Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
598
Tuntuu ihan kaikkialla tulevan yllätyksenä ryysikset, mitkä liikkumiskiellot ja paikkojen sulkemiset aiheuttavat. Intiassa on n. 120 miljoonaa siirtotyöläistä, joista monet elävät kädestä suuhun. Nyt firmat on laitettu kiinni ja ihmiset eivät enää pysty maksamaan vuokriaan. Porukkaa heitetään asunnoista pihalle ja kynnelle kykenevät lähtevät laumoina takaisin kotikonnuilleen, keinolla millä hyvänsä:

Tässä lisää kuvaa ja osavaltion terveysministerin hiillostusta (intian aksentilla), katselun voi aloitella vaikka kohdasta 8:45. Niin kuin videolla todetaan, "this is not what social distancing and national curfew was meant for".

Jos tuolla on tartuttajia seassa, "viruslinko" jää adjektiivina aika maltilliseksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 665
Valmistellaanko näitä tiloja aktiivisesti käyttöönotettaviksi vai onko tämä vielä ideatasolla?
(EDIT: Olikin kyse eri tiloista.)

Käsky on käynyt ja valmistautuminen on käynnissä:

Eli sitten kun potilasmäärät kasvavat, ei siinä kohtaa tarvitse enää miettiä, mitä tehdä. Kouluttamisesta on myös jo uutisoitu, eli henkilökuntaa valmistetaan tehohoitoa varten.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
666
Ei HS sano, että HUS:n ja THL:n mukaan hengityskoneita on riittävästi. Se sanoo, että niitä on riittävästi. Tämä on siis HS:n oma näkemys.

Vaikka HS:n oma näkemys pohjautuisi THL:n näkemykselle, niin olisi suotava, että HS:n pääkirjoituksessa käytettäisiin sen verta lähdekritiikkiä, että ei tarkistamatta luoteta lähinnä väärässä olleen organisaation ulostuloihin.
Tätä meno tehohoitopaikat täynnä ensiviikon loppuun mennessä. Se siitä resurssien riittävyydestä...
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Tuntuu ihan kaikkialla tulevan yllätyksenä ryysikset, mitkä liikkumiskiellot ja paikkojen sulkemiset aiheuttavat. Intiassa on n. 120 miljoonaa siirtotyöläistä, joista monet elävät kädestä suuhun. Nyt firmat on laitettu kiinni ja ihmiset eivät enää pysty maksamaan vuokriaan.
Seuraavaksi joku spottaa 120 M suljettua puhelinliittymää :btooth:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
666
Aasian maiden taidon/ylivertaisuuden näytteeltä tämä nyt alkaa vähän vaikuttaa.

Tätä kun katsoo niin ei voi kuin ihmetellä länsimaiden pessimistysyyttä Koronaa kohtaan. Aasia oli etulinjalla (tietoa taudista käytettävissä vähiten) ja hoitanut asian länsimaita merkittävästi paremmin. Epidemia olisi helposti saatu rajattua Aasiaan sulkemalla kaikki lentoliikenne tammikuun lopussa Eurooppaan.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 957

Juu näinpä. Laskelmien mukaan tuo oli Iranissa jo Joulukuun lopussa leviämässä, joka oli toinen merkittävä tartuntojen lähde eurooppaan. Ehkä tuota olisi saatu hidastettua, mutta tammikuun lopussa tehty lentoliikenteen pysäytys ei olisi estänyt leviämistä tänne.
 
Liittynyt
23.09.2018
Viestejä
558
Valmistellaanko näitä tiloja aktiivisesti käyttöönotettaviksi vai onko tämä vielä ideatasolla?
En tiedä. Tällaiset tilat kuitenkin pitäisi olla otettavissa käyttöön ihan lainkin mukaan melko nopeasti. Normaalitilanteessahan ne ovat täynnä erilaista romua, liiuntatiloja ja pukuhuoneita.

Joka tapauksessa tällaisen tilan ottaminen käyttöön on paljon helpompaa kuin varustaa muu tila tai rakentaa uusi sairala. Ja lopputulos parempi koska sairaalan infrastruktuuri välittömässä läheisyydessä. Näiden lisäksi voidaan tietenkin pystyttää myös telttoja ym. laajentamaan sairaalan vähemmän kriittisiä tiloja.

Ehkä meillä myös homerakennuksien maana löytyy ainakin vähän yllättävää väistötilaosaamista ja kapasiteettia :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Se meneekin mielenkiintoiseksi jos täällä kieltävät alkoholin myynnin, jengi hamstraa alkot ja kaupat tyhjäksi, en sitten tiedä auttaisiko tuo miten paljoa, kunnon alkkikset tekevät sitten omia liemiään ja tarpeeksi epätoivoiset siirtyvät korvikkeisiin, taitaisi tuo viinan pimeä myynti lisääntyä(jos jollain sitä varastossa on), voi olla enemmän haittaa kun hyötyä tuosta kaikkine lieveilmiöineen. Ehkä meille tulee viinakortti takaisin ja myyntiä rajoitetaan x pulloa per asiakas.
Olisi kyllä perseestä jos ei saa istua kotona "karanteenissa" kännissä. Siitä nyt ei varsinaisesti ole haittaa taudin leviämisen kanssa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Tätä kun katsoo niin ei voi kuin ihmetellä länsimaiden pessimistysyyttä Koronaa kohtaan. Aasia oli etulinjalla (tietoa taudista käytettävissä vähiten) ja hoitanut asian länsimaita merkittävästi paremmin. Epidemia olisi helposti saatu rajattua Aasiaan sulkemalla kaikki lentoliikenne tammikuun lopussa Eurooppaan.
Itse taas näen asian täysin toisin. Aasian maista moni kamppaili SARSin leviämisen kanssa ja saaneet siitä hyvin kokemusta miten toimia vastaavanlaisissa tilanteissa ja genomi nopeasti selvitettiin ja todettiin että kyseessä on SARSin kaltainen koronavirus. SARS käyttäytyi myös samantapaisesti ja tartutti tehokkaasti ryppäissä. Kyseiset maat alkoivat heti toimiin / suunnitelmien toteuttamiseen kun epidemia pärähti Kiinassa. Sillä välin suurimmassa osassa länsimaita pyöriteltiin peukaloita ja katseltiin - "ei koske meitä" kunnes Italiassa epidemia alkoi.

Niinkin pienellä kuin pakollisella 14pv matkustajakaranteenilla ja testaamisella Suomessa tätä oltaisiin voitu huomattavasti hidastaa - ei olisi lentoliikennettäkään sulkea täysin kuin pahimmilta epidemia-alueilta. Jos nyt kuitenkin kyseessä on oireettomia taudinkantajia on paljon niin tauti olisi kuitenkin levinnyt rajojen yli muita kautta kuin lentoliikenteen kautta. Tästä hyvänä esimerkkinä bussi, juna, laiva -liikenne. Laittomasti maahan tulevat.

Itse tosiaan voin vain ihmetellä miten on mahdollista että WHO varoituksia taudista vähäteltiin eikä oikeasti toimittu kun saatiin tietoa ja pyöriteltiin jotain Influenssan mallintamiskaavioita ja nostettiin käsiä pystyyn. Kun ei ole tarkkaa faktaa mihin peilata niin eihän tämä voi olla mitenkään vaarallinen tai eihän se tänne tule, haihtuu ilmaan itsekseen - luulisi se mitä tietoa kentältä tulee suoraan pitäisi huomioida vakavasti. WHOssakin johtavia asiantuntijoita jotka toimivat jatkuvasti erilaisilla akuuteilla epidemia-alueilla, EBOLA, SARS ym. vaikka onkin täällä poliittisesti parjattu Kiinan kaveri. Täälläkin kun keskustelua käy taaksepäin on jankutettu sivutolkulla että nyt toimiin niin selvitään vähemmällä kun tehdään niitä karanteeni ja rajaustoimia niin ei tarvitse yhteiskuntaa sulkea niin pahasti. Hyvä olla jälkiviisas mutta on jotenkin käsittämätöntä, että ennaltaehkäiseviin "rajumpiin" toimiin ei lähdetty. Nämä kuitenkin olisi mahdollista purkaa helposti. Vaikka jos niitä vertaisi nyt niihin toimiin mitä on laitettu, ne eivät olisivat olleet niin rajuja tai halvaannuttavia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Olisi kyllä perseestä jos ei saa istua kotona "karanteenissa" kännissä. Siitä nyt ei varsinaisesti ole haittaa taudin leviämisen kanssa.
Joo, alkoholipoliittisiin rajoituksiin syy on juuri se kun ihmiset kehtaa istua kotona kännissä. Ei suinkaan kaikki se muu mitä ihmiset keksivät kännipäissään tehdä. OT-jatkot tuolla: Offtopic-keskustelu koronaviruksesta
 
Liittynyt
14.10.2017
Viestejä
625
Muutama sivu sitten spekuloitiin sillä, että altistumisen määrä voisi vaikuttaa oireiden vakavuuteen. Eli suojaamaton lääkäri, joka tapaa sata pärskivää koronapotilasta päivässä, kuolisi suuremmalla todennäköisyydellä kuin peruskansalainen joka saa tartunnan yksittäiseltä ohikulkijalta. Minulle jäi epäselväksi, että kuinka epätyypillinen tällainen malli olisi. Eli siis onko virusinfektiot yleensä "on/off" eli sen joko saa tai ei saa, vai onko olemassa myös viruksia joilla altistumisen määrän tiedetään vaikuttavan oireiden vakavuuteen? Luulisi, että tätä olisi tutkittu joidenkin yleisten virusten osalta.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692
Venäjällä saatu kehitettyä jotain covid-19 vastaan. Tämä siis malaria lääkkeen pohjalta. Ei kai hirveän tehokas apu, mutta toivottavasti tästä saadaan jotain kuitenkin jatko kehitettyä.

Venäjä ilmoitti kehittäneensä lääkkeen koronavirukseen – ”Auttaa kuin vesitilkka pitkänmatkan juoksijalle”
Ranskassa on siis kehitetty vanhaan malarialääkkeeseen pohjautuvaa hoitoa, Venäjällä uudempaan malarialääkkeeseen pohjautuvaa hoitoa ja Amerikassa akvaarionpuhdistusaineeseen pohjautuvaa hoitoa?

Vakavasti puhuen, olisi varmasti valtava apu jos edes tehohoitoon joutuvien potilaiden osuutta saataisiin vähennettyä jollain näistä. Suomessa ehkä odotetaan allaolevan tuloksia?
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 027
Itse taas näen asian täysin toisin. Aasian maista moni kamppaili SARSin leviämisen kanssa ja saaneet siitä hyvin kokemusta miten toimia vastaavanlaisissa tilanteissa ja genomi nopeasti selvitettiin ja todettiin että kyseessä on SARSin kaltainen koronavirus. SARS käyttäytyi myös samantapaisesti ja tartutti tehokkaasti ryppäissä. Kyseiset maat alkoivat heti toimiin / suunnitelmien toteuttamiseen kun epidemia pärähti Kiinassa. Sillä välin suurimmassa osassa länsimaita pyöriteltiin peukaloita ja katseltiin - "ei koske meitä" kunnes Italiassa epidemia alkoi.
Kiinalla olisi ollut mahdollisuus pysäyttää tämä virus jo alkuunsa, mutta sensuuri voitti. Ei vissiin oppineet SARSin kanssa riittävästi.

Just tänään katsoin tämän, ilmaiseksi näkee Katsomosta:

Sinänäsä huvittavaa että tuossa muutama kuukausi takaperin tehdyssä dokkarissa esitetyt kaikki uhkakuvat on nyt toteutuneet ja käytetään jopa Italiaa vertauskuvana mikäli virus pääsisi leviämään.
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
802

Kantatieltä löytyy ihan koko orkesteri PV:a myöten. Varusmiesten mukaan 1/3 autosta on käännytetty.
Onko sulla oikeesti joku tarve päästä Uudellemaalle, vaiko muuten vaan pörräät lääninrajalla tuhlaamassa poliisin/puolustusvoimien resursseja?
Itseäkin ois kutkuttanut tonne "sarinin" risteykseen lähteä katsomaan, mutta onneksi tulin järkiini, kun mitään tarvetta ei ole uudellemaalle päästä.

TS. Tuu ny pois sieltä ja tee jotaan hyödyllistä!
 
Viimeksi muokattu:

Samiii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.03.2020
Viestejä
526
Onko sulla oikeesti joku tarve päästä Uudellemaalle, vaiko muuten vaan pörräät lääninrajalla tuhlaamassa poliisin/puolustusvoimien resursseja?
Itseäkin ois kutkuttanut tonne "sarinin" risteykseen lähteä katsomaan, mutta onneksi tulin järkiini, kun mitään tarvetta ei ole uudellemaalle päästä.
Pyörälenkillä ja tulin hiekkatietä pitkin Latokartanosta, en 52:sta. ''Tuhlaamaan resursseja...'' Tuossa liikkuu yksi auto kerran 5 minuutissa. Varusmiehet oli lähinnä tyytyväisiä kun joku tuli jututtamaan. Muistettiin toki 2 metrin turvavälit.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Muutama sivu sitten spekuloitiin sillä, että altistumisen määrä voisi vaikuttaa oireiden vakavuuteen. Eli suojaamaton lääkäri, joka tapaa sata pärskivää koronapotilasta päivässä, kuolisi suuremmalla todennäköisyydellä kuin peruskansalainen joka saa tartunnan yksittäiseltä ohikulkijalta. Minulle jäi epäselväksi, että kuinka epätyypillinen tällainen malli olisi. Eli siis onko virusinfektiot yleensä "on/off" eli sen joko saa tai ei saa, vai onko olemassa myös viruksia joilla altistumisen määrän tiedetään vaikuttavan oireiden vakavuuteen? Luulisi, että tätä olisi tutkittu joidenkin yleisten virusten osalta.
Tämä tosiaan mietityttää...esim. siltä kannalta, että erityisesti suomalaisten (eli alkeellisempaan tieteelliseen näyttöön perustuvassa) julkisessa keskustelussa käytännössä otetaan totuutena että koronan sairastaminen = immuniteetti (ainakin tyyliin vuosi+). Koronan sairastaneet suomalaiset hehkuttaa että nyt on immuniteetti niin voi taas elää normaalisti. Mutta en kyllä tuolla logiikalla oikein hahmota esim. niitä lääkäreitä jotka tähän kuolee. Se Kiinan ns. whistleblower-lääkäri hoiti näitä tapauksia marraskuusta lähtien ja oli teholla ja kuollut joskus helmikuussa. Hän on melko varmasti altistunut sille jo viime vuoden puolella (ja sairastanut suht oireettomana), joten sittenhän pitäisi olla immuniteetti, ehe ehe?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Tässä muuten näkee, miten maski on vedetty väärin ja korvan seudulla on selkeä ilmarako

Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
448
Ja tuskinpa maski tietää, onko sen käyttäjä terveydenhuollon henkilökuntaa vai ei: jos maskit suojaavat lääkäreitä ja hoitajia, ne oletettavasti suojaavat myös muita ihmisiä näiden joutuessa lähikontaktiin sairaiden kanssa.
Totta. Harva valitettavasti osaa käsitellä maskia järkevästi niin, ettei sitten saastuta itseään esim riisuessaan maskia. Sama koskee toki myös hanskoja.

Esimerkiksi kauppaan mennessä laitetaan hienosti hanskat käteen, joilla sitten räplätään kärryt ja korit. Puhelimesta hanskat kädessä katsotaan välillä ostoslistaa tai tekstataan kaverille. Kaupan kassalla samoilla hanskoilla kosketellaan lompakko ja maksupääte. Kaupasta lähtiessä laitetaan hanskat roskiin ja autolle kävellessä napataan puhelin käteen. Kotona nakataan lompakko pöydälle ja avataan karkkipussi sohvalla. Tässä esimerkissä hanskoista tuskin ainakaan mitä hyötyä oli :)
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 885
Tuo kaiken räppääminen hanska kädessä ja sitten puhelinta paljaalla on toki varmasti yleinen virhe. Aika mahdoton se on kuitenkin perus kulkijan kaikkea mahdollista välttää ja muistaa aina huomioida. Ehkä se vähentää riskiä kuitenkin kun yrittää edes olla varovainen.
Varmasti suurin osa ihmisistä tekee virheitä mutta kohtuu tässäkin pitää pitää mielessä. Tokihan me voidaan mennä Espanjan malliin missä ihmisiltä oletetaan lähes paranoidista suhtautumista virukseen. Kun nyt ihmiset pesee kätensä ja ymmärtää vähän miten virus tarttuu, ollaan jo pitkällä. Suurin osa ihmisistä ei edelleenkään tunnu oikein käsittävän miten virus leviää ihmisestä toiseen. Pelätään jotain asunnossa käyvää huoltomiestä tai vastaavaa, vaikka itse ei oltaisi kotona jne. Puhelimen desinfiointi on jotain mitä suurin osa ei varmaan jatkuvasti tee. Sillekin on tullu markkinoille vaikka kuinka paljon UV puhdistajia ym. Toki alkoholi toimii oikein hyvin sillekin.

Katalaanien uudet hygieniasuositukset sisältävät kahdeksan kohtaa:
1. Yritä olla koskematta mihinkään.
2. Jätä laukku ja avaimet ulko-ovelle.
3. Ota kengät pois.
4. Riisu vaatteet ja laita ne suureen muovipussiin.
5. Laita henkilökohtaiset käyttötavarasi, kuten puhelin ja silmälasit, pieneen muovipussiin.
6. Mene suihkuun.
7. Puhdista kännykkä ja silmälasit saippualla ja desinfiointiaineella. Käytä kumihanskoja tai pese kädet perusteellisesti puhdistuksen jälkeen.
8. Tuuleta asunto kunnolla
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243
Siten kuten tuolla taaemmalla hoitajalla on eli menee myös korvan päältä
Siihen jää aina jotain rakoja jos se vedetään päähineen päälle. Ensin maski ja sitten tuo päähine niin ei jää rakoja. Etenkään, kun ei tuo kirurgin maski edes suodata mitään käytännössä.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Toisin kuin iltapäivälehdissä kirjoitettiin, Saksassa ei pelätä tehohoitopaikkojen loppumista. He eivät voi kuitenkaan pois-sulkea sitäkään mahdollisuutta/skenaariota ja siihen tulee varautua. Tuossa on aika iso ero miten uutinen taas on käännetty ja julkaistu. Kielikurssi tekisi hyvää.

Toisaalta peloittelu on ilmaista ja saattaa edistää että päästään joskus taas takaisin melko normaaliin arjen rytmiin. Arpia tästä kyllä jää moneen suuntaan.

Noista maskeista oli hienoa katsoa kun lentokentän tupakkakoppi oli täynnä ihmisiä pumppaamassa nikotiiniä ja tervaa keuhkoihin suojamaskit leuan alle vedettyinä. Asiat tärkeysjärjestykseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 900
Tässä muuten näkee, miten maski on vedetty väärin ja korvan seudulla on selkeä ilmarako

Perjantaina paikallisessa apteekissa oli vanha muoriska jolla oli semmoinen paperimaski naamalla. Kun itse selvisin takaisin parkkipaikalle niin siellä muori oli pakkaamassa autoa ja maski oli vedetty leuan alle. Toivottavasti ei vetänyt sitä enää naamalle takaisin.
 
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
277
Tätä kun katsoo niin ei voi kuin ihmetellä länsimaiden pessimistysyyttä Koronaa kohtaan. Aasia oli etulinjalla (tietoa taudista käytettävissä vähiten) ja hoitanut asian länsimaita merkittävästi paremmin. Epidemia olisi helposti saatu rajattua Aasiaan sulkemalla kaikki lentoliikenne tammikuun lopussa Eurooppaan.
Silloin sanottiin että "ei lentoliikennettä voi noin vaan katkaista" ja jatkettiin ilman mitään rajoituksia. No jossain mitattiin kuumetta.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Toisin kuin iltapäivälehdissä kirjoitettiin, Saksassa ei pelätä tehohoitopaikkojen loppumista. He eivät voi kuitenkaan pois-sulkea sitäkään mahdollisuutta/skenaariota ja siihen tulee varautua. Tuossa on aika iso ero miten uutinen taas on käännetty ja julkaistu. Kielikurssi tekisi hyvää.

Toisaalta peloittelu on ilmaista ja saattaa edistää että päästään joskus taas takaisin melko normaaliin arjen rytmiin. Arpia tästä kyllä jää moneen suuntaan.

Noista maskeista oli hienoa katsoa kun lentokentän tupakkakoppi oli täynnä ihmisiä pumppaamassa nikotiiniä ja tervaa keuhkoihin suojamaskit leuan alle vedettyinä. Asiat tärkeysjärjestykseen.
Mäkin olen ihmetellyt iltiksissä olevia uutisia. En vaan osaa noita euroopan kieliä, että voisin tarkastaa asioita itse.

Uutisia kuitenkin on ollut monesta maasta, joissa sanotaan, että pahin on vasta tulossa. Mihin tälläinen ennustus mahtaa perustua? Ollaanko kaikkialla niin epäuskoisia toimenpiteiden vaikutuksista vai ovatko jutut huuhaata?
 
kha

Liittynyt
15.06.2017
Viestejä
398

Mikro-Make

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
607
Tarpeeton hupiajelu häiritsee erityisesti huomenna todennäköisesti vilkastuvaa työmatkaliikennettä. Jo nyt poliisi on kehottanut rajan yli ajavia työmatkalaisia varautumaan 1–1,5 tunnin jonoihin.

Hupiajelijoille sakkoa silmät ja korvat täyteen.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Mäkin olen ihmetellyt iltiksissä olevia uutisia. En vaan osaa noita euroopan kieliä, että voisin tarkastaa asioita itse.

Uutisia kuitenkin on ollut monesta maasta, joissa sanotaan, että pahin on vasta tulossa. Mihin tälläinen ennustus mahtaa perustua? Ollaanko kaikkialla niin epäuskoisia toimenpiteiden vaikutuksista vai ovatko jutut huuhaata?
Euroopassa Saksassa oletetaan (ainakin usean median mukaan) todettujen tartuntojen määrään kertovan tällä hetkellä parhaiten miten hanskassa epidemia on. Tai siis mikä olisi epidemian levinnäisyys todellisuudessa.

Sen jälkeen Itävalta, jota olen seurannut päivittäin. Tänään toistaiseksi pienin prosentuaalinen kasvu uusissa tartunnoissa (n. 7%), mutta tehohoitoon joutuneiden määrä kasvoi vuorokaudessa 52 kpl ja on nyt 187. Sairaalahoidossa 931 ihmistä ja kokonaismäärä tartunnansaaneissa n. 8600 ihmistä. Itävallassa on 2500 tehohoitopaikkaa ja 65000 sairaalapaikkaa ja 8,8 miljoonaa populaa. En osaa sanoa onko tuossa mukana jo lisäkapasiteetti sairaalapaikoissa.

Edit: lisäys/täydennys ensimmäiseen virkkeeseen ja korjattu lukuja alkup. lähteestä.
 
Viimeksi muokattu:

Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 907
Jos noita käppyröitä on uskominen, niin huomionarvoista on minusta sekin, että Ruotsihan näyttäisi edustavan tuolla länsimaiden parhaimmistoa, jos dataan on luottaminen.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 027
Mikäli Ruotsi on meitä viikon-kaksi "edellä" ja he ovat aika lepsusti eristäneet ihmisiä niin aika maltilliset lukemat siellä kuitenkin on tällä hetkellä. Vahvistettuja 3700, kuolleita 110 (lisääntyy n. 5/pv), teholla 269.
 
Liittynyt
13.08.2018
Viestejä
110
THL:n Salmisen löperöt puheet kasvosuojista saavat kyllä epäilemään kaverin muitakin väitteitä.
Sori, olin laiska enkä jaksanut mennä lukemaan koko tutkimusta. Abstraktissa lukee (valitettavasti et ole onnistunut sitä korostamaan): "the spread of respiratory viruses into the community can be prevented by intervening with hygienic measures aimed at younger children". Minkä jälkeen seuraa nähdäkseni havaintoja näistä nuoriin lapsiin kohdistettujen toimien vaikutuksista. Haluatko selventää miten tästä ekstrapoloidaan vaikutukset koko väestön suhteen?
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
253
Onko suomesta tullut korona karttaa mihinkään? sivuja on jo 310, ja monia niistä olen lukenut niin en moista ole huomannut... Thl ei noita julkaise mutta kait joku noita kerää/julkaisee?

Niin ja kävin tuossa lähettämässä asiakaspalautetta parillekkin lehdelle, kun olivat laittaneet korona jutut maksumuurin taakse... ymmärrän jos jotkut huumori jutut menee muurin taakse, mutta korona jutut samalla kun porukkaa kuolee siihen niin.... Suosittelen muitakin lähettämään palautetta noille lehdille, jos vaikka ne löytäisi palan inhimillisyyttä jostain pimeästä komerosta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
415

Experience
Tuommoinen ainakin löytyy, päivittyy 9:30 päivittäin ilmeisesti.
 
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
176
Onko suomesta tullut korona karttaa mihinkään? sivuja on jo 310, ja monia niistä olen lukenut niin en moista ole huomannut... Thl ei noita julkaise mutta kait joku noita kerää/julkaisee?

Niin ja kävin tuossa lähettämässä asiakaspalautetta parillekkin lehdelle, kun olivat laittaneet korona jutut maksumuurin taakse... ymmärrän jos jotkut huumori jutut menee muurin taakse, mutta korona jutut samalla kun porukkaa kuolee siihen niin.... Suosittelen muitakin lähettämään palautetta noille lehdille, jos vaikka ne löytäisi palan inhimillisyyttä jostain pimeästä komerosta.
www.thl.fi/koronakartta

  • Sovelluksessa esitetään varmistetut tapaukset Suomessa sekä niiden ilmaantuvuus, eli tapausten määrä 100 000 asukasta kohden sairaanhoitopiireittäin.
  • Suomen tapausmääriä voi tarkastella näytteenottopäivän mukaan sekä tautitapausten kokonaiskertymänä. Lisäksi palvelusta löytyy tietoa tautitapauksista ikäryhmittäin sekä tapausten sukupuolijakauma.
  • Karttasovelluksen tiedot perustuvat tartuntatautirekisterin tietoihin.
  • Näytteenottopäivästä kuluu muutamia päiviä kunnes näytteen tiedot päivittyvät tartuntatautirekisteriin.
  • Karttasovelluksen tiedot päivitetään joka aamu klo 9.30.
  • Nyt julkaistua sovellusta kehitetään jatkuvasti, ja siihen on tulossa lisää ominaisuuksia ja tietosisältöä jo lähiaikoina. Karttasovelluksen pohjana oleva data on haettavissa avoimen rajapinnan linkin kautta.
Lähde: Tilannekatsaus koronaviruksesta - Infektiotaudit ja rokotukset - THL
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 109

Sellainen huomio sitten, että tuo näyttää aina parille viimeiselle päivälle "liian pientä" lukemaa, koska niiden parin viimeisten päivän näytteistä kaikkia (ja viimeisen päivän osalta suurinta osaa) ei ole vielä ehditty analysoida.

Että ei kannata ajatella, että "jee, tartunnan on vähenemässä" kun ne todellakaan ei ole vähenemässä, kun näytteet vasta odottaa analysointia.

Se, mitä myös kaipaisi, olisi tieto, paljonko näytteitä on minäkin päivänä missäkin otettu.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
253
www.thl.fi/koronakartta

  • Sovelluksessa esitetään varmistetut tapaukset Suomessa sekä niiden ilmaantuvuus, eli tapausten määrä 100 000 asukasta kohden sairaanhoitopiireittäin.
  • Suomen tapausmääriä voi tarkastella näytteenottopäivän mukaan sekä tautitapausten kokonaiskertymänä. Lisäksi palvelusta löytyy tietoa tautitapauksista ikäryhmittäin sekä tapausten sukupuolijakauma.
  • Karttasovelluksen tiedot perustuvat tartuntatautirekisterin tietoihin.
  • Näytteenottopäivästä kuluu muutamia päiviä kunnes näytteen tiedot päivittyvät tartuntatautirekisteriin.
  • Karttasovelluksen tiedot päivitetään joka aamu klo 9.30.
  • Nyt julkaistua sovellusta kehitetään jatkuvasti, ja siihen on tulossa lisää ominaisuuksia ja tietosisältöä jo lähiaikoina. Karttasovelluksen pohjana oleva data on haettavissa avoimen rajapinnan linkin kautta.
Lähde: Tilannekatsaus koronaviruksesta - Infektiotaudit ja rokotukset - THL
oho, kävin thl sivuilla mutta en tuota pongannut... ja jokunen päviä sitten iltalehdet hankki oman datansa soittamalla sairannhoitopiireihin kun thl ei antanut lukuja... kiitoksia
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 089
Sori, olin laiska enkä jaksanut mennä lukemaan koko tutkimusta. Abstraktissa lukee (valitettavasti et ole onnistunut sitä korostamaan): "the spread of respiratory viruses into the community can be prevented by intervening with hygienic measures aimed at younger children". Minkä jälkeen seuraa nähdäkseni havaintoja näistä nuoriin lapsiin kohdistettujen toimien vaikutuksista. Haluatko selventää miten tästä ekstrapoloidaan vaikutukset koko väestön suhteen?
Niin. Ja jos kaverin 3. postaus ikinä on tällainen kuvamuotoinen disinformaatiojuttu: näennäisesti asiaa, sinne päin, mutta vähän ohi lainattu, oikeasti lähinnä instituutiokritiikki. Tietty piirihän näitä nyt levittää.

That said. Ei maskista varmasti haittaakaan ole, voi olla hyötyäkin. Ja jos se ei auttaisikaan koronaan, saattaa se kuitenkin käyttäjälleen psykologisesti tuoda hieman turvalllisuudennetta ja vähentää hieman ahdistusta ainakin, jos on vaikeuksia uskaltaa käydä kaupassa, apteekissa tai vaikka viemässä roskat.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 189
Oikeasti? Oisko sulla lähde tälle, josta voisi asian varmistaa. Kuulostaa maallikonkin korvaan tosi oudolta.
Tästä kai mainittiin jo aiemminkin ketjussa ja suhtauduin myös epäuskoisesti. En ihmettele, että jotkut sairaalat hoitavat asian huonosti siellä, mutta sitä ihmettelen miten järjestely voi missään länsimaassa olla laillinen. Jos näin on, se kertoo kyllä aika paljon kyseisen kehitysmaan sivistystason alimmasta nimittäjästä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 744
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom