Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Juu, toivon mukaan aletaan miettimään että kannattaako kaikki aina tehdä halvimman mukaan. Josko jopa varauduttaisiin seuraavaan epidemiaan, kuitenkin vaikka nyt tulee kovasti puhetta kuolleista yms., niin eihän tämä ole edes tappava patogeeni virusmaailmassa
Myös lääketeollisuus on keskittynyt vahvasti juuri Kiinaan ja Intiaan. Valtaosa raaka-aineista valmistetaan näissa kahdessa maassa. Toivotaan että korona saa ajattelemaan muutakin kuin halvempia kustannuksia tulevaisuudessa.
 
HS kääntää kelkkansa ja myöntää, että kohta tehohoitopaikat loppuvat. Ihmisiä valmistellaan siihen, että terveydenhoitojärjestelmä romahtaa.

Tehohoitopaikkoja on Suomessa käytännössä noin 300 ja rajoitetumpaan hoitoon soveltuvia tehovalvontapaikkoja noin 150–200. Kapasiteettia aiotaan nostaa tuhanteen muuttamalla esimerkiksi leikkaussaleja tehohoitopaikoiksi. Merkittävä osa paikoista on jätettävä muille kuin koronapotilaille.

Tehohoitoyhdistyksen Valtonen ei kuitenkaan ole vielä ymmärtänyt tilannetta:


”On hyvin todennäköistä, että lisätyillä resursseilla pystytään tämä potilasmäärä hoitamaan, jos ihmiset ymmärtävät nyt noudattaa ohjeita”, sanoo Tehohoitoyhdistyksen puheenjohtaja, Turun yliopistollisen keskussairaalan teho-osaston ylilääkäri Mika Valtonen.

Lääkärikunnan vanhimman mukaan periaate on se, että tehohoitoa annetaan niille, joilla on parhaat mahdollisuudet selvitä hengissä:

Lääkärikunnan vanhin, arkkiatri Risto Pelkonen sanoi Helsingin Sanomien viime sunnuntain haastattelussa, ettei tiukassa paikassa valintaa koskaan tehtäisi iän, sukupuolen tai ammatin perusteella. Tehohoitoa annettaisiin silloin sille, jolla olisi parhaat mahdollisuudet selvitä hengissä.

Potilaan ikä vaikuttaa arvioon, mutta myös muut tekijät:

Ikä on kuitenkin vain yksi arvioon vaikuttava tekijä, painottaa Tehohoitoyhdistyksen puheenjohtaja Valtonen.

Olennaisin kysymys on se, hyötyykö potilas tehohoidosta vai ei. Jos tehohoitopaikoista tulisi pulaa, etusijalla olisivat ne, joiden arvioitaisiin hyötyvän tehohoidosta eniten, Valtonen sanoo.

[...]



Arvioinnissa otetaan Valtosen mukaan huomioon potilaan äkillisen sairauden ennuste, hänen aiempi toimintakykynsä, ikänsä ja mahdolliset perussairaudet.

Kansanedustajille, presidentille, johtajille ja muille tärkeille henkilöille ei ole ainakaan virallisesti annettu ohituskaistaa:

Tehohoitoyhdistyksen Valtonen kummeksuu tätä ja toteaa, ettei Suomessa vastaavaa arviointia tehdä. Kaikki ihmiset saavat tasa-arvoisen kohtelun riippumatta heidän yhteiskunnallisesta asemastaan.

... sen sijaan terveydenhoitohenkilöstö suojelee omiaan:

Toisaalta joitakin ihmisryhmiä asetetaan jo nyt terveydenhuollossa etusijalle.

Saarnin mukaan kriisitilanteessa on järkevää huomioida esimerkiksi terveydenhuollon jatkuvuus. Nytkin henkilökunnan tulisi olla etusijalla koronavirustestauksessa. Kun koronavirusrokote tulee, se todennäköisesti annetaan ensimmäiseksi terveydenhuollon ammattilaisille.

”Se ei tarkoita sitä, että ihminen on arvokkaampi kuin toinen vaan sitä, että hän tärkeä muiden ihmisten hyvinvoinnille. On suhteellisen rakentavaa tunnustaa, että tiettyjä ihmisiä tarvitaan, jotta muiden ihmisten henkiä voidaan pelastaa”, Saarni sanoo.
 
Hoitaja puoli tässä kuussa vaati 10% korotusta. Ihan hyvin liitto käyttää hyväksi nykyistä tilannetta.

Se oli täysi absurdi vaade, johon ei koskaan suostuttaisi. Toki heti päästään myös syyllistämään, jos jotain vaatii... ehkä se arvostus voisi juuri tällaisina aikoina näkyä. Monilla muilla aloilla voidaan kyllä työtaistelua käydä vaikka lakkoilemalla, hoitohenkilökunta ei voi kävellä ulos, koska laki velvoittaa, on myös tämä työvelvoite ja sitten vain oletetaan, että tehkää aina samalla rahalla ja 0,2% korotuksilla tai muuten olette törkeitä tilannetta hyväksikäyttäviä lusmuja. En minäkään sitä kannata, että tällä tilanteella ratsastettaisiin, mutta toivottavasti tämä muistetaan, kun kriisi on ohi ja neuvottelut jatkuvat. Tämä menee ny jo offtopicin puolelle..
 
Hoitaja puoli tässä kuussa vaati 10% korotusta. Ihan hyvin liitto käyttää hyväksi nykyistä tilannetta.
Ei sillä, etteivätkö tekisi tärkeää työtä, mutta ei siinä kyllä yleinen kunnioitus alaa kohtaan ainakaan kasva, jos tällaisen kriisin voimin aletaan kiristämään kohtuuttomasti lisää palkkaa. Ammatinvalintakysymyshän tuo on muutenkin ja nyt sitten aletaan kiukuttelemaan, kun valinta oli huono. Lakkokorttia on ainakin ihan turha pelata tässä vaiheessa, kun hoitajat voidaan määrätä töihin.
 
Olisi kiva tietää mikä näiden Suomessa tehtävien PCR-testien osumatarkkuus on. Kuinka paljon löytyy vääriä negatiivisia? Ilmeisesti itse näytteenotolla on valtava merkitys siihen miten testi onnistuu.
- Näyte pitäisi ottaa riittävän syvältä nenänielusta
- Virusten määrä nenänielussa voi vaihdella paljonkin riippuen missä vaiheessa tauti potilaalla on menossa
- Kaikilla korona ei välttämättä lisäänny ollenkaan ylähengitysteissä vaan menee melko suoraan alemmas

Kliinisen mikrobiologian lääkärin selostus aiheesta (avaa koko ketju):
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.


Yksi case tutkimus Kiinasta:
Conclusions: This case highlights that a single negative result of the test, particularly if it is based on an upper respiratory tract specimen, in highly suspected cases, does not exclude COVID-19. Repeat and multiple-site sampling and testing in combination with dynamic imaging changes in the chest are strongly recommended in progressive disease.

Positiiviseksi testatun pojan vanhemmat sairastuivat, mutta testattiin ensin negatiivisiksi:

Tästä ei voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen: Laajat vasta-ainetestit (kaikille halukkaille) pitäisi saada käyntiin niin pian kuin mahdollista!
 
"Tässä luottamuksellisessa ja täysin epävirallisessa keskustelussa kerroimme, että sote-sopimus on tärkeä, jotta voimme vastaisuudessa korjata alan epäkohtia ja lisätä alan vetovoimaisuutta. Samalla pyysimme myös huomiomaan koronaepidemian etujoukoissa työskentelevät jäsenemme. Esitimme heille epidemiakauden ajaksi erillistä 220 euron lisää kuukausipalkkaan. Työmarkkinajohtajan pyynnöstä lähetimme myös ajatuksemme sähköpostilla heille. Nuo ajatukset oli koottu hyvin nopeasti ranskalaisille viivoille.

Mikäli työmarkkinajohtaja Jalonen tarkoittaa tätä kohtaa epävirallisessa keskustelussamme, on työmarkkinajohtaja joko ymmärtänyt keskustelumme väärin tai tarkoituksella vääristänyt julkisuudessa esitystämme.

Emme ole esittäneet neuvottelupöydässä 10 % korotusvaatimuksia. Työmarkkinajohtaja Jalosen laskelma on huikea vedätys."
Tehy Ry

Pikkasen offtopiccia mutta oikastaan nyt kun täällä saa kerran asioita väittää ilman lähdettä.
 
Rahaa tähän löytyy paljon, koska nykytilanne maksaa viikossa paljon. Kyllä sillä hinnalla pitäisi saada kapsiteettia nopeahkosti, jos vain tahtoa on.

edit: rähän -> tähän.

1: Suomessa rahaa löytyy rajallisesti, ei paljon.
2: Silloin, kun jotain ei yksinkertaisesti ole tarvittavaa määrää, niin sitä ei ole, riippumatta, paljonko isketään rahaa tiskiin.

Testikittejä ei Suomassa tehdä ainankaan merkittävää määrää, ja ulkomailla tarvitsevat yleensä itse joten muille ei kannata myydä.
 
Jos sairaanhoitajat haluaa esim 5% palkankorotuksen niin nytten olisi se aika, että hankitaan 5% lisää sairaanhoitajia sen palkankorotuksen sijaan.

hoitajat möi 2007 itsensä 2%:lla ettei alalle palkata lisää hoitajia. Tämä keskustelu ei tosin kuulu tähän ketjuun eikä tilanteeseen.
 
Hallituksen strategiasta on ollut paljon puhetta ja itse en kieltämättä kyllä pysty monia aspekteja siitä allekirjoittamaan. Yritetty kuitenkin on ja propsit silti nuorelle porukalle siitä. Nähdäkseni tätä taistelua ei voiteta tehohoitokapasiteetin lisäämisellä, vaikka se 100-kertaistettaisiin. Teholle jos tulee lähete niin siinä vaiheessa voi alkaa jo virsikirjaa kaivella esiin, sen verran heikot on selviytymisprosentit.

Oma ehdotukseni strategiaksi on tässä:

Tavoite: mahdollisimman vähän sairastuneita, odotetaan rokotetta tai lääkettä.

Mielestäni resurssit tulisi kohdentaa tasolle, jossa estetään jokainen potentiaalinen taudin leviäminen. Eli eristäminen, testit, suojaimet jne. Se että joku ei nyt käy ruotsin puolella töissä (ikävä juttu sinänsä, mutta estää leviämistä) on ehdottoman tarpeellista. Raskaat eristystoimet altistuneille ja sairaille. Ehkä jopa valtio vuokraamaan hotelleja ja sinne oven taakse järjestetään ruokakuljetus (niitä on nyt tyhjillään, hotelleja ja ravintoloita). Kaikki ulkomailta tulevat pakkoeristykseen niin että he kävelevät lentoasemalla suoran putken kyytiin joka ajaa heidät eristykseen vailla mitään läheistä ihmiskontaktia.
Jos maskeja tai testejä ei ole niin tuotantolinja pystyy Suomeen ASAP. Jos vaatii lisenssin niin valtio ottaa velkaa ja maksetaan. Maksetaan testeistä ja laitetaan sitä väkeä fimlabilta ja muilta labroilta analysoimaan niitä. Drive-in testiasemia paljon ja testit kaikille nuhaisille jotka sitten siitä eristykseen/hoitoon. Maksaa, mutta eikös työvoimaa nyt ole tarjolla.

Sijoittaisin tuolle asteelle siis enemmän resursseja kuin tehohoitoon (jota kyllä toki myös tarvitaan). Me pystytään vielä rajaamaan tämä homma. Kun saadaan alueita, jossa tauti kuolee pois niin liikennettä niiltä muille alueille rajoitetaan rankasti. Pendelöijien pitää päättää kummalla puolella rajaa ovat, on karanteenihotelleja ja pendelöintihotelleja. Tätä jatketaan kunnes koko maa saadaan tautivapaaksi ja eristys puretaan taudin maksimi-itämisajan jälkeen. Tämän jälkeen liikennettä rajoilla rajoitetaan rankasti niin kauan kun epidemia maailmalla riehuu ja rokotetta ei ole ja jos pakko on jossain käydä niin pakollisen karanteenin kautta takaisin.
 
Ei ole Suomessa homma hallussa, terveydenhuolto on ollut vakavissa ongelmissa jo vuosia, sairaanhoitajia ei saada pysymään alalla paskan palkan takia ja niistä on pulaa ja joka vuorossa on liian vähän ihmisiä töissä.

Varsinkin Hus mikä polkee palkkoja tulee olemaan kusessa, systeri kuka on hussilla päivystyksessä töissä sanoo että joka päivä kysytään jäätkö ylitöihin kun henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, joka päivä puhelimeen tulee viestiä että ylitöitä tarjolla jos haluaa, joka päivä! 365pvä vuodessa!

Veikkaan että jos tämä paska oikeasti osuu täällä tuulettimeen niin ruumiita alkaa tulemaan ja paljon, yksinkertaisesti hoitohenkilökuntaa ei vain riitä kun nekin alkaa sairastumaan.

Ei ole aivan yksinkertaista matematiikkaa tuo.

Suomessa on sairaanhoitajia väestöön nähden suhteutttuna varsin paljon (selvästi yli OECD-maiden keskiarvon). Vuoden 2000 ja 2015 arvoja vertaillessa määrä Suomessa on myös noussut ja edellä ovat ainoastaan Sveitsi, Norja, Tanska ja Islanti. Esimerkiksi Koreaan verrattuna Suomessa on tuplaten enemmän sairaanhoitajia väestöön suhteutettuna. Suomessa toisaalta käytetään hoitohenkilökuntaa myös paljon erilaisiin muihinkin kuin sairaanhoidollisiin tehtäviin ja Suomessa ehkä panostetaan huomattavasti montaa muuta maata enemmän mm. kotihoitoon. Suomessa on myös lääkäreiden määrään suhteutettuna maailmassa eniten hoitajia heti Japanin jälkeen.

 
Salekin havahtunut tähän uhkakuvaan
Suomeen voisi koronakriisissä tulla avunetsijöitä Ruotsista ja Venäjältä – presidentti Niinistö painottaa IS:ssä suoran viestin tärkeyttä naapureille: ”Emme mekään mestareita ole”

Kuitenkin kun meidän sisäministerimme (Maria Ohisalo, vihr.) oikein korosti, että rajoja ei suljeta pakolaisilta, niin mitä Suomi oikeastaan voi tämän suhteen tehdä? Ei ketään voida palauttaa Ruotsiin, koska sehän voisi johtaa palautettavan ihmisarvoa loukkaavaan kohteluun, jos sieltä on hoitokapasiteetti loppu.
 
Aiemminkin tässä ketjussa ollut:

Hengityskoneita kyllä on, mutta niitäkään ei voida käyttää ilman ammattitaitoista henkilöstöä.

Kyllähän noita hoitajia ja lääkereitä nyt koulutetaan/aletaan kouluttaa lisää eri sairaanhoitopiireissä, että voivat toimia teholla.

 
Osaat siis varmaan lukea sen Rytkösen vastauksen tähän Jalosen väitteeseen tuosta uutisesta?

Jalonen teki kusisen tempun, jonka tarkoitus on kääntää yleistä mielipidettä hoitoalan palkkavaatimuksien vastaiseksi.
Tehyn tavoitteet tälle neuvottelukierrokselle on olleet julkisia jo ainakin vuoden päivät, niihin ei sisälly mitää tämmöistä vaatimusta.
 
Kyllähän noita hoitajia ja lääkereitä nyt koulutetaan/aletaan kouluttaa lisää eri sairaanhoitopiireissä, että voivat toimia teholla.


Jossain määrin voidaan toki kouluttaa. Se kuitenkin että itsenäinen työskentely onnistuisi, se vaatii erittäin pitkän työkokemuksen niin hoitajalta kuin lääkäriltä.
Oletko sitten valmis maksamaan 2% enemmän veroja että saadaan hyvät palkankorotukset hoitajille, mutta siitä ei ole mitään hyötyä koska ei ne hoitajat enempää voi töitä tehdä mitä ennenkää.

Oletko valmis läheisen sairastuessa ottamaan viikosta kuukausiin töistä palkatonta, että käyt hoitamassa sen omaisen perushoidon siellä sairaalassa? Halpaa touhua.

Hoitajia ei tällä menolla riitä kuin tekemään se pakollinen ja välttämätön vaativampi hoitotyö.
 
Sorateiden sheriffit päivystää.
21F0DE76-0646-4A2A-9648-8902144B4C47.jpeg

Arvaten tämä tie on joku neli- tai viisinumeroinen tie? Tienumerokartat - Väylä
Siis valtion ylläpitämä tie, ei yksityinen. Leveäkin on, mikä viittaisi tähän.

Olisi mielenkiintoista kuulla, päivystävätkö he myös yksityisillä teillä jotka yhdistävät kaksi maakuntaa tai onko näihin laitettu sulut tukkimaan liikenne tai jotain muuta vastaava.
 
Hoitaja puoli tässä kuussa vaati 10% korotusta. Ihan hyvin liitto käyttää hyväksi nykyistä tilannetta.

tai Poliisit voisi iskeä perseet penkkiin ja sanoa että Uudenmaan sulut aukeaa jos ei tule palkankorotuksia. Tai lanssikuskit sanoa että yhtään Korona-potilasta ei kuljeteta jne Ihan turhaa keskustelua just nyt.
 
Oiskohan Suomessa niin että suurin osa on jo noudattanut noita ohjeistuksia jo vuosia, ilman että kukaan on kehottanut siihen.
Nyt vaan sitten pitäis saada niille perkeleen extroverteille päähän se että elkää hakeutuko sosiaalisiin kanssakäymisiin, se on pakko loppua jumalauta :eek:
 
Sunnuntaipäivän optimismipläjäys (voi tietysti olla että tässä on jonkinlaista tilastointiharhaa): näyttää siltä, että pari viikkoa sitten aloitetut toimet alkavat näkyä jo kausi-influenssatapauksissa
Influenssa-A tapaukset viikoittain 10.02 eteenpäin:
1040
981
857
839
646
250
21

Influenssan R0:ksi oli arvioitu muistaakseni 1.3, näyttää että nykytilanne pudottaa sen selvästi alle 1:n. Juu, tiedän että koronaviruksen vastaava luku oli lähempänä kolmea (josta on pitkä matka alle yhden), mutta luultavasti ainakin jonkinlaista hidastumista on senkin kanssa saatu aikaan.

Ja joka tapauksessa hyvä juttu jos hoitokapasiteettia ei mene lähiviikkoina influenssatapauksiin.
 
Kai tuo on parempi kuin ei mitään mutta näyttää ihan rainbow suodatinpussilta joka varmaa ajaa saman asian (vitsivitsi)
Jep, KO. maski maksaa ~0,5€ Kiinasta, 4 paikallista RMB rahaa ja tuskin on oikeasti FFP2 tason maski. Joku väittää sen olevan, mutta tuskin on.

Rankalla mutulla oireettomien/vähäoireisten osuus selittyisi myös sillä, että tauti tarttuu helposti mutta pieni altistus ei johda vakavampaan sairauteen kun elimistö ehtii paremmin torjua alkuvaiheessa viruksen.

Tässä sitten suuri riskiryhmä on terveydenhoidon henkilökunta kun ilman kunnon suojaimia päivästä toiseen sairaiden keskellä joutuvat olemaan.
Vanhemmilla ihmisillä on luonnostaan heikompi immuniteetti taudinaiheuttajia vastaan, mutta luulisi tosiaan että annoskoolla ja täten taudin etenemisnopeudella on vaikutusta.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.


Erittäin mielenkiintoinen juttu Etelä-Korean tilanteesta.

Eteläkorean tilastoista nippelitietoa. Tilastoissa mukana kaikki positiivisen tuloksen saaneet, yht. 8961. Kaikki testatut 358 000 (15 000 testiä per päivä). Tiedot kerätty 23.3.2020 asti (videon mukaan):
- 20 % kaikista tartunnan saaneista oireettomia
- 30 % menetti maku-ja hajuaistinsa 5-10 vuorokaudeksi
- 90 % kuolleista yli 60-vuotiaita. Yhteensä 111 kuollutta: kuolleisuusprosentit -> yli 80 vuotiailla 11,6 %, 70-vuotiailla 6,3 %, 60-vuotiailla 1,5 %, 50-vuotiailla 0,4 %, 40-vuotiailla 0,1 % (1 tapaus), 30-vuotiailla 0,1 % (1 tapaus) ja alle 20- vuotialla 0 (ei tapauksia)

Noin kolmekymppiset ihmiset vastasivat noin 30 %:a kaikista positiivisen näytteen saaneista.

Varmaan paljon muutakin faktaa videolla oli, jota en tähän nyt listannut.

Ai että, kateeksi käy Etelä-Korealaisia kun heiltä löytyy aiheeseen liittyvää hyvää informaatiota, toisin kuin Suomesta jossa THL on lähinnä paikallinen vitsi.

Suuri ero Italian ja Saksan sairastuneiden/kuolleiden välillä johtunee osittain Saksan selvästi suuremmasta tehohoitokapasiteetista.
-Kun Italiassa oli 23.3 kirjattiin 50.418 sairastunutta, oli maassa koronaan kuollut 6077 ihmistä,
-Kun Saksassa on 27.3 kirjattiin 50.871 sairastunutta, oli maassa koronaan kuollut 351 ihmistä,

Alla olevan lähteen mukaan Italiassa oli noin 12,5 tehohoitopaikkaa 100 000 asukasta kohti ennen epidemiaa. Saksassa luku on 29,2.

Euroopassa tehohoidon petejä on keskimäärin 11,5 100 000 asukasta kohti.


Suomessa tehohoidon paikkoja on noin 6,8 ja uusien lisäpaikkojen kanssa noin 7,7. Me tulemme 3-4 viikon sisällä näkemään suuren määrän kuolleita sen vuoksi, että Suomessa raha on pistetty hallintoon ja kampaviinereihin sen sijaan että keskityttäisiin itse asiaan.

Joo, Suomen etu on korkeintaan se että epidemia tulee tänne hieman myöhemmin ja että täällä olisi hitaasti saatu tehtyä asioita etukäteen, jolla välteään yhtä suuri kriisi vaikka kriisi täälläkin tulee.
Tuossa hääjutussa on se erikoisuus, että esim. Hypon perusterve ekonomisti Brotherus sai taudin vakavan muodon tuolta häistä vaikkei omien sanojensa mukaan edes jutellut tuon Tirolista tulleen henkilön kanssa siellä häissä.

Niin, se on levinnyt joko ilmasta tai sitten ruokaottimista, mikistä jos mikki on kiertänyt tms. mutta osoittaa että virus on erittäin helposti tarttuva.
Onko tällaisesta ollut muualla puhetta:
Lentorahtina on normaaleiden tuotteiden lisäksi todennäköisesti erilaisia suojavarusteita, joita useat muut lentoyhtiöt ovat raportoineet kuljettavansa Aasiasta Eurooppaan.
"Korona-kriisin aikana olemme kuljettaneet useitakin erityyppisiä epidemian hoitoon liittyviä tuotteita, esimerkiksi suojavarusteita, analysaattoreita ja laboratorioon matkaavia koronatestinäytteitä", jatkaa Tainio.
Tämähän voisi selittää, miksi joissakin testituloksissa tuntuu hiukan kestävän. Eipähän lopu testikapasiteetti heti kesken. :kahvi:

Mikähän tämä R0 mahtaa Suomessa oikein olla? Meillä ollaan normaalistikin herkkiä jäämään kotiin, jos on vähänkin kipeä:
Brotherus sanoo, että hänen kohdallaan tartuntaluku jäi nollaan. Hän jäi heti oireiden alettua karanteeniin kotiin.
No eipä brotherus tuota tarkalleen voi tietää, mutta on silti toiminut hyvin kun on jäänyt heti oireiden ilmaannuttua kotiin.
Tarkennatko hieman. Siis onko puolinaamari jotenkin huonompi kuin koko? P3 suodatinhan molemmissa on? Eli eikö suojaus ole sama koronavirusta vastaan molemmilla?
Hän puhui luokituksesta. Jos P3 luokitukseen kuuluu silmien suojaus niin puolinaamari ei täytä P3 luokitusta vaikka hengitysilman suodattamisen suhteen luokituksen täyttäisikin.
Kiina rahastaa nyt muuta maailmaa perus "made in China" -kamalla. VMP. Saisivat sylkeä laadukkaita maskeja ulos ja lahjoittaa niitä muulle maailmalle maksuksi sotkuistaan.
Niin, Kiinahan on toiminut kaikista pätevimmin sen jälkeen kun tilanne on selvinnyt valtion ylimmälle johdolle. On tiedostettu että tauti leviää erittäin nopeasti, on tiedostettu että tautiin ei ole lääkettä ja on tehty johtopäätöksiä mitä pitää tehdä jotta Kiinan laajuinen epidemia ei lamauta koko yhteiskuntaa. Tulee huomata, että taudeissa joihin ei ole mitään lääkettä, niin kehittyneet yhteiskunnat ovat taudin levittyä liian rajusti käytännössä silloin samalla tasolla mitä kehitysmaat vaikka Ebolan tms. taudin kanssa.

Mitä täällä euroopassa on tehty millään tavalla paremmin tai asia johon Kiina olisi voinut vaikuttaa sen jälkeen kun tauti oli jo päässyt leviämään ulkomaille, sehän oli jo levinnyt ulkomaille siinä vaiheessa kun valtio alkoi koviin toimiin? Jos katsotaan euroopan ja muun maailman toimia niin tilanne on se että sanaa pandemia tai epidemia ei käsitteenä edes ymmärretä. Ei sisäistetä sen merkitystä ja toimet ovat tavattoman hitaita siis aivan tavattoman hitaita.

Osasotku on kyllä täällä kotona (Euroopassa). Miten päästetty kriittisen tärkeässä hoitovälineessä 100% maailman tuotannosta puoluediktatuuriin joka itse viruspandemioiden todennäköisin syntysija, jolla massiivinen oma väestöpohja.

1+1+1 = 0 maskia muulle maailmalle.

Tässä on kaikkien syytä toivoa että Kiina oikeasti saa tämän kotonaan kuriin NYT. Silloin riittää vientiin maskeja.
Kiinassa on jo nyt ylitarjontaa maskeista, mutta tuskin ylitarjontaan laadukkaista FFP2 ja FFP3 tason maskeista.
 
Viimeksi muokattu:
Tän kriisin jälkeen saattaa alavaihtajille olla muuta työtä tarjolla hyvin nihkeästi. Veikkaan että ainakin seuraavaan nousukauteen asti riittää hoitajia.
merkittävin poistuma hoitoalalta tapahtuu eläköitymisen kautta, sinne vielä päässee?
 
Tämäpä tämä... Sen näkee sitten kun epidemia on ohi, kuinka moni lähtee alalta jos aletaan ottamaan työmääräyksiä käyttöön, välineistä on pulaa yms. yms.
Ainakin meillä on vakavasti suunnitteilla alanvaihto. On ollut jo ennenkin, mutta jos nakki napsahtaa tässä tilanteessa, näillä ehdoilla, niin päätös on tehty. Alipalkattu, aliarvostettu, aina haukuttu hoitoalan työntekijä ei jatka vaan vaihtaa alaa. MIKÄÄN muu ala ei ole näin vaarallinen työntekijälleen ilman, että työehtoihinsa tai palkkaan voi itse vaikuttaa. Työstähän ei käytännössä voi kieltäytyä edes normaalitilanteissa, koska tiedot Terhikissä, eikä saa edes lakkoilla työolojen parantamiseksi.
 
Kieltolaki jne ei toimi. Ihan kaikkea sote-hömppää ei kannata uskoa ja toistaa.

Alkoholin kulutuksesta näin korona-aikana kun ei ole minkäänlaista oikeaa todistetta/tilastoa


kulutuksesta ei ole tietoa mutta myynnistä on, lukuja mitä töissä näin niin tässä osavaltiossa missä asun niin kokonais myyntimäärä oli maanantaina enemmän kuin jouluaattona ja vikat kaks viikkoa ovat ollut joulu/uudenvuoden tasolla.

Saapi nähdä mikä määriä tavaraa lähtee varastosta kun tänä iltana pääministeri just ilmoitti että sisä- ja ulkotiloissa kokooontumiset rajoitettu kahteen henkilöön perheen ulkopuolisten kanssa.
 

Niin, tuossa lukee "Terveydenhuollon resurssit riittävät riskiryhmien mahdolliseen sairaalahoitoon, jos epidemia ei etene räjähdysmäisesti. "

Eli HS:n mukaan ei välttämättä riitä, jos epidemia etenee räjähdysmäisesti. Tuossa ei mitään ristiriitaa siihen, mitä ylenpänä linkkasit. Ei mitään kelkan kääntöä. Koneita on, mutta ei niinkään henkilöstöä. Sitä taas koulutetaan jatkuvasti lisää, jotta lisääntynyt tarve saataisiin katettua.

Ja tässäkään ei ole kyse mistään "kelkasta", vaan HS pohjaa tuon STM:n ja THL:n ja HUS:n kommentteihin. Esim.

SUOMESSA ei ole toistaiseksi ollut samanlaista huolta hengityskoneiden riittävyydestä, vaan niitä on arveltu olevan tarpeeksi. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee vastasi maanantaina Ylen aamussa kysymyksiin tehohoidon kapasiteetista. Sillanaukee korosti, etteivät hengityskoneet ole ainoa hengityshoidon muoto ja niiden määrää tärkeämpää on pitää hoitohenkilökunta terveenä.


(Ja huom. En tässä yhtään väitä, että ne riittäisivät, kukaan ei vielä sitä tiedä. Tällä hetkellä kapasiteetti näyttää riittävän. Vaan että HS:lla ei ole mitään agendaa tai "kelkkaa", jota tässä sitten kännetään. Jos siis jollain on kelkka, se on asiantuntija, jotka arvioivat riittävyyttä.
 
Kiinassa 693 "tuontivirusta" :interested: Kyllä se kohta sielläkin on uusi helvetti päällä. Tai varmaan on jo, mutta salaavat sen niin hyvin.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Seuraavaksi suljetaan Pirkanmaa jos tartunnat siellä jatkavat kasvuaan jos loogisesti ajatellaan. Liikkuminen ja tartuttaminen uudenmaan ulkopuolella on vielä sallittua.
 
Seuraavaksi suljetaan Pirkanmaa jos tartunnat siellä jatkavat kasvuaan jos loogisesti ajatellaan. Liikkuminen ja tartuttaminen uudenmaan ulkopuolella on vielä sallittua.

Toivottavasti Uudenmaan rajakontrolli toimii molempiin suuntiin :tup:
 
Seuraavaksi suljetaan Pirkanmaa jos tartunnat siellä jatkavat kasvuaan jos loogisesti ajatellaan. Liikkuminen ja tartuttaminen uudenmaan ulkopuolella on vielä sallittua.

Kun Pirkanmaata katsoo kartalla, niin huomaa aika nopeasti, että resurssit ei enää voi riittää tiesulkuihin.
 
Kun Pirkanmaata katsoo kartalla, niin huomaa aika nopeasti, että resurssit ei enää voi riittää tiesulkuihin.
Onhan noita resursseja. Jos valtuuksia lisätään varusmiehille. Typerää, että poliiseja tarvitaan tuollaiseen hommaan. Eiköhän niille näinä aikoina riitä muitakin hommia. Se on eri asia kuinka tehokas tuollainen sulku on. Kuka vaan voi printata lapun, että Hermanni Hiirellä on työhommia Turussa. T: työnantaja. Ei noilla nyt varmaan ole aikaa alkaa tutkimaan jokaisen työpaikkatietoja ym.
 
Suomessa vain 55 uutta tartuntaa lauantaina HS:n seurannan mukaan. On selvää, että tuo on vain murto-osa kaikista. On vähän outoa, ettei tuossa riskiryhmien + hoitajien ryhmässä (jossa testauskapasiteetti on noussut 2300 per päivä) näytä olevan juuri minkäänlaista kasvua, vaan pyöritään 50 ja 100 tapauksen välillä. Ehkä vain paikallinen tasaantuminen ja kohta noustaan. Vaikea uskoa, että ajoitukset purisivat ihan noin tehokkaasti.

Olettaisin, että jos tauti kasvaa koko väestössä, sen pitäisi näkyä myös tässä rajatussa joukossa. Ehkä petyn ensi viikolla.
 
Onhan noita resursseja. Jos valtuuksia lisätään varusmiehille. Typerää, että poliiseja tarvitaan tuollaiseen hommaan. Eiköhän niille näinä aikoina riitä muitakin hommia. Se on eri asia kuinka tehokas tuollainen sulku on. Kuka vaan voi printata lapun, että Hermanni Hiirellä on työhommia Turussa. T: työnantaja. Ei noilla nyt varmaan ole aikaa alkaa tutkimaan jokaisen työpaikkatietoja ym.

Varusmiehillä ei toistaiseksi ja toivottavasti ole valtuuksia tuollaiseen.
 
Kun Pirkanmaata katsoo kartalla, niin huomaa aika nopeasti, että resurssit ei enää voi riittää tiesulkuihin.

Tähän ratkaisuna tuntuva sakko turhasta yrityksestä, tällöin voidaan valvontaa suorittaa pienemmillä resursseilla aiheettomien testaajien jäädessä pois.
 
@Paapaa , HS:n tietoihin perustuvan korona.kans.io -sivun mukaan eilen oli 109 kpl varmennettuja tartuntoja.
 
Tämän linkin perusteella hengityskoneeseen joutuvien kuolleisuus olisi 70-85%, joten hengityskoneiden lisääminen ei ole läheskään niin tehokas keino kuin tartuntojen ehkäisy.

"worldwide 86% of covid 19 patients that go on a vent die. Seattle reporting 70%. Our hospital has had 5 deaths and one patient who was extubated. Extubation happens on day 10 per the Chinese and day 11 per Seattle."
 
Niin, tuossa lukee "Terveydenhuollon resurssit riittävät riskiryhmien mahdolliseen sairaalahoitoon, jos epidemia ei etene räjähdysmäisesti. "

Eli HS:n mukaan ei välttämättä riitä, jos epidemia etenee räjähdysmäisesti. Tuossa ei mitään ristiriitaa siihen, mitä ylenpänä linkkasit. Ei mitään kelkan kääntöä. Koneita on, mutta ei niinkään henkilöstöä. Sitä taas koulutetaan jatkuvasti lisää, jotta lisääntynyt tarve saataisiin katettua.

Ja tässäkään ei ole kyse mistään "kelkasta", vaan HS pohjaa tuon STM:n ja THL:n ja HUS:n kommentteihin. Esim.




(Ja huom. En tässä yhtään väitä, että ne riittäisivät, kukaan ei vielä sitä tiedä. Tällä hetkellä kapasiteetti näyttää riittävän. Vaan että HS:lla ei ole mitään agendaa tai "kelkkaa", jota tässä sitten kännetään. Jos siis jollain on kelkka, se on asiantuntija, jotka arvioivat riittävyyttä.

Huoh. Epidemia ei ole edennyt Suomessa räjähdysmäisesti, vaan hidastustoimia on saatu tehtyä. Alkuperäisessä HS:n pääkirjoituksessa nimenomaan luotiin rauhoittelevaa kuvaa siitä, että kapasiteettia riittää. Nyt on (onneksi) tajuttu, että ehkä näin ei olekaan. Toivottavasti tälläkin saadaan lisäpainetta kapasiteetin järjestämiseksi.
 
Epidemia ei ole edennyt Suomessa räjähdysmäisesti, vaan hidastustoimia on saatu tehtyä. Alkuperäisessä HS:n pääkirjoituksessa nimenomaan luotiin rauhoittelevaa kuvaa siitä, että kapasiteettia riittää. Nyt on (onneksi) tajuttu, että ehkä näin ei olekaan.

Huoh. Hesarin kirjoitus ja analyysi perustui Hesarin saamiin asiantuntijalausuntoihin. Ei ole mikään päätoimittajan keksimä agenda josta pidetään kynsin hampain kiinni, kuten mielestäni annoit ymmärtää. En tässä muuta ihmettele kuin tuota tapaasi kuvailla uutisointia. Jos HUS:n ja THL:n ylilääkärin mukaan koneita on riittävästi, niin miksi HS asiasta kirjoittaisi jotenkin muutoin.
 
Suomessa vain 55 uutta tartuntaa lauantaina HS:n seurannan mukaan. On selvää, että tuo on vain murto-osa kaikista. On vähän outoa, ettei tuossa riskiryhmien + hoitajien ryhmässä (jossa testauskapasiteetti on noussut 2300 per päivä) näytä olevan juuri minkäänlaista kasvua, vaan pyöritään 50 ja 100 tapauksen välillä. Ehkä vain paikallinen tasaantuminen ja kohta noustaan. Vaikea uskoa, että ajoitukset purisivat ihan noin tehokkaasti.

Olettaisin, että jos tauti kasvaa koko väestössä, sen pitäisi näkyä myös tässä rajatussa joukossa. Ehkä petyn ensi viikolla.

Ehkä selvintä olisi seurata teholla olevien määrää ja siinä tapahtuvia muutoksia.. Antaa varmasti paremman kuvan.
 
Vietin eilisen illan Satasairaalan (Pori) päivystyksen tarkkailuosostoalla. Siellä ei tuntunut olevan yhtään Korona-oireista kärsivää potilasta. Muutenkin sairaalassa varasin rauhallinen meininki, verrattuna normi viikonloppuun. Että ainakaan Satakuntaan Korona ei pahemmin ole (vielä) iskenyt.
 
Tuon Espanjasta viikko sitten tulleen lentolaivueen tartunnat pitäisi alkaa kohta näkymään ympäri Suomen kun etenevät siihen pisteeseen että on lääkärille asiaa tai sitten jos ovat suhteellisen oireettomia niin ovat piilolevittäjiä ja räjähdys tapahtuu vasta myöhemmin ja on pahempi.
 
Huoh. Hesarin kirjoitus ja analyysi perustui Hesarin saamiin asiantuntijalausuntoihin. Ei ole mikään päätoimittajan keksimä agenda josta pidetään kynsin hampain kiinni, kuten mielestäni annoit ymmärtää. En tässä muuta ihmettele kuin tuota tapaasi kuvailla uutisointia. Jos HUS:n ja THL:n ylilääkärin mukaan koneita on riittävästi, niin miksi HS asiasta kirjoittaisi jotenkin muutoin.

Ei HS sano, että HUS:n ja THL:n mukaan hengityskoneita on riittävästi. Se sanoo, että niitä on riittävästi. Tämä on siis HS:n oma näkemys.

Vaikka HS:n oma näkemys pohjautuisi THL:n näkemykselle, niin olisi suotava, että HS:n pääkirjoituksessa käytettäisiin sen verta lähdekritiikkiä, että ei tarkistamatta luoteta lähinnä väärässä olleen organisaation ulostuloihin.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
298 072
Viestejä
5 084 225
Jäsenet
81 422
Uusin jäsen
Benjamin rikalainen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom