- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 17 203
Brittien raporteissa aika ympäripyöreitä päätelmiä auttaako rokote tarttumiseen/levitykseen oikeasti
Tutkimusten mukaan rokotteet näyttävät vähentävän tartuttamisen todennäköisyyttä, mutta ei mitenkään kovin voimakkaasti. Jo brittivariantista lähtien on ollut selvää, että se oleellisin hyöty rokotteesta on suoja vakavaa tautimuotoa/kuolemaa vastaan. Omikronin kohdalla tilanne on parantunut entisestään variantin muuttuessa säyseämmäksi.
Mutta sille ei voida mitään, jos ihmiset eivät seuraa tutkimuksia ja variantteja. He ovat oikeassa mutta vain ensimmäisten varianttien kohdalla. Silloin suoja tartuntaa vastaan näytti vielä korkealta. Mutta oli odotettavaa että virus mutatoituu kiertämään rokotteen - ja samalla heikentyy. Tämä toteutui omikronin kohdalla. Eli tilanne muuttuu ja samalla rokotteen vaikuttavuus.
Tällä hetkellä tartunnan riski on melkein suurin koko pandemian aikana (tosin laskua nyt muutama viikko). Mutta riski joutua sairaalaan, jos saa tartunnan, on varmaan pienin pandemian aikana. Toisaalta kuolemia on yhä aika paljon koska tartuntamäärät ovat niin suuria.



