Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Upeaa solidaarisuutta ja yhteishenkeä Saksalta ottaa potilaita muista maista omalle kontolleen. Useat maat eivät tähän tällä hetkellä ehkä kykene, tai eivät uskalla ottaa riskiä. Mutta Saksa toimii:

Postasin tästä jo vikonloppuna ja tuossa lienee myös osa syynä Brexit ja se, miten Saksa on EU:n isoin talous ja tietynlainen johtomaa nyt. Näyttää johtajuutta kuten jonkun nyt pitääkin. Yhden viikon aikana EU:sta mureni iso osa siihen, että jokainen maa alkoi pitää huolta vain omasta valtiostaan ja kansalaisistaan. Saksalla voi myös olla vähän histroriallista taakkaa vieläkin kannettavanaan. Silti enemmän kuin arvostettavaa toimintaa.

Kyllä toivo paremmasta on parempi kannustin, kuin pelko. Jos nyt sanottaisiin, ettei homma ole hanskassa eristämistoimista huolimatta, niin ihmisillä loppuisi kiinnostus karanteenissa kökkimiseen hyvin nopeaan.

Jos se perustuisi faktaan eikä osittaiseen arvailuun. Kirjoitin että liian aikaisessa vaiheessa. Uusimaa ollut kiinni kaksi vuorokautta ja se näkyy käyrässä jo useampi päivä aikasemmin. Ehkä olisi voinut odotella vaikka viikon ennen tuollaista twiittiä. Suomessa esim. tehohoitoa tarvitsevien määrä on väkilukuun ja todettuihin tartuntoihin nähden suurempi kuin monella muulla maalla, vaikka testisuhde ollut sama. Tämä siis omaa spekulaatiota ja olen ollut joka kerta väärässä kun olen vähätellyt virusta ja tuleeko jotain rajoituksia. Tässä toivoisin tosiaan että olen väärässä taas kerran ja oikeasti alettaisiin saamaa epidemiaa hidastumaan selvästi.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä. Turha itkeä tuosta testausmäärästä, kun sairaalaan joutuvien osuus on toistaiseksi suht vakio. Siitä voi suoraan päätellä missä mennään noin isossa kuvassa. Samaa mieltä kyllä siinä, että nyt on turha juhlia vielä, koska statsit kulkee noin pari viikkoa jäljessä sairaalahoitoa tarvitsevien osalta.

edit. Tosin ilmoittamalla vain testatut tapaukset voi aiheuttaa väärän turvallisuuden tunteen joillekin pösilöille.

Testaamalla saadaan selville viruksen kantajat. Jos simulaatioihin on uskominen, niin tartunnan saaneiden eristäminen on yksi tehokkaimpia keinoja, ellei jopa tehokkain keino epidemian taltuttamisessa. Siksi varmaan moni kaipaa lisää testaamista.
 
Pääministeri Marin ei näemmä ole tehtäviensä tasalla, koska ei hyväksy mm. THL:ää kohtaan tulevaa kritiikkiä:

Marin sanoi:
Kriisiaika ei ole se hetki, jolloin kyseenalaistetaan toimivaltaisten viranomaisten osaaminen ja kyky, tai uudistetaan johtamisen rakenteen. Kriisissä tehdään päätöksiä ja toimitaan sen tiedon pohjalta, joka on käytettävissä. Hallinnon tehtävä on toimeenpanna linjaukset.

Toisin kuin Marin sanoo, tulee epäpätevien viranomaisten osaaminen ja kyky kyseenalaistaa juuri kriisin aikana, jotta heidän harhaanjohtaviin ennusteisiinsa ei luotettaisi. THL ei ole ollut tämän kriisin aikana alkuunkaan asiantunteva ja siitä syystä olisi syytä laittaa pukukoppiin odottamaan parempia aikoja. Toivon todella, että hallitus ei kuuntele THL:n seireenien laulua.
 
Kun tehdään joku toimenpide, niin sen vaikutus alkaa tässä epidemiassa näkyä 1-3 viikon päästä. Alle viikkoon ei tuloksia näe.
 
Kun tehdään joku toimenpide, niin sen vaikutus alkaa tässä epidemiassa näkyä 1-3 viikon päästä. Alle viikkoon ei tuloksia näe.
Niin? Suurin osa suomalaisista on ollut nyt eristäytyneenä kaksi viikkoa eikä tartuntakäyrät ainakaan ylöspäin eksponentiaalisesti sojota. Varovainen optimisti voi aavistella, että tämä saattaa jopa toimia.
 
Kun tehdään joku toimenpide, niin sen vaikutus alkaa tässä epidemiassa näkyä 1-3 viikon päästä. Alle viikkoon ei tuloksia näe.
Tuo on tässä vaiheessa pelkkää posia. Se tarkoittaa, että nyt alkaa vasta näkyä etätyöt, koulujen ja harrastusten sulku. Ja viikon päästä sitten suuren osan ravintoloista ja kuppiloista sulkeutuminen, samoin maan rajojen ja Uudenmaan parenteesi alkaa näkyä. Ja parin viikon päästä hiihtokeskusten sulku.
 
Olettaen toki, etteivät ne 200000 Suomeen ulkomailta tullutta tee aivan hirveää piikkiä tilastoihin. Toivotaan kuitenkin, että nämä rajoitukset riittäisivät tässä vaiheessa.

Alku tässä hommassa meni aivan päin honkia, kiitos THL:n, mutta mielestäni suunta on nyt oikea. Ei kyllä haittaisi jos koko laitos lopetettaisiin ja tilalle perustettaisiin joku jolla on määräysvaltaakin.
 
Saksa onkin ainut maa koko Euroopassa, johon luotan siinä mielessä, että heiltä löytyy selkärankaa tähän asiaan.
Ne on vittu saksalaisia. Samojen ihmisten takia ihminen on joskus päässyt avaruuteen.
Saksa tuhosi oman luottamukseni täysin kieltämällä naapurimaiden ostamien ja omistamien maskien viemisen niihin naapurimaihin useiden päivien ajaksi.
 
Alku tässä hommassa meni aivan päin honkia, kiitos THL:n, mutta mielestäni suunta on nyt oikea. Ei kyllä haittaisi jos koko laitos lopetettaisiin ja tilalle perustettaisiin joku jolla on määräysvaltaakin.
Jos tulee määräysvaltaa, niin toivottavasti henkilöstöä vaihdetaan rajusti ennen sitä. Ettei nämä nykyisen Tyhmyyden ja Hutiloinnin Laitoksen asiantuntijat siirry sinne uuteen suojatyöpaikkaan ja saavat vielä määräysvallan.
 
Se nyt on ensimmäinen edellytys. Väkeä niin paljon vaihtoon, etteivät samat virheet voi toistua.
 
Olen toiveikas, mutta hieman pessimistinen miten saatiin eksponentiaalinen kasvu taittumaan jo ennen Uudenmaan eristämistä. Tuo Suomen käyrä näyttää muutenkin vähän epäilyttävältä ja taittumien liian nopealta/jyrkältä moneen muuhun maahan verrattuna. Mielellään olen kuitenkin väärässä tässä asiassa. Tuollaisen twiittaaminen on muutenkin vaarallista liian aikaisessa vaiheessa, koska "pelolla" saataneen paremmat tottelevuudet, kuin liian optimistisella toiveikkuudella.

Tässä teemassa ei halua liian optimistinen olla, mutta tässä saattaa kerrankin olla jotain hyötyä suomalaisten luontaisesta epäsosiaalisuudesta, kyräilystä ja "henkilökohtaisen tilan" laajuudesta.
Toki ei se kokonaiskuviota mitenkään ratkaise, koska tähän tarvitaan käytännössä globaali ratkaisu (minimissään Euroopan kattava) ennen kuin esim. Suomessa voidaan alkaa purkamaan oleellisimpia rajoituksia ja nostamaan taloutta takaisin pystyyn. Mutta on mahdollista selvitä Suomessa ilman että terveydenhuolto hajoaa käsiin.
 
Nyt kun Poliisilla on yli 500 kipaletta Revika laitteita eli rekisterin tunnistuslaitteita. Sinne hätäkeskus voi syöttää kaiken maailman bensavarkaat, rattijuopot yms.

Miksi tätä järjestelmää ei käytetä näissä tiesuluissa? Työnantajat ilmoittaa verottajan palvelussa lomakkeella rekkarit. Yö ajolla listat poliisille järjestelmään. Sitten maija parkkiin ja kamera töihin.

Puuttuvan tiedon autot ja satunnaispistolla porukkaa sivuun. Homma nopeutuu ja tartuntariski pienenee murto-osaan.

Sillain vähän haastava kokonaisuus kun omassakin tuttavapiirissä on äkkiä laskien 7-8 ihmistä jotka ajelevat päivittäin eri autoilla, pakuilla yms. vehkeillä. Saisi työnantaja iskeä koko fleetin rekkarinumerot järjestelmään ja siinä menisi taas sitten jo vähän koko homman pointti. Eihän se olisi kun napata sieltä auto käyttöön.
 
Tämä tulee jäljessä sen mitä 10 päivää? Eli vaikutukset näkyvät myöhemmin. Nyt nousevat toki kokoajan koska sairastuneet vasta alkaneet valua sairaalaan.

Osa tulee aikaisemmin, osa myöhemmin.. itämisaika on n. 4-14 vrk. Osahan saa vakavia oireita lähes heti, osa on sen viikon kotona ja toisella viikolla tarvitsee sairaalahoitoa.
 
S
Pääministeri Marin ei näemmä ole tehtäviensä tasalla, koska ei hyväksy mm. THL:ää kohtaan tulevaa kritiikkiä:

Toisin kuin Marin sanoo, tulee epäpätevien viranomaisten osaaminen ja kyky kyseenalaistaa juuri kriisin aikana, jotta heidän harhaanjohtaviin ennusteisiinsa ei luotettaisi. THL ei ole ollut tämän kriisin aikana alkuunkaan asiantunteva ja siitä syystä olisi syytä laittaa pukukoppiin odottamaan parempia aikoja. Toivon todella, että hallitus ei kuuntele THL:n seireenien laulua.

Sikainfluenssan aikaan THL tuotti mm. tälläistä materiaalia:

Onhan noita nyt vaadittuja temppuja kirjattu jo tuolloin. Informointia hygieniasta, tiedottamisesta lentokentillä, ym.
 
Olettaen toki, etteivät ne 200000 Suomeen ulkomailta tullutta tee aivan hirveää piikkiä tilastoihin. Toivotaan kuitenkin, että nämä rajoitukset riittäisivät tässä vaiheessa.

Alku tässä hommassa meni aivan päin honkia, kiitos THL:n, mutta mielestäni suunta on nyt oikea. Ei kyllä haittaisi jos koko laitos lopetettaisiin ja tilalle perustettaisiin joku jolla on määräysvaltaakin.

Oliko niitä palaajia oikeasti tuon 200 000 henkeä?

THL:sta ei varsinkaan nyt kannata lopettaa. Nyt se kenties on arvokkaimmillaan koska se on oppinut jotain ennennäkemättömästä tilanteesta ja jota ei kannata menettää tuhoamalla se.
 
Just soitin oulun hammaslääkäriin ja kysyin voiko juurihoidon toista käyntiä siirtää myöhemmäksi niin ei oikein voinut kun on tärkeää että juurihoito tehään loppuun asti. Se mikä särähti korvaan oli että sanottiin että kun vielä ei ole epidemia niin kannattaa nyt käydä ku ei tiedä milloin pääsee seuraavan kerran. Hyvä tietää ettei koske oulua.
 
Eihän se virallisesti olekkaan epidemia-aluetta. Tällä hetkellä vain Uusimaa on virallisesti epidemia-alue.
 
Vähän kyllä nyt hassua. Mitä tuo THL on oikein puuhalillut sillä hetkellä, kun Kiinassa hitsailivat ihmisten kotiovia karmeihin kiinni? Jotenkin naurettavaa sanoa, että Kiinan luvut ei ole verrattavissa Suomeen, koska siellä on nuorempaa väestöä ja enemmän tupakoijia. Kyllähän tuossa laitoksessa ollaan aivan kuutamolla oltu, kun ykkösprioriteetit on ollut sitä ettei ole mahdollista Suomessa ja maskeista ei ole mitään hyötyä. No, toivottavasti ovat ensi kerralla valot päällä.
 
Tämä tulee jäljessä sen mitä 10 päivää? Eli vaikutukset näkyvät myöhemmin. Nyt nousevat toki kokoajan koska sairastuneet vasta alkaneet valua sairaalaan.

Osa tulee aikaisemmin, osa myöhemmin.. itämisaika on n. 4-14 vrk. Osahan saa vakavia oireita lähes heti, osa on sen viikon kotona ja toisella viikolla tarvitsee sairaalahoitoa.

Itämisaika taudilla on keskimäärin 5 vrk ilmeisesti. Vaihteluväli tuo 4-14 vrk. Ilmeisesti viive on sitä pidempi oireiden alkamiseen mitä rajumpana tauti sitten iskee.

Oireiden alkamisesta keskimäärin se 9 vuorokautta menee Lancet-lehden tutkimuksen mukaan että potilaat saavat hengitysvajauksen ja hakeutuvat hoitoon.

Eli se aika tartunnasta potilaan päätymiseen sairaalaan on se kaksi viikkoa. Todennäköisesti hieman päällekkin.

Päälle tulee sitten vielä se muutaman päivän viive minkä korona-testin tutkimisessa tyypillisesti menee. Toki niitäkin testejä on osassa sairaaloista Suomessa jossa näyte saadaan tutkittua 70 minuutissa. Niistä kaseteista on nyt pulaa Suomessa sairaaloissa joilla nuo testit onnistuvat reilussa tunnissa. Sormet yhdessä tai kahdessa kädessä riittävät kun laskee monta kasettia yhteen yliopistolliseen sairaalaan vaikka viikonlopuiksi on viime aikoina saatu. Huomaa että kyseinen kone analysoi vain yhden näytteen kerrallaan ja sitä raksuttaa tuon reilun tunnin. Lähinnä osastolle otettavia ne tuolla nyt voi em. syistä tutkia.
 
Olettaen toki, etteivät ne 200000 Suomeen ulkomailta tullutta tee aivan hirveää piikkiä tilastoihin. Toivotaan kuitenkin, että nämä rajoitukset riittäisivät tässä vaiheessa.

Alku tässä hommassa meni aivan päin honkia, kiitos THL:n, mutta mielestäni suunta on nyt oikea. Ei kyllä haittaisi jos koko laitos lopetettaisiin ja tilalle perustettaisiin joku jolla on määräysvaltaakin.

Eikös noista suurin osa ole palannut jo 10 ja 11 viikoilla, joten ne näkyvät jo. Ja loppuviikosta palaajien aiheuttamat tartunnat.
 
Ainakin siinä cmorella nähtävässä dokkarissa sanottiin, että noiden tarkoitus on estää viruksen leviäminen viemäreistä ja porttikongien/talojen edustoilla olevat kahvat/kaiteet mistä talon asukkaat koskettaa.
Siellä kiinassahan niitä kerrostaloja sairastui sen vuoksi, kun tuli viemäreitä pitkin.
Eli en nyt sanoisi välttämättä aivan täysin hyödyttömäksi.

En pidä sinänsä paljon kosketeltujen pintojen puhdistamista turhana. Suhtaudun vaan aika skeptisesti, että mitenköhän hyvin tuollainen oikeasti desinfioi. Eihän tuolla voi kovin isoja pitoisuuksia saada pinnoille ja toisaalta usein mikrobit nesteen/rasvan/lian sisällä, jolloin ei tuollainen pintasuihkutus välttämättä ollenkaan pysty vaikuttamaan. Epäilen, että tavallinen siivoja rätin kanssa saa aikaan isommat paikalliset pitoisuudet ja paremman todellisen puhdistuksen, mutta se ei näytä kuvissa yhtä hyvältä kuin avaruuspukuinen teknikko sumuttamassa. Kuvissa näyttävät usein myös sumuttavan jalkakäytäviä/tietä, joka tuntuu hyvin erikoiselta kohteelta puhdistukselle.

Noita putkien kautta leviämisiä ihmettelen. Sama oli mainittu eräässä Hesarin artikkelissa SARS:n leviämisreitiksi jossain Hong Kongin talossa. En oo putkimies, mutta en kyllä ymmärrä miten se on mahdollista. Siis ainakaan jos likavesi ja puhdasvesi eivät pääse sekoittumaan. Jos taas pääsevät, niin ongelma tuskin ratkeaa sumuttamalla. Voi toki olla, että en vaan ymmärrä näitä kehitysmaiden viemäröintien erityispiirteitä.
 
Eiköhän tää paska ala nujertua.

a13a9af0-98ef-4435-b764-ef5b4de601b9-jpeg.366727
 
Just soitin oulun hammaslääkäriin ja kysyin voiko juurihoidon toista käyntiä siirtää myöhemmäksi niin ei oikein voinut kun on tärkeää että juurihoito tehään loppuun asti. Se mikä särähti korvaan oli että sanottiin että kun vielä ei ole epidemia niin kannattaa nyt käydä ku ei tiedä milloin pääsee seuraavan kerran. Hyvä tietää ettei koske oulua.

Onhan tuossa hammaslääkärin sanomassa paljonkin järkeä. Hoitamaton juurihoitoa vaativa hammas voi johtaa aika vakaviinkin ongelmiin niin haluatko hoidattaa niitä sitten kun tilanne on nykyhetkeä pahempi? Ja ainakin omalla kohdalla kun yhdelle hampaalle on juurihoitoa tarvittu niin kivut oli sitä luokkaa, että lykkääminen olisi ollut aika mahdotonta.

Itselläkin edessä pari sairaalavisiittiä tällä viikolla niin ihan ilomielin sinne vielä täällä satakunnassa menee kun sairaalassa tilanne on vielä suhteellisen rauhallinen. Omatkin hoidot on jokatapauksessa aloitettava, niin parempi ne on tässä kohtaa aloittaa kun nuo käynnit sitten harvenee alun jälkeen huomattavasti.
 
Vähän kyllä nyt hassua. Mitä tuo THL on oikein puuhalillut sillä hetkellä, kun Kiinassa hitsailivat ihmisten kotiovia karmeihin kiinni? Jotenkin naurettavaa sanoa, että Kiinan luvut ei ole verrattavissa Suomeen, koska siellä on nuorempaa väestöä ja enemmän tupakoijia. Kyllähän tuossa laitoksessa ollaan aivan kuutamolla oltu, kun ykkösprioriteetit on ollut sitä ettei ole mahdollista Suomessa ja maskeista ei ole mitään hyötyä. No, toivottavasti ovat ensi kerralla valot päällä.

Sen mitä nyt myös jälkikäteen olen plärännyt esim. THL- janttereiden twitteriä jne. niin minun tulkinta on että siellä on ollut sellainen aika elitistinen suhtauminen että kun me ollaan näitä asioita tutkittu vuosikymmeniä ja kirjoitettu ja luettu tieteellisiä artikkeleita ja käyty läpi kaikki SARSit ja MERSit jne. ja paljon muutakin mitä te tavikset ette tiedä ettekä ymmärrä niin nytkö sitten yhtäkkiä alkaa massoja kiinnostamaan? Ja kyllä siellä rivien välissä on aika vahvasti ollut se kuvitelma heillä, että ei koske Suomea kun ei ole ennenkään koskenut.
 
Pääministeri Marin ei näemmä ole tehtäviensä tasalla, koska ei hyväksy mm. THL:ää kohtaan tulevaa kritiikkiä:

Toisin kuin Marin sanoo, tulee epäpätevien viranomaisten osaaminen ja kyky kyseenalaistaa juuri kriisin aikana, jotta heidän harhaanjohtaviin ennusteisiinsa ei luotettaisi. THL ei ole ollut tämän kriisin aikana alkuunkaan asiantunteva ja siitä syystä olisi syytä laittaa pukukoppiin odottamaan parempia aikoja. Toivon todella, että hallitus ei kuuntele THL:n seireenien laulua.

Ja korvata kenellä? Suomi24:n asiantuntijaraadilla? Kriisitilanteessa epätäydellinen toiminta hakkaa mennen tullen täydellisen toimimattomuuden. Se että tässä vaiheessa alettaisiin väsäämään jotain uutta organisaatiota tuohon päätöksentekoon uudella henkilöstöllä lähes varmasti aiheuttaisi tilanteen jossa päätöksenteko halvaantuisi ainakin viikoksi.
Lisäksi toistaiseksi tilanne Suomessa on pysynyt suht hyvin hanskassa.
 
Eihän se virallisesti olekkaan epidemia-aluetta. Tällä hetkellä vain Uusimaa on virallisesti epidemia-alue.

Missä on tämä virallinen lista epidemia-alueista? Jossain vaiheessa thl sano ettei enää puhuta epidemia-alueista vai tarkoittiko se muita maita?
 
Tämä sanomalehti-juttu vaivaa minuakin, mikroon laittamista en ole kokeillut... Artikkelissa lukee, että jakajat käyttää hanskoja ja käsidesiä, mutta he kuitenkin hengittävät ja kerrostalossa puuskuttavat niihin lehtiin. Joten: mitähän aamun lehdelle tekisi? Lopettaisi paperilehden tilauksen..?
 
Missä on tämä virallinen lista epidemia-alueista? Jossain vaiheessa thl sano ettei enää puhuta epidemia-alueista vai tarkoittiko se muita maita?

"THL on luopunut maiden ja alueiden luokittelusta epidemia-alueiksi" eli voihan tuota sillei luovasti tulkita että "Oulu ei ole epideamia-aluetta, ei mitään nähtävää" :smoke:
 
Ja korvata kenellä? Suomi24:n asiantuntijaraadilla? Kriisitilanteessa epätäydellinen toiminta hakkaa mennen tullen täydellisen toimimattomuuden. Se että tässä vaiheessa alettaisiin väsäämään jotain uutta organisaatiota tuohon päätöksentekoon uudella henkilöstöllä lähes varmasti aiheuttaisi tilanteen jossa päätöksenteko halvaantuisi ainakin viikoksi.
Lisäksi toistaiseksi tilanne Suomessa on pysynyt suht hyvin hanskassa.

Ihan ensimmäisenä täytyisi edes tunnistaa mistä kaikesta johtui, että suomessa, euroopassa ja suurin osa maailmasta ei alkuun reagoinut tarpeeksi nopeasti. Lähinnä toivottiin, että Kiina hoitaa pyykkinsä.

Nyt ainakin jo voi sanoa, että viranomaisten rajapinnat sekä ministeriöiden yhteistyö ei alkuun toimut tarpeeksi hyvin, vaikka nimenomaan näitä asioita on jo käyty aikaisemmin läpi. Käytäntö petti.
Kaikesta huolimatta, ainakin suhteessa muuhun eurooppaan, suomessa kyettiin tekemään päätöksiä ihan kohtuu ajoissa ja Marinin hallitus on muutenkin kyllä hoitanut tilannetta ihan jämäkästi.
 
Ongelma alkujaan oli ettei tämän kriisin hoito kuulu oikeastaan yhdenkään viraston toimikuvaan ja sitä hoitamassa on kasa poliitikkoja ja heidän apulaisia. Tälläisellä organisaatiolla ei voi olla valmiiksi mietittyjä toimintamalleja, mikä mahdollistaisi nopean ja oikean toiminnan. Tämä sekavuus näkyi muunmoassa siinä ettei lentokentillä ollut pitkään minkäänlaista kontrollia maahantulon osalta tai ohjeistusta maahantulijoille.
 
Ihan ensimmäisenä täytyisi edes tunnistaa mistä kaikesta johtui, että suomessa, euroopassa ja suurin osa maailmasta ei alkuun reagoinut tarpeeksi nopeasti. Lähinnä toivottiin, että Kiina hoitaa pyykkinsä.

Nyt ainakin jo voi sanoa, että viranomaisten rajapinnat sekä ministeriöiden yhteistyö ei alkuun toimut tarpeeksi hyvin, vaikka nimenomaan näitä asioita on jo käyty aikaisemmin läpi. Käytäntö petti.
Kaikesta huolimatta, ainakin suhteessa muuhun eurooppaan, suomessa kyettiin tekemään päätöksiä ihan kohtuu ajoissa ja Marinin hallitus on muutenkin kyllä hoitanut tilannetta ihan jämäkästi.

Kaikille tuolle jälkipyykille on kyllä aika ja paikka ja se on tämän kriisin jälkeen. Tässä vaiheessa on turha käyttää aikaa siihen että analysoidaan menneitä virheitä (pl. sellaiset joista voi olla välitöntä hyötyä) tai tehdään jotain synnintunnustuksia.
 
F1 tallit auttamassa:

Mielenkiintoinen tieto:
"Italia Lombardiassa 50 prosenttia CPAP-maskien käyttäjistä vältti hengityskoneen käytön. "

Noitahan käytetään varmaan aluksi, kunnes tila huononee. Puolella näköjään(italiassa) ei huonone vaan paranee.
 
Uskomatonta, että jotkut tässä ketjussa luulevat huipun olevan jo takanapäin.

Lähiviikot tulevat olemaan kyllä aika mielenkiintoista, kun alkaa oikeasti näkymään onko näistä lepsusta rajoituksista ollut mitään apua
 
Toinen mikä tekee tästä myös kriittisen on se että kun ihmiset on omatoimisesti ollut pariviikkoa kotosalla ja nyt alkaa tulemaan uutisia että määrät vähenee niin lampaat lähtee taas liikkeelle kun "vaara ohi" ja pahimmassa tapauksessa näinhän ei ole.
 
THL:n tyypit on kyllä ihan sekaisin.....

Ei kaikki oli jo laantumassa ja rajoitukset puri....
No mikäs tässä nyt kaivertaa, alkuperäisnen twiitti otti kantaa siihen että tartunnat eivät leviä exponentiaalisesti ja tämähän on fakta. Sillä nyt ei ole mitään väliä löytyykö tänään tai huomenna 95 vai 120 tartuntaa.
 
Toinen mikä tekee tästä myös kriittisen on se että kun ihmiset on omatoimisesti ollut pariviikkoa kotosalla ja nyt alkaa tulemaan uutisia että määrät vähenee niin lampaat lähtee taas liikkeelle kun "vaara ohi" ja pahimmassa tapauksessa näinhän ei ole.
Tuohon "vaara ohi" luuloon kun lähtee vielä hallitus mukaan ja aukaisevat koulut jne silloin 14.4. kun se tällä hetkellä määritelty sulku loppuu niin hyvin lähtee uudestaan leviämään.
 
Olikohan tähän jo joku pidemmän tähtäimen suunnitelma vai pysytäänkö vain kotona koko loppuelämä?

Oman käsitykseni mukaan tämän hetkiset rajoutukset on voimassa vko 16 asti ja niitä jatketaan mikäli tarvetta on.

Jostain luin että pahin saattaisi olla oikeasti edessä vasta kesä/heinäkuun aikana, mutta totisesti toivon ettei näin ole.
 
THL:n tyypit on kyllä ihan sekaisin.....

Eilen kaikki oli jo laantumassa ja rajoitukset puri....

Missä kohtaa joku on sanonut että on laantumassa?

Suoraan uutisesta lainattua: "Nyt pitää vaan jaksaa jatkaa – ja ollaan silti yhä vasta alussa epidemiaa, joten pitkä matka on yhä edessä. Parin viikon kuluttua ollaan taas viisaampia. "
 
Tuohon "vaara ohi" luuloon kun lähtee vielä hallitus mukaan ja aukaisevat koulut jne silloin 14.4. kun se tällä hetkellä määritelty sulku loppuu niin hyvin lähtee uudestaan leviämään.

Eipä ole montaa päivää aikaa kun oli juttua että koulut jatkuu todennäköisesti vasta syksyllä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
298 113
Viestejä
5 085 201
Jäsenet
81 428
Uusin jäsen
Nokkia

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom