Kyllä muuten on. Ne miljoonat tulevat nimenomaan toimien aiheuttamista taloudellisista vaikutuksista, joiden kautta näitä tosiasiassa muutamia tuhansia mahdollisia kuolintapauksia on lähetty pelastamaan. Kokonaiskustannus kulkee miljardeissa = miljoonia per säästetty henki.
Sinulla on nyt ihan rikkinäinen luku siellä jakoviivasi alapuolella.
Hoitamattoman alkuperäisen koronan tappavuus ilman rokotusta oli kahden prosentin luokkaa, hoidetun alkuvaiheessa 1% luokkaa, mutta tämä laski myöhemmin n. 0.7%iin kun koronaa opittiin hoitamaan paremmin
Ilman rajoituksia suuri osa suomalaisita olisi sairastunut koronaan 2020, ennen kuin olisivat saaneet mitään rokotuksia ja ennen ku tautia osattiin hoitaa hyvin.
Ja kun terveydenhuolto olisi ylkuormittunut, vaan pieni osa olisi saanut hoitoa.
Jos esim melkein puolet(2.5 miljoonaa) olisi sairastunut ja sairaanhoidon ylikuormittuessa hoitoa tarvitsevista vain kolmasosa olisi saanut hoitoa olisi se tarkoittanut n. 1.33% kuolleisuutta, eli n. 33250 kuollutta.
miljardi jaettuna 33250:lla on n. 30000, ei miljoona.
Neljä miljardia jaettuna 33250:llä on n. 120000, ei miljoona.
Ja ne koronatoimet ei todellakaan maksaneet mitään 33 miljardia.
Samoin sinulla on hyvin virheellinen vertailukohta laskiessasi "koronatoimien hintoja".
Se, että suuri osa olisi sairastunut lyhyellä ajalla ja esim vesi -ja sähkölaitoksilta ja sairaaloista olisi ollut samaan aikaan puolet porukasta sairaslomalla olisi aiheuttanut hvyin suuria yhteiskunanllisia ongelmia ja niistä olisi koitunut hyvin suuria kustannuksia. Nyt näiltä kustannuksilta vältyttiin. Monilta osin siis rajoitustoimet
säästivät rahaa kun vältyttiin suuremmilta ongelmilta.
Ja koulujen ja ravintoloiden kiinnilaittamisella ja massatapahtumien perumisella oli nimenomaan hyvin suuri vaikutus, että ne 2.5 miljoonaa ihmistä ei sairastuneet siihen 2020 aikana.
Ja kyllä, varsinkin suomalaisia tiettyjen alojen yrittäjiä on kairatty suoleen ankarasti.
Kumma että kukaan ei ole haastanut ketään pahoinpitelystä oikeuteen tämän johdosta, täyttänee pahoinpitelyn määritelmän.
Samalla tietysti myös suomalaisia pääsosin ylimitoitettujen toimien osalta. Se ei muuta asiaa, että hulluus oli muissa maissa vielä suurempaa.
Hulluuden määrä on aika lailla verrannollinen salaliittohörhöjen määrään.