Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Samaan aikaan tukholmassa, jossa on suurin osa ruotsin tartunnoista. Kansa juhlii ja on kuten mitään koronaa ei ole olemassa. Kai se pitää uskoa että siellä tehdään asiat oikein....?Ravintoloissa voisi hyvin rajoittaa sallittua henkilömäärää ja vaatia tyhjiä pöytiä väliin. Ja vaikka pelastusviranomaiselta vaadittava hyväksyntä ennen avaamista.
Saattaisi lapsilla tulla ensin hiki ja pian sen jälkeen hiilidioksidimyrkytys ja lopulta tulos, johon korona ei näitten lasten kohdalla pystynyt.![]()
Tuli mieleen tämmönen läpinäkyvä teltta ratkasuksi kouluihin, jokainen voi elää omassa kuplassa luokkahuoneessa. Taitaa olla vähä liian tyyris ratkaisu.
Tuota päiväkotien ja alimpien koululuokkien avaamista nyt ministeriöissä kuumeisesti pohdiskellaan, samoin seurataan mitä muut Euroopan maat tekevät ja mitä siitä seuraa.Ensimmäisenä voisi aloittaa julmalla ihmiskokeella: avataan koulut 1-4-luokkien osalta ja katsotaan rupeaako virus leviämään. Seuraavaksi päiväkodit. Lasten merkitys koronaepidemian leviämisessä on vähän mysteeri ja tuollahan se selviäisi. Ehkä voisi jättää pk-seudun tämän kokeilun ulkopuolelle.
Toisena olisi ravintola-alan rajoitusten kriittinen tarkastelu. Voisiko koko maan kattavaa täyssulkua vähäisemmät ja kohdennetummat rajoitukset olla riittäviä? Jos paikkakunnalla ei ole näyttöä koronaepidemiasta, niin miksipä paikat eivät voisi olla pääosin auki?
Kolmanneksi ottaisin rajat kriittisen tarkastelun alle. Jos epidemia on samantapaisessa, hallitussa tilassa rajan molemmin puolin, niin liikenteen rajoituksia voisi keventää. Ruotsi, varsinkin Tukholma on varmaan no-go vielä pitkään mutta entä Tallinna, Saksa ja Pohjois-Norja? Lentoliikennettä Aasian suuntaan voisi yrittää availla.
Ottaakohan noi mallinnukset huomioon, että koko muu yhteiskunta seisoo? Tällä hetkellä monessa perheessä, koulujen avaaminen olisi käytännössä ainoita kanavia mistä se tartunta pääsisi leviämään kun vapaa-ajan ihmiskontaktit on minimissä. Siitä se sitten toki mahdollisesti jatkaa työpaikalle tai muualle.Tuota päiväkotien ja alimpien koululuokkien avaamista nyt ministeriöissä kuumeisesti pohdiskellaan, samoin seurataan mitä muut Euroopan maat tekevät ja mitä siitä seuraa.
Eilen Ylen Ykkösaamussa asiasta kysyttiin epidemiologin kanta HUS epidemiologian ylilääkäri Asko Järviseltä. Hän totesi, että se, mikä on lasten osuus koronan levittämisessä on tuhannen taalan kysymys, johon ei ole vielä vastausta, mutta mallinnusten valossa koulujen sulkeminen on ylipäätään hyvin pieniefektinen toimenpide.
Tuota päiväkotien ja alimpien koululuokkien avaamista nyt ministeriöissä kuumeisesti pohdiskellaan, samoin seurataan mitä muut Euroopan maat tekevät ja mitä siitä seuraa.
Eilen Ylen Ykkösaamussa asiasta kysyttiin epidemiologin kanta HUS epidemiologian ylilääkäri Asko Järviseltä. Hän totesi, että se, mikä on lasten osuus koronan levittämisessä on tuhannen taalan kysymys, johon ei ole vielä vastausta, mutta mallinnusten valossa koulujen sulkeminen on ylipäätään hyvin pieniefektinen toimenpide.
Jos koulujen sulkeminen on "pieniefektinen" toimenpide, niin mikähän sitten on toimi, jolla olisi ollut olennaista merkitystä? Useat epidemianalutkin liittyivät nimenomaan kouluihin. Itsekin pitäisin teini-ikäisten koulut vielä kiinni mutta alimpien luokkien avaamista voisi kokeilla varsinkin alueilla, joilla epidemia on maltillinen.Eilen Ylen Ykkösaamussa asiasta kysyttiin epidemiologin kanta HUS epidemiologian ylilääkäri Asko Järviseltä. Hän totesi, että se, mikä on lasten osuus koronan levittämisessä on tuhannen taalan kysymys, johon ei ole vielä vastausta, mutta mallinnusten valossa koulujen sulkeminen on ylipäätään hyvin pieniefektinen toimenpide.
Tässä kannattaa tosiaan muistaa, että nykyinen rajoitus on 13.5 asti ja tuosta pari viikkoa niin alkaa kesälomat. Uskoisin, että näillä mennään kesälomaan ja jatketaan koulujen sulkemista pari viikkoa ja syksyllä tiedetään varmasti mikä lasten osuus tartuttajina on. Tuolla parilla viikolla tuskin on mitään merkittävää vaikutusta mihinkään suuntaan, jos koulut pidetään kiinni.
Tässäpä ko. tutkimus:Tässä hyvä esimerkki miksi ravintoloiden avaaminen jo nyt olisi huono idea:
Roiskeet leviävät koneellisen ilmastoinnin mukana hyvinkin sujuvasti naapuripöytiin.
Euroopan ja Suomen Lapin laskettelukeskusten ravintoloissa virus kyllä levisi hyvin tehokkaasti, tosin puhutaan enemmän juoma- kuin ruokaravintoloista. Silti.Tässäpä ko. tutkimus:
![]()
COVID-19 Outbreak Associated with Air Conditioning in Restaurant, Guangzhou, China, 2020
COVID-19 Outbreak Associated with Air Conditioning in Restaurant, Guangzhou, China, 2020wwwnc.cdc.gov
Tällainen tilanne:
![]()
Kyseessä on ravintola, jossa oli yhteensä 83 asiakasta, joista 10 sairastui koronaan.Tutkijoiden väite on, että ilmastointikone olisi levittänyt pisarat ja tartuttanut muut. A-pöydän väki oli samaa perhettä, joten on hyvin mahdollista, että samana iltana sairastunut A1 olisi tartuttanut muut perheenjäsenet toisaalla. Samoin on mahdollista, että B-pöydässä vain B1 on saanut tartunnan ravintolassa ja muut myöhemmin B1:ltä, ja C1 on voinut saada tartuntansa C2:lta. Todennäköiseltä näyttää, että A1 on tartuttanut ainakin B1:n ja C2:n. Vähän kummallista on, miten C2 onnistui saamaan tartunnan vastatuuleen.
On tässä myönteisiäkin piirteitä. Vaikka A1 sairastui jo samana iltana, ts. oli ravintolassa todennäköisesti erittäin tartuttava, melko täydessä ravintolassa ei sairastunut "kuin" 10 83:sta ja oikeastaan vain kaksi tartuntaa on melko varmoja. Naapuripöytien altistusaikakin oli varsin pitkä: B-pöytä 53 min ja C-pöytä 73 min. Henkilökunta ei sairastunut.
Onko tällainenkaan tartuntaryväs absoluuttisen sietämätön epidemian hallinnan kannalta vai olisiko riittävää, että näitä sattuisi harvoin? Jos epidemia pystytään pitämään aisoissa, niin on todella huonoa tuuria päätyä täyteen ravintolaan juuri oireiden ollessa puhkeamassa.
Onhan tuossakin keinoja, millä tartuntariskiä voisi alentaa. Jos olisi vain puolet pöydistä käytössä ja A-ryhmä olisi ollut E-pöydässä, niin olisiko kukaan naapuri saanut tartuntaa? Ilmanvaihdon järjestelyillä voisi vähentää ristiinkulkeutumista ja ilmanpuhdistimilla alentaa hiukkaspitoisuuksia.
Toki siellä sipoon häissä sairastui kymmeniä ihmisiä. Voi olla että mukana oli useampi tartuttaja mutta aika tehokkassti virus siellä levisi.Euroopan ja Suomen Lapin laskettelukeskusten ravintoloissa virus kyllä levisi hyvin tehokkaasti, tosin puhutaan enemmän juoma- kuin ruokaravintoloista. Silti.
Koronan R0-luku on normaalisti jotain 2,5-6 väliltä, joten ei keskimääräinen sairastunut toki määräänsä enempää virusta levitä, ja vaaditaan tosi huonoa tuuria että voisi yksinään kymmeniä sairastuttaa. Kuitenkin jos esimerkiksi ravintolan henkilökunta sattuu olemaan sairaana, niin kyllä siinä on hyvin iso joukko ihmisiä vaarassa.
Juomaravintola onkin ihan eri tapaus, etenkin yökerhotyyppinen, jossa ihmiset vaihtavat pöytää ja paikkaa useasti. Tiskillä notkutaan pitkään vaihtuvassa seurassa jne.Euroopan ja Suomen Lapin laskettelukeskusten ravintoloissa virus kyllä levisi hyvin tehokkaasti, tosin puhutaan enemmän juoma- kuin ruokaravintoloista. Silti.
Koronan R0-luku on normaalisti jotain 2,5-6 väliltä, joten ei keskimääräinen sairastunut toki määräänsä enempää virusta levitä, ja vaaditaan tosi huonoa tuuria että voisi yksinään kymmeniä sairastuttaa. Kuitenkin jos esimerkiksi ravintolan henkilökunta sattuu olemaan sairaana, niin kyllä siinä on hyvin iso joukko ihmisiä vaarassa.
Euroopan ja Suomen Lapin laskettelukeskusten ravintoloissa virus kyllä levisi hyvin tehokkaasti, tosin puhutaan enemmän juoma- kuin ruokaravintoloista. Silti.
Ravintolasalin henkilökunta voisi käyttää maskeja.Kuitenkin jos esimerkiksi ravintolan henkilökunta sattuu olemaan sairaana, niin kyllä siinä on hyvin iso joukko ihmisiä vaarassa.
Järkeä käyttäen kaikki on mahdollista, mutta vähän pahaa pelkään että se järjenkäyttö voi olla vähän mitä sattuu, kun edes hemmetti hoivakotien vanhuksia ei osata pitää tartunnalta suojassa.Oletko todellakin sitä mieltä, että koko ravintola-alan täydellinen sulku on perusteltu siksi, että virus levisi hyvin jossain discossa? Olisiko mitenkään ajateltavissa, että vähän järkeä käyttämällä tartuntariskin voisi saada siedettäväksi?
Tuossa ruotsalaisten otoksessa 0-15 vuotiaiden ikäryhmässä oli yhtä paljon tartuntoja kuin muissakin ikäryhmissä, eli tämän mukaan se tarttuu lapsiin aikalailla yhtä lailla kuin muihinkin. Toki otos oli pieni.edit: rekisteröityjä tapauksia lasten osalta on vähän, koska moni lapsi sairastaa tämän lievänä - se ei tarkoita sitä että lapset eivät tartuttaisi tai olisi jotenkin vähäisempi tartuttajaryhmä tämän osalta. Testejä lasten osalta ei juuri edes oteta tämän takia eikä luotettavaa tilastointia ei ole. Ne, jotka ovat joutuneet käymään sairaalassa vointinsa vuoksi todennäköisesti on otettu tuo testi.
| Ålder | Andel (%) | 95% konfidensintervall |
| 0-15 | 2,8 | 0,8-7,1 |
| 16-29 | 2,4 | 0,1-12,9 |
| 30-59 | 2,6 | 1,1-5,2 |
| 60+ | 2,0 | 0,6-5,0 |
Jos kohta 2 olisi ongelma, niin eikös silloin myös rokotteen varaan laskeminen olisi melko turhaa? Vai voisiko rokote antaa paremman immuunisuojan kuin taudin sairastaminen (en tiedä, koska en ole asiantuntija).
Nyt tehdään toimia, joilla pelataan vain aikaa, mikään ratkaisu ei ajanpeluu yksin ole. Se vaatii seurakseen joko toimivan rokotteen, lääkkeen tai että tauti vain katoaisi. Kauanko ihmiset ja taloudet pystyvät pelaamaan aikaa, sitä ei varmaan kukaan voi sanoa, koska mitään aiempaa kokemusta ei vastaavan mittaluokan eristämistoimenpiteistä ole.
Paljonko arviossasi tartuntojen määrä parissa viikossa laskisi?Itse kannatan päinvastoin kovempia rajoituksia pariksi viikoksi, jonka jälkeen voidaan varovasti availla yhteiskuntaa mikäli tartunnat on saatu minimiin siihen mennessä.
Jos otetaan kovat rajoitukset ja määräykset käyttöön tänään, laskee tartuntojen määrä muutamassa viikossa huomattavasti taudin itämisaika huomioiden ja ehkä 3-4 viikossa tauti olisi teoriassa mahdollista tukahduttaa minimiin.Paljonko arviossasi tartuntojen määrä parissa viikossa laskisi?
3-4 viikossa minimiin tukahdutus tarkottaisi käytännössä, että tartuntoja ei saisi tulla enää yhtään lisää heti sulun aloittamisen jälkeen. En ole tietoinen, että missään maailmassa on onnistuttu saamaan R0-lukua nollaan, joten aika kovia keinoja varmaan olit miettinyt?Jos otetaan kovat rajoitukset ja määräykset käyttöön tänään, laskee tartuntojen määrä muutamassa viikossa huomattavasti taudin itämisaika huomioiden ja ehkä 3-4 viikossa tauti olisi teoriassa mahdollista tukahduttaa minimiin.
Voisiko 3 viikon total lockdown olla se, että tautiketjut katkeaa ja sen jälkeen voitaisiin seurata jokaista mahdollista uutta tartuntaa ja katkaista ne ennen kuin alkavat levittää virusta. Yhteiskunta suht auki 5 viikossa...Hintalappua en osaa tälle sanoa.3-4 viikossa minimiin tukahdutus tarkottaisi käytännössä, että tartuntoja ei saisi tulla enää yhtään lisää heti sulun aloittamisen jälkeen. En ole tietoinen, että missään maailmassa on onnistuttu saamaan R0-lukua nollaan, joten aika kovia keinoja varmaan olit miettinyt?
3-4 viikossa minimiin tukahdutus tarkottaisi käytännössä, että tartuntoja ei saisi tulla enää yhtään lisää heti sulun aloittamisen jälkeen. En ole tietoinen, että missään maailmassa on onnistuttu saamaan R0-lukua nollaan, joten aika kovia keinoja varmaan olit miettinyt?
Paitsi että se armeija ja muutkin viranomaiset pitäisi saada pidettyä eristyksissä samaan aikaan. Laitetaanko voimaan jo huomenna?Voitaisiin tottakai sammuttaa ihan kaikki, ydinvoimalat ja muut sähkölaitokset, vedenpuhdistamot, kaupat, jätteen huolto, ja kaikki muutkin tehtaat ja laitokset ja kaupat. Ja Hoitsut ja lääkäritkin voisi jäädä kotiin, antaa darwinin hoitaa ne jotka jo sairaana. Jos et kaupasta ole onnistunut saamaan ruokaa 2-3 viikon lockdowniin niin voi voi. Tuolleen ehkä onnistuis, niin ja armeija valvoo kovat piipussa ettei kukaan astu ovesta ulos.
Tämän ketjun aivoriihi alkaa olemaan sillä tasolla, että koko sisällön voisi vetää pontöstä alas, jos ei olisi pelkoa että koko jätteenkäsittelylaitos räjähtää siihen paskatulvaan.
Paitsi että se armeija ja muutkin viranomaiset pitäisi saada pidettyä eristyksissä samaan aikaan. Laitetaanko voimaan jo huomenna?
Ja Tukholmassa on siis todettuja tartuntoja 5 826. Eli arvioivat, että vain noin 2 prosentia sairastuneista on tullut edes siinä määrin huonoon kuntoon, että testaus on aiheellista. Ei kyllä täsmää minkään muun maan havaintoihin, että harvinaisen lievä versio viruksesta kyllä Tukholmassa heidän näkemyksen mukaan kiertää.Tuo 30% sairastuneista tekisi siis päältä 300 000 sairastunutta ja jos kuolleisuutta alkaa laskemaan niin pelkästään peilaten sairastuneiden vakavuuteen, sairaalahoitoa vaativia 42 000 ja tehohoidossa pitäisi olla n. 18 000.
Nämä siis kaikkiin näihin prosentteihin peilaten, 80% lieviä, 14% vaikeita, 6% kriittisiä.
Mistä nämä prosentit on otettu? Onko niissä huomioitu oireettomia, joita tuskin testataan?
Esimerkiksi The Lancet, THL ym.
80% lieviin luetaan mukaan ns. oireettomat.
Tähän mennessä raportoiduista COVID-19-tautiin sairastuneista, noin
- 80 %:lla oireet ovat olleet lieviä ja sairastuneet ovat toipuneet
- 14 %:lla tauti on ollut vakavampi, oireina keuhkokuume ja/tai hengenahdistusta
- 6 %:lla tila on ollut kriittinen.
3-4 viikossa minimiin tukahdutus tarkottaisi käytännössä, että tartuntoja ei saisi tulla enää yhtään lisää heti sulun aloittamisen jälkeen. En ole tietoinen, että missään maailmassa on onnistuttu saamaan R0-lukua nollaan, joten aika kovia keinoja varmaan olit miettinyt?
Huomautan tässä samalla, että esimerkiksi Italiassa on osa alueista ollut maaliskuun alusta lähtien erittäin tiukassa sulussa. Sakkoa tulee jos lähdet vaikka luvatta hölkälle ja poliisit näkee. Sielläkään ei kuudessa viikossa olla kuitenkaan lähelläkään "tukahdutusta".
THL:n sivuilta:
"Raportoiduista tautiin sairastuneista", eli siis labratestatuista positiivisista, eli siis ei laske oireettomia mukaan.
Tästä asiasta emme ole eri mieltä. Mutta jos luet alkuperäisen viestini uudelleen, huomaat, että siinä myös aikaraja.Jos R0 < 1 (alle yhden), niin covid tukahtuu pois. R0:n ei siis tarvitse olla 0, jotta tukahduttaminen onnistuu.
Tämä on kyllä hyvä ja selkeä esitys. Todellakin paras näistä tilastokoonneista.Törmäsin eilen tähän Ylen grafiikkaan epidemian yleistilanteesta Suomessa:
![]()
Mielestäni paras sivu näyttämään epidemian kokonaiskehityksen yhdellä sivulla. Näyttää myös maakuntakohtaisen kehityksen, jos joku haluaa seurata Uudenmaan sulun purun vaikutusta.
Jos ajatellaan, ettei Suomen tilanne tälläkään hetkellä ole erityisen paha, niin puolittaisellakin tukahduttamisella se olisi jo melko siedettävä ja käsiteltävä. Suomi on ihan erilainen maa kuin Italia, ja mielestäni Suomessa tällainen tukahduttaminen olisi realistisempaa.3-4 viikossa minimiin tukahdutus tarkottaisi käytännössä, että tartuntoja ei saisi tulla enää yhtään lisää heti sulun aloittamisen jälkeen. En ole tietoinen, että missään maailmassa on onnistuttu saamaan R0-lukua nollaan, joten aika kovia keinoja varmaan olit miettinyt?
Huomautan tässä samalla, että esimerkiksi Italiassa on osa alueista ollut maaliskuun alusta lähtien erittäin tiukassa sulussa. Sakkoa tulee jos lähdet vaikka luvatta hölkälle ja poliisit näkee. Sielläkään ei kuudessa viikossa olla kuitenkaan lähelläkään "tukahdutusta".
Pakko myöntää että olen @Erkki_erikeepperi kanssa samma mieltä.Jos ajatellaan, ettei Suomen tilanne tälläkään hetkellä ole erityisen paha, niin puolittaisellakin tukahduttamisella se olisi jo melko siedettävä ja käsiteltävä. Suomi on ihan erilainen maa kuin Italia, ja mielestäni Suomessa tällainen tukahduttaminen olisi realistisempaa.
Teoriassa voitaisiin mennä niin pitkälle, että kielletään jopa kaupassa asiointi, ja ainoastaan kotiinkuljetus tai kaupan parkkipaikalle kuljetus ilman ihmiskontaktia olisivat sallittuja... Kaikki muu pantaisiin kiinni paitsi täysin välttämätön infra yms.
Eihän tätä nyt tule tapahtumaan, mutta mietinpä vaan, että jos tuollaista muutama viikko siedettäisiin niin valo voisi näkyä hyvinkin kirkkaana tunnelin päässä ja kiitos seisoa jöpöttää oikein terhakkaasti.![]()
Toki, ja juuri tähänhän Suomi nykyisillä rajoituksilla pyrkii. Eli saamaan epidemian siinä määrin kuriin, että voidaan siirtyä siihen laaja testaus ja tartuntaketjujen aktiivinen seuranta -vaiheeseen. Nythän ollaan jo siirtymässä siihen, että aletaan pohtimaan mitä rajoituksia voitaisiin poistaa ja missä järjestyksessä.Jos ajatellaan, ettei Suomen tilanne tälläkään hetkellä ole erityisen paha, niin puolittaisellakin tukahduttamisella se olisi jo melko siedettävä ja käsiteltävä. Suomi on ihan erilainen maa kuin Italia, ja mielestäni Suomessa tällainen tukahduttaminen olisi realistisempaa.
Sama homma ranskassa. Kotoa ei saa lähteä ulkoilemaan yli 500m päähän. Ainoastaan lähimmässä kaupassa saa käydä jne.3-4 viikossa minimiin tukahdutus tarkottaisi käytännössä, että tartuntoja ei saisi tulla enää yhtään lisää heti sulun aloittamisen jälkeen. En ole tietoinen, että missään maailmassa on onnistuttu saamaan R0-lukua nollaan, joten aika kovia keinoja varmaan olit miettinyt?
Huomautan tässä samalla, että esimerkiksi Italiassa on osa alueista ollut maaliskuun alusta lähtien erittäin tiukassa sulussa. Sakkoa tulee jos lähdet vaikka luvatta hölkälle ja poliisit näkee. Sielläkään ei kuudessa viikossa olla kuitenkaan lähelläkään "tukahdutusta".
Törmäsin eilen tähän Ylen grafiikkaan epidemian yleistilanteesta Suomessa:
![]()
Mielestäni paras sivu näyttämään epidemian kokonaiskehityksen yhdellä sivulla. Näyttää myös maakuntakohtaisen kehityksen, jos joku haluaa seurata Uudenmaan sulun purun vaikutusta.

Suomi on myös täysin eri maa kuin Italia mitä tulee väestötiheyteen ja ihmisten liikkumiseen sekä käyttäytymiseen. Jos täällä päästään samaan kevyemmillä rajoituksilla, ei ole mitään järjen häivää alkaa määräämään armeijaa kaduille metsästämään yksittäisiä ulkoilijoita.Jos ajatellaan, ettei Suomen tilanne tälläkään hetkellä ole erityisen paha, niin puolittaisellakin tukahduttamisella se olisi jo melko siedettävä ja käsiteltävä. Suomi on ihan erilainen maa kuin Italia, ja mielestäni Suomessa tällainen tukahduttaminen olisi realistisempaa.
Hallituksien täytyy vähän ottaa huomioon oma asemansa ja yhteiskuntarauha. Sitä voisi ihmiset alkaa kapinoimaan jos tuollaisen sulun jälkeen tauti ottais taas vauhtia ja koko homma turhan takia.Eihän tätä nyt tule tapahtumaan, mutta mietinpä vaan, että jos tuollaista muutama viikko siedettäisiin niin valo voisi näkyä hyvinkin kirkkaana tunnelin päässä ja kiitos seisoa jöpöttää oikein terhakkaasti.![]()
Sama homma ranskassa. Kotoa ei saa lähteä ulkoilemaan yli 500m päähän. Ainoastaan lähimmässä kaupassa saa käydä jne.
Suomi sai erittäin hyvän "ennakkovaroituksen" koronasta jo tammikuun lopussa, kun kiinalainen turisti sairastui Lapissa. Tuossa vaiheessa tartuntoja ei vielä ollut kovinkaan monessa maassa.Näin jälkikäteen tietysti helppo huudella, mutta heti kun oli ensimmäinen tartunta Suomessa havaittu olisi pitänyt laittaa rajat totaalisesti kiinni ja kaikki muukin täysin kiinni 3 viikoksi. Ei siis ulkoilua, töissä käyntiä ei yhtään mitään, ruuat kotiinkuljetuksella/erittäin rajatusti kaupassa käyntiä. Olisi tauti tukahtanut heti alkuunsa ja nyt voitaisiin jatkaa normaalia elämää paitsi tietysti pitää vaan rajat edelleen täysin kiinni kaikilta.
Yhtä hyvin voisi sanoa ettei mitään olisi kannattanut tehdä.Näin jälkikäteen tietysti helppo huudella, mutta heti kun oli ensimmäinen tartunta Suomessa havaittu olisi pitänyt laittaa rajat totaalisesti kiinni ja kaikki muukin täysin kiinni 3 viikoksi. Ei siis ulkoilua, töissä käyntiä ei yhtään mitään, ruuat kotiinkuljetuksella/erittäin rajatusti kaupassa käyntiä. Olisi tauti tukahtanut heti alkuunsa ja nyt voitaisiin jatkaa normaalia elämää paitsi tietysti pitää vaan rajat edelleen täysin kiinni kaikilta.
Jos ajatellaan, ettei Suomen tilanne tälläkään hetkellä ole erityisen paha, niin puolittaisellakin tukahduttamisella se olisi jo melko siedettävä ja käsiteltävä. Suomi on ihan erilainen maa kuin Italia, ja mielestäni Suomessa tällainen tukahduttaminen olisi realistisempaa.
Teoriassa voitaisiin mennä niin pitkälle, että kielletään jopa kaupassa asiointi, ja ainoastaan kotiinkuljetus tai kaupan parkkipaikalle kuljetus ilman ihmiskontaktia olisivat sallittuja... Kaikki muu pantaisiin kiinni paitsi täysin välttämätön infra yms.
Eihän tätä nyt tule tapahtumaan, mutta mietinpä vaan, että jos tuollaista muutama viikko siedettäisiin niin valo voisi näkyä hyvinkin kirkkaana tunnelin päässä ja kiitos seisoa jöpöttää oikein terhakkaasti.![]()
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.