Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Ärsyttävää toi testausten vähyys.
Varsinais-suomessa,missä asun ei yhtään uutta koronatartuntaa neljään päivään.
Eli mitä pitäis nyt sitten varoa tuolla liikkuessa?
 
Jälkiviisastelu on aina helppoa. Kukaan tähänkään ketjuun kirjoittaneista ei 2 kuukautta sitten olis uskonu tämän hetken tilanteeseen.

Ihan pelkkä satunnaisen sivun avaaminen ketjun alkupäästä osoittaa, että olet väärässä:

Tästä on ihan samalla tavalla kirjoitettu tällä palstalla ihan tammikuun lopulta lähtien. Itse asiassa tuon 28.1. viestien lukeminen oli ihan kuin olisi tämän viikon viestejä lukenut, sillä erolla että ketjun taso oli paljon parempi satunnaisia "se on vain kausinuha" lässyttäjiä lukuunottamatta.
 
Pistäis kyllä vihaksi, jos en viihtyisi näinkin hyvin sisätiloissa. Kävin tänään kaupassa ostamassa tarpeet seuraavalle viikolle. Kauppa oli pullollaan eläkeläisi, viettivät siellä aikaa, aivankuin mitään poikkeuksellista ei olisi menossa. Itse olen perusterve, lievästä ylipainosta kärsivä, nuorehko henkilö ja elämäntilanteeni suo minulle suuren mahdollisuuden viettää aikaa omaehtoisessa karanteenissa.
Alkaa kuitenkin pikkuhiljaa korpea, kun riskiryhmään kuuluva väestö ei ota asiaa vakavasti, vaikka heidän takiaan koko Suomi on ajettu alas. Itseasiassa heidän takiaan koko sivistynyt maailma on ajettu alas. He eivät ole hoitamassa tämän epidemian jälkipyykkiä, minä ja lapseni olemme. Tuntuu käsittämättömän epäoikeuden mukaiselta, että työikäinen väestö (sekä lapsemme) joutuu maksumieheksi tällaisesta kamalasta epidemiasta, kun riskiryhmät vähää välittävät. Eiväthän he joudu mitään maksamaan, eläkkeetkin on jo ansaittu.
 
Sairaalahoidossa on kourallinen porukkaa ja tehohoidossa muutamia, toistaiseksi. Keskussairaalat pystyvät valmistautumaan isompiin potilasmääriin ennen kuin tilanne on räjähtänyt totaalisesti käsiin. Ainakin Tampereen keskustassa väkeä liikkuu ehkä viidesosa normaalista, jos sitäkään. Parina iltana olen pannut merkille, että ravintolat ovat melko tyhjillään. Mitään eläkeläislaumojen kokoontumisiakaan en ole huomannut.
 
Pistäis kyllä vihaksi, jos en viihtyisi näinkin hyvin sisätiloissa. Kävin tänään kaupassa ostamassa tarpeet seuraavalle viikolle. Kauppa oli pullollaan eläkeläisi, viettivät siellä aikaa, aivankuin mitään poikkeuksellista ei olisi menossa. Itse olen perusterve, lievästä ylipainosta kärsivä, nuorehko henkilö ja elämäntilanteeni suo minulle suuren mahdollisuuden viettää aikaa omaehtoisessa karanteenissa.
Alkaa kuitenkin pikkuhiljaa korpea, kun riskiryhmään kuuluva väestö ei ota asiaa vakavasti, vaikka heidän takiaan koko Suomi on ajettu alas. Itseasiassa heidän takiaan koko sivistynyt maailma on ajettu alas. He eivät ole hoitamassa tämän epidemian jälkipyykkiä, minä ja lapseni olemme. Tuntuu käsittämättömän epäoikeuden mukaiselta, että työikäinen väestö (sekä lapsemme) joutuu maksumieheksi tällaisesta kamalasta epidemiasta, kun riskiryhmät vähää välittävät. Eiväthän he joudu mitään maksamaan, eläkkeetkin on jo ansaittu.

Tämä sama havinto oli myös tänään Lahden Prismassakin kun kävin hakemassa täytettä ennenkuin lävähtää kunnolla. Muutama nuorempi näkyi olevan ja hassua kyllä, näillä nuorilla oli hengityssuojat käytössä (yhdelläkään vanhemmalla ihmisellä en ole nähnyt tähän mennessä). Vanhempia pariskuntia oli paljon pyörimässä. Nykyisessä tilanteessa ja ohjeistuksella sai taas ihmetellä HEVI-osastolla yhden mamman toimintaa kun oli kaivelemassa porkkanoita kahdella kädellä laatikosta ja samalla vain pisti menemään kuivaa yskää :) Piti käydä ostaa jemmaan porkkanoita mutta tällä kertaa jäi ostamatta.

Tässä on tullut tosiaan noiden kauppojen mainoksia kuten täälläkin Lahdessa K-Citymarketin Mammuttimarkkinat ja vetänyt juuri vanhempaa väkeä isoissa määrin paikalle. Nyt Kärkkäinen mainostaa jo Sikapäivät -ennakkoa hyvissä ajoin ym ja tämä taas vetää parkkipaikat täyteen ja porukkaa sisään. Keski-ikäistä ja vanhempaa.
 
Minkäs teet. Munaton hallitus niin jälki on tälläistä. Ja no todistetusti suomalaiset kautta linjan aika tyhmää sakkia.
En tiedä vastasitko minulle, mutta en syyttäisi hallitusta rohkeudesta toimia. Toki olisi voitu tehdä enemmän ja ehkä selkeämmin ja määrätietoisemmin kuin nyt, mutta olemme siirtyneet poikkeustilaan, joka mahdollistaa uusien toimien aloittamisen helpommin.
Saihan siellä tätä päätöstä potkia eteenpäin niin Sale, kuin HUS ym. mutta saatiin kuitenkin poikkeustila päälle, toisinkuin rakkaissa naapurimaissamme.
 
Ärsyttävää toi testausten vähyys.
Varsinais-suomessa,missä asun ei yhtään uutta koronatartuntaa neljään päivään.
Eli mitä pitäis nyt sitten varoa tuolla liikkuessa?

Pidä hajurakoa ja pidä huolta käsihygieniasta. Ja ei toki kannata naaman seutua lääppiä ennenkuin saa kädet pestyä. Eipä siinä mitään ihmeempiä keinoja tarvita.
 
  • Tykkää
Reactions: KtK
miksi täällä oireettomat ulisee testauksesta, koittakaa nyt vähän herää.
En ole ikinä ymmärtänyt että mitä vittua sillä lieväoireisten testaamisella saavutetaan, kertokoaapa joku!

Saadaan ne karanteeniin niin eivät levitä sitä eteenpäin. Tämä tietysti vaatisi sen, että olisi kapasiteettia testata niitä.

Edit. Voisitko tiivistää useamman asian samaan viestiin, tähän ketjuun tulee muutenkin huomattava määrä viestejä.
 
miksi täällä oireettomat ulisee testauksesta, koittakaa nyt vähän herää.
En ole ikinä ymmärtänyt että mitä vittua sillä lieväoireisten testaamisella saavutetaan, kertokoaapa joku!

Onko sinulle täysin utopistinen ajatus, että sen avulla tiedetään paremmin kuinka laajalle tämä virus on levinnyt. Tämä kun on tiedossa niin näitä rajoitustoimia voitaisiin esimerkiksi tehdä juuri niihin paikkoihin, missä epidemia on oikeasti valloillaan. Tällöin ei tarvitse laittaa koko maata kiinni - alatko tajuamaan?

Toinen asia liittyy siihen, että mitä laajemmin meillä on dataa saatavilla niin sitä paremmin pystymme TULEVAISUUDESSA reagoimaan tämän kaltaisiin uhkiin nykyistä nopeammin.
 
Mitään eläkeläislaumojen kokoontumisiakaan en ole huomannut.
Sama täällä. Eilen kun kävin apteekissa ja kaupassa, oli kuin olisi ollut sunnuntaiaamu. Autoja, ihmisiä kadulla ja ratikassa todella vähän. Kaupassa väljää myös. En onnistunut näkemään mummulaumoja missään. Apteekissa oli yksi mummu asiakkaana.

Mutta kyllä niitä kai on jossain liikkeellä ollut, en kiellä sitä. Eivät välttämättä tajua omaa asemaansa, ovat sitkeitä pirulaisia taudin edessä jossa se totuttu sitkeys ei paljon taida auttaa.
 
CDC:n mukaan 38% sairaalahoitoa vaatineista (n. 500 tapauksesta) ollut 25-50v haarukassa. Myös tehohoitoa vaatineista lähes puolet olleet alle 65v ikäisiä.

Aikaisemmin taitaa olla jo spekuloitu, että ylipaino ei tämän taudin kanssa olekaan ylivoimaa. Jenkeissä onkin siis ihan aidosti valtava (heh) riski siihen, että ihmisiä alkaa tippua enemmänkin. Etenkin kun tähän vielä yhdistää vapaan yhteiskunnan, palkallisen sairausloman puutteen ja tähtitieteellisen kalliin terveydenhuollon.
 
Jenkeissä saattaa tulla varmaan enemmänkin ruumiita jos osalla ei ole edes terveysvakuutusta ja osa jossain julkisen köyhien ja vanhusten ohjelmassa missä ei varmaan asiaa laadukkaaseen hoitoon ole. Muutenkin käsittänyt että jenkeissä on enemmän panostettu laatuun kuin määrään ja Korona tulee sen määrän haastamaan.
 
Ihan pelkkä satunnaisen sivun avaaminen ketjun alkupäästä osoittaa, että olet väärässä:

Tästä on ihan samalla tavalla kirjoitettu tällä palstalla ihan tammikuun lopulta lähtien. Itse asiassa tuon 28.1. viestien lukeminen oli ihan kuin olisi tämän viikon viestejä lukenut, sillä erolla että ketjun taso oli paljon parempi satunnaisia "se on vain kausinuha" lässyttäjiä lukuunottamatta.

Seison tosiaan korjattuna.
No tarkennetaan sen verran että suurin osa tavallisista ihmisistä ei tätä olis osannu odottaa 2kk sitten.
 
Niin, voihan se olla että humanoidit laittoivat sen "liikenteeseen". Tai isse Jumala. Onhan sitä mahdollisuuksia kun alkaa oikein pohtia :psmoke:

Tämä on jännä että monen on vaikea pitää mahdollisena inhimillistä virhettä viruksia tutkivassa laboratoriossa mutta täysin mahdollisena sitä että virus mutatoitui ihmisiä tartuttavaksi kun joku söi sairastuneen lepakon (noin niinkun kärjistetysti).

Jos siellä on viljelty corona ja SARS viruksia, onnistuttu näiden risteyttämisessä ja todettu jo 2015 että hei, se tarttuu ihmiseenkin, niin pidän aika todennäköisenä sitä että kun sitä on siellä 5 vuotta jalostettu poimimalla aina potentiaalisimmat variaatiot (luonnollisesti mutatoituneet) niin se on jostain syystä tartuttanut työntekijän, hiiren tms. mistä sitten lähtenyt leviämään.

Motiivi tälle viljelylle on voinut olla rokotteen, HIV lääkkeen, vastalääkkeen tai mikälie kehittely, mutta sitä on tehty, ja fakta että lähti juuri tuosta kaupungista on liian hyvä yhteensattuma omaan järkeen ollakseen vain sattumaa. :D
 
En ymmärrä kanssa että pitäisikö tämä uskoa tuosta vaan että vain hauska sattuma että Wuhanissa labrassa kehitettiin ihmiseen tarttuva koronavirus ja sitten hupsista Wuhanissa lähti ihmiseen tarttuva koronavirus leviämään _luonnosta_.

Tuo nyt pitäisi olla vähintään jotain väliltä [ilmiselvää - todella suuri mahdollisuus].
 
Viimeksi muokattu:
Vanhoja aikoja muistellen, moni ennusti nykytilanteen jo sars, ebola, aids ja sikainfluessa-aikaan mutta kuinkas kävikään.

Niin... Joku ennustajista osuu lähes poikkeuksetta oikeaan, siinä olet oikeassa.

Tässä viruksessa itse ainakin perustin omat huoleni pitkälti @halcyon keräämään tietoon, jonka perusteella tein omat päätelmät tulevasta. En osaa sanoa kuinka tiiviisti ihmiset etsivät tietoa aiemmin ja mihin ne ennustukset nojasivat.

Edit. Kiitos tosiaan @halcyon sinulle aktiivisuudestasi.
 
Jos siellä on viljelty corona ja SARS viruksia, onnistuttu näiden risteyttämisessä ja todettu jo 2015 että hei, se tarttuu ihmiseenkin, niin pidän aika todennäköisenä sitä että kun sitä on siellä 5 vuotta jalostettu poimimalla aina potentiaalisimmat variaatiot (luonnollisesti mutatoituneet) niin se on jostain syystä tartuttanut työntekijän, hiiren tms. mistä sitten lähtenyt leviämään.

Motiivi tälle viljelylle on voinut olla rokotteen, HIV lääkkeen, vastalääkkeen tai mikälie kehittely, mutta sitä on tehty, ja fakta että lähti juuri tuosta kaupungista on liian hyvä yhteensattuma omaan järkeen ollakseen vain sattumaa. :D

En tiedä joko tämä on ollut täällä, mutta alla mainitussa tutkimuksessa on todettu että SARS-CoV-2 ei ole ihmisen käsialaa.
The scientists found that the RBD portion of the SARS-CoV-2 spike proteins had evolved to effectively target a molecular feature on the outside of human cells called ACE2, a receptor involved in regulating blood pressure. The SARS-CoV-2 spike protein was so effective at binding the human cells, in fact, that the scientists concluded it was the result of natural selection and not the product of genetic engineering.

This evidence for natural evolution was supported by data on SARS-CoV-2's backbone -- its overall molecular structure. If someone were seeking to engineer a new coronavirus as a pathogen, they would have constructed it from the backbone of a virus known to cause illness. But the scientists found that the SARS-CoV-2 backbone differed substantially from those of already known coronaviruses and mostly resembled related viruses found in bats and pangolins.

Kristian G. Andersen, Andrew Rambaut, W. Ian Lipkin, Edward C. Holmes, Robert F. Garry. The proximal origin of SARS-CoV-2. Nature Medicine, 2020; DOI: 10.1038/s41591-020-0820-9
 
Tämä on jännä että monen on vaikea pitää mahdollisena inhimillistä virhettä viruksia tutkivassa laboratoriossa mutta täysin mahdollisena sitä että virus mutatoitui ihmisiä tartuttavaksi kun joku söi sairastuneen lepakon (noin niinkun kärjistetysti).

Jos siellä on viljelty corona ja SARS viruksia, onnistuttu näiden risteyttämisessä ja todettu jo 2015 että hei, se tarttuu ihmiseenkin, niin pidän aika todennäköisenä sitä että kun sitä on siellä 5 vuotta jalostettu poimimalla aina potentiaalisimmat variaatiot (luonnollisesti mutatoituneet) niin se on jostain syystä tartuttanut työntekijän, hiiren tms. mistä sitten lähtenyt leviämään.

Motiivi tälle viljelylle on voinut olla rokotteen, HIV lääkkeen, vastalääkkeen tai mikälie kehittely, mutta sitä on tehty, ja fakta että lähti juuri tuosta kaupungista on liian hyvä yhteensattuma omaan järkeen ollakseen vain sattumaa. :D

2002 jyllännyt SARS ON koronavirus. Se on vaan eri koronavirus (tappavampi mutta vaikeammin leviävä) kuin tämä tuorein koronavirus.
 
Onko sinulle täysin utopistinen ajatus, että sen avulla tiedetään paremmin kuinka laajalle tämä virus on levinnyt. Tämä kun on tiedossa niin näitä rajoitustoimia voitaisiin esimerkiksi tehdä juuri niihin paikkoihin, missä epidemia on oikeasti valloillaan. Tällöin ei tarvitse laittaa koko maata kiinni - alatko tajuamaan?

Kyllä rajoituksia täytyy pitää voimissaan pitkään sen jälkeenkin, kun testejä pystytään tekemään laajemmin, siitä ei päästä toviin irti.
 
En tiedä joko tämä on ollut täällä, mutta alla mainitussa tutkimuksessa on todettu että SARS-CoV-2 ei ole ihmisen käsialaa.

Kristian G. Andersen, Andrew Rambaut, W. Ian Lipkin, Edward C. Holmes, Robert F. Garry. The proximal origin of SARS-CoV-2. Nature Medicine, 2020; DOI: 10.1038/s41591-020-0820-9
Virusta voidaan viljellä labrassa ilman että se olisi ihmisen käsialaa.
 
"
scientists concluded it was the result of natural selection and not the product of genetic engineering.
"

Natural selection /= ei ole ihmisen käsialaa.

Niitä viruksia voidaan kehitellä ihan luonnonvalinnalla labraolosuhteissakin viljelemällä.
 
2002 jyllännyt SARS ON koronavirus. Se on vaan eri koronavirus (tappavampi mutta vaikeammin leviävä) kuin tämä tuorein koronavirus.

Juu, tarkoitin normaalisti vain lepakoilla esiintyvän Corona viruksen risteyttämistä Sars corona viruksen kanssa, joka sitten kykeni sairastuttamaan ihmissolujakin.
 
Kyllä rajoituksia täytyy pitää voimissaan pitkään sen jälkeenkin, kun testejä pystytään tekemään laajemmin, siitä ei päästä toviin irti.

Miten tämä liittyy siihen, että laajalla testauksella nyt tehtyjä toimia voidaan purkaa nopeammin kuin ilman testausta? Vai oletko eri mieltä itse asiasta?
 
Tää nyt on niin epämääräinen heitto ja voi olla totta tai tarua ihan tulkitsijasta riippuen. Mä kysyin konkreettisia valheita testikapasiteetista, tuo ei sitä ole ainakaan tällaisena irroitettuna sitaattina. Vähän nyt järkeä noihin argumentteihin.

Pahoitteluni, kirjoitin turhan kiireessä enkä huomannut, että halusit juuri @sirace:n huomaaman valehtelun esiin. Toin vain yleisemmin valehtelua esiin.

Oletko muuten oikeasti sitä mieltä, että Suomi on valmistautunut hyvin?
 
Virusta voidaan viljellä labrassa ilman että se olisi ihmisen käsialaa.

Pitää kyllä paikkansa, mutta kaataa ainakin minun pääkopasta villeimmät salaliittoteoriat siitä, että tämä on jokin karannut biologinen ase, kuten jotkut tuntuvat heittelevän ilmaan. En ole tieteellisesti kompetentti arvioimaan tuota dokumenttia, mutta se on oma näkökantani. :kahvi:
 
Me ollaan oletettavasti yks parhaimmista maista joka tämän viruksen ottaa vastaan, kaikki on valmista siihen koittelemukseen, mahtava homma mielestäni.
Onhan se täällä piilossa jyllänyt mutta silti me voidaan ottaa se vastaan.

Me otetaan ja se ei tule!
Aasian maat on parhaiten valmistautuneita, Suomi ei lähellekkään sitä tasoa. Euroopan parhaimmistoa varmaankin.
 
Pitää kyllä paikkansa, mutta kaataa ainakin minun pääkopasta villeimmät salaliittoteoriat siitä, että tämä on jokin karannut biologinen ase, kuten jotkut tuntuvat heittelevän ilmaan. En ole tieteellisesti kompetentti arvioimaan tuota dokumenttia, mutta se on oma näkökantani. :kahvi:
Biologinen ase tuskin, mutta todennäköisin vaihtoehto tällä hetkellä kuitenkin on tuo labrasta karkaaminen.
 
Tuossa on ihan jännä artikkeli THLn, Brittien ja WHOn lukujen eroavaisuudesta :think: .

Oli hyvin kirjoitettu artikkeli, josta näkyi hyvin perustelut, miksi ne eroaa ja miten niitä kannattaa lukea. Tälläisiä pitäisi olla enemmän, missä avataan hieman, mitä asioiden takana oikein on.
 
Jenkeissä saattaa tulla varmaan enemmänkin ruumiita jos osalla ei ole edes terveysvakuutusta ja osa jossain julkisen köyhien ja vanhusten ohjelmassa missä ei varmaan asiaa laadukkaaseen hoitoon ole. Muutenkin käsittänyt että jenkeissä on enemmän panostettu laatuun kuin määrään ja Korona tulee sen määrän haastamaan.

Medicaidista (eli köyhien versioista) en tiedä mutta Medicare (yli 65 vuotiaat) potilaat kyllä saavat korkealaatuista hoitoa. Käsittääkseni aikalailla samoissa sairaaloissa saavat hoitoa kuin ne joilla on yksityinen vakuutus.
 
USA tilanne tulee pahentumaan merkittävästi lähiviikkoina. Saa nähdä mitä tuleman siellä pitää. Yhteiskunnan sosiaalisen tilanteen vuoksi voi tulla aikamoinen kaaos siellä. Toivottavasti ihmiset toisaalta ymmärtävät Suomessa, kuinka toisaalta onnekkaita olemme ja pystymme hyvin vaikuttamaan itse tämän kokoisessa ja harvaväkisessä maassa epidemian etenemiseen. Nyt kun vielä _kaikki_ puhaltaisivat tässä yhteen hiileen. Itseäni ei huvittaisi kyllä lähteä Suomessa mihinkään ulkonaliikkumiskieltoon ja linnottautumaan täysin sisätiloihin että joutuisi ulkoilusta luopumaan kun muusta on jo luopunut.
 
HUSsissa (ja koko Suomessa) on alle kymmenen sairaalahoidossa, joista tehohoidossa 1-2? Odotan että jos tästä tämä ei kasva, niin "pakotteet" päästään purkamaan ajoissa. Kuulostaa Suomessa oikea-aikaiselta reagoinnilta, mutta pakostakin tässä vaiheessa tulee mieleen ylireagointi. Ainakin lehdistön osalta ylidramatisointia.
 
Tänään oli maininta että maksimissaan 10 on Suomessa tehohoidossa.
 
HUSsissa (ja koko Suomessa) on alle kymmenen sairaalahoidossa, joista tehohoidossa 1-2? Odotan että jos tästä tämä ei kasva, niin "pakotteet" päästään purkamaan ajoissa. Kuulostaa Suomessa oikea-aikaiselta reagoinnilta, mutta pakostakin tässä vaiheessa tulee mieleen ylireagointi. Ainakin lehdistön osalta ylidramatisointia.

Miksi uskot, että Suomessa taudin kehittyminen eroaisi merkittävästi isosta osasta muita länsimaita? Toivottavasti näin on, mutta mihin tämän oletuksen perustat?
 
Miksi uskot, että Suomessa taudin kehittyminen eroaisi merkittävästi isosta osasta muita länsimaita? Toivottavasti näin on, mutta mihin tämän oletuksen perustat?

Jep, varsinkin kun maanantaina oli ensimmäinen tehohoitotapaus ja nyt useita.
 
Jep, varsinkin kun maanantaina oli ensimmäinen tehohoitotapaus ja nyt useita.

Kukaan ei tiedä Suomen koronatehohoitopotilaiden määrää tarkalleen. Ei kukaan. Tänään THL ilmoitti, että "määrä joka on laskettavissa yhden tai kahden käden sormilla".

Kyllä, tämä oli THL:n virallinen kanta. Eli 1-10 tehohoitopotilasta pitäisi olla.
 
Sanoinko muuta? Tiedän mitä aamulla sanottiin, kun sitä seurasin. Useita, ei yksi. Maanantaina oli yksi. Aamulla ei tiennyt juuri sillä hetkellä tarkkaa määrää, kun sitä kysyttiin.
 
Oli hyvin kirjoitettu artikkeli, josta näkyi hyvin perustelut, miksi ne eroaa ja miten niitä kannattaa lukea. Tälläisiä pitäisi olla enemmän, missä avataan hieman, mitä asioiden takana oikein on.

Ja huomasitko, että THL - joka on koko ajan vähätellyt coronan riskejä - jatkaa samalla linjalla. Arviot sairaalahoitoa ja tehohoitoa tarvitsevista sekä kuolleista on kertaluokkaa (10:n tekijä) pienempiä kuin briteissä tai WHO:lla.

THL:n perusteita kritisoin jo aamusta:

THL myöskin olettaa, että Kiinassa testaus on painottunut niihin, joilla on vakavia oireita, mikä on varmasti ihan totta. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa, että osa kuolleista on voitu pistää krematorioon ilman minkäänlaista testausta, joka vetää tilastoja toiseen suuntaan. Kannattaako siis Kiinan lukuihin luottaa niin paljon, että lähtee pelaamaan ~5 % kansakunnan hengellä (eli vetämään suuntaan, jossa terveydenhoito romahtaa)?

THL:n viittauksessa Etelä-Korean lukuihin ei taas huomata sitä, että siellä testatuista huomattava osuus on 20-29 vuotiaita. Näillä tauti on pääosin lievä, mutta silti kuolleita on 0,5 % (joista osa toki vanhemmasta väestöstä) tilanteessa, jossa terveydenhoito toimii normaalisti. 0,1 % kuolleisuus on siis hyvin epätodennäköistä, mikäli tauti leviää tasaisesti kaikkiin ikäryhmiin.

THL myöskin olettaa, että Italian ja Itävallan matkustajat eivät ole olleet eläkeläisten kanssa tekemisissä. Vaikka tämä olisi totta, ei tällä ole mitään merkitystä, koska epidemia pyörii jo Suomessa ja tarttuu mm. päiväkotien välityksellä eläkäisiä hoitaviin ihmisiin, joista tauti tarttuu eläkeläisiin.

THL vaikuttaa täysin vastuuttomalta vähättälijältä. Jos näillä valeilla on tarkoitus herättää luottamusta järjestelmään, niin vaikutus on päinvastainen. Luottamusta herättää: faktat pöytään, epätietoisuus esille ja toimet turvallisen puolelta, jos tietoa ei ole.

edit: kirotusvire.

Mikäli rajoitustoimet eivät toimi odotettua paremmin, THL:n arvioon tukeutuminen johtaa siihen, että Suomen terveydenhoitojärjestelmä ylikuormittuu, mistä seuraa 1 - 5 % kuolleisuus riippuen siitä, kuinka pahasti se ylikuormittuu. THL:n ylioptimistinen arvio on lievästi ilmaistuna vaarallinen.
 
Sanoinko muuta? Tiedän mitä aamulla sanottiin, kun sitä seurasin. Useita, ei yksi. ei tiennyt juuri sillä hetkellä tarkkaa määrää.

Et? Minä puolestani yritin provosoimalla herättää keskustelua tuosta THL:n tiedotuslinjauksesta, missä lasketaan nyt sormia. Ilmeisesti THL:n johtaja Salminen ei tiedä varmaksi, kuinka monta sormea normaalissa ihmiskädessä yleensä on. Siksi määrä yhden TAI kahden käden sormilla. Eihän sitä itse lukua voi laittaa pöytään, pitää leikkiä sormileikkejä. Ensi viikolla saattaa olla tehohoidossa sellainen määrä, että jos sinulla on kaksi kaveria asunnossasi niin kaikkien sormet sekä varpaat sekä yhdeltä toisen käden sormien kokoinen määrä voi olla tehohoidossa. Ehkä. Kysy Salmiselta lisätietoja.
 
HUSsissa (ja koko Suomessa) on alle kymmenen sairaalahoidossa, joista tehohoidossa 1-2? Odotan että jos tästä tämä ei kasva, niin "pakotteet" päästään purkamaan ajoissa. Kuulostaa Suomessa oikea-aikaiselta reagoinnilta, mutta pakostakin tässä vaiheessa tulee mieleen ylireagointi. Ainakin lehdistön osalta ylidramatisointia.

Rajoittamiskeinoja ei voida purkaa yhdellä kertaa, koska silloin epidemia-aalto pyyhkäisee Suomen yli. Rajoittamiskeinot voidaan purkaa vasta, kun (a) on kehitetty rokote ja saatu riittävä osuus rokotettua, (b) ~70 % väestä on tämän sairastanut ja saanut immuniteetin, tai (c) on saatu riittävän hyvä lääkitys, jolla päästään eteenpäin.

Aikaisessa vaiheessa aloitetut rajoittamiskeinot ovat pakollisia, koska Suomella ei ole riittävän hyvää tilannekuvaa tai tietoa siitä, miten tauti kehittyy, jotta rajoittamiskeinot voitaisiin ajoittaa "oikein". Liian myöhäiset rajoittamiskeinot johtavat terveydenhoidon ylikuormittumiseen ja kuolleisuuden kasvuun (tämä on toki taloudellinen optimi, koska tällöin tappioksi tulee vain kuolleet eikä yhteiskuntaa tarvitse pysäyttää).
 
Hauska ollut töissä seurata kun ihmiset selvästi pelkää koronavirusta. Jotkut käyttää kasvomaskia, toiset kertakäyttöhanskoja. Käsidesiä kysellään ja käsiä pestään yleisillä vesipisteillä.
MUTTA, samaan aikaan tullaan ostoksille pahimpaan ruuhka-aikaan, kassajonossa ollaan ns. tappituntumassa muiden jonottajien kanssa ja kaikista hauskinta on, että käteisen käyttö on lisääntynyt normaaliin verrattuna. Se käteinen kun on se todennäköisin taudin levittäjä siellä kaupassa. Ja se että joku tulee yskimään päin naamaa.
Puhumattakaan niistä täällä aikaisemmin jo mainituista kassan liukuhihnan kapuloista, joita jokainen vuoronperään hiplailee.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
298 113
Viestejä
5 085 201
Jäsenet
81 428
Uusin jäsen
Nokkia

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom