Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Se idea kahden viikon lähikoulujaksossa on lapsen oikeuden yms. lisäksi myös, että ilman sitä olisi taukoa lähiopetuksesta maaliskuun puolivälistä elokuun puoliväliin, eli yht. n. 5 kuukautta. Nyt Max Weberiläisittäin muotoiltuna yhteiskunnan rautakoura pääsee näin about puolessa välissä tekemään kahden viikon tsekkauksen siitä, onko kaikki ok.
Miksei tuota "tsekkausta" olisi voitu tehdä yhtä hyvin oppilas kerrallaan, miksi pitää koko luokan kokoontua samaan tilaan kahdeksi viikoksi?

Ymmärrän, että on kiva nähdä myös kavereita yms., mutta se on sitten taas asia erikseen. Ja kaverien tapaaminenkaan ei edellytä koko porukan kokoontumista kahdeksi viikoksi.
 
Koska se on "koulu" ja siellä on lähtökohtaisesti tarkoitus "opettaa" ja arvioida opittua ja samalla kasvattaa lapsia ja nuoria. Ei pitää mitään katselmusta yksi kerrallaan. Se, että koulu kiistatta toimii samalla myös laitoksena, joka kiinnittää huomiota lasten perheiden mahdollisiin ongelmiin ei tarkoita, että siitä tehtäisiin joku katsastuslaitos, jossa kaikki lapset käyvät erikseen arvioitavina.
 
Ihanan asenteellisia vastauksia. Tässähän näitä: Perheiden hätä | Lastensuojeluilmoitusten määrä romahti pääkaupunkiseudulla: nyt mietitään uusia konsteja tavoittaa lapset suoraan
"Lastensuojeluilmoitusten määrä romahti pääkaupunkiseudulla: nyt mietitään uusia konsteja tavoittaa lapset suoraan"

Tuskin sen pahempaa vahinkoa kuin se, että lasten hoito ja kasvatus on ylipäänsä yhteiskunnassa jotenkin ulkoistettu kouluille. Nämä ongelmat eivät korjaannu nyt kääntymällä koulussa kahdessa viikossa.

Mahtava argumentti. Ihanko tosissasi olet sitä mieltä, että koulujen/opettajien ei tulisi ilmoittaa havaitsemistaan pahoinpitelyistä, heitteille jättämisistä, ym. ongelmista poliisille ja lastensuojeluun? Onko tämä mielestäsi ulkoistettua kasvatusta?

Kuten sanoin, koulu on tuhansille lapsille ainut kosketus normaaliin elämään. Heille pari viikkoa voi olla kirjaimellisesti hengenpelastus.

"”Se, ettei pääse pois kotoa, voi olla paljon pahempi asia kuin koronavirus” – Lastensuojelun asiakkaina olleet kertovat, mitä päihdekotien seinien sisällä tapahtuu"
 
Näillä ohjeilla voi pitää lapsen kotona, eikä tarvitse osallistua hallituksen koronakokeiluun.

  1. Rehtorilta voi anoa loppulukukauden kestävän loman
  2. Huoltaja voi ilmoittaa lapsen sairaaksi ja koululle ei tarvitse kertoa syytä
  3. Flunssanoireista tulee edelleen se kahden viikon karanteeni koko perheelle
  4. Loppulukukauden kotiopetukseen siirtymiseen riittää ilmoitus, ei tarvita minkäänlaista lupaa.
 
Miksei tuota "tsekkausta" olisi voitu tehdä yhtä hyvin oppilas kerrallaan, miksi pitää koko luokan kokoontua samaan tilaan kahdeksi viikoksi?

Ymmärrän, että on kiva nähdä myös kavereita yms., mutta se on sitten taas asia erikseen. Ja kaverien tapaaminenkaan ei edellytä koko porukan kokoontumista kahdeksi viikoksi.
@Jurppii vastasikin jo hyvin perussyyhyn.

Toinen juttu sitten.
Jos täällä on joku lastensuojelualan ammattilainen, osaa kenties kuvailla paremmin. Mutta ihan näin opettajan kokemuksella, lapset monesti (ei tietysti kaikki) on mestareita näyttämään reipasta naamaa, vaikka olisi kuinka kamala tilanne kotona. Missään yhdessä puhelussa tai videopuhelussa tai edes tapaamisessa ei välttämättä huomaisi mitään. Tai yhtenä koulupäivänä.
Pari viikkoa alkaa olla jo sellainen aika, että ainakin alakouluikäisten kohdalla, jos asiat on huonosti, se alkaa jo tulla esille. Kaikilla ei vielä siinäkään ajassa. Ei, vaikka luokanopettaja usein aika hyvin tuntee luokkansa lapset. On silti niitäkin tapauksia, että opetat useamman vuoden lasta, ennen kuin ilmenee, että koko ajan tilanne on ollut ihan kamala.

Nyt koulun lisäksi muutkin turvaverkot, kuten kerhot, harrastukset tai kenties joillain isovanhemmat yms., on ollut pois kontakteista. Kyllä se pari viikkoa koulua on varmasti hyvä juttu.

Minä olen oppinut katsomaan näitä asioita aika raadollisesti ja siksi veikkaan, että tämän parin viikon tulos tulee olemaan ennätysmäärä lastensuojeluilmoituksia. Tulee varmasti ruuhkauttamaan kuntien sosiaalitoimet. Ja varmaankaan kaikkia ei päästä jeesaamaan, koska siellä sosiaalipuolella vaan ei ole tarpeeksi väkeä. Ei ole ollut tähänkään asti.

Bonusjuttuna sen pari viikkoa saa harjoitella niitä toimintatapoja syksyksi, jotta silloin sitten saadaan myös oppiminen ja kasvaminen sataprosenttisesti käyntiin. Harjoitellaan, niin oppilaat kuin opettajat, sitä uutta normaalia.
 
Onneksi MV-lehti tarjoaa tähänkin ratkaisun, miten valehdella, ettei lasta tarttisi päästää hakemaan ap... hankkimaan tartuntaa. Pitää vaan laittaa se valehtelemaan sokeutuv... flunssan oireet niin ei faijankaan tartte mennä aamulla töihin. Olaan karanteenissa ja napataan keppanaa :kahvi:
 
Ihanan asenteellisia vastauksia. Tässähän näitä: Perheiden hätä | Lastensuojeluilmoitusten määrä romahti pääkaupunkiseudulla: nyt mietitään uusia konsteja tavoittaa lapset suoraan
"Lastensuojeluilmoitusten määrä romahti pääkaupunkiseudulla: nyt mietitään uusia konsteja tavoittaa lapset suoraan"

Mahtava argumentti. Ihanko tosissasi olet sitä mieltä, että koulujen/opettajien ei tulisi ilmoittaa havaitsemistaan pahoinpitelyistä, heitteille jättämisistä, ym. ongelmista poliisille ja lastensuojeluun? Onko tämä mielestäsi ulkoistettua kasvatusta?

Kuten sanoin, koulu on tuhansille lapsille ainut kosketus normaaliin elämään. Heille pari viikkoa voi olla kirjaimellisesti hengenpelastus.

"”Se, ettei pääse pois kotoa, voi olla paljon pahempi asia kuin koronavirus” – Lastensuojelun asiakkaina olleet kertovat, mitä päihdekotien seinien sisällä tapahtuu"
tuotahan ei moni ymmärrä. Vaan pelätään kun kaistapäiset koronaa
 
Tää kuulostaa todella kauhealta.

Ei tainnut opettajat tajuta ammatinvalintansa seurausta, että joutuu töihin lähtemään aamulla :facepalm:
Kouluyhteisöt ovat muutakin kuin lapsia , vaikka ketjussa onkin monta sivua pelkkää lapsosten esiin nostamista.
Kyse on siitä , että hallitus hutiloi tämänkin asian kohdalla , tarvittaisiin selvitys ja tiedon keräys , siitä mitä tämä kokeilu kaikkiaan merkitsi ja paljonko se maksoi rahassa ja yhteiskunta sovussa
Tietoja tarvittaisiin syksyllä toimenpiteitten harkinnan pohjiksi.

Mutta hallitus ryntää seuraavan rahanjaon kimppuun vähääkään välittämättä siitä että edellisetkin projektit ovat kesken ja rempallaan
Koronaveroa pukkaa nopeammin kuin rokotetta
 
Miten tää nyt muuttui rahanjaoksi kun äsken ongelma oli vielä, että opettajan on ikävä nousta lämpöisestä sängystään ja hilata perseensä työpaikalle kuten moni muukin?
 
Koska se on "koulu" ja siellä on lähtökohtaisesti tarkoitus "opettaa" ja arvioida opittua ja samalla kasvattaa lapsia ja nuoria. Ei pitää mitään katselmusta yksi kerrallaan. Se, että koulu kiistatta toimii samalla myös laitoksena, joka kiinnittää huomiota lasten perheiden mahdollisiin ongelmiin ei tarkoita, että siitä tehtäisiin joku katsastuslaitos, jossa kaikki lapset käyvät erikseen arvioitavina.
Kyllä se nyt nimenomaan voisi tässä poikkeustilanteessa tarkoittaa juuri sitä, että fyysinen koulurakennus on vain katsastuslaitos ja itse opetus tapahtuu etänä.

Ja lähtisin kyllä siitä, että kaikenlaisiin kouluopetuksesta riippumattomiin lasten muihin ongelmiin voidaan pureutua muutenkin kuin siten, että tungetaan luokallinen oppilaita samaan huoneeseen kahdeksi viikoksi.
 
Hallitus pelaa kovaa peliä lasten terveydellä.
 
Taas kerran kävi näin. Mediahypeen lankesivat jopa monet ketjun aktiivit.

‘Aggressive’ COVID-19 strains: What it takes to correct a flawed paper

Miten tää nyt muuttui rahanjaoksi kun äsken ongelma oli vielä, että opettajan on ikävä nousta lämpöisestä sängystään ja hilata perseensä työpaikalle kuten moni muukin?
Opettajat joutuvat kouluissa altistumaan hallitsemattoman virusriskin vaaroihin.
Korona tarttuu edelleen samoin kuin ennen rajoituksia.
Etätöinä näitä on ollut järkevää hoitaa sellaisissa toimissa missä läsnäolo ei ole aivän välttämätöntä
Opettajat ovat luoneet työpaikat koteihinsa ja välttäneet täten tartuttamasta kenenkään lapsosia.
Esimerkillistä lähimmäisten huomiointia
Mielipide kysymys onko ikävämpi vai mukavampi nousta sängystä vai katuojasta , valintoja voi tehdä
 
Mullaki ollu korona oireita vaihtelevasti mm

-ripuli
-outo tunne vasemman puolen kylkiluiden kolmannessa välissä alhaalta
-sekavuus
-kurkussa ikävä tunne yskiessä todella kovaa
-harhaisuus
-päänsärkeminen
-silmien verestävä punoitus
-sienimäinen vaalea ihottuma sukupuolielimissä

Oireet alkoivat kun kuulin koronasta ja ovat jatkuneet noin 58 päivää ja sitten helpottivat noin 8 päiväksi, mutta nyt on taas 17 päivää jyllännyt. Kaikki testit ovat olleet negatiivisia.
 
Mahtava argumentti. Ihanko tosissasi olet sitä mieltä, että koulujen/opettajien ei tulisi ilmoittaa havaitsemistaan pahoinpitelyistä, heitteille jättämisistä, ym. ongelmista poliisille ja lastensuojeluun? Onko tämä mielestäsi ulkoistettua kasvatusta?
Itseasiassa tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä kirjoitin. Mitäs, jos nyt ensin lukisit mitä oikeasti kirjoitin ja palataan näihin absurdeihin kysymyksiin sen jälkeen?
 
Siinä tapauksessa en taida ymmärtää mitä tarkoitit. Olet vissiin sitä mieltä, että kasvatus on ulkoistettu kouluille eikä niiden avaamisesta ole hyötyä niille, jotka tilanteesta kärsii? No, olkoon. Pahoittelen ymmärtämättömyyttäni. Tämä ketju on meikäläiselle vähän liikaa. On mv-lehteä, Trumpin salajuonta, katupölyn desinfiointia, illuminatia ja ties mitä. Parempi vaan pysyä poissa kokonaan.
 
@Jurppii vastasikin jo hyvin perussyyhyn.

Toinen juttu sitten.
Jos täällä on joku lastensuojelualan ammattilainen, osaa kenties kuvailla paremmin. Mutta ihan näin opettajan kokemuksella, lapset monesti (ei tietysti kaikki) on mestareita näyttämään reipasta naamaa, vaikka olisi kuinka kamala tilanne kotona. Missään yhdessä puhelussa tai videopuhelussa tai edes tapaamisessa ei välttämättä huomaisi mitään. Tai yhtenä koulupäivänä.
Pari viikkoa alkaa olla jo sellainen aika, että ainakin alakouluikäisten kohdalla, jos asiat on huonosti, se alkaa jo tulla esille. Kaikilla ei vielä siinäkään ajassa. Ei, vaikka luokanopettaja usein aika hyvin tuntee luokkansa lapset. On silti niitäkin tapauksia, että opetat useamman vuoden lasta, ennen kuin ilmenee, että koko ajan tilanne on ollut ihan kamala.

Nyt koulun lisäksi muutkin turvaverkot, kuten kerhot, harrastukset tai kenties joillain isovanhemmat yms., on ollut pois kontakteista. Kyllä se pari viikkoa koulua on varmasti hyvä juttu.

Minä olen oppinut katsomaan näitä asioita aika raadollisesti ja siksi veikkaan, että tämän parin viikon tulos tulee olemaan ennätysmäärä lastensuojeluilmoituksia. Tulee varmasti ruuhkauttamaan kuntien sosiaalitoimet. Ja varmaankaan kaikkia ei päästä jeesaamaan, koska siellä sosiaalipuolella vaan ei ole tarpeeksi väkeä. Ei ole ollut tähänkään asti.

Bonusjuttuna sen pari viikkoa saa harjoitella niitä toimintatapoja syksyksi, jotta silloin sitten saadaan myös oppiminen ja kasvaminen sataprosenttisesti käyntiin. Harjoitellaan, niin oppilaat kuin opettajat, sitä uutta normaalia.
Eiköhän ne ongelmaperheet ole ihan samat perheet kuin ennen koronaakin. Jos niille asioille ei mitään (kestävää) tehty aikaisemmin, tuskin tehdään tämän kahden viikonkaan aikana. Sitten se on vaan kesälaitumille, ja koitahan pärjätä.
 
No eiköhän niitä ongelmaperheitä ole tullut kosolti myös lisää.
Pelkotiloja ja mt-ongelmia saattanut puhjeta koronauutisten keskellä. Joillain saattanut karata alkoholinkäyttö (nykyään myös lääkkeitten tai aineiden) ja elämänhallinta. Joillain talous sakannut eka viikoista asti. Joillain kaikkia tätä yhtä aikaa. Ja varmaan paljon muitakin ongelmia.
Valitettavasti kun koronan myötä lähes kaikki kuntoutus-, terapia- ja tukipalvelutkin ajettiin alas.

Valtaosalla tietysti on mennyt, ja menee, hyvin.
 
Taitaa tietynlaisille ihmisillä tämä koronavirus olla uusi 5g, sähköallergia, maasuonet ja mitäs näitä nyt onkaan. Jos on moneen kertaan tutkittu, että koronaa ei löydy, mutta silti on tähän asiaan täysin fiksoitunut hyväksymättä muita mahdollisuuksia, kannattaisi varmaankin pysähtyä miettimään asiaa toviksi.
 
Kohta 2 viikkoa mennyt siitä kun kävin vappua juhlimassa mökillä. Vieläkään ei mökkipaikkakunnallani ole yhtään tartuntaa THL:n kartassa.

En myöskään telonut itseäni, vaikka kaikkea pientä kunnostushommaa tuli tehtyä mökillä. Hallituksen ja foorumitietäjien pelottelun perusteella tuo kyseinen paikkakunta pitäisi olla nyt täysin koronassa ja paikallinen terveyskeskus ihan tukossa. :darra:

Voitaisiinko jo lopettaa tämä koronapelleily muiden kuin riskiryhmien osalta? Mitään isompaa ei tapahtunut, paitsi että paskottiin talous.
 
Euroopassa 153000 kuollutta ja toista tuhatta lisää kuolee koronaan joka päivä.

Riippumatta Suomessa voimassa olevista pakollisista rajoituksista (joita en juurikaan kannata), talous sakkaisi joka tapauksessa.

Vaikea kutsua pelleilyksi, kun useammissa maissa kuolleisuus räjähti historiallisen korkealle hetkellisesti, ennen kuin niissä vedettiin täys stoppi kansalaisyhteiskuntaan.
 
Miksi muuksi sitä voi kutsua kuin pelleilyksi?

En voi mennä jokilaivaan juomaan olutta, mutta voin mennä parveilemaan hypermarkettiin mummojen ja lapsiperheiden sekaan tiiviisti. En voi järjestää pientä tapahtumaa, mutta kirsikkapuistossa voi tuhansia ihmisiä oleilla samaan aikaan ottamassa selfieitä ja viettämässä piknikkiä. Koululuokkaan voi laittaa lapset samaan tiiviiseen tilaan 14. päivästä lähtien ja se on jopa pakko, mutta ravintolassa ei voi oleskella.

Lisäksi vielä nämä hienot kiellot, ettei maasta saa poistua, mutta joka rikkoikin perustuslakia. Uudenmaan sulkuki oli ilmeisesti laiton ainakin sakotusten osalta.

Mitä muuta tuo on kuin pelleilyä? Joko ne rajoitukset koskevat kunnolla tai sitten eivät koske.
 
Tässä hyvä muistutus siitä, että koronan haitat eivät rajoitu vain siihen, että jokunen vanhus kuolee...

"
Koronavirukseen sairastunut London School of Hygiene & Tropical Medicine -yliopiston virustutkija Peter Piot varoittaa pandemian aiheuttamista pitkäaikaisseurauksista.

Hänen mukaansa on harhaanjohtavaa ajatella, että noin prosentti menehtyy sairauteen ja muiden osalta kyseessä ovat ”jonkinasteiset flunssaoireet”.

– Tarina on tätä monimutkaisempi. Sairaus jättää monille kroonisia sydän- ja munuaisvaurioita. Jopa keskushermosto voi vaurioitua. Eri puolilla maailmaa sadat tuhannet ihmiset tulevat tarvitsemaan dialyysin kaltaisia hoitoja loppuelämänsä ajan, Peter Piot sanoo Science-lehdelle.

...

Hän tarvitsee vielä lähes kahden kuukauden jälkeen lääkkeitä sydämen sykkeen rajoittamiseksi ja veritulppien ehkäisemiseksi.

– Tämä on viruksen aliarvioitu puoli: se voi todennäköisesti iskeä kehomme kaikkiin elimiin."
 
Kohta 2 viikkoa mennyt siitä kun kävin vappua juhlimassa mökillä. Vieläkään ei mökkipaikkakunnallani ole yhtään tartuntaa THL:n kartassa.

En myöskään telonut itseäni, vaikka kaikkea pientä kunnostushommaa tuli tehtyä mökillä. Hallituksen ja foorumitietäjien pelottelun perusteella tuo kyseinen paikkakunta pitäisi olla nyt täysin koronassa ja paikallinen terveyskeskus ihan tukossa. :darra:

Voitaisiinko jo lopettaa tämä koronapelleily muiden kuin riskiryhmien osalta? Mitään isompaa ei tapahtunut, paitsi että paskottiin talous.
Eihän ole, onhan siellä tartuntoja.
 
Euroopassa 153000 kuollutta ja toista tuhatta lisää kuolee koronaan joka päivä.

Riippumatta Suomessa voimassa olevista pakollisista rajoituksista (joita en juurikaan kannata), talous sakkaisi joka tapauksessa.

Vaikea kutsua pelleilyksi, kun useammissa maissa kuolleisuus räjähti historiallisen korkealle hetkellisesti, ennen kuin niissä vedettiin täys stoppi kansalaisyhteiskuntaan.

Pelkästään Suomessa koronakekkereiden aikana 20000 kuollutta ihan muista syistä. Prosentti ihmisistä kuolee joka vuosi ilman koronaakin, kehittyneissä länsimaissa. Absoluuttiset numerot sopii lähinnä lööppiotsikoihin.

Ei silti pelleilyn paikka mutta ei täysin pysäyttävän ylireagoinninkaan. Niitä kouluja ei olisi pitänyt alunperinkään sulkea joskin olisin varovaisuuttani itsekin sitä saattanut silloin kannattaa niin ei tarttisi nyt takerrella 2 viikon teknisyyksiin.

– Tarina on tätä monimutkaisempi. Sairaus jättää monille kroonisia sydän- ja munuaisvaurioita. Jopa keskushermosto voi vaurioitua. Eri puolilla maailmaa sadat tuhannet ihmiset tulevat tarvitsemaan dialyysin kaltaisia hoitoja loppuelämänsä ajan, Peter Piot sanoo Science-lehdelle.

...

Eri puolilla maailmaa kuolee vuosittain 500000000 ihmistä. Ei olla tiukentamassa rajoitteita tämänkään "kauhu-uutisen" vuoksi kun se laitettiin suhteeseen muiden numeroiden kanssa.

Dialyysistä: "Over 2 million people worldwide currently receive treatment with dialysis or a kidney transplant to stay alive, yet this number may only represent 10% of people who actually need treatment to live."

Ketään ei kiinnostanut ne 20 miljoonaa sitä tarvitsevaa, jotka ei sitä saa, ennen kuin nyt kiinnostaa "muutamat sadat tuhannet".
 
Viimeksi muokattu:
Mullaki ollu korona oireita vaihtelevasti mm

-ripuli
-outo tunne vasemman puolen kylkiluiden kolmannessa välissä alhaalta
-sekavuus
-kurkussa ikävä tunne yskiessä todella kovaa
-harhaisuus
-päänsärkeminen
-silmien verestävä punoitus
-sienimäinen vaalea ihottuma sukupuolielimissä

Oireet alkoivat kun kuulin koronasta ja ovat jatkuneet noin 58 päivää ja sitten helpottivat noin 8 päiväksi, mutta nyt on taas 17 päivää jyllännyt. Kaikki testit ovat olleet negatiivisia.
Monilla sisäilmaongelmaisilla on ollut korona pahimmillaan jo kymmeniä vuosia.

Puhumattakaan sähköyliherkistä...
 
Miksi muuksi sitä voi kutsua kuin pelleilyksi?

En voi mennä jokilaivaan juomaan olutta, mutta voin mennä parveilemaan hypermarkettiin mummojen ja lapsiperheiden sekaan tiiviisti. En voi järjestää pientä tapahtumaa, mutta kirsikkapuistossa voi tuhansia ihmisiä oleilla samaan aikaan ottamassa selfieitä ja viettämässä piknikkiä. Koululuokkaan voi laittaa lapset samaan tiiviiseen tilaan 14. päivästä lähtien ja se on jopa pakko, mutta ravintolassa ei voi oleskella.

Lisäksi vielä nämä hienot kiellot, ettei maasta saa poistua, mutta joka rikkoikin perustuslakia. Uudenmaan sulkuki oli ilmeisesti laiton ainakin sakotusten osalta.

Mitä muuta tuo on kuin pelleilyä? Joko ne rajoitukset koskevat kunnolla tai sitten eivät koske.

No tässähän tiivistit hyvin, miksi rajoituksia laitettiin, eli juuri sinunlaisien ihmisten vuoksi. Kaupassa käynti on jossain määrin pakollista, jokilaivalla oluen juonti ei ole. En myöskään rinnastaisi koulua ja ravintolaa. Eli vapaaehtoisella muiden ihmisten välttelyllä ei olisi saatu mitään aikaan, koska asenne näyttää oleva "mutku mä en voi ja mä haluan". Rajoituksilla saadaan vähennettyä tuota turhaa liikkumista juuri niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät omaehtoisesti ymmärrä tilannetta. Lisäksi koronakuolemat ovat jokaiselle maalle täysin uutta extraa, jota ei aikaa ennen koronaa ollut.
 
Rajoituksilla saadaan lähinnä ihminen passivoitumaan ja taantumaan aloitekyvyttömäksi aikuislapseksi, joka odottaa ja suorastaan vaatii ohjeita, suosituksia, kehoituksia ja pakotuksia eikä saa millään aikaiseksi vastuun ottamiseksi omista toimistaan. Jokilaivalla voisi ihan hyvin istua kaljalla. Se on turhaa lähinnä niille, joiden elämä on neljän seinän sisällä ja sujuu ihan mukavasti vaikka karanteenissa ja joiden ansiot ei ole kiinni edes välillisesti jokilaivan oluen myynnistä.

Neljä negatiivista, huokaise helpotuksesta, sulla ei ole eikä ole ollut Covid-19.
 
Rajoituksilla saadaan lähinnä ihminen passivoitumaan ja taantumaan aloitekyvyttömäksi aikuislapseksi, joka odottaa ja suorastaan vaatii ohjeita, suosituksia, kehoituksia ja pakotuksia eikä saa millään aikaiseksi vastuun ottamiseksi omista toimistaan. Jokilaivalla voisi ihan hyvin istua kaljalla. Se on turhaa lähinnä niille, joiden elämä on neljän seinän sisällä ja sujuu ihan mukavasti vaikka karanteenissa ja joiden ansiot ei ole kiinni edes välillisesti jokilaivan oluen myynnistä.

Eipä ne saa sitä vastuunottamista itsekkyydeltään muutenkaan aikaiseksi. Kiukuttelevat kostoksi istumalla ravintoloissa, mikäli auki olisivat ja itkevät, kun eivät pääse burn outia pakoon karibialle.
 
Me ei olla kaikki samassa veneessä, kuten todettua. Jonkun raijoittaja-ritvan tai tukahduttaja-tuulikin omalehmäinen eläkkeeltä huutelu saattaa vaikuttaa terveen nuoren silmissä aika helvetin itsekkäältä.

Kaikkea potentiaalisesti haitallista ei voida kieltää tai rajoittaa koska toiminnan tarpeen arviointikin on hyvin subjektiivista. Mitä enemmän rajoitetaan, sitä enemmän myös ajatellaan, että se on sallittu, mitä ei kielletä.
 
Samainen ryhmä suosittelee myös, ettei perheen kesken jaeta esim. pyyhkeitä. Eli älkää käyttäkö yhteispyyhkeitä :hmm:

Lähde: Germ Defence
 
Viimeksi muokattu:
Nyt suositellaan, että ei pitäisi paketteja avata kolmeen päivään.

Tai mitä jos vaan pesis kätensä jos huolettaa? Menee ne vaivalla kaasunaamari päässä vastaanotetut ruokatoimituksetkin vielä pilalle jos lähtee hörhöilemään taas.

Oliko tossa joku uusi tutkimus, joka nyt lopulta osoittaa tartuntakyvyn eri pinnoilta eri ajan jälkeen vai onko tääkin taas debunkkaus harjoitus jollekkin muulle (tm)?

Samainen ryhmä suosittelee myös, ettei perheen kesken jaeta esim. pyyhkeitä. Eli älkää käyttäkö yhteispyyhkeitä :hmm:

Vaimoon nyt ei ainakaan pidä koskea :kahvi:
 
Pelkästään Suomessa koronakekkereiden aikana 20000 kuollutta ihan muista syistä. Prosentti ihmisistä kuolee joka vuosi ilman koronaakin, kehittyneissä länsimaissa. Absoluuttiset numerot sopii lähinnä lööppiotsikoihin.

Ei silti pelleilyn paikka mutta ei täysin pysäyttävän ylireagoinninkaan. Niitä kouluja ei olisi pitänyt alunperinkään sulkea joskin olisin varovaisuuttani itsekin sitä saattanut silloin kannattaa niin ei tarttisi nyt takerrella 2 viikon teknisyyksiin.

Eri puolilla maailmaa kuolee vuosittain 500000000 ihmistä. Ei olla tiukentamassa rajoitteita tämänkään "kauhu-uutisen" vuoksi kun se laitettiin suhteeseen muiden numeroiden kanssa.

Dialyysistä: "Over 2 million people worldwide currently receive treatment with dialysis or a kidney transplant to stay alive, yet this number may only represent 10% of people who actually need treatment to live."

Ketään ei kiinnostanut ne 20 miljoonaa sitä tarvitsevaa, jotka ei sitä saa, ennen kuin nyt kiinnostaa "muutamat sadat tuhannet".
Joku pilkkuvirhe tässä, noin 50 miljoonaa ihmistä kuolee vuodessa - ei 500 miljoonaa.
 
Ihan oikein, olis pitänyt heittää ne pisteet aina kolmen nollan välein. Päässä oleva luku oli 50 miljoonaa :thumbsup:

Ei ole ongelma Suomessa, kun paketti on matkalla sen 5 päivää.

Mutta se viimeinen kuriiri on luultavasti se, jolla on kolera. Suosittelen kylmävarastoa, johon ostokset voi jättää paketteineen desinfioitumaan. Sitten menee vaikeaksi jos pakasteetkin pitäisi puhdistaa kuumalla...
 
Ei tarvitse kuumaa kun käyttää klooripohjaista puhdistusainetta...
 
Mehän ollaan nyt syvällä sarkasmin suossa (kerroit olevasi erakko, et vainoharhainen)? Mietin vaan, että miten aaltopahvinen pizzalaatikko, joka ei ole ihan tiivis, kestää kloorauksen ja vaikuttaako sisällön makuun/terveellisyyteen haitallisesti...
 
Kyse olikin siitä että mikäli tauti leviäisi postitoimitusten välityksellä ja tämän vuoksi haluaisi desinfioida, niin kloriitti toimii. Järkevyydestä en sano mitään tämän hetken tietämyksellä... Jos tilanne olisi niin paha, tuskinpa sitä ties minkälaisen käsihygieniaihmeen lähmimää pitsaa tilaisi muutenkaan.
 
Kohta 2 viikkoa mennyt siitä kun kävin vappua juhlimassa mökillä. Vieläkään ei mökkipaikkakunnallani ole yhtään tartuntaa THL:n kartassa.

En myöskään telonut itseäni, vaikka kaikkea pientä kunnostushommaa tuli tehtyä mökillä. Hallituksen ja foorumitietäjien pelottelun perusteella tuo kyseinen paikkakunta pitäisi olla nyt täysin koronassa ja paikallinen terveyskeskus ihan tukossa. :darra:

Voitaisiinko jo lopettaa tämä koronapelleily muiden kuin riskiryhmien osalta? Mitään isompaa ei tapahtunut, paitsi että paskottiin talous.

Mitä enemmän meillä on välinpitämätöntä pelleilyä, sitä enemmän se talous kärsii. Mieti sitä ensi kerralla.
 
Kyllähän tässä nyt näyttää siltä, että hallitus tunaroi tämän korona homman ja onnistui paskomaan talouden useaksi vuosikymmeneksi samalla. Nyt pitäisi alkaa niitä ruumiita tulemaan, että massiiviset sulkutoimet olisi pienimmissäkään määrin perusteltuja. Ja exit strategia pitäisi olla uskottava. Tämä kurkistus tyyli ei herätä mitään luottamusta viranomaisia kohtaan. Tästä syystä talous ei tule tarvittavan nopeasti toipumaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
286 569
Viestejä
4 923 182
Jäsenet
79 205
Uusin jäsen
Stormie

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom