Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Niillä toimenpiteillä, mitä Suomessa oli tehty maaliskuun ensimmäiseen viikkoon mennessä oltaisiin Ruotsin tiellä tai vielä pahemmassa. Eihän meillä tuolloin edes yritetty kunnolla jäljittää mahdollisia virustartuntoja. Proaktiivisilla toimilla Suomen tilanne voisi nyt olla olennaisesti parempi ja kevyemmällä puuttumisella arkeen.

Meillä on nyt esimerkiksi päällä poikkeustilarajoituksia, jotka olisi olleet vältettävissä riskialueilta palaaviin matkustajiin kohdistetuilla karanteenitoimilla. Kun ei reagoitu ajoissa, poikkeustila julistettiin melkeinpä ensi töiksi - eikä siltikään saatu maahan palaavia matkailijoita aisoihin.

Viivyttelyn taloudellinen hinta on ollut aivan järjetön - mutta eihän se vasemmistohallitusta puristele. Porvareiden rahojahan ne oli.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Ongelma taitaa olla siinä että kun niitä maskeja ei ole, tuo vain loisi paniikkia.
Suomalaiset ei kyllä ole mistään "panikointiherkkyydestä" tunnettu kansa, joten aika väsynyttä selittelyä sikäli.

Itse lähtisin siitä, että paperiteollisuus pitäisi äkkiä valjastaa tekemään jotain "kansanmallisia" kasvosuojia, jotka paremman puutteessa suojaavat ainakin jonkin verran. Lisäksi voitaisiin miettiä, että millainen helppo kotitekoinen suoja olisi paras.

Voisikohan muuten pölynimureiden pusseja hyödyntää?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Plottailin huvikseni uudet todetut tartunnat per edelliseen päivään mennessä todetut tartunnat, kun kiinnosti se minkälaisella vauhdilla tuo on tarttunut ja tarttuu tällä hetkellä. Alla Suomen ja HUSin osalta kuvaajat:
hus - Copy.png
suomi - Copy.png

Ei nuo nyt ihan toivottomilta näytä. (Noilla ekoilla päivillä on pari ääretöntä arvoa jäänyt plottaamatta kun aiempia todettuja tartuntoja ei ollut, ja sitten tuli niitä ekoja yksittäisiä, mutta ne ei nyt kokonaiskuvassa ole merkityksellisiä.)

Pitäisi vielä vetää joku 3-7 päivän keskiarvoistus noihin, niin ei yksittäisten päivien heittelyt näkyisi niin merkityksellisinä.

Datalähteenä THL:n luvut suoraan täältä rajapinnasta: korona: havaitut tapaukset

Tiedossa on että luvut ei sisällä kaikkia tapauksia, vain todetut. Näiden kuitenkin pitäisi suhteellisesti mennä aika hyvin yksiin raportoitujen kanssa, pelkästään joku vakiokerroin erona. On kuitenkin syytä huomata että tarjolla olevassa datassa ei raportoida parantuneita, joten jakajana on turhan suuri luku kun parantuneet on siellä mukana. Jos jollain on heittää lähdettä parantumisaikojen jakaumaan, niin tuon voisi jotenkin koittaa saada tuohon mukaan. Samoin itseasiassa kuolleet on tuolla toistaiseksi mukana, mutta niiden vähäisestä määrästä johtuen eivät aiheuta kovin suurta virhettä kuvaajaan. Kuolleet periaatteessa olisi julkisista lähteistä saatavilla, muttei suoraan rajapinnan kautta joten ei huvita lähteä manuaalisesti niitä päivittämään.

Joku voisi myös argumentoida että ei pitäisi verrata edellisen päivän lukuihin vaan vielä aiempiin, kun oireet alkaa joskus 3-5 päivän kohdilla. Tämä ei kuitenkaan ole ihan niin yksioikoista, sillä myös testeihin hakeutumiseen on jokin viive, ja tuota on vaikea ottaa huomioon mitenkään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Kaikissa tilanteissa säilytä 1,5 metrin etäisyys keskustelukumppaniin.
Mieluummin enemmän. Tuohon 1,5 metriin ei todellakaan kannata luottaa, sillä tutkimusten mukaan pienet pisarat/aerosolit voi lentää useita metrejä yskiessä, kenties jopa puhuessa. Toki jos oletetaan, että aerosolit riittää tarttumiseen, niin nehän voi tietysti leijailla suljetussa tilassa ihan mihin tahansa.

Käytännössä siis kannattaa välttää turhaa hengailua sisätiloissa ihmisten kanssa. Ulkona voi olla turvallisempaa.

N95-tason hengityssuoja toki auttanee asiaa...
 
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
277
Lääkehappi oli myös viimeviikolla töissä tapetilla. Meitä kiellettiin toimittamasta palveluasuntoihin sitä. Kuulemma tarvitaan Fimean lupa. Idea tuossa on kuitenkin taustalla, että näissä paikoissa voisi jo antaa lisähappea eikä täten ruuhkauttaa päivystystä, mutta koska byrokratia niin noin ei voi tehdä. Farmasia puoli on vielä pilkun viilaamisen tasolla ihan eri ulottuvuudessa jos verrataan normaaliin sääntö Suomeen.

Parasta tässäkin on se, että soppari on tehty -17 jolloin on ollut tiedossa osastot ja yksiköt joihin sitä happea toimitetaan. Normaalisti sitä eivät tarvitse, mutta nyt kun korona niin ovat täydentäneet varstonsa niin apteekki herää, että hetkinen. Toki toivottavasti tämäkin asia on joku täyttäkää Fimean lomake AD7G15B ja homma selvä.

Mikä tässäkin postauksessa oli pointti, että ei tämäkään kriisi helpolla ainakaan karsi byrokratian määrää. Eli toiveet jostain koneellisen hapen nopeasta käyttöönotosta jos se ei ole jossain tilanteessa jo sallittua on aika heikkoa. Toki aina voidaan toivoa, että päättäviin tahoihin eksyisi ihmisiä jotka osaa ajatella oman byrokratia laatikon ulkopuolelta. Jos ovat 30v vahdanneet sääntöjensä pilkkujen paikkaa niin vaikeaa ja hidasta se voi olla.
Koronakriisi kyllä ottaa löysiä pois ihan urakalla ja kyllä se hitsaushappikin alkaa kelvata kun on teho-osastot täynnä ja certifioidut lääkehappipullot tyhjinä, ei epäilystäkään. Vähän kitistään ja ulistaan mutta se kuuluu Suomessa asiaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
THL:n koronakartassa näytti olevan nyt myös lukumäärät kaikista kunnista, missä yli 5 todettua tartuntaa. Yllätyin että julkaisevat datan, vaikka siitä oli puhetta jossain tiedoitustilaisuudesta. Edistystä.
Edelleen silmänlumetta tekosyyllä. Ihmisiltä ei voi olettaa sen tason ymmärrystä, että 4 tai vähemmän on sensuroitu nollaksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Edelleen silmänlumetta tekosyyllä. Ihmisiltä ei voi olettaa sen tason ymmärrystä, että 4 tai vähemmän on sensuroitu nollaksi.
Ei, vaan täysin normaali tietosuojatoimenpide. Kannattaa joskus tutustua laajemminkin millaisia tilastoja viranomaiset julkaisee. Tuo 5 hengen raja tilastoinneissa on hyvin yleinen ja välillä tuo raja voi olla korkeammallakin.
 
Liittynyt
15.01.2020
Viestejä
343

Vammaisia uunitetaan jo...?

Kolmannen valtakunnan meininkiä pakon edessä. Ei taida enää olla pelkkä kausiflunssa.
Ei oo ei...
Mitä kaikkea tämän varjolla tehdäänkään.
Onneksi ei vielä Suomessa..
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 681
Experience päivittynyt
1882 -> 1927 (+45)
Se pisti silmään, että tällä kertaa tuli takautuvia päivityksiä vain 2.4. (82 -> 99), 3.4. (17 -> 34), ja 4.4. (0 -> 11) - ei siis yhtä kauas taaksepäin kuin eilen.

Etelä-Koreaan varmaankin lentää näytteitä korkeintaan muutaman päivän välein, joka lienee yksi useita päiviä takautuvien päivitysten aiheuttaja?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054
Alkaa jo niin monella tutulla olla tämä virus ,etten näkisi kauheaa hyötyä välttämättä jatkaa poikkeustoimia toukokuun jälkeen. Suomi teki alkuun kovemmat keinot ja voidaan vaihtaa ns Ruotsin malliin ensi kuusta alkaen.

Ellei valtio maksa kaikkien firmojen kaikki kuluja?
Itse en taas tiedä ketään lähipiiristä tai naapureista jolla olisi todettu virus. Ei edes firmassa yhtään todennettua tartuntaa vaikka henkilöstöä noin 150. Helsingissä kuitenkin asustelen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 589
Alkaa jo niin monella tutulla olla tämä virus ,etten näkisi kauheaa hyötyä välttämättä jatkaa poikkeustoimia toukokuun jälkeen.
Onko testeillä varmistettuja koronatapauksia?

Omassa lähipiirissä (pk-seutu) ei vielä yhtäkään todettua koronatapausta. Negatiiviseksi tutkittuja kyllä pari kpl.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
HS:n jutun mukaan THL vetää täyskäännyksen suosituksissaan: testaus kunniaan! Hyvä THL! (Tästäkin huolimatta THL:n vähättelystä on tultava seuraamuksia toisin kuin narkolepsioiden aiheuttamisesta).

Vielä maaliskuun loppupuolella Suomen hallituksessa ja THL:ssä ajateltiin, että viruksen eteneminen on vääjäämätöntä ja että se pysähtyy vasta niin sanottuun laumaimmuniteettiin. Se tarkoittaa, että väestöön muodostuu immuniteetti, kun riittävän suuri määrä ihmisistä on taudin sairastanut. Siksi keskeistä oli hidastaa epidemiaa ja suojata riskiryhmiä.

Strategiassa on kuitenkin ongelmia. Tautihuipun tasaaminen niin, että terveydenhuolto ja erityisesti sairaaloiden teho-osastot selviytyisivät potilasmäärästä, saattaisi edellyttää poikkeustilan ja rajoitusten ylläpitämistä selvästi nyt suunniteltua pidempään. Ja jos iso osa väestöstä saisi tartunnan, se tarkoittaisi luultavasti joka tapauksessa tuhansia koronavirukseen kuolevia suomalaisia.
Näyttää siltä, että runsaan viikon aikana Suomi on käytännössä muuttanut linjaansa. Näin arvioi myös terveyspolitiikan tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen Tampereen yliopistosta.

”Vähitellen ollaan vaihtamassa kurssia. Pyritään myös tukahduttamaan virusta, eikä vain hidastamaan epidemiaa”, hän sanoo.
Testausta:

Aiemmin katsottiin, että uusi koronavirus on niin laajalle levinnyt, ettei kannata testata niitä, joilla oireet ovat lieviä. Nyt Suomi valmistautuu lisäämään testaamista entisestään. Opiskelijoita ja yrityksiä värvätään jäljittämään altistuneita ja tartuntaketjuja.
THL:n pääjohtaja yrittää perustaa täyskäännyksen "muuttuneisiin tilanteisiin". Todellisuudessa mitään merkittävää tietoa ei ole saatu helmikuun jälkeen. Vastuu on kannettava.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Markku Tervahauta sanoo nyt, että viime viikkojen kehitys on muuttanut tilannetta. Tervahauta perustaa näkemyksensä sekä tartuntojen määrään että sairaala- ja tehohoitoon joutuneiden lukuun. Rajoitukset ovat purreet, ja suomalaiset näyttävät todella vähentäneen kontaktejaan selvästi.
THL:n nyt ehdottamat toimet ovat samoja, joita täällä ehdotettiin välittömästi, kun kävi selväksi, että virus leviää hallitsemattomasti Suomessa:

Virusta ei ehkä saada tukahdutettua, mutta sen leviämistä voidaan silti hidastaa paljon. Siksi Tervahauta näkee nyt uudenlaisen mahdollisuuden toimia kesällä 2020.

Hän kutsuu tätä hybridistrategiaksi: ensin hidastetaan viruksen leviämistä riittävästi, sitten aletaan purkaa rajoituksia asteittain ja pidetään samalla virus aisoissa. Se onnistuu laajalla testaamisella, tartuntaketjujen nopealla jäljittämisellä ja altistuneiden tehokkaalla eristämisellä.
Nyt malli onkin mahdollinen, toisin kuin THL:n aikaisempi "ei sovi Suomeen" -kommentti:

”Meillä on ajatus, että ikkuna voisi olla auki tällaiselle hybridimallille. Että se olisi vielä Suomen oloissa mahdollinen.”

Tervahauta sanoo, että kyse on Suomen oloihin sovellettuna mallista, jota on toistaiseksi menestyksekkäästi käytetty esimerkiksi Etelä-Koreassa ja Singaporessa. Molemmissa maissa yhteiskunta on pysynyt selvästi enemmän auki kuin Euroopassa ja viruksen leviämistä on onnistuttu patoamaan.
THL:kin on huomannut, että taistelusta tulee pitkä. Ulospääsy on vain tehokkaassa lääkityksessä tai rokotteessa:

Tervahaudan lausunto tarkoittaa muutosta ajattelussa.

Aiemmin linja on ollut, että virusta pitää pyrkiä hidastamaan sen verran kuin on tarpeen, jotta terveydenhuollon kantokyky kestää. Leviämistä on pidetty vääjäämättömänä.

Uudessa strategiassa virusta pyrittäisiin tukahduttamaan mahdollisimman tehokkaasti, jotta sen leviämistä voitaisiin estää. Samalla yhteiskuntaa ei tarvitsisi välttämättä pitää suljettuna kohtuuttoman pitkään, kun epidemiaa pyrittäisiin pitämään kurissa nykyistä tehokkaammin muilla keinoin.

Ajatus on, että viruksen leviämistä yritetään hallita siihen asti, että rokote tai tehokas lääkitys keksitään.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 343
Aftonbladet uutisoi, että Ruotsissa on raportoitu aiempien päivien kuolemanmäärien olleen pahasti aliarvioituja. Hesarista:

Ruotsissa kuollut todennäköisesti paljon enemmän kun viranomaiset ovat kertoneet
Ruotsalaisen uutistoimisto TT:n mukaan näyttää siltä, että Ruotsissa covid-19-viruksen aiheuttamien kuolemien määrä olisi selvästi korkeampi kuin on aiemmin raportoitu.

Asiasta kertoo muun muassa Aftonbladet.

Ruotsin terveysviranomaiset ovat esittäneet tilastoja tautiin kuolleista päivittäin. TT:n haastatteleman asiantuntijan mukaan tilastoissa on viiveitä.

Aftonbladetin mukaan esimerkiksi 25. maaliskuuta kerrottiin, että virukseen olisi kuollut 42 ihmistä. Uutistoimisto TT:n tekemän tarkastuksen perusteella kuolleiden määrä olisi ollut jo tuolloin 97.

Lauantaihin mennessä terveysviranomaisten lukujen mukaan maassa olisi kuollut 373 ihmistä. Jos viive lukujen raportoimisessa olisi yhtä suuri kuin TT:n laskuista voi olettaa, tautiin olisi kuollut jo noin 750 ihmistä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Tieto lisääntyy ja päätökset paranee. Näköjään seurantasovelluksia ja noita immuniteettipassejakin jo pohditaan. Alkaa näyttää vähän siltä että päästään vähemmällä kuin muissa maissa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
966
Tätä ei tainnutkaan olla vielä täällä: COVID-19 Community Mobility Report
Google on siis julkaissut dataansa pohjautuvia raportteja maa- ja maakuntakohtaisista liikkuvuuksista.

Tässä esim. muutos Suomessa 29.3.2020 mennessä:
1586074275394.png
1586074289875.png

Tuolta näkee myös hyvin, kuinka lapissa romahdus on ollut aivan valtava. Helmikuun puolivälissä oltiin vielä +20...+40% baselinesta, mutta nyt paukutetaan -60%.
1586074628107.png

Erittäin mielenkiintoista katsoa myös muutoksia muutamissa maissa kokonaisuutena. Alla olevan keräämäni taulukon luvut 29.3.2020, luvut prosentteja.
- Ruotsissa yleinen aktiivisuus vähentynyt selvästi Suomea vähemmän.
- Italiassa käytännössä kaikki paikat tyhjänä.
- USAssa isku työpaikoille näkyy yllättävän suurena ottaen huomioon muiden kategorioiden luvut.
- Luvuissa näkyy hyvin Singaporen ja Etelä-Korean erilaisen strategian vaikutus. Vapaa-ajan kulutus (1. sarake) ei ole kärsinyt läheskään niin paljoa kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa.
- Luxemburg on Italian tavoin käytännössä siirtynyt neljän seinän sisälle.
- Intian lockdown on saanut luvut melko lähelle Italian lukuja

Naputtelin raportteja auki sieltä täältä, ja trendi on kyllä uskomattoman samanlainen käytännössä maasta riippumatta. Vapaa-ajan kulutus, julkinen liikenne ja työpaikat hiljenee eniten. Maan lockdownin tasoa voinee parhaiten päätellä puistojen kohdalta. Jos vahvoja suosituksia tai pakkoja välttää ulkona liikkumista (Intia, Italia), niin kyseinen luku romahtaa helposti -50% ja yli. Jos taas ei rajoituksia (kuten Suomi), niin ihmiset hakeutuvat puistoihin ja luku kasvaa runsaasti tai ei ainakaan laske paljoa normaalista tasosta.

Lähde: COVID-19 Community Mobility Report
MaaRavintolat, kauppakeskukset, museot, kirjastot, elokuvateatterit, jne.Ruokakaupat, apteekitPuistot, rannat, jne.Julkisen liikenteen asematTyöpaikatKodit
Suomi-52-21+48-59-25+9
Ruotsi-24-10+43-36-18+5
Norja-65-32-5-57-34+11
Italia-94-85-90-87-63+24
Saksa-77-51-49-68-39+11
USA-47-22-19-51-38+12
Singapore-28-6-12-40-15+15
Etelä-Korea-19+11+51-17-12+6
Intia-77-65-57-71-47+22
Japani-26-7-25-41-9+7
Luxemburg-90-70-66-78-60+23
 
Liitteet

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
59
Japanissa on testailtu lasereille mikropisaroiden leijumista.

THL:n mukaan tuulettamisesta ei ole hyötyä, mutta kokeet kertovat taas ihan muuta. Mielenkiintoista että THL on aina tyrmäämässä harmittomatkin tavat estää viruksen leviämistä hyödyttöminä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
43
Aftonbladet uutisoi, että Ruotsissa on raportoitu aiempien päivien kuolemanmäärien olleen pahasti aliarvioituja. Hesarista:
Tätä olen itsekin uumoillut ja Ruotsillahan on tähän hyvä syy. Näin on helpompi perustella kaikista muista maista poikkeavaa strategiaa omalle kansalle ja muille valtioille. Kaunistellaan tilastoja. Yhtenä päivänähän raportoitiin 59 kuolemaa ja näyttää kuolemat lähteneen laskuun jostain kumman syystä, vaikka mitään erityistä ei ole tehty. Tilanteen (näennäinen) kehitys ei ole linjassa muihin maihin verrattuna, paitsi ehkä Kiinaan sattuneesta syystä.
 
JL79

omistaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
348
Noh, hienoa kuitenkin että THL & knit varsin säännönmukaisesti aina muutaman viikon viiveellä ymmärtävät muutella kantojaan intterwebfoorumiexperttien ohjeistuksen mukaiseksi.
Sieltä ne maskitkin hiljalleen hipsuttelee kohti naamojamme :cool:
Olisi vain ollut taloudellisestikkin halvempaa ja helpompaa pysäyttää virus alkuvaiheessa, niin kuin osa meistä experteistä kertoi jo silloin.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 863
Tätä olen itsekin uumoillut ja Ruotsillahan on tähän hyvä syy. Näin on helpompi perustella kaikista muista maista poikkeavaa strategiaa omalle kansalle ja muille valtioille. Kaunistellaan tilastoja. Yhtenä päivänähän raportoitiin 59 kuolemaa ja näyttää kuolemat lähteneen laskuun jostain kumman syystä, vaikka mitään erityistä ei ole tehty. Tilanteen (näennäinen) kehitys ei ole linjassa muihin maihin verrattuna, paitsi ehkä Kiinaan sattuneesta syystä.
Saddam Husseinin propagandaministerin inkarnaatio valtionepidemologi Anders Tegnell on jo teilannut nämäkin TT:n selvitykset: ei usko, että pitävät paikkaansa. Ei tuon pitäisi olla uskon asia mihinkään suuntaan. Testitulosten viiveen voi ymmärtää, mutta kuolleiden määrä on yksinkertaisin mahdollinen asia tilastoida viiveettä näissäkin oloissa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765

Tämä mielestäni kertoo sen, että Päijät-Häme seudulla pitää olla erityisen varovainen koska vakavia tapauksia on suhteessa enemmän kuin muualla. Positiivisia testituloksia kuitenkin tulee suhteellisen vähän, joten tästä voinee päätellä että täällä sairaalaan ja tehohoitoon joutuneet ovat iäkkäämpiä ja tauti täällä on mahdollisesti nuorison keskuudessa(?). Täällä kuitenkin oli tartunta työntekijällä vammaisyksikössä sekä oireilua asiakkailla. Nämä asiakkaat ovat erityisen alttiita vakavalle tautimuodolle. On inhottavaa, kun pitää arvailla missä ja miten paikallinen epidemia on menossa kun tarkempaa tietoa ei anneta. Esimerkiksi jos uudet tehohoitopotilaat ovat vammaisyksiköstä epidemia näyttäisi taas erilaiselta - aikamoista arvailua koko ajan tämä homma. Avoin informointi auttaisi myös ihmisiä reagoimaan tietoon ja se voisi lisätä vielä lisää ihmisten varovaisuutta käyttäytymisen suhteen kun tuntuu että elellään täälläkin paikoin kuin ei mitään olisi. Tässä tulee taas sitten vastaan yksilönsuoja, joka hankaloittaa tilannetta ja tiedottamista. Vaikeaa on.

Tehohoitopaikkoja täällä on 16 kpl ja se on tuplattu heti alkuun (8 -> 16) ja käsittääkseni COVID-potilaille on 8 kpl paikkaa eli varsinainen teho-osasto käytössä. Joista siis nyt jo 5 / 8 käytössä, että semmottista. Epidemiaviikko 2.

Korjatkaa toki jos olen väärässä noiden paikkojen suhteen ja täsmentäkää ettei tule väärää / vanhaa tietoa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
TALOUS JA KORONA KESKUSTELUT POIS TÄSTÄ KETJUSTA, seuraavaan ketjuun:

Brainsome

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
711
Parempi sekin, kuin vetää itsestäänselvästi väärällä strategialla loputtomiin, koska ego ei kestä omien virheiden myöntämistä.
Parasta olisi tietysti se, että asiantuntija-arvioiden perusteella valitaan strategia - turhia hötkyilemättä, mutta silti reippaasti. Ei välitettäisi (sosiaalisesta) mediasta, ja hoidettaisiin vain homma.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 644

Päijät-Häme kuuluu TAYS piiriin, jossa tehohoidossa on THL päivityksen mukaan yhteensä 6 potilasta. PHKS hoidossa on näistä on siis 5.

Tämä mielestäni kertoo sen, että Päijät-Häme seudulla pitää olla erityisen varovainen koska vakavia tapauksia on suhteessa enemmän kuin muualla. Positiivisia testituloksia kuitenkin tulee suhteellisen vähän, joten tästä voinee päätellä että täällä sairaalaan ja tehohoitoon joutuneet ovat iäkkäämpiä ja tauti täällä on mahdollisesti nuorison keskuudessa(?). Täällä kuitenkin oli tartunta työntekijällä vammaisyksikössä sekä oireilua asiakkailla. Nämä asiakkaat ovat erityisen alttiita vakavalle tautimuodolle. On inhottavaa, kun pitää arvailla missä ja miten paikallinen epidemia on menossa kun tarkempaa tietoa ei anneta. Esimerkiksi jos uudet tehohoitopotilaat ovat vammaisyksiköstä epidemia näyttäisi taas erilaiselta - aikamoista arvailua koko ajan tämä homma. Avoin informointi auttaisi myös ihmisiä reagoimaan tietoon ja se voisi lisätä vielä lisää ihmisten varovaisuutta käyttäytymisen suhteen kun tuntuu että elellään täälläkin paikoin kuin ei mitään olisi. Tässä tulee taas sitten vastaan yksilönsuoja, joka hankaloittaa tilannetta ja tiedottamista. Vaikeaa on.

Tehohoitopaikkoja täällä on 16 kpl ja se on tuplattu heti alkuun (8 -> 16) ja käsittääkseni COVID-potilaille on 8 kpl paikkaa eli varsinainen teho-osasto käytössä. Joista siis nyt jo 5 / 8 käytössä, että semmottista. Epidemiaviikko 2.

Korjatkaa toki jos olen väärässä noiden paikkojen suhteen ja täsmentäkää ettei tule väärää / vanhaa tietoa.
PHKS:ssä oli ainakin tarkoitus nostaa tehopaikkojen määrä 38:aan, eli kaippa siellä vielä reserviä on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Strategia vaihtuu viikottain. Kuulostaa hyvältä.
Ei se viikottain muutu, tämän toki tiedät itsekin. Mutta yleisesti, jos tilanne taudin leviämisessä muuttuu, tiedot taudista muuttuvat, suositukset muuttuvat, kokemuksia saadaan muista maista jne. niin totta helvetissä pitää jatkuvasti voida tarkastella, jos omaa lähestymistapaa pitää muuttaa. Tietenkin pitää musitaa, että muutokset eivät näy tilastoissa heti, joten aina on odoteltava muutama viikko, että nähdään konkreettisia vaikutuksia. Mutta periaatteen tasolla olisi helvetin typerää olla reagoimatta muuttuviin olosuhteisiin. Ruotsissakin tämä ilmeisesti nyt tajutaan. Sääli, että siellä strategiaa ei muutettu "viikottain". (Tai tämä sillä oletuksella, että Ruotsin lepsuilu oli loppupeleissä huono valinta.)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941

Mitkään suosituksethan eivät ole muuttuneet viimeiseen kuukauteen. THL on vain viimein sisäitänyt, että Suomi ei ole mikään erikoistapaus, vaan päätyy samaan jamaan muiden maiden kanssa.

Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900

Jos vertaat 5.3. voimassaolevia ohjeistuksia ja nyt voimassa olevia ohjeistuksia, niin et eroa huomaa?
 
Liittynyt
04.08.2017
Viestejä
732
Yksi mielenkiintoinen seurattava luku tällä sivulla Coronavirus Update on todettujen tartuntojen määrä jaettuna testeillä. Esim. Espanjassa yli kolmannes testatuista on tulkittu positiivisiksi, Ruotsissa joka kuudes ja Suomessa 1/15. Venäjällä sairastuneiden osuus testatuista näyttäisi jääneen alle sadasosaan. Suhdeluvusta voinee päätellä missä vaiheessa pandemia on ko. maassa menossa ja sen lisäksi arvioida miten hyvin testauksen suhteen ollaan ajan hermoilla.
 
Riippuu myös esimerkiksi kulttuurista, että kuka sinne testiin menee ja kuka ei.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Yksi mielenkiintoinen seurattava luku tällä sivulla Coronavirus Update on todettujen tartuntojen määrä jaettuna testeillä. Esim. Espanjassa yli kolmannes testatuista on tulkittu positiivisiksi, Ruotsissa joka kuudes ja Suomessa 1/15. Venäjällä sairastuneiden osuus testatuista näyttäisi jääneen alle sadasosaan. Suhdeluvusta voinee päätellä missä vaiheessa pandemia on ko. maassa menossa ja sen lisäksi arvioida miten hyvin testauksen suhteen ollaan ajan hermoilla.
Soininvaara on tutkinut vastaavia lukuja hivenen eri tulkinnalla. Kumpikaan ei ole täysin oikein, koska testauskriteerit (tai tarkemmin: testatut, kun kerta Suomessakin mm. THL:n johtajat vetävät jonosta ohituskaistaa pitkin ohi vaikka eivät edes sovi kriteereihin) vaihtelevat.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 384
Viestejä
4 159 285
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom