Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
05.10.2017
Viestejä
346
Tässähän sitä on 1500 sivullista psykoosia muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Joillakin se oli väliaikaista, toisilla ehkä pysyvää. Mielenkiintoista että psykoosin saa aikaiseksi lehtien ja tiedotusvälineiden rummutus, eikä sitä pysty välttämään kaikkien kohdalla kylmillä faktaluvuilla: kuolleiden lkm, kuolleiden keski-ikä, tehohoitopotilaiden määrä, liitännäissairaudet, ylipaino jne.
Vanha viisaus sanoo jokseenkin että jos kaikki muut (tai vaikka vaan suurin osa porukasta) vaikuttaa olevan hulluja niin silloin se hullu todennäköisimmin löytyy sieltä peilistä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Tästä olen eri mieltä. Uutisointi väheni, koska ihmiset on saturoitu koronauutisilla. Ne ei yksinkertaisesti myy. Kiinnostaa yhtä paljon kuin afrikan nälänhätä tai itämeren huono tilanne. Media elää käyttäjäkunnastaan, niin tällä hetkellä siellä julkaistaan uutisia sodasta ja maalaillaan uhkakuvia sähkön loppumisesta.
Toki tuokin on totta. Ehkä nostaisin tekijäksi sen, että rokotetuksi on saatu ne jotka on saatu, eikä ole myöskään mitään uutta 'supervarianttia' liikkeellä Omicronin jälkeen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 752
Koronan vuoksi Uudellamaalla ei ole yhtään potilasta. Tämä on nyt taputeltu siinä muodossaan miksi se oli koettu.

Äläs sie hättäile siellä. Uusi aalto on ihan just saapumassa ja saadaan koronapassit käyttöön, maskipakko ja rajoitetut aukioloajat ravintoloille.
Rajoitusten aikaan sanottiin, että tämä on "uusi normaali". Ei normaali noin vaan lopu yhtäkkiä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Äläs sie hättäile siellä. Uusi aalto on ihan just saapumassa ja saadaan koronapassit käyttöön, maskipakko ja rajoitetut aukioloajat ravintoloille.
Rajoitusten aikaan sanottiin, että tämä on "uusi normaali". Ei normaali noin vaan lopu yhtäkkiä.
Missä sanottiin?
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 207
Se jäi pelotteluissa kieltämättä vähän auki.
Uusi normaali tarkoitti viestinnässä sitä, että eletään ajassa, jossa kannattaa huomioida riskiryhmät tai muuten käyttäytyä varoen, ja että tulevasta ei täysin tiedetä. Ei sitä, että hamaan tulevaisuuteen asti tulee väkisin vuosittain uusi aalto, jonka takia jatkuvasti on jokin pakko voimassa.
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 104

Niin olisi kannattanut toimia alusta lähtien eli piikittää ne keille tiedettiin koronan olevan vaarallisinta, olisi säästetty jokusia miljardeja..
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 752
Missä sanottiin?
Vähän joka puolella. Uutisissa, sosiaalisessa mediassa, kaikkialla. Tuli ties minkälaisia juttuja miten naisten pitää meikata maskin kanssa, koska "tämä on uusi normaali" ja miten pitää tervehtiä ihmisiä kättelemättä, koska "tämä on uusi normaali" jne jne.
Onko tämä tosiaan joltain mennyt ohi, vai leikitäänkö tässä vain tyhmää?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
87
Väsymys erikoisoperaatioon peilaa aika hyvin tännekin. Trollit loistavat poissaolollaan. Sodan lopputulema lähestyy.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Vähän joka puolella. Uutisissa, sosiaalisessa mediassa, kaikkialla. Tuli ties minkälaisia juttuja miten naisten pitää meikata maskin kanssa, koska "tämä on uusi normaali" ja miten pitää tervehtiä ihmisiä kättelemättä, koska "tämä on uusi normaali" jne jne.
Onko tämä tosiaan joltain mennyt ohi, vai leikitäänkö tässä vain tyhmää?
Eli maskipakko tulee, koska näit artikkelin jossa pidettiin uutena normaalina sitä, että ei levitetä viruksia kättelemällä. Ok. Vaikea uskoa, että uutta normaalia on naisten meikkaaminen maskin kanssa, mutta ehkä sitten olet sellaisen lukenut, jostakin.

Uusi aalto on ihan just saapumassa ja saadaan koronapassit käyttöön, maskipakko ja rajoitetut aukioloajat ravintoloille.
Rajoitusten aikaan sanottiin, että tämä on "uusi normaali". Ei normaali noin vaan lopu yhtäkkiä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Niin. Oliko nyt jotain hankala ymmärtää? Kirjoitin juuri, että tautia sairastetaan ihan siinä missä ennenkin. Ei ole mitään laumasuojaa. Tyhjänpäiväisistä asioista vaan ei enää kirjoiteta.
Sairastaminen ja rokotukset tekevät uusista sairastamiskerrosta vähemmän vakavia. Eli on huomattavasti sitä laumasuojaa.

Suurempi kuolleisuus nykyisin taas liittyy siihen, ett kun rajoituksia ei ole, sairastelun määrä on melko massiivinen.
-------------

Ongelma on yleensä tullut siinä vuodenvaihteen jälkeen.
Jos sairaalat ylikuomittuvat ensi kevättalvella, niin voidaan joutua pistämään enemmän tai vähemmän taas rajoituksia. Siihen taas vaikuttaa osittain se, tuleeko uusia variantteja, jotka kiertävät entisistä saatua suojaa (rokotteet ja sairastaminen). Jos tulee uusi variantti, niin se leviää ympäri maailman, ilman rajoituksia n 2 kuukaudessa.
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
503
Sairastaminen ja rokotukset tekevät uusista sairastamiskerrosta vähemmän vakavia. Eli on huomattavasti sitä laumasuojaa.
Olen vahvasti erimieltä.
Eihän tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Se että virus muuttui vähemmän haitalliseksi ei ole mitenkään ihmiskunnan ansiota. Annetaan kiitos sinne minne se kuuluu eli pöpölle itselleen.
Virus on vaan muuttunut ja ihmisillä ei ole mitään osaa eikä arpaa siihen.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Sairastaminen ja rokotukset tekevät uusista sairastamiskerrosta vähemmän vakavia. Eli on huomattavasti sitä laumasuojaa.

Suurempi kuolleisuus nykyisin taas liittyy siihen, ett kun rajoituksia ei ole, sairastelun määrä on melko massiivinen.
-------------

Ongelma on yleensä tullut siinä vuodenvaihteen jälkeen.
Jos sairaalat ylikuomittuvat ensi kevättalvella, niin voidaan joutua pistämään enemmän tai vähemmän taas rajoituksia. Siihen taas vaikuttaa osittain se, tuleeko uusia variantteja, jotka kiertävät entisistä saatua suojaa (rokotteet ja sairastaminen). Jos tulee uusi variantti, niin se leviää ympäri maailman, ilman rajoituksia n 2 kuukaudessa.
Tässä viimeisen kahden vuoden aikana on laumasuojan ja rokotteen käsitteet muuttuneet kyllä aivan täysin.

Laumasuojaan ainakin sinulla on hyvin eri lähestyminen kuin mitä se tarkoittaa --> Laumasuoja | Rokotustieto.fi

Covidissa ei laumasuojaa ole, kun ei rokote estä taudin leviämistä eikä sen sairastamista.

Eipä se sen pohjalta oikein täytä edes kunnon rokotteen määritelmää, koska se ei anna immuniteettia kyseistä tautia vastaan. "Näin potilas saa immuniteetin taudinaiheuttajaa vastaan sairastamatta varsinaista tautia."
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 734
Olen vahvasti erimieltä.
Virus on vaan muuttunut ja ihmisillä ei ole mitään osaa eikä arpaa siihen.
Virus mutatoituu aina kun se jakaantuu. Jakaantuminen tapahtuu tartunnan saaneessa ihmisessä. Tartunnan saneen ihmisen fysiologia "ohjaa" sitä mitkä mutatoituneet virukset jäävä henkiin. Rokotuksen saaneen tai sairastaneen ihmisen fysiologia on erilainen, koska veri sisältää vasta aineita. Tästä syystä myös viruksen evoluutio on näissä ihmisissä erilainen. Eli kyllä myös ihminen vaikuttaa siihen miten virus muuttuu. Ts. ei virus mitään itsekseen päätä, sen muuntaumista ohjaa evoluutio, jonka kulkuun myös ihmiset toimet vaikuttavat.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
948
Oon kyllä ihmetellyt, että ensin vedetään pari vuotta täysin etänä ja yhtäkkiä kaikki tilaisuudet järjestetäänkin lähitilaisuutena ilman mahdollisuutta edes osallistua etänä. Näin siis meillä töissä. Oon ottanut linjan, että osallistun vaan, jos esimies määrää. Muuten pitäköön tunkkinsa. Kahdessa tilaisuudessa olen tässä syksyllä ollut ja molemmilla kerroilla korona-altistuminen koko porukalle.
Tätä on arki firmoissa joissa pomot on ihan järjettömän herkkiä mikromanageroimaan eikä henkilökuntaan ole mitään luottoa. Osittain selittyy esim. pelosta toimistovuokrasta tyhjästä toimistosta jne. mutta päässähän noilla viiraa, jos ei etätöitä sallita duuneissa joissa pandemian huipulla töitä tehtiin ihan normaalisti himasta.

Ja mitä "pelotteluun" tulee, niin se pelottelu uudesta normaalista oli huipussaan, kun ei tiedetty miten rokotteet puree ja millaisia variantteja saadaan (tilanne elää edelleen, koska varianttispesifisiä rokotteita ei ole vieläkään jaossa). Loogista.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Tässä viimeisen kahden vuoden aikana on laumasuojan ja rokotteen käsitteet muuttuneet kyllä aivan täysin.

Laumasuojaan ainakin sinulla on hyvin eri lähestyminen kuin mitä se tarkoittaa --> Laumasuoja | Rokotustieto.fi

Covidissa ei laumasuojaa ole, kun ei rokote estä taudin leviämistä eikä sen sairastamista.

Eipä se sen pohjalta oikein täytä edes kunnon rokotteen määritelmää, koska se ei anna immuniteettia kyseistä tautia vastaan. "Näin potilas saa immuniteetin taudinaiheuttajaa vastaan sairastamatta varsinaista tautia."
Rokotteet ja / tai usea sairastaminen on toistaiseksi vaikuttanut siten, että vakavien tapausten määrä SUHTEESSA sairastuneisiin on tipahtanut hyvin alas. Kutsuisin sitä kyllä melko hyväksi suojaksi, ja koska vähentää myös tartuntariskiä, niin ei se "laumasuojakaan" kaukaa haettu ole.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 490
Tätä on arki firmoissa joissa pomot on ihan järjettömän herkkiä mikromanageroimaan eikä henkilökuntaan ole mitään luottoa. Osittain selittyy esim. pelosta toimistovuokrasta tyhjästä toimistosta jne. mutta päässähän noilla viiraa, jos ei etätöitä sallita duuneissa joissa pandemian huipulla töitä tehtiin ihan normaalisti himasta.

Ja mitä "pelotteluun" tulee, niin se pelottelu uudesta normaalista oli huipussaan, kun ei tiedetty miten rokotteet puree ja millaisia variantteja saadaan (tilanne elää edelleen, koska varianttispesifisiä rokotteita ei ole vieläkään jaossa). Loogista.
Se taas ei ole koronatoimien vika jos jossain yrityksissä asiat tehdään päin persettä ja jossain on koronan ansiosta huomattu mitä etuja etätöillä voidaan saavuttaa..

Omassa perheessä on kokemusta molemmista.. Vaimo teki ennen koronaa pelkkiä toimistopäiviä 5pv/vko, koronan ansiosta otettiin etätyöt käyttöön tosin joitain palaverejä on pakko tehdä toimistolla. Nyt ei tarvitse ajaa 130km/päivä työmatkoja. Koulutukset ja palaverit pääosin teamsin kautta mikä ei ennen tullut kuuloonkaan.

Oma työnantaja taas päinvastaisesti.. Korona-aikanakin etätöitä minimimäärä mielummin maski päässä toimistolla. Nyt etätöitä ei enää ollenkaan.. Kun mietin työtehtävän vaihtoa (osittain omien kroonisten sairauksien takia. Olisin ollut hyödyllisempi yritykselle toisessa työss) äainoa vaihtoehto olisi ollut vaihtaa toimipaikkaa.. Työn tekeminen onnistuisi helposti etänä tai toisesta toimipaikasta mutta ehdoton EI. Oma työmatka olisi kasvanut nykyisestä 10km/päivä -> 240km/päivä ilman mitään palkan muuttumista. En vaihtanut. Ollaan sitten saikulla kun siltä tuntuu..

Jokainen voi arvata kumpi on tyytyväinen työnantajaan ja kumpi lähtisi heti kävelemään jos olisi mahdollista..
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
948
Se taas ei ole koronatoimien vika jos jossain yrityksissä asiat tehdään päin persettä ja jossain on koronan ansiosta huomattu mitä etuja etätöillä voidaan saavuttaa..
En toki viitannut siihen koronatoimien vikana, ihan vaan paskana johtamisena noin yleisesti. Tuttua.
Onneksi uudessa duunissa saa tehdä töitä mistä lystää perehdytyksen jälkeen. Pitää vaan toivoa ettei käy paska nakki ja sairastu sen aikana...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 752
Eli maskipakko tulee, koska näit artikkelin jossa pidettiin uutena normaalina sitä, että ei levitetä viruksia kättelemällä. Ok. Vaikea uskoa, että uutta normaalia on naisten meikkaaminen maskin kanssa, mutta ehkä sitten olet sellaisen lukenut, jostakin.
Kuvittele hassunhauska hymiö tuohon jälkimmäiseen lainaamaasi viestiini, niin hiffaat, että se oli kieli poskella kirjoitettua sarkasmia. Oletin, että se olisi ollut itsestäänselvyys kaikille, mutta toisin kävi. Pahoitteluni.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Kuvittele hassunhauska hymiö tuohon jälkimmäiseen lainaamaasi viestiini, niin hiffaat, että se oli kieli poskella kirjoitettua sarkasmia. Oletin, että se olisi ollut itsestäänselvyys kaikille, mutta toisin kävi. Pahoitteluni.
Eli sinulla ei ollut mitään perustetta alkuperäiselle väitteellesi. Muiden vastauksten perusteella tuo myös ilmeisesti myös vähän hakusessa.

No eikö sitä uutta normaalia, tarkoittaen rajoituksia ym., hoettu vähän väliä hässäkän aikana.

edit. vai oliko se uusi normaali 4+ piikkiä vuodessa, ei jaksa enää muistaa
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 356
Tätä on arki firmoissa joissa pomot on ihan järjettömän herkkiä mikromanageroimaan eikä henkilökuntaan ole mitään luottoa. Osittain selittyy esim. pelosta toimistovuokrasta tyhjästä toimistosta jne. mutta päässähän noilla viiraa, jos ei etätöitä sallita duuneissa joissa pandemian huipulla töitä tehtiin ihan normaalisti himasta.

Ja mitä "pelotteluun" tulee, niin se pelottelu uudesta normaalista oli huipussaan, kun ei tiedetty miten rokotteet puree ja millaisia variantteja saadaan (tilanne elää edelleen, koska varianttispesifisiä rokotteita ei ole vieläkään jaossa). Loogista.
Peolottelu uudesta normaalista oli jo lähtöjään vailla katetta, koska pandemioita ja vakavia tautiaaltoja on maailmanhistoriassa ollut useita ja varsinaisen paniikkivaiheen mentyä ohi on aina eletty jälleen kuin viimeistä päivää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Tiedätkö mitä on sarkasmi?
"Uusi aalto on ihan just saapumassa ja saadaan koronapassit käyttöön, maskipakko ja rajoitetut aukioloajat ravintoloille.
Rajoitusten aikaan sanottiin, että tämä on "uusi normaali". Ei normaali noin vaan lopu yhtäkkiä."

"Missä sanottiin?"

"Vähän joka puolella. Uutisissa, sosiaalisessa mediassa, kaikkialla.[...meikkaaminen maski päässä]"

--> tuo ei vastaa kysymykseen

--> 'se alkuperäinen olikin sarkasmia'

...tiedätkö itse...?
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
948
Peolottelu uudesta normaalista oli jo lähtöjään vailla katetta, koska pandemioita ja vakavia tautiaaltoja on maailmanhistoriassa ollut useita ja varsinaisen paniikkivaiheen mentyä ohi on aina eletty jälleen kuin viimeistä päivää.
Eli pitää vaan tottua pandemioihin ja olla tekemättä yhtään mitään. Okei.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 752
"Uusi aalto on ihan just saapumassa ja saadaan koronapassit käyttöön, maskipakko ja rajoitetut aukioloajat ravintoloille.
Rajoitusten aikaan sanottiin, että tämä on "uusi normaali". Ei normaali noin vaan lopu yhtäkkiä."

"Missä sanottiin?"

"Vähän joka puolella. Uutisissa, sosiaalisessa mediassa, kaikkialla.[...meikkaaminen maski päässä]"

--> tuo ei vastaa kysymykseen

--> 'se alkuperäinen olikin sarkasmia'

...tiedätkö itse...?
Asia selvä, yritän ensi kerralla ilmaista selkeämmin, kun käytän sarkasmia, niin osaat olla vastaamatta minulle.

"missä sanottiin?"
"Vähän joka puolella. Uutisissa, sosiaalisessa mediassa, kaikkialla.."
--> tuo ei vastaa kysymykseen

Mitenkä tuo ei vastaa kysymykseen? Vastaahan se. Toki tietty odotit jotain arvoisvertailtua tutkimusta perusteeksi sarkasmille.
 
Juu, parempi varmaan, kun en vieläkään tiedä mikä osuus tuossa oli sarkasmia. Se "Ei normaali noin vaan lopu yhtäkkiä" oli hauska heitto, mutta se varsinainen väite siitä, että se maskipakko on uutta normaalia jäi perustelemattomaksi, vaikka väititkin lukeneesi meikkaamisesta maski päässä.
 
Liittynyt
06.08.2022
Viestejä
28
Asiaton käytös
Ja anteeksi vaan jos minulta ei löydä kauheasti sympatiaa sille, että postataan näin törkeitä valheita.

Koska ei nimittäin todellakaan käytetty "miljoonia per (oletetusti) säästetty henki", eikä todellakaan kairattu ketään suoleen.
Sulla on toki oikeus mielipiteeseesi. Se että itket foorumilla ei kuitenkaan reaalimaailmaa toiseksi muuta.
Nyt kun se asia on käsitelty, niin voit lisätä vaikka minut sinne sun ignorelistaan. (jonka listaaminen siinä alla kertoo lähinnä minkälainen soijapelle olet).
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Vissiin uusia rokotteita tulee 5 miljuunaa maahan taas lähipäivinä. Riittäs about 1 jokaiselle, mutta niitä annetaan vaan riskiryhmäläisille ja yli 65-vuotiaille. Rahalla niitä ei saa vieläkään, miksi ei? Eikö rokotteita nyt ole jo niin paljon joka puolella, että rahaakin vastaan voisi ruveta niitä diilaamaan halukkaille? Itseäni ainakin kiinnostaa vuosittainen boosteri influenssan tapaan, nyt kun edellisestä rokotuksesta on jo yli vuosi.
 
Rullis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346

Voisikohan sille olla joku tieteeseen perustuva syy miksei noita kieli vaahdossa tykitetä enää jokaiseen jolla on pulssi?
Vai yrittääkö eliitti pantata nuo itsellensä seuraavaa talvea varten, kerta rahallakaan ei saa.
Ken tietää.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
175
Onko muuten missään tilastoitu näiden oireettomien tartuntojen osuutta lähinnä omikronin ja rokotettujen osalta? Kun silloin pandemian alkuaikoina vähän tuntui, että suhteellisesti (yllättävän) suuri raportoitujen oireettomien tartuntojen osuus johtui ainoastaan siitä, että sairastuneet olivat testaushetkellä oireettomia.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 339

Jos kelpaa minun summittainen näkymykseni Pekingin oireellisista ja oireettomista jotka katselmoin päivittäisistä sairastumisilmoituksista niin Pekingissa asuvat saavat 90% oireita. Pekingissä asuvat on rokotettu Kiinalaisilla rokotteilla. Kun taas ulkomailta tulevista vain 25% - 50% on oireita. ulkomailta tulevilla on sitten paljon suurempi osuus länsimaisia rokotteita.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 752
Onko muuten missään tilastoitu näiden oireettomien tartuntojen osuutta lähinnä omikronin ja rokotettujen osalta? Kun silloin pandemian alkuaikoina vähän tuntui, että suhteellisesti (yllättävän) suuri raportoitujen oireettomien tartuntojen osuus johtui ainoastaan siitä, että sairastuneet olivat testaushetkellä oireettomia.
Mistäs tuollainen tuntuma? Tähän ketjuun silloin aikanaan linkattiin tutkimus, missä todettiin, että yli 40% vai oliko yli 45% olivat oireettomia, siten että eivät missään vaiheessa niitä oireita saaneet. Eivät ennen testausta eivätkä testauksen jälkeen.

Omikronista en ole vastaavaa tutkimusta nähnyt ja siihen ei ole tarjota muuta kuin, että itsellä se meni ohi joko täysin oireettomana tai sitten en edes saanut tartuntaa, vaikka vaimolla se varmistetusti oli.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Rahalla niitä ei saa vieläkään, miksi ei?
Tätä ihmettelin jo viime talvena. Ja ei, en tarkoita etteikö minulla olisi tietoa tekosyistä ja käsitystä siitä, millainen järjestely aluksi päädyttiin muodostamaan.

On se vaan aika erikoista, että kun tuote on täysin turvallinen(kuulikko) ja jokaisen on tärkeää sitä vetää, niin samaan aikaan sitä ei voi hoitaa kuten yleensä normaalit täysikasvuiset vapaassa maailmassa usein asiansa hoitavat.

Kolme korrepiikkiä olen joutunut hakemaan varauksesta huolimatta jonotellen saksalais-puolalaisen kesäleirin nykyversion oloisista paikoista, vieläpä siten ettei luihin lyötävästä valmisteesta lopultakaan näe todisteita ja suullisen ilmoituksenkin saa ehkä 3 sekuntia ennen. Tämä on tunnelmaltaan ja periaatteellisesti verrannollista siihen, että ainoa tapa saada ruokaa olisi käydä Pizza Raxissa, jossa valaistus vilkkuu ja vessat on tukittu.

Influenssapiikin(niin ikään tärkeäksi mainittu, vieläpä tunnetummin turvallinen tuote) sai ilman dystopiaviboja käymällä naapurissa Pihlajassa netistä varatulla ajalla joka toteutui minuutilleen. Ihan kuin olisi vaikka käynyt lääkäriasemalla tai jossain normaalien ihmisten paikassa. Jos ei juuri siinä firmassa olisi halunnut asioida, olisi vaihtoehtona samalle hyödykkeelle ollut ainakin Mehiläinen ja Terveystalo. Varausvaiheessa saa tietoonsa, kuka pistää ja mitä valmistetta. Potilas näkee lääkkeen ennen injektiota.

Sanoisin, että jos ei tästä työssäkäyvä ole valmis maksamaan kahden kaljalaatikon hintaa, hän käy vähän hitaalla. Mää kyselemässä arvauskeskuksesta, kuulunko johonkin kiintiöryhmään ja saanko heidän osoittamansa random ajan satunnaiseen toimipisteeseen väitetylle sh:lle nimeltä "rokottaja 1", joka paljastuu paikan päällä puhumattomaksi lukutaidottoman näköiseksi. Itselleen tehtyä toimenpidettä voi arvuutella ja lukea jälkeenpäin kannasta jonkin version. :facepalm: Olisi se aika raikasta jos yksi pelätty tauti ei olisi täysi poikkeus vuosia ajasta ikuisuuteen, vaan normaalit länsimaiset toimintatavat siinäkin mahdollisia.

Kaverin mukaan Rokottaja 1 näytti kaakkoisaasialaiselta, mutta minusta nimi on niin erikoinen että pakko olla jokin uusi savolainen muotivillitys. Toisessa rokotuspisteessä (ilmeisesti kauppakeskus Elossa Ylöjärvellä) puolestaan oli näkemäni kanta-paperin mukaan töissä Elon Rokottaja. On siinä miestä nimellä paiskattu ja lienee melko nuorikin jos vanhemmat ovat inspiroituneet Muskista. Ehkä tyyppi on vain aikuisiällä vaihtanut nimensä, vissiin pornouraa ajatellen.
 
Viimeksi muokattu:

Tuntematon rokote (anteeksi, 'tehtyä toimenpidettä voi arvuutella') saatu lukutaidottoman näköiseltä henkilöltä dystooppisessa keskitysleirin näköisessä paikassa. Hurja tilanne toi koronarokotus.
 
Juuri näin sanoin, tosin epäironisesti. En minä ole kieltämässä keneltäkään oikeutta asioida tk:ssa ja vastaavissa palveluissa jos siltä tuntuu, oli kyse sitten koronapiikistä, influenssapiikistä tai nilkasta. Kukin tavallaan, ai niin, minun tapani on toki lainsuojaton ja pitää estää. Eläköön ihmisten erilaisuus.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Koronapiikin käyminen oli kyllä minustakin ihmeellinen kokemus. Siellä oli vastaanottokomitea ensimmäisellä kerralla. Portsarit vittuilivat päin naamaa kun ei ollut maskia päässä. Sitten vittuili seuraava vastaanottovirkailija toistamalla maskimantraa 10 kertaa puhuen kuin lapselle. Sitten se sairaanhoitaja meinasi vielä nostaa känkkäränkän kun mietti kieltäytyykö rokottamasta minua. Taisi ne jopa toisella kertaa sitten kysyä syytäkin miksen pidä. Kehtasivat vielä valehdella että on pakollista, vaikka missään ei niin lukenut kun tarkistin ennalta.
 
En mä tiedä mikä tuossa tavassasi itsessään oli väärin, tai kuka sellaista väitti. Mulla kanssa kolme piikkiä, ja vaikka en rokottajan lukutaitoa osannutkaan epäillä, niin tilanne varmaan muuten sama. Koettu tilanne vain aika eri.

Ja veronmaksajana olen ihan tyytyväinen, että noita keskitetty (imho tuossa olisi ollut vielä vähän tehostettavaa, ja varmaan tehostettiinkin, kun ekalla kerralla tosiaan sitä ohjaajaa oli metrin välein), kun noissa rokotteissa oli muistaakseni jotain säilytysvaatimuksiakin. Terveyskeskuksissakin kai rokoteltiin ainakin joillakin pienemmillä paikkakunnilla.

Koronapiikin käyminen oli kyllä minustakin ihmeellinen kokemus. Siellä oli vastaanottokomitea ensimmäisellä kerralla. Portsarit vittuilivat päin naamaa kun ei ollut maskia päässä. Sitten vittuili seuraava vastaanottovirkailija toistamalla maskimantraa 10 kertaa puhuen kuin lapselle. Sitten se sairaanhoitaja meinasi vielä nostaa känkkäränkän kun mietti kieltäytyykö rokottamasta minua. Taisi ne jopa toisella kertaa sitten kysyä syytäkin miksen pidä. Kehtasivat vielä valehdella että on pakollista, vaikka missään ei niin lukenut kun tarkistin ennalta.
Juu, on se ikävää, kun on änkyröitä känkkäränkkääjiä. Toinen päällekkäinen ryhmä on tahalliset kulkutaudin levittäjät. "Ei se maski suojaa itseä kovinkaan tehokkaasti, eikä varmuudella muitakaan, vittuako sitä riskiryhmäläisiä suojaamaan".
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Juu, on se ikävää, kun on änkyröitä känkkäränkkääjiä. Toinen päällekkäinen ryhmä on tahalliset kulkutaudin levittäjät. "Ei se maski suojaa itseä kovinkaan tehokkaasti, eikä varmuudella muitakaan, vittuako sitä riskiryhmäläisiä suojaamaan".
Evvk tällainen vittuilu mut lähinnä ihmetytti että miksi ammattihenkilöstö alentuu lapsen tasolle. Yllätti etteivät osanneet käyttäytyä. Mut toki jälkeenpäin tajusin että käyttäytyivät kuin muutkin pelotellut kanat. Nyt sentään vähän ajattelutapa jo tervehtynyt.
 
Liittynyt
12.12.2021
Viestejä
106

Onhan se ikävää, että hoitohenkilökunta alentuu samaan lapsenomaiseen moodiin asiakkaan/ potilaan kanssa...
Vanha kansanviisaus tietää kertoa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
 
Liittynyt
08.06.2020
Viestejä
63

Pahimmillaan se oli vaikkapa kaupassakin sitä, että oikein säpsähdeltiin, kun joku käveli vierestä ilman maskia. Niin tärkeä se kangaspala silloin oli. Nyt ketään ei enää kiinnosta maskit, paitsi pientä vähemmistöä.
Ei siitä pääse mihinkään, että täysin yli se maskitouhu meni. Alussa oli jotain järkeäkin, kun ohjeistettiin ettei maskia saa kosketella eikä samaa maskia käyttää monta kertaa. Loppuvaiheessa olikin jo hotellin aamupalapöytä ja tuolit maskeja täynnä, ja sama maski laitettiin naamalle kun lähdettiin hakemaan lisää ruokaa kahden metrin päästä. :lol:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Jos jotain pointtia olisi joskus ollut niissä maskeissa (ei ollut) niin silloinhan niiden laadulla olisi ollut merkitystä. Itselläkin rokotuspaikan tantat kaakatti peittämään nenän ja vedin sitä sitten ylöspäin kun ei kiinnosta riidellä. Mutta sehän ei ketään koskaan kiinnostanut, että käytin samoja paskoja kangasmaskeja näissä pakkotilanteissa jotka oli hommattu ihan vaan ulkonäköperusteilla. Siinähän kun tuli sitä maskiohjeistusta viranomaisilta niin sitten tuli se looginen jatkokysymys että "niin eli mites se yskiminen sitten jos on tarvetta" ja siinä THL:ää myöten kenelläkään ei ollut pienintäkään käsitystä. Ensin taisivat ohjeistaa raottamaan maskia ja räkimään ympärillä olevien päälle, sitten jotain että "joo no yskikää sinne maskiinne sitten" ja samaa sirkusta pari vuotta...
 
Alunperin taisivat kehottaa yskimään kertakäyttöiseen nenäliinaan, mutta varmaan tarpeeksi moni ei ehtinyt, tai ei ymmärtänyt, että se ei tarkoita että kehoitetaan räkimään ympärillä olevien päälle, niin yksinkertaistivat. Maskihan on sinänsä ok, mutta menee vaihtoon.

e. "taisivat ohjeistaa raottamaan maskia ja räkimään ympärillä olevien päälle" :rolleyes:

THL:n viestintäpäällikkö Piritta Rautavuori kertoo Iltalehdelle, että THL täydentää ja päivittää ohjesivuaan sitä mukaa, kun se saa uusia tähdellisiä kysymyksiä tai jos maskien käyttöön liittyy jokin käytännön asia, joka kaipaa ratkaisua.
– Olemme päivittäneet vastausta niistämisestä ja yskimisestä maskin käytön aikana, sillä aiempi vastaus oli epäselvä. Keskeinen asia on, että maski kostuu helposti esimerkiksi aivastaessa, jolloin se pitää vaihtaa puhtaaseen. Maskiin ei ole myöskään järkevää niistää, Rautavuori kertoo Iltalehden haastattelussa.
– Satunnaisesti maskiin voi toki yskiä. Jokainen ihminen päättää itse, miten toimii maskin kanssa parhaalla mahdollisella tavall, Rautavuori ohjeistaa.
Kyllähän ne paskatkin maskit vähentää pisaroita.

Onhan se ikävää, että hoitohenkilökunta alentuu samaan lapsenomaiseen moodiin asiakkaan/ potilaan kanssa...
Vanha kansanviisaus tietää kertoa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Ei se välttämättä alentunut, vaan hoivatyössä ei ymmärtänyt, että joku tahallaan levittäisi tautia. Oletan, että hyväntahtoisesti ajatteli, että on joku kehitysvamma, kun kuitenkin tulossa hakemaan itseään suojaavaa rokotetta, mutta ei välitä suojata muita jotka tekemässä samaa, ja yritti selittää, että sitä maskia voi käyttää, vaikka ei olisi pakko, muiden suojaamiseksi. Kai siinä on saatu vähän uskoa ihmisiin murennettua.
 
Liittynyt
08.03.2022
Viestejä
777
Ei siitä pääse mihinkään, että täysin yli se maskitouhu meni. Alussa oli jotain järkeäkin, kun ohjeistettiin ettei maskia saa kosketella eikä samaa maskia käyttää monta kertaa.
Itse käytin yhtä ja samaa maskia koko korona-ajan. Kulki farkkujen taskussa ja käyttöä oli se 10min arkipäivisin (ei edes joka päivä) kun hain muksun päiväkodista, jossa oli jonkun sortin pakko olla se. Tuossahan se samainen maski vieläkin on hyllyn reunalla "valmiina", jos alkaa taas jollain mopo keulimaan... :D

Tuntuu nyt jo täysin hullulta koko tuo korona-aika - etenkin alussa - kun porukka tyyliin vaihtoi kadun puolta jos tuli joku ihminen vastaan. :lol:
 
Liittynyt
16.09.2020
Viestejä
737

Siitä hyvät homeet keuhkoihin joka henkäyksellä :think:
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950
Pahimmillaan se oli vaikkapa kaupassakin sitä, että oikein säpsähdeltiin, kun joku käveli vierestä ilman maskia.
Kyllähän se alussa oli pikemminkin niin päin, että säpsähdettiin jos joku käytti maskia. Keväällä 2020 maskeihin suhtauduttiin lähes vihamielisesti ihan viranomaisista ja valtiojohdosta lähtien.

Olihan tuosta se hyvä puoli, että vähän paremmin sai tilaa kaupassa yms. kun maskilliseen suhtauduttiin kuin spitaaliseen... :)

Eikä todellakaan ollut huono omatunto, että oli venttiilimaski... FFP3, joten omat keuhkot oli hyvin suojassa. Piti käyttää samoja maskeja monen monta kertaa ja desinfioida ne uunissa, koska uusia ei saanut oikein mistään.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 356
Osa suomalaisistakin elää edelleen käytännössä eristyksessä. Mikä sitten saa tällaiset perheet pois eristyksestä? Jutun haastateltava kertoo, että rokote, joka estäisi tartunnat, mahdollistaisi paluun normaaliin, mutta sehän ei välttämättä toteudu koskaan.

Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 427
Viestejä
4 161 314
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom