Tämä iltalehden artikkeli esittää vanhusten mietteitä siitä, miksi eivät halua noudattaa ulkonaliikkumiskehotusta.
"72-vuotias mies kirjoitti, että ei aio noudattaa karanteenimääräystä, koska hänen ”kuntonsa on ikäryhmän huippua”.
– Takana on pitkä työura ilman yhtäkään työttömyyspäivää. Sen aikana olen kantanut helvetillisen vero-, sotu-, ja eläkemaksukuorman. Jos normaaleista varotoimistani huolimatta satun sairastumaan, katson olevani oikeutettu tai oikeastaan etuoikeutettu saamaan kaiken sen hoidon, jonka osaltani rakentama hyvinvointivaltio voi tarjota."
Tavallaan ymmärrän kyllä tämänkin näkemyksen. Eivät vanhukset ole vain vanhuksia, vaan henkilöitä jotka ovat elämästään jo suurimman osan antaneet. Heillä pitäisi toisaalta olla oikeus valita, mutta toisaalta yhtälainen velvollisuus olla levittämättä tartuntoja kuin alle 70-vuotiailla. Minulla ei ole tähän dilemmaan hyvää ratkaisua. Ymmärrän sekä vanhusten turhautumisen, että kiellon tarkoitusperän.
Täällä omalla seudulla on tuntunut, että lähes kaikki ovat olleet ulkoilemassa yhtä aikaa. Vaikka se on koronan kannalta ehkä kyseenalaista, niin olin kuitenkin iloinen nähdessäni ihmisiä. Stressiä ei näkynyt kenessäkään. Päinvastoin, normaalia hyvinvoivaisemman oloisia olivat. Jos tämän taudin myötä päästäisiin samalla arjen myrkyllisistä kierteistä, ja opittaisiin nauttimaan sellaisista itsestäänselvyyksistä kuin ulkoilma, niin siinä olisi voiton paikka pitkällä tähtäimellä. Muutenkin tässä on paljon opittavaa ja kehitettävää, niin kansakuntana kuin yksilötasollakin.
