Upeaa solidaarisuutta ja yhteishenkeä Saksalta ottaa potilaita muista maista omalle kontolleen. Useat maat eivät tähän tällä hetkellä ehkä kykene, tai eivät uskalla ottaa riskiä. Mutta Saksa toimii:
![]()
Koronavirus | Saksa ottaa koronaviruspotilaita tehohoitoon Italiasta ja Ranskasta, maan ulkoministerin mukaan Euroopan maiden pitää auttaa toisiaan
Saksan ulkoministerin Heiko Maasin mukaan pitäisi olla itsestään selvää, että Euroopan maat auttavat toisiaan koronaviruskriisissä.www.hs.fi
Postasin tästä jo vikonloppuna ja tuossa lienee myös osa syynä Brexit ja se, miten Saksa on EU:n isoin talous ja tietynlainen johtomaa nyt. Näyttää johtajuutta kuten jonkun nyt pitääkin. Yhden viikon aikana EU:sta mureni iso osa siihen, että jokainen maa alkoi pitää huolta vain omasta valtiostaan ja kansalaisistaan. Saksalla voi myös olla vähän histroriallista taakkaa vieläkin kannettavanaan. Silti enemmän kuin arvostettavaa toimintaa.
Kyllä toivo paremmasta on parempi kannustin, kuin pelko. Jos nyt sanottaisiin, ettei homma ole hanskassa eristämistoimista huolimatta, niin ihmisillä loppuisi kiinnostus karanteenissa kökkimiseen hyvin nopeaan.
Jos se perustuisi faktaan eikä osittaiseen arvailuun. Kirjoitin että liian aikaisessa vaiheessa. Uusimaa ollut kiinni kaksi vuorokautta ja se näkyy käyrässä jo useampi päivä aikasemmin. Ehkä olisi voinut odotella vaikka viikon ennen tuollaista twiittiä. Suomessa esim. tehohoitoa tarvitsevien määrä on väkilukuun ja todettuihin tartuntoihin nähden suurempi kuin monella muulla maalla, vaikka testisuhde ollut sama. Tämä siis omaa spekulaatiota ja olen ollut joka kerta väärässä kun olen vähätellyt virusta ja tuleeko jotain rajoituksia. Tässä toivoisin tosiaan että olen väärässä taas kerran ja oikeasti alettaisiin saamaa epidemiaa hidastumaan selvästi.
Viimeksi muokattu:
