- Liittynyt
- 22.12.2016
- Viestejä
- 20 814
Päinvastoin voi olettaa, että rokotetta olisi alettu kehittämään pari kuukautta aiemmin. Ja rokotteen varsinainen kehitystyöhän oli nopeaa, muistaakseni esimerkiksi Modernan rokote kehitettiin yhdessä viikonlopussa. No big deal. Testailu, byrokratia ja valmistus on sitten eri juttu.Aika hölmöä spekulointia. Totuus on myös se, että mikäli virus ei olisi levinnyt nopeasti, ei myöskään rokotteen kehitys olisi edennyt nopeasti. Aika hankala rajoittaa ihmisten oikeuksia myös spekulaation perusteella eli käytännössä leviämisen on tapahduttava ennen kuin voidaan tapahtuneeseen reagoida.
Sitä en sitten osaa sanoa, että kenellä sitä olisi testailtu, jos virus ei olisi juurikaan levinnyt mihinkään! Mutta se kai olisi ollut positiivinen ongelma...
Enkä edelleenkään puhunut mistään rajoituksista mitään, vaan yksittäisten viruksen kantajien jäljityksestä ja hoidosta. Juuri nyt tällaisella vakavuudella suhtaudutaan esimerkiksi Marburgin tautiin, joka on vaarallista verenvuotokuumetta aiheuttava virus Ruandassa. Tautia ei kai ole vielä todettu Euroopassa, mutta ainakin Ruotsi pitää tilannetta vakavasti silmällä. (Koska paljon hurreja käy Ruandassa vuosittain.)