainen skenaario
Juhannuksena helsinkiläiset kulttuurihenkilöt siirtyvät luonnon helmaan , ryyppäävät rellestävät , muodostavat laumoja ja läjiä

Ja sitten jotkut sammuvat punkinpesään , saavat pureman
Huutavat sekä hoilaavat , mitään väliä porukat köhivät koronaa ympärilleen

Mielenkiintoinen compo , borreoloosi , joka sotkee immunijärjestelmän täysin ja sen seurauksena alusta , jossa sars virus kykenee kehittymään super turbo versioksi

Joka kesä joku sairastuu punkin sylkeen ja korona jää hautumaan väestöön
On se mahdollista , mutta vaikea testata laborotorioissa , tuskin THLästä löytyy vapaaehtoisia koehenkilöitä

Pelkkä tarina , mutta helsingin juopoille kaikki on mahdollista
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Edelleenkin täysin turha tuijottaa sitä minäkin päivänä ilmoitettujen määrää, kun siinä on useammalta päivältä tilastoituja tartuntoja. Esimerkiksi tänään on tullut lisää 44 kappaletta jotka jakautuvat ainakin kahdelle edelliselle päivälle ellei jopa kolmelle

No eilen todettiin 50 uutta tartuntaa. Ihan turha miettiä kuinka monen edellisen päivän löydökset on tilastoitu tämän päivän lukuihin, kun ihan sama logiikka pätee eilisiinkin lukuihin, eli eiliset ja tämänpäiväiset lukemat ovat näin ollen keskimäärin vertailukelpoiset.

Vaikuttaa siltä, että trendi olisi lievästi laskeva, mutta voisi tämä kyllä selkeämmin ja nopeamminkin laskea. Ja kohta varmaankin kääntyy nousuun, pahaa pelkään.
 
Ei noissa luvuissa ole mitään vertailukelpoista kun tulokset päätyy tilastoihin ihan satunnaisella aikaviiveellä. Joka päivän uusissa luvuissa on usean edelltävän päivän lukuja. Lisäksi testimäärä/ihmisten hakeutuminen testeihin näyttää noudattavan suurinpiirtein samanlaista, ei tasaista, jakaumaa viikottain. Nyt oli helatorstai ja sekin sekotti pakan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 342
Vaikuttaa siltä, että trendi olisi lievästi laskeva, mutta voisi tämä kyllä selkeämmin ja nopeamminkin laskea. Ja kohta varmaankin kääntyy nousuun, pahaa pelkään.
THL ilmoittelee myös juoksevaa seitsemän päivän jaksoa, joka on paljon edustavampi tapa seurata kehitystä.

Tuoreimman liukuvan seitsemän päivän seurantajakson aikana (13.-19.5.) todettiin 321 uutta tautitapausta. Edellisellä seurantajaksolla (6.-12.5.) todettiin 504 uutta tapausta. Siis kolmasosalla on tautitapausten määrä laskenut viikossa. Ei sitä minusta voi enää lievästi laskevaksi trendiksi sanoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
On vielä sellainen mahdollisuus, ettei korona tartu kaikkiin ihmisiin niin, että mitattavia vasta-aineita syntyisi. Tämä voisi mielestäni selittää sen, että korona on saatu kuskattua jokaiseen mahdolliseen jumalan selän takana sijaitsevaan vanhusten hoivakotiin, vaikkei väestössä esiinny tautia juuri lainkaan. En esim. itse tiedä vielä ketään koronapositiivista, vaikka asun Helsingissä. Lähimmät "tiedossa" olevat tartunnat ovat tyyliin kaverin tädin työkaverin kaiman kaverilla olis "kuulemma".
Aika epätodennäköistä, kun Italiassa on noita kyliä joissa vasta-aineita löytyy yli 60%:lta.

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
THL ilmoittelee myös juoksevaa seitsemän päivän jaksoa, joka on paljon edustavampi tapa seurata kehitystä.

Tuoreimman liukuvan seitsemän päivän seurantajakson aikana (13.-19.5.) todettiin 321 uutta tautitapausta. Edellisellä seurantajaksolla (6.-12.5.) todettiin 504 uutta tapausta. Siis kolmasosalla on tautitapausten määrä laskenut viikossa. Ei sitä minusta voi enää lievästi laskevaksi trendiksi sanoa.
Toissapäivänä 20.5. todettiin 44 tartuntaa, eilen 50 ja tänään 44. Jos sama trendi jatkuu 25.5. asti, ei tautitapaukset laske edellisen seurantajakson luvuista lainkaan. Tämä olisi aika huolestuttava mutta odotettu käänne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 342
Ihan sama mitä retoriikkaa käytetään, mutta tällaiset luvut on kuitenkin pöytään lyöty ja jos sama trendi jatkuu seuraavat neljä päivää, niin miten aiot sen selittää parhain päin?
Ei minulla ole tarvetta mitään parhain päin selittää, todellisuus on mitä on. Luvut ovat laskeneet huhtikuun alusta lähtien ja kaikella todennäköisyydellä lasku jatkuu.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Ei minulla ole tarvetta mitään parhain päin selittää, todellisuus on mitä on. Luvut ovat laskeneet huhtikuun alusta lähtien ja kaikella todennäköisyydellä lasku jatkuu.
Toivottavasti jatkuu, mutta jos edellisen kolmen päivän statsit extrapoloidaan seuraavalle neljälle päivälle, ei hyvältä näytä.

Jo parin päivän päästä ollaan viisaampia...
 
Jos tädillä olis munat se olis setä.

Parin päivän päästä on taas uusia yhtä turhia ja puutteellisia statseja joista vetää seuraavat maailmanlopun ekstrapolaatiot. Ei hyvältä tosiaan näytä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Eli tilastoihin ei pidäkään katsoa, vai? Mihis me sitten katsotaan, perstuntumaan?
Tilastoja kannattaa syynätä sitten kun ne ovat tilastollisesti merkittäviä.

Käytännössä vedät tästä nyt extrapolaatioita yhden päivän tuloksen perusteella. Jos tänään olisi kirjattu 25 tulosta et olisi täällä vissiinkään valittamassa?

Noissa nykyisissä lukemissa on niin paljon kohinaa, että joku +-20 pitää ihan vaan sen takia pistää tämän hetken lukuihin virhemarginaaliksi.
 
  • Tykkää
Reactions: skl
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Eli tilastoihin ei pidäkään katsoa, vai? Mihis me sitten katsotaan, perstuntumaan?
Vale, emävale, tilasto.

Jos ei osaa lukea tilastoja, voi olla parempi ettei niitä katselekaan.

Miksi et tullut tänne juhlimaan viikko sitten kuinka korona on lopullisesti kukistetttu, kun ilmoitettiin vain 19 uutta taruntaa (tjsp)? Nyt kun ne luvut palasi ihan normaalille laskevalle käyrälle, onkin joku välitön koronaräjähdys edessä.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Käytännössä vedät tästä nyt extrapolaatioita yhden päivän tuloksen perusteella.
Kolmen. 20.5, 21.5 ja 22.5 = yht. 138 tartuntaa, keskimäärin 46 per päivä. Seitsemässä päivässä tämä tekisi 322, mikä on sattumoisin tasan yksi(1) enemmän kuin edellisellä 7 päivän jaksolla! Tämän toteutuessa R0 siis olisi noin tasantarkkaan 1, paitsi jos käyrä on kääntymässä ylöspäin niin se saattaa olla nyt jo yli 1.
 
Paitsi että jos otetaan samat päivät edelliseltä viikolta (keskiviikko, torstai ja perjantai, eli 13-15.5 ) niin saadaan 225 uutta tartuntaa. Keskimäärin 75 per päivä.

*edit*
Avataan tätä vielä vähän lisää, jos katsotaan noita THL:n tilastoja niin testejä tehdään vähiten sunnuntaina ja jostain syystä maanantaina (luulisi että maanantai olisi piikissä mutta ei). Testejä tehdään eniten tiistaina ja keskiviikkona, sitten siitä se laskee hiljalleen kunnes pohjat on sunnuntaina (tai maanantaina).
Ja kun otetaan huomioon se että testien tuloksissa on aina päivän parin viive niin suurimmat uudet päivälukemat tulee keskiviikkona, torstaina ja perjantaina. Eli ne kolme päivää jotka valitsit nyt tähän vertailuun. Pienimmät luvut tulee maanantaina ja tiistaina.
Eli jos haluat vertailla trendiä niin sun pitää verrata oikeisiin päiviin. Tosin vielä parempaa olisi verrata viikoittain.
 
Viimeksi muokattu:

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Ei minulla ole tarvetta mitään parhain päin selittää, todellisuus on mitä on. Luvut ovat laskeneet huhtikuun alusta lähtien ja kaikella todennäköisyydellä lasku jatkuu.
Huhtikuussa lasku oli selvää mutta hidasta, mutta vapun jälkeen luvut on lähteneet hyvään suuntaan ripeästi.

Toinen mikä on laskenut, on positiivisten osuus testeistä. Se on painunut jo lähelle yhtä prosenttia kun se vielä kuun vaihteessa oli kolmisen prosenttia.

Sen sijaan vasta-ainetestit. Vasta-aineita tuntuu löytyvän perin heikosti: 2306 testattu ja viideltä on todettu vasta-aineet. Tämä ei nyt oikein näytä siltä, että laumasuoja olisi valmis kovin pian. :kahvi:

Eli tilastoihin ei pidäkään katsoa, vai? Mihis me sitten katsotaan, perstuntumaan?
Yksittäisiin lukuihin ei pidä kovin paljon luottaa. Kun lasketaan lukumääriä, niin aivan alkajaisiksi kannattaa ottaa luvusta neliöjuuri, niin saa edes (1-sigma-) hiha-arvion luvun tarkkuudelle:
44 -> sqrt(44)=6.6 eli 44+-6.6 (ja sitäkin vain 70% todennäköisyydellä)
50 -> sqrt(50)=7.1 eli 50+-7.1
Näkee helposti, että virhearviot menevät päällekkäin ja reilusti
-> satunnaista tilastollista vaihtelua josta ei voi tehdä johtopäätöksiä suuntaan eikä toiseen.

Sen sijaan viikottaiset luvut
504 -> sqrt(504)=22, eli 504+-22
321 -> sqrt(321)=18, eli 312+-18
Näkee helposti, että luvut poikkeavat toistaan moninkertaisesti virhearvioon nähden
-> tapausmäärien lasku on tilastollisesti merkittävää.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Ja kun otetaan huomioon se että testien tuloksissa on aina päivän parin viive niin suurimmat uudet päivälukemat tulee keskiviikkona, torstaina ja perjantaina. Eli ne kolme päivää jotka valitsit nyt tähän vertailuun. Pienimmät luvut tulee maanantaina ja tiistaina.
Eli jos haluat vertailla trendiä niin sun pitää verrata oikeisiin päiviin. Tosin vielä parempaa olisi verrata viikoittain.
Toivotaan, että tämä toteutuu myös tällä tarkastelujaksolla, mitäpä tuohon muuta voi sanoa.

Pessimisti voisi sanoa, että koulujen avautuminen ja ihmisten välinpitämättömyyden kasvaminen alkaa näkyä, ja käyrän kulmakerroin alkaa kääntyä vähän väärään suuntaan pikku hiljaa.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 681
Paitsi että jos otetaan samat päivät edelliseltä viikolta (keskiviikko, torstai ja perjantai, eli 13-15.5 ) niin saadaan 225 uutta tartuntaa. Keskimäärin 75 per päivä.

*edit*
Avataan tätä vielä vähän lisää, jos katsotaan noita THL:n tilastoja niin testejä tehdään vähiten sunnuntaina ja jostain syystä maanantaina (luulisi että maanantai olisi piikissä mutta ei). Testejä tehdään eniten tiistaina ja keskiviikkona, sitten siitä se laskee hiljalleen kunnes pohjat on sunnuntaina (tai maanantaina).
Ja kun otetaan huomioon se että testien tuloksissa on aina päivän parin viive niin suurimmat uudet päivälukemat tulee keskiviikkona, torstaina ja perjantaina. Eli ne kolme päivää jotka valitsit nyt tähän vertailuun. Pienimmät luvut tulee maanantaina ja tiistaina.
Eli jos haluat vertailla trendiä niin sun pitää verrata oikeisiin päiviin. Tosin vielä parempaa olisi verrata viikoittain.
Testausmäärät tosiaan vaihtelevat. Koronakartasta näkee esim. että 18.5. otetuista on valmistunut 2172 testiä joista 45 positiivisia, kun taas 19.5. otetuista on valmistunut 4351 testiä, joista 46 positiivisia. Positiivisia siis lähes sama määrä molempina päivinä, mutta tiistaina testattiin noin kaksi kertaa enemmän. Tällä viikolla vielä helatorstai sekoittanee tilannetta sen verran, että yksittäisistä päivistä on hyvin vaikea löytää heikkojakaan signaaleita suuntaan tai toiseen.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Positiivisia siis lähes sama määrä molempina päivinä, mutta tiistaina testattiin noin kaksi kertaa enemmän. Tällä viikolla vielä helatorstai sekoittanee tilannetta sen verran, että yksittäisistä päivistä on hyvin vaikea löytää heikkojakaan signaaleita suuntaan tai toiseen.
Ilmeisesti päiväkohtaiset luvut ei ole edes suoraan vertailukelpoisia: tautitapaukset on näytteenottopäivän mukaan mutta testimäärät on testipäivän mukaan. Ilmeisesti jälkimmäinen tarkoittaa päivää, jolloin näyte on prosessoitu. Ehkäpä tämän vuoksi tapauksia on vähiten la-su ja testejä ajetaan vähiten su-ma.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 342
Tästä aiheesta oli keskustelua jo aiemminkin, mutta Talouselämä vilkuilee hieman taaksepäin Tegnellin aiempia väitteitä tällä viikolla ilmitulleisiin vasta-ainetestien tuloksiin nähden.

"Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell sanoi keskiviikkona, että vasta-ainetutkimuksen tulos on hieman alhaisempi kuin odotettiin, ”mutta ei huomattavasti alhaisempi, ehkä yksi tai muuta prosenttia”.

Tegnellin aiemmin esittämästä arviosta tutkimuksen tulos kuitenkin poikkeaa merkittävästi, amerikkalaiskanava CNN tuo esiin. Valtionepidemiologi arvioi BBC:llä huhtikuun 24. päivänä, että Tukholmassa olisi ”immuniteettitaso jossakin 15 ja 20 prosentin välillä väestöstä”.

Uusi Suomi kertoi 16. huhtikuuta, kuinka Tegnell arvioi jo tuolloin Tukholman seudun olevan siinä tilanteessa, että laumaimmuniteetti alkaa vaikuttaa."

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
145
snip.jpg

Tilastoniiloille jutun juurta, tämä on kuva uusista tapauksista seitsemän päivän liukuvana keskiarvona. Isompi palkki on Ruotsi ja pienempi Suomi, en valitettavasti saanut vain Suomea näkyviin. Kuva on otettu sivustolta Sverige Coronavirus (COVID-19) - Grafer, kartor, diagram och statistik c19 platz.se jossa voi moniin paikkoihin lisätä muiden maiden tilastoja vertailuun Ruotsin kanssa.

Onhan tuo selvää että tahti on hidastumaan päin ja käyrä osoittaa alas. Nopeampaakin se saisi (mielestäni) olla, mutta tämän hetken tilanne ei näytä älyttömän huolestuttavalta. Toivottavasti palveluiden avaaminen ei aiheuta paluuta kasvu-uralle. Se lienee kuitenkin mahdollista, ja tulisi luonnollisesti ilmi siellä missä virusta on tälläkin hetkellä eniten eli Uudellamaalla. Muualla lukemien on hankala lähteä raketoimaan, jos lähtötilanne on lähellä nollaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 336
Viestejä
4 157 587
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom