Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

JL79

omistaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
348
Tässä alkaa nyt näyttää että THL ja Hallitus sen suosituksia noudattaen onkin ollut täysin oikeassa. Suomea ei voi mitenkään verrata tiheään asuttuun Italiaan. Viimeäpäivien luvut osoittavat että tilanne Suomessa on täysin hallinnassa, ja kuten Hallitus eilen kertoi, väkilukuun suhteutettuna teemme saman verran Korona-testejä päivässä, kuin Etelä-Korea ja olemme tästä vielä lisäämässä. Epidemiasta on tulossa pitkä, mutta kuolleisuus tulee olemaan Suomessa alle keskiarvon, koska olemme niin harvaan asuttu maa, ja ihmiset vihdoin noudattavat määräyksiä.
Nyt kun päivän kovin uutinen on että kuolleisuus oisikin vain 0.6%, eli vain 6 kertainen perus kausi-influenssaan verrattuna, niin omaan silmään tilanne näyttää Suomessa todella positiiviselta.
Tartuntojen määrä on koko ajan todennäköisesti nousussa.
Jos testataan vähemmän niin saadaan vähemmän todettuja tartuntoja.

– Näin on ollut, mutta jostain syystä näytteisiin on hakeutunut pikkuisen vähemmän ihmisiä. Positiivisten suhteellinen osuus on kasvanut näytteissä, HUS:n infektiosairauksien linjajohtaja, ylilääkäri Asko Järvinen selvittää.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 856
Tartuntojen määrä on koko ajan todennäköisesti nousussa.
Jos testataan vähemmän niin saadaan vähemmän todettuja tartuntoja.
Siis jos sairastuneita tulee testattavaksi vähemmän, saat kulostamaan että Suomi tekisi vähemmän testauksia tarkoituksellisesti. Eikö tuo ole vain positiiivnen asia että HUS:n alueella oireet täyttäviä on ollut vähemmän.

Ja samassa artikkelissa sanotaan: – Pääasiassa tämä kuvastaa sitä, että meidän testausstrategiamme on sangen onnistunut. Oikeita ihmisiä on pääasiassa testattu.
 
JL79

omistaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
348
Siis jos sairastuneita tulee testattavaksi vähemmän, saat kulostamaan että Suomi tekisi vähemmän testauksia tarkoituksellisesti. Eikö tuo ole vain positiiivnen asia että HUS:n alueella oireet täyttäviä on ollut vähemmän.
Tottakai se on positiivista jos oireellisia on oikeasti vähemmän.
Itse olen ymmärtänyt, että aika moni oireista kärsivä haluaisi testiin, muttei pääse.
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
40
Suomessa kuoli vuonna 2018 54527 ihmistä. Näistä 66,8 % oli yli 75 vuotiaita (36437 kpl) ja 52% yli 81 vuotiaita (28454 kpl).

Jos oletetaan että 60 % suomalaisista sairastuisi tautiin, ja näistä 1 % kuolisi, tekee tämä 33100 kuollutta. Tämä ei suinkaan tarkoita että vuoden 2020 kuolleisuus hätyyttelisi 90000 kuolleen rajaa.

Kuten on jo hyvin tunnettua, on tämä tauti ehdottomasti vaarallisempi vanhoille ihmisille. Italiassa virukseen kuolleiden keski-ikä on 81 vuotta.

Kuolonuhreista suomessakin siis suurin osa olisi yli 70 vuotiaita, ja siten "tilastollisesti jo kuolleita" plus loput seuraavan 5-10 vuoden tulevia "tilastollisesti kuolleita". Täten nettokuolleisuus jää muutamaan tuhanteen n. 5 vuoden tarkastelujaksolla.

Onko kymmenien miljardien eurojen ja pahimmassa tapauksessa usemman vuoden taantuma kaiken tämän arvoista?

Sairaaloiden toimintakyvyn ylläpito on tottakai tärkeää ja tämä vaatii tiettyjä rajoitustoimenpiteitä. Näitä ei vain voi jatkaa vielä tässä mittakaavassa useampaa kuukautta. Menetettyjen henkilötyövuosien määrä rajoitusten ja taantuman takia on moninkertainen verrattuna menetettyihin ikävuosiin kuolemien johdosta.

1585650004714.png
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 110

Ihan pelkästään meidän terveydenhoitohenkilökunnan traumatisoinnin ehkäisy on jo tuon arvoista. En voi kuin kuvitella millainen mielenterveydellinen katastrofi on luvassa Italiassa ja Espanjassa terveydenhoitohenkilökunnan keskuudessa pelkästään jo niiden osalta, ketkä onnistuvat olemaan saamatta tartuntaa, saati sitten heidän, jotka taistelevat + sairastuvat itse vakavasti.

Rahaa saa luotua lisää mutta terveyttä ei, sitäpaitsi nyt on erinomainen hetki hieman ravistella kaikkea kerskakulutusta ja pröystäilyä pois.
 
Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 801
Kahden metrin turvaetäisyys ei riitä – koronaviruspilvi yltää jopa 8 metrin päähän

Alkuperäisen JAMA-lehdessä julkaistun artikkelin voi lukea täältä:

Turbulent Gas Clouds and Respiratory Pathogen Emissions

THL:n pääjohtajan ohje turvaväliksi on yksi metri:

Sitä en tiedä enkä osaa edes kuvitella mihin tuo THL:n johtajan ohje metrin turvavälistä perustuu. Eikä suoraan sanottuna kyllä edes kiinnosta THL:n huru-ukkojen höpinät.
Tämä on nimenomaan sitä hysterian luontia, jos mikä.

Koronaviruspotilaita hoitavien sairaaloiden potilashuoneiden ilmastointijärjestelmistä on jo löytynyt viruspartikkeleita, jotka ovat voineet liikkua ilmavirran mukana.

En yhtään epäile tätä, mutta onko mahdollista saada korona näistä viruspartikkeleista kuinka suuri? Se, että viruspartikkeleita löytyy tutkimuksessa, ei vielä tarkoita, että niistä on mitenkään järkevällä todennäköisyydellä sairastua.

Eiköhän se tartuntariski vähene eksponentiaalisesti, mitä kauempana koronapotilaasta olet. 1m on jo varmasti normitilanteessa riittävä. Tietenkin, jos potilas aivastaa suoraan kohti, niin ei varmasti 1m ole turvallinen etäisyys.
Kuitenkin jossain kadulla kävellessä on aivan turhaa kierrellä ihmisiä jollain 8m etäisyydellä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 427
EDIT: Oma lisäys. Kuolleiden määrähän kasvaa tuosta kymmeniä prosentteja jos sairaanhoitokapasiteettia ja erityisesti tehohoitokapasiteettia ei riitä kaikille. Ja se tarve tulee ylittymään moninkertaisesti jos nuo sairastumismäärät toteutuvat.
En ehdi nyt lukea tuota tutkimusta, onko tutkimuksessa nuo jo tapahtuneet ylittymiset poistettu kuolleisuudesta?
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 027
EDIT: Oma lisäys. Kuolleiden määrähän kasvaa tuosta kymmeniä prosentteja jos sairaanhoitokapasiteettia ja erityisesti tehohoitokapasiteettia ei riitä kaikille. Ja se tarve tulee ylittymään moninkertaisesti jos nuo sairastumismäärät toteutuvat.
Yhtään mikään ei viittaa tällä hetkellä siihen, että tämän sairastaisi lähellekään 60% väestöstä kerralla. Vaikka rajoitukset poistuisikin pikkuhiljaa, niin hyvällä testausrutiinilla (mikä on parhaillaan työn alla) saadaan varmasti hallitusti vietyä epidemia läpi. Isoin uhkakuva on se, että virus jää jokavuotiseksi riesaksi, immuniteettiaika jää lyhyeksi ja rokotetta ei saada kehitettyä vuosiin. Mihinkään Italia/Espanja tyyliseen kaaokseen ei mikään viittaa näillä näkymin.
 
alakääntö

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.02.2020
Viestejä
1 126
Tehkää sitten uudet ketjut korona-yhteiskunta, korona-työllisyys, korona-talous, yms. muuten täällä vain höpistäisiin pelkästään viruksesta...
Itse tekisin vaan uuden keskustelualueen minne nämä erityisaluekeskustelut. Tämä ketju jätetään tänne yk:lle ja tässä seurataaan vain taudin leviämistä. Sinne omalle alueelle sitten vaikka tällaiset ketjut
- suojavälineiden käyttö, suomen suojavarustevarastot, tilauksista keskustelu, ohjeet, rokotteet, klorokiini
- taloudelliset asiat, ravintolat, tuet, velat
- poliittinen ulottuvuus, kieltolait, poliittiset kähmäykset, thl kritiikki
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Suomessa kuoli vuonna 2018 54527 ihmistä. Näistä 66,8 % oli yli 75 vuotiaita (36437 kpl) ja 52% yli 81 vuotiaita (28454 kpl).

Jos oletetaan että 60 % suomalaisista sairastuisi tautiin, ja näistä 1 % kuolisi, tekee tämä 33100 kuollutta. Tämä ei suinkaan tarkoita että vuoden 2020 kuolleisuus hätyyttelisi 90000 kuolleen rajaa.

Kuten on jo hyvin tunnettua, on tämä tauti ehdottomasti vaarallisempi vanhoille ihmisille. Italiassa virukseen kuolleiden keski-ikä on 81 vuotta.

Kuolonuhreista suomessakin siis suurin osa olisi yli 70 vuotiaita, ja siten "tilastollisesti jo kuolleita" plus loput seuraavan 5-10 vuoden tulevia "tilastollisesti kuolleita". Täten nettokuolleisuus jää muutamaan tuhanteen n. 5 vuoden tarkastelujaksolla.

Onko kymmenien miljardien eurojen ja pahimmassa tapauksessa usemman vuoden taantuma kaiken tämän arvoista?
Tutkimus tehtiin pääasiassa Wuhanin potilasaineistosta. Sinnehän tuotiin 40 tuhatta hoitajaa ja lääkäriä muualta maasta ja rakennettiin uusia isoja sairaaloita muutamassa viikossa koronan hoitoon.

Ilman sulkutoimia kuolleisuus tulee kasvamaan Suomessa huomattavasti noista luvuista kun sairaanhoito- ja tehohoitokapasiteetti loppuisi paljon pahemmin kesken.

Noin 50-75 prosenttia koronaan kuolevista on iäkkäitä tai vakavasti sairaita jotka olisivat kuolemassa ilman koronaakin vuoden sisällä. Tämä jäi mieleen joltakin uutiskanavalta viikonloppuna kun lukuja pyörittelivät. Saattoi olla BBC ja CNN kanava.

Iso ongelma on siinä että 25-50 prosenttia koronan tappamista on aktiivi-ikäisiä aikuisia ja osa vielä perusterveitä parikymppisiä.

On muuten perkeleen iso määrä kuolleita Suomessa tuo 40 tuhatta jotka kuolisivat jo tuon 1,2 prosenttia sairastuvista kuolee ja 60 prosenttia sairastuu oletuksen mukaan. Siinä pitää silloin jäähalleista tehdä tilapäisiä ruumishuoneita ja krematorit pistää tuhkaamaan vainajia keskeytymättömässä kolmivuorotyössä 24/7.

Nehän vainajien säilytykseen tarkoitetut kylmiöt tahtovat olla jo nykyään valmiiksi täynnä Suomessa ja tuhkaustakin joutuu viikkoja odottelemaan ja vainia kuskaamaan tuhkattavaksi satojen kilometrien päähän. Viikatemies kun siihen porukkaa niittää neljässä kuukaudessa saman verran ylimääräistä kuin normaalisti koko vuodessa niin kusessa ovat. Toki se joukkohautaaminen polttamatta merkittävästi nopeuttaisi sitä hautaamista.

Suuruusluokka noissa tulossa olevissa kuolemantapauksissa on luokka Järvenpään asukasluku (44 tuhatta) tai Rovaniemen asukasluku (63 tuhatta).

Numerot ovat pelkkiä numeroita. Siinä on kuitenkin jokaisen takana ihminen ja hänen elämänsä ja läheisensä. Varmaan se sitten ihan eri tavalla konkretisoituu kun paska osuu omaan tuulettimeen siinä muodossa että oma perheennjäsen, puoliso tai ystävä kuolee ja vielä konkreettisemmin jos itsellä seurakunta vaihtuu. Ainakin itse valitsisin vaikka henkilökohtaisen konkurssin ja 15 vuoden uloston ennemmin kuin sen että oma henki tai perheenjäsenen henki lähtee.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 175
Itse tekisin vaan uuden keskustelualueen minne nämä erityisaluekeskustelut. Tämä ketju jätetään tänne yk:lle ja tässä seurataaan vain taudin leviämistä. Sinne omalle alueelle sitten vaikka tällaiset ketjut
- suojavälineiden käyttö, suomen suojavarustevarastot, tilauksista keskustelu, ohjeet, rokotteet, klorokiini
- taloudelliset asiat, ravintolat, tuet, velat
- poliittinen ulottuvuus, kieltolait, poliittiset kähmäykset, thl kritiikki
Vaikka niin. On sitten helppo ottaa sieltä, mihin haluaa laittaa oman kommenttinsa sinne eikä vain, että poistetaan viesti vaan se viesti siirretään sinne oikeaan paikkaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Tartuntojen määrä on koko ajan todennäköisesti nousussa.
Jos testataan vähemmän niin saadaan vähemmän todettuja tartuntoja.

On todella huono uutinen, että viimeinkin hankittu testauskapasiteetti ei ole täydessä käytössä. Tarvitaan vieläkin lisää kapasiteettia, mikä mahdollistaa testauskriteerien madaltamisen. Näin tilannekuva paranee ja lisäksi sairastuneita saadaan karanteeniin, jolloin leviävyys vähenee.
 
Liittynyt
31.12.2017
Viestejä
82
Rahaa saa luotua lisää mutta terveyttä ei, sitäpaitsi nyt on erinomainen hetki hieman ravistella kaikkea kerskakulutusta ja pröystäilyä pois.
Ei rahaa noinvain "luoda" lisää. Oikean rahan takana on oltava aina ihmisen työstä syntyvä lisäarvo. Kaikenmaailman rahan luomiset digitaalisesti tai painamalla ilman takana olevaa työn lisäarvoa/tehokkuutta johtaa inflaatioon, joka syö "luodun" arvon alta aikayksikön.

Miljardien lisäarvon tuottamiseen menee aika monta miestyövuotta.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Näitä tilastoja on aina ihan mielenkiintoista ihmetellä. Ensimmäisessä kuvassa laitettu yhden osavaltion kattava ulkonaliikkumiskielto, koulut, päiväkodit, hotellit ja kaikki ns. turhat kaupat kiinni poislukien ruokakaupat, apteekit, jne. Toisessa kuvassa todetut tartunnat lähtevät selvään kasvuun ja aikaa kulunut toimenpiteistä n. 7-8 päivää. Viimeinen kuva on tältä päivältä, jossa ensimmäisen kerran kerralla sairaana olevien määrä alkaa tasaantua; ts. uusi tartuntoja tulee suhteessa sama määrä kuin ihmisiä alkaa parantua. No, on siellä parikymmentä kuollutta myös ja 57 teholla, reilut parisataa sairaalahoidossa vs. vajaat parituhatta sairaana. Ei voi tietenkään suoraan peilata Suomeen ja liian aikaista noistakaan mitään varmasti päätellä, mutta reilu parisen viikkoa voisi olla että rajoitustoimet purevat ja alkavat näkyä (kuten on monesti mediassa ollut puhetta). Edit: tarkastin, niin 728000/18200 testiä.

Screenshot 2020-03-31 at 14.14.54.png

Screenshot 2020-03-31 at 14.15.01.png

Screenshot 2020-03-31 at 14.13.02.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
307
MInullakin on 10 kpl oikeaa KN95 maskia kun jaettiin 50 kappaleen pakkaus usean henkilön kesken.
Mutta minä en käytä näitä kauppareissuilla. Nää on ihan sitä varten että jos sairastun ja pitää mennä lääkäriin testeihin niin sillä reissulla voi kuvitella kuluvan 3 maskia ja 10 maskilla voi tehdä siis 3 lääkärireissua.

Minä kyllä aivan täysin uskon sen että jos on joku pöpö ilmassa niin se maski toimii sen yhden kerran siltä suojaamaan. Mutta aika pian alkaa käydä siten että kun se maski hengitysilmasta kostuu niin ne bakteerit alkaa siinä kosteassa maskissa lisääntyä ja jos se sama maski heitetään seuraavana päivänä naamalle niin siinäpä sitä on taudinaiheuttajaa aika reilusti ihan suun vieressä.

Eli minä täysin uskon tämän ja minä en ymmärrä miten niillä muutamalla maskilla mitä tuossa on joku henkilö mainostanut olevan kauppareissuja varten niin mitä niillä on muuta vaikutusta kuin lisätä sairastumisen riskiä.

Ihan toinen juttu on sitten nämä kangasharsot joita näkee. Nämä voi olla hyvä ajatus suojaamaan muita etenkin jos on jotakin kroonista yskää tms. muuta kanssaihmisiä pelottelevaa juttua. Mutta jotta näitten kanssa ei toimisi sama sairastumisen lisääntymisen ongelma niin näitä olisi varmaan hyvä olla 20 kappaletta ja käyttää näitä useampi per päivä riippuen kuinka pitkään pitää käyttää ja ehtiikö ne kostua ja heittää aina käytön jälkeen pesuun vaikka 90 asteeseen joka ehkä toimii sterilisoimiseen.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
519
Tässä alkaa nyt näyttää että THL ja Hallitus sen suosituksia noudattaen onkin ollut täysin oikeassa. Suomea ei voi mitenkään verrata tiheään asuttuun Italiaan. Viimeäpäivien luvut osoittavat että tilanne Suomessa on täysin hallinnassa, ja kuten Hallitus eilen kertoi, väkilukuun suhteutettuna teemme saman verran Korona-testejä päivässä, kuin Etelä-Korea ja olemme tästä vielä lisäämässä. Epidemiasta on tulossa pitkä, mutta kuolleisuus tulee olemaan Suomessa alle keskiarvon, koska olemme niin harvaan asuttu maa, ja ihmiset vihdoin noudattavat määräyksiä.
Nyt kun päivän kovin uutinen on että kuolleisuus oisikin vain 0.6%, eli vain 6 kertainen perus kausi-influenssaan verrattuna, niin omaan silmään tilanne näyttää Suomessa todella positiiviselta.
Hallituksen toimet (THL:n ja muiden asiantuntijoiden ohjeistamina) ovat tällä hetkellä suurimmaksi osaksi oikeansuuntaiset, vaikkakin riittämättömät mm. testauksen osalta. Silti, nykyinen sulkutilanne olisi ollut enimmäkseen vältettävissä, jos viimeistään kolmisen viikkoa sitten lentoasemille, rajoille ja satamiin olisi saatu samantyyppinen järjestelmä kuin nyt, eli viranomaiset ohjeistamaan ja toimittamaan matkoilta palaavat suoraan kotiin kulkematta ensin Alepan kautta. Viime viikon loppuun asti ulkomailta on voinut palata Suomeen kohtaamatta ensimmäistäkään viranomaista. Silloin oltaisiin karanteerattu/eristetty 200 000 ihmistä kontakteilta, nyt meillä on 1,7 miljoonaa kehäsuomalaista sulussa ja suurin osa kaikesta muustakin valtakunnan toiminnasta. Puolivillainen asioiden käynnistäminen ja toimeenpaneminen aiheuttaa tällä hetkellä turhaa kuormitusta.

Toinen, mitä voisi enemmänkin kritisoida on vakuuttelu ja suoranainen valehtelu. Ei voi sanoa, että on varustauduttu, kun jo peräkylän mummo näkee ettei ole. Ei voi sanoa, että meillä on eri asia, kun ei ole. Lentokenttien "ohjeistuksesta" sanottiin, että hoidossa on ja kaikki on tehty, ei ollut.

Kritiikki on ollut täysin aiheellista, asiantuntijoiden ja päättävissä elimissä olevien tulisi pystyä parempaan.
 
Liittynyt
23.09.2018
Viestejä
558
MInullakin on 10 kpl oikeaa KN95 maskia kun jaettiin 50 kappaleen pakkaus usean henkilön kesken.
Mutta minä en käytä näitä kauppareissuilla. Nää on ihan sitä varten että jos sairastun ja pitää mennä lääkäriin testeihin niin sillä reissulla voi kuvitella kuluvan 3 maskia ja 10 maskilla voi tehdä siis 3 lääkärireissua.

Minä kyllä aivan täysin uskon sen että jos on joku pöpö ilmassa niin se maski toimii sen yhden kerran siltä suojaamaan. Mutta aika pian alkaa käydä siten että kun se maski hengitysilmasta kostuu niin ne bakteerit alkaa siinä kosteassa maskissa lisääntyä ja jos se sama maski heitetään seuraavana päivänä naamalle niin siinäpä sitä on taudinaiheuttajaa aika reilusti ihan suun vieressä.

Eli minä täysin uskon tämän ja minä en ymmärrä miten niillä muutamalla maskilla mitä tuossa on joku henkilö mainostanut olevan kauppareissuja varten niin mitä niillä on muuta vaikutusta kuin lisätä sairastumisen riskiä.

Ihan toinen juttu on sitten nämä kangasharsot joita näkee. Nämä voi olla hyvä ajatus suojaamaan muita etenkin jos on jotakin kroonista yskää tms. muuta kanssaihmisiä pelottelevaa juttua. Mutta jotta näitten kanssa ei toimisi sama sairastumisen lisääntymisen ongelma niin näitä olisi varmaan hyvä olla 20 kappaletta ja käyttää näitä useampi per päivä riippuen kuinka pitkään pitää käyttää ja ehtiikö ne kostua ja heittää aina käytön jälkeen pesuun vaikka 90 asteeseen joka ehkä toimii sterilisoimiseen.
Jos maskeille oikeasti on tarvetta ja käyttöä, niin niitä voi todennäköisesti desinfioida tavallisessa uunissa:

Uunissa (kiertoilma?) 30 minuuttia 70 asteessa. Jos mahdollista, niin kannattaa varmaan käyttää luotettavampaa lämpömittaria kuin uunin oma. Tuolla kyllä monesti toistetaan "not your home oven", mutta... Mahdollisesti myös UV-säteily ja kuuma vesihöyry toimivat. Tuo on melko luotettava arvio, joskin perustuu E. coli -bakteerilla tehtyyn testiin. Alkoholilla tai kloorilla puhdistaminen tuhoaa mikrobit, mutta voi tuhota myös suodatuskyvyn.

1585654711106.png
 
Liitteet

Eiköhän se pesu pesukoneessa pesuaineen kera 40 Celsius asteella tapa ne korona-virukset. Perustelen tätä ihan sillä viruksen lipidikuorella ja sillä että käsistäkin ne kuolevat vesipesulla saippuan kanssa puolessa minuutissa.

Pesukoneessahan se pyykki pyörii siellä lämpimässä pyykkivedessä pesuaineen kanssa kymmeniä minuutteja melkoisella voimalla. Eli paljon tehokkaammin pesee mitä käsien vesipesu saippualla puolessa minuutissa käsiä pesee.

Toki siitä nyt ei varmaan suurempaa haittaakaan ole jos pyykit pesee 60 tai vaikka 90 Celsiuksen lämpötilassa jos se pyykki vain kestää moiset lämpötilat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 050
Jos maskeille oikeasti on tarvetta ja käyttöä, niin niitä voi todennäköisesti desinfioida tavallisessa uunissa:

Uunissa (kiertoilma?) 30 minuuttia 70 asteessa. Jos mahdollista, niin kannattaa varmaan käyttää luotettavampaa lämpömittaria kuin uunin oma. Tuolla kyllä monesti toisetaan "not your home oven", mutta... Mahdollisesti myös UV-säteily ja kuuma vesihöyry toimivat. Tuo on melko luotettava arvio, joskin perustuu E. coli -bakteerilla tehtyyn testiin.

Uunissa on se ongelma, että aika suuressa osassa noita maskeja on muoviosia. Ne alkavat vääristymään ja halkeilemaan yli 70 asteen lämpötiloissa, jonka takia varmaan juuri tuo lämpötila on otettu ohjeeseen.

Kuolee ne bakteerit myös korkeammissa lämpötiloissa, mutta maski voi mennä pilalle.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
16
MInullakin on 10 kpl oikeaa KN95 maskia kun jaettiin 50 kappaleen pakkaus usean henkilön kesken.
Mutta minä en käytä näitä kauppareissuilla. Nää on ihan sitä varten että jos sairastun ja pitää mennä lääkäriin testeihin niin sillä reissulla voi kuvitella kuluvan 3 maskia ja 10 maskilla voi tehdä siis 3 lääkärireissua.

Minä kyllä aivan täysin uskon sen että jos on joku pöpö ilmassa niin se maski toimii sen yhden kerran siltä suojaamaan. Mutta aika pian alkaa käydä siten että kun se maski hengitysilmasta kostuu niin ne bakteerit alkaa siinä kosteassa maskissa lisääntyä ja jos se sama maski heitetään seuraavana päivänä naamalle niin siinäpä sitä on taudinaiheuttajaa aika reilusti ihan suun vieressä.

Eli minä täysin uskon tämän ja minä en ymmärrä miten niillä muutamalla maskilla mitä tuossa on joku henkilö mainostanut olevan kauppareissuja varten niin mitä niillä on muuta vaikutusta kuin lisätä sairastumisen riskiä.

Ihan toinen juttu on sitten nämä kangasharsot joita näkee. Nämä voi olla hyvä ajatus suojaamaan muita etenkin jos on jotakin kroonista yskää tms. muuta kanssaihmisiä pelottelevaa juttua. Mutta jotta näitten kanssa ei toimisi sama sairastumisen lisääntymisen ongelma niin näitä olisi varmaan hyvä olla 20 kappaletta ja käyttää näitä useampi per päivä riippuen kuinka pitkään pitää käyttää ja ehtiikö ne kostua ja heittää aina käytön jälkeen pesuun vaikka 90 asteeseen joka ehkä toimii sterilisoimiseen.
No olisiko mitään että et heitä sitä samaa maskia seuraavana päivänä naamalle? Voi jebus joidenkin ajatuksen juoksua.

Esim. kerran viikossa käy kaupassa niin aika pitkälle pärjää jo 10 maskilla. Mikään ei estä laittamasta sitä käytettyä maskia vaikka pahvilaatikkoon pariksi viikoksi niin ei taida enää pöpöä olla eikä tuo maski nyt siitä kauppareissun lyhyestä käyttöajasta täysin pilalle mene.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Jos maskeille oikeasti on tarvetta ja käyttöä, niin niitä voi todennäköisesti desinfioida tavallisessa uunissa:

Uunissa (kiertoilma?) 30 minuuttia 70 asteessa. Jos mahdollista, niin kannattaa varmaan käyttää luotettavampaa lämpömittaria kuin uunin oma. Tuolla kyllä monesti toistetaan "not your home oven", mutta... Mahdollisesti myös UV-säteily ja kuuma vesihöyry toimivat. Tuo on melko luotettava arvio, joskin perustuu E. coli -bakteerilla tehtyyn testiin. Alkoholilla tai kloorilla puhdistaminen tuhoaa mikrobit, mutta voi tuhota myös suodatuskyvyn.
Siinä on toinen tutkimus noista N95 maskien uudelleen käytöstä. Vastaavat teholtaa eurooppalaista FPP3 ja FPP2 maskia:

Duken yliopisto on akateemisesti huipputasoa.

Alkoholilla tai millään muulla desinfiointinesteellä niitä FPP3 maskeja ei saa desinfioida.

Kuuma ilma, UV-valo, otsonikäsittely tms. voi sen sijaan toimia.
 
En tiedä mitä tapahtuu parissa viikossa pahvilaatikossa. Mutta malttaako nämä maskivaarit ja -mummot mennä kävelemään jokapäiväiselle iltakävelylle ilman tätä maskia kun ovat tähän maskihommaan tottuneet. Empä usko. Helposti käy niin että paniikki iskee ja sitten se maski pitää olla joka päivä käytössä ja siinä sitten ollaan. Ja tämä näky että kaikilla näyttää olevan maski saa muutkin panikoitumaan ja sitten joku työmatkalainenkin alkaa tuntea että joka päivä sitä pitäisi käyttää 10 tuntia. Jos on joku mummo joka nyt on pari päivää jaksanut käydä ovesta ulkona kerran viikossa niin kuinka kauan tätä jaksaa ja liittyy muitten mummojen ja vaarien joukkoon jotka kokoontuu joka päivä kevätaurinkoon turisemaan ja kaikki maskit naamalla kun on siihen totuttu ja ilman sitä paniikki iskee että nyt sitä ollaan alasti.

Eli poikkeuksia varmaan on mutta yleisohje on tämä että niitä ei olisi hyvä näkyä katukuvassa.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 885
Ihan toinen juttu on sitten nämä kangasharsot joita näkee. Nämä voi olla hyvä ajatus suojaamaan muita etenkin jos on jotakin kroonista yskää tms. muuta kanssaihmisiä pelottelevaa juttua.
Tällä hetkellä on toki muitakin probleemia kuin korona joillekin ihmisille . Katupöly, siitepöly ym ym miksi jotkut saattaa suojautua.
 
Liittynyt
23.09.2018
Viestejä
558
Siinä on toinen tutkimus noista N95 maskien uudelleen käytöstä. Vastaavat teholtaa eurooppalaista FPP3 ja FPP2 maskia:

Duken yliopisto on akateemisesti huipputasoa.

Alkoholilla tai millään muulla desinfiointinesteellä niitä FPP3 maskeja ei saa desinfioida.

Kuuma ilma, UV-valo, otsonikäsittely tms. voi sen sijaan toimia.
Kiitos, laitan tuon talteen.

Eikö tässä ketjussa ollut aiemmin joku, joka sanoi työssään keränneensä maskeja desinfiointia varten, mutta siitä luovuttiin kun todettiin mahdottomaksi? En siis sano etteikö tuossa tilanteessa olisi ollutkin mahdollisesti mahdotonta (jos maskit jotenkin haperoja), mutta ehkä näissä tuli uutta tietoa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.09.2018
Viestejä
558
Uunissa desinfioinnin ongelma on hapertuvat kuminauhat...
Vissiin ei noissa testeissä ja lämpötiloissa. Kunkin oma uuni voi sitten olla kuumempi tai kylmempi, muistan itse omasta ruoanlaiton yhteydessä mittailusta että oma uuni oli 30-50 astetta valittua lukemaa kuumempi.

Lisäksi sitä kuminauhaa saa varmasti vielä kaupasta, mutta maskeja ei. Enemmän mietittää se mahdollisen venttiilin läppä. Senhän on tarkoitus toimia tietenkin yksisuuntaisena venttiilinä, mutta jos sen elastiset ominaisuudet muuttuvat, niin varmaan voi ruveta vuotamaan myös toiseen suuntaan.
 
namke

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2017
Viestejä
446
Nyt kun ihmiset on jaettu kahteen kategoriaan, riskiryhmää / perusterve. Niin tuli mieleen (onko aihetta sivuttu täällä aiemmin?) mihin ryhmään esim. ylipainoiset, alkoholistit ja nistit lukeutuvat? Jos näillä EI ole mitään listattua perussairautta? Tulee väkisinkin mieleen että jos näin on, että kuuluvat perusterveisiin niin kuinkahan monella on ollut edellä mainittuja ongelmia?

Ei välttämättä mitään korrelaatiota, mutta eihän tuo myöskään voi edesauttaa parantumista.

Edit: Lasketaanko myös sähkötupakka tupakoinniksi? Tästähän on myös ollut ties kuinka paljon puhetta että aiheuttaako enemmän vaivaa kun normi tupakka.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Nyt kun ihmiset on jaettu kahteen kategoriaan, riskiryhmää / perusterve. Niin tuli mieleen (onko aihetta sivuttu täällä aiemmin?) mihin ryhmään esim. ylipainoiset, alkoholistit ja nistit lukeutuvat? Jos näillä EI ole mitään listattua perussairautta? Tulee väkisinkin mieleen että jos näin on, että kuuluvat perusterveisiin niin kuinkahan monella on ollut edellä mainittuja ongelmia?
Eiköhän nuo nistit ja alkoholistit kuulu pahimpiin riskiryhmiin. Milloin minkäkin maksatulehduksen tai haimatulehduksen vuoksi ovat sairaalassa muutenkin yhtenään. Elimistö muutenkin usein samassa kunnossa kuin vuosikymmeniä vanhemmalla normaalilla ihmisellä.

Suomen pandemian kannalta hyvä että kadulla asuvia päihde- ja mielenterveysongelmaisia on vähän. Toista se on Yhdysvalloissa.
 
Liittynyt
14.03.2020
Viestejä
115
Ihan pelkästään meidän terveydenhoitohenkilökunnan traumatisoinnin ehkäisy on jo tuon arvoista. En voi kuin kuvitella millainen mielenterveydellinen katastrofi on luvassa Italiassa ja Espanjassa terveydenhoitohenkilökunnan keskuudessa pelkästään jo niiden osalta, ketkä onnistuvat olemaan saamatta tartuntaa, saati sitten heidän, jotka taistelevat + sairastuvat itse vakavasti.
Mietin vaan, että minkähänlainen mielenterveydellinen katastrofi mahtaa olla luvassa siitä, jos nämä eristystoimet jatkuvat pidempään. Ihminen on sosiaalinen eläin ja erittäin monille on myös rutiinit tärkeitä pääkopan kunnossa pitämiseksi. Nyt on mahdollisuudet sosiaaliseen kanssakäymiseen aika ohkaiset ja koko elämä mullin mallin suurimmalla osalla väestöstä. Tähän kun vielä lisää uhkaavan taloudellisen ahdingon, niin merkittävää osaa ihmisiä koskeva kuormitus alkaa olla melkoinen.

En edes tiedä mihin tuo ajatus terveydenhuoltohenkilöstön mahdollisesta traumatisoitumisesta perustuu. Kyllähän terveydenhuoltoalalla toimivista monet ovat tottuneet siihen ettei kaikkia voi pelastaa, varsinkin tästä henkilöstöstä, joka toimii ns. vaikeahoitoisimpien potilaiden kanssa.
 
alakääntö

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.02.2020
Viestejä
1 126
Mielenkiintoine idea immuniteettipassista:
Eli ne jotka ovat koronan sairastaneet ("for key workers") saisivat vaikka tollasen passin ja heidät vapautettaisiin näistä liikkumisrajoitteista. Tuolla on jonkun verran puhuttu siitä ettei vielä tiedetä miten tuo immuniteetti käytännössä toimii ja että immuniteetti voi vaan olla vajaa ja kestää vain 3kk. Ja sitten tietty kans vaara että osa ihmisistä yrittää saada koronan tahallaan jotta pääsevät rajoituksista pois. Kuitenkin omaan korvaan kuulostaa ihan fiksulta systeemiltä jos tuo immuniteetin taso ja laatu saadaan selvitettyä. Tämän tilan purkaminen on yhtä tärkeää kuin rajoitusten aikaasaaminen ja noudattaminen.
 
Viimeksi muokattu:

namke

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2017
Viestejä
446
Eiköhän nuo nistit ja alkoholistit kuulu pahimpiin riskiryhmiin. Milloin minkäkin maksatulehduksen tai haimatulehduksen vuoksi ovat sairaalassa muutenkin yhtenään. Elimistö muutenkin usein samassa kunnossa kuin vuosikymmeniä vanhemmalla normaalilla ihmisellä.

Suomen pandemian kannalta hyvä että kadulla asuvia päihde- ja mielenterveysongelmaisia on vähän. Toista se on Yhdysvalloissa.
Näin sitä voisi kuvitella, mutta se olikin pointti että tästä ei puhuta mitään. Ei kaikilla kuitenkaan ole sairautta tai käynyt aikaisemmin lääkärissä. Ja en usko että uutisoinnissa kerrotaan että kuollut olisi ollut esim. huumeidenkäyttäjä.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Näin sitä voisi kuvitella, mutta se olikin pointti että tästä ei puhuta mitään. Ei kaikilla kuitenkaan ole sairautta tai käynyt aikaisemmin lääkärissä. Ja en usko että uutisoinnissa kerrotaan että kuollut olisi ollut esim. huumeidenkäyttäjä.
On asioita joista ei saa puhua sensuroiduissa yhteiskunnissa ainakaan medioissa.

Esimerkiksi vaikka se että koronaan narkkareita tai vaikka jotain etnistä vähemmistöä kuolisi enemmän kuin keskiverto kantasuomalaisia.

Onhan nuo narkkarit sitä kautta virallistakin riskiryhmää että about kaikilla niillä on C-hepatiitti joka on vakava maksasairaus ja ne maksasairaudet on suoraan Covid-19 riskiryhmäläisiä.

Narkkarit ovat siinä mielessä myös todellinen riskiryhmä että niitä ei keskimäärin kiinnosta sitten yhtään mitkään tartuntataudit ja tulevaisuus muutaman päivän päähän edes. Hygieaniakin on mitän sattuu ja samoilla neuloilla suoneen pistelevät "lääkityksiään" (josta niille kaikille se C-hepatiitti tuleekin).
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
695
En edes tiedä mihin tuo ajatus terveydenhuoltohenkilöstön mahdollisesta traumatisoitumisesta perustuu. Kyllähän terveydenhuoltoalalla toimivista monet ovat tottuneet siihen ettei kaikkia voi pelastaa, varsinkin tästä henkilöstöstä, joka toimii ns. vaikeahoitoisimpien potilaiden kanssa.
Jos nyt kattoo vaikka Italian/Espanjan tilannetta, niin onhan tuo nyt selvästi poikkeuksellinen tilanne vaikka potilaiden kuolemaan olisikin tottunut ja varmasti kuormittaa sikäläistä terveydenhuoltohenkilöstöä henkisesti. Lisäks hyvä huomioida se, että vissiin henkilökuntaakin on tuohon kuollut siellä, niin siinäkin mielessä koronapotilaiden hoitaminen päivästä toiseen voi hieman kuormittaa normaalia enemmän.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 089
On asioita joista ei saa puhua sensuroiduissa yhteiskunnissa ainakaan medioissa.
Esimerkiksi vaikka se että koronaan narkkareita tai vaikka jotain etnistä vähemmistöä kuolisi enemmän kuin keskiverto kantasuomalaisia.
Onhan nuo narkkarit sitä kautta virallistakin riskiryhmää että about kaikilla niillä on C-hepatiitti joka on vakava maksasairaus ja ne maksasairaudet on suoraan Covid-19 riskiryhmäläisiä.
Narkkarit ovat siinä mielessä myös todellinen riskiryhmä että niitä ei keskimäärin kiinnosta sitten yhtään mitkään tartuntataudit ja tulevaisuus muutaman päivän päähän edes. Hygieaniakin on mitän sattuu ja samoilla neuloilla suoneen pistelevät "lääkityksiään" (josta niille kaikille se C-hepatiitti tuleekin).
Tiiä sitten sensuroiduista yhteiskunnista kuten Venäjä, mutta näin meillä Pohjoismaissa ja Suomessa ainakin nuo Ruotsin somalikuolemat koronaan oli hyvin esillä mediassa.

Tuo huumehomma on vähän eri asia. Se ei ole kovin mediaseksikästä, eikä sillä myydä iltapäivälehtiä. Ellei kyseessä ole Jari Sillanpää tai joku muu julkkis.
Mutta ns. kovien huumeiden käyttäjien elinikäodote oli jonkun tutkimuksen mukaan muistaakseni jotain 33 vuotta, kun se väestötasolla nykyisin on naisilla jo yli 80 ja miehillä vajaat 80 vuotta. Ja päivittäinen kuolemanriski n. kymmenkertainen. Että eiköhän heitä kuole paljon jo ilman koronaakin, mutta varmaan korona nostaa kuolemien määrää lisää. Varsinkin jos rajojen sulkeminen ja kaupunkien hiljeneminen vaikeuttaa aineiden saantiin, meinaan itsemurha oli muistaakseni kuolinsyistä kakkosena heti yliannostuksen jälkeen.
 
Liittynyt
17.03.2019
Viestejä
1 217
Mietin vaan, että minkähänlainen mielenterveydellinen katastrofi mahtaa olla luvassa siitä, jos nämä eristystoimet jatkuvat pidempään. Ihminen on sosiaalinen eläin ja erittäin monille on myös rutiinit tärkeitä pääkopan kunnossa pitämiseksi. Nyt on mahdollisuudet sosiaaliseen kanssakäymiseen aika ohkaiset ja koko elämä mullin mallin suurimmalla osalla väestöstä. Tähän kun vielä lisää uhkaavan taloudellisen ahdingon, niin merkittävää osaa ihmisiä koskeva kuormitus alkaa olla melkoinen.

En edes tiedä mihin tuo ajatus terveydenhuoltohenkilöstön mahdollisesta traumatisoitumisesta perustuu. Kyllähän terveydenhuoltoalalla toimivista monet ovat tottuneet siihen ettei kaikkia voi pelastaa, varsinkin tästä henkilöstöstä, joka toimii ns. vaikeahoitoisimpien potilaiden kanssa.
Niinhän sitä luulis että sotilaatkaan ei traumatisoidu kun ovat opetelleet ampumaan ja tappamaan mutta käytäntö vaan osottaa toista. Ihan yhtälailla hoitohenkilökunta voi traumatisoitua ja siksi usein pidetäänkin se debriefing vaikeiden tilanteiden jälkeen mutta mites pidät jos teet jo valmiiksi 12h esim
 
Liittynyt
23.09.2018
Viestejä
558
Orion valmistaa reumalääkettä jonka vaikuttava aine on hydroksiklorokiinisulfaatti. Apteekista löytyy mutta THL kerkesi kieltämään jo lääkkeen käytön paimenkirjeellä apteekkareille kaikilta uusilta potilailta joilla ei ole aiempaa historiaa lääkkeen käytöstä.

Ihan hyvä juttu, että näitä ei luukuteta varastoja tyhjiksi vaan, jos tehoa on, vaan käytetään siellä missä eniten tarvetta.

Niinhän sitä luulis että sotilaatkaan ei traumatisoidu kun ovat opetelleet ampumaan ja tappamaan mutta käytäntö vaan osottaa toista. Ihan yhtälailla hoitohenkilökunta voi traumatisoitua ja siksi usein pidetäänkin se debriefing vaikeiden tilanteiden jälkeen mutta mites pidät jos teet jo valmiiksi 12h esim
Näiden debriefingien ym. traumaterapiajuttujen näytöt on muuten yllättävän ohuet. On jopa näyttöä, että saattavat pahentaa asioita. Harmi sinänsä, että hoitoala on niin naisvaltaista, koska PTSD on naisilla melko paljon yleisempi. Tosin näissä "kovissa" etulinjan hommissa on kylläkin ainakin lääkäreissä ehkä enempi miehiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
25
Jos maskeille oikeasti on tarvetta ja käyttöä, niin niitä voi todennäköisesti desinfioida tavallisessa uunissa:

Uunissa (kiertoilma?) 30 minuuttia 70 asteessa. Jos mahdollista, niin kannattaa varmaan käyttää luotettavampaa lämpömittaria kuin uunin oma. Tuolla kyllä monesti toistetaan "not your home oven", mutta... Mahdollisesti myös UV-säteily ja kuuma vesihöyry toimivat. Tuo on melko luotettava arvio, joskin perustuu E. coli -bakteerilla tehtyyn testiin. Alkoholilla tai kloorilla puhdistaminen tuhoaa mikrobit, mutta voi tuhota myös suodatuskyvyn.

Itsellä on SR100 maski ja sille sanotaan että voidaan desinfioida 70% isopropyylissa.

Onko tuo tieto puppua sitten valmistajalta?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
415
Mielenkiintoine idea immuniteettipassista:
Eli ne jotka ovat koronan sairastaneet ("for key workers") saisivat vaikka tollasen passin ja heidät vapautettaisiin näistä liikkumisrajoitteista. Tuolla on jonkun verran puhuttu siitä ettei vielä tiedetä miten tuo immuniteetti käytännössä toimii ja että immuniteetti voi vaan olla vajaa ja kestää vain 3kk. Ja sitten tietty kans vaara että osa ihmisistä yrittää saada koronan tahallaan jotta pääsevät rajoituksista pois. Kuitenkin omaan korvaan kuulostaa ihan fiksulta systeemiltä jos tuo immuniteetin taso ja laatu saadaan selvitettyä. Tämän tilan purkaminen on yhtä tärkeää kuin rajoitusten aikaasaaminen ja noudattaminen.
Tuossa nyt on ainakin se ongelma, että läheskään kaikkia koronan sairastaneita ei ole testattu. Eli parantuneita on virallisesti kovin vähän.

Jos tuo vasta-ainetesti saataisiin tehtyä koko kansalle nopeasti, niin sitten voisi ehkä toimiakkin. Varsinaista koronatestiä ei taideta saada ihan hetkeen tehtyä maanlaajuisesti.
 
Liittynyt
23.09.2018
Viestejä
558
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Onhan nuo narkkarit sitä kautta virallistakin riskiryhmää että about kaikilla niillä on C-hepatiitti joka on vakava maksasairaus ja ne maksasairaudet on suoraan Covid-19 riskiryhmäläisiä.
Ahaa, nyt vasta tajusin mistä tässä tarkalleen puhuttiin. Ei siis mistä tahansa alkoholisteista ja harjoittelevista piripäistä, vaan kunnon rappiodeekuista ja avun tuolle puolen vetäneistä hc-narkkareista. Nämä tosiaan sopivat kyllä riskiryhmän profiiliin jokseenkin poikkeuksetta, ja perussairaudet ovat ilmeisiä hyvin nopean silmäyksen jälkeen heti hoitoon hakeutuessa. Kuten ammatti ja paheetkin. Toivottavasti nämä osataan priorisoida sivuun ilman oheisvahinkoa.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 365
Ruotsissa kovat lukemat tänään. 407 uutta tartuntaa ja peräti 34 kuolemaa yhtenä päivänä. Jokohan siellä aletaan viisastuun ja laitetaan kaikki kiinni.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 125
Tuossa nyt on ainakin se ongelma, että läheskään kaikkia koronan sairastaneita ei ole testattu. Eli parantuneita on virallisesti kovin vähän.

Jos tuo vasta-ainetesti saataisiin tehtyä koko kansalle nopeasti, niin sitten voisi ehkä toimiakkin. Varsinaista koronatestiä ei taideta saada ihan hetkeen tehtyä maanlaajuisesti.
Eiköhän ne jossain aikataulussa tule yleiseen käyttöön. Ensin testataan terveydenalan henkilökunta.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Ei varmaankaan. Olisi pitänyt olla tarkempi sanoissa. Oli puhe siis kertakäyttömaskeista ja niiden uusiokäytöstä. Tuskin tuonkaan suodattamia toisaalta kannattaa pestä.
No valmistaja lupaa

Immersion in a 70% Isopropyl alcohol or 60% ethyl alcohol / ethanol solution has been found to effectively kill the virus.
Elastomeric respirators with P3 mechanical filters offer greater efficiency and can be reused.
The Sundström equipment described above has been thoroughly tested without any detrimental effects. In fact, after the
equivalent of being immersed in 70% Isopropyl alcohol or 60% ethyl alcohol / ethanol solution for 5 minutes 4 times a day for 18 months, the equipment above suffered no effects in performance or efficiency, apart from the printing ink fading from the filter label.

Mutta tartteeko tohon laittaa pesun jälkeen orgaanisten höyryjen filtteri päälle, ettei haise deekulta?
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Totesin vain, että koska sen teho on alkanut hiipua jo 50-vuotta sitten,
Malariaan.

ei sen haittavaikutuksista välttämättä ole tehty ihan nykystandardien mukaisia tutkimuksia, varsinkaan uuteen käyttötarkoitukseen.
Jos sitä kerran on käytetty yli 50 vuotta, niin ne haittavaikutukset eivät liene mitään mystisiä.

En tiedä varmasti, enkä ole niin väittänytkään jos ymmärsit lukemasi. Apteekista sai amfetamiiniä myös samaan aikaan kun klorokiini vielä tepsi malariaan, mutta joskus maailma muuttuu kun asioista tiedetään enemmän. Tuon viimeisen lauseenkin nyt varmaan ymmärrät väärin ja että väitän vanhan malarialääkkeen olevan huume ja yhtä vaarallinen. En ole ottanut mitään kantaa sen mahdollisista haitoista/hyödystä koronaviruksen hoidossa.
Sama aine voi toimia eri asioissa. Luulisi sinunkin sen jo tietävän. Siksi niitä jo olemassaolevia aineita juuri testataankin.

Edelleenkin asenteesi viittaa varsin vahvasti siihen mitä jo totesin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Jos sitä kerran on käytetty yli 50 vuotta, niin ne haittavaikutukset eivät liene mitään mystisiä.
Näinhän se vanhojen lääkkeiden kohdalla yleensäkin on, vaikka niitä käytettäisiin johonkin vähän harmittomampaankin kuin malariaan. Niitä ei ole aikanaan vaadittu tutkittavan läheskään samalla tavalla kuin uusia lääkkeitä nykyään, ja silti ne saavat olla käytössä. Tätä voidaan perustella muun muassa juuri sillä, että iankaikkisen pitkä käyttöhistoria kertoo haittavaikutuksista. Kenties joskus jopa enemmän kuin tarkkakaan käyttöönottoa edeltävä tutkimusvaihe, joka kuitenkin kestää vain vuosia. Silloin kun jotain aivan karmeaa on (aiemman tyylin mukaisen ja nykymittapuulla lepsun) käyttöönottovaiheen jälkeen äkkiä paljastunut(Talidomidi) on lääke poistettu käytöstä tai siirretty rajattuun käyttöön.
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 909
Sama aine voi toimia eri asioissa. Luulisi sinunkin sen jo tietävän. Siksi niitä jo olemassaolevia aineita juuri testataankin.
Odotellaan nyt tuloksia noiden lääkkeiden mahdollisista hyödyistä joka tapauksessa ensin, ennen kuin julistetaan niiden toimivan (tai mainostetaan niitä lehdistötilaisuuksissa). Minä en ainakaan usko, että hydroksiklorokiinista on miksikään erityiseksi ihmelääkkeeksi Covid-19:sta hoidossa. Toivottavasti olen väärässä. Joka tapauksessa DT on mielestäni täysin väärässä puhuessaan positiiviseen sävyyn lääkkeestä, jonka hyödystä ei varsinaisesti kuitenkaan ole kliinistä näyttöä.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765

Suomessakin siis pystytään testikittejä väsäilemään... jos vaikka joku muutama lisälaite saataisiin Suomeen ulkomailta ja testaus keskussairaaloihin ja jollekin yksityisille toimijoille / yliopistohin niin kapasiteetti voisi mukavasti nousta. Julkinen paine alkaa kuitenkin median kautta kasvamaan ja muutenkin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 655
Viestejä
4 187 504
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom